Pyhäjärvi tulvi Tampereella vuonna 1899.

Kalatori eli nyk. Laukontorin pitkospuita tulvavuonna 1899.

 Ortodoksikirkko valmistui Tampereelle vuonna 1899.

Seuraava pieni tuokiokuva kiinnittyy läheisesti vuoteen 1899, jolloin Tampereella tapahtui paljon mielenkiintoisia asioita; liikemies ja merkittävä mesenaatti Alfred Kordelin saapui mullistamaan kaupungin talouselämää - tästä olen kirjoittanut mm. blogissani oman tarinan -, Pyhäjärvi tulvi pahasti aiheuttaen monenlaista haittaa ja ortodoksikirkko valmistui kaupunkiimme. Kelpo lukija saa ihmeteltäväkseen tarinassa Suomalaisen Klubin uskomattoman roolin työväenaatteen lipunkantajana ja valistuksen vaalijana kotikaupungissamme.

 Tehtailija Victor Julius von Wright.

 Johan Vilhelm Snellman.

Kuopiolainen huonekalutehtailija Viktor Julius von Wright (s. 5.8.1856 Kuopiossa ja k. 16.5.1934 Helsingissä) oli vuosien 1882-1904 säätypäivillä aateliston edustajana ja samalla hänet tunnettiin myös viipyilevänä sosiaaliliberaalina, joka oli muiden edesottamustensa ohessa perustamassa vuonna 1883 mm. Helsingin työväenyhdistystä. Tämän työväenyhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksikin hänet valittiin vuoteen 1896 asti. Victor von Wright halusi työväelle parempia olosuhteita, jotta näin vältyttäisiin - tai jopa estettäisiin - työväen radikalisoituminen sosialistisiin yhdistyksiin. Victor kannatti markkinataloutta sekä yksilönvapautta, mutta ajatteli tarvittavan ilmeisesti - markkinaliberaaleista eroten ja vaatien - verovaroin tuettua sosiaaliturvaa markkinahäiriöiden tai negatiivisten korjausmekanismien turvaksi kuluttajansuojaa, kilpailulainsäädäntöä ja työsuojelua lainsäädännön apua hyväksikäyttäen. Puheenjohtajavuosinaan hän päätyi toimittamaan Uuden Suomettaren kyljessä julkaistua Arbetaren  (Työmies)-lehteä vuosina 1886-1889. Victor Julius von Wright toimi myös antaumuksella Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana, minkä innoittamana ammatillista osaamista edistävä Mestarikiltaneuvosto ry on perustanut Victor Julius von Wrightin nimeä kantavan ritariston tunnustukseksi merkittävästä työstä korkean osaamisen, kädentaitoalan ja/tai käsi- ja pienteollisuuden hyväksi. Huomaavasti lukijani saattaa von Wrightien nimen paremmin liittää esim. Victorin setiin, taidemaalareina ja kuvittajina ehkä paremmin tunnettuihin Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrighteihin, joiden sukutilana toimi vuosina 1759-1910 Haminanlahden hovi Kuopiossa. Suvun omistuksessa olevaan Pirttisaareen Victor von Wright rakennutti vuonna 1910 huvilansa. 

Wilhelm von Wright.

Magnus von Wright.

Ferdinand von Wright.

Victor von Wright ehdotti vuoden 1891 valtiopäivillä valtionapua annettavaksi työväelle pidettäviä luentoja ja kursseja varten ja tämä ehdotus piti sisällään ensikerran Suomessa mainitun sanan "työväenopisto". Johan Vilhelm Snellman vaati voimallisesti jo 1800-luvun puolivälissä suomalaisen valtion ja kansansivistyksen välttämättömyyttä ja oikeutta. Tampere kaupunkina tunnettiin jo tuolloin teollisuudestaan, varsinkin puuvilla- ja verkatehtaistaan. Sinnikkäiden tehtaalaisten ja liberaalien tehtaanomistajien edut kohtasivat ja alkoi syntyä aluksi kokeiluja sivistysharrasteiden järjestämiseen. Ensimmäisiä koitoksia oli tehtaalaisvoimin aikaansaatu lainakirjasto, jonka yhteyteen perustettiin  vuonna 1861 sivistysseura eli lukuyhtiö. 1870-luku toi mukanaan eri tehtaisiin perustetut lainakirjastot ja lukusalit, joissa asiakkaat pääsivät lukemaan mm. suomenkielisiä sanomalehtiä. Luentoja järjestettiin työväestölle jo vuonna 1869, mutta nälkävuodet verottivat käyttäjiä ja uudelleen luennot jatkuivat vuodesta 1872 keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin. Aiheet käsittelivät kasvatusoppia, historiaa, kasvioppia, ihmisruumista jne. Oppineiden paikallisten opettajien lisäksi luentoja pitivät myös itseoppineet tamperelaiset tehtaalaiset. Luentojen ylimpänä suojelijana toimi vuoteen 1890 asti pormestari.

