Torstaina 26.7.2012 ääriään myöten täynnä ollut ja loppuunmyyty Sastamalan Pyhän Olavin kirkko hiljentyi kuuntelemaan viiden nuoren (Sveitsistä, Norjasta, Ruotsista ja Englannista) ja erittäin osaavan muusikon vuonna 2006 muodostaman Meridiana barokkiyhtyeen riemastuttavaa soitantaa Matkojen matka (The grand tour) - musiikkilöytöjä Euroopasta-konsertissa seesteisessä kesäillassa. Poikkeuksellisen kansainvälinen muusikkojen joukko tutustui toisiinsa jo Sveitsin Baselin Schola Cantorum Basiliensisissa opiskellessaan ja erikoistuessaan vanhan musiikin saloihin. Paikallaolijat olivat todistamassa tämän 2007 yleisöpalkinnon Saksassa voittaneen, Magdeburgin Kansainvälisen Telemann ja Yorkin Kansainvälisen Nuorten Taiteilijoiden kilpailut 2009 sekä 2011 Kansainvälisen Händelseuran Göttinger Reihe Historischer Musik-kilpailun voittaneen barokkiyhtyeen ensiesiintymistä Suomessa.

Barokkikokoonpanossa soittavat Dominique Tinguely (huilut ja fagotti), Sarah Humphrys (oboe ja huilu), Sabine Stoffer (viulu), Tore Eketorp (viola da gamba) ja Christian Kjos (cembalo) ja he ahkeroivat konsertoimassa ympäri Eurooppaa. Paitsi Sastamalan Gregorianassa ja Göttingenin Händel Festivaaleilla heitä voit nähdä ja kuulla vaikkapa Baroque Music Lontoon Lufthansa Festivaalilla, Arolsin Barokkifestivaalilla, Magdeburgin Telemann Festivaalilla, Leipzigin Bach Archive Summer-konserteissa, J. S. Bachin syntymäkodissa Eisenachissa sekä Kansallisen Vanhan Musiikin Keskuksessa Yorkissa ja King's Placessa Lontoossa. Meridianan ensimmäinen CD julkaistiin huhtikuussa 2011 (Linn Records) NCEM: n ja Fidelio Charitable-säätiön myötävaikutuksilla ja yhtye esiintyy jatkuvasti Euroopan eri radio- ja televisiokanavilla.

Matka lähti käyntiin Joseph Bodin de Boismortierin (1682-1765) Konsertolla op. 37 (Allegro-Adagio-Allegro). Säveltäjän muutettua Pariisiin - jossa julkaisi ensimmäiset sävellyksensä nousten suureen suosioon - hän ryhtyi säveltämään varsinkin huilumusiikkia. Toisen ranskalaisen, viulistin ja säveltäjän Jean-Ferry Rabelin (1666-1747), kyydissä tutustumme tanssimusiikkiin Les Caractéres de la Dance (Prélude-Courante-Menuet-Bourrée-Chaconne-Sarabande-Gigue-Rigaudon-Passepied-Gavotte-Sonate-Musette-Sonate) teoksessa. Ranskasta siirryimme Italiaan Arcangelo Corellin (1653-1713) Sonaatilla E-duurissa viululle ja basso continuolle op. 5/11 (Preludio-Allegro-Adagio-Vivace-Gavotta) ja väliajalle meidät johdatteli toinen italialainen erittäin tuottelias säveltäjä ja pastori, Antonio Vivaldi (1678-1741) Konsertollaan G-mollissa RV 107 (Allegro-Largo-Allegro).

Konsertin jälkipuolisko potkaistiin käyntiin saksalaisen Georg Philipp Telemannin (1681-1767) Xantippe-Didon myötä kahdella huilulla ja basso continuolla. Nuorta Georg Friedrich Händeliä (1685-1757) hänen Italian oppivuosiltaan Sonaatissa C-duurissa viola da gamballe ja cembalolle (Adagio-Allegro-Adagio-Allegro) oli varsinkin ruotsalaisen Tore Eketorpin taidonnäyte viola da gamban soittamisesta. Ennen päätösnumeroa esittelyn sai myös säveltäjä ja urkuri Pierre Prowo (1697-1757) Triosonaatilla D-molli huilulle, viululle ja basso continuolle (Allegro-Adagio-Allegro-Presto). Telemannin Kvartetto G-molli oboelle, viululle, viola da gamballe ja basso continuolle (Lento-Vivace-Adagio-Allegro) päätti ainakin virallisen konserttiosuuden hyvin ansaittuihin ja pitkiin aplodeihin. Nuoret ja hyvin taitavat musikantit osallistuivat konsertin tunnelman luomiseen aktiivisesti kaikki keskustelemalla, kertomalla ja esittelemällä teoksia ja säveltäjiä. Hymy oli koko ajan herkässä ja soitto oli iloista tehtyä. Kanssakuuntelijoiden ilmeistä näkyi tyytyväistä mukanaoloa ja juontojen huumorikin näytti osuvan kohteeseen. Matkakyyti oli turvallista ja hyvin nautittavaa, ja kuulija tunsi olevansa turvallisissa ja osaavissa käsissä. Konsertti oli kaikkinensa sangen kohottava kokemus ja uskon kirkossa istuneen paljon ihmisiä itseni lisäksi, jotka toivottavat nämä upeat musikantit koska tahansa tervetulleiksi uudestaan konsertoimaan vanhalla, mutta hyväksi havaitulla musiikilla.

                                          Sastamalan Pyhän Olavin kirkko

                                                      William Byrd

Eilen, sunnuntaina 22.7.2012 kokoontuivat vanhan urkumusiikin ystävät Tampereen Tuomiokirkossa kuulemaan virolaisen vuonna 1958 syntyneen pianistin, urkurin ja cembalistin, Marju Riisikampin, soittoa Kesäillan urkumusiikkia-sarjassa klo 19.30. Pianonsoittoa Marju harjoitti Tallinnan Konservatoriossa 1977-1982 dosentti Virve Lippusin johdolla ja urkujensoiton Marju on aloittanut Tallinnassa Hugo Lepnurmin ja Rolf Uusvälin ohjauksessa ja Marju on osallistunut monille urkujen- ja cembalonsoiton mestarikursseille Hollannissa, Saksassa, Italiassa ja Itävallassa. Vuonna 2000 Marju valmistui maisteriksi historiallisten kosketinsoitinten alalta Viron Musiikkiakatemiasta (Eesti Muusika- ja Teatriakadeemia) Tallinnasta ja vuodesta 2008 lähtien hän on valmistellut tohtorin tutkintoa.

Virossa Marju Riisikamp on aktiivisesti toiminut sekä kamarimuusikkona että solistina ja järjestänyt vuosikymmeniä luentokonsertteja kotimaassaan. Hän oli yksi ensimmäisistä opettajista, joiden avulla alkoi cembalonsoiton opetus lapsille Vanhan Kaupungin Musiikkikoulussa vuonna 1988. Virossa ja Liettuassa Marju on tehnyt useita suoria äänityksiä radiokanaville ja hän on myös monta vuotta toiminut Latvian Kansallisoopperassa continuosoittajana ja vieraillut usein Vilnan Banchetto Musicale-festivaaleilla. Marju Riisikamp soitti liturgisessa Linnamuusikud-yhtyeessä (johtajana T. Niitvägi) sekä samannimisessä barokkiorkesterissa vuosina 1987-1993, jolloin tulivat tutuksi sekä laulajana että instrumentalistina vanhempi musiikillinen perinne, kuten gregoriaaninen koraali, vanha urkumusiikki ja kamarimusiikki. Tämän yhtyeen mukana Marju onkin konsertoinut eri puolilla Suomea, Norjaa, Saksaa, Italiaa, Ranskaa ja Venäjää.

Vuosina 1993-2000 Marju Riisikamp opiskeli Italiassa Christopher Stembridgen opissa urkuja, cembaloa ja klavikordia ja tämän jälkeen hän on soittanut ahkerasti urku- ja cembalokonsertteja Italiassa, Saksassa, Ruotsissa, Suomessa, Latviassa ja Venäjällä. Vuodesta 1997 Marju on toiminut kosketinsoitinten historian lehtorina Viron Musiikkiakatemiassa ja vuoden 2010 hän vietti tohtorintutkintoonsa liittyen vaihto-oppilaana Trossingenissa, Saksassa, opiskellen lisää cembalon- ja urkujensoittoa sekä improvisaatiota. Marjulle on myönnetty useita Viron Kulttuurirahaston (Eesti Kultuurkapital) stipendejä ja 2011 sekä 2012 hän sai Viron Musiikkiakatemian apurahan. Marju toimii musiikkiartikkelien kirjoittajana ja on kääntänyt viroksi kaksi kirjaa: Herman Hessen kokoelman "Musiikki" ja Ann Bondin "A guide to harpsichord". Marju on myös ahkera levyttäjä sekä solistina että kamarimuusikkona ja hänellä on takanaan jo pitkä yhteistyö Rondellus-yhtyeen kanssa Virossa.

Tuomiokirkon romanttisilla, 70-äänikertaisilla pääuruilla kuulimme ensiksi lähes liikuttavan nuorena kuolleen Reimsin Notre-Damen katedraalin urkurin laajasta urkutuotannosta neljä osaa kokoelmasta: Premier Livre d´orgue 1699, Dialogue, Récit de tierce en taille (Gloria), Dialogue sur les grands Jeux ja Cromorne en taille á 2. parties. Sivulehterin pienemmille barokkiuruille siirryttäessä musiikki jatkui englantilaisen säveltäjän, laulajan, urkurin, kuninkaallisen kappelin johtajan ja anglikaanisen kirkon palveluksessa toimineen William Byrdin (1540-1623) mittavasta tuotanosta Fancy in G (Musica Britannica XXVIII/63). Oxfordissa 1583 syntyneen brittiläisen säveltäjän, Canterburyn Chapel Royalin urkurin, Cambridgen King's Collegen kuoron laulajan ja musiikin kandidaatin Orlando Gibbons (k. 1625) kosketinsoitintuotannosta seurasi teos Fantazia of foure parts. Konsertin loppuosan säveltäjänimet edustivat Italiaa; Andrea Gabrieli (1510-1586), tuon Venetsiassa syntyneen Adrian Willaertin oppilaan, Cannaregion urkurin ja 1562 Saksaan siirtyneen opettajan säveltuotannosta, joka sisältää merkittäviä madrikaaleja ja motetteja kuulimme Preludiumin ja Ricercaren. Claudio Merulon (s. 8.4.1533 ja k. 4.5.1604 Parmassa) urkutuotannosta soi Taccata Quinta del 2. tono (Libro I). Merulo syntyi Corregiossa ja opiskeli säveltäjä Tuttovale Menonin oppilaana. Merulo toimi urkurina Brescian katedraalissa ja San Marco di Veneziassa. Andrea Gabrielin veljen poika ja setänsä oppilaana musiikin opintonsa aloittanut, Giovanni Gabrieli, sai teoksillaan vielä esittäytyä mielenkiintoisen konsertin säveltäjänimenä Marjun päättäessä konsertin hänen Ricercareen ja Canzonaan.

Käykää, hyvät ihmiset ja musiikin ystävät, runsain joukoin osallistuen rikastuttamassa elämäänne monipuolisesti kuuntelemassa laadukasta ja hyvin tuotettua musiikkia nauttien myös samalla kohtuudella vaihtelevasta suven suloisuudesta!

                                                      Giovanni Gabrieli

Franciszek, George ja Maria kesällä 1915 Suur-Merijoella.

Franciszek Godzinskijn tutustui ranskalaiseen Elise Magdalena de Simoneen Varsovassa järjestetyissä tanssiaisissa ja lopulta päätyivät avioliittoon. Heille syntyi neljä yhteistä lasta, joista nuorimmainen (1878 - 1954) sai isänsä etunimen ja hän aikanaan opiskeli Tarton yliopistossa itsensä talousinsinööriksi. Opintojen jälkeen hän hakeutui töihin Siperian rautateille, jossa hän vastasi makuu- ja ravintolavaunujen kulusta johtajana. Hänellä oli myös ekonomin ja amanuenssin virka Venäjän kauppaministeriössä. Francizek oli jo aiemmin opiskeluaikoinaan oleskellut Tampereella kotiopettajana von Notbeckin perheessä opettaen perheen nuorinta poikaa, Kurtia. Opettajalle ja oppilaalle kerrotaan myöhemmin kehittyneen tästä lämmin ystävyys. Virkansa lisäksi Franciszek toimi myös yksityisenä liikemiehenä ja kauppiaana myyden venäläistä puuvillaa mm. Finlayson-Forssalle ja Suomen muille kutomoille. Suomessa hänellä oli siis runsaasti ystäviä ja hyvät liikesuhteet Tampereelle ja Helsinkiin. Paitsi helposti kieliä oppivana hänet tunnettiin myös musikaalisena; jo lapsesta asti hänen tiedettiin soittaneen eniten pianoa, mutta myös selloa ja trumpettia.

Pietarin puolalaisseuran ansiosta Franciszek tuli tuntemaan useita taiteilijoita kuten Alexander Glasunovin, Sergei Rahmaninovin ja Šaljapinin. Yksityisesti hän otti pianotunteja Alexander Zilotilta, joka opetti Pietarin konservatoriossa. Näin hän tutustui tulevaan vaimoonsa, Mariaan, joka oli samaten Zilotin piano-oppilas. Puolisot musisoivat nyt jopa yhdessä ja kodissa oli kaksi Becker-flyygeliä. Maria suoritti loppututkintonsa pianosta Pietarin konservatoriossa, mutta sitten alkoikin jo vallankumous ja levottomat ajat. Marian isä, teollisuusmies ja kumitehtaan omistaja, Sveitsin kansalainen  Maximilian Othmar-Neuscheller,  kuoli  sydänkohtaukseen raitiovaunuun Moskovassa ja hänen perheensä joutui pakenemaan vallankumousta maasta. Marialle ja Franciszekille syntyi ensimmäinen lapsi, George, 5.7.1914 ja vielä toinen lapsi, Elisabeth, 1917. Perhe yhdessä kotiopettajattaren kanssa yritti neljä kertaa paeta Venäjältä Suomen, mutta 19.2.1920 pako Suomeen lopulta onnistui ja perhe asettui ensin asumaan Viipurin lähelle Maximilianin omistamalle,  1901-03 rakennetulle ja Eliel Saarisen suunnittelemalle maatilalle nimeltään Suur-Merijoki.

Maximilianin äiti oli tunnettu koloratuurilaulajatar - omaa sukuaan Othmar -  avioitui tehtailija Leopold Neuschellerin kanssa adoptoiden tämän pojan, Maximilianin, ja perhe asettui asumaan Pietariin. Maximilian kävi koulunsa Cannstadtissa lähellä Stuttgartia, jossa ystävystyi Henrik van Gilse van der Palsin kanssa ja molemmat lähtivät Pietariin työskentelemään perheyrityksessä, kauppatalo Leopold Neuschellerissä. Suuri omaisuus periytyi näille pojille, kun Leopold vuonna 1884 kuoli. Alunperin yritys oli agentuuri- ja tukkuliike, joka sekä toi että vei nahkoja ja vuotia. 1860 oli perustettu Russian American India Rubber Co, jonka kaikille tuotteille Leopoldin liike sai Venäjällä yksinmyyntioikeuden. Kyse oli etupäässä kalossien tehdasmaisesta valmistuksesta markkina-alueenaan koko valtava Venäjä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Treugolnik kumitehdasosakeyhtiö oli maailman suurin kumialan yritys, joten Maximilian oli varakas mies ja hiljainen mesenaatti, joka tuki ja auttoi taiteilijoita. Hänet tiedettiin varsin musikaaliseksi ja luonteeltaan lempeäksi ja anteliaaksi. Taiteiden lisäksi häntä innostivat myös luonnontieteet, joka sai hänet rakennuttaman kotiobservatorion Pietariin.

Marian ja Franciszekin avioliitto jäi melko lyhyeksi ja Maria jätti perheensä Suomeen ja suuntasi Wieniin haaveenaan konsertoivan pianistin ura. Wienissä Maria Neuscheller pääsi suuresti ihailemansa puolalaisen pianistin ja Lisztin yhden parhaista oppilaista, Moritz Rosenthalin, oppiin. Täällä hän myöskin hoiti tointaan pianonsoitonopettajana konservatoriossa ja soitti solistina useissa konserteissa. Kuitenkin Saksa liitti Itävallan itseensä ja toinen maailmansota sotki jälleen suunnitelmia ja ulkomaalaisten oli poistuttava maasta. Nyt Maria hakeutui Sveitsiin ja asettui asumaan ja työskentelemään pienelle paikkakunnalle nimeltä Egg. Täällä hän koki suorastaan nurjamielistä kohtelua ja välistä hän sairasti pitkiäkin aikoja, mutta hankki toimeentulonsa pianonsoittoa opettamalla ja urkuja soittamalla pienessä katolisessa kirkossa.

Imatralle Suomeen jäänyt Franciszekin perhe kotiopettajattaren kanssa muuttivat Helsinkiin Kaivopuistoon asumaan osoitteeseen Itäinen Kaivopuisto 4 A. Isä Fanciszek teki vielä Suomessa merkittävän uran ravintolamuusikkona ja hänet tunnettiin Helsingissä nimellä "Monsieur Franҫois". Hänellä oli oma pieni yhtye ja hän tuli suosituksi pianistiksi erityisesti improvisointitaidoistaan. Häntä työllistivät kaupungin kuuluisimmat ravintolat, kuten Palladium Erottajalla, Seurahuone ja Oopperakellari. Tanssiravintoloita alkoi tulla ja orkesterit kasvoivat isommiksi, joten Franciszek pystyi tarjoamaan myös omalle George-pojalleen  muusikon työtä 1931 ja nyt molemmat pääsivät soittamaan jo saksofonien, trumpettien ja jousien säestyksellä. Monsieur Franҫois tunnettiin laajasta ohjelmistostaan ja hyvästä musiikkimuististaan. Hän niitti mainetta paitsi muusikkona myös säveltäjänä, jonka musiikkia jopa levytettiin ja julkaistiin nuotteina ja radiokin soitti hänen musiikkiaan.

