Merenkulkuneuvos Antti Wihuri ja säveltäjä Johan Christian Julius Sibelius Ainolassa vuonna 1953.

Mukavaa maanantaita sekä miellyttävää Johan Christian Julius Sibeliuksen synnyinpäivää ja suomalaisen musiikin päivää! Armenialaisille vanhemmille - syntymäkaupunki oli Mardin - 23.12.1908 syntynyt Yousuf Karsh, maailmankuulu valokuvaaja, katsoi Suomesta ainoaksi kuvaamisen arvoiseksi henkilöksi säveltäjä Jean Sibeliuksen. Karsh lähetettiin setänsä - George Nakash piti valokuvastudiota - oppiin Quebeciin, Kanadaan valokuvaamisen perusteita oppimaan vuonna 1924. Kolme vuotta vierähti John H. Caron oppipoikana Bostonissa muotokuvausta opiskellen vuodesta 1928. Lopulta Karsh avasi oman studion Ottawassa vuonna 1932. Vuonna 1941 Karsh ponnahti maailmanmaineeseen ottamallaan valokuvalla Englannin pääministeristä Winston Churchillistä. Hyvin mielellään Karsh kuvasi poliitikkoja, kuuluisia kirjailijoita ja taiteilijoita sekä viihdyttäjiä. Karsh oli mm. Royal Photographic Society of London-järjestön kunniajäsen ja  Royal Canadian Academy of Artsin jäsen. Yousuf Karsh menehtyi leikkauksen jälkeen Bostonissa (Brigham and Women's Hospital) 93 vuoden iässä 13.7.2002.

Youseuf Karsh

Toinen merkittävä Sibeliuksen "kuvaaja" oli Mikkelissä 10.10.1915 syntynyt pianisti, kriitikko ja musiikkitutkija Erik Werner Tawaststjerna, josta kylläkin ensin piti tulla matemaatikko. Ensikonserttinsa pianistina Erik antoi Helsingissä vuonna 1943 opiskeltuaan ensin Helsingin konservatoriossa ja sitten Sibelius-Akatemiassa sekä ulkomailla pianonsoittoa, opettajinaan mm. Alfred Cortot ja Heinrich Neuhaus. Kuitenkin 1950-luvun kuluessa Erik Tawaststjerna suuntautui musiikkitieteilijäksi perehtyen varsinkin säveltäjä Sibeliuksen elämään ja tuotantoon. Säveltäjän pianotuotannosta Erik Tawaststjerna väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1960 ja hoiti musiikkitieteen professuuria Helsingin yliopistossa vuodet 1960-1983. Arvosteluja mm. Helsingin Sanomiin hän laati vuosina 1957-1989 ja hänet muistetaan vieläkin taitavana ja persoonallisena luennoitsija sekä monen musiikkikilpailun tuomarina. Yleisesti hänen päätyönään pidetään viisiosaista elämäkertaa Sibeliuksesta, jonka laatiminen vei häneltä yli kaksi vuosikymmentä ja josta hänet myös palkittiin Suomen ensimmäisellä Tieto-Finlandia-palkinnolla vuonna 1989. Erik Tawaststjerna kuoli Helsingissä 22.1.1993.

Vasemmalta lähtien Erik Tawaststjerna, Joonas Kokkonen ja Carmen Tawaststjerna.

Nyt en malta olla luomatta silmäystä vuoteen 1959 Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston esittelykirjasen kirjoitukseen, josta voimme hetken hiljentyä Erik Tawaststjernan hehkutuksen äärellä (suora sitaatti) kansallissäveltäjästämme:

"Säveltäessään näyttämömusiikin Shakespearen "Myrskyyn" Sibelius hahmotti Prosperon, tietäjän ja ihmissydänten valtiaan sävelprofiilin jylhän sarabanden muotoon. Tällöin hän ehkä tietämättään piirsi myös oman muotokuvansa. Mikään Sibeliuksen kuvaamista näyttämöhahmoista ei ole ollut hänelle niin läheinen kuin Prospero. "Myrskyn" sarabanden sävelet ilmentävät jotakin olennaista Sibeliuksen omasta persoonallisuudesta. Silti tämä persoonallisuus aina tulee pysymään yhtä tutkimattomana ja salaperäisenä. Musiikki ei kuvaa mitään tunteita tai asioita tarkasti, se vain heijastaa niiden sisintä olemusta.

Eräät Sibeliuksen teokset, "Karelia-sarja", "Historiallisia kuvia", "Finlandia", kuvastavat Suomen kohtaloita. Meille ne liittyvät tiettyihin tapahtumiin, ulkomaalainen kuuntelija vaistoaa niissä tapahtumien metafyysisen, yleispätevän olemuksen: vapaudenrakkauden ja yksilön voiman.

Sibeliusta pidetään yleisesti vahvasti kansallisväritteisenä säveltäjänä. On tietenkin totta, että eläytyminen Suomen luontoon kuvastuu hänen teoksistaan, että Kalevala on hänen keskeisimpiä innoituksen lähteitään ja että eräillä hänen aiheillaan on yhtymäkohtia, etenkin melodisia, suomalaiseen kansansävelmistöön. Mutta aivan yhtä olennaista on, että hän on omaksunut nämä kansalliset ainekset täysin persoonallisella tavalla. Rajankäynti kansallisen ja yksilöllisen välillä Sibeliuksen tuotannossa on erittäin vaikeaa.

Monet niistä Sibeliuksen musiikin piirteistä, joita pidetään tyypillisesti kansallisina, ovat tosiasiallisesti Sibeliuksen persoonallisuuden ilmentymiä. Ne olivat ensin olemassa, ja vasta jälkeenpäin suomalaiset samaistivat itsensä ja ympäristönsä niiden kanssa. Myöhemmin koko maailma on löytänyt niistä itsensä. Sibeliuksen musiikki on esimerkki siitä, kuinka nerot antavat merkitystä ja sisältöä kansallisille käsitteille ja kuinka heidän teoksensa yleispätevyytensä ansiosta ovat koko ihmiskunnan omaksuttavissa.

Sibeliuksen pyrkimys, hänen "tahtonsa", oli itsenäisimpiä säveltaiteen historiassa, aikakauden yleisistä suuntauksista täysin riippumaton. Ajankohtana, jolloin Debussy ja monet hänen kanssaan julistivat sinfonian kuolleeksi, Sibelius kehitti sinfonista muotoa. Etenkin hänen myöhemmässä tuotannossaan voidaan havaita sävelkudoksen orgaanista kehittelyä, joka merkitsee olennaista lisää klassis-romanttisen sinfonianrakentelun periaatteisiin. Kun jatkuvaa muuntelua pidetään nykyajalle ominaisena muotona, on muistettava, että Sibelius jo 1920-luvulla kuudennessa sinfoniassa ja "Tapiolassa" täydellisesti toteutti jatkuvan muuntelun periaatteen. Mitä tulee musiikin peruselementteihin, rytmiin, harmoniaan ja melodiaan, liikkuu Sibelius perinteellisellä, joskin erittäin omintakeisella pohjalla. Hän ei ole uusinut säveltaiteen sanastoa. Sen sijaan hän on kehittänyt sen lauseoppia ja - laajamittaisten sinfonisten muotoyksikköjen luojana - myös musiikin muoto-oppia.

Sibeliuksen suoritus sinfonisen muodon kehittämisessä on yhtä merkittävä kuin Debussyn aikaansaama sointuopin avarrus, Stravinskyn uudistukset rytmiikan ja soitinnusopin alueilla tai Schönbergin rivitekniikka. Sibeliuksen sinfoninen nerous ja hänen taiteensa eetillinen sanoma tekevät mielekkääksi Cecil Grayn väitteen, jonka mukaan 'Sibelius on suurin sinfonikko Beethovenin kuoleman jälkeen'".