Työväenyhdistys edusti täysi ajalle tyypillistä wrightiläistä yhdistystä, johon kuuluivat mm. kaupungin sivistyneistöä, pikkuporvareita sekä käsityöläisiä. Suomalainen Klubi otti yhdistyksen isälliseen holhoukseensa. Vuonna 1895 työväenyhdistys aloitti alkeiskurssit ja luennot, jotka Helsingin malliin perustuen nimettiin muistuttivat enemmänkin kansanopistokursseja. Kaupungin anniskeluvoittovaroista saatiin näiden kurssien rahoitus. Aivan aluksi kurssit saivat hyvän vastaanoton, mutta työväestön politisoitumisen myötä alkoi tulla vaatimuksia tehokkaammasta ja selvemmin tieteelliselle pohjalle ankkuroidusta opetuksesta. Kaivattiin tietoa varsinkin yhteiskunnallisista ja taloudellisista kysymyksistä sekä työläisten omista elinehdoista ja näiden parantamismahdollisuuksista.

Vuonna 1892 työväenyhdistyksen sihteeri, maisteri Kaarlo Renström esitteli yhdistyksen opintokomiteassa Tukholman laitoksen mallia ja puolsi voimallisesti sellaisen saantia myös Tampereelle, varsinaiseen työväenkaupunkiin sivistystä antamaan. Wrightiläinen Renström katsoi hankkeen toteutuksen tulevan valistuneen sivistyneistön harteille ja hanketta varten perustettiinkin keskustelun jälkeen työväenopistovaliokunta. Valiokunta jatkoi projektia tiedustelemalla kaupunginvaltuusmiesten kantaa asiaansa ja hanke saikin tylyn lopun, kun valtuusmiesten vastaus oli kielteinen. Wrightiläiset alkoivat hiljalleen poistua paikallisesta työväenyhdistyksestä, mutta lopulta paikallinen sivistyneistö Suomalaisen Klubin toimesta ryhtyi ajamaan työväenopiston asiaa ja hankkeen johtavaksi henkilöksi nousi senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen nuorempi poika, vapaaherra ja lehtori Eino Sakari Yrjö-Koskinen vuonna 1898. Hän oli hyvin vihkiytynyt asiaan ja teki sen vuoksi jopa opintomatkoja Eurooppaan tutustuakseen kansanvalistustyöhön. 

Vapaaherra ja lehtori Eino Sakari Yrjö-Koskinen.

Suomalainen Klubi teki 1.3.1898 Tampereen kaupunginvaltuustolle esityksen työväenopiston perustamisesta. Ehdotusta perusteltiin laajasti muistiolla opetuksen tarpeellisuudesta, opiston johtajakysymystä, työtapoja, taloutta, hallintoa ja oppiaineita. Suomalainen Klubi vetosi kaupungin antamaan tukeen työväenyhdistyksen ja raittiusyhdistysten Liiton järjestämiin kansanopistokursseihin. Päätoimista johtajaa pidettiin myös opistolle aivan välttämättömänä ja hänen tulisi mieluummin olla vähintään filosofian kandidaatti; aineyhdistelmänä ainakin Suomen historia, yhteiskuntaoppi ja kansantalous. Muistio suositti opintoaineiksi edellä mainittujen lisäksi ainakin myös luonnontieteitä, yleistä sivistyshistoriaa, terveysoppia sekä tärkeimpiä kohtia kirkkohistoriasta.

7.4.1898 kaupunginvaltuusto käsitteli sille esitetyn muistion ja yksimielisesti päätti perustaa kaupunkiin Suomen ensimmäisen työväenopiston Suomalaisen Klubin ehdotuksen mukaisesti. Valtuusto valitsi opiston johtokuntaan kolmivuotiskaudeksi lehtorit Eino Sakari Yrjö-Koskisen, H. Malisen ja kansakoulunopettaja R. Kuosmasen sekä työnjohtajat H. Lindroosin ja A. Ahlgrenin. Työväenyhdistys, raittiusseura ja nuorisoseura saivat kukin mahdollisuuden nimetä yhden edustajan opiston johtokuntaan. Johtokunta kokoontui ensimmäiseen järjestäytymiskokoukseensa 18.4.1898 ja puheenjohtajaksi valittiin Eino S. Yrjö-Koskinen, varapuheenjohtajaksi Malinen, rahastonhoitajaksi J. V. Hellbergin ja kirjuriksi R. Kuosmasen. Johtokunta ryhtyi kiireen vilkkaa laatimaan opistolle johtosääntöä, joka sitten pääpiirteittäin noudattelikin Suomalaisen Klubin esitystä.

Sääntöjen mukaan opiston tehtävä oli luentosarjoilla, esitelmillä ja keskusteluilla herättää ja pitää yllä tiedon ja valistuksen halua, isänmaallista ja kansallista mieltä kunnan jäsenissä yleensä ja erityisesti työväestössä. Työvuosi määriteltiin 30-35 viikkoa kestäväksi ajoittuen syyskuusta huhtikuun loppuun. Luentoja ja keskusteluja tuli tarjota ainakin neljä kertaa viikossa; oppiaineina Suomen historia, yhteiskuntaoppi, yleistä ja sivistyshistoriaa, taloustiedettä, maa- ja kansantiedettä, luonnontieteitä ja terveysoppia. Opiston taloutta pidettiin yllä anniskeluvoittovaroilla ja kunnan yleisillä varoilla. Opiskelijoiden tuli suorittaa markka kultakin lukukaudelta ja sääntöihin kirjattiin myös maininta, että "opetus on vapaa puoluetarkoituksista". Johtokunta valitsi kolmesta hakijaehdokkaasta Sääksmäen kansalaisopiston johtajan Severi Nymanin työväenopiston johtajaksi sillä ehdolla, että tämä vuoden mennen suorittaisi yliopistollisen arvosanan kansantaloustieteessä. Nyman oli oppikoulun opettaja, idealisti, poliitikko, runoilija ja sanomalehtimies, joka nyt teki opintomatkan työväenopiston syntysijoille Ruotsiin ja julkaisen matkan tuloksena kirjasen "Kansanomaisesta opetustavasta". 

 Tampereen Raittiusseuran ensimmäinen talo Mustanlahdenkadulla.

Johtokunta vuokrasi opiston käyttöön ensimmäiseksi toimitilaksi Tampereen Raittiusseuran talon salin 600 markalla kuukaudessa. 15.3.1884 perustettu Tampereen Raittiusseura sai vuonna 1887 kaupungilta tontin Mustanlahdenkadulta, johon valmistui seuraavana vuonna oma talo seuralle. Talo toimi osoitteessa Mustanlahdenkatu 18 aina vuoteen 1967 asti ja tässä talossa järjestettiin mm. monenlaisia iltamia, arpajaisia ja monien teatteriseurueiden vierailuita. Nykyinen Raittiustalo on osoitteessa Mustanlahdenkatu 22 ja monet tuntevat sen Hepokatin nimellä. Työväenopiston vuosibudjetti oli aluksi 5000 mk. Opiston avajaiset pidettiin juhlallisesti Tampereen Raittiustalolla 16.1.1899 ja pääpuhujana oli lehtori Eino Sakari Yrjö-Koskinen.

Tampereen työväenopisto©Esa Hakala

Kustavin kirkko.

Kesällä 1908 Antti Wihuri sai töitä Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön vasta Dundeessa Scotlannissa valmistuneelta lippulaivalta, Titanialta, joka liikennöi linjalla Helsinki - Hanko - Kööpenhamina - Hull. Hänelle oli luvattu perämiehen paikka laivalla, mutta sitä ei tullutkaan ja Antti joutui konduktööriksi, laivan siirtolaisluokan purseriksi. Hänen toimenkuvaansa kuului tulkkausta laivassa matkustaville amerikansiirtolaisille ja erilaisia huoltotehtäviä rahanvaihdosta juomien myyntiin asti. Laivalla oli oma tärkeä merkityksensä kuljettaa huokeaan hintaan Suomesta Englantiin siirtolaisia matkalla Amerikan ihmemaahan, jotka saivat tietysti laivan ruumasta hyvin vaatimattomat ja ahtaat tilat heikoilla mukavuuksilla. Ensimmäisen luokan tilat varustamon lippulaiva Titaniassa olivat ylelliset ja edustavat, mutta niihin Yhdysvaltoihin yleensä matkalla olleille siirtolaisille ei tietysti ollut mitään asiaa. Siirtolaiset nousivat laivaan yleensä Hangosta ja uuvuttavan merimatkan jälkeen Hullissa vaihtoivat Yhdysvaltoihin vievään laivaan. Usein laivalla siirtolaisilla ensimmäiset vaikeudet tulivat jo kielen kanssa, sillä laivan henkilökunta oli lähtökohtaisesti ruotsinkielistä. Laivan kapteeni oli Edvard Hjelt, jota on kuvailtu isälliseksi merikarhuksi ja merikapteeni tuli Antin kanssa erittäin hyvin toimeen laivalla.

 Höyrylaiva Titania.

Antin mitta tuli laivalla täyteen liki vuoden palveltuaan Titaniassa ja seuraavana kesänä laivan levätessä Helsingin Eteläsataman laiturissa Antti rohkeasti käveli varustamon läheiseen konttoriin satamassa ja ulko-ovella sattumalta häntä käveli vastaan varustamon toimitusjohtaja Lars Krogius. Keskustelu käytiin ruotsiksi ja Antti tiedusteli ensin lupaa puhutella toimitusjohtajaa. Luvan saatuaan hän tivasi selkeää vastausta kysymykseensä: onko hän saamassa varustamolta hänelle luvattua perämiehen paikkaa? Toimitusjohtaja Krogius kertoi tulevansa laivalle henkilökohtaisesti ja hoitavansa asian. Iltapäivällä hän lupauksensa mukaisesti saapuikin vierailulle lippulaivalle ja keskusteli laivan kapteenin kanssa Antti Wihurista. Antti sai kapteeni Hjeltiltä niin hyvät arviot itsestään, että seuraavaksi aamuksi Antti kutsuttiin toimitusjohtajan luokse varustamoon keskustelemaan toisen perämiehen paikasta rahtilaiva Hektoksessa. Sadan markan kuukausipalkalla Antti Wihuri kirjoitti heinäkuussa 1909 sopimukseen nimensä. Kävi vielä niin, että laivan ensimmäinen perämies joutui pitkälle sairaslomalle ja Antti nimitettiin hänen sijaisekseen. Eetu-serkku tiedotti kotiin Kustaviin Antin matkustaneen ensin Englantiin, josta palaisi vielä syksyllä Suomeen. Tammikuussa vanhuksen saivat tietää Antin käyneen Afrikassa, josta taas palanneen Englantiin. Keväällä 1911 Hektos oli Etelä-Amerikassa, mistä se lähti lasteineen Irlantiin. Sen jälkeen laiva kiiruhti Etelä-Venäjälle hakemaan rautatiekiskoja Suomeen tuotavaksi. 

 Rahtilaiva Hektos valmistui vuonna 1903.

Hektoksen perämiehen palattua sairaslomaltaan Antti oli hakenut tuloksetta erään  merenkulkuhallituksen laivan päällikön paikkaa. Hän suunnitteli ainakin pitävänsä pitkän loman maihin päästyään kesällä 1911. Kustavin Tukkilassa käydessään loman aikana hän päätti lopettaa merenkäynnin tällä kertaa tähän ja jäävänsä Helsinkiin asuen ainakin aluksi serkkunsa Eetun taloudessa. Antti suunnitteli nyt oman liikeyrityksen perustamista kaupunkiin; tarkoitus oli perustaa laivanmyyntikonttori. Purjelaivat olivat vielä pitkään kysyttyjä Suomessa ja niillä saattoi suhteellisen pienillä pääomilla tienata melkoisia summia. Perustamalleen yritykselle hän antoi nimeksi Helsingin Laivanmyyntitoimisto - lyhenne H.L.m.t - ja ensimmäiset kauppansa hän kirjautti 1.8.1911 tehdyksi ostamallaan 28 jalan moottoriveneellä, jonka salonkiin mahtui 12 henkeä. Nyt myös Punavuorenkadulta eräs typografi jätti purjealuksensa Antin toimistoon myytäväksi. Samaan aikaan Eetu-serkku sai haasteellisia maanmittaustehtäviä Kulosaaresta, Helsingin itäpuolelta. Lars Sonck oli kaavoittanut saarelle huvilakaupungin, jonka nuoret arkkitehdit ja insinöörit neljä vuotta aiemmin hankkivat omistukseensa. Edvard ryhtyi nyt palstoittamaan tätä saarta apumiehenään Antti Wihuri, jonka liiketoimet vielä tässä vaiheessa eivät vieneet hänen ajastaa kovin isoa siivua. 

 Kulosaaren kartano.

Vuoden 1912 alussa Antti Wihuri tutustui pohjalaiseen laivameklariin Arndt Mohelliin, joka oli jo pohjustanut laajoilla ulkomaanmatkoillaan visiotaan laivojen lastauksesta ja lossauksesta. Hän halusi ahtausalan markkinoille avoimesti kilpailemalla Suomen satamissa hinnoilla. Satamissa ahtausta hoitivat erityiset lastaus- ja lossausrenkaat, jotka olivat nostaneet satamien ahtausmaksut jo monien kauppiaiden ja merenkulkijoiden mielestä kohtuuttomiksi. Työvoima oli samoin näiden renkaiden valvonnassa. Mohell halusi nyt murtaa tämän käytännön ja luoda samalla varustamoihin ja kauppoihin luottamukselliset suhteet. Tämän vuoksi hän halusi Antti Wihurin merikapteenina ja alaa tuntevana ammattimiehenä liikekumppanikseen. Marraskuussa 1911 Mohell oli jo ennättänyt hakea The Stevedores' Federation on Finland-nimisen organisaation (ahtauttajain liitto) jäsenyyttä, mutta tullut hakemuksineen hylätyksi. Nyt Ouluun perustettiin ahtaus- ja laivanselvitysliike Arndt Mohell & Co, jonka sivukonttorit tulivat Kristiinankaupunkiin ja Kaskisiin. Antti muutti siten Ouluun asumaan ja luomaan suhteita varustamoihin ja kauppiaisiin. Helmikuun lopussa Suomen luotsilaitosta ryhdyttiin myös venäläistämään, joka ei voinut olla aiheuttamatta levottomuutta merenkulkijoissa. Täysin aiheellinen oli pelko luotsauksen vaarantumisesta Suomen haastavilla rannikoilla ja karilleajot lisääntyivätkin huolestuttavasti nopeasti. Uusi yhtiö alkoi aktiivisesti tiedottaa ulkomaihin toiminnastaan Suomessa; kirjeissä kerrottiin mm. jäätilanteesta ja satamien oloista jne.

Ahtaajien liittoon viritelty uusi hakemus jäsenyydestä oli liiketoimintaan mukaan tulleen merikapteenin vuoksi nyt vaihteeksi myötätuulessa ja Antti haki paikallisen lehden ilmoituksella miehiä uuteen yritykseen töihin ahtaajiksi. Järjestäytyneiden renkaiden esimiehet tekivät kovaa agitaatiota uutta yritystä vastaan väittämällä etteivät nämä maksa ennakkoja ja palkkoja sovitusti. Tämän johdosta Antti joutui lupaamaan töihin tuleville melkoiset ennakkomaksut luottamuksen rakentamiseksi. Joka tapauksessa varsinkin talviaika jo jäätilanteen vuoksi olisi hiljaista pohjoisessa, joten Antti Wihuri etsi itselleen tukevaa yritystoimintaa; joulukuussa hän kuuli miehestä, joka olisi luopumassa makkaraliikkeestään. Yrityksessä oli valmiina osaava henkilökunta, koneet, liiketilat ja tarjouskin tuntui houkuttelevalta. Antti teki moneen kertaa laskelmat kynällä ja paperilla ja lopulta päätyi ostamaan liikkeen toiminnan omiin nimiinsä tammikuussa 1913. 

 Raahen satama.

Monopoliasemansa suojissa Raahessa ahtaajienrengas keväällä 1913 nosti lastausmaksut muita satamia korkeammaksi ja vastapuoli piti hintatasoa aivan liian korkeana. Ankaraa pohdintaa aiheutti nyt tämän monopolin murtaminen. Vuorineuvos Arthur Lagerlöf liittoutui nyt Antti Wihurin kanssa. Keväällä 1912 Arndt Mohell oli sairastellut ja väsyi hoitamaan omaa osuuttaan ahtausyrityksessä ja myi osuutensa Antti Wihurille, joka omisti nyt itse koko yrityksen. Lagerlöf omisti Raahessa Raahen Puutavarayhtiön ja hän houkutteli Antin hoitamaan yrityksensä ahtausta, jolloin Lagerlöf perusti Transport aktiebolag-ahtausyrityksen tytäryritykseksi puutavaraliikkeelleen ja Antti sai siten hoitaakseen liikkeen ahtausta. Antti Wihuri ilmoitti jälleen paikallislehdessä haluavansa ahtaajia töihin. Renkaan edustajat suunnittelivat lakkoa Raahessa ja pitivät nyt tätä kilpailevaa toimintaa rikkuruutena. Kun ensimmäinen kevään laiva, höyrylaiva Elsie, 23.5.1913 saapui Raahen satamaan, eivät lakkolaiset tietenkään ilmestyneet laivaa lastia purkamaan. Laivan oma miehistö hoiti tämän työn itse. Antti Wihuri seurasi vielä tilannetta sivusta, mutta Helsingistä Raaheen saapui asiaa tutkimaan Suomen ammattijärjestön puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies Oskari Tokoi. Tokoi sai erinomaisilla puhujanlahjoillaan renkaan rivit hajalleen ja äänestyksen jälkeen liiton lakko murrettiin.

 Oskari Tokoi.

Raahen satamassa työt jatkuivat jälleen kiireisinä; nyt Antti laajensi ahtausliikkeen johtajan toimenkuvaansa perustamalla aivan oman yrityksen laivojenselvitystä ja laivameklarointia varten. Uusi yritys, Laivausliike Antti Wihuri, oli aluksi vaatimaton toimisto, kuten oli ollut Helsingin toimistonsakin. Yksi muodollinen asia hänen piti kuitenkin hoitaa kuntoon, ennen kuin hän pystyi hoitamaan laivameklarin tointa Raahessa; oli päästävä jäseneksi kansainväliseen meriliikenteen konferenssissa - The Baltic and White Sea Conference - , jonka pääpaikka sijaitsi Kööpenhaminassa. Hakemuksen laadintaan hän sai apua lastauttajain järjestöltä ja lopulta marraskuussa 1913 saapui vastauskirje Kööpenhaminasta, jossa ilmoitettiin hänen olevan järjestössä meklarijäsenenä. Vielä Antti Wihuri katsoi tarvitsevansa oman puutavaraliikkeen ja kesällä 1914 hän perusti Raahen Parruosakeyhtiön tarkoitusta varten. Raahesta Antti löysi Jenny Mäkelän Raahen Talouskaupasta, jossa Antti alkoi viettää aikaansa yhä enemmän. Keväällä 1914 Jenny oli ryhtynyt kauppiaaksi omaan liikkeeseen kasööri Lagerlöfin talossa Brahenkadun varrella ja ainakin aluksi hänen apunaan toimi nuorempi sisko, Aino.

Antti Wihuri©Esa Hakala

Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta...

Antti Wihuri valmistui keväällä 1908 kapteeniksi Rauman merikoulusta.

David Jansson oli Kustavin meripitäjän kuuluja miehiä, Alastalon leskeksi jäänyt isäntä sekä laivanrakentaja ja maanviljelijä, joka 61-vuotiaana ihastui itseään 30 vuotta nuorempaan Josefina Österbergiin. Syksyllä 1882 pari matkasi Turkuun asti hankkimaan kihlat ja vihille asti pari ei sitten pyrkimyksestään huolimatta koskaan ennättänyt, kun kesäkuussa 1883 David Jansson sai halvauskohtauksen, johon myös kuoli. Leski jäi raskaaksi ja synnytti 9.10.1883 hyvin isäänsä fyysisesti muistuttavan pojan, Antti Taavetti Janssonin. Antti varttui Kustavin kalliosaarella, Tönvikissä, meren äärellä, varsin vaatimattomissa oloissa. Pieni asumus oli kodikas ja äiti pitikin  kodista hyvin huolta sekä hankki perheen elannon ompelutöillä. Äidin isä, Abraham Österberg, oli myös varustaja ja laivuri, joka Naima-aluksellaan kulki Englantiin asti. Naima koki vuonna 1878 haaksirikon, joka ajoi omistajansa suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Vuotta myöhemmin Abraham sai kuitenkin hankittua paljon pienemmän Väinö-kuunarin, jonka hän joutui parin vuoden päästä luovuttamaan jollekin ahvenanmaalaiselle. 

Syksyllä 1893 aukesi Kustaviin kansakoulu, johon heti pyrki 30 oppilasta; tässä oppilasjoukossa oli myös pian 10-vuotias Antti, jota myös Antoniksi kutsuttiin. Silloisesta kotitalostaan, Toivolasta, oli parin kilometrin matka kansakoululle. Kolme vuotta koulua käytyään sai Antti keväällä 1896 koulusta päästötodistuksen, tuolloin hän oli vasta 12-vuotias. Vahvalle ja isokokoiselle Antille oli jo täysin selvää, että hän oli lähdössä merille. Hän pestautui laivakokiksi kustavilaiseen kaljaasi Rakkauteen kuukausiksi. Täällä meren äärellä oli pitkään jo totuttu siihen, että pojat lähtevät jo varhain merille, joten äitikin tyytyi siihen päätökseen. Onneksi myös laiva purjehduskautensa aikanakin poikkesi joskus kotisatamassa. Ensimmäinen merimatka oli puutavaran vienti Kristiinasta Tukholmaan ja kaljaasin miehistö oli kahdeksan henkeä. Miehistö osti paikallisilta kalastajilta kalaa, joka säilöttiin sumppuihin ja myytiin asiakkaille satamissa. Ensimmäinen purjehduskausi kesti seitsemän kuukautta ja Antti sai palkkaa 6 markkaa kuukaudessa kokintyöstään.

Talvikauden Antti vietti kotonaan Tönvikin Toivolassa ja keväällä 13-vuotias poika pestautui taas, tällä kertaa kuitenkin merimieheksi paremmalla palkalla. Näin vuodet vierivät kunnes 16-vuotiaana Anton lähti jungmanniksi ahvenanmaalaiseen pitkään purjealukseen, joka seilasi Norjaan, Englantiin ja Hollantiin asti. Tällä reissulla hänellä meni puolitoista vuotta. Äiti kuoli Antonin ollessa vasta 16-vuotias ja pojan holhoojaksi määrättiin äidin vanhemman sisaren, Marian mies, Tukkilan talon isäntä Frans Tukkila. Tänne Parattulan Tukkilaan Anton muutti 18 vuotta täyttäneenä matruusina vuodenvaihteessa 1901-02 meriltä palattuaan. Fransilla ja Marialla oli lähes yhdeksän vuotta Anttia vanhempi Eetu-poika, ja tämä serkkupoika oli valmistunut jo maanmittausinsinööriksi ja asui Helsingissä. Seuraavassa kesäkuussa Anton konstina pestautui kustavilaiseen Siviään. 

Kuunari Saari

Seuraava pesti oli kuunariparkki Saari, jossa Antti palveli konstina. Helmikuussa 1903 laiva lähti viemään 200 standarttia sahatavaraa Etelä-Afrikan Port Nataliin eli Durbaniin ja 114 vuorokautta purjehdittuaan laiva saapui perille 2.7.1903. Neljän viikon odotuksen päästä uusi lasti saatiin vietäväksi Kuubaan, jossa oltiin lokakuun loppupuolella. Marraskuu kului Kuubassa ja 9.12.1903 alkoi matka Amsterdamiin lastina seetri- ja mahonkipuuta, ja perille Amsterdamiin päädyttiin 29.1.1904. Venäjän käymä sota Japanin kanssa vaikeutti myös Venäjän lipun alla purjehtivan Saaren rahdin saantia, mutta kivihiililastia laiva sai kuitenkin Venäjän Riikaan viedäkseen 10.3.1904. Vaikka Anton Jansson purjehti laivan mukana aina 12.9.1904 asti, oli hän tehnyt jo päätöksen lähteä Rauman merikouluun aliperämieskurssille, jonka lukukausi alkoi 15.10.1904 Raumalla. Koulussa oli vaivaiset 30 oppilasta, jotka asuivat täysihoitolaisina; Anton asui kustavilaisen Volter Holmroosin huonekaverina talossa n:o 119 Vanhan kirkon kadulla. 

Rauman merikoulu

Antonin luokalla oli 11 nuorta miestä, joilla kaikilla oli jo kokemusta kaukomerillä seilaamisesta. Koulua johti 60-vuotias merikapteeni Fr. Groundstroem opettaen pääaineinaan matematiikkaa ja merenkulkua. Koulunkäynti sujui kivuttomasti Antonilta, vaikka oppitunnit alkoivat jo klo 7. Täysihoidostaan Anton ja Holmroos maksoivat 47 markkaa kuukaudessa, jota rahan tarve alkoi olla krooninen pian. Anton kirjoitti kasvattivanhemmilleen Kustaviin pyytäen rahallista apua ja nämä taivuttelivat Eetu-serkun lainaamaan Antonille 150 markkaa. Kesän ajan Antonilla oli taas laivapalvelua ja lokakuussa jatkui merikoulu. "Niin paljon purjelaivoja tullaan kuitenkin aina tarvitsemaan, että niissä voidaan kasvattaa merimiehiä höyrylaivojen päällystöön, sillä paljastaan höyrylaivoilla ei merimies voi saada tarpeellista kokemusta ja ammattitaitoa." Tämä lainaus on Antonin koulussa kirjoittamasta aineesta, aiheena: Höyrylaiva.

