Antti Wihuri (vas.) ja dosentti Alvar Pietari Johannes Wilska, Wihurin Tutkimuslaitoksen johtaja.

Helsingin ensimmäinen naisapteekkari tohtori Hanna Lappalainen lahjoitti 7.6.1944 Wihurin Tutkimuslaitokselle Oy Warjola-nimisen taloyhtiön - tontin kanssa - koko osakekannan eli 101 kpl tuhannen markan nimellisarvoisia osakkeita hoidettavaksi erikoisena 'Tohtori Hanna Lappalaisen lahjoitus Wihurin Tutkimuslaitoksen tukemiseksi' nimisenä rahastona. Kiinteistön tuotto tuli lahjoituksella Wihurin Tutkimuslaitoksen hyväksi sillä ehdolla, että lahjoittaja sai vuokratta nauttia käyttämästään apteekista, asunnosta ja laboratoriosta elämänsä ajan kiinteistössä. Kiinteistö sijaitsee Helsingissä osoitteessa Arkadiankatu 21 ja talossa on vuodesta 1965 sijainnut Jenny ja Antti Wihurin rahaston toimisto aluksi talon B-portaassa ja vuoden 1991 peruskorjauksen jälkeen A-portaan ylimmässä kerroksessa, lahjoittaja Hanna Lappalaisen kodin entisissä tiloissa. Jenny ja Antti Wihurin säätiön seuraavassa syyskokouksessa merenkulkuneuvos Wihurin ehdotuksesta päädyttiin hallituksen yksimielisellä hyväksynnällä pyytää apteekkari Lappalaiselta lupaa teettää joko maalaus tai veistos lahjoittajasta tunnustuksena merkittävästä lahjoituksesta rahaston hyväksi. Saman vuoden elokuun kokouksessa säätiön hallituksen varainhoitotoimikunta ja dosentti Alvar Wilskan tekemät Wihurin Tutkimuslaitoksen säännöt hyväksyttiin yksimielisesti liittäen ne myös kokouksen pöytäkirjaan. Samoin hallitus hyväksyi myös yksimielisesti 19.4.1944 tehdyn toimisopimuksen, jolla Alvar Wilskasta tehtiin Wihurin Tutkimuslaitoksen johtaja.

Tohtori Hanna Lappalainen.

21.3.1945 Wihurin säätiön hallitus kirjasi vuosikokouksensa pöytäkirjaan myöskin huomattavan lahjoituksen. Maria Rytkösen perilliset sekä Ida Rytkönen lahjoittivat sairaalakiinteistönsä Jenny ja Antti Wihurin säätiölle, erityisesti sen Wihurin Tutkimuslaitokselle. Sairaanhoitaja Maria Rytkönen ja hänen sisarensa ylihoitaja Ida Rytkönen olivat vuonna 1901 perustaneet yksityisen sairaskodin Helsinkiin. Vuonna 1920 he perustivat Salus-sairaalan, joka sai vuonna 1928-29 aivan uuden sairaalarakennuksen hyvälle paikalle kaupunkiin, Kaivopuistoon osoitteeseen Kalliolinnantie 4. Rakennuksen suunnitteli lahjoittajien sisar, arkkitehti Kerttu Rytkönen. Sairaala erikoistui varsinkin naistentauteihin ja synnytyksiin, mutta alusta alkaen myös muitakin potilaita hoidettiin sairaalassa. Ida Rytkönen toimi itse tässä sairaalassa ylihoitajana vuoteen 1954 asti. Salus-sairaala toimi samassa rakennuksessa aina vuoteen 1985 asti, jolloin vuonna 1947 taloon myös Kulosaaresta muuttanut Wihurin Tutkimuslaitos jatkoi kiinteistössä toimintaansa. Säätiön tilintarkastuskertomus näytti jo seuraavia lukuja: peruspääoma 188 894 337,44 mk, tohtori Hanna Lappalaisen rahasto 4 178 018,25 mk ja käyttörahasto 18 590 992,66 mk vuoden lopussa.

Ylihoitaja Idä Rytkönen.

Antti Wihuri solmi 27.5.1945 avioliiton Rakel Aarnion (o.s. Hellberg) kanssa ja häitä vietettiin lähimpien omaisten kanssa morsiamen lapsuudenkodissa Porvoossa. Liiton mukana Antti sai ottopojikseen Antti-Ilmarin (s. 1940) ja Riston (s. 1942). Rakel syntyi 10.6.1905 mekaanikko Edward Hellbergin ja Emma Lahtisen neljäntenä lapsena ja pääsi ylioppilaaksi Porvoon yhteiskoulusta vuonna 1926. Rakel toimi vuodet 1926-1938 veljensä perustamassa urheilu- ja polkupyöräliikkeessä (Tmi Raul Hellberg) prokuristina ja vuonna 1938 hän avioitui tukkukauppias Hjalmar Aarnion kanssa toimien miehensä "oikeana kätenä" ja Hjalmar Aarnio Oy:n johtokunnan jäsenenä. Rakel jäi leskeksi miehestään muutamaa kuukautta aiemmin kuin Antti Wihuri Jenny-vaimostaan vuonna 1943 ja niin Rakel otti vastatakseen miehensä siirtomaa-alan tukkuliikkeen.

Rakel ja Antti Wihuri hääpäivänä 27.5.1945. 

Säätiön hallituksen kokous 6.9.1945 päätti jakaa syksyn jakotilaisuudessa 7 miljoonaa markkaa palkintoina ja apurahoina ja todellinen toteutuma oli 6,775 miljoonaa markkaa. Loput 225 000 markkaa Antti Wihuri myönsi hallituksen hänelle suomin valtuutuksin Suomen Työväen Akatemialle (50 000 mk) ja Wihurin Tutkimuslaitokselle nuorten harrastelukirjan palkintoihin ja julkaisuun (175 000 mk). Wihurin säätiön hallituksen syyskokouksessa 9.10.1945 maisteri Armi Hellstén-Kallian ollessa erovuorossa hallituksesta ehdotti hallitukseen tilalleen valittavaksi Rakel Wihuria. Ehdotus saikin hallituksen yksimielisen kannatuksen ja tuli hyväksytyksi; Rakel Wihuri valittiin säätiön hallituksen jäseneksi vuosiksi 1946-49. Kokouksen pöytäkirjaan merkittiin myös Antti Wihurin 15.11.1944 tekemä lahjoitus. Lainaus lahjakirjasta: "Täten lahjoitan Jenny ja Antti Wihurin rahastolle osuuteni kaikkiin niihin mahdollisiin saataviin agenteilta, pankeilta ja vakuutuslaitoksilta, mitä minun ja vaimovainajani Jenny Wihurin omistamilla laivanvarustamoilla voi Englannissa olla sanottujen laivanvarustamoiden siellä ennen Englannin sodanjulistusta Suomelle harjoittamasta toiminnasta johtuen, mutta joiden suuruutta en tunne enkä voi edes arvioida."

Wihurin Tutkimuslaitos.

Itse apurahanjakotilaisuus järjestettiin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan juhlasalissa, Pohjoinen Rautatienkatu 21. Tässä tilaisuudessa merenkulkuneuvos Antti Wihuri paljasti kuvanveistäjä Essi Renvallin tekemän marmoriveistoksen tohtori Hanna Lappalaisesta ja taiteilija Erkki Tilviksen maalaamat muotokuvat Maria ja Ida Rytkösistä. Jälleen jakotilaisuuden jälkeen kokoonnuttiin Wihureiden kotonaan Kulosaaressa tarjoamille päivällisille, joihin isäntien lisäksi osallistuivat lahjoittajat tohtori Hanna Lappalainen, ylihoitaja Ida Rytkönen, vuorineuvos ja rouva Grundström, hallitusneuvos ja rouva Miettinen, professori ja rouva Wilska, tohtori Pentti Halonen, neiti Ingeborg Hakanen sekä säätiön hallituksen jäsenet, tilintarkastajat ja asiamiehet puolisoineen.
Wihurin säätiön hallituksen kokouksessa 15.4.1946 merenkulkuneuvos Wihuri joutui selostamaan "niitä erimielisyyksiä, joita on ilmennyt professori Wilskan ja säätiön välillä lähinnä professori Wilskan tekemien keksintöjen taloudellisten tulosten jakaantumisesta säätiön ja keksijän kesken. Merenkulkuneuvos Wihurin pyynnöstä annettiin hänelle valtuutus hoitaa asia ja yleensä Wihurin Tutkimuslaitoksen järjestelyä koskevia kysymyksiä harkintansa mukaan." Seuraavassa säätiön hallituksen kokouksessa yksimielisesti hallitus otti säätiön vastuulle sitoumuksen vastata Kuusiston pitäjän Jullaksen tilan maille perustettavan Wihurin sukuhaudan ylläpidosta sekä apurahojen jaosta. Jäljelle jäänyt 265 000 mk:n summa sai jälleen jäädä merenkulkuneuvon Wihurin harkittavaksi yksimielisesti. Syyskokoukselle Wihuri ilmoitti päätyneensä seuraavaan jakoon: Suomen Työväen Arkiston toiminnan tukemiseen 50 000 mk, filosofian kandidaatti Väinö Kaunistolle tutkimukseen kuolemansyiden merkityksestä Suomen väestölle ja kansantaloudelle 60 000 mk ja Wihurin Tutkimuslaitokselle harrastuskirjan jakamiseen ilmaiseksi sekä nuorisotyöhön 155 000 mk.

