Vietämme tuokion muistellen oloissamme originellia säveltäjää, musiikkikirjailijaa, Fazerin konserttitoimiston johtajaa ja Helsingin kaupunginorkesterin intendenttiä. Tämä liian monilta nyt jo unhoon jäänyt, Ernest Pingoud, syntyi Pietarissa 14.10.1887. Isä oli ranskalaisen hugenottisuvun jälkeläinen, Guido Pingoud, joka toimi kirkkoherrana ja äiti oli saksalaista sukuperää - mutta perhe kyllä pitkään Viipurissa asunut - Emelie Sesemann. Ernest aloitti koulunkäyntinsä Pietarissa ja vietti kesänsä Suomessa, lähinnä Viipurissa. Jo varhain hän pääsi opiskelemaan musiikkia yksityisesti Aleksandr Zilotin johdolla. Pietarin konservatoriossa hän opiskeli musiikkia Aleksandr Glazunovin ja Nikolai Rimski-Korsakovin oivallisessa ohjauksessa. Ylioppilaaksi Ernest pääsi vuonna 1906 ja lähti Saksaan jatkamaan musiikkiopintojaan Max Regerin ja Hugo Riemannin luotsauksessa ja sai rautaisen ammattitaidon säveltämiseen. Max Reger sittemmin ylisti Ernestiä yhdeksi lahjakkaimmista oppilaistaan.

Venäjän vallankumouksen aikoihin 1918 Ernest avioitui Nina-rouvansa kanssa ja asettui asumaan ensin Viipuriin. Sieltä perhe muutti Turkuun, jossa Ernest toimi musiikinopettajana vuosina 1922-1924. Ernest oli kiihkeä työstäjä ja ennen 20-luvun puoliväliä hänen musiikkia oli esitelty kuudessa sävellyskonsertissa Suomessa ja yhdessä konsertissa Saksan Berliinissä. Yleensä ruotsiksi kirjoittaen hän virkeästi osallistui kulttuurikeskusteluun ja uskaltautui jopa kyseenalaistamaan palvotun Jean Sibeliuksen ylivoimaista asemaa ja tuotantoa säveltaiteessa. Ernest Pingoud katsoi, että kansallismielinen taide oli kypsän kulttuuritoiminnan esiastetta.

Vuonna 1924 Ernestille tarjottiin Helsingin kaupunginorkesterin intendentin tointa ja toimen vastaanotettuaan viihtyikin tehtävässä hamaan kuolemaansa asti. Samoihin aikoihin intendentin tehtävien kanssa hän oli ryhtynyt johtamaan Fazerin konserttitoimistoa ja tämä onnellinen yhteensattuma sai aikaan sen, että Helsingin kaupunginorkesterin ja Fazerin konserttitoimiston kanslia oli muutaman vuoden ajan samassa osoitteessa. Fazerin konserttitoimistolla Ernest viihtyi vuosina 1924 - 1931 ja vielä uudestaan Georg Fazerin kuoltua vuodet 1935 - 1937. Vuosina 1931 -1933 Ernest johti omaa konserttitoimistoaan.

Näihin samoihin aikoihin Musiikki Fazerin johtajana toimi Georg Fazer, joka oli hyvin kiinnostunut seuraamaan Fazerin konserttitoimiston asioita ja Ernest ja Georg olivatkin erittäin hyviä ystäviä. Ernest vietti kesiään Ebba ja Georg Fazerin vierastuvassa Kirkkonummella ja perhe viihtyi kovasti hänen seurassaan. Ystävyys jatkui rikkoutumattomana, vaikka Georg siirtyi Fazerin konserttitoimiston johtoon vuonna 1933. Ernest joutui palaamaan pariksi vuodeksi vielä Fazerille, kun Georg yllättäen menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen vuonna 1935.

Ernest Pingaud'ta voitaneen pitää Uuno Klamin, Aarne Merikannon ja Väinö Raution keralla yhtenä meikäläisen modernin musiikin tienraivaajana eikä hän jättänyt jälkeensä tiettävästi yhtäkään Kalevala-aiheista sävelteosta. Ernest tunsi kiinnostusta itsekin modernismiin ja urbaaneihin aiheisiin; mainio esimerkki tästä lienee hänen balettinsa Suurkaupungin kasvot (La face d'une grande ville). Nuoruudentyössään Viidessä sonetissa kamariorkesterille hän oli kaikkein modernistein, mutta silti hän kaihtoi atonalismia ja vierasti myös uusklassismia. Hän ei vältellyt myöskään iskelmien ja foxtrottien säveltämistä ja jälkipolville saattaa olla tuttu hänen suosituimpiin sävellyksiin kuulunut valssi, Asfalttikukkia.  

Ernest Pingoud sävelsi monia loistavia sinfonisia runoelmia ja hänet tunnettiin eleganttina ja hienostuneena orkesterisäveltäjänä, jonka luomuksissa vallitsee usein mystinen ja fantasiamainen tunnelma. Hänen musiikkinsa saattaa hetkittäin tuoda mieleen Aleksandr Skrjabinin tai Richard Straussin musiikin ja Debussyn vaikutus voi olla myös kuultavissa. Kaksikymmentäluvulla hän sävelsi kolme sinfoniaa ja hänen kansainvälisesti merkittävin menestys lienee Le prophéte-orkesteriteoksen esitys Philadelphiassa vuonna 1926, jolloin kapellimestari Leopold Stokowski johti sen. Vuoden 1925 jälkeen Ernest ei saanut enää aikaiseksi kovinkaan monta orkesteriteosta ja hänen osakseen koitui kohtalo päättää päivänsä julmasti heittäytymällä Ruoholahdessa junan alle 1.6.1942, jonka jälkeen hän ja hänen tuotantonsa vaipuivatkin pitkäksi aikaa unholaan.