Vuonna 1934-35 oli "muotia suomentaa" vierasperäisiä sukunimiä ja samoihin aikoihin ajoittui kansalliseeppoksemme, Kalevalan, ensipainoksen 100-vuotisjuhla, joka sai aikaan massiivisen hysterian varsinkin ruotsalaisten sukunimien vääntämiseen. Näitä maallisia asioita pohti hiljaa mielessään myös päivänsankarimme, 12.7.1913 Helsingissä syntynyt Reino Helenius. Reino olikin jo omissa pohdinnoissaan päätynyt kahteen varsin varteenotettavaan ja sangen runolliseenkin nimivaihtoehtoon; loppupeleissä mukana olivat enää Helismaa ja Hirvikari. Päätöksentekoaan helpottaakseen hän koetti osan vastuusta siirtää lahtelaiselle tytölle, jota innokkaasti tanssitti ahkerasti eräänä iltana. Kun yhteinen tanssiharrastus oli jatkunut illanmittaan jo jonkin aikaa, rohkaisi Reino mielensä kysyäkseen, meneekö tyttö hänen kanssaan naimisiin. Lempi-tyttö moiseen kyselyyn äityi vastaamaan, ettei hänen ole tarkoitus mennä naimisiin vasta kun sitten, kunhan on ensin täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Vaan Reino ajatteli (löytyy tähän toinenkin keino) ja myös puki ajatuksensa sanoiksi: "Kun Te olette noin äkäinen ja kiukkuinen tyttö, niin kun Te olette kolmekymmentä niin Teitä ei kyllä kukaan huoli!" Tyttö piti tiukasti kiinni tästä päätöksestä tuolloin, mutta lupautui Reinolle kuitenkin parin keskinäisiin tapaamisiin jatkossa. Yhtenä kauniina päivänä Reino taas Lempiä tavatessaan puki ongelmansa Lempille sanoiksi: "Minulla ja Niilolla on tarkoitus suomentaa Helenius-nimi. Kummasta Te pitäisitte enemmän, Hirvikarista vai Helismaasta?" Lämmittelystä huolimatta Lempi ei lämmennyt ajatuksesta, vaan tokaisi tuohon: "Se on herttaisen yhdentekevää, suomentakaa nimenne miksikä itse tahdotte!" Reino tästä jatkamaan: "Minä kun ajattelin, että se on Teidänkin nimenne." Tämä parin tarina ei onneksemme päättynyt vielä tähänkään, vaan Reino sai lopulta Lempinsä ja pari vihittiin avioliittoon sunnuntaina 13.9.936. Välittömästi häiden jälkeen seuravana päivänä tuore tai ainakin vähän käytetty pariskunta muutti Viipuriin Valokadulta hommattuun vuokra-asuntoon, täällä Reinoa odotti myös uusi työpaikka Karjalan Kirjapainossa Masa Niemi työkaverinaan (varsinainen Pätkätyöläinen). Nimenpuinti ei vielä tuolloin onnistunut yhteistuumin ja Reino joutui tämänkertaisen tarinamme kummalliseksi lopuksi päättelemään seuraavasti: "Jos meidän lapsista tulee r-vikaisia niin silloin ne eivät osaa lausua edes sukunimeään. Helismaa on varmempi ja itse asiassa kauniimpikin!" Näin Reino isoveljensä Niilon kanssa päätyivät vaihtamaan sukunimensä Helismaaksi.

Reinon jälkipolville jättämä tuotanto on täysin uniikkia ja käsittämättömän määrällisestikin. Kahdeksan näytelmää, kymmenen revyytä, sataneljä radiohupailua, kolmekymmentäkaksi elokuvakäsikirjoitusta ja 5 000 julkaistua sanoitusta eivät jätä ketään kylmäksi. Reino myös sävelsi ilmeisesti muutaman kymmentä laulua itse. Pyydetyn tekstin/sanoituksen hän tuotti hyvin nopeasti; aikaa siihen sai käyttää 15 min:sta yhteen tuntiin, mutta ei koskaan tuntia kauempaa. Kovin mielellään hän ei myöskään korjannut tai muuttanut kirjoituksiaan ja jos muutokseen syystä tai toisesta päädyttiin, hän mieluummin heitti tekstin roskiin ja kirjoitti välittömästi tilalle uuden tekstin. Ainakin yksi merkittävä syy Reinon taitavaan sanankäyttöön oli hänen ahkera kotimaisen kirjallisuuden lukuharrastus.

Keuhkosyövän haurastama Reino nukkui pois 21.1.1965 Unioninkadun sairaalassa ja tuli haudatuksi Honkanummen hautausmaalle. Hänen työtehtävänsä Musiikki-Fazerilla kuukausipalkkaisena sanottajana ja säveltäjä Toivo Kärjen työparina peri Juha Vainio. Vuonna 1984 Helsingin Puistolassa nimettiin katu Reino Helismaan mukaan Reino Helismaan tieksi ja vuonna 1987 julkistettiin Puistolan torilla Gunnar Uotilan tekemä Reino Helismaan muistomerkki. Vuodesta 1989 on ansioituneille suomalaissanottajille jaettu joka viides vuosi Reino Helismaan nimeä kantava sanottajapalkinto.