Näyttelijä Kauko Helovirta (s. 21.10.1924, k. 13.9.1997) Tampereen Teatterin vuosina valokuvaaja Juhani Riekkolan ikuistamana.

 

Knalli ja sateenvarjo - alkuperäiseltä nimeltään The Men from the Ministry - on Edward Taylorin ja John Grahamin kirjoittama BBC:n radiohupailu Lontoon ministeriön erikoisosastosta, jonka tehtävä on auttaa muita apua tarvitsevia osastoja. Originelli versio oli tehty yleisön läsnä ollessa valmiiksi nauretuksi, mutta Suomessa on tehty vain muutama jakso yleisön edessä. Kotimaansa lisäksi radiohupailua on tehty omina versioina myös Etelä-Afrikassa ja Ruotsissa, josta sarja löysi myös tiensä Suomeen. Yle on tilannut joitakin jaksoja "räätälintyönä", joita on käytetty ainoastaan Suomessa. Sarjasta on Suomessa tehty yksi video, joka perustuu sarjan jaksoon 40 - Kaavamainen kaavake. Alkuperäistä kuunnelmasarjaa esitettiin BBC:llä vuosina 1962-1977 ja Suomessa sen työstäminen aloitettiin vuonna 1979. Suomessa hupailusarjan jaksoja on tehty lähemmäksi 200 ja alusta asti valtion virkamiehillä ja byrokratialla hyväntahtoisesti pilaileva sarja on ollut Yleisradion suosikkisarjoja, ja sen jaksoja on lähetetty uusintoina useita kertoja vuosien saatossa.

Radioteatterin ohjaaja Rauni Ranta teki Ylen arkistoista varsinaisen löydön, kun nippu ruotsiksi käännettyjä ja vuonna 1974 Ruotsin yleisradiosta saapuneiksi merkittyjä kuunnelman käsikirjoituksia herätti hänen huomionsa. Käsikirjoitusnippuun oli liitetty muistilappu, jossa luki "Mainio humoorisarja... keskimäärin 8-9 roolia joka jaksossa, eikä yhtään täysjärkistä." Lappuun oli kirjoitettu nimikirjaimet A.H. eli kyseessä oli viihdetoimituksen toimittaja Aune Haarla. Lappuun merkitsi oman kommenttinsa toimittaja Antero Arpola ennakoiden "Lunastamme vuoden 1975 puolella". Tarkempaa tietoa ei ole käytettävissä, miten käsikirjoitukset olivat päätyneet Ylelle. Onneksemme Rauni Ranta suomensi nämä 14 jaksoa ja ohjasi ne yhdessä Lars Svedbergin kanssa. Kun nämä jaksot vuonna 1980 osoittautuivat suosituiksi, alkoi myös sarjan jaksojen kääntäminen suoraan englannista. Suomentajana on yleensä ollut Kerstin Juva, mutta yksittäisiä jaksoja ovat kääntäneet myös Ilkka Kortesniemi ja Kristiina Drews.

Englantilaissarjan teemamusiikkina soi BBC:n sarjassa Ivor Slaneyn säveltämä musiikki "Top Dog" vuodelta 1960, jonka taltio Hilversumin radio-orkesteri De Wolfelle.  Suomessa sarjaa on tehty teatterimaisesti studiossa näytellen ja tehosteet ajettiin myös studioon mahdollisimman mukavan tunnelman aikaan saamiseksi näyteltäessä. Sarjan alkupään jaksoja on tehty Yleisradion Fabianinkadun studiolla. Aivan alusta lähtien Suomessa sarjaan teetettiin Jani Uhleniuksen teemamusiikki. Musiikit äänitettiin Finnvoxin studiolla Arinatiellä, Helsingissä. Musiikkiäänitteillä soittivat Jani Uhlenius (piano), Teppo Tuominen (sello), Jouni Heinonen (viulu) ja Urpo "Upi" Sorvali (rummut).

                                                        Jani Uhlenius

 

Yleisradion Radioteatteri tuotti Knalli ja sateenvarjo-sarjan ja aivan ensimmäinen jakso lähetettiin joulukuussa 1979 radiosta. Ohjaaja Rauni Ranta kiinnitti oman miehensä, Juupajoella 21.10.1924 syntyneen näyttelijä Kauko Kustaa Helovirran (aiemmin Hellström) erikoisosaston vanhemman virkamiehen Hannibal Hamilton-Jonesin rooliin. Helovirran näyttelijänura kuljetti häntä rintamateatterista Mikkelin ja Lahden kautta Tampereen Teatteriin ja lopuksi moneksi vuosikymmeneksi Suomen Kansallisteatteriin Helsinkiin. Hän ehti urallaan näytellä myös yli kolmessakymmenessä kotimaisessa elokuvassa vuodesta 1950 lähtien. Erikoisosaston nuorempaa virkamiestä, Richard Lammiä, esitti 19.3.1946 Riihimäellä syntynyt näyttelijä Pekka Autiovuori, jonka näyttelijäpuoliso Marjukka Halttunen myös välillä vieraili eri rooleissa sarjassa. Autiovuori on hänkin hyvin käytetty näyttelijä useissa kymmenissä kotimaisissa elokuvissa lähtien vuodesta 1966 ja antanut äänensä käyttöön moniin piirroselokuviin. Suomen teatterikoulusta valmistuttuaan hänet kiinnitettiin heti vuonna 1967 Suomen Kansallisteatteriin. Sarjan kantavia voimia on ehdottomasti myös alivaltiosihteeri sir Henry Pitkin, jota suomalaisessa versiossa näytteli 12.7.1925 Noormarkussa syntynyt Yrjö Järvinen. Järvinen on tehnyt pitkää uraa näyttelijänä Tampereen Teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Hänet on nähty myös monissa elokuvissa uransa aikana. Kauko Helovirran kuoltua vuonna 1997 on hänen tilallaan vuodesta 1996 näytellyt vanhempaa virkamiestä, Lennox-Brownia, 19.6.1945 Helsingissä syntynyt näyttelijä Heikki Nousiainen - ansioitunut Radioteatterin ja elokuvien lisäksi myös Suomen Kansallisteatterin näyttelijänä. Mielenkiintoisen roolin sarjassa teki Aila Svedberg - sarjan toisen ohjaajan, Lars Svedberin, puoliso - erikoisosaston sihteerinä, Mildred Murfina. Yrjö Järvisen jäädessä eläkkeelle vuonna 2001 tuli hänen tilalleen sarjaan sir Clive Swiftiksi näyttelijä Antti Pääkkönen. Lordi Stilton on alivaltiosihteerin esimies ja häntä sarjassa on koko ajan näytellyt Ismo Kallio. Sarjassa on muuten vieraillut eri tehtävissä vuosien saatossa useita nimekkäitä näyttelijöitä, kuten esim. Jussi Jurkka, Olavi Ahonen, Topi Reinikka, Esa Saario, Antti Litja, Keijo Komppa, Pia Hattara, Kalle Juurela, Risto Aaltonen, Risto Mäkelä, Pirkka-Pekka Petelius, Jukka Puotila, Maija-Liisa Peuhu, Heikki Määttänen, Tuula Nyman, Jukka Voutilainen, Matti Ranin, Marjatta Raita, Martti Järvinen, Tommi Rinne ja Leif Wager. Juontajan kaiken aikaa sarjassa on viihtynyt Asko Sarkola.

Näyttelijä Risto Mäkelä (s. 14.1.1924, k. 19.3.1992) valokuvaaja Juhani Riekkolan kuvaamana Tampereen Teatterissa.

 

Hupailusarjan keskeisiä teemoja ovat byrokratian ja virkakoneiston tehottomuuden kustannuksella pilailu ja väärinymmärrykset viestinnässä. Erikoisosaston väki on luvattoman laiskaa ja tunnottoman epäpätevää joukkoa, joka tekee vain ne työt, joita ei onnistu millään konstilla välttelemään eikä toisilla teettämään, ja tekee nekin auttamattomasti pieleen. Ongelmia saavat aikaan sekä Hamilton-Jonesin ja Lammin hölmöys,  että heidän itsepintainen takertumisensa byrokraattisiin koukeroihin. Tapahtumat pääasiassa sijoittuvat Lontoon Whitehallin hallintokaupunginosaan. Tavallinen Knalli ja sateenvarjo -jakso rakentuu yhden tai kahden erikoisosaston saaman työtehtävän ympärille, ja kuuntelijat saavat seurata, miten nämä tehtävät menevät vikaan tai sekaantuvat toisiinsa. Tehtävät vaihtelevat viraston sisäisistä ongelmista aina suurvaltapoliittisiin selkkauksiin asti. Lopputuloksena kaikki on tavallisesti sekasorron vallassa, ja sir Henry uhkaa lähettää koko erikoisosaston "arkistotehtäviin Ulko-Hebrideille". Usein asiat kuitenkin kääntyvät jakson lopussa parhain päin, joko onnekkaan sattuman tai virkamiesten oveluuden avulla – Erikoisosaston väki kun on itse aiheutettujen ongelmien ratkomisessa huomattavasti kekseliäämpi,  kuin varsinaisessa työnteossa.

Yleisradio on oman ilmoituksensa mukaan lopettanut sarjan tuottamisen eikä mahdollisista uusinnoistakaan ole varmaa tietoa, joten Knallin ja sateenvarjon ystävien täytyy olla aktiivisia ja tarpeeksi oma-aloitteisia Yleisradioon päin saadaksemme sarjan uusintakierrokselle jälleen. Sitä odotellessamme voimme Yleltä ostaa cd-levyinä tiettyjä jaksoja, joita myös hyvin varustelluissa kirjastoissakin on saatavilla. Miellyttäviä kuuntelukokemuksia unohtamattomien virkamiesten parissa!

                                     Rahmaninov toisen pianokonserttonsa valmistumisen aikoihin

Haltioitunut, salintäyteinen yleisö hiljentyi meluisan alkusoiton - Iron Foundry - jälkeen kuuntelemaan yhtä romanttisen pianokirjallisuuden perusteosta, tohtori Nikolai Dahlille omistettua Sergei Rahmaninovin toista pianokonserttoa (c-molli, Op. 18) Tampere Filharmonian perjantain 15.2.2013 konsertissa Tampere-talon akustisia muutoksia kokeneessa isossa salissa. Orkesterin ensi syksynä aloittava ylikapellimestari, lyömäsoittaja Santtu-Matias Rouvali, osoitti veressään olevan muutakin, kuin vain rytmiä. Pianosolistina konsertissa soitti Cherbourgissa vuonna 1988 syntynyt ja neljävuotiaana soittamisensa aloittanut ranskalaiskomeetta Lisa de la Salle, joka ylimääräisenä innostui soittamaan ranskalaisen impressionistin Claude Debussyn Preludin. Maailmalla hänet ylistetään erityisesti venäläisten Prokofievin ja Shostakovichin tulkitsijana, mutta kotonaan hän tuntuu olevan ranskalaisen impressionismin sointimaailmassa. Nuori kapellimestari ja vielä nuorempi pianosolisti esittivät jo nyt varsin verevän tulkinnan hienosta pianokonsertosta. Vain muutamassa kohdin piano jäi orkesterin "alle" ja hetkittäin nopeat juoksutukset "puuroutuivat" liialliseen pedaalin käyttöön. Tämä 112 vuotta vanha teos oli hyvämuistiselle ja isokätiselle säveltäjälleen  yksi neljästä omasta pianokonsertosta, joita hän esitti paljon  maailmalla kulkiessaan. Laajojen sointujen hallinta oli hänelle luontevasti helppoa ja hänen vasemman käden tekniikka oli ilmeisen vahva sekä soitto kuulasta ja nopeissakin kohdissa selkeää. Tämä loistava pianistimme joutui pakenemaan perheineen Pietarista Helsinkiin Venäjän vallankumouksen jaloista 22.12.1917 ja pakomatkaan käytettiin potkukelkkaa. Helsingistä perhe jatkoi laivalla Tukholmaan, josta myöhemmin muuttivat Tanskaan. Vuoden 1917 jälkeen syntyi enää kuusi sävelteosta, koska mainion säveltäjämme aika vierähti etupäässä pianistina toimiessa.

Seitsemän vuotiaana julkisen esiintymisen aloittanut ja isänsä kahta vuotta nuoremmaksi väittämä Ludwig van Beethovenin vuonna 1812 Linzin kaupungissa - samassa kaupungissa hän aloitti myös kahdeksannen sinfoniansa - loppuun saattama mestariteos ja säveltäjänsä seitsemäs sinfonia kruunasi konsertin jälkipuoliskon. Torstai-illan kapellimestarivierailullaan orkesterin tukiyhdistyksen - Pro Orchestran - jäsenillassa Tampere-talon Sonaatti-salissa Santtu-Matias Rouvali uskoutui läsnäolijoille pitävänsä tätä seitsemättä sinfoniaa (A-duuri, Op. 92) tekijänsä parhaimpana. Samassa yhteydessä nuori, metsästyksestä ja kalastuksesta nauttiva tuleva ylikapellimestarimme nimesi muutamia lempisäveltäjiään, jotka voittopuolisesti olivat venäläisiä säveltaiteilijoita. Rouvalin työt tällä hetkellä jakaantuvat 70 prosenttisesti ulkomaiden vierailuihin ja 30 prosenttia kotimaassa johtamiseen, mutta työtahtinsa hän saa agentuurinsa Harrison/Parrott Ltd:n kanssa sopimansa mukaan määrätä itse. Upean orkesterimme ryhdikäs soitto oli nautinnollista kuunneltavaa ja tällä kertaa mainioista musikanteistamme voisin nostaa tykö huilujen äänenjohtajan ja pedagogin, Annaleena Puhdon tyylikäs ja taitava suoritus. Minkämoiseen lentoon tämä orkesteri vielä yltääkään, kun syksyllä ylikapellimestarina Tampereella aloittava Santtu-Matias Rouvali ja uljas orkesterimme pääsevät yhdistämään voimansa ja hiomaan esityskuntoaan? Tällaista orkesteria kyllä kelpaa esitellä rinta kaarella vaikka missä ja kenen läsnä ollessa. Käyttäkää, hyvät musiikista nauttivat ihmiset, häikäilemättömästi hyväksenne Tampere-talon monipuolista antia ja käsittämättömän hienoa orkesteriamme, Tampere Filharmoniaa! 

                                               Ludwig van Beethoven säveltämässä

                                         Aleksanterinkatu 38:n ja Kluuviatu 3:n kulma

Kotvan aikaa luvallanne kiinnitän huomionne sangen merkittävään sukuun, josta polveutuisi vaikka kuinka monta tarinaa kerrottavaksi. Tarinamme käynnistyy vuonna 1840 Romanshornista, Sveitsistä, kun orvoksi jäänyt Eduard Peter Fatzer (nimi kirjoitettiin todella aluksi näin) lähti kotikulmilta turkiskauppiaan oppiin suureen Pietariin. Opintoihin liittyvän kisällivaelluksen aikana Saksassa hän värväytyi räätälimestari Ernst Flohrin muassa Suomen Helsinkiin, jonne hän rantautui 27.11.1844. Muutaman vuoden päästä hän sai kansalaisuuden ja samalla hänelle myönnettiin myös turkkurinoikeudet. Vaimon hän halusi ehdottomasti kotitanhuvilta Sveitsistä ja siksi hän kirjoitti kotikuntansa kirkkoherralle kirjeen. Kirkkoherra suositteli lämpimästi omaa tytärtään, Anna Dorothea Haunhardtia, ja kaikki kolme päätyivät tapaamaan Lyypekissä asian tiimoilta. Kolme viikkoa tutustumista ja kirkkoherra vihki heidät syyskuussa 1851, jonka jälkeen nuoripari asettui asumaan Helsinkiin.

Saksasta oli Helsinkiin kutsuttu vuonna 1815 arkkitehti Carl Ludvig Engel, joka Helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehtina ja myöhemmin Intendentinkonttorin johtajana pisti koko keskeisen kaupungin uusiksi uusklassiseen empiretyyliin. Keisarillisen yliopiston päärakennus Senaatintorin toisella laidalla vihittiin käyttöön jo vuonna 1832 ja Nikolainkirkko (nykyinen tuomiokirkko) taas vihittiin 15.2.1852 käyttöön. Saksalaissyntyinen Friedrich Pacius vastasi Helsingin yliopiston musiikinopetuksesta sekä kaupungin konserttitoiminnan edistämisestä. Tänne Helsingin ytimeen Edvard myös perusti turkisliikkeensä ja vuonna 1856 hän saattoi jo ostaa perheelle Aleksanterinkatu 38:n ja Kluuvikatu 3:n kulmasta talon 6 800 ruplalla. Perheeseen sikisi kaikkiaan neljä tytärtä ja saman verran poikalapsia, jotka lähes kaikki jättivät lähtemättömän jälkensä kulttuuri- ja talouselämän vaikuttajina Suomessa.

Vanhin poika, Maximilian Edvard Fazer, halusi ensin kuvataiteilijaksi ja opiskeli jonkin aikaa Pariisissa, mutta päätyi Helsinkiin perustamaan M. E. Fazerin tukkukaupan ja sokeritehtaan. Vuonna 1918 hän perusti viiden muun tehtailijan kanssa Suomen Sokeri Oy:n. Maximilian oli myös taidokas harrastajapianisti, joka nautti improvisoinnista. Nuorempi veli, Edvard Alexander Fazer, oli hänkin pianisti, joka opiskeli ulkomailla pianonsoittoa. Weimarissa hänelle opetti pianonsoittoa Fanz Lisztin entinen oppilas Bernhard Stavenhagen. Vuosisadan vaihteessa hän perusti maamme ensimmäisen konserttiagentuurin ja toimi sen johdossa siihen asti, kunnes vuonna 1911 loivat Aino Acktén kanssa Kotimaisen oopperan - joka jatkoi toimintaansa Kansallisoopperana. Oopperan johtajana hän toimi vuoteen 1938 asti ja jatkoi oopperan hallituksen jäsenenä kuolemaansa asti vuoteen 1943. Hän vähensi tehtäviään lopulta lopettaen ne kokonaan konserttitoimistossa ja kun konserttitoimisto vuonna 1924 liitettiin osaksi Fazerin Musiikkikauppaa, kutsuttiin konserttitoimiston johtajaksi Helsingin kaupunginorkesterin intendentti ja säveltäjä Ernest Pingoud. Edvard Fazerilla oli sormensa pelissä myös vuonna 1922, kun Suomalainen baletti perustettiin ja liitettiin oopperan osaksi. Perheen nuorin poika, Karl Otto Fazer, ryhtyi sokerileipuriksi ja makeistehtailijaksi, opiskeltuaan alaa ensin Pietarissa, Berliinissä ja Pariisissa. Isä Edvard jostakin syystä aluksi vastusti Karlin suunnitelmia ja Karl joutuikin hankkimaan takuut liiketoiminnalleen muualta. Myöhemmin hän sai kyllä avata ranskalais-venäläisen konditorian 17.9.1891 perheen omaan taloon Kluuvikadulle vaimonsa Bertan kanssa ja samoissa maisemissa konditoria toimii vielä tänäänkin. Karl Fazer perusti ensin Punavuoreen makeis- ja suklaatehtaansa, jonka ensimmäiset tuotteet tulivat markkinoille vuonna 1897. Vähitellen Karl Fazerin yrityksestä kasvoi suuryritys ja se osti vuonna 1928 Hangosta myös keksitehtaan. Karl oli myös luonnonystävä harrastaen lintuja, metsästystä ja kalastusta. Karjalankannaksella hänellä oli vuonna 1818 hankittu Touvilan tila ja hän toi fasaanit Suomeen. Suomen ampumamaajoukkueen mukana hän osallistui Tukholman olympialaisiin vuonna 1912 sijoittuen joukkuekisassa viidenneksi ja henkilökohtaisessa savikiekkoammunnassa kahdenneksitoista.

                                                                          Karl Otto Fazer

Vanhin tyttäristä avioitui sveitsiläisen miehen kanssa ja muutti Zürichiin. Yksi tyttö kuoli naimattomana melko nuorena ja yksi avioitui helsinkiläisen antiikkikauppiaan kanssa. Perheen nuorin tytär, Naëma Apollonia, avioitui hampurilaisen viulistin ja Kajanuksen orkesterin konserttimestarin, Willy Burmesterin, kanssa ja juuri tälle viulistille Jean Sibelius alkujaan sävelsi viulukonserttonsa. Toiseksi nuorin poika, Konrad Georg Fazer, otti alkuun isänsä turkisliikkeen hoitaakseen. Musiikki kuitenkin selvästi enemmän kiinnosti häntä taitavana viulistina ja usein hän soitti kamarimusiikkia ja tuurasi Robert Kajanuksen orkesterissa. Opintojaan suorittaessaan Pietarissa Konrad oli tutustunut nuoreen ranskalaiseen nimeltä Jeanne Barrault ja helmikuussa 1887 heidät vihittiin. Saman vuoden marraskuussa tämä perhe sai ensimmäisen lapsen, Lilla Elisabethin, Kluuvikatu 3:ssa. Pari vuotta myöhemmin Lilla sai pikkuveljen, Johan Georgen. Vuona 1894 Konradin isä Edvard kuoli ja Konrad pääsi vaihtamaan kauan haaveilemaansa musiikkimaailmaan liiketoimintansa. Joulukuussa 1884 oli Anna Melan perustanut ensin asuntonsa yhteyteen nykyiselle Mannerheimintielle (sittemmin kaupan käydessä jo paremmin Aleksanterinkatu 11:een) musiikkiliikkeen. Hänen kuoltuaan liike jäi käytännössä Annan sisaren hoitoon (Anna testamenttasi liikkeensä sisaren alaikäisille lapsille), joka taitamattomuuttaan päätti myydä liikkeen. Vuonna 1897 lyöttäytyivät Konrad Fazer ja Robert Emil Westerlund yhteen ja ostivat tämän musiikkiliikkeen. Näin tuli perustetuksi Helsingfors Nya musikhandel, f. d. Melan, ägare Fazer & Westerlund.

Uusi musiikkikauppa lähti alusta alkaen hyvin käyntiin; nuottien kustannustoiminta oli vireää ja Suomen säveltäjistä ainakin Sibelius, Merikanto, Järnefelt, Melartin ja Palmgren saivat teoksiaan kustannettuna nuoteiksi. Ensin alkuun piano- ja laulunuotteina, sitten myös kuoroteoksia ja esim. torviseitsikoille tarjottiin uutta esitettävää. Tehtäväkentät olivat tarkoin jaettu osakkailla; Konrad hoiti soitinpuolen ja varsinaisen liiketoiminnan johdon, kun Robertille jäi kustannustoiminta. Varsin pian huomattiin Konradin työpanoksen olevan suurempi ja hän saikin näin tuloksesta kaksi kolmasosaa. Kuitenkin vuonna 1904 Westerlund päätyi myymään oman osuutensa musiikkiliikkeestä Fazerille ja jatkoi oman musiikkiliikkeen nimissä liiketoimintaansa. Konrad Fazer lähetti oman Georg poikansa oppimaan soitinten rakennusta ja korjaamista Döllingerille Markneukrcheniin ja Bohland & Fuchsille Graslitziin. Georg Fazer ryhtyikin vuonna 1913 johtamaan musiikkiliikettä ja vähän myöhemmin vuosina 1918-1919 yritys muuttui osakeyhtiöksi ja nimi sai muodon Oy Fazerin Musiikkikauppa/Ab Fazers Musikhandel. Fazer siirtyi Hamsterin liiketaloon Aleksanterinkatu 11:een ja talo oli siis yrityksen omistuksessa, kunnes 1930-luvun lamavuosina omasta talosta luovuttiin. Aleksanterinkatu 11:ssä toimi konttori, piano-osasto, korjauspaja, hieman myöhemmin soitin- ja nuottimyymälä ja varasto. Kun Konrad Fazer oli luovuttanut vetovastuun pojalleen musiikkiliikkeestä, hän itse muutti Suomen pääkonsuliksi ensin Wienin ja sittemmin Zürichiin. Georg poika taas hoiti Sveitsin konsulin tehtäviä Suomessa. Pitkästä välimatkasta huolimatta Konrad herkeämättä seurasi Fazerin musiikkiliikkeen liiketoiminnan kehitystä suurella mielenkiinnolla.

Fazerin musiikkiliike jatkoi kasvuaan koko 1920-luvun aina 1929 alkaneeseen lamaan asti; soitinpuolella solmittiin merkittäviä edustussopimuksia mm. Steinway & Sonsin kanssa ja Kangasalan Urkutehtaan kanssa Fazer-harmonin valmistuksesta. Haitarit ja mandoliinit olivat suosittuja soittimia tuohon aikaan ja kävivät kaupaksi hyvin. Fazer osti K. E. Holmin kirjakaupan ja sivuliikkeitä oli Oulun lisäksi Kuopiossa, Viipurissa ja Tampereella.

John Lindberg oli taustaltaan suomen-ruotsalainen, vaikka syntyikin - ja vietti kuusi ensimmäistä elinvuottaan - Pietarissa. Perheen isä, Gustaf suoritti koneinsinöörin tutkinnon Helsingin Polyteknisessä opistossa ja äiti oli helsinkiläisen kellosepän tytär. Perheeseen syntyi Pietarissa kolme poikaa ja yksi tytär ja perheen palattua Suomeen 1890-luvun alussa syntyi vielä yksi poikalapsi. John valmistui ylioppilaaksi vuonna 1903 ja päätti lukea lääketiedettä erikoistuen silmäsairauksiin. John avioitui 1.4.1913 Konrad Fazerin tyttären, Lilla Fazerin, kanssa. Johnin lisensiaattityö valmistui vuonna 1914 ja nuoripari matkasi Pietariin Johnin jatko-opintojen vuoksi. Pietarissa heille syntyi ensin vuonna 1914 tytär Wanda ja seuraavana vuonna Roger. Johnin toimiessa yleislääkärinä ja päivystävänä lääkärinä Lilla hoiti paljon käytännön asioita; kirjoitti puhtaaksi miehensä tutkimusraportit ja esitelmät sekä hoiti kirjeenvaihdon. Hän toimi myös Johnin yksityisvastaanoton hoitajana. Syksyllä 1917 perhe palasi Helsinkiin, jossa syntyi vielä vuonna 1918 Konrad-poika. Kun ensimmäinen maailmansota päättyi, perhe matkusti vuodeksi Freiburgiin, jossa John teki tutkimustyötä professori Theodor Axenfeldin johdolla. John oli valitettavasti liian vaatimaton tutkijaluonne ja hänen väitöstyötään käytettiin häikäilemättömästi hyväksi. Myöhemmin Roger Lindberg on yrittänyt vaalia isänsä muistoa kääntämällä mm. isänsä väitöskirjan englanniksi. Roger myös lahjoitti merkittäviä lahjoituksia jatkotutkimukseen Suomessa ja oli käytettävissä Silmäsäätiön hallintoneuvoston puheenjohtajana. Vuonna 1995 perustettiin Rogerin keräämin lahjoitusvaroin erityinen John Lindberg-palkinto jaettavaksi parhaille luennoitsijoille.

Vuosina 1923-1928 Lindberin perhekunta asusti Viipuria isän toimiessa ylilääkärinä Strömborgin silmäsairaalassa. Sairaala muuttui myöhemmin osaksi Diakonissalaitoksen silmätautien osastoa ja Viipurin lisäksi John Lindbergin työsarkana oli koko Karjalan kannas. Lilla Lindberg oli melko hyvä laulaja ja pianisti ja Roger Lindberg soitti viidentoista vuoden ajan pianoa ja viulua. Isoisä Konrad ohjasi määrätietoisesti Rogerin uraa ja opintoja kulloinkin parhaaksi katsomallaan tavalla Alkujaan oi siis aivan selvää, että Roger oli valittu jatkamaan isoisänsä aloittamaa työtä Fazerin Musiikkiliikkeessä. Rogerilla oli kaupallisia taipumuksia ja musikaalisuus tuli ilmeisesti äidin puolelta. Ylioppilastutkinnon jälkeen 1934 Roger jatkoi opiskelujaan Helsingin ruotsalaisessa kauppakorkeakoulussa valmistuen diplomiekonomiksi vuonna 1937. Vuosina 1935 ja 1937 Roger suoritti jatko-opintoja lähtemällä viulurakentaja Döllingerin oppiin neljäksi kuukaudeksi rakentaen siellä kaksi viulua. Samoin hän vietti kolme kuukautta Bohland & Fuchsin vaskisoitintehtaalla ja vieraili myös Grotrian-Steinwegin pianotehtaalla Braunschweigissa. Rogerin ura Fazerilla alkoi jo vuonna 1935 vaatimattomasti ensin juoksupoikana ja muissa "hanttihommissa" opiskelujen ohessa. Isoisän ehdotuksesta Roger vietti myös yhden syyskauden Yhdysvalloissa opiskellen musiikkiliiketoiminnan tekemistä suuressa ja villissä lännessä. Täällä hän tutustui myös mm. Henry Steinwayn pojanpoikaan, Theodoriin ja heistä tuli samanikäisinä eritäin hyvät ystävät. Samoin tällä matkalla hän toimi harjoittelijana maailman suurimmassa musiikkikaupassa, Würlitzerin musiikkikaupassa New Yorkissa. Majoituksen Rogerille udella mantereella tarjosi isän nuorin veli, Otto Lindberg, joka oli päässyt varoihinsa kartografina perustaessaan yhtiön (General Drafting Company) tuottamaan Amerikan karttoja ensin Essolle ja myöhemmin myös maailmanlaajuisesti. Täällä suuressa lännessä Roger tapasi ensikerran Brita Tenströmin, sittemmin tulevan vaimonsa. Palattuaan takaisin Helsinkiin, Roger jatkoi ahkeraa opiskeluaan isoisän ohjeiden mukaisesti ja parin vuoden päästä hän avioitui nuoruudenrakkautensa, Barbro Siemssenin kanssa. Tästä lyhyestä avioliitosta syntyi parille poikalapsi, Christian Gustaf Lindberg.

Kaikkien suureksi yllätykseksi Konrad Fazerin Georg-poika kuoli omassa sängyssä saamaansa sydänkohtaukseen 4.5.1935 ainoastaan 45-vuotiaana. Hänen puolisonsa, Ebba Fazer, eli vielä muutamia vuosia, kunnes kuoli sotavuosina Kalastajatorpan sotasairaalassa saamaansa pahaan virustulehdukseen. Karl Fazer oli myös kuollut metsästysretkellä Jokioisissa 9.10. 1932. Roger oli Georg-enonsa kuollessa 20-vuotias ja Fazerin Musiikkiliikettä alkoi nyt johtaa Georgen "luottomies", varatuomari Toivo Voss-Schrader ja yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi palasi isoisä Konrad Fazer. Nyt oli Rogerin vuoro tutustua yhtiön konserttitoimistoon Elsa Salmisen johdolla ja avulla. Rogerista kehkeytyi ansioitunut konserteissa kävijä ja teattereiden vierailija. Hänellä oli tähän tarkoitukseen oma kirjanen, johon hän merkitsi omia havaintojaan vierailevista solisteista ja orkesterin johtajista. Vuonna 1940 Toivo Voss-Schrader muutti sodan ja vaimonsa kotimaan vuoksi Ruotsiin ja Konrad Fazer päätti nimittää 25-vuotiaan Roger Lindbergin musiikkiliikkeen toimitusjohtajaksi maaliskuussa 1941 - vt. johtajana Roger oli ollut jo edellisestä vuodesta Fazerin menetettyä Toivon Ruotsiin. Roger Lindberg oli sotatehtävissä Hangon rintamalla, kun hänet komennettiin erikoistehtäviin Helsinkiin ja samalla hänellä oli mahdollisuus hoitaa myös musiikkiliikkeen asioita toimensa ohessa. Alkuvuodesta 1941 Roger teki Matti Jurvan ja Eero Väreen kanssa matkan Berliiniin äänittämään levyjä. Saksalainen orkesteri soitti Toivo Kärjen sovituksia ja studiossa tehtiin 12-16 tuntia työtä vuorokaudessa. Viikossa syntyi noin 150 kappaleen äänitys valmiiksi.

Sotavuosina Rogerin vaimo Barbro oli pitkiä aikoja poissa kotoa sadan vuoksi ja poika Christian oli lähetetty Ruotsiin sotalapseksi pois pommituksista. Roger vietti vapaa-aikaansa uudestaan kuvioihin tulleen Brita Tenströmin kanssa, joka tuohon aikaan työskenteli Ruotsin edustustossa Pohjoisesplanadilla. Kun Rogerin perhe palasi kotiin sodan loputtua,  ilmoitti Roger haluavansa avioeron. Roger ja Brita astuivat avioon vuonna 1946 ja aivan aluksi parin oli hieman vaikea löytää sopivaa asuntoa, mutta Kaivopuistosta vuokra-asunto kuitenkin löytyi  johon syksyllä pari muutti kunhan sodan pommituksen jäljiltä asuntoa oli ensin remontoitu. Seuraavan vuoden huhtikuussa vuokraisäntä ilmoitti myyneensä talon Yhdysvaltojen suurlähetystölle ja näin Lindbergit joutuivat hakemaan taas uutta kotia. Etsinnöissä lopulta päädytti lainalla rahoittamaan ensin Ernst Krogiuksen omistuksessa olut tontti Kuusisaaresta, osoitteesta Kuusiniementie 27. Arkkitehti Kurt Simberg suunnitteli tiilirunkoisen ja valkeaksi rapatun talon, joka käyttöönotettiin seuraavana vuonna 1948. Runeberginkadulta pari sai rakennusaikaisen asumuksen, jossa järjestettiin ensimmäiset parin taiteilijaillalliset - käytäntö joka ahkerana jatkui sittemmin Kuusisaaren talossa aina kuuluisien vierailijoiden esitysten jälkeen. Vuonna 1956 Kuusisaaren taloon tehtiin saman arkkitehdin suunnittelema laajennusosa; autotalli ja talonmiehenasunto.

                                            Kuusiniementie 27

 

Perheen Kuusisaaren koti oli ahkera sosiaalisen elämän kehto alusta alkaen. Täällä pari järjesti monia kotikonsertteja ja lukemattomia taiteilijaillallisia. Rotary-esitelmässään 1990-luvulla Roger itse kertoi heillä tapana olleen kutsua kaikki ulkomaiset Fazer-taiteilijat kotiinsa konserttien jälkeen tutustumaan suomalaisiin taiteilijoihin ja kulttuurihenkilöihin sen sijasta, että pitkästyisivät näkemästä ainoastaan konserttisaleja ja hotellihuoneita. Talon varustuksiin kuului mm. Englannista ostettu kaunis kullattu harppu vuosimallia 1790 ja Erardin veljesten rakentama fortepiano Ranskasta vuodelta 1787. Hallissa oli tietysti myös suuri Steinway-flyygeli lähinnä vieraiden käyttöön. Britalle ja Rogerille syntyi kaksi tytärtä; Marie vuonna 1951 ja Monica vuonna 1952. Perheen äidin sihteerintyöt muuttuivat kiinnostuksesta antiikkiin pian osakkaaksi ryhtymiseen töölöläisessä antiikkiliikkeessä ja vuonna 1979 Brita Lindberg perusti Antik Lindberg-nimisen yrityksen, jota nykyään hoitaa tytär Monica Gröndahl.

Roger Gustaf Lindberg teki erittäin merkittävän päivätyön Teoston palveluksessa. Hän tuli Teoston hallitukseen vuonna 1941 ja omasta pyynnöstä erosi hallituspaikaltaan vuonna 1991. Teoston varapuheenjohtaja hän oli vuosina 1959-1991 ja hänet valittiin Teoston ensimmäiseksi kunniajäseneksi vuonna 1975. Roger tunsi henkilökohtaisesti monia kotimaisia säveltäjiä ja hän omasi ilmiömäisen verkostoitumisen taidon. Paitsi säveltäjien etuja hän ajoi myös ansiokkaasti kustantajien taloudellisia etuja Teosto-vuosinaan. Tekijänoikeuslakia valmisteltiin kuumeisesti koko viisikymmentäluvun ajan ja se tuli eduskunnan käsittelyyn huhtikuun alussa vuonna 1960. Laki tekijänoikeuksista hyväksyttiin toukokuussa 1961 ja se astui voimaan syyskuussa 1961. Äänilevyteollisuuden oman liiton - International Federation of the Phonographic Industry, lyhemmin IFPI - jäsen Roger oli vuosina 1951-1968. IFPI:n hallituksen jäsenenä hän viihtyi vuosina 1968-1989, joista puheenjohtajana 1968-1973.

Columbia-yhtiö esitteli ensimmäisenä Amerikassa vuonna 1948 aivan uuden Long Playing-levynsä, jolla äänilevylle saatiin tallennettua huomattavasti pidempään musiikkiesityksiä. Suomessa levysoitinten puutos ja raaka-aineiden niukkuus hidastuttivat vielä uusien levyjen myyntiä sotiemme jälkeen. Viimeisiä 78 kierroksen levyjä puristettiin Suomessa vuonna 1961. Roger Lindberg sai ystävyyssuhteillaan Sir Edward Lewisin kanssa neuvoteltua Deccan edustuksen Suomeen. Fazerille hankittiin myös Rytmi-yhtiö studioineen ja levypuristamoineen. Näiden muutosten myötä Fazer sai myös paljon levyttäviä artisteja "talliinsa". Kotimaisittain merkittävä tapahtuma oli säveltäjä-sovittaja Toivo Kärjen saaminen Fazerille vastaamaan kotimaisesta levytuotannosta. Kärki toi mukanaan sanoittaja Reino Helismaan kuukausipalkkaiseksi sanoittajaksi Fazerille. Muita merkittäviä sanoittajia olivat Kullervo eli Tapio Lahtinen ja hieman myöhemmin Juha Vainio ja Vexi Salmi. Scandiasta - Fazerin merkittävästä kilpailijasta - houkuteltiin Johan "Mosse" Vikstedt vuosiksi 1955-1958 Fazerille töihin. Säveltäjä-sovittaja Jaakko Borg - bassolaulaja Kim Borgin veli - vastasi vuodesta 1949 lähtien kevyen musiikin kustantamisesta ja sittemmin nimitettiin myös studion ja levytuotannon päälliköksi. Hänestä tuli sittemmin Toivo Kärjen "oikea käsi".

John Eric Westö tuli Fazerille osa-aikaisena opintojen ohessa vuonna 1960 kesällä ja syksyllä 1961 opintojen päätyttyä hän jatkoi täysipäiväisenä ensin luottopäällikkönä ja myöhemmin budjettipäällikkönä. Roger Lindberg ilmeisesti mieltyi Westön uuteen johtamistyyliin ja muutaman vuoden päästä Westö löysi itsensä Rogerin henkilökohtaisena avustajana. Vuonna 1967 Westö nimitettiin Fazerin varatoimitusjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi 1971, jossa tehtävässä hän jatkoi aina vuoteen 1992 asti. Roger Lindbergille myönnettiin vuonna 1966 kauppaneuvoksen arvonimi ja itse hän jatkoi hallituksen puheenjohtajana pitäen tiukasti päätösvallan itsellään. Roger Lindberg istui Sibelius-Akatemian johtokunnassa vuosina 1947-1980, joista puheenjohtajana vuodet 1954-1961 ja varapuheenjohtajana vuodet 1961-1980. Sibelius-Akatemian Säätiön hallituksen puheenjohtajana hän oli vuosina 1954-1980. Sibelius-seuran hallitukseen hän kuului vuosina 1957-1988, joista puheenjohtajana vuodet 1968-1973. Ainola-säätiö tuli tutuksi puheenjohtajana vuosina 1971-1989.

Fazeriin liitettiin vuosina 1963-1989 Halkiassa Pornaisten kunnassa toiminut pianotehdas, joka valmisti siten Fazer-pianoja. Tehtaan johtajana toimi Roger Lindbergin nuorempi veli, Konrad Lindberg, ja tehdas lopulta myytiin vuonna 1989 vuonna 1901 perustetulle Hellas-piano Oy:lle. Pietarsaaresta Fazer osti  vuonna 1942 toimintansa aloittaneen Landolan kitaratehtaan vuonna 1973, mutta vuosikymmenen lopulla markkinoiden rauhoittuessa tehdas myytiin takaisin alkuperäisille omistajille Nils Höglundille ja Uno Sjöblomille Pietarsaareen. Westerlundin kustantamo ostettiin vuonna 1967 Fazerille, joka näin sai haltuunsa suurimman osan suomalaisen musiikin kustannusoikeuksista. Äänilevytuotanto yhtiöitettiin omaksi yhtiöksi, kun Roger Lindberg vuonna 1965 perusti Finnlevyn. Tämän yhtiön omistivat puoliksi Roger Lindberg ja Polygram yhtiö ja sopimuksessa luki, että kymmenen vuoden päästä kumpi tahansa voisi lunastaa toisen osuuden. Vuonna 1976 sitten kävikin niin, että Fazer lunasti Polygramin pois Finnlevystä isolla rahasumalla. Prima vista omisti holdingyhtiönä koko Finnlevyn osakekannan ja ajan myötä asioiden hoitaminen alkoi hankaloitua. 1980-luvun alussa näki päivänvalon uusi hallintoyhtiö, Finnscandia Musiikiyhtymä, joka perustettiin 2,5 miljoonan markan pääomalla. Tähän yhtymään nyt myytiin Prima vista ja ajatuksena oli myös perustaa Finnscandialle toimivia tytäryhtiöitä, joita olivat Finnlevy, Finndisc, Scandia, vuonna 1968 perustettu Fazerin musiikkikerho, Levypiste ja Scan Video. Tämä uusi organisaatio ei kuitenkaan ollut kovin pitkäikäinen, vaan Finnscandia fuusioitiin vuonna 1982 takaisin Musiikki Fazeriin. Roger Lindberg osti tilaisuuden tullen kovia kilpailijoita pois markkinoilta ja näin Scandia-musiikkikin studioineen päätyi Fazerin omistukseen vuonna 1971. Levypiste Oy:n tehtävänä oli huolehtia äänitteiden jakelusta. Voimiensa tunnossa parhaimpaan aikaan Musiikki Fazer antoi elannon noin 750 henkilölle. Fazerin omia taiteilijoita varten rakennettiin Takomotielle Pitäjänmäkeen aikanaan edistyksellinen äänitysstudio, jota oli suunnittelemassa Tom Hidley - mies, joka vastasi myös ABBAn Tukholman studion suunnitelmista. Studiota kutsuttiin Takomon studioksi ja suurin osa Finnlevyn tuotannosta äänitettiin siellä. Äänitysteknikko toimi mm. legendaarinen Ronnie Kranck.

Surullinen vaihe Lindbergin henkilökohtaista historiaa on hänen poikansa kohtalo. Christianista kauppaneuvos Lindberg toivoi työnsä jatkajaa, mutta asevelvollisuuden suoritettuaan poika alkoi opiskella Lontoossa, harjoitteli jonkin aikaa Steinway pianotehtaalla Saksassa ja sai suoritettua tutkinnon Hampurissa, Gronesche Handelsschulessa. Tämän jälkeen hän teki työtä Helsingissä pari vuotta konttorikonealalla päätyen vuonna 1966 suuren unelmansa pariin suorittamaan ammattilentäjän opintoja Finnwingsin lentokouluun. 13.11.1967 klo 15.25 Christian nousi Malmin lentokentältä ilmaan viisipaikkasella Beechcraft Baron-lentokoneella suorittaessaan kaksimoottorisen lentokoneen ammattilupakirjaa ja samalla mittarilennon virallista koetta. Yhdeksän minuuttia noususta kone putosi suohon Sipoossa ja kolmihenkinen miehistö kuoli koneen katketessa ja sen etuosan syttyessä tuleen. Oman pojan menetys lento-onnettomuudessa oli kauppaneuvos Lindbergille raskas isku. Jouluna 1967 hän sai tervehdyskäynnillään Fazerilla lievän sydänkohtauksen, mutta selvisi tästäkin kuitenkin hyvin.

Oman mainintansa ansaitsee kauppaneuvos Lindbergin määrätietoinen työ ja perinteiden kunnioitus suomalaista oopperataidetta kohtaan. Roger Lindberg osallistui jäsenenä Suomen kansallisoopperan hallintoneuvostoon vuosina 1961-1965, sen halitukseen 1965-1991 joista puheenjohtajana vuodet 1969-1991. Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön (Luses) hallituksessa hän viihtyi vuodet 1970-1988. Kuin aavistaen tulevia ikävyyksiä, kauppaneuvos Lindberg junaili Fazerin konserttitoimiston erottamisen erilleen Musiikki Fazerista. 9.10.1991 merkittiin kaupparekisteriin Fazer Konserttitoimisto Oy, jonka omistajia olivat Roger Lindberg ja pienemmillä osuuksilla Musiikki Fazerin konserttitoimiston henkilökunta. Samalla kirjattiin sääntöihin, että yhtiötä ei voi koskaan eikä missään muodossa myydä ulkomaille.

