Lokakuussa 1840 Minna lähetti Richard Wagnerin luonnosteleman kirjeen varakkaalle ystävälle, Theodor Apelille, anoen tältä rahaa. Kirjeessä hän mainitsi, että Richard on joutumassa velkojensa takia vankilaan ja että kahden viikon päässä siintävä konsertti olisi tämän takia peruttava. Tämä velkavankeusasia on yksi Wagnerin historian kiistanalaisia asioita ja näyttöä asiassa on sekä puolesta, että vastaan. Richard Wagner kirjoitti vielä Pariisin aikana joitakin lauluja ranskankielisiin sanoihin; tällainen oli mm. aaria Norma il predisse bassolaulaja Lablachelle, jota hän tarjosi täytenumeroksi Bellinin Normaan. Vuoden 1841 lopulla säveltäjä Wagner luonnosteli proosaluonnosta viisinäytöksiseen oopperaan Die Sarazenin (Saraseeninainen), joka luonnos sitten valmistuikin vuonna 1843, mutta teoksen runoversio jäi häneltä alkutekijöihin. Toinen keskeneräinen teos oli E. T. A. Hoffmannin taruun perustuvan Die Bergwerke zu Falun (Falunin kaivokset). Böömiläinen säveltäjä Josef Dessauer tilasi Wagnerilta libreton, ja tämäkin jäi proosaluonnoksen vaiheeseen, sillä Pariisin ooppera ei lämmennyt tällekään teokselle.

 

Pariisissa Wagner ennätti kuitenkin tutustua moniin ihmisiin, esim. Heinrich Heineen ja Hector Berlioziin, joiden teoksia Wagner ihaili vilpittömästi. Hänen lähimmät kohtalontoverinsa olivat Gottfried Anders, Ernst Kietz sekä Samuel Lehrs, joista Anders oli musiikkia harrastava kirjastonhoitaja ja Kietz teki Wagnerista ensimmäisen muotokuvan. Lehrs oli filologi, joka sai Wagnerin kiinnostumaan Tannhäuserin ja Lohengrinin legendoista sekä eräistä filosofisista aatteista; varmasti ainakin Lehrsin avulla tutustui Proudhon'n Que'st que la propriété? (Mitä on omaisuus?) ja Ludwig Feuerbachin Das Wesen des Christentums (Kristinuskon olemuksesta) teoksiin. Wagner katkeroitui myös lopulta Meyerbeerille tämän saamasta menestyksestä ja vuonna 1841 Wagner kirjoitti salanimellä W. Freudenfeuer artikkeleita, joista tämä on nähtävissä. Seuraavana vuonna Wagner sai Schumannin julkaisemaan lehdessään Neue Zeitschrift für Musik tekstinsä Ein Pariser Bericht (Kirje Pariisista).

7.4.1842 aloittivat Wagnerit paluumatkansa suuresti Pariisiin pettyneinä Dresdeniin, jossa jo valmistauduttiin Rienzin kantaesitykseen. Meyerbeer oli suositellut Lentävää hollantilaista Berliinin oopperanjohtajalle ja tämä hyväksyikin sen esityksen, mutta Wagner vieraillessaan Berliinissä pyysikin oopperan partituurin takaisin Dresdenissä saavuttamansa menestyksen jälkeen. Näin Berliinin esitys jäi toteutumatta. Kesäkuussa 1842 Wagnerit lähtivät Richardin äidin kanssa lomailemaan Teplitzin kylpyläkaupunkiin Böömiin ja täällä Wagner alkoi luonnostella Tannhäuseria. Dresdeniin jälleen palattua alkoivat pian Rienzin harjoitukset kapellimestari Karl Gottlieb Reissingerin johdolla. Oopperan ensimmäinen esitys Dresdenissä oli 20.10.1842 Saksin  kuninkaallisessa hoviteatterissa ja se oli Wagnerille melkoinen menestys. Rienzin osan lauloi Joseph Tichatschek ja Adrianon roolin hoiti Wilhelmine Schröder-Devrient. Wilhelmine sai laulaa myös naispääosan tammikuussa 1843 samassa paikassa Lentävän hollantilaisen kantaesityksessä. Se ei yltänyt aivan yhtä suureen menestykseen kuin Rienz ja lopulta säveltäjä Wagner sai naissolistiltansa lainaksi 1000 taaleria velkojensa maksuun. Keväällä 1843 valmistui myös Tannhäuserin runoasu.

 

Saksin kuninkaan hovi haki uutta kapellimestaria ja paikkaa tarjottiin Wagnerille, mutta alkuun hän ei ollut paikasta kiinnostunut, vaikka sitten suostuikin ja tuli nimitetyksi virkaan 2.2.1844 lähtien 1 500 taalerin vuosipalkalla. Tämä virka jaettiin kahdelle kapellimestarille, joista toinen oli Reissiger. Tämän viran vuoksi Wagner sai tehdä erilaista käyttömusiikkia moniin tilaisuuksiin, tällaisia olivat esim. Saksin mieskuorojen yhteisesiintymistä varten kirjoitettu teos - mieskuorolle ja orkesterille - Das Liebesmahl der Apostol (Apostolien rakkaudenateria) ja mieskuorolle kirjoitettu teos Gruss seiner Treuen an Friedrich August den Geliebten (Uskollisten alamaisten tervehdys rakastetulle Fredrik Augustille). 18.11.1786 Eutinin pikkukaupungissa lähellä Lyypekkiä syntynyt säveltäjä ja kapellimestari Carl Maria Friedrich Ernst von Weber toimi vuodesta 1816 alkaen Dresdenin kuninkaallisen oopperan kapellimestarina ja häntä Wagner arvosti merkittävästi. Tuberkuloosia sairastanut Weber kuoli Lontoossa 5.6.1826, kun hän oli paikalla johtamassa omaa Oberon-oopperaansa. Weber tuli näin haudatuksi Lontooseen, mutta Wagner organisoi näyttävät hautajaiset Dresdeniin 14.12.1844. Weberin arkku kuljetettiin Dresdeniin uudelleen haudattavaksi ja tilaisuuteen Wagner teki surumusiikkia sekä piti tunteikkaan puheen hautauksen yhteydessä.   

Tannhäuser valmistui vuonna 1845 sai ensiesityksensä ja sen kirvoittamana Wagner laati raportin välttämättömistä toimenpiteistä kuninkaallisen orkesterin taiteellisen tason parantamiseksi. 1.3.1846 päivätyssä raportissa ehdotettiin muutoksia orkesterin muusikoiden kiinnityksiin, työmäärän rationalisointia, palkkoihin korotuksia ja muutoksia orkesterin ryhmitykseen, jotta soittajat kuulisivat toisiaan paremmin ja näkisivät kapellimestarinsa. Hovin maineen lisäämiseksi Wagner ehdotti talviaikana järjestettävää konserttisarjaa. Ehdotukset hän perusteli hyvin ja ne olivat varsin käytännöllisiä myös toteuttaa. Ehdotuksineen hän kuitenkin "astui" liian monien ihmisten "varpaille" ja hänen parannusehdotuksensa koettiin turhaan arvosteluksi. Vuoden päästä hänelle tiedotettiin, että hänen esityksensä tulivat hylätyiksi.

 

Vaikka Wagnerit yrittivät elää säästeliäästi, taloudellinen tilanne perheessä oli edelleen epävakaalla pohjalla ja laulajatar Schröder-Devrient ryhtyi myös perimään saataviaan Wagnerilta lakimiehensä välityksellä; asia tuli hoidetuksi työnantajan Wagnerille myöntämän korollisen lainan turvin, vaikka tämä ratkaisu entisestään kavensi hänen saamiaan tuloja. Vuonna 1847 Wagneria työllisti mm. Gluckin oopperasta Ifigenia Auliissa tekemä sovitus. Samana vuonna Wagner otti työn alle Lohengrinin ja tutki saksalaisina käännöksinä kovin mm. Aiskhylosta ja Aristofanesta. Saavutus oli saada myös Rienzi Berliinin hoviteatterin ohjelmaan esitettäväksi, vaikka kaikki ei tosin mennytkään asian suhteen Richard Wagnerin suunnitelmien mukaan; hän olisi halunnut  Preussin kuninkaan tilaavan Lohengrinin ja toinen takaisku oli kahden kuukauden palkan saamatta jääminen harjoituksista, koska oopperanjohtaja Küstner oli omasta mielestään esittänyt toiveen eikä kutsun Wagnerin saapumisesta teoksen harjoituksiin. Richard Wagnerin äiti menehtyi Leipzigissa 9.1.1848 ja Wagner työsti suruaan töihinsä syventymällä. Lohengrinin kanssa riitti vielä tekemistä - teos valmistui huhtikuussa 1848 - ja hän valmisteli materiaalia kolmeen orkesteri- ja kuorokonsertin järjestämiseksi Dresdenissä. Konserteissa oli ohjelmassa mm. Mozartin, Haydnin ja Beethovenin sinfonioita sekä Bachin motetti Singet dem Herrn ja Palestrinan Stabat mater, johon Wagner itse laati sovituksen.

Pariisin helmikuun 1848 vallankumousta seurasi maaliskuussa Wienissä kansannousu. Vuonna 1815 Wienin kongressissa oli perustettu Saksan konfederaatio, joka muodostui 39 Itävallan keisarin alaista valtiota. Näiden valtioiden ruhtinaat yleensä hallitsivat arkaaisella ja feodaalisella tavalla eivätkä välittäneet kansansa tarpeista puuttumalla köyhyyteen, nälänhätään tai kurjuuteen. Dresdenissäkin kaduilla kansa alkoi liikehtiä ja kuningasta vaadittiin suostumaan vaaliuudistukseen sekä yleistä oikeudenmukaisuutta. Wagner seurasi näitä tapahtumia mielenkiinnolla ja innostuksissaan kirjoitti runon Saksilainen tervehdys wieniläisille, joka julkaistiin hänen omalla nimellään Allgemaine Österreichische Zeitungissa. Toukokuussa Wagner esitteli hallituksen ministerille suunnitelmansa saksalaisen kansallisteatterin perustamisesta Saksin kuningaskuntaan (Entwurf zur Organisation eines deutschen National-theaters für das Königreich Sachsen). Ehdotuksen mukaan teatterilaitoksen henkilökunta ja säveltäjien ja näytelmäkirjailijoiden yhdistys - joka myös oli tarkoitus perustaa - yhdessä valitsevat laitoksen johtajan. Tulisi myös perustaa teatterikoulu, kuoroa varten asianmukainen koulutus, muusikoiden palkkoja kohennettava ja hoviorkesterin kokoa suurennettava. Sen enempää hallitus kuin teatterin johto eivät lämmenneet moisista ehdotuksista. Reissigeria korpesi Wagnerin ehdotus hänen "ylentämisestään" toisarvoisen kirkkomusiikin vastuulliseksi henkilöksi. Wagner ehdotti myös oopperajohtajan (Lüttichau) erottamista ja itseään vastamaan kapellimestarina lähes kaikesta muusta.

Wagner uskaltautui anonyymisti julkaisemaan johtavan tasavaltalaisryhmittymän Vaterlandsvereinin puolesta kirjoituksen Wie verhalten sich republikanische Bestrebungen dem Königtum gegenüber? (Millaisessa suhteessa tasavaltalaiset pyrkimykset ovat kuninkuuteen nähden?). Hän tuomitsi kommunismin ja samalla kertoi rahan ja koronkiskonnan olevan kaiken pahan alku; ihmiskunta saavuttaisi korkeimman onnentilansa vain jokaisen yksilönsä parhaiden kykyjen valjastamisella käyttöön. Hän esitti aristokratian tuhoamista ja hovin piirissä nautittujen etuoikeuksien lakkauttamista sekä yhteiskunnallisia luokkaeroja poistavan kansanarmeijan perustamista. Kannanoton vuoksi Wagnerin erottamista kyllä vaadittiin, mutta teatterin johto päätti kuitenkin olla tekemättä mitään asian suhteen.

Richard Wagner © Esa Hakala