Margareta Ingeborg Hakanen, pääkirjanpitäjä ja -kassanhoitaja.

Vuodesta 1945 lähtien säätiöt alkoivat harrastaa yhteistoimintaa kokoontuen esim. vuonna 1946 kolmasti miettimään eräitä niitä läheisesti koskettavia kysymyksiä, kuten apurahojen myöntöä ja muitakin taloudellisia kysymyksiä. Huhtikuussa 1945 oli eduskunnassa SKDL:n kansanedustaja Anna Nevalainen tehnyt toivomusaloitteen kulttuurijärjestöjen ja -rahastojen saattamisesta valtion valvontaan ja tämän johdosta eduskunnan sivistysvaliokunta kuuli merenkulkuneuvos Antti Wihuria, Kordelinin säätiön asiamiestä Aarne Anttilaa, professori Lennart Simonsia Svenska Kulturfondenista, Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies, filosofian tohtori L. A. Puntilaa ja kouluhallituksen pääjohtajaa Yrjö Ruutua asiassa. Kiihkeä keskustelu käytiin siitä, olivatko säätiöt jakaneet apurahojaan puolueellisesti. Säätiöt puolustautuivat sillä, että heidän johtoelinten kokoonpanoa on helppo tarvittaessa vaihtaa ja lopulta valiokunta päätyi epäämään aloitteen, koska ei löytänyt säätiöiden toiminnassa varsinaisia epäkohtia. Valiokunta piti kuitenkin asianmukaisena työväen sivistysjärjestöjen edustajien saamista myös kulttuurisäätiöihin jaoista päättämään. Lopulta eduskunta hylkäsi aloitteen säätiöiden alistamisesta valtion valvontaan, mutta säätiöt päättivät alkaa toimenpiteisiin oikeudellisen asemansa ja omistusoikeutensa peruslaillisen suojan turvaamiseksi.
Vaikka Antti Wihuri oli jo kertaalleen jättänyt aktiivisen liikemiesuransa, hän perusti vielä 20.12.1946 uuden varustamon, Suomen Tankkilaiva Oy:n ja ryhtyi innolla sitä luotsaamaan. Öljynkuljetus oli häntä vallitsevissa olosuhteissa houkutellut jälleen ajatuksiin ja kotona perhe oli myös hyvänä kannustajana. Ensimmäisenä uudelle yritykselleen hän osti vuonna 1921 valmistuneen höyrytankkilaiva Samuel L. Fullerin, joka sodassa oli saanut osuman torpedosta ja joutui olemaan vuoteen 1948 asti Englannissa telakalla ehostuksessa. Laivan sisustus uusittiin täysin ja siitä tuli nyt yksi Suomen suurimmista aluksista. Laiva sai uudeksi nimekseen Wiirin ja ensimmäisen matkansa uudella nimellään se teki hakemalla lastin Amerikasta Englantiin. Laivaa käytettiin etupäässä öljyn tuontiin Mustalta mereltä Suomeen ja taloudellisesti tällä laivalla yllettiin täysin tyydyttävään liiketoimintaan.

Höyrytankkeri Wiiri.

Tanhuvillamme,kylmillä,soisilla, meillä ei oo mitä toisilla. Tiukassa on Isä meijän,                                                                                                             
kun leivästä saat vain reijän.                                                                                                      Ja me etsimme sääliä virrestä,                                                                                                  leipä kun tehty on hirrestä.                                                                                                        Meillä ja Vesannolla                                                                                                           pellot on kesannolla.

Lielahden kirkko Tampereella tuoksahti perjantaina 20.2.2015 klo 19 vahvasti jazzille ja gospelille, kun lähes täysi kirkollinen ihmispoloisia oli herkistynyt kuuntelemaan Matti-Juhani Orpanan (fonit), Arto Piispasen (piano ja urut), Lauri Hannun (dobro) ja Ville Rauhalan (basso) perinteitä kunnioittavaa, tyylikästä soitantaa HOLY LAND-työnimellä. Tarvo Laakso avasi tilaisuuden ja laulatti virsiä kitaransa säestyksellä heti alkuun, kunnes kuulutti illan muusikot työnsä ääreen tervetulleiksi. Illan ohjelmassa soivat monet tutut, vanhat gospelsävelmät jazzsovituksina kuten, esim. Amazing Grace, Just a Closer Walk With Thee ja Go Tell It On The Mountain. 

 

 

Puumalassa 24.6.1881 sahan viilaaja Johan Matinpoika Lappalaisen ja Fredriikka Vilhelmiina Heikintytär Luukkosen varattomaan perheeseen syntyi aikanaan neljän muun lapsen ohessa - neljä tytärtä ja yksi poika - Johanna (Hanna) Lappalainen. Hanna Lappalainen kävi kansakoulun jälkeen Kotkassa ruotsalaista tyttölukiota, jossa hän taitavana oppi nopeasti ruotsin kielen ja osoitti jo toisena lukuvuonna olleensa luokkansa priimus. Kun varoja ei ollut käyttää hänen koulutukseensa, joutui hän koulunkäyntinsä keskeyttämään kuuden vuoden opiskelun jälkeen, ja virkatodistus osoittaa perheen muuttaneen lokakuussa 1889 Kymiin ja takaisin Puumalaan kesäkuussa 1899. Syyskuun alusta vuonna 1899 Hanna hankkiutui Uudenkaupungin apteekkiin farmasiaoppilaaksi ja oli myös jonkin aikaa Juvan apteekissa oppilaana, kunnes valmistui 30.11.1903 farmaseutiksi toimien sittemmin farmaseuttina Kurkijoen apteekissa. Vuonna 1909 Lappalainen suoritti opintokurssin bakteriologiassa ja 10.3.1910 Hanna Lappalainen valmistui proviisoriksi toimien edelleen proviisorina Kurkijoella 15.9.1911 asti. Kesällä 1909 Lappalainen hoiti kolme viikkoa Lopen kunnansairaalan sairaanhoitajan tointa.
Syksyllä 1911 hänen opintonsa jatkuivat Helsingin Yliopiston matemaattis-luonnontieteellisellä osastolla, josta hän sai erioikeudella luvan suorittaa tutkintoja. Nyt hän opiskeli mm. fysiikkaa, kemiaa, kasvitiedettä, geologiaa ja mineralogiaa sekä suoritti kurssin vuonna 1912 ravintoaineiden kemiallisessa tarkastamisessa ja sellaisissa metodeissa, joiden tuntemusta tarvittiin mallasjuomien kontrollööriltä. Opiskelunsa ohessa Hanna Lappalainen toimi yliopiston kasvitieteellisen laitoksen professorin Fredrik Elfvingin yksityisassistenttina, fysiologian laitoksen analysoija-assistenttina, kemian laboratorion kvalitatiivisen osaston apulaislaboranttina sekä Maanviljelystaloudellisen koelaitoksen kemian assistentin viransijaisena. Farmasian opinnot saivat hänet palvelemaan toisinaan Helsingin VIII:ssa (Hakaniemen) apteekissa, Ikaalisten apteekissa ja sen haara-apteekissa Parkanossa sekä Keravan apteekissa, jonka haara-apteekkina toimineessa Sipoon apteekissa hän myös toimi. Farmakologian luentoja Lappalainen piti Marian sairaalassa ja Kirurgisessa sairaalassa sairaanhoito-oppilaille sekä työskenteli jonkin aikaa Helsingin Apteekkarien Keskus-Laboratoriossa, joka myöhemmin tunnettiin Lääketehdas Medicana.
Vuonna 1916 Hanna Lappalainen suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa ja väitteli 17.12.1919 kasvitieteessä filosofian tohtorin arvon sekä suoritti vuonna 1920 filosofian lisensiaatin tutkinnon. Väitöskirjan aihe oli "Biochemische Studien an Aspergillus niger", joka käsitteli homesienien eri lajien kasvua ja kykyä saada aikaan sienitärkkelystä, sitruunahappoa ja oksaalihappoa. Vuonna 1923 Lappalainen promovoitiin filosofian maisteriksi sekä tohtoriksi. Lappalainen kuului ainakin Suomen Kemistiseuraan, Kasvitieteelliseen Seuraan, Societas pro Fauna et Flora Fennicaan, Suomen Maantieteelliseen Seuraan, Suomen Apteekkariyhdistykseen sekä Suomen Farmaseuttiseen Yhdistykseen ja oli myös saksalaisen Pharmazeutische Gesellschaftin jäsen. Kasvitieteen ja kemian aloilta Lappalaisella oli varsin runsaasti kirjoituksia, jotka julkaistiin vuosina 1909-1917.
Marraskuussa 1918 Hanna Lappalainen sai Suomen Senaatin päätöksellä oikeuden tulla nimitetyksi lääkintöhallituksen apteekkiasian asessorin virkaan, mutta tähän toimeen valittiin kuitenkin seuraavana vuonna filosofian maisteri Sigfrid Edvard Siintola. Samoin häneltä meni ohi huhtikuussa 1920 lääkintöhallitukseen asetuksella perustettu oikeuskemistin virka, johon hän oli kyllä saanut toukokuussa 1920 luvan sukupuolestaan huolimatta hakeutua vaikka sitten jättikin virkaan hakeutumatta. Marraskuussa 1920 tähän virkaan nimettiin lääketieteen ja kirurgian tohtori Yrjö Airila. 19.5.1920 Hanna Lappalainen sai Toijalan apteekin apteekkioikeudet ja antautui nyt apteekkarin uralle. Toijalan vuosinaan Lappalainen ansioitui myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan paikallisosaston johtokunnan jäsenenä. Toijalan vuosiin osui vielä tieteellistä tutkimustyötä, kun hän sai vuosiksi 1922-23 yliopiston kanslerin varoista matka-apurahan sekä valtion farmaseuttisen matka-apurahan Berliiniin professori Thoms'in yksityisassistentiksi farmaseuttiseen laitokseen. Vuonna 1924 Lappalainen matkusti vielä lisäksi Itävallassa, Ranskassa ja Italiassa. Sisäasiainministeriö myönsi Helsingin XIX apteekkiin toimiluvan 20.11.1924 ja Lappalaiselle myönnettiin apteekkioikeudet tähän Arkadian apteekkiin 29.1.1925, jolloin hänestä tuli näin Helsingin ensimmäinen naisapteekkari. Lappalaisen apteekki avattiin 1.10.1925 osoitteessa Arkadiankatu 15.

Hanna Lappalainen muutti näin Helsinkiin ja solmi siellä marraskuussa 1925 avioliiton agronomi, suomalaisen puolueen kansanedustaja ja näytelmäkirjailija Juhani (Johannes) Kurikan kanssa. Kurikka oli 23.10.1870 Inkerin Tuutarissa syntynyt tilanomistaja Aatami Tuomaanpoika Kurikan ja Anna Juhanintytär Pöyhösen poika, joka valmistui ylioppilaaksi vuonna 1892 ja suoriutui agronomiksi Multialan maanviljelysopistosta vuonna 1897. Kurikka toimi sittemmin opettajan toimissa Simanniemen, Soanlahden ja Pääskylahden maanviljelyskouluissa sekä Limingan ja Viipurin läänin Uudenkirkon kansanopistossa vuosina 1897-1904. Vuosina 1904-1920 Kurikka oli Maatalousseurojen keskusliiton ja Itä-Karjalan maanviljelysseuran sihteeri ja toimi konsulenttina Sortavalassa. Kymmenen vuoden ajan hän viljeli myös omaa maatilaansa Sortavalan maalaiskunnassa ja oli vuosina 1908-1909 ja 1911-1914 nuorsuomalaisten kansanedustajana Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä. Eduskunnassa hän vaikutti ainakin talous-, maatalous- ja työväenasiainvaliokunnissa. Sortavalassa Kurikka oli myös kaupunginvaltuuston jäsen sekä Maataloustuottajain Viipurin läänin piiriliiton puheenjohtaja kuuluen myös MTK:n valtuuskuntaan. Hän oli Viipurin läänin väliaikaisen elintarvikekomitean sihteeri, Viipurin läänin maatalouskomissioni ja kuului lisäksi Aunuksen muonituskomiteaan. Juhani Kurikka toimi aktiivisesti raittiusliikkeessä ja oli myös usean vuoden ajan Inkeri-lehden vastaava toimittaja. Vuodet 1920-27 Kurikka toimi asutushallituksen virkamiehenä. Kurikka ennätti eläessään olla kolmeen otteeseen aviossa; ensimmäisen kerran vuosina 1901-1920 Laura Lydia Uotilan kanssa (kuollut vuonna 1920), toisen kerran vuosina 1922-25 Alma Helena Koskisen kanssa (avioero vuonna 1925) ja lopulta Hanna Lappalaisen kanssa kuolemaansa asti vuodesta 1925 7.5.1930 saakka. Avioliiton aikana Hanna käytti sukunimeään muodossa Lappalainen-Kurikka, mutta aviomiehensä kuoltua palautti nimensä jälleen Lappalaiseksi. Hannan ja Juhanin avioliitto oli lapseton. Viimeiset elinvuotensa Kurikka joutui viettämään sairauden invalidisoimana.
Hanna Lappalainen puhui kodissaan ruotsinkieltä ja seurusteli mielellään seurapiireissään ruotsinkielellä, vaikka oli myös tarvittaessa ylpeä suomalaisesta syntyperästään. Aikalaiset kuvasivat Hanna Lappalaisen hyvin seuralliseksi, pienikokoiseksi ja vikkeläksi, lämpimäksi ja rakastettavaksi ihmiseksi, joka kuitenkin jo 1930 luvulla ilmeisesti kaatumisen seurauksena sai pahan lonkkavaivan, joka valitettavasti vain paheni iän myötä. Hän oli myös ilmeisen kyvykäs liikenainen, sillä sai varsinkin sotavuosina lääkeliiketoimillaan kerättyä kohtalaisen varallisuuden. Miehensä kuoleman jälkeen taiteilija Albert Gebhard tutustutti Hanna Lappalaisen kirjailija ja kuvanveistäjä Georg Sigurd Wettenhovi-Aspaan (1870-1946), joka oli hyvin persoonallinen ilmestys Helsingin seurapiireissä ja herätti melko ristiriitaisia tuntemuksia ja mielipiteitä kanssaihmisissä. Useat aikalaiset katsoivat hänen edustaneen lähinnä rappiotaidetta.
Wettenhovi-Aspan vanhemmat olivat Helsingin yliopiston anatomian professori Georg August Asp (1834-1901) ja naisvoimistelun uranuurtaja Mathilda Sofia Wetterhoff (1840-1920), jotka erosivat vuonna 1890. Ennen kuin Wettenhovi-Aspa aloitti taiteilijan uransa vuonna 1892 hän opiskeli Kööpenhaminassa Det klg. Akademiet for de Skønne Kunster-oppilaitoksessa ja Kröyerin taideakatemiassa vuosina 1889-91. Taiteilijana hän piti itseään taidemaailman hylkimänä ja niinpä hän päätyi pitämään vapaita taidenäyttelyjä Helsingissä vuosina 1896-1903. Muotokuvia hän maalasi monista henkilöistä ilman elävää mallia, käyttäen mallina ainoastaan valokuvaa henkilöstä. Poliittisesti hän kannatti suomalaisuuden aatetta ja ajoi Mannerheimiä Suomen kuninkaaksi, kannatti aktivistien venäläisvastaista linjaa ja suosi Saksaa ja saksalaista kulttuuria. Hän kulutti runsaasti aikaansa ja rahojaan suurisuuntaisiin hankkeisiin, joista ei koskaan tullut mitään valmista; sellaisia olivat mm. timanttien kaivaminen Saharasta, kullanhuuhdonta Lapissa, Kuurmanpohjan vesivoimalaitoksen suunnittelu ja Euraasian ja Amerikan rautatieverkkojen yhdistäminen Beringinsalmen yli rakennettavalla sillalla. Hanna Lappalainen lumoutui Wettenhovi-Aspasta niin, että taiteilija sai hänestä monivuotisen ystävän ja taiteidensa uskollisen tukijan. Pitkään vireillä olleen avioeron päätyttyä toisesta vaimostaan, viulutaiteilija Gertrud Jendritzkystä, taiteilija muutti Hanna Lappalaisen luokse asumaan.

 

 

Vuonna 1936 Lappalainen osti Wilho Lekmanin vuonna 1913 piirtämän viisikerroksisen kivitalon osoitteessa Arkadiankatu 21 Helsingissä. Talossa on kaksi rappukäytävää ja noin viisikymmentä huoneistoa ja koko ylin kerros oli Lappalaisen asunnoksi varattu. Lappalaisen apteekki ja lääketehdas sijaitsivat katutason liikehuoneistoissa. Lappalainen järjesti Wettenhovi-Aspalle talonsa A-rapusta asunnon ja työtilat, ja taiteilija nähtiin Lappalaisen seuralaisena usein teatterissa ja oopperassa samoin kuin hoitomatkoilla ulkomaiden kylpylöissä.
Wettenhovi-Aspa oli ostanut reilulla tuhannella markalla 27.9.1898 rustitilallinen Johan Edward Johanssonilta neljän hehtaarin kokoisen Vilniemen tilan Karjalohjalta, jonne alkoi välittömästi nousta funkkistyylinen ja pyramidikattoinen ateljeehuvila vieden taiteilijalta lähes kaiket käteisvarat. Taiteilija sai isältään avustuksia ja Taideyhdistyksen apurahaa, mutta silti velkaa piti ottaa rakentamista varten. Wettenhovi-Aspa oli avioitunut vuonna 1895 pariisilaisen näyttelijä Divinan (Marie Sophie Paillard) kanssa, jonka kanssa he yhdessä muuttivat vuosisadan vaihteessa Vilniemeen asumaan. Vuonna 1904 Wettenhovi-Aspa lähti kuitenkin pitkälle ulkomaiden kiertueelle, palatakseen vasta alkuvuodesta 1909 matkoiltaan. Tällä välin sekä tila että vaimo olivat jo päässeet huonoon kuntoon ollen naapureiden ja sukulaisten armolla ja vaimo joutui lopulta hulluuden partaalla hoidettavaksi Lapinlahden sairaalaan vuonna 1908.
Divinan kuoltua vuonna 1915 Wettenhovi-Aspa avioitui saksalaisen viulistin Gertrud Gerty Jendritzkyn kanssa. Taiteilija Wettenhovi-Aspa - varmistaakseen Vilniemen jäämistä jaon ulkopuolelle - teki Vilniemestä valekaupan vuonna 1928 kiinteistösijoittaja Amanda (Mandi, joka myöhemmin käytti nimeä Maili) Aution kanssa, joka oli asunut kesiä Vilniemessä vuodesta 1924 lähtien. Autio syntyi Saarijärvellä Knut Aution ja Vilhelmiina Ahvenaisen nuorimpana lapsena 23.8.1877 ja muutti vuonna 1908 Helsinkiin Kansallis-Osake-Pankin kanslistiksi. Vuonna 1914 hän sijoitti isältään saamana perintönä tuhat markkaa konkurssiuhan alla olleen asuintalonsa velkojen hoitoon ja muutamassa vuodessa velan hoiduttua kehitti itselleen merkittävän alkupääoman kiinteistösijoituksiin. Vuonna 1918 hän jättikin pankkineidin työt ja ryhtyi sijoittamaan kiinteistöihin. Vuonna 1947 Autio lahjoitti Suomen Kulttuurirahastolle Maili Aution rahastona 40 miljoonaa markkaa luonnontieteellistä ja taloudellista kehitystä edistävän tutkimuksen ja muun luovan työn, kuten kotimaisten raaka-aineiden hyväksikäyttöön ja niihin liittyvien keksintöjen tukemiseksi. Autio nimitettiin vuonna 1949 Suomen Kulttuurirahaston kunniajäseneksi ja vuonna 1954 paljastettiin hänen muotokuvansa. Autio kuoli 2.5.1958.

 

Kaupasta saamillaan rahoilla taiteilija Wettenhovi-Aspa lyhensi velkojaan ja kohenteli Vilniemen paikkoja ehompaan kuntoon. Vuonna 1934 sai Wettenhovi-Aspa avioeron toisesta vaimostaan, mutta hän riiteli myös Vilniemen valekaupasta Aution kanssa oikeudessa, aina korkeimpaan oikeuteen asti. Vuosina 1932-37 taiteilija ei päässyt huvilallaan kuin käymään toisinaan ja Autio teki huvilalla haluamiaan muutoksia sekä piti siellä yllä täysihoitolaakin jonkin aikaa. Vuonna 1937 korkein oikeus purki taiteilijan hyväksi tehdyn kaupan ja tässä oikeusprosessissa apteekkari Hanna Lappalainen oli hyvänä apuna taiteilija Wettenhovi-Aspalle.
Hanna Lappalainen tuli Vilniemen huvilalla apuun; hän teetätti huvilalla ison remontin omilla varoillaan. Alakertaan tuli mm. uusi keittiö ja palvelijan huone sekä suuri kylpyhuone. Yläkerrassa sijaitsi edelleen 10 metriä korkea taiteilijan ateljee. Lappalaisen kotitalossa Helsingissä vietettiin sitä vastoin melko usein juhlia; myös keskustelutilaisuuksiin oli kutsuttu seurapiiriväkeä ja näissä usein nähtyjä vieraita olivat mm. säveltäjä Jean Sibelius, K.J. Ståhlberg, professori Gustaf Komppa, kirjailijat Ilmari Kianto ja Frans Emil Sillanpää, laulajatar Musa Silver ja taiteilija Johannes Gerhard. Seremoniamestarina näissä Lappalaisen järjestämissä juhlissa hääräsi usein taiteilija Wettenhovi-Aspa, joskus jopa pianonsoitolla vieraita viihdyttäen.
Annan lehtikirjoituksen kuvailla tätä kulttuurikotia: "Sitten siirrymme yläkertaan tohtori Lappalaisen yksityishuoneistoon, joka sekin on ollut perinpohjaisen uudistuksen alainen. Mikä viehättävä ympäristö! Kanarialintu livertää täysin rinnoin iloisen tervehdyksensä, kirjoja - tekisi mieli sanoa - miltei loppumattomiin. Järjestyksestä puhuu se, että kirjastossa on asianmukaisen tarkka korttijärjestelmä. Aivan oman osastonsa siinä on saanut taiteilija Wettenhovi-Aspan tuotanto. Maalauksia, verhoja, mattoja, paljon taide-esineitä kaikkialla todistamassa omistajansa harrastuksista. Tuntuu siltä kuin alhaalta uutterien työmuurahaisten parista olisi siirrytty itse taiteen ilmakehään. Maalauksista jäi mieleen joukko Gebhardin ja Wettenhovi-Aspan töitä, varsinkin viimeksimainitun suurikokoinen Sibelius-kuva oli voimakas luomus. Tohtori Lappalainen kertoo vilkkaaseen tapaansa työnsä vaiheista vuosien varrella. Hänen kerrontansa on älykästä ja mukaansatempaavaa. Miten paljon tarmoa ja väsymätöntä uurastusta sisältyykään näihin vuosiin! Kaiken ahertelun tuloksena on nyt ympärillä laaja liike, uljas koti ja kaikin puolin kauniit, kunnioitettavat tulokset. (H. A.)"
Vuonna 1942 taiteilija Wettenhovi-Aspa ihastui Elannon myyjänä työskennelleeseen 26-vuotiaaseen Aino Paanaseen. Tämän asian tultua Hanna Lappalaisen tietoon, sai taiteilija muuttaa B-rapun juuri remontoituun asuntoon Lappalaisen kivikerrostalossa. Välien viileneminen johti lopulta niiden täydelliseen katkeamiseen keväällä 1945, jolloin taiteilija Wettenhovi-Aspa joutui muuttamaan Lappalaisen järjestämästä asunnosta kokonaan pois. Hanna Lappalainen tuki taiteilijaa kuitenkin yhä taloudellisesti, vaikka Wettenhovi-Aspa ei tästä välttämättä itse ollut tietoinen - tuki hoidettiin taiteilijan taloudenhoitajan suosiollisella välityksellä. Wettenhovi-Aspa oli apteekkari Hanna Lappalaisen hyväksi tehnyt jo kaksi testamenttia, mutta kaksi viikkoa ennen kuolemaansa tehdyllä testamentilla hän määräsi Vilniemen taiteilijoiden kesäkodiksi Suomen Kuvaamataiteilijoiden Liitolle ja ainakin osan varoistaan annettavaksi Mannerheimin Lastensuojeluliitolle lahjoituksena. Kun taiteilija Wettenhovi-Aspa sitten 18.2.1946 kuoli ja testamentti julkistettiin, ei Hanna Lappalainen tästä riemastunut vaan moitti - sittemmin kylläkin turhaan - testamenttia. Aarne Aaltonen sai tehdä pronssisen rintakuvan taiteilijan haudalle Lappalaisen kustannuksella.