Erityinen Fazerin musiikkisäätiö päätettiin perustaa ja sen johdossa olivat kauppaneuvoksen lisäksi john Erik Westö ja Ellen Urho. Säätiö muisti stipendeillä ja ensimmäisen stipendin sai vuonna 1974 syntynyt nuori pianisti Laura Mikkola ja seuraavana vuonna stipendin sai George de Godzinsky. Säätiön perustamisvuonna 1987 juhlittiin myös pianotehdasta Fazer 90-juhlamallilla. Pianotehtaan johtoon olivat jo siirtyneen kauppaneuvoksen Konrad veljen pojat Ragnar ja Gustaf Lindberg. Roger Lindbergin havitteli auvoisista eläkepäivistä ja ryhtyi etsimään työlleen jatkajaa. Neuvotteluja käytiin mm. Heikki Reenpään ja Otavan perheyrityksen kanssa, koska Suuri Toivelaulukirja oli menestynyt mainiosti Otavan omistaman Suuren Suomalaisen Kirjakerhon myötä. Otava olisi ollut kiinnostunut ainoastaan musiikkikustantamosta, joten neuvottelut eivät johtaneet mihinkään. Lopulta Roger Lindberg joutui kääntymään varakkaiden sukulaistensa puoleen ja omistuspohjaa ryhdyttiin muokkaamaan niin, että Kommandiittiyhtiö K. Hartwall ja Oy Karl Fazer Ab muodostivat osakeyhtiön. Tämä uusi Oy MF-Invest Ab sai äänienemmistön Oy Musiikki Fazer Ab:ssa vähemmistön muodostuessa Roger Lindbergistä, hänen tyttäristään, Konrad veljestä ja hänen pojistaan sekä tyttärestä Anna Heikurasta. "Omistuspohjan uudelleenmuotoilu yllämainitulla tavalla on tapahtunut tarkoituksena edistää Yhtiön tulevaa kehitystä pitkällä aikavälillä ja samalla varmistaa perhetradition jatkuminen Yhtiössä" Tämä on suora sitaatti kauppakirjasta ja kaupat laadittiin 25.11.1988 Kuusiniementie 27:ssä. Roger Lindberg luopui hallituksen puheenjohtajuudesta ja hänen työtään jatkoi sisaren poika, Erik Hartwall, Roger Lindberin jäädessä vielä kuitenkin hallitukseen. Vielä vuonna 1997 ansiokkaasti tekemästään työstä akatemian hyväksi Roger Lindberg promovoitiin Sibelius-Akatemian kunniatohtoriksi akatemian ensimmäisessä promootiossa.

Uudet omistajat tunsivat huonosti musiikkiliiketoimintaa, joka tuntui heistä varmaan monimutkaiselta. He väsyivät nopeasti odottamaan pikaisia voittoja. Ilmapiiri muuttui Musiikkiliikkeessä jyrkästi uusien omistajien myötä. Firma vietiin pörssiin, kun vuodet 1987-1989 olivat olleet erittäin tuottoisia. Halitukseen tuli taas lisää alaa tuntemattomia ihmisiä. Lopulta alkuvuodesta 1992 Erik Hartwall astui toimitusjohtaja John Erik Westön huoneeseen ja sanoi tämän irti välittömästi. Westön työtä jatkoi puolen vuoden ajan Harry Söderholm, Erik Hartwallin hyvä ystävä. Söderholmin jälkeen toimitusjohtajaksi nimitettiin Heikki Lehmusto, jonka tehtävä oli löytää Musiikki Fazerille uusi omistaja. Vuonna 1993 yhtiö myytiin amerikkalaiselle Time Warner-mediajätille ja Roger Lindbergin elämäntyö suli saman tien. Kauppakirjaan kirjattiin myös tiukkasanaisesti, että 1.1.1998 jälkeen Fazer-nimen käyttöoikeus päättyy. Tämän vaatimuksen takana oli ilmeisesti varsinkin Peter Fazer.

Kauppaneuvos Roger Lindbergille Fazerin Musiikkiliikkeen myynti ulkomaiseen omistukseen oli todella nöyryyttävä kokemus. Hän kaihtoi viimeisinä vuosinaan sosiaalista elämää ja konserteissa käyntiä tämän vuoksi. Hän vältteli entisten kontaktien ja työyhteisön jäsenten näkemistä välttyäkseen nöyryyttäviltä keskusteluilta. Kun Roger Lindberg oli kuollut 14.11.2003, alkoi vielä nolo loppunäytös sukulaisten taholta. Konserttitoimiston toimitusjohtaja Aino Turtiainen-Visala vastaanotti 20.2.2004 päivätyn ja Fazer-konsernin juristin Minna Huhtaniskan laatiman kirjeen Fazerin nimen käyttämisestä konserttitoimiston yhteydessä. Johtoajatuksena kirjeessä oli, että konserttitoimisto loukkasi yritysnimellään suojattua Fazerin sukua. Kirjeessä viitattiin kauppasopimukseen, jossa oli sovittu nimen käyttöoikeuden päättyminen 1.1.1998 lähtien. Jarl Engberg vastineessaan 27.2,2004 selosti konserttitoimiston yhteyden Edvard Fazeriin sekä korosti erityisesti, että kaupassa Warnerin kanssa ei konserttitoimisto edes kuulunut tähän sopimuksen piiriin. Sehän oli jo vuonna 1991 erotettu konsernista ja kielletty myynti ulkomaille. Kirjeenvaihtoa käytiin vielä hetken aikaa, mutta lopuksi pitkällisen harkinnan jälkeen Fazerin suku vetäytyi vaateistaan nimen suhteen. Loppuun ennättäessämme rohkenen vielä vilpittömästi suositella asiasta tarkemmin kiinnostuneille tutustumista Lena von Bonsdorffin kirjoittamaan hyvin seikkaperäiseen ja ansiokkaaseen elämäkertakirjaan: Roger Lindberg, mentori, mesenaatti, musiikkikauppias.

                                    Kauppaneuvos Roger Lindberg 20.9.1915-14.11.2003