Daniel Hall on tiettävästi laatinut vuonna 1775 Tammerkosken
kylällä ensimmäisen asemakaavan ja tämän maanmittarin laatimaan suunnitelmaan
Tampereen kaupungin ensimmäinen asemakaava pohjautui. Pienen viilauksen jälkeen
Ruotsin kuningas Kustaa III hyväksyi kaavan ja myönsi Tammerkoskelle 1.10.1779
kaupunkioikeudet. Tammerkoski mittavine vesivoimineen oli peruskivi kaupungin
perustamiselle, koska yleisesti vesivoimaa pidettiin edellytyksenä kaiken
elinkeinon harjoittamiselle. Kaupunki oli myös merkittävä markkinapaikka kahden
järven - Näsijärvi ja Pyhäjärvi - välissä, joiden korkeuseroa on 18 metriä. 600-luvulta
lähtien tällä paikalla on tiettävästi asutusta ja 1200-luvulta se on tunnettu
markkinapaikkana. Myös silloinen tieverkosto muodosti täällä merkittävän
risteyskohdan. Alkuperäinen kaupunki alkoi siis Tammerkoskesta (idässä) ja loppui
Näsilinnankatuun (lännessä), mutta kosken rannat molemmin puolin olivat kaavan
mukaan pyhitetty elinkeinotoimintaan.
Kaupungin tarvitsema maa ostettiin Hatanpään kartanolta ja
kartanon omistaja pidätti itselleen kosken itäisen rannan, jossa hänellä oli
kosken rannalla oma mylly. Kaupungin asukkaat kun viljelivät peltojaan he
tarvitsivat kipeästi myllyn palveluksia viljansa jauhamiseen. Tämä myllyasia
oli aiheuttava katkeria riitoja, jotka jatkuivat useita vuosikymmeniä. Syksyllä
1780 maaherran johdolla kaupungin tonttimaat paalutettiin asemakaavan
mukaisesti ja kaupungissa asui jo 46 asukasta. Vuonna 1785 kaupungin alueella
oli 92 tonttia, joista 65 oli asumuskäytössä ja asukasluku tällöin 297. Kaupunkimaisema
ei juuri poikennut sangen vaatimattomasta maalaiskylästä, sillä talot
olivat matalia ja ilman kivijalkaa turve- ja olkikattoineen. Karja kuljeskeli
vapaasti ja talojen pihapiiriin kuuluivat navetat, sikalat ja tallit sekä
saunat ja riihet. Torin tuntumassa oli muutama kaksikerroksinen talo; kauppiaat
pitivät majatupia maalta tulleiden asiakkaiden yöpymiseen ja kaupat sekä
kapakat erottuivat mainoskyltteineen muista taloista.
Vuonna 1775 oli myös päätetty rakentaa Tammerkosken
yläjuoksulle Näsijärven rantaan viinanpolttimo Ruotsin valtiolle tuloja keräämään
ja seuraavana vuonna kruununpolttimon rakentaminen alkoikin. Viinan poltto
tässä tehtaassa alkoi vuonna 1778 ja viinaa kuljetettiin aina Turkuun asti;
ensimmäisinä vuosinaan polttimolle oli enemmän asiakkaita, kun kaupungissa asukkaita.
Kansa vaati kuitenkin polttimon toiminnan lopettamista katovuosina, kun viina
poltettiin viljasta, jolle olisi ollut muutakin käyttöä. Näin viinanpolttimo
joutui lopettamaan toimintansa vuonna 1785 ja polttimon tontti saatiin
kaupungin hallintaan.
Varsinainen ensimmäinen teollinen paperitehdas Tammerkosken
partaalla on vuodelta 1783 Abraham Häggmanin perustama varsin vaatimaton
lumppupaperitehdas, josta tehtaan piippu on vielä vanhan kirjastotalon pielessä
muistona jälkipolville.
