Vuonna 1979 Yhdysvaltain länsirannikolla syntynyt ja nuoruutensa Yhdysvalloissa ja Israelissa varttunut sekä ainakin pianoa, huilua ja bassoa soittava kapellimestari Benjamin Shwartz vieraili viime viikolla menestyneesti Tampere Filharmonian johtajan tehtävissä. Yhteistyö mahtavan orkesterimme kanssa sujui molemminpuolisten arvioiden mukaan niin hyvin, että on lupa jopa odottaa tulevaisuudessa tälle vierailulle mielenkiintoista jatkoa. Benjamin Shwartz opiskeli musiikkia Philadelphian Curtis Instituutissa ja tuli valikoiduksi orkesterijohdon oppiin puoli vahingossa, koska osoitti voimakasta tahtoa ja vahvaa näkemystä visioissaan. Benjamin Shwartz toimi vuosina 2005-2008 Michael Tilson Thomasin assistenttina kolmivuotisen rupeaman San Franciscon residenssikapellimestarina. Samalla hän toimi myös San Francisco Symphony Youth Orchestran johdossa ja on johtanut useita orkestereita ainakin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa. Nykyään hän työskentelee paljon Saksassa, sillä hän asuu Berliinissä ja tänä vuonna hänet palkattiin Puolaan Wroclaw Philharmonicin musiikilliseksi johtajaksi kausiksi 2013-2014.

 

 

Perjantain 22.11.2013 klo 19 Tampere Filharmonian konsertin Tampere-talossa avasi Hector Berliozin Alkusoitto hänen kolmannesta oopperasta Béatrice ja Bénédict vuodelta 1862, joka perustuu William Shakespearen komediaan Much Ado About Nothing. Ehkä päinvastoin kun itse kyseinen ooppera, on juuri tämä oopperan taidokas alkusoitto muodostunut hyvin suosituksi monien orkestereiden ohjelmistossa.

 

Itsekin viulunsoittoa opiskellut ja vuonna 1984 Yhdysvalloissa syntynyt Sheridan Seyfried sai tilauksen orkesterimme konserttimestarilta Dennis Kimiltä uudesta viulukonsertosta, joka sisältäisi kauniita melodioita. Orkesterimme kantaesitti Seyfriedin Viulukonserton D-duurissa ja itseoikeutettuna viulusolistina soitti tietysti maanmainio konserttimestarimme, Dennis Kim. Kimin soitosta hullaantunut 1100-päinen yleisö osoitti suosiotaan teoksen jälkeen seisten. Annetaanpa säveltäjän itse kertoa teoksestaan: "Tässä teoksessa kuvittelin solistin henkilöhahmoksi, jonka tarinaa sävellys kertoo. Orkesteri edustaa päähenkilöä ympäröivää maailmaa: hänen fyysistä ympäristöään, hänen tietoisuuttaan sekä hänen elämänsä ihmisiä ja paikkoja. Konserton ensimmäisessä osassa kaikkeus kohisee ja odottaa elämän alkua. Sitten päähenkilö, solisti, saapuu. Hän nauttii nuoruudestaan, mutta kohtaa myös vaikeuksia ja vastausta vaille jääviä kysymyksiä. Siitä huolimatta hän säilyttää myönteisen ja kenties hieman naiivinkin elämänasenteensa. Toisessa osassa taivaalle alkaa nousta myrskypilviä ja päähenkilömme kohtaa yhä suurempia vaikeuksia. Hän joutuu tuuliajolle ja hänen on ponnistettava kaikki voimansa, jotta ei menettäisi toivoaan. Kaikki toivo näyttää kuitenkin olevan hukassa, ja päähenkilömme vaipuu epätoivoon. Kolmannen osan aloittaa päähenkilön surulaulu. Jonkin ajan kuluttua orkesteri kehottaa häntä unohtamaan murheensa. Ensin jouset ja sitten puhaltimet esittävät virsimäisen hartaan melodian, joka kehittyy edelleen vuoropuheluksi ja päättyy lopulta melankolian voittoon. Päähenkilö aloittaa taas osan alusta tutun surunvalituksen, jota orkesteri kaikuna toistaa. Yhtäkkiä solisti ryhdistäytyy. Hän on nähnyt, miten hänen murheensa vaikuttaa toisiin, eikä kestä enempää vaan päättää etsiä uutta toivoa. Trumpetti kajahtaa, ukkonen jyrisee, taivas aukeaa: konserton alussa kuultu voitokas teema kuulaan uudelleen. Päähenkilö on löytänyt jo kadonneeksi luulemansa toivon, ja nyt hän paistattelee sen lämmössä pitkän epätoivon jälkeen. On juhlan aika: elämä on voittanut! Neljäs osa alkaa riemukkaalla tanssilla. Valon juhlaan sekoittuu varjoja, mutta viime kädessä ilo perii voiton. Kun tanssi on saavuttanut kliimaksinsa ja hiipuu, päähenkilö alkaa pohtia elämäänsä. Hän muistelee nuoruuttaan, jota edustaa konserton ensimmäisen osan teema. Vähitellen musiikki paisuu loppuhuipennukseen ja päättyy sitten samoin kuin alkoikin - kaikkeuden kohinaan, jossa nyt on kuitenkin läsnä myös tarinan päähenkilö."

 

 

Benjamin Shwartz pääsi väliajankin jälkeen näyttämään taitojaan orkesterimme ystävällisellä ja täsmällisellä myötävaikutuksella, kun esitysvuoroon tuli konsertin pääteos, Béla Bartókin Konsertto orkesterille vuodelta 1943. Kuolemansairas ja hyvin väsynyt säveltäjä itse kuvasi teostaan: " Pilailevaa toista osaa lukuun ottamatta teoksen yleinen tunnelma heijastaa vähittäistä siirtymistä ensiosan ankaruudesta ja kolmannen osan synkästä kuolemanlaulusta viimeisen osan elämänmyönteisyyteen." Orkesterimme näytti jälleen kerran "iskukykynsä" ja yhteistyö näytti sujuvan hyvissä merkeissä myös vierailevan kapellimestarimme kanssa. Benjamin Shwartz oli tämän syksyn kiinnostavimpia vierailijoitamme ja toivottavasti pääsemme nauttimaan hänen uusintavierailusta mahdollisimman pian! Laitan kuvitukseksi muutaman tuokiokuvan vierailevan kapellimestarimme kyläilystä orkesterimme tukiyhdistyksen, Pro Orchestran illanistujaisista torstailta 21.11.2013 sekä perjantain 22.11.2013 konsertin esittelystä kuvia säveltäjä Sheridan Seyfriedistä ja illan viulusolistista Dennis Kimistä.

 

 

"Vuosisadan vaihteen aikoihin, jolloin olin pikkupoika, pyysi kaksi miestä, joista toisen nimi Virtanen jäi mieleeni, isältäni paikkaa ladon rakentamiseen, jossa he ryhtyisivät punomaan köysiä. He saivat luvan tehdä latonsa juuri siihen mäkeen, jossa nyt on Kalevan lastentalo. Mieleeni jäi ladossa ollut suuri pöytä ja muutamia pienempiä keloja. Miehillä oli vyötäisillään rohdinnippu, josta he syöttivät keloihin rohtimia ja punoivat niistä köyttä. Tässä työssä tarvittiin erikoisen lujia kämmeniä, sillä talvipakkasillakin oli työtä tehtävä paljain käsin. Köydenpunontaa miehet harjoittivat ehkä kolmisen vuotta, kunnes sen lopettivat. Vuokraksi oli sovittu 100 mk vuodessa, mutta kun miehet eivät kyenneet sitä maksamaan, jättivät he vuokran korvaukseksi tekemänsä ladon. Tämän jälkeen mäkeä alettiin nimittää Köysimäeksi."

Edellä oleva suora lainaus on vuoden 1960 Tammerkoski-lehden numerosta 6, jossa Aksel Tammela - Kalle Tammelan poika suoraan alenevassa polvessa - kertoo Köysimäen nimen syntyhistorian. Aksel Tammelan isoisä oli vuonna 1916 kuollut Tammelan torpan isäntä August Tammela, joka sokeutuneena jätti Tammelan torpan pojalleen, vuonna 1933 kuolleelle Kalle Tammelalle sekä tämän puolisolle Olgalle (k. 1935). Sekä August, että Kalle harjoittivat rahdinajoa työkseen.

Tammelan torpan maat olivat hieman hajaantuneet siten, että valtaosa pelloista sijaitsi Liisankallion kupeessa maantien varressa, heinämaa latoineen ja perunakellareineen Köysimäellä. Varsinainen perunamaa taas oli hautausmaan vieressä ja luonnontilassa ollut heinäniitty sijaitsi Kissanmaalla - paikalla, jossa myöhemmin sijaitsi ampumarata. Hevoset viettivät viikonloppuaan aitauksissaan Köysimäellä ja karjaa laidunsi paimen Kaupinojan metsässä.

Tampereen kaupunki loppui aikanaan Salhojankatuun ja käytännössä siitä itään päin alkoi heti metsä. Tammelan kaupunginosan rakentaminen oli käytännössä alkanut 1890-luvun alussa. Metsä hakattiin noin vuosina 1905-06 aina Hippokselle asti ja nämä takamaat saivat melko pitkään toimi vielä Tammelan asukkaidenkin lehmien laidunmaina ja asukkaiden viljapeltoina. Salhojankatu nimenä viittaa selkeästi Salhojan torppaan, joka asiakirjoissa ensikerran vuonna 1765 mainitaan muodossa Salonoja, mutta joka vuodesta 1796 muuttui nykyiseen muotoonsa. Salhojan torppa on vuonna 1758 Hatanpään kartanon omistajaksi tulleen vapaaherra Hans Henrik Boijen suurimmaksi osaksi itse vuosien 1760 ja 1787 välillä perustamia torppia. Muita Hatanpään kartanon tunnettuja torppia olivat esim. Saviniemen, Vihijoen, Jokipohjan, Kujanpään, Viinikan, Rautaharkon, Heikkilän, Raitinpään, Rukomäen (Rukkamäen), Nekalan, Jokelan, Tohkon, Tanhuanpään, Keskisen ja Välimaan torpat, joista viimeksi mainittu sijaitsi nykyisen Kissanmaan koulun paikkeilla. Salhojan torppa toimi pitkään metsänvartijan asuntona ja sen jälkeen lypsytorppana aikana, jolloin Hatanpään kartanon karjaa laidunnettiin Kissanmaalla. Torppa sijaitsi aina 1950-luvulle asti Kissanmaankadun ja Hippoksenkadun risteyksessä, josta se sittemmin purettiin kasvavan kaupungin ja asutuksen tieltä.

 

Tästä pääsemme aasinsillalla helposti Hippokselle, joka on myös näitä oman lapsuuteni maisemia. Pohjois-Hämeen Hippos sai alkunsa vuonna 1909, kun mm. tehtailija Väinö Liljeroos, eläinlääkäri Matti Herva ja kaupanhoitaja Alb. Backman toimivat sen aktiivisina perustajina. Ensimmäisiä ravikilpailuita Tampereella on ajettu jo vuonna 1878, mutta raviradan puuttuessa ajot järjestettiin talviaikaan Näsijärven jäälle auratulla radalla. Kaupungin virkamiehet tarjosivat aluksi raviradan paikaksi Sorsalammen ympäristöä, mutta valtion hevoshoidon tarkastaja Axel Alfthan lämpimästi suositteli maaperältään sopivampaa aluetta Kosken maantien (nykyisen Ilmarinkadun) varrelta Puolimatkan ja Kämärin tiilitehtaiden välimaastosta. Kaupungin valtuusto päätti marraskuussa 1909 vuokrata maan - 10,5 ha - aluksi 20 vuodeksi Hippokselle. Rakennustyöt alkoivat vauhdilla välittömästi ja radan pituudeksi tuli yksi kilometri. Avajaiskilpailut uudella raviradalla järjestettiin 10.-11.9.1910 ja Hippoksella oli silloin jo 500 ihmistä vetävä puurakenteinen katsomo. Aluksi hevoset lähetettiin ravikilpailuissa matkan yksitellen, mutta muutamassa vuodessa käytäntö muuttui yhteislähdöksi; tämä yhteislähtö perinne on nykyäänkin käytössä ja Tampereelta se on levinnyt tehokkaasti ympäri Suomea muuallekin.  Vuonna 1928 Tampereen Hippoksella otettiin ensimmäisenä Suomessa käyttöön tasoitusajot ja totalisaattori eli toto ja radan katsomoa laajennettiin 1200 henkeä vetäväksi. Täällä ajettiin jo vuonna 1913 ensimmäiset Kuninkuusravit. Hevosmarkkinat siirtyivät Pyynikintorin laidasta Hippokselle järjestettäviksi vuonna 1912. Raviradalla on järjestetty mm. moottoriurheilukilpailuja 1920 ja -30 lukujen taitteesta lähtien, joiden yleisöennätys 1940-luvun lopussa Tampereen ajoissa oli 17 000 katsojaa. Suosiollisesti kaupunki jatkoi Hippoksen vuokrasopimusta vuonna 1930 viidellätoista vuodella eteenpäin. Vuoden 1953 Kuninkuusraveja varten Hippoksen ravintola- ja totalisaattoritiloja laajennettiin. Kesäkuussa 1976 Hippoksen ravirata Tampereen Kalevassa hiljeni lopullisesti, kun vuonna 1975 perustettu Tampereen Ravirata Oy rakennutti Teivaalan kartanon maille Ylöjärvelle uuden radan ja tämän Teivon raviradan avajaiskilpailut ajettiin heinäkuussa 1976. Tänään Hippoksen raviradan lohkaisee ohitustie ja vuonna 1979 alueelle valmistui Tampereen uintikeskus. Hippostalona tunnetaan myös valtion virastotalo, joka valmistui vuonna 1980 osoitteeseen Uimalankatu 1.

