Näyttelijä Pentti Viljanen.
Kosti Elon
näyttelijäkoulussa oppinsa saanut ja 75 elokuvassa näytellyt Pentti Elias
Viljanen syntyi 30.7.1915 Tampereella ja kuoli 5.5.1975 vain 59-vuotiaana
Helsingissä. Pentti Viljasen viimeiseksi elokuvarooliksi jäi Nestorin osa
Aapelin romaaniin perustuvassa elokuvassa Siunattu
hulluus (käsikirjoittivat Rauni Mollberg ja Panu Rajala, musiikin sävelsi
Antti Karvinen), jonka Rauni Mollberg ohjasi vuonna 1975. Pentti Viljanen
työskenteli alkuun Tampereen Teatterissa, sittemmin Helsingin
kaupunginteatterissa, Iloisessa Teatterissa ja Punaisessa Myllyssä sekä
MTV-teatterissa. Teuvo Tulion elokuvassa Taistelu
Heikkilän talosta - vuodelta 1936 - Pentti Viljanen suoritti ensimmäisen
elokuvaroolinsa Matti Väliportin osassa. Ainokaisen Jussi-palkintonsa Viljanen
sai elokuvasta Omena putoaa vuonna
1952 Murto-Kallen osasta. Elokuvakansa muistaa Viljakaisen varsinkin 1950-luvun
sotilasfarsseista. Vuosi 1952 oli Pentti Viljasen uran kiireisin vuosi
elokuva-alalla, sillä tuona vuotena hän oli mukana peräti kuudessa elokuvassa: Lännen lokarin veli, Komppanian neropatit,
Muhoksen Mimmi, Kaikkien naisten monni, On
lautalla pienoinen kahvila ja Omena putoaa.
Telvis
kunniakirjan vuonna 1975 saavuttaneessa Rauni Mollbergin filmatisoinnissa
Siunattu hulluus käytettiin myös monia muitakin uskomattoman roolisuorituksen
tehneitä näyttelijöitä. Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi vielä muutama
muukin; filmin tarinahan pohjautuu Aapelin eli Simo Tapio Puupposen (s.
23.10.1915 Kuopio ja k. 10.10.1967 Helsinki) romaaniin Siunattu hulluus
vuodelta 1948, jossa Rummukaisen veljekset Ananias ja Vilppus päättävät viedä
veljessarjan kolmannen ja nuorimmaisen veljensä, Elmerin, hullujenhuoneelle. Alkuperäisessä
romaanissa tämä matka sujuu hevosvetoisilla rattailla, mutta Mollbergin filmissä
matkaa taittuu traktorilla ja peräkärryllä. Vanhinta veljeä (Ana Rummukainen)
näytteli 2.10.1938 Varkaudessa syntynyt ja 26.1.2011 Tampereella kuollut Mikko
Nousiainen. Nousiainen teki pitkän päivätyön Hämeenlinnan kaupungin teatterin
johtajana - ohjasi myös usein kesäteattereissa - ja tämän näyttelijän ja
ohjaajan viimeiseksi elokuvasuoritukseksi jäi osa Timo Koivusalon elokuvassa Kaksipäisen kotkan varjossa vuonna 2005.
Toista Rummukaisen
veljestä, Vilippusta, tragikoomisessa elokuvassa näytteli Toivo Tuomainen (s.
25.9.1926 Maaninka ja k. 13.11.2002 Juankoski). Tuomainen toimi mm.
keikkamuusikkona ja harrastajanäyttelijänä ja kansakoulupohjalta ennätti
harjoittaa 28 eri ammattia; parhaimmillaan kahta tai kolmea yhtä aikaa.
Mainoksia seuraavat saattavat kuitenkin parhaiten muistaa Toivo Tuomaisen
vuosikymmenten urasta mainosalalla; hänet tunnettiin varsin yleisesti
"Mustan Pörssin Topina". Rauni Mollbergin tavattuaan Toivo sai Raunin
elokuvissa useita rooleja ja Toivo oli siis Mollbergin varsinaisia
luottonäyttelijöitä sekä vuosien ajan Mollbergin elokuvatuotannon
talousasioista vastaava henkilö. Toivo Tuomainen tuli näytelleeksi Mollbergin
ohjauksessa ainakin elokuvissa Maa on syntinen laulu (1973), Siunattu hulluus
(1975) ja Aika hyvä ihmiseksi (1977), ja tästä viimeksi mainitusta elokuvasta
Tuomainen sai elokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 1978. Merkittävät roolit
Toivo Tuomaisella oli myös elokuvissa Aidankaatajat
eli heidän jälkeensä vedenpaisumus (Olli Soinio 1982) ja Matti Ijäksen
elokuvassa Viimeinen keikka vuonna
1984 sekä Olavi Soinion ohjauksessa Kuutamosonaatti
vuonna 1988.
Kolmas
Rummukaisen veljessarjan vähäpuheinen luonnonlapsi tässä rehevässä elokuvassa
on tietysti Elmeri, jota näytteli Martti Olavi Kuosmanen (s. 4.9.1950
Kotkassa). Mollbergin elokuvassa myös sangen keskeisessä osassa on
yläkansakoulunopettaja Wilhelm Horsma, jonka osan elokuvassa mallikkaasti vei Tampereen
Työväen Teatterin näyttelijä Veijo Pasanen (s. 14.10.1930 Muuruvesi). Pasasen
elokuvaura kattaa alun kolmattakymmentä elokuvaa - ensimmäinen elokuvarooli
vuodelta 1952 elokuvasta Mitäs me
taiteilijat - ja hänen viimeiseksi elokuvaksi jäi Niskavuoren nuori emäntä vuodelta 1987. Veijo Pasanen menehtyi
sydäninfarktiin 17.2.1988 Tampereella vain 57-vuotiaana. Pasasen muistavat
monet lapsuudestaan tai lapsenmielisyyttään Pikku Kakkosen Sirkuspelle
Hermannina ja Mankin roolista Pertsassa ja Kilussa. Tunnettu hän oli myöskin
televisiosarjoista Heikki ja Kaija sekä Rintamäkeläiset, jossa hän oli Antti
Rintamäki.
Aapelin
herkullisen tarinan juonta en tohdi tässä teille armoitetut lukijani paljastaa,
mutta voisin nostaa esiin yhden muikean kohtauksen kertomuksesta: Rummukaisen
veljekset (veljesten isä, Joose Rummukainen, nukkui iäiseen uneen
kuritushuoneessa, minne joutui väkivallan uhrina lyötyään kuolettavasti naapuriansa
Villehard Hakkaraista korennolla) noukkivat vanhan kansakoulunsa opettaja
Horsman polkupyörineen traktorinsa kyytiin ja huristavat soratietä pienen,
punaisen mökin ohi. Ylikansakoulunopettaja Horsma nousee pystyyn äkkiä traktorin
lavalla huomatessaan pientilallinen Puustisen, joka vetää lehmäänsä mökin
kuistilla köydestä sisätiloihin lehmän haratessa vastaan. Ylikansakoulunopettaja
Horsma pyytää Vilippusta pysäyttämään traktorin ja katsoo heidän olevan saman
kotiseudun kasvatteina velvollisia antamaan apua pientilallisen askareisiin.
Ana ja Vilippus Rummukainen yhdessä ylikansakoulunopettajansa kanssa
kiirehtivät pientilallisen avuksi opettajan tiedustellessa Puustiselta, mitä
tällä oikein on tekeillä. Puustinen taas tiedustelee avustajiltaan, että onko
näillä kiirettä, sillä lehmä pitäisi mökkiin saada. Ylikansakoulunopettaja
tähän, että ei koskaan niin kiire ettei ennättäisi naapureita ja saman kylän
miehiä auttamaan. Melkoisella touhulla lehmä saatetaan sisälle, mutta
pientilallinen Puustinen vielä toiveikkaana esittää: "Hyvät miehet, vielä
kamariin!" Kun lehmänkanttura on miesjoukolla lopulta saatu kammariin,
niin Vilippus tokaisee: "Huh, huh! Olipa ne talkoot!" (Elmeri
Rummukainen on aluksi seurannut tapahtumia traktorin lavalta, mutta tässä
vaiheessa hän seuraa jo mökin tapahtumia ikkunan takaa.) Ylikansakoulunopettaja
Wilhelm Horsma siihen: "Kylässämme ja pitäjässämme on vanhastaan säilynyt
elävänä talkoohenki!" Pientilallinen Puustinen jatkaa: "Juu, mutta ei
se ole vielä lopussa. Pitäisi saada tämä kanttura vielä kyljelleen tuohon
sänkyyn." Vilippus Rummukainen jatkaa tokaisten: "Niin tietenkin,
sehän on selvä!"
No, urakka
jatkuu, kunnes lehmä on kyljellään sängyssä ja miesten tullessa taas ulkokuistille,
tokaisee ylikansakoulunopettaja Wilhelm Horsma: "Saatan olla utelias,
mutta ei pidä panna pahakseen. Tekisi mieleni kysyä jotakin."
Pientilallinen Puustinen vastaa tähän: "Kysyy pois vaan, on hyvä
vaan!" Horsma jatkoksi: "Olisi vain mukava tietää, minkä tähden isäntä
halusi lehmän tuonne kamarin sänkyyn. Niin, ei tarvitse sanoa, ellei
tahdo!" Pientilallinen Puustinen: "Saatan minä sen kertoa, ei siinä
ole mitään salattavaa! Minulla on eukko." Horsma tähän: "Niin, mitäpä
siinä, salaamista!" Puustinen jatkaa: "Se on nyt käymässä kaupungissa."
Horsma tarkkaavaisena: "Vai niin!", johon Puustinen ei voi olla
jatkamatta: "Se on sellainen eukko, ettei se koskaan anna minun puhua
puhuttavaani loppuun." Horsma siihen: "Vai niin!" Puustinen
jatkaa edelleen: "Keskeyttää minut aina ja sanoo: Kyllä minä sen tiedän!
Niin se sanoo." Horsma jälleen: "Vai niin!" Puustinen kertoo:
"Kun se nyt tulee illalla kaupungista, niin se menee ensimmäisenä tuonne
kamariin, sinne niin, se menee riisumaan sinne kaupunkitamineitaan. Niin, kyllä
kai vieras ymmärtää?" Horsma myöntää: "Kyllä!" Puustinen jatkaa
kertomustaan: "Silloin sitten se huutaa, että: Siellä on lehmä
sängyssä!" Horsma: "Niin." Puustinen: "Ja minä siihen
vastaan: Kyllä minä sen tiedän!" Avustava mies joukko poistuu mietteliään
näköisinä paikalta ja pientilallinen Puustinen vielä huutaa perään: "Niin,
että kiitos, vieraat, avusta!" Vilippus Rummukainen kääntyy vielä kannoillaan
Puustiseen päin kysyen: "Tuota muuten, mitenkäs te aiotte saada sen lehmän
sieltä sängystä?" Pientilallinen Puustinen siihen: "Jaa, sitä en
kyllä tiedä!"
Nautinnollisia
elokuvahetkiä on luvassa tämän mainion Aapelin kirjoittaman tarinan ja Rauni
Mollbergin ohjaustyön parissa! Niin, hyviä ihmisiä on vähän ja huonoja vielä
vähemmän, mutta meitä siunatusti hulluja on lukemattomasti.
Siunattu hulluus © Esa Hakala
1 kommentti:
Minä olen kuullut Veijo Pasasen tunteneilta, että olisi menehtynyt aivoinfarktiin eikä sydäninfarktiin.
Lähetä kommentti