Vuosi 1809 oli merkittävä vuosi, koska se toi tullessaan
vallanvaihdon; Ruotsin kuningas vaihtui Venäjän keisariksi Suomen hallitsijana
ja tällä asialla oli Tampereen kaupungin kannalta pitkät vaikutukset. Skotti ja
teologian tohtori John Paterson
kulkeutui Suomen ja Tampereen kautta Englannin raamattuseuran asiamieheksi
Pietariin. Tammerkosken kuohuja ihastellessaan hän oivalsi sen tarjoamat
mahdollisuudet teollisuutta silmällä pitäen. Pietariin saavuttuaan Paterson
houkutteli maamiehelleen ja ystävälleen James Finlaysonille tehtaan
pystyttämistä Tammerkosken rantamaisemaan. 18.8. 1819 nämä ystävykset saapuivat
Tampereelle ja majoittuivat Hatanpään kartanoon Lefrenien vieraiksi kolmen
päivän ajaksi. Nyt James Finlaysonilla oli mahdollisuus itse tutustua kaupunkiin
ja kosken tarjoamiin palveluihin ja hän alkoi tällä matkallaan suunnitella
tehtaan perustamista. Tarvittiin vielä toinenkin matka Tampereelle samana
vuonna ennen kuin päätös tehtaasta kypsyi lopullisesti valmiiksi. Tällä
toisella reissulla Finlayson asui englannin kieltä osaavan kauppiaan Gustaf
Lundahlin luona. Samassa kauppiaan ylellisessä kodissa majoittui syyskesällä 1819 myös keisari Aleksanteri I,
kun hänelle esiteltiin Tampereen kaupunkia ja vapaana kuohuva Tammerkoskea.
Koskea oli jo alettu perkaaman ja teiskolaiset kaivoivat kosken kallion
länsireunaan Teiskon ruuhin eli rännin, joka suojeli teiskolaisten peltoja
Näsijärven tulvavesiltä. Nämä tapahtumat johtivat aikanaan siihen, että James
Finlayson sai 10.5.1820 luvan perustaa tehtaansa Tammerkosken länsirannan
yläputoukselle ja vapakauppaoikeudet myönnettiin Tampereen kaupungille vuonna
1821. Näin sai alkunsa kehitys, joka aikanaan oli nostava Tampereen kaupungin
Suomen suurimmaksi teollisuuskaupungiksi.
Skotlantilainen James Finlayson syntyi 29.8.1772
Penicuickissa ja kuoli Edinburghissa 18.8.1852, ja hänen hautansa on
Newingtonin hautausmaalla. Hänellä ei
ollut mitään varsinaista koulutusta, mutta hän onnistui pätevöitymään työtä
tekemällä nuoresta asti koneteknikoksi Glasgowissa. Hän kuului kveekarien
uskonlahkoon ja oli avioitunut ennen Pietariin tuloaan skotlantilaisen Margaret
Finlaysonin kanssa. Heidän elämänsä oli yksinkertaista, ahkeruuden täyttämää ja
he arvostivat lähimmäisenrakkautta ja rehellisyyttä. Kauppias Lundahl oli
oivaltanut Finlaysonin aikeet hänen vierailunsa yhteydessä ja Lundahl alkoi
hiljalleen ostaa tonttimaata omissa nimissään kosken liepeiltä. Nämä maat
Lundahl möi samasta hinnasta valtiolle, joka taas luovutti tonttimaan
Finlaysonille ilmaiseksi. Finlayson sai myös vanhan viinanpolttimon tontin
kosken yläjuoksulta sekä osan itse koskesta. Teiskon ränni perattiin ja siitä
johdettiin kanava rakennettavaan tehtaaseen. Valtio myönsi Finlaysonille
korotonta lainaa tehtaan perustamiseen kahdenkymmenen vuoden ajalle ja vapaakauppaoikeudet
mahdollistivat tehtaan koneiden ja puuvillan tuonnin rajoituksitta. Finlayson
puolisoineen muuttivat Tampereelle asumaan kesällä 1820 ja asunnoksi heille
kunnostettiin vanha viinanpolttimo.
Tehdas sai alkunsa hirsirakenteisista konepajasta, joka sai
voimansa 30-hevosvoimaisesta vesirattaasta, ja kahden uunin valimosta (toinen
raudan ja toinen uuni messingin sulattamiseen). Tehdas valmisti karstaus- ja
kehruukoneita villan ja pellavan kehruuseen, mutta yritys menestyi huonosti kun
koneet eivät käyneet kaupaksi ja Finlayson joutui taloudellisiin vaikeuksiin.
Tilanteesta onneksi selvittiin valtion myöntämällä lisälainalla vuonna 1826.
Vuodesta 1823 lähtien valtiovalta oli ehdottanut Finlaysonille luopumista
koneiden valmistamisesta ja siirtymistä puuvilla- ja villalangan kehruuseen ja
kankaan kudontaan ja lopulta vuonna 1828 tehtaasta tuli puuvillatehdas. Vuonna
1831 puuvillalankojen myynti kattoi jo koko Suomen ja 1833 alkoi myynti
Pietariin. Villalangasta luovuttiin nopeasti, kun se osoittautui kannattamattomaksi.
Tehtaan toiminnan ohella Finlayson harjoitti myös villakankaiden ja puuvillan
kotikudontaa 28-huoneisessa kodissaan. Kudonnasta vastasi rouva Finlayson, joka
myös kävi kankaita torilla myymässä.
Paitsi tehtailijoina meidän on hyvä muistaa Finlaysonin
lapseton pariskunta myös hyväntekijöinä; vuonna 1821 he perustivat kotinsa
yhteyteen Suomen ensimmäisen köyhille ja turvattomille lapsille tarkoitetun
lastenkodin, jossa lapsia ohjattiin siveelliseen käytökseen, ahkeraan työhön ja
yksinkertaiseen elämään. Kodissa harrastettiin Raamatun lukua päivittäin ja
lapset osallistuivat ensin kodin askareisiin ja siirtyivät sitten tehtaalle
työhön. Seurakunnan henkilöihin ja
kaupungin virkamiehiin Finlaysonilla oli asiakirjojen valossa melko kireät
suhteet, jotka johtuivat Finlaysonin kveekarin periaatteista, mutta työläisiään
hänen kerrotaan kohdelleen oikeudenmukaisesti ollen samalla vaativa ja ankara. Tehtaalla
oli vuonna 1830 kymmenen työntekijää ja vähitellen liiketoiminta alkoi menestyä.
James Finlayson alkoi terveytensä horjuessa kaavailla jo työnsä jatkajaa ja
sellaiseksi hän kuvitteli oman veljenpoikansa, Robert Finlaysonin. Robert
viettikin Tampereella liki vuoden perehtyen tehtaan toimintoihin ja kaupunkiin,
mutta palasi takaisin Skotlantiin.
Nyt James Finlayson alkoi käymään kirjeenvaihtoa Pietariin
tehtaan myymisestä hyvien ystäviensä saksalaisen Ferdinand Uhden ja
skotlantilaisen William Wheelerin kanssa. Ystävät löysivät pian mahdolliset tehtaan
ostajaehdokkaat Pietarista. Sellaiseksi ilmoittautuivat liikemies Carl Samuel
Nottbeck ja keisarin hovilääkäri ja hovineuvos Georg Adolf Rauch. Ostajien
avustajina Uhde ja Wheeler tekivät useita tutkimusmatkoja Tampereelle
selvittääkseen Finlaysonin liiketoiminnan tilannetta. Uhde kävi yksin vielä
neuvottelemassa myyntiehdoista Tampereella ja lopulta 8.6.1835 Finlayson
kirjeitse ilmoitti myyntitarjouksensa, jonka ostajat hyväksyivät. Uudet
omistajat ottivat tehtaan hoitoonsa vielä saman kuukauden aikana ja tehtaan
uudeksi johtajaksi asetettiin Ferdinand Uhde. Senaatti siunasi kaupan vasta
15.1.1836 ja virallinen tehtaan luovutus oli 1.3.1836. Tehtaan uudet omistajat
eivät koskaan käyneet itse Tampereella ja kun Uhde ei osannut paikallista
kieltä eikä tuntenut puuvillateollisuutta, jäi ainoaksi mahdollisuudeksi
sitouttaa James Finlayson kahdeksi vuodeksi uuden johtajan neuvonantajaksi
jäämään Tampereelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti