maanantai 26. toukokuuta 2014


Gustav Mahler
Ylikapellimestari Hans Richter johti 9.6.1904 Lontoon sinfoniaorkesterin ensikonsertin. Hän toimikin orkesterin johtajana aina vuoteen 1911, jolloin säveltäjä Edward Elgar hyppäsi hänen saappaisiinsa orkesterinjohtajana. Lontoon sinfoniaorkesteri on lähes hamasta alusta lähtien ollut soittajistonsa omistuksessa. Tämä Lontoossa toimivista viidestä sinfoniaorkesterista monien mielestä ansiokkain orkesteri valittiin vuonna 2008 Gramophone-lehdessä neljänneksi parhaaksi sinfoniaorkesteriksi maailmassa ja nykyään sen johdossa on ylikapellimestari Valeri Gergijev. Upea orkesteri vaalii hellästi poikkeuksellisen laajaa musiikkikasvatusprojektia, jonka piirissä vuosittain on noin 60 000 ihmistä ja LSO Discovery mahdollistaa kaikenikäisille osallistumisen musiikkiharrastukseen. Lontoon sinfoniaorkesteri muistetaan myös varsin ahkerana levyttäjänä; sen oma levymerkki LSO Live on julkaissut yli 80 kansainvälistä äänitettä. Tämän lisäksi orkesteri on soittanut yli 200 elokuvan soundtrackilla. Orkesterin kotisali on nykyään Lontoon Barbican Centre, jossa orkesteri musisoi 70 konserttia vuosittain. Historiansa aikana monet legendaariset kapellimestarit ovat saaneet johtaa ylikapellimestareina tätä maailmankuulua orkesteria: Arthur Nikisch, Thomas Beecham, Albert Coates, Willem Mengelberg, Hamilton Harty, Josef Krips, Pierre Monteux, István Kertész, André Previn, Claudio Abbado, Michael Tilson Thomas ja Colin Davis.
Franz Schubert 

Tänään maanantaina 26.5.2014 klo 19 levittäytyy tämä maailmankuulu orkesteri konsertoimaan Pohjoismaiden suurimpaan konserttisaliin Tampere-talon suuressa salissa loppuunmyytyyn konserttiin, jonka johtaa vierailevana ylikapellimestarina Daniel Harding. 31.8.1975 Oxfordissa syntynyt Harding opiskeli kapellimestariksi Claudio Abbadon ja Simon Rattlen määrätietoisessa ohjauksessa ja vuodesta 2007 hän on toiminut Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Tampere-talon konsertissa ohjelma rakentuu Franz Schubertin Sinfoniasta nro 7 Keskeneräinen ja Gustav Mahlerin Sinfoniasta nro 1 Titaani. Tampere-talon konsertti on maineikkaan orkesterin ainut Suomessa tapahtuva vierailukonsertti kiertueen aikana ja orkesterivierailu on osa talon kansainvälisten konserttivierailujen sarjaa, jota ovat tukeneet Tampereen kaupunki ja Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto. Mukana yhteistyössä tässä konsertissa ovat myös Pirkanmaan liitto, British & Commonwealth Chamber of Commerce in Finland, British Embassy Helsinki ja British Council.
 
Trumpetisti ja kapellimestari Daniel Harding.

Muistaa sopii myös keskustelutilaisuus Sorsapuistosalissa ennen konserttia; klo 18 Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas haastattelee kapellimestaria ja orkesterin muusikoita ja tämä tilaisuus on aivan kaikille kiinnostuneille avoin. Historiallisesti merkittävä konsertti-ilta odotettavissa tänään Tampereella, nauttikaa siitä siis täysin siemauksin!
 
Paulina Ahokas seuraa katseella, kun kapellimestari Daniel Harding ja huilujen äänenjohtaja Gareth Davies iskevät tarinaa rennoin rantein.

Ei kommentteja: