Juho Holmstén-Heiniön kuva vuodelta 1890 Koukkuniemen päärakennuksesta, Vapriikin kuva-arkistosta.

 

Koukkuniemeen oli suunnitteilla vaivaistalo jo 1830-luvulla, mutta jo silloin oli liikkeellä varain niukkuutta ja hanke lykkääntyi ja sai odottaa parempia aikoja. Köyhäinhoidon kustannusten kasvaessa siirryttiin 1800-luvun puolivälissä huutokauppamenettelyyn, jossa vaivaiset sai hoitaakseen pienimmän tarjouksen jättänyt. Suurin osa kaupunkien vaivaisista siirtyi näin myös maaseudulle. 1870-luvun lopulla tuli voimaan uusi vaivaishoitoasetus, joka velvoitti kuntia huolehtimaan asukkaidensa hoidosta näiden vanhetessa. Asetuksen henki oli entistä tiukempi ja köyhyyden katsottiin johtuvan kunkin omista syistä. Hoito taas jaettiin pakolliseen ja harkinnanvaraiseen hoitoon ja köyhäinhoito siirrettiin seurakunnilta kuntien harteille. Kunnat olivat velvollisia auttamaan alaikäisiä, mielenvikaisia, pitkään sairastavia ja vanhuudenheikkoja. Työkykyisten avustaminen oli kuntien omassa kädessä ja heitä sai auttaa vain työtä vastaan. Siksi kunnat perustivat työlaitoksia tälle väelle. Vielä vuonna 1882 Tampereen kaupunginvaltuusto siirsi vaivaistalon rakentamista suurten kustannusten pelossa, mutta seuraavana vuonna - vuonna 1883 - hanke sai potkua melko yllättävälläkin tavalla.

Tapahtumain kulku sai yllättävän käänteen, kun vakavarainen tukkukauppias ja vuonna 1845 syntynyt Gustav Fredrik Ahlgren kuoli melko pitkään sairastettuaan Tampereella 38-vuotiaana ja hän jätti jälkeensä sangen huomattavan omaisuuden, n. 700 000 mk. Gustav ei kotoaan ollut perinyt rahojaan, vaan hän oli hyvinkin vaatimattomista oloista lähtenyt yrittämään. Gustavin isä teki renkinä työtä Finnlaysonin tehtaalla ja Gustav aloitti koulutiensä ns. mamsellin koulussa Finnlaysonilla. Täältä oppilaat yleensä siirtyivät suoraan sopivaan ikään tultuaan töihin tehtaan puolelle, mutta Gustav suoriutui harjoittelijaksi tehtaan konttoriin. Hän ei myöskään jättänyt koulun käyntiä siihen, vaan vielä myöhemmin suoritti Turun kauppakoulun kurssin ja sai järjestettyä itsensä kauppias Hildénin palvelukseen. Tämä toimelias nuorimies perusti yhdessä ystävänsä Johan Blomin kanssa oman sekatavarakaupan vuonna 1870 ja vain kolme vuotta myöhemmin hänellä oli 28-vuotiaana oma erittäin mainiosti menestyvä tukkukauppa Tampereella. Paitsi osaamista ja taitoja liike-elämässä tämä nuorimies osoitti myös monipuolista aktiivisuutta yhteisten asioiden hoidossa toimimalla mm. kunnanvaltuuston jäsenenä ja rahatoimikamarin puheenjohtajana. Nämä ajat olivat myös kiihkeitä kieliriitojen aikoja ja Gustav Ahlgren oli myös aktiivinen suomen kielen puolesta taistelija.
 

Tämä mainio kanssaihmisistä välittäjä, liikemies ja merkittävä hyväntekijä testamenttasi lähes koko jälkeensä jättämänsä omaisuuden esimerkillisesti sosiaalisiin ja sivistyksellisiin tarkoitusperiin. Näin Tampereen kaupunki sai pesämunan - n. 150 000 mk - kauan odotettuun ensimmäiseen omaan sosiaaliseen hoitolaitokseen. Kaupunki oli varannut vaivaistalolle paikan asutun kaupungin ulkopuolelta Lapinniemen alueelta, Koukkuniemestä ja talon vihkiäisiä juhlittiin jo vuoden päästä rakennustöiden alkamisesta 1.11.1886. Ulkorakennuksessa sijainneet makasiini, talli, navetta sekä saunarakennus rakennettiin Näsijärven rantaan ja tontille tulivat myös päärakennus, sairashuone ja talousrakennus, josta löytyivät konttori, keittiö ja ruokasali. Päärakennuksessa oli tilat n. 200 potilalle ja heidät majoitettiin isoihin saleihin. Myöhempinä vuosina alueelle sijoittui vielä uusia rakennuksia esim. vuonna 1893 lastenkoti, vuonna 1902 mielisairaala ja vuonna 1906 työlaitos. Alun alkujaan Koukkuniemen vaivaistaloon tuli hoidokeiksi lapsia, aikuisia ja vanhuksia, jotka eivät suoriutuneet jokapäiväisestä elämästä omin avuin. Sosiaalihuollon kehittyessä vuosien saatossa asiakaskunnasta jäivät lapset, mielisairaat ja työtä tarvitsevat pois. Paikan nimikin on historian aikana muuttunut ollen välillä kunnalliskotina, nykyiseen muotoonsa Koukkuniemen vanhainkodiksi.

Nykyään tunnemme tämän Koukkuniemen vanhainkodin Pohjoismaiden isoimpana vanhusten palveluun erikoistuneena yksikkönä, jossa on tällä hetkellä 23 osastoa käytössä. Rannan tuntumassa on tälläkin hetkellä rakennustyöt menossa, joten laajennusta on edelleen odotettavissa. Gustav Ahlgren sai mustokseen tekemästään lahjoituksesta Emil Wikströmin tekemän rintakuvan Koukkuniemen pihapiiriin vuonna 1888. Liitän tähän lopuksi vielä mainion mesenaattimme jälkijättöisestä testamentista osan 10. päivältä huhtikuulta 1883 meille kaikille ihmeteltäväksi ja kummasteltavaksi:

"Minun allekirjoittaneen Gustaf Fredrik Ahlgrenin testamentti:
Hyvä, kaikkivaltias Jumala on laupeudessaan siunauksellisesti edistänyt pyrintöjäni tässä elämässä ja antanut työni hedelmien menestyksellisesti karttua, minkätähden minä koska kuolinhetkemme on meiltä salattu, nyt kun minulla on siihen vielä on suotu ymmärrystä ja voimia, tahdon tehdä testamentillisiä määräyksiä siitä omaisuudesta, joka minulle on suotu ja siten osaltani koettaa edistää yleishyödyllisä, isänmaallisia tarkoitusperiä. Määrään osia jälkeeni jäävästä omaisuudesta allamainituille laitoksille, yhdyskunnille ja yhdistyksille toivoen, että asianomaiset suosiollisesti ottavat vastaan ja hoitavat varat ja käyttävät niitä edullisimmalla tavalla niihin tarkoituksiin, joihin olen varat määrännyt."