Tampereen kulkutautisairaala.

Tampereen kaupungin väkiluku kasvoi kovin laiskasti alkuvuosina; vuonna 1810 asukkaita oli vajaa 700 ja vuoteen 1831 asukkaita laskettiin olevan 1500. Rautatien valmistuminen auttoi kaupungin kehitystä ja vuonna 1880 asukkaita kaupungissa oli jo 13 750, ja vuonna 1890 asukasmäärä ylitti jo 20 000.

Tampereen terveysolosuhteet olivat kovin haasteellisia lähes 1800-luvun loppuun asti; kaupungissamme toimi 1800-luvun alusta alkaen yksi lääkäri, joka vuodesta 1811 oli piirilääkäri. Piirilääkärin tehtäväkenttään kuului kaupungin lisäksi myös laajasti maaseutua kaupungin ympäriltä. Tämän piirilääkärin nimenomaisesta vaatimuksesta johtuen kaupunkiin palkattiin välskäri hoitamaan vaatimattomampia lääkärintehtäviä vuona 1819; tämä tehtävä lankesi ensiksi sotaväen alilääkärille, Mikko Bergholmille. Bergholmin jätettyä paikkansa vuonna 1831virka sai jatkajan vasta kymmenen vuoden jälkeen, kun Karl Petter Molin ilmestyi välskäriksi tai kaupunginkirurgiksi. Molin oli lukkari Petter Molinin poika, joka oli opiskellut Turun lukkarikoulussa ja harjoitellut Turun lääninsairaalassa rokottajan ja välskärin taitojaan. Hänen tavanomaista työsarkaansa saattoi olla humalaisten kapakkatappeluissa haavoittuneiden kokoon parsiminen. Molin määrättiin myös Tampereen, Kangasalan ja Oriveden piirien rokottajaksi.

Vuonna 1848 kaupunkimme sai oman kaupunginlääkärin ja yleisen sairaalan, ja tämän sairaalan ylläpitoon kaupunki sai valtiolta korvauksen. Sairashuone sijaitsi Nalkalantorin varrella vuokratussa talossa ja veti 35 sairassijaa, joista 15 paikkaa oli varattu sukupuolitaudeille. Sairashuoneen piiriin kuului kaupungin lisäksi 25 maaseutupitäjää ja sairashuoneen henkilökuntaan kuului sairaanhoitajan ja lääkärin lisäksi taloudenhoitaja, palvelija ja renki . Ensimmäinen Tampereen kaupunginlääkäri oli Niilo Juhana Vilhelm Idman, jonka 250 hopearuplan palkasta Finlayson ja Frenckellin tehtaat hoitivat 150 ruplaa. Niilo Idman sai vuonna 1859 nimityksen pirilääkäriksi ja hän viihtyi kaupungissamme kuolemaansa eli vuoteen 1874 asti. Otto Blåfield jatkoi Tampereella kaupunginlääkärinä vuosina 1859-1886. Vuonna 1878 kaupunki sai kolmannen lääkärinsä, joka tuli tehtäväänsä ensi apulaiskaupunginlääkäriksi ja sittemmin toisen kaupunginlääkärin virkaan.

1880-luvun alussa kaupungissamme oli jo kolme lääkäriä ja kolme kätilöä, yleisen sairaalan lisäksi kaksi apteekkia. Rautatielääkäri tuli kaupunkiin vuonna 1883 ja ensimmäinen yksityislääkäri, Gustaf Rudolf Idman, kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 1897 kaupungissa oli jo 11 lääkäriä ja neljä apteekkia, joista kolme sijaitsi kaupungin länsipuolella ja yksi itäpuolella. Apteekkarit olivat K. Molin, Fr. Borg, W. Aschan ja A. A. Scheele. Apteekkarit omistivat myös kaupungin kolme rohdoskauppaa. Vuonna 1898 Tampereella oli kymmenen lääkäriä ja ympäröivissä kunnissa saman verran kunnanlääkäreitä sekä jokunen piirilääkäri ja melko vilkas keskustelu oman lääkäriyhdistyksen perustamisesta kävi varsinkin Engströmin kahvilassa Kauppakadun ja Läntisen kadun (nyk. Näsilinnankadun) puisessa kulmatalossa. Lääkärit kokoontuivat varsinkin aamupäiväisin kahvilaan tapaamaan kollegoita ja kahvittelemaan sekä kirjoittamaan vekseleitä; monilla lääkäreillä oli osakkeita ostettu Tampereen Osakepankista. 7.5.1898 pidettiin tässä Engströmin kahvilassa kaupunkimme lääkäriyhdistyksen perustava kokous, johon osallistui kahdeksan lääkäriä; lääkäri Eino Rafael Ahlman, toinen kaupunginlääkäri Ernst Ewald Bergroth, yleisen sairaalan lääkäri Gustaf Albert Backman, Pellavatehtaan lääkäri, Nils Gustaf Durchman, ensimmäinen kaupunginlääkäri Gustaf Rudolf Idman, Tampereen aluelääkäri Ernst Gustaf Vilhelm af Hällström, Nokian tehtaan lääkäri Karl Gustaf Johan Idman ja köyhäinhoidon ja kulkutautisairaalan lääkäri Oskar Henrik Nyman. Joukosta puuttuivat ainoastaan piirilääkäri Axel Hjalmar Ilmoni ja yksityislääkäri Gustaf Pitkänen.

Lääkäriyhdistyksen perustamiskokous päätti toimia toistaiseksi ilman sääntöjä; Åbo Läkareföreningin säännöt olivat kokouksen nähtävänä ja niitä oli tarkoitus pitää yhdistyksen sääntöjen laadinnassa ohjeena. Nämä kyseiset säännöt sisälsivät vain yhden varsinaisen pykälän, jonka mukaan yhdistys valitsee keskuudestaan rahastonhoitajan. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli Gustaf Albert Backman ja varapuheenjohtajaksi Gustaf Rudolf Idman ja sihteeriksi Eino Rafael Ahlman. Seuraava varsinainen kokous määrättiin 11.6.1898 pidettävän kahvila Bauerin tiloissa - myöhemmin Emmauksen kulmarakennuksessa -, jonne oli tarkoitus kokoontua jatkossakin kerran kuukaudessa. Puheenjohtajalle varattiin myös oikeus kutsua joukkonsa kokoon myös tarvittaessa useamminkin.

Vuoden 1879 terveydenhoitoasetus määräsi kunnat huolehtimaan terveydenhoidollisesta tilasta ja Tampereella terveyshoitolautakunta aloitti toimintansa vuonna 1881. Kuvernööri vahvisti lautakunnan työjärjestyksen 24.5.1881 ja lautakuntaan kuuluivat kaupunginlääkäri, pormestari, kaupunginarkkitehti sekä neljä kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua varsinaista jäsentä sekä neljä varajäsentä. Puheenjohtajana oli kaupunginlääkäri Otto Blåfield ja ensimmäiset kuusi vuotta vuosikertomukset laadittiin ruotsinkielellä. Ensimmäisinä tehtävinä oli viemäri- ja vesijohtolaitoksen perustaminen, yleisen puhtauden vaaliminen sekä ruokakauppojen puhtauden järjestäminen yms. Vesi saatiin kaupungissa vielä yleensä kaivoista ja avoviemäri vei jätevesiä. Vuonna 1880 kaupungissa oli käytössä vain kolme pääviemäriä ja terveyshoitolautakunnan esityksestä valtuusto päätyi vuonna 1887 rakennuttamaan viemäriverkoston, joka sitten vuonna 1894 pääosiltaan valmistuikin. Likavesien turmelemat kaivot jouduttiin sulkemaan ja ensimmäinen kaupungin vesijohtolaitos - pääjohdon muutamine sivuhaaroineen - valmistui vuonna 1884. Amurin kaupunginosa oli yksi vaikeimpia kulkutautipesäkkeitä, jossa ei ollut vettä eikä viemäreitä. Terveyshoitolautakunnan esityksestä kaupunki sai kolme ensimmäistä yleistä käymäläänsä vuonna 1887.

Vuonna 1885 terveydenhoitolautakunnan palvelukseen astui insinööri A. Ahlberg, joka poliisien kanssa tarkasti kaupungin puhtausolosuhteita. Vuonna 1893 palkattiin viisi terveyspoliisia terveystarkastuksia varten lämpimiksi vuodenajoiksi. Terveyspoliisilaitos perustettiin vuonna 1894 ja sinne tuli kahdelle terveyspoliisille virat; vuodesta 1899 sai laitos kolmannen terveyspoliisin. Vuonna 1993 perustettiin Tampereelle kuusipaikkainen lapsenpäästölaitos, jonka toimintaa valtio myös tuki. Vuonna 1894 Tampereella oli laitossynnytyksiä 73, kun samaan aikaan kaupungissa syntyi 838 untuvikkoa. Kiertävän sairaanhoitajan kaupunkimme sai vuonna 1889 ja näitä palveluita erityisesti tarvitsivat työväestö ja vähävaraiset lapsiperheet. Koukkuniemen vaivaistalon yhteyteen vuonna 1886 valmistui myös sairasosasto ja mielenvikaisille osasto. Koulukadulle saatiin vuonna 1897 30-paikkainen kulkutautisairaala ja vuonna 1893 aloitti toimintansa tehtaansairaalan 22-paikkainen Finlayson & Knin sairashuone.


Vuonna 1881 teki isorokko pahaa jälkeä Tampereella ja jälleen vuonna 1885 uusiutui saman taudin esiintyminen kaupungissamme. 12 000 asukasta jouduttiin rokottamaan tämän taudin vuoksi kaupungissamme. Tuhoisimpia oivat tulirokon lisäksi, isorokko, lavantauti ja kurkkumätä. Vuosi 1887 toi mukanaan pahan lavantaudin ja vuosi 1890 oli jällen tulirokon vuoro. Vuosi 1889 toi tullessaan influenssan ensimmäisen kerran Tampereelle.

Vuonna 1897 nimettiin kaupungin läntisen ja itäisen alueen köyhäinlääkäreiksi G. A. Backman ja E. af Hällström. Kun Backman tuli valituksi seuraavana vuonna yleisen sairaalan lääkäriksi, tuli köyhäinlääkärin virkaa nimitetyksi Oskari Nyman. Vuonna 1899 vapaaherra ja Suomalaisen Reaalilyseon vt. rehtorin Eino Sakari Yrjö-Koskisen anomuksesta ehdotettiin kaupungin valtuusmiehille oppikouluja varten koululääkärin palkkaamista. Saman vuoden joulukuussa ensimmäiseksi Tampereen koululääkärisi tuli valituksi Gösta Idman. Terveydenhoitolautakunnalle jätettiin vuonna 1898 50 henkilön allekirjoittama aloite kaupungin viidennen apteekin perustamisesta Tammelan kaupunginosaan. Lautakunta myöntyi seuravana vuonna uuden apteekin perustamiseen, vaikka piirilääkäri asiaa vastustikin. Samana vuotena lautakunta käsitteli Lielahden kartanonomistaja Wilhelm von Nottbeckin aloitetta rakentaa kapearaiteinen rautatie kaupungista omille mailleen viedäkseen mm. lantaa alueellensa. Tähän lautakunnan oli helppo suostua. Lautakunta tutkitutti myös Näsijärvestä otetut vesinäytteet Helsingissä, jossa vesijohtoveden laatu todettiin olevan kirkasta ja heikosti kellertävää. Mältinrantaan puollettiin myös naisille tarkoitetun uimahuoneen rakentamista vuonna 1900.

Elokuussa 1897 valmistui uusi kulkutautisairaala, johon seuraavana vuonna otettiin 274 potilasta hoitoon - 38 heistä terveyspoliisin saattelemina. Hoitopäiviä sairaalalle kertyi kaikkiaan 3871 vuodessa ja 42 potilasta kuoli siellä. Samaan aikaan Finlaysonin & Knin sairashuoneessa hoidettiin 101 potilasta ja suoritettiin 40 operaatiota, hoitopäiviä laskettiin olevan 2913 ja sairashuoneella kuoli vastaavasti 8 potilasta. Lapsenpäästölaitoksella syntyi 145 lasta, joista 8 syntyi kuolleena, hoitopäiviä 1100.

Tohtori Karoliina Eskelin perusti vuonna 1899 oman 7-paikkaisen sairashuoneen Tampereelle, jossa lääkäreillä oli mahdollisuus hoitaa omia potilaitaan yksityisesti. Jo seuraavana vuonna Eskelin luovutti sairashuoneensa sairaanhoitaja Fanny Carlsonille. Kaupunki myös avusti tätä sairashuonetta, ja sitä vastaan yksi sairashuoneen paikoista oli varattu kaupungin vähävaraisille. Useina vuosina myös Tampereen Lääkäriseura avusti sairashuonetta. Sairashuone muutti Läntiseltä kadulta Koulukadulle vuonna 1904 ja nyt sairaspaikkojen määrä nousi ensi 12:een ja myöhemmin niitä oli jo 18.

Köyhäintalon alueelle valmistui vuonna 1902 kaupungin mielisairaala ja alueen kunnallissairaala ja mielisairaala jäivät sairaalain hallituskunnan alaisuuteen. Tohtori K. A. Hoffström sai vuonna 1904 synnytyslaitoksen hoitaakseen ja samassa yhteydessä laitoksen paikkaluku nousi 18 paikkaan. Vuonna 1913 kaupungin uusi synnytyslaitos nosti paikkaluvun vielä 28-paikkaiseksi. Kulkutautisairaalaan valmistui vuonna 1910 50-paikkainen tulirokko- ja kurkkumätäosasto. Vapaaehtoistyönä alkoi vuonna 1904 Maitopisarayhdistyksen toiminta, josta juonsi lopulta lastenneuvolatoiminta juurensa. Vuonna 1906 alkoi myös kansakoululääkärien toiminta ja vuonna 1909 tuli ensimmäinen kouluhammaslääkäri. Tampereen Lääkäriseuran aloitteesta vuonna 1912 perustettiin Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen Tampereen haaraosasto, jolle seura teki merkittävän arpajaistoiminnasta saadun lahjoituksen. Yhdistys rakennutti Kaupin mäelle vuonna 1915 30-paikkaisen keuhkotautiparantolan, jota se myös piti yllä kunnes parantolan otti kaupunki hoitaakseen vuonna 1929.

Kaupin keuhkotautiparantola.

 

 

Meillä Tampereen pääkirjasto Metsossa on loistava ja asiansa osaava henkilökunta, joka vielä hyvin avuliaasti auttaa ja palvelee monia asiakkaitaan ammattitaidollaan. Tammikuun 26. päivä musiikkiosastolle saapui vieraita kaukaa Itävallasta asti; pianisti Pauli Jämsä ja oopperalaulaja Tommi Hakala. Tommi Hakala jäi hyväksi toviksi kertomaan tulevan oopperan harjoituksista (Verdin Nabucco) Tampere-talossa.

 

Levy-yhtiöiden ja tuottajien ahdingosta ja tulevaisuuden näkymistä oli kosolti tietoa saatavana Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolla lauantaina 28.3.2015 Levy-yhtiöt Pop Up-tapahtumassa. Paikalla tapahtumassa olivat edustettuina levy-yhtiöt Alba Records (Timo Ruottinen ja Erkki Nisonen), Gaea Booking & Reords (Antti Hietala) ja Rocket Records (Juha Rantala). Yleisö sai vinkkeinä mm. kuulla, kuinka levy-yhtiöitä kannattaisi lähestyä omalla materiaalilla. Päivään mahtui myös taiteilijavierailuita, kuten musiikkituokio Pietilä-salissa pianisti Janne Mertasen seurassa.

 

 

 

Alba Records on huhtikuussa vaihtanut levy-yhtiön toimitusjohtajaa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Timo Ruottinen jää yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, kun vetovuoroon toimitusjohtajaksi astuu uusi turkulainen omistaja, Erkki Nisonen. Onnea uudelle toimitusjohtajalle!

 

 

Tampereella villissä lännessä vietetään Lielahtikeskuksen 1-vuotissyntymäpäiviä tässä viikonvaihteessa. Olin itsekin talossa perjantaina viemässä musiikin ilosanomaa muistelemalla vanhoja viihdemusiikin mestareita, varsinaisena syntymäpäivänä, jolloin talon avajaisista tuli tasan vuosi.

Laitan tähän oheen hieman kuvamateriaalia Lielahtikeskuksen rakentamisen ajoilta edelliseltä kesältä, jolloin kuvia ottaessani onnistuin samana päivänä sadekuurossa myös kastelemaan taskussani olleen matkapuhelimen toimimattomaksi.

Vuonna 1629 määrättiin, miten metsien sarkajako menee Niemen, Lielahden, Possilan ja Pohtolan välillä. Harjuntaustan jakokuntaan kuuluivat tietenkin Lielahden, Niemen, Pohtolan, Kukkolan, Possilan ja Siivikkalan kylät. Jakokunnasta todistaa vuoden 1453 Hyhkyn ja Keijärven rajanveto, joka päättyi Noidanvasaraan ja tässä maariidassa osallisena eivät olleet harjuntaustalaiset. Niemen ja Siivikkalan omistajien sopimuksessa vuonna 1662 sovittiin jakokunnan rintamaiden Lielahden, Niemen, Possilan ja Siivikkalan kesken. Vaikka Kukkolaa ei tuolloin sopimuksessa mainittu, oli se osakkaana ainakin isossajaossa. Teivaalan jakokunnan vastainen raja meni Ryydynpohjan kautta mutkitellen länteen päätyen Valkiakivenlahden rannalla Valkiakiveen.

Lielahti mainitaan kirjoissa vuonna 1540, jolloin järvenlahden rannalla oli jo kuusi taloa olemassa. Koska talojen koukkuluku oli 5/6 koukkua eli 20 skurua, ovat tutkijat päätelleet asutuksen olevan melko nuorta perua. Possilan tila kuului maakirjoissa Lielahteen, vaikka papinmanttaaliluettelossa se alkujaan oli erillinen kahden talon kylä. Vuonna 1541 esiintyy nimi Possi, jonka arveltiin liittyvän ruotsalaiseen Bose/Bosi nimeen. Vuonna 1540 Niemen kylässä sijaitsi neljä taloa; Suvia, Kokko, Niemi ja Piikki. Suviasta tuli myöhemmin Vähäniemi, Kokon tila autioitui, Niemestä muodostui Isoniemi ja Piikistä tuli Piikkilä. Piikkilän skuruluku oli kuusi, muiden tilojen kolme - neljä, lehmiä Piikkilässä oli seitsemän, kun muilla oli pari.

Pohtola oli yksinäistila, jota vuosina 1540 - 1552 isännöi Dionisius (Pochtoila lisänimeltään) ja hänen tilasta luovuttuaan Sipi Martinpoika vuosina 1553 - 1584. Hänen lisänimi oli aluksi Valiaisthen, joka kuitenkin jo 1556 kirjoitettiin Siffred Pochttoi-muotoon. Kukkolan kylässä oli kaksi taloa, joiden isännillä oli sama nimi. Tämä saattaa tarkoittaa, että tila on lohkottu ennen vuotta 1540; toinen näistä tiloista köyhtyi kuitenkin jo 1550-luvulla ja se sulautui lopulta toiseen tilaan, joka menestyi paremmin. Oliko tilanpitäjä linnustajia, koska Kukkolan ja Pohtolan rajalla sijaitsee myös Lintulampi?

Festivaaliyleisöä Pyynikkisalissa.

 

Tampereen Pyynikkisaliin Loud Silents-festivaalin viimeiseen tilaisuuteen kerääntyi tänään lähes täysi salillinen kiinnostuneita katsomaan Meren kasvojen edessä mykkäelokuvaa ja kuuntelemaan sen musiikkisäestystä, jota johti säveltäjä-sovittaja Jussi Lampela. Säestävät muusikot olivat Tampereen Musiikkiakatemian opiskelijoita. Trumpettisolistiksi Tampereelle oli saatu loistava jazz-trumpetisti, Teosto-palkinnon saaja ja Porin Jazzin Vuoden muusikko 2004, Verneri Pohjola.

Verneri Pohjola ja Jussi Lampela.

 

Meren kasvojen edessä on Teuvo Puron ohjaus ja näytös oli Loud Silents-festivaalin ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin yhteistuotantoa. Esityksestä myös taltioitiin ääniraita myöhemmin julkaistavaa DVD-julkaisua varten.

 

Kunnallisneuvos Johan Niklas Salminen.

Kaikki Tampereen historiaa vähänkään tuntevat saattavat muistaa, että kaupunki tunnettiin pitkään naisten kaupunkina. Mitkä mahtavat olla kolme tunnetuinta naisiin liittyvää maamerkkiä uhkean kaupunkimme julkikuvassa?

Pyynikin kuljetuskalustoa 1930-luvulla.

Tehtailija Sulo Salmelin.

Rosa Salmelin.

Ensimmäinen on tietysti Pyynikin Helmi. Kaakinmaalle Papinkadun ja Tiiliruukinkadun kulmaan puhdasvetisen kaivon äärelle perustivat vuonna 1897 eri oluttehtaan yhdistymällä uuden panimon, Osakeyhtiö Pyynikin. Perustajina olivat kauppaneuvos Julius Jonsson, panimomestari Gösta Borg, rakennusmestari Arthur af Hällström ja kauppiaat Fredrik Pöllänen sekä K. J. Landeman. Kieltolain tultua voimaan vuonna 1919 tehdas valmisti mm. tätä legendaarista limonadijuomaa, Pyynikin Helmeä. Vuonna 1922 tehtailija Sulo Salmelin sai Pyynikin panimon osake-enemmistön haltuunsa ja vei tehdasta eteenpäin kuolemaansa saakka vuoteen 1930. Salmelinin puoliso, Rosa Salmelin  johti tehdasta  aina vuoteen 1963 asti, jolloin edellisten poika, Juhani Salmelin jatkoi tehtaan johdossa vuoteen 1985 saakka. Tuolloin tehdas myytiin Sinebrychoffille.

 

Toinen maamerkki on varmasti Suomen neito, joka on yksi Wäinö Aaltosen neljästä Pirkkalaisveistoksesta Tampereen Hämeensillalla. Patsas sai paikkansa sillan kupeesta 26.9.1929. Tampereen Tuomikirkonkadulla on aikoinaan toiminut myös saman niminen anniskeluravintola.

Suomi neito.

Kolmantena - muttei välttämättä vähäisimpänä - lienee Epilän Nahka tarkoitusperiin sopivaksi?! Korpilahdella 13. tammikuuta 1861 sorvari Kalle Raajinmäelle ja Maijastiina Vuohelalle syntyi Johan Niklas Salminen. Isä kuoli nälkävuonna 1867 ja perhe jäi äidin vastuulle. Johan pääsi jo varhain maanviljelystöihin ja 18-vuotiaana hän lähti nahkurinoppiin siirtyen setänsä mukana Tampereelle. Kisällinäytteen hän teki vuonna 1882 hän ja samaan aikaan suoritti kansakoulun. Salminen perusti vuonna 1884 Tampereelle pienen nahkurinliikkeen, jonka siirsi osoitteeseen Puutarhakatu 23 vuonna 1889. Toiminnan kasvaessa Hatanpäälle rakennettiin uusi nahkatehdas ja osia tuotannosta siirtyi kolmanteen tehdasrakennukseen Epilään. Salminen osti vuonna 1915 Epilästä Erland Hildenin vuonna 1891 perustaman nahkaverstaan rakennuksen ja perusti näin Epilän Nahkatehtaan. Vuonna 1926 Salmisen nahkatehdas työllisti jo 128 henkilöä ja laman jälkeen vuonna 1938 tehtailla työskenteli jälleen 132 työntekijää.

Salminen toimi nahkatehtaan johdossa poikkeuksellisen pitkään; kaikkiaan 50 vuotta. Ennen vuotta 1917 hän toimi tehtaansa yksinomistajana ja johtajana ja vuodesta 1917 perheyhtiö J.N. Salminen Oy:n Nahkatehtaat toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtaja. Oman toimensa ohessa hän ennätti vuodet 1903-16 työskennellä myös Höyrypuuseppä Oy:n isännöitsijänä. Tampereen kunnalliselämään hän osallistui aktiivisesti luottamustehtävissä ja sai vuonna 1931 kunnallisneuvoksen arvonimen. Kaupunginvaltuustossa hän istui yli kaksikymmentä vuotta vuosina 1893-1904 ja 1909-20, toimi holhous- ja köyhäinhoitolautakunnissa sekä palotoimiston puheenjohtajana. Myös kirkkovaltuusto ja työnvälitystoimiston johtokunta tulivat hänelle tutuiksi.

Salminen osallistui Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen toimintaan, jonka puheenjohtajaksi hän tuli 1906. Hän toimi Suomen Nahkuriammatin työnantajain liiton puheenjohtajana vuosina 1906-1921 ja tämän jälkeen Suomen Nahkateollisuusliiton hallituksen puheenjohtajana. Salminen oli myös suomalaisuusaatteen kannattaja ja hän otti innokkaasti osaa Suomalaisen puoleen ja Kansallisen Kokoomuksen kinkereihin. Salminen oli myös Suomalaisen klubin perustajia ja toimi klubin johtokunnassa kuolemaansa asti, vuodesta 1901 lähtien johtokunnan puheenjohtajana sekä vuodesta 1931 kunniajäsenenä. Sivistystyötä Salminen tuki myös 100 000 markan lahjoituksella Turun suomalaiselle yliopistolle.

 

Tapio Kullervo Lahtinen.

Kuka fyysisesti isokokoinen, Pyynikin maisemissa elämänsä ehtoopuolen asustanut ja TV2:n hallintoasioita viimeksi työelämässään hoidellut mies lymyili nimimerkkien Juhani Sälö, Ilpo Kallio, Hilma Järvi, Pirkko Mäki, Pentti Rautio sekä salanimen Kullervo takana? Hän oli Helsingissä 18.7.1922 syntynyt Tapio Kullervo Lahtinen, jotka jälkipolvet muistavat hänen kuolemattomista sanoituksista ja sävellyksistä. Tuleville lauluntekijöille hän jätti perinnöksi ohjeensa: "Tekstin poljento ei saa riidellä melodian kanssa. Tavujen on mahduttava säveliin, ja äänteitten tunnelmaa luova teho on otettava huomioon. Laulun pitää olla ennen kaikkea laulettava", hän evästi noviiseja.

Helena Eeva.

Kullervo, hiljainen, vaatimaton ja araksikin luonnehdittu mies ennätti suomalaisen musiikin tietokannan mukaan tehdä sanat 273 lauluun ja n. 70 omaa sävellystä, joihin hän sanat kovin mieluusti teetti toisilla. Esim. Helena Eeva teki sanat Kullervon sävellyksiin: Suopursu, Laulajan ystävä ja Penkillä pelimannin. Tapio Lahtinen opiskeli ensin musiikkia Helsingin yliopistossa ja konservatoriossa. Hän oli myös erittäin valpas oman nimensä suojelija, joka hyvin mielellään sanoituksensa kätki nimimerkkien taakse. Varsinkin ammattipiireissä mies toki tunnettiin, mutta hänen toivettaan myös kunnioitettiin varjelemalla varsinaisen nimen käyttöä yleisölle.

Klaus Salmi.

Sotavuosina Tapio Lahtinen soitti muusikkona pasunisti Klaus Salmen jazzorkesterissa ja ajautui vuonna 1946 Roger Lindbergin Musiikki Fazerille työhön. Musiikki Fazerilla hän toimitti Musiikkiviestiä aina vuoteen 1961 ja vuosina 1950-61 hän toimitti erittäin suosittuja Toivelauluja-vihkoja samassa talossa. Musiikki Fazerilla työskenteli vuosien saatossa merkittäviä sanoittajia myös muitakin; Reino Helismaa, Tuula Valkama, Helena Eeva, Juha Vainio ja Vexi Salmi. Vuonna 1966 Tapio Lahtinen siirtyi Yleisradion palvelukseen Tampereelle TV2:lle hallintoasioita hoitamaan. Samoihin aikoihin Tapio Lahtinen lopetti sanoitustyön. Tapio Lahtinen menehtyi Tampereella 24.7.1996.

Reino Helismaa.

Tapio Lahtinen oli taitava kielimies, jonka johdosta hänelle ohjautui merkittävästi juuri käännöstöiden tekoa aktiiviaikanaan. Tässä suhteessa hän muistuttaa Suomen tuotteliainta käännöstekstien työstäjää, Niilo Sauvo Pellervo Puhtilaa (s. 27.4.1928 ja k. 2.11.2014). Sauvo Puhtila teki pitkän päivätyön Yleisradion palveluksessa ja illat ja yöt oli sävelten ja sanojen aikaa. Parhaimpana yönä häneltä kerrotaan syntyneen sanat kuuteen lauluun. Itse hän joskus kertoi laskeskelleensa sanoitustensa määrää ja kun pääsi 6 000:n kohdalle, lopetti laskemisen kesken. Puhtila työskenteli Harry Orvomaan Scandia-yhtiölle ja Orvomaa - tiukkana talousmiehenä - sai Puhtilan lopulta työskentelemään kuukausipalkkaa vastaa, koska laski näin säästävänsä kuluissa. Puhtilan käyttämiä nimimerkkejä olivat: Solja Tuuli, Veikko Vallas, Jim, Santeri, Merja, S. Puustinen, Pekka Saarto, Salla S., Tikka, Timjami, Jukka Terä, P. L. Saarinen ja Saukki.

Sauvo Puhtila.

Reino Helismaa (s. 12.7.1913 ja k. 21.1.1965) oli armoitettu sanojentekijä, jonka varhaisen poismenon vuoksi jälkeenjäänyt tuotanto kattaa kuitenkin n. 5 000 laulusanoitusta, 104 radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta, 10 revyytä ja kahdeksan näytelmää. Reino oli tavattoman nopea ja tekniikaltaan kyltymätön sanojen hioja, joka saattoi vastauksensakin keskustelukumppanille muotoilla riimein. Helismaan viimeiseksi ja hyvin keskeneräiseksi jäi sanat Minne tuuli kuljettaa, jotka sitten Helismaan kuoltua tulivat Juha Vainion tehtäväksi. Juha Vainion viimeinen sanoitus - siitä vain kertosäe oli valmiina - oli Ei toivetta mulla sen kummempaa, jonka Juhan kuoleman jälkeen loppuunsaattoi Juice Leskinen. Sävellyksestä vastasi Veikko Samuli.

Kerttu Mustonen.

Kaikkia näitä edellä mainittuja sanoittajia yhdistää säveltäjä Toivo Pietari Johannes Kärki (s. 3.12.1915 ja k. 30.4.1992) , jonka tunnetuimpiin sotavuosien sävellyksiin yleensä teki sanat kirjanpitäjä Kerttu Mustonen. Mustonen katsoikin sittemmin sanoitustehtävän itselleen turhan vaativaksi ja yhteistyö kuihtui säveltäjä Kärjen kanssa. Iisvedeltä Toivo Kärki löysi vielä taitavan sanoittajan, Lauri Jauhiaisen. Kärki oli kuitenkin kiinnostunut vain sanoittajista, ei sanoittajista, jotka harrastivat myös säveltämistä.

Kullervo © Esa Hakala