Jälkipolvet tulevat muistamaan apteekkari Hanna Lappalaisen myös sangen merkittävänä lahjoittajana. Hän tuki taloudellisesti vuonna 1935 perustettua yhdistystä Kalevalaiset Naiset, joka vuodesta 1955 on tunnettu Kalevalaisten Naisten Liittona. Lappalainen sai olla myös yksi Laulu-Miesten rakentajajäseniä; Laulu-Miesten talo valmistui vuonna 1949 Kamppiin - osoitteessa Hietaniemenkatu 2 - ja Laulu-Miesten Keulakabinetissa on mm. 28.10.1954 perustettu Suomen Elokuvasäveltäjät ry (myöhemmin Elokuva- ja Viihdesäveltäjät ry), joka nykyisin toimii nimellä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry. Apteekkari Lappalainen lahjoitti 7.6.1944 Wihurin Tutkimuslaitokselle Oy Warjola-nimisen taloyhtiön - tontin kanssa - koko osakekannan eli 101 kpl tuhannen markan nimellisarvoisia osakkeita hoidettavaksi erikoisena 'Tohtori Hanna Lappalaisen lahjoitus Wihurin Tutkimuslaitoksen tukemiseksi' nimisenä rahastona. Kiinteistön tuotto tuli lahjoituksella Wihurin Tutkimuslaitoksen hyväksi sillä ehdolla, että lahjoittaja sai vuokratta nauttia käyttämästään apteekista, asunnosta ja laboratoriosta elämänsä ajan. Kiinteistö sijaitsee Helsingissä osoitteessa Arkadiankatu 21 ja talossa on vuodesta 1965 sijainnut Jenny ja Antti Wihurin rahaston toimisto aluksi talon B-portaassa ja vuoden 1991 peruskorjauksen jälkeen A-portaan ylimmässä kerroksessa, lahjoittaja Hanna Lappalaisen kodin entisissä tiloissa.
Ensimmäisenä naisapteekkarina Suomessa tohtori Hanna Lappalaiselle myönnettiin 22.6.1956 apteekkineuvoksen arvonimi. Elämänsä ehtoopuolella hän ei enää pystynyt hoitamaan apteekkiaan omien liikkumisvaikeuksiensa vuoksi ja apteekkia hoiti vastaava proviisori. Hänen piti vielä viime vuosinaan kokea luottofarmaseuttinsa kavaltavan merkittävän summan rahaa apteekistaan. Tohtori Hanna Lappalaisen elämä päättyi 5.2.1966 ja hänet haudattiin aviomiehensä kanssa samaan kuuden hengen hautaan Helsingin Hietaniemessä.

 

 

Kun Jenny ja Antti Wihurin säätiön hallitus oli asiaa miettinyt ja keskustellut keskuudessaan, päästiin ensimmäisiä palkintoja ja apurahoja jakamaan 9.10.1942 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talon juhlasalissa; ensin klo 15 säätiön hallituksen sääntömääräisellä syyskokouksella aloittaen ja jatkaen klo 16 varsinaisella jakotilaisuudella. Ensimmäiset apurahat ja palkinnot jakautuivat seuraavasti: Suomen Ilmapuolustusliitto sai 300 000 markkaa käytettäväksi alustavan lentäjäkoulutuksen järjestämiseksi nuorukaisille, jotka myöhemmin siirtyisivät tulevan ilma-aseen palvelukseen. Sotakorkeakoulun Stipendirahasto sai 200 000 markkaa jaettavaksi joko kahtena tai korkeintaan neljänä stipendinä opintonsa päättäneille lahjakkaille Merisotakorkeakoulun oppilaille jatkoammattiopetuksen saamiseksi ulkomailla. Akateeminen Karjala-Seura kuittasi 100 000 markkaa puolustustahtoa ja isänmaallista uhrimieltä kehittävän määrätietoisen toiminnan tukemiseen. Professori Heikki Klemetille ja professori Yrjö Kilpiselle myönnettiin kumpaisellekin 50 000 markkaa tunnustuksena isänmaallishenkisestä ja puolustustahtoa lujittaneesta toiminnasta säveltaiteen palveluksessa. Upseerikoulun Oppilaskunta sai 50 000 markkaa toiminnan tukemiseksi oppilaskunnan kasvattaessa tulevaan upseeristoon kykyä ja halua luoda ja vaalia puolustustahtoista henkeä ja mieltä keskuuteensa. Aikakausilehti Valvoja-Ajalle tuli 50 000 markkaa kansallisen tietoisuuden ja isänmaallisen hengen kasvattamiseen. Tämän säätiön ensimmäisen varsinaisen jakotilaisuuden päätyttyä tarjosivat säätiön perustajat, Jenni ja Antti Wihuri, palkituille lahjoitusten saajille, säätiön hallitukselle sekä säätiön tilintarkastajille päivälliset Ravintola Motissa klo 19 alkaen.
30.12.1942 Jenny ja Antti Wihuri lahjoittivat perustamalleen säätiölle peruspääomaan 45 miljoonaa markkaa sekä säätiön käyttörahastoon 5 miljoonaa markkaa. Lahjakirjassa lahjoittajat pidättivät itsellään oikeuden saada lahjoittamansa omaisuuden tuotosta puolet "niin kauan aikaa kuin me tai jompikumpi meistä elää". Säätiön ensimmäisessä sääntömääräisessä vuosikokouksessa 21.3.1943 päätti säätiön hallitus yksimielisesti jakaa 9.10.1943 eli Antti Wihurin 60-vuotispäivänä säätiön hallituksen syyskokouksessa 5 miljoonaa markkaa apurahoina ja palkintoina. Ulkopuolella virallisen vuosikokouksen säätiön hallituksen puheenjohtaja ilmoitti hallitukselle ostaneensa säätiölle talon ja kulmatontin Kotkan kaupungista 4 miljoonan markan kauppahinnalla ja tämän asian säätiön hallitus hyväksyi yksimielisesti.
Wihureiden säätiön hallituksen kokouksessa 10.5.1943 sai hallitus kuulla säätiön perustajien lahjoittaneen 6.5.1943 perustamalleen säätiölle Wisa nimisen höyrylaivan, jonka säätiön hallitus kiitollisuudella otti vastaan valtuuttaen samalla yksimielisesti säätiön hallituksen puheenjohtajan merenkulkuneuvos Antti Wihurin myymään säätiön lahjaksi saaman höyrylaivan parhaaksi katsomallaan tavalla ja hinnalla. Lahjakirjasta ilmeni lahjoituksen osoite, säätiön peruspääoma, ja jälleen lahjoittajat pidättivät itselleen "oikeuden saada täten lahjoittamamme omaisuuden tuotosta puolet niin kauan aikaa kuin me tai jompikumpi meistä eli". Ainoastaan kuusi viikkoa myöhemmin tuli suru-uutinen säätiön toisen perustajan, Jenny Wihurin kuolemasta. Jenny Wihuri menehtyi 27.6.1943 lyhyen sairauden murtamana ja hänet siunattiin Kulosaaren kirkossa 2.7.1943. Professori Veikko Antero Koskenniemi piti muistopuheen säätiön hallituksen jakojuhlan jälkeen juhlapäivällisillä Hotelli Klaus Kurjessa 9.10.1943 seuraavasti:

"Minä olen varma siitä, että meillä kaikilla, jotka tänä iltana istumme tämän pöydän ympärillä, on yhteisenä tunne siitä, että joukostamme puuttuu jotakin olennaista, että suuri joskin näkymätön tyhjä tila ammottaa meidän keskellämme. Jenny Wihurin paikka tässä pöydässä on tyhjä, hänen, joka olisi ollut piirin sieluna, niinkuin hän oli ollut sen suuren kulttuurisäätiön sieluna, joka tänään viettää vuosipäiväänsä ja niinkuin hän oli väsymättömänä innostajana ja tukena sille työlle ja kaukonäköiselle pyrkimykselle omistetussa ihmiselämässä, joka tänään saavuttaa miehuuden korkeimman vuosikymmenen. Meidän kaipaukseemme ajatellessamme poissaolevaa liittyy muisto harvinaisen lämminsydämisestä, hienosta ihmisestä ja persoonallisuudesta.
On olemassa ihmisiä, jotka ensihetkestä heihin tutustuessamme herättävät meissä sympatiaa ja luottamusta ja joiden läheisyydessä tunnemme olevamme vastaanottajan asemassa. Merenkulkuneuvoksetar Wihuri oli niitä ihmisiä. Hänen persoonallisuutensa säteili lämpöä ja hyvyyttä. Mutta hänen olemukseensa kuului samalla käytännöllisyyttä ja tarmoa, ehkä perintönä hänen kotimaakunnastaan Pohjanmaalta, jonka naiset ovat tottuneet seisomaan miestensä rinnalla myöskin työssä ja toimessa ja elämän koettelemuksissa ja vaaroissa. Merenkulkuneuvos Antti Wihurin uskottuna ja lähimpänä työtoverina oli hän saanut elämäntehtävän, johon hän antaumuksella omistautui ja jossa hän sai soveliaan toiminta-alan käytännöllisille vaistoilleen ja kyvyilleen. Niinpä olivat Wihurin laivojen muonitus ja liinavaatevarusteet kauan aikaa hänen silmälläpitonsa alaisina ja monella muullakin tavalla valvoi hän niiden merenkyntäjien hyvinvointia, jotka hänen miehensä laivoissa purjehtivat maailman meriä. Myöhemmin vapauduttuaan osaksi näistä töistä otti hän osaa Antti Wihurin laajoihin liiketoimiin, syventyen moniin yksityisseikkoihin ja tukien neuvoillaan elämäntoveriaan tämän suurissa yrityksissä. Hänellä oli siten oma arvokas osuutensa siihen menestykseen, joka on ollut meidän oloissamme ainutlaatuinen ja joka on tehnyt mahdolliseksi sen suuren kulttuurisäätiön, jonka vuosipäivää nyt vietämme.
Jenny Wihurin vieraanvaraisen, lämminsydämisen, musiikin ja kirjallisuuden harrastuksen hienontaman persoonallisuuden menetys on ollut sille säätiölle, jonka hän elämäntoverinsa kanssa perusti, korvaamaton tappio. Hänen liian varhainen poismenonsa on ollut menetys meille kaikille. Kunnioittakaamme hetken hiljaisuudella Jenny Wihurin kaunista muistoa."

Jenny Wihurin jälkeen säätiön hallituksen syyskokoukselle vuonna 1943 saapui kirje Suomen Naisyhdistykseltä, jossa oli ehdotukset kolmesta ehdokkaasta hallituksen jäsenpaikalle N:o 7. Keskustelun tuloksena hallituksen puheenjohtaja totesi kutsuvansa uudeksi jäseneksi hallituksen yksimielisen ehdotuksen mukaisesti filosofian maisteri Armi Hallstén-Kallian vuoden 1945 loppuun asti jatkuvaksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Tuusulassa 1.8.1897 syntynyt Armi Hellstén-Kallia toimi maisterintutkintonsa jälkeen Kansainliiton sihteerinä vuosina 1926-36, Ajan Suunnan ulkomaanosaston toimittajana vuosina 1937-39 sekä valtioneuvoston tiedotuskeskuksen virkailijana vuodesta 1940 lähtien. Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtajana hän oli vuodesta 1937 lähtien ja Akateemisten naisten Karjala-Seuran puheenjohtajana vuodesta 1939. Luottamustoimessa hän oli myös Suomen Kulttuurirahaston hallintoelimissä.

21.3.1944 kokoontui Jenny ja Antti Wihurin säätiön hallitus vuosikokoukseensa Helsingin Suomalaisella Klubilla, Yrjönkatu 13:ssa. Tämä kokous oli samalla myös ensimmäinen säätiön kokous uuden hallituksen jäsenen Armi Hallstén-Kallian aloittaessa Jenny Wihurin tilalla säätiössä. Säätiön hallitus päätyi jakamaan kyseisenä vuonna 4 miljoonaa markkaa säätiön tarkoituksen toteuttamiseen varoja. Antti Wihuri selosti säätiön hallitukselle alustavia suunnitelmia erikoisen tutkimuslaitoksen perustamisesta, jonka vakinaiseksi tutkijaksi kiinnitettäisiin lääketieteen ja kirurgian tohtori sekä fysiologian dosentti Alvar Wilska sekä hänelle joitakin apulaisia. Hallitus myönsi Antti Wihurille vapauden harkintansa mukaan käyttää 2 miljoonaa markkaa suunnittelun alaisen tutkimuslaitoksen perustamiseen ja sen ensimmäisen vuoden menoihin.
Seuraavan kerran säätiön hallitus kokoontui 25.8.1944 ja nyt hallitukselle esiteltiin säätiön varainhoitotoimikunnan yhdessä dosentti Wilskan kanssa laatimat "Wihurin Tutkimuslaitoksen" säännöt ja säätiön hallituksen puheenjohtaja Wihurin ja dosentti Wilskan tekemä toimisopimus "koskien dosentti Wilskan kiinnittämistä Wihurin Tutkimuslaitoksen johtajaksi". Sääntöjen toisesta pykälästä lainaus: "Tutkimuslaitoksen tarkoituksena on luoda edellytykset yhdelle tai useammalle erittäin eteväksi katsotulle suomalaiselle tiedemiehelle luonnontieteiden, lääketieteen ja teknillisten tieteitten alalta kehittää saavutuksiaan mahdollisimman pitkälle niin, että he voivat vapaina muista tehtävistä kokonaan omistautua tutkimuksilleen ja hyväksi käyttämällä kaikkia uusimpia tieteen saavutuksia pyrkiä luomaan sellaista uutta, josta olisi hyötyä ihmiskunnalle." Ote toimisopimuksesta: "Wilskan palkkaan nähden on sovittu, että hän saa Helsingin Yliopiston henkilökohtaisen ylimääräisen professorin palkan rahastolta siinä muodossa, että tekemällä vastaavan lahjoituksen Helsingin Yliopistolle rahasto huolehtii siitä, että Wilska tulee nimitetyksi Helsingin Yliopiston henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi fysiologian professoriksi, ja saa hyväkseen tästä tulevan professorin palkan. Sen lisäksi saa Wilska Yliopiston laitoksen johtajien asuntoetuja vastaavat asuntoedut Kulosaaressa niinpian kuin se voidaan järjestää, sekä rahapalkkaa tutkimuslaitoksen johtajan toimesta 4 000 markkaa kuukaudessa." Sopimuksella Wilska sitoutui toimimaan Wihurin Tutkimuslaitoksen johtajana vähintään kymmenen vuotta alkaen 1.5.1944.
Antonin seikkailut jatkuvat seuraavassakin osiossa, tervetuloa kyytiin!

Antti Wihuri © Esa Hakala

 

Aivan oman nimikkorahaston perustaminen ei ole ollut hetken mielijohde, vaan sitä on tarkkaan pohdittu Jennyn ja Antin kesken pitempään. Jenny oli alusta alkaen vahvasti rahaston suunnittelussa mukana ja paljolti juuri tästä syystä Antti Wihuri halusi rahaston nimen tasa-arvoiseen muotoon Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Wihurit pyysivät varatuomari Armas Ant-Wuorista laatimaan säätiön perustamista varten sääntöluonnoksen ja tässä vaiheessa on jo ollut täysin selvää, että lahjoittajat halusivat perustaa täysin oman ja itsenäisen säätiön, ei siis mitään nimikkorahastoa jonkin yliopiston tai muunkaan sivistysrahaston osaksi. Sattumaa ei varmasti liene sekään, että uusi säätiö monin osin muistuttu Niilo Helanderin ja Emil Aaltosen jo aiemmin perustamia säätiöitä. Vuorineuvos Emil Aaltonenhan oli Antti Wihurin hyvä ystävä ja liikekumppani - mm. Liikesivistysrahaston hallituksesta - ja varmasti Antti sai Emil Aaltoselta hyviä ja tarpeellisia neuvoja säätiötään varten.

Sota-aika jätti myös säätiön perustamiseen oman jälkensä. Säätiön tarkoituslause on kirjattu: "Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea henkistä ja taloudellista suomalaista viljelystä sekä nykyoloissa sitäpaitsi avustaa maamme jälleenrakennustyötä sen eri muodoissa. Niinikään on säätiön tarkoituksena lujittaa maamme isänmaallista maanpuolustustahtoa." Antti Wihuri perusteli Suomalaisen Liikesivistysrahaston 25-vuotisjuhlajulkaisussa vuonna 1945 taloudellisen jälleenrakennustoiminnan tarpeellisuutta seuraavasti: "Rahaston tavoitteena tulee olla osallistuminen maamme taloudellisen tilan jälleenrakentamiseen, niin että voimme korvata sodan vahingot ja rauhan velvoitukset sekä mahdollisimman pian taas saavuttaa ennen-sotaisen ja sitäkin paremman elintason koko kansallemme. Parhaiten tämä saavutetaan nuoria voimia ja kykyjä ohjaamalla, avustamalla ja rohkaisemalla ahkeraan, kovaan työhön ja säästäväisyyteen."
Säätiön sääntöjen tarkoituspykälän kolmas momentti oli Antti Wihurin luonnoksessa muodossa: "Säätiön toiminta on järjestettävä niin, että sen varat käytetään yksinomaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin." Juristit muotoilivat tämän pykälän muotoon: "Säätiön toiminta on järjestettävä yleishyödylliselle pohjalle." Koska Antti Wihuri oli - kuten ystävänsä Emil Aaltonenkin - hyvin voimakastahtoinen persoona, joka tahtoi itse pysyä asioiden johdattelijana, oli luonnollista tämä myös kirjata säätiön sääntöihin. Sääntöjen 4. pykälä kuuluu: "Säätiön varat on sijoitettava tuloa tuottavasti mahdollisimman vakavaraisesti" ja toinen momentti jatkaa: "Alkuperäistä säätiöpääomaa ei säätiön perustajien eläessä voida ilman heidän suostumustaan sijoittaa toisin kuin se säätiötä perustettaessa on sijoitettu." Hallintoelimiksi säätiöön perustettiin hallitus ja varainhoitotoimikunta. Wihurit halusivat Emil Aaltosen tapaan kutsua säätiön hallitukseen vanhoja ystäviään. Säätiön sääntöihin koskien hallitusta kirjattiin näin 6. pykälän ensimmäinen momentti: "Säätiön hallitukseen, joka edustaa säätiötä ja hoitaa sen asiat, mikäli niitä ei ole jätetty varainhoitotoimikunnan hoidettaviksi, kuuluu kahdeksan jäsentä, joista jokaisen toimikausi kestää neljä (4) vuotta kerrallaan. Ensimmäisen hallituksen muodostavat säätiön perustajat Jenny Wihuri ja Antti Wihuri sekä heidän hallituksen jäseniksi kutsumansa seuraavat kuusi henkilöä: kauppaneuvos Samuli Albert Harima, vuorineuvos Karl Alfred Paloheimo, toimitusjohtaja Aulis Kauppinen, professori Veikko Antero Koskenniemi, vuorineuvos Eero Mäkinen ja pankinjohtaja Tyko Reinikka."

 

Säätiön säännöissä säädetään myös säätiön perustajien jälkeisestä ajasta seuraavaa: "Säätiön perustajien kuoltua täydennetään hallitus siten, että hallituksen ja sen paikkojen tullessa tai tultua avoimiksi, valitsevat jäljelläolevat hallituksen jäsenet uudet hallituksen jäsenet neljävuotiseksi toimikaudeksi tai sen jäljelläolevaksi ajaksi allamainittujen yhdistysten ja yhteisöjen asettamasta kolmesta ehdokkaasta, joiden tulee olla talouselämässä tai tieteen harjoittamisessa ansioituneita suomalaisia henkilöitä. Hallituksen jäsenpaikkaa N:o 1 täytettäessä, johon säätiötä perustettaessa perustajat ovat jäseneksi kutsuneet kauppaneuvos S. A. Hariman, asettaa ehdokkaat Suomen Liikemiesyhdistys r.y.:n johtokunta. Hallituksen jäsenpaikkaa N:o 2 täytettäessä, johon säätiötä perustettaessa perustajat ovat jäseneksi kutsuneet vuorineuvos K. A. Paloheimon, asettaa ehdokkaat Suomalaisen Liikesivistysrahaston hallitus. Hallituksen jäsenpaikkaa N:o 3 täytettäessä, johon säätiötä perustettaessa perustajat ovat jäseneksi kutsuneet toimitusjohtaja Aulis Kauppisen, asettaa ehdokkaat Ekonoomiyhdistys r.y.:n johtokunta. Hallituksen jäsenpaikkaa N:o 4 täytettäessä, johon säätiötä perustettaessa perustajat ovat jäseneksi kutsuneet professori V. A. Koskenniemen, asettaa ehdokkaat Turun Suomalaisen Yliopiston hallitus. Hallituksen jäsenpaikkaa N:o 5 täytettäessä, johon säätiötä perustettaessa perustajat ovat jäseneksi kutsuneet vuorineuvos Eero Mäkisen, asettaa ehdokkaat Suomalaisten Teknikkojen Seura r.y.:n johtokunta. Hallituksen jäsenpaikkaa N:o 6 täytettäessä, johon säätiötä perustettaessa perustajat ovat jäseneksi kutsuneet pankinjohtaja Tyko Reinikan, asettaa ehdokkaat Suomen Kulttuurirahaston hallitus. Hallituksen jäsenpaikkaa N:o 7 täytettäessä, johon säätiötä perustettaessa jäseneksi on tullut säätiön toinen perustaja Jenny Wihuri, asettaa ehdokkaat Suomen Naisyhdistys r.y.:n johtokunta ja hallituksen jäsenpaikkaa N:o 8 täytettäessä, johon säätiötä perustettaessa jäseneksi on tullut säätiön toinen perustaja Antti Wihuri, asettaa ehdokkaat Suomen Laivanvarustajien yhdistys r.y.:n johtokunta. Ellei kukaan ehdollepannuista saa vaalissa vähintään puolta annetuista äänistä, on hallituksen pyydettävä ehdollepanon tekijältä uutta ehdollepanoa."

 

Sääntöjen pykälä 9 kertoo seuraavaa: "Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja asiamies yhdessä sekä sitäpaitsi ne henkilöt, joille hallitus antaa oikeuden säätiön nimen kirjoittamiseen. Niin kauan kuin säätiön perustaja Antti Wihuri toimii hallituksen puheenjohtajana, on hän oikeutettu yksin kirjoittamaan säätiön nimen." 11. pykälä jatkaa vielä: "Niin kauan kuin säätiön perustajat Jenny Wihuri ja Antti Wihuri elävät, toimii Antti Wihuri hallituksen puheenjohtajana ja Jenny Wihuri varainhoitotoimikunnan sinä jäsenenä, jonka hallitus keskuudestaan valitsee."
Kulosaaren kodissaan Wihurit allekirjoittivat nimikkosäätiönsä säädekirjan 2.5.1942 ja oikeusministeriö vahvisti säädekirjan sekä säätiön säännöt 6.5.1942. Wihurit luovuttivat säätiön perustamista varten 31 miljoonaa markkaa arvopapereina ja rahana, ja säätiön kotipaikaksi kirjattiin Kulosaaren huvilakaupunki. Säätiön hallituksen ensimmäinen virallinen kokous kutsuttiin 18.5.1942 Helsingin Suomalaiselle Klubille. Hallituksen kokouspöytäkirjaan kirjattiin päätös lahjoitusvarojen tultua säätiön haltuun merkitä uusi säätiö säätiörekisteriin ja säätiön hallituksen puheenjohtajaksi merkittiin merenkulkuneuvos Antti Wihuri sekä varapuheenjohtajaksi Vetelissä 4.9.1879 syntynyt kauppaneuvos Samuli Albert Harima. Varainhoitotoimikunnan puheenjohtajaksi säätiön sääntöjen mukaisesti kirjattiin säätiön hallituksen puheenjohtaja Antti Wihuri ja hallituksen keskuudestaan valitsemaksi jäseneksi Jenny Wihuri. Molemmat Wihurit ilmoittivat kokoukselle luopuvansa ensimmäisen vuoden palkkioistaan varainhoitotoimikunnan jäseninä toimimisesta. Säätiön hallituksenkokouksen sihteerinä toimi varatuomari Armas Ant-Wuorinen, joka tässä kokouksessa tuli valituksi myös säätiön asiamieheksi. Tampereella vuonna 1893 syntynyt Ant-Wuorinen oli suorittanut sekä filosofian että lakitieteen kandidaattitutkinnot, toiminut juristina sosiaalihallituksen ja korkeimman hallinto-oikeuden palveluksessa vuosina 1918-19. Vuonna 1948 hänet valittiin Luottotieto Oy:n toiseksi johtajaksi ja seuraavana vuonna saman yhtiön toimitusjohtajaksi. Säätiön tilintarkastajat saivat palkkionsa esittämäänsä laskua vastaan ja tilintarkastajiksi valikoitui yksimielisesti maaherra Ilmari Helenius ja kauppatieteiden tohtori V. P. Nurmilahti sekä varatilintarkastajiksi maisteri Jonne Anttonen ja johtaja F. V. Roos.
Säätiön sääntöjen mukaisesti perustaja Antti Wihurin yksinoikeuden säätiön nimen kirjoitukseen päätettiin antaa myös Jenny Wihurille yhdessä joko kauppaneuvos S. A. Hariman kanssa tai varatuomari Armas Ant-Wuorisen kanssa. 9.10.1942 (Antti Wihurin synnyinpäivä) päätettiin jakaa säätiön syyskokouksessa käyttörahastossa olevista varoista 800 000 markkaa apurahoina ja palkintoina. Näin oli uusi säätiö saanut lähtönsä ja alkukesästä 1942 säätiöstä ja suurlahjoittaja Wihureista oli sanomalehdistössämme useita näyttäviä artikkeleita luettavissa. 30.6.1942 säätiön hallitus kokoontui Kulosaaressa Wihurien talossa keskustelemaan mm. 800 000 markan jaosta syyskokouksen yhteydessä. Tässä kokouksessa pöytäkirjaan merkittiin, että 28.5.1942 on Jenny ja Antti Wihurin säätiö merkitty säätiörekisteriin numerolla 336.
Jennyn ja Antin yhteiselo on seuraavaksi päättymässä, mutta seuraathan kanssani suurten lahjoittajien tarinaa!?

Antti Wihuri © Esa Hakala

Puolalainen Wroclawissa 9.2.1974 syntynyt Michal Nesterowicz valmistui erinomaisin arvosanoin Wroclawin musiikkiakatemiasta Marek Pijarowskin kapellimestariluokalta vuonna 1997. Pari vuotta myöhemmin hän sai menestystä kuudensissa Grzegorz Fritelbergin orkesterinjohtajan kansainvälisessä kilpailussa. Voitettuaan maineikkaan Orquestra de Cadaqués -kilpailun Espanjassa vuonna 2008, Nesterowicz on ollut haluttu orkesterinjohtaja lukuisissa eurooppalaisissa kokoonpanoissa. Vuoteen 2011 saakka Nesterowicz toimi Chilen kansallisen orkesterin ylikapellimestarina. Tällä hetkellä hän on Orquesta Sinfónica de Tenerifen taiteellinen johtaja ja vierailee ahkerasti ympäri maailmaa kapellimestarina. Michailin keikkakalenteria täyttää maailman arvostetuin konserttiagentuuri, HarrisonParrot, sama toimisto, jonka listoilla Suomesta ovat esim. ylikapellimestarimme Santtu-Matias Rouvali ja RSO:n ylikapellimestari Hannu Lintu.

 

Walesissa syntynyt ja nykyisin Amsterdamin kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin huilujen äänenjohtaja Emily Beynon saatiin tällä viikolla Tampere Filharmonian konsertin huilusolistiksi. Hän aloitti nuorena musiikkiopintonsa Margaret Ogonovskyn (Royal College of Music) huomassa ja jatkoi opintojaan William Bennettin oppilaana Walesin kuninkaallisessa akatemiassa sekä Alain Marionin johdolla Pariisissa. Emily nähdään säännöllisesti myös kamarimuusikkona harppua soittavan sisarensa Catherinen (Beynon) ja pianisti Andrew Westin seurassa. Hän on myös intohimoinen ja työlleen omistautunut pedagogi omassa soittimessaan sekä monien mestarikurssien haluttu ohjaaja. Emily tiedetään myös nykymusiikin harrastuksestaan. Monet johtavat englantilaiset nykysäveltäjät - kuten esim. John Woolrich, Sally Beamish, Jonathan Dove, Errollyn Wallen sekä Roxanna Panufnik - ovat omistaneet sävellyksiään hänelle.

 

N. 1250 hengen muodostanut konserttiyleisö Tampere-talon suuressa salissa pääsi torstaina 29.1.2015 nauttimaan ohjelmasta, jonka aloitti Witold Lutoslawskin Varsovan radion sinfoniaorkesterin vuonna 1951 kantaesittämä Pieni sarja, joka pohjaa vahvasti kotimaansa kansanperinteeseen. Teoksen neljä lyhyttä osaa ovat: I Fujarka (Fife) Allegro, II Hurra Polka Vivace, III Piosenka (Song) Andante molto sostenuto ja IV Taniec (Dance) Allegro molto. Ennen väliaikaa oli vielä vuorossa mainion huilusolistimme tähdittämänä Carl Nielsenin - tanskalaissäveltäjän syntymästä tulee 9.6.2015 kuluneeksi 150 vuotta - säveltämästä kolmesta konsertosta vuonna 1926 valmistunut huilukonsertto, joka sai alkunsa Nielsenin 1920-luvun alussa kirjoittamasta puhallinkvintetosta Kööpenhaminan puhallinkvintettiä varten. Huilukonsertossa on ainoastaan kaksi nopeaa osaa: I Allegro moderato ja II Allegretto. Solistin suvereeni suoritus palkittiin ansaituilla aplodeilla hartaasti ja illan solisti saikin soittaa vielä lyhyesti ylimääräisenä Claude Debussyn musiikkia huilullaan. Väliaikavilvoittelun jälkeen Tampere Filharmonia syöksyi suoraan vierailevan kapellimestarinsa johdolla säveltäjä Edward Elgarin Enigma-variaatioihin op. 36. Tämä kypsän säveltäjän teos kantaesitettiin jo vuonna 1899. Omana ei puusta kauaksi ennättänyt; säveltäjä Elgarin isä oli urkuri, pianonvirittäjä sekä musiikkikauppias ja Elgar toimi myös itse urkurina!