Kuka on sitten tämä Franciszekin ja Marian George-poika? No, hän on tietysti kaikkien suomalaisten tuntema ja rakastama pianisti, säveltäjä, sovittaja, elokuvamusiikin tekijä, orkesterinjohtaja ja professori George de Godzinsky. Vuodesta 1930 George aloitti opiskelunsa Helsingin Konservatoriossa ja opiskelu jatkui aina vuoteen 1937 asti. Opiskellessaan hän tutustui tai häntä opettivat seuraavat kuuluisat muusikot: Armas Järnefelt, Leo Funtek, Martti Similä, Georg Scheevoigt, Robert Kajanus, Jussi Jalas, Selim Palmgren, Bengt Carlsson, Eino Linnala, Erik Furuhjelm ja Leevi Madetoja. Varsinainen musiikillinen korkeakoulu oli hänelle Fjodor Šaljapinin säestäjänä toimiminen 57 konsertissa heidän Kaukoidän kiertueella kaudella 1935-36. Koko 30-luku oli työntäyteistä aikaa ahkeralle muusikolle; aamut hän saattoi säestää balettitunteja Oopperan balettikoulussa, opiskeli päivät Konservatoriolla ja iltaisin paikkasi vaikkapa Asser Fagerströmiä tai Robert von Esseniä salonki- tai tanssikeikoilla pianistina. Hän kulki myös Dallapé ja Ramblers-orkestereiden kiertueilla sekä soitti Melody Boys-orkesterissa.

Elokuvamusiikin säveltämisen George aloitti jo 1938 ja kaikkiaan hän ennätti tehdä musiikin 64 kotimaiseen elokuvaan. Häntä enemmän kotimaisiin elokuviin säveltäneitä ovat kauppiaan poika Pälkäneeltä, Helsingin kaupunginteatterin kapellimestari Heikki Aaltoila (75 elokuvaa) ja tamperelainen Harry Bergström (78 elokuvaa). Merkittävän uran Radion Viihdeorkesterin kapellimestarina George teki vuosina 1953 - 1980. Kansallisoopperan ja -baletin vierailevana kapellimestarina hän toimi vuosina 1959 - 1965. Sodan aikana George vietti aikaansa viihdytyskiertueilla ja suosituissa Aseveli-illoissa Messuhallissa hän toimi kapellimestarina Pallen eli Reino Hirvisepän organisoidessa ja juontaessa konsertteja. Hänen osana oli myös luotsata ja sovittaa Harmony Sisters-lauluyhtyettä vuosina 1936 - 1943 ja Kipparikvartettia vuosina 1955 - 1977 Harry Bergströmin jätettyä tehtävän. Suuri yleisö muistaa Georgen hänen tunnetuimmista lauluistaan: Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Äänisen aallot, Pohjolan yö (elokuvasta Salakuljettajan laulu), Katupoikien laulu ja Sulle kauneimman lauluni laulan.

George avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1944 Elisabeth Urbanowiczin kanssa ja avioliitosta syntyi kaksi poikaa - Robert ja Christian -, joista 1950 syntynyt ensimmäinen poika, Robert de Godzinsky on tehnyt merkittävän uran suomalaisen äänilevyteollisuuden palveluksessa äänittäjänä. Toisesta avioliitosta Taineli o.s. Martolan kanssa heillä on Andrej poika. George de Godzinsky oli 28.10.1954 mukana Suomen Elokuvasäveltäjät ry:n perustamiskokouksessa yhdessä mm. Toivo Kärjen, Georg Malmsténin ja Harry Bergströmin kanssa. Yhdistys jouduttiin perustamaan, kun Suomen Säveltäjät eivät näitä elokuvamusiikin tekijöitä hyväksyneet hoteisiinsa. Nykyään yhdistyksessä on yli 600 jäsentä ja se toimii edelleen nimellä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry ja yhdistyksen 50-vuotista historiaa juhlittiin näyttävästi Tampereella Tampere-talon isossa salissa vuonna 2004 juhlakonsertilla, joka lähetettiin television ja radion kautta.

                                                    Franciszek

                                                     Maria

Kuvan Suur-Merijoki muistuttaa suuresti Eliel Saarisen toista luomusta,    Hvitträskia Kirkkonummella.

Tänään onnittelen Helsingin kaupunkia 200-vuotisen pääkaupunkihistorian vuoksi. Helsinki-päivän ohjelmasta poimin Musiikkitalon konsertin tänään klo 13, jossa Helsingin kaupunginorkesterin Viihdejousikko tarjoili syntymäpäivän kunniaksi alle tunnin mittaisen viihteellisen musiikkituokion. Viihdejousikossa musisoivat: Jani Lehtonen (1. viulu ja juonto), Tuomas Ikonen (2. viulu), Ilkka Lehtonen (3. viulu), Tuomas Huttunen (alttoviulu), Ilmo Saaristo (sello), Eero Ignatius (kontrabasso), Markku Hannola (piano), Matti Tähtivuori (kitara) ja Pasi Suomalainen (rummut). Orkesteri alttoviulisti Petteri Poijärvi kävi kahden kappaleen aikana lavalla vierailevana laulusolistina G. Malmsténin Stadin kundissa ja Valto Laitisen Kun syksy saapuu Helsinkiin. Kokoonpanon kaikista sovituksista vastasi Hannoverin lahja viihdemusiikillemme, 11.3.1930 syntynyt Arthur Fuhrmann. Musiikkituokion aloitusnumerona oli Lössi-alkusoitto Arthurin omana sävellyksenä ja sitä seurasi Boogie for Geige. Kronologisessa järjestyksessä näitä seurasivat Bel Ami, Tosellini-serenadi, Itke en lemmen tähden, Muistojen Bulevardi (Börje Sundgren),  Stadin kundi, Holiday for strings (David Rose), Montin Czardas, Kun syksy saapuu Helsinkiin, Sapelitanssi ja musisoinnin päätti kulmikkaaksi oiottu Säkkijärven polkka. Muusikkojen soitanta oli kaikin puolin mallikasta, vaikka varsinaista lentoonlähtöä ei tapahtunutkaan. Montin Czardas kärsi hieman balanssiongelmasta, kun Ilkka Lehtosen viulusoolo jäi säestävien muusikoiden jalkoihin paikoin. Sovituksellisesti Valto Laitisen sävellys Kun syksy saapuu Helsinkiin jäi turhan vaisuksi ja olisi kaivannut ilmavampaa sovitusta tuekseen. Pienoinen kauneusvirhe oli myös esiintyjien käyttämä valkoinen smokki päiväkonsertissa; asuhan on nimen omaan ilta-asu ja tarkoitettu käytettäväksi vasta klo 18 jälkeen. Konsertti oli nähtävissä suorana lähetyksenä Stadi.tv:n tai Helsinki-kanavan kautta.