Tiedettiin hyvin, että merenkulussa elettiin vääjäämätöntä murrosaikaa, jolloin höyrylaivat tunkivat itsensä purjelaivojen ohi voimalla. Suomessa purjelaivojen perinne oli jatkunut pitempään, kuin monissa muissa maissa. Asia ei voinut olla näkymättä myös merikoulun opetusohjelmassa, jonne kuin varkain oli ilmestynyt höyrykoneoppi; merikapteenin tutkinnossa se kylläkin oli  erillisenä ja vapaaehtoisena lisätutkintona. Rauma tunnettiin hyvin koulukaupunkina; seminaari ja lyseo olivat merikoulun lisäksi varsinaiset kaupungin ylpeilynaiheet. Merikoulun johtokunnan puheenjohtajana toimi seminaarin johtaja ja varapuheenjohtajana lyseon rehtori. Vuonna 1442 perustettu kaupunki sai tapulioikeudet vuonna 1830, jolloin Raumalta päästiin lähtemään valtameripurjehduksille. Meri on läheisesti ollut osa lähes jokaisen raumalaisen työtä, harrastusta, kulttuuria tai elämää. Purjehduskauden loistoaikaa - aikaa, jolloin alustonnisto oli Raumalla Suomen suurinta - elettiin 1880-luvulla, jolloin myös tämä Rauman merikoulu kaupunkiin perustettiin ensiksi kauppalaivureita kouluttamaan. Vuonna 1895 alkoi merikoulussa merikapteenien kouluttaminen. Kaupunki rakennutti merikoulun vuosisadan vaihteessa Kalliokadulle ja myös sisustutti sen koulun tarpeisiin. Merikoulu toimi liki seitsemänkymmentä vuotta näissä tiloissa ja sen jälkeen tilat toimivat vielä kolmekymmentä vuotta nuorisotiloina. Koulun tilat kunnostettiin museokäyttöön vuonna 2000 ja kesällä 2004 tiloissa aukesi yleisölle museo. 

Bobrikovin murha oli tuoreeltaan ihmisten muistissa, Venäjän käymä sota Japanin kanssa heikolla menestyksellä ja suurlakko syksyllä 1905 olivat kuvaavia tapahtumia tuolle ajalle. Raumallakin järjestettiin tammikuussa 1905 tanssiaiset Port Arthurin antautumisen johdosta ja Venäjän tappiota suorastaan juhlittiin aivan avoimesti. Tapahtumat alkoivat näkyä poliittisena toimintana ja varsinkin suomalaisuusharrastuksena, jossa vieraskieliset sukunimet oli tarkoitus vaihtaa suomenkieliseen asuun. Tämä harrastus kasvoi suorastaan kansanliikkeeksi Johannes Linnankosken tehdessä aloitteen joukkonimenmuutoksesta Snellmanin syntymän 100-vuotispäivänä 12.5.1906. Tämän liikehdinnän aikana ilmeisesti noin 100 000 ihmistä vaihtoi sukunimensä yhtäaikaisesti Suomessa ja Anton Jansson oli yksi heistä; hän otti nimekseen Antti Wihurin - vihurin viitatessa siis omalla tavallaan mereen ja merenkäyntiin. 

Keväällä 1906 sai Antti perämiestutkintonsa suoritettua kurssinsa priimuksena ja nyt täytyi vielä tehdä käytännön harjoitus laivoilla perämiehenä. Merikapteeninkirja edellytti kahden vuoden palvelua perämiehenä Itämeren ulkopuolella ja tästä vaatimuksesta pidettiin hyvin tiukasti kiinni. Antti pääsikin tuttuun laivaan, kustavilaiseen Saareen ensimmäiseksi perämieheksi; kapteenina laivalla oli August Blomqvist. Toukokuussa laiva suuntasi Espanjaan, jonne matka kesti noin 60 vuorokautta. Syksyllä laiva kävi hakemassa mahonkipuuta Kuubasta ja lasti tuotiin Le Havreen. Jälleen Atlantin ylitystä Kanadaa, jossa jäiden takia menikin satamassa talvi 1907 pitkälle; jäiden jälkeen lähtöä hidasti vielä tukinuitot. Vasta heinäkuussa Halifaxista laiva matkasi kohti Llanellya Walesin rannikolle. Antti oli tehnyt jo päätöksen jatkaa koulua ja hankkia merikapteenin paperit. Merikoulu oli alkanut jo lokakuun puolivälissä, kun kuunari Saari vasta 9.11.1907 saapui Uuteenkaupunkiin. Hänet otettiin Raumalle mielellään opiskelemaan kapteeniluokan nuorimpana oppilaana. Jouluksi Eetu kutsui Antti serkkunsa kotiinsa Helsinkiin, jossa saivat rauhassa suunnitella asioitaan, kuten Tukkilan ja vanhempien kohtaloa.

28.4.1908 Antti Wihurin sai käteensä kapteenintutkinnon ja koulut olivat käydyt. Kauppalaivurin tutkinto tuli suoritetuksi erinomaisin arvosanoin; vain äidinkielessä ja englannissa olivat numerot 9 ja muiden aineiden ollessa 10. Merikapteenin tutkinnon suorittanut kauppalaivuri sai ainokaisen kiitettävän todistuksen 74 äänellä 80 mahdollisesta äänestä. Jo seuraavana päivänä koulunsa lopetettuaan Antti aloitti patikoinnin säästeliäänä miehenä kohti kotiseutua Kustavia ja Tukkilan taloa siellä. 

Antti Wihuri©Esa Hakala