Tohtisinko tovin vielä tarinoida lapsuuteni Kalevasta? Suurin piirtein vastapäätä Hippoksen ravirataa nykyisen Teiskontien toisella puolella sijaitsee vielä tänäkin päivänä Litukan siirtoaputarha. Raskaisiin maatöihin oppinut talonomistaja Erland Litukka osti vuonna 1888 huutokaupasta nykyisen Tuomiokirkon vaiheilla sijainneen huvilan ja siirsi mökkinsä Kosken maantien liepeille umpimetsään - paikkaan, jonka nykyisin ehkä paremmin tunnemme Litukan puistona. Litukan perhe kutsui taloaan huvilaksi, koska siellä asuttiin vain kesäaikoja. Erland rakensi itse tarvittavat talousrakennukset mökkinsä välittömään pihapiiriin ja perheellä oli hevosen lisäksi pari lehmää. Itse Erland raivasi pihastaan kohti pohjoista lähtevän notkelman viljelykseen  sopivaksi. Notkon pohjalla kulki puro, joka oli Ronganojan latvoja ja varsin pian tämä paikka tunnettiinkin jo Litukanojan nimellä. Ruokavesi saatiin ojan takana sijainneesta lähteestä ja jopa Tammelasta asti tiedetään ihmisten noutaneen talousvesiänsä täältä Litukanojalta. Tampereen kaupungin raittiusseurat ja kristilliset yhdistykset järjestivät melko ahkerasti  kävelyretkiä Litukan huvilan pihapiiriin. Litukan perhe järjesti vieraille pihapiirissä kahvitukset ja huolehtivat, että maantien portilta (nyk. Ilmarinkatu 41 kohdalta) Litukan huvilalle johtava tie oli moitteettomaksi haravoitu. Vuonna 1917 Oskar ja Hilda Mattila ostivat Litukan huvilan Erland Litukalta. Oskar oli Tammelan asukkaita ja ammatiltaan pika-ajuri. Mattilat jäivät vakituisesti asumaan huvilaa ja ryhtyivät viljelemään maata. Pelloista osa oli jo menetetty koululaisten kasvitarhamaiksi, joten Mattilat vuokrasivat lisää peltoja Tammelan vainioilta ja Kissanmaalta. Mattiloiden poika, Reino Mattila oli viimeinen asukki Litukan huvilassa ja hän asuikin taloa 1970-luvun lopulle, jolloin talo sitten purettiin.

Oma omituinen lukunsa olisi kokonaan Tampereen puutarhaseuran 1900-luvun alkuvuosina aluksi lähinnä joutilaille pojille käynnistämä kasvitarhatoiminta, joka jatkui vielä pitkään sotiemme jälkeenkin. Tähän toimintaan Tampereen kaupunki osoitti aluksi kaksi hehtaaria Litukan raivaamia peltoja Kaupin metsän ja Litukanojan välistä. Lapsiviljelijöiden määrän kohotessa useaan tuhanteen, oli peltoa parhaimmillaan kuusi hehtaaria käytössä tähän toimintaan. Vuodesta 1912 tätä lapsityövoimaa hyväksikäyttävän toiminnan vetäjiksi saatiin viljelysaatteeseen vihkiytynyt opettaja Toivo Merikoski ja hänen apunaan opettaja Anni Hieta. Riemumiellä lainaan tähän onnelliseksi lopuksi jälleen Tammerkoski-lehteä; lehden numerossa 9 vuodelta 1961 opettaja Toivo Merikoski kertoo seuraavasti: "Me opettajat tiesimme, miten paljon monessa perheessä oi apua lasten tuomasta sadosta ja siksi teimme voitavamme. Aloimme tuntea siemenlaadut ja niistä käytimme sopivimpia. Kaupungin puutarhuri piti huolen syksyisestä maan