Viime helmikuun ja maaliskuun vaihteen Helsingin kaupunginorkesterin solistina kummassakin konsertissa (29.2. ja 1.3.2012 Musiikkitalossa) soitti solistina Kalevi Ahon kontrafagottikonserton National Symphony Orchestrassa soittava yhdysvaltalainen Lewis Lipnick, joka on vaihtanut soittimensa kontraforteen syyskuussa 2010. Lewis Lipnick suoritti omat musiikkiopintonsa Mozart-Akatemiassa Salzburgissa ja sai suoritettua Bachelor of Music-tutkinnon Peabodyn konservatoriossa vuonna 1968. Hän aloitti soittamisen National Symphony Orchestrassa jo vuonna 1970. Lipnickin aloitteesta National Symphony Orchestra tilasi säveltäjä Gunther Schullerilta konserton kontrafagotille ja orkesterille ja konserton kantaesitys oli vuonna 1979, jonka Lipnick soitti solistina ja orkesteria johti Mstislav Rostropovich. Konsertto oli laatuaan aivan ensimmäinen kontrafagotille kirjoitettu konsertto maailmassa.

Nykyaikainen kontrafagotti pohjautuu hyvin pitkälle akustisiin ratkaisumalleihin, jotka tehtiin jo 1879. Saksalainen soitinrakentaja Guntram Wolf päätyi vuona 2001 kontraforten ensimmäistä versiota rakentaessaan olla korjailematta vanhaa kontrafagottia ja suunnitteli näin aivan uuden, kokonaan toisen soittimen. Perusteellista parannusta soittimeen olikin odoteltu jo pitkään ja aikain kuluessa parannuksia olikin tehty, mutta lopulta soittimen perusrakennetta ei oltu kyseenalaistettu koskaan. Soitinrakentaja Wolf lausui omana ajatuksenaan: " Taitaa olla parempi parantaa itse sairaus, kuin tuputtaa aina vain lisää lääkettä!"

Alkoi perusteellinen soittimen suunnittelu, jossa soitinrakentaja Wolf sai korvaamatonta apua uuden soittimen suunnitteluunsa Dresdenin yliopiston akustiikan laitokselta. Spektrianalyysin avulla Wolf pääsi tarkasti analysoimaan normaalin fagotin äänenlaadun ja ominaisuudet ja päätyi tutkimusten tuloksena transponoimaan uuden soittimensa äänen oktaavia alemmaksi. Näin toimien Wolf onnistui säilyttämään fagotin normaalit karaktääriset ominaisuudet ja samalla luomaan todellisen bassofagotin. Itse soittimen silmiinpistävin ero sen suurempi koko verrattaessa kontrafagottiin. Kontraforte rakennetaan kokonaan vaahterapuusta, kun kotrafagotin putkessa on myös metallisia osia. Kontraforten soittimen putken sisätilavuus on myös selkeästi suurempi kuin kontrafagotin ja soittimen ääniaukot ovat suuremmat kuin kontrafagotissa.

Aivan erityistä huomiota soittimen suunnittelussa on yritetty kiinnittää sen sävelpuhtauteen. Kontraforte sulautuu sinfoniaorkesterin muihin bassosoittimiin kontrafagottia joustavammin ja helpommin. Kontrafagottiin verrattuna uuden soittimen ääntä voisi kuvailla leveämmäksi ja pehmeämmäksi ja kontraforten dynamiikka on selkeästi laajempi kuin kontrafagotin. Lewis Lipnickin valistunut veikkaus on, että aikain saatossa, joku kaunis päivä, kontraforte tulee soittimena syrjäyttämään vielä kontrafagotin.

Tässä kuvassa tallennetaan yli 160 vuoden antamalla huikealla kokemuksella muistitietoja helmikuussa 1933 perustetun Tampereen Kameraseuran polun varrelta. Äänitallennus on viime keskiviikolta 6.6.2012 ja paikkana Aitolahden Koirainniemi, valokuvaaja Juhani Riekkolan residenssi ja valokuvan otti myös Juhani Riekkola. Kuvan vasemmassa laidassa istuu solmio kaulassa tamperelainen valokuvaaja ja tutkija Rauno Kivelä ja kuvan oikeassa laidassa taas valokuvataiteilija Pekka Juhani Riekkola. Molemmat herrat ovat käveleviä "tietosanakirjoja" ja armoitettuja tarinan "iskijöitä". Kumpainenkin ovat olleet Kameraseuran kantavia voimia viisikymmentäluvulta lähtien. Kuvan kummankin herran kuvaushistoria hakee vertaistaan ja molemmat ovat ansioituneet myös kirjallisilla meriiteillä; Rauno Kivelän tuoreinta kirjallista tuotantoa on julkaistu huhtikuussa 2012 Tampereen museoiden julkaisuja 124 teoksessa Savupiippuja ja puhdasta kuuraa (William Lomaxin Tampere), jossa Rauno kirjoittaa omiin tutkimuksiinsa perustuen ansiokkaan artikkelin: Fotografiklubben i Tammerfors. Juhani Riekkolan kirjallisesta tuotannosta voisi poimia vaikkapa valokuvakirjat Pispalasta (Pispalan Moreeni ry:n julkaisu nro 2 vuodelta 1976) ja Amurista (Tammi 1975)  sekä omaelämäkerrallisen teoksen Jättää jälkeensä (Pilot-kustanus Oy 2005). Suosittelen lämpimästi tutustumaan kaikkiin edellä mainittuihin teoksiin. Muistan vielä muistuttaa kaikille kynnelle kykeneville Vapriikin William Lomaxin ainutlaatuisesta valokuvanäyttelystä. Poiketkaa Tampereella ja tutustukaa Lomaxin näyttelyyn! Tampere on kaunis kaupunki, jonka poikki virtaa koski - Tammerkoski - ja sitä on syytä varoa...

Vuonna 1985 syntynyt Santtu-Matias Rouvali kuuli jo kotonaan musiikkia aamusta iltaan, koska syntyi muusikoiden perheeseen; äiti soittaa viulua ja opetti Santtu-Matiakselle myös viulunsoiton alkeet ja isä soittaa klarinettia. Molemmat vanhemmista soittivat Lahden kaupunginorkesterissa ja Santtu pääsi näin usein konsertteihin ja harjoituksiinkin mukaan. Näissä tilaisuuksissa Santtu-Matias haltioitui näyttävistä asioista: lyömäsoittajista ja orkesteria johtavista kapellimestareista. Viisivuotiaana isä oli ottanut Santtu-Matiaksen mukaansa orkesterin kenraaliharjoituksiin, jossa isän silloinen kollega, Jorma Alanne, antoi Santtu-Matiaksen kokeilla lyömäsoittimia. Siitä kaikki sai alkunsa ja Jorma Alanne toimikin hänen ensimmäisenä opettajana lyömäsoittimissa.

Kuusivuotiaana Santtu-Matias aloitti musiikkiopintonsa Lahden konservatoriossa lyömäsoittimilla ja viulussa. Viulu jäi matkan varrella pois, koska pojalla oli muitakin harrastuksia, mutta lyömäsoittimet kuuluivat edelleen opintojen piiriin. Vuonna 2003 Santtu-Matias pyrki Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja 17-vuotiaana hän muutti Helsinkiin ja aloitti opinnot akatemiassa pääaineenaan lyömäsoittimet. Samaan aikaan Santtu-Matias soitti myös sinfoniaorkesteri Vivossa ja täällä hän tutustui nyt kapellimestari Hannu Lintuun.

Nuori Santtu-Matias oli utelias kysymään Hannu Linnulta neuvoja ja pian he jo orkesteritauoilla tutkivat yhdessä partituureja ja miettivät, miten mikäkin kohta tulisi johtaa. Lyömäsoittajalla oli tuolloin jo käsien koordinaatio hallinnassa ja sopivasti impulsiivisuutta ja rytmitajua löytyi.  Myöhemmin hän on opiskellut yksityisesti myös Hannu Linnun johdolla. Kapellimestareiden kouluttaja Jorma Panula oli perustanut Sibelius-Akatemiaan nuorisokapellimestariluokan, johon myös Santtu-Matias hakeutui ja pääsi vuodeksi. Vuoden päästä häntä kannustettiin taas hakeutumaan oikealle kapellimestariluokalle ja professori Leif Segerstamin oppiin. Lyömäsoittaja Rouvali voitti Eurovision Nuorten solistien Suomen karsinnan vuonna 2004 ja edusti Suomea Sveitsin Luzernissa. Vuonna 2007 oli Santtu-Matiaksen lyömäsoitinopinnot tulleet tiensä päähän ja pääaineeksi vaihtui  orkesterin johtaminen kapellimestariluokalla. 2009 hän toimi kapellimestari Sakari Oramon assistenttina Kokkolan oopperassa.

Santtu-Matias Rouvali on joskus kutsunut kapellimestarin työtä yltäpäältä mielenkiintoiseksi, kun aina pitäisi onnistua ja skarpata koko ajan sekä kaiken aikaa saa jännittää ja stressata. Kapellimestareilla täytyy olla paineensietokykyä; soittajat voivat tauolla vaikka lukea, mutta kapellimestarin on oltava valppaana jatkuvasti. Kapellimestari voi myös päättää omista töistään ja tehdä töitä aivan niin paljon kuin haluaa. Onnistuneen konsertin jälkeen saa myös uskomattoman tunteen palkkioksi.  Kapellimestarin työssä pääsee myös työskentelemään eri orkestereiden kanssa ja silloin tutkitaan myös esimiestaidot ja suhtautuminen vastoinkäymisiin. Nuoresta iästään huolimatta Santtu-Matiaksen on pitänyt voittaa myös orkesterin soittajien luottamus puolelleen osaamisellaan; täytyy kuunnella herkällä korvalla orkesterin sointia ja opetella sen toimintatapoja. Positiivisen palautteen jälkeen on taas fantastinen tunne onnistuneesta yhteistyöstä. Palautteen hän näkee arvokkaana ja kritiikkiä tulee vain kestää. Siitä voi joko oppia tai oma näkemys vain vahvistuu entuudestaan. Fyysisiä rasitusvammojakaan ei voi täysin estää; niskojen jumiutuminen on aika yleistä, kun koko keholla tehdään töitä. Itse Santtu-Matias pitää työssään haasteellisempana ulkomaisten orkestereiden kanssa uskottavuus- ja kielikysymyksiä. Kieliä hän on jatkuvasti opiskellut lisää ja nuoruuskin korjaantuu hetkittäin. Santtu-Matias Rouvalin uran kannalta tärkeitä henkilöitä ja matkan varrella tukijoita ovat olleet ja ovat vieläkin Hannu Lintu, Sakari Oramo ja Leif Segerstam.

Luonto ja omat kaverit ovat Santtu-Matiakselle hyvin tärkeitä voimavaroja. Kavereita ei juuri kapellimestarin työn ammattisalaisuudet kiinnosta ja kavereiden kanssa ei työasioista keskustella. Santtu-Matias kuuluu kuitenkin kahteen metsästysseuraan ja nauttii myös kalastuksesta. Hän tapaa luonnon keskellä paljon kavereita ja hän haaveilee joskus omistavansa maatilan. Monenlainen musiikki kiinnostaa myös Santtu-Matiasta; Lahdessa hän soittaa jazz-bändissä, jonka kanssa soitetaan välillä rokkia ja musisoidaan myös pubeissa. Myös big-bandit ja 1950-luvun meininki kiinnostaa nuorukaista. Santtu-Matias oli perustamassa ja johtaa myös 60-henkistä Se ensemble orkesteria, joka sai alkunsa Lauttasaaren kirkosta. Tällä orkesterilla he ovat tehneet mm. Carmenin Kokkolan oopperassa. Nuori kapellimestari haluaa nuoria rohkaista erilaisen musiikin kuunteluun; kaikkea ei aina tarvitse ymmärtää musiikissa. Silmät voi pistää konsertissakin kiinni ja antaa mielikuvituksen viedä ja vain nautiskella. Solistina Santtu-Matias Rouvali on vieraillut ainakin Sinfonia Lahden, RSO:n ja Mikkelin kaupunginorkesterin konserteissa. Hänen kapellimestariuransa sai nopean lähdön, kun hän vuonna 2009 pääsi lyhyellä varoitusajalla johtamaan Radion sinfoniaorkesterin konsertin. Sen jälkeen hän onkin johtanut mm. Tampere Filharmonista orkesteria, Kymi Sinfoniettaa, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteria, Lapin kamariorkesteria, Tapiola Sinfoniettaa, Sinfonia Lahtea ja Residentie orkest Haagia. Vierailuja kapellimestarina hän on tehnyt myös City of Birminham Symphony Orchestraan, Los Angelesin filharmonikkoihin, Tanskan Radion sinfoniaorkesteriin, Tokyo Sinfoniaan, Grand Rapids Orchestraan, Gothenburgin Symphonyn ja Frankfurtin radion orkesterin luona. Syksyllä 2010 Rouvali solmi sopimuksen lontoolaisen Harrison & Parrot agentuuritoimiston kanssa. Syksystä 2011 lähtien Santtu-Matias on ollut Tapiola Sinfoniettan taiteellinen partneri ja samana syksynä alkoi myös yhteistyö Los Angelesin Filharmonikkojen kanssa, jossa Rouvali työskentelee säännöllisesti Gustavo Dudamelin kanssa.

Onko Santtu-Matias Rouvali Tampere Filharmonisen orkesterin seuraava ylikapellimestari syksystä 2013 lähtien?

Kauniin ja aurinkoisen päivän päätteeksi - keskiviikkona 23.5.2012 - sai Tampere-talon pieneen saliin kerääntynyt kamarimusiikinystävien joukko maukkaan musiikkituokion, jonka tarjosivat Tampere Filharmonian konserttimestarina syksystä 2010 vaikuttanut  Dennis Kim, Tampere  Filharmoniassa vuodesta 1997 sellonsoittajana toiminut Reinis Birznieks ja ruotsalais-puolalaiseen perheeseen syntynyt pianisti ja kapellimestari Peter Jablonski. Dennis Kim, illan viulusankarimme, aloitti viulunsoiton jo neljävuotiaana. Dennis Kim opiskeli musiikkia Philadelphian Curtis-instituutissa - johon hän pääsi 16-vuotiaana ja päätyen nyt täysipäiväisesti panostamaan musiikkiin - ja Yalen yliopistossa opettajinaan Victor Danchenko, Jaime Laredo, Aaron Rosend, Yumi Ninomiya Scott, Peter Oundjian ja Paul Kantor. Hänen soittimenaan on ex-Dushkin Stradivarius vuosimallia 1701. Ennen Tampereen pestiä Dennis Kim sai Tucsonin sinfoniaorkesterin konserttimestarin paikan 22-vuotiaana ja sittemmin hän on työskennellyt myös Hong Kongin ja Soulin filharmonisissa orkestereissa konserttimestarina. Konserttimestarivierailuita hän on tehnyt Malesian filharmonisessa orkesterissa, Länsi-Australian ja BBC Scotlannin sinfoniaorkestereissa, Lontoon filharmonikoissa, Irlannin RTE-orkesterissa ja Orchestre National de Lillessä. Kapellimestaritkin ovat nimekkäitä, joiden kanssa hän on työstänyt musiikkia; Riccardo Chailly, Charles Dutoit, Riccardo Muti, André Previn ja Sir Simon Rattle. Ensikonserttinsa 14-vuotiaana Toronton filharmonikkojen kanssa soittanut Kim on soittanut Kiinan ja Korean merkittävimpien orkestereiden solistina. Kamarimuusikkona soittokokemusta on mm. Pinchas Zuckermanin, Jaime Laredon, Carter Breyn, John Sharpin ja Marya Martinin sekä Tokion, Orion- ja Guarneri-kvartetin jäsenten kanssa. Kim on opettanut mm Hong Kongin esittävien taiteiden akatemiassa, Korean kansallisessa taideyliopistossa, Yonsein yliopistossa, Soulin taideakatemiassa sekä Atlantic- ja Bowdoinin festivaaleilla.

Reinis Birznieks valmistui Latvian musiikkiakatemiasta 1991 ja liittyi Rigas Kamermuzik-kamariorkesterin soolosellistiksi jo 1987. Hän on tehnyt useita nauhoituksia Latvian radiolle pianokvintetin jäsenenä.

Peter Jablonski  aloitti rumpujen soiton 5-vuotiaana ja pianonsoiton 6-vuotiaana. 9-vuotiaana hän esiintyi jo New Yorkissa ja 12-vuotiaana suoritti orkesteridebyyttinsä. Malmön musiikkiakatemiassa aloitetut opinnot jatkuivat Lontoon kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ensin pianonsoitolla ja sitten myös orkesterinjohtamisella. Vladimir Ashkenazyn ja Lontoon kuninkaallisen filharmonisen orkesterin kanssa levytetty Gershwinin pianokonsertto ja kaksi vuotta myöhemmin levytetty Sostakovitsin ensimmäinen pianokonsertto olivat merkittäviä saavutuksia. Ensikonserttien jälkeen 1992 Washington DC:ssä ja 1993 Lontoon Royal Festival Hallissa hän on soittanut useiden hienojen orkestereiden kanssa, kuten Philadelphia Philharmonia, Los Angelesin filharmonikot, BBC:n sinfoniaorkesteri, Leipzigin Gewandhaus-orkesteri, Zürichin Tonhalle-orkesteri, Ranskan kansallisorkesteri, Berlinin saksalainen orkesteri, La Skalan orkesteri ja Tokion NHK-orkesteri. Nykyään Jablonski toimii Karlskronan kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana ja ensi kaudella hän johtaa mm. Krakovan filharmonikoita.

Konsertin aloitti Mozartin 22-vuotiaana 1778 säveltämä Sonaatti pianolle ja viululle e-molli K304, joka on muodoiltaan erittäin pätevä mutta poikkeuksellinen; sisältäen kaksi osaa, Allegro ja Tempo di Minuetto. Ensimmäisen musiikillisen mestaruutensa kypsän huipentuman Mozart saavuttikin jo 20 vuoden ikäisenä. Mozart oli irtisanoutunut Salzburgin virastaan, koska ei päässyt suunnittelemalleen Pariisin matkalle ja matkusti äitinsä kanssa Münchenin ja Augsburgin kautta Mannheimiin. Täällä hän tutustui Cannabichiin - nimittäin orkesterin kapellimestariin J.C. Cannabichin. Orkesterin korkea taso sai hänet säveltämään näinä kuukausina huilukonserton G-duuri ja joukon piano- ja viulusonaatteja sekä konserttiaarioita. E-mollisonaatin tunnelma on välistä kuin lähtisimme kotihin kolkkoon ilotonta iltaa viettämähän ja tiukasti mollissa. Ensiosan molemmat teemat esitettiin tarkasti uniksessa ja soitossa oli harkittu nyanssit paikoilleen. Toisen osan vapautunut meininki kantoi hamaan loppuun asti ja soitto ammattilaisten jäljiltä vaikutti varsin vaivattomalta ja teknisesti taitavalta tulkinnalta.

 Mozartin jälkeen oli vuorossa Dennis Kimin soolonumerona soittama kanadalaisen 1972 syntyneen Richard Mascallin sävellys Impartation (Ilmoitus). Säveltäjä itse ilmoittaa ihailevansa Stravinskyn, Prokofjevin, Bartókin musiikista sekä kalifornialaisen John Adamsin minimalismia. Sävellystyön lisäksi Mascall toimii viulistina ja opettaa sekä toimi kanadalaisen Georgian Bay Symphony-orkesterin nimikkosäveltäjänä tehden orkesterille konserttien esittelyjä ja sovituksia. Hän on säveltänyt juuri viululle erityisen paljon ja Kimin soittamassa soolonumerossa oli hyödynnetty myös elektroniikkaa; lavalle asetetun mikronin kautta soittoon saatiin lisättyä tilan tuntua sotkemalla siihen sopivasti kaikua.

Ennen väliaikaa yleisölle tarjoiltiin vielä Maurice Ravelin 1927 valmistunut kolmiosainen Viulusonaatti nro 2 G-duuri. Sävellystyö valmistui heti värikkään lapsifantasian, L'Enfant et les sortiléges (Lumottu lapsi),  satuoopperan jälkeen ja säveltäjä kantaesitti teoksen yhdessä George Enescun kanssa. Molemmissa teoksissa on osittain samanlaisia jazz-vaikutteita; sonaatin toinen osa onkin nimeltään blues ja tästä teoksesta on sanottu sen olevan yksi hienoimmista jazzin ja meidän eurooppalaisen taidemusiikin kombinaatioista. Ravel omasi erinomaisen kyvyn vastaanottaa ja yhdistellen käyttää erilaisia vaikutteita musiikissaan. Tästä hyvinä esimerkkeinä tulkoon mainituksi vaikkapa La Valse, wieniläisvalssi heijastava koreografinen runoelma ja jazzvaikutteinen pianokonsertto vasemmalle kädelle vuodelta 1931 sekä espanjalaisperäinen ooppera Espanjalainen hetki ja Bolero vuodelta 1928. Viulukonsertto ei välttämättä ensi kuulemalla avaudu kovin helposti, mutta varmasti palkitsee myös ahkeran kuuntelijan vilpittömän pyrkimyksen.

Konsertin väliajan jälkeen Dennis Kim ja Reinis Birznieks yhdistivät voimansa esittämällä Suomen kantaesityksenä 1984 syntyneen Noam Faingoldin muutaman vuoden takaisen Knife in the water teoksen. Aikanaan teoksen tilasi melbournelainen uuden musiikin yhtye Syzygy Ensemble. Säveltäjä aloitti 12-vuotiaana rock-kitaristina ja rumpalina, mutta on siitä laajentanut musiikkiaan jazzin ja taidemusiikin puolelle. Noam Faingold toimii Tulsassa Midtown School for the Performing Arts - oppilaitoksen nimikkosäveltäjänä ja opettaa myös musiikin analyysia Lontoon King's Collegessa. Hänen sävellyksiään on esitetty Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa sekä Ruotsissa ja häneltä tilaussävellyksiä ovat tilanneet ainakin New York Cityn nykymusiikkiyhtye Transit, Mostly Mozart - festivaali sekä Tampere Filharmonian nykyinen konserttimestari Dennis Kim. Teoksen säveltäjä oli itse myös paikalla Tampere-talossa ja kävi lavalla kumartamassa kiitokset suosionosoituksista.

Yhtenä konsertin tähtihetkistä - eräänlaiseksi sokeriksi pohjalle - oli säästetty konsertin päätösnumero ja koko konsertin esitysvoimat koonnut Ludwig van Beethovenin pianotrio D-duuri op. 70 nro 1, lisänimenään "Aave".  Beethoven eli epävarmoja aikoja vailla luotettavia tulolähteitä näitä pianotrioja (kaksi kappaletta) säveltäessään Heiligenstadtissa, Wienissä kesällä 1808 ja teokset julkaistiin 1809. Edeltävänä kesänä hän oli samassa paikassa saanut valmiiksi 5. Sinfoniansa ja triot valmistuivat heti hänen saatuaan 6. Sinfoniansa eli Pastoraali Sinfoniansa valmiiksi. Molemmat triot on omistettu kreivitär Maria von Erdädyn kunniaksi kiitokseksi hänen osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Beethoven sisäistä elämää jäyti hänen horjuva terveydentilansa; häntä alituisesti piinanneet vatsakivut ja ennen kaikkea lisääntynyt huonokuuloisuus, joka oli ilmennyt jo 1798. 1808 hänen kuulo oli jo erittäin huono ja 1818 hän kuuroutui lopullisesti.  

Pianotrio on kolmiosainen; sen aloittaa intensiivinen Allegro vivace e con brio. Hitaassa toisessa osassa Largo assai ed espressivo liikutaan niin synkissä sielunmaisemissa, että tämän takia teosta on alettu kutsua aavetrioksi. Kolmannessa osassa (Presto) on mielenkiintoista harmoniaa ja rytmisiä käänteitä. Teos kaikkinensa vaatii soittajiltaan paljon myös teknisesti ja loistavat muusikkomme selvittivät teoksen haasteet ihailtavasti voitokseen. Kamarimusiikkikonsertti oli varmasti yksi parhaita kuulemiani kokonaisuuksia Tampere-talon pienessä salissa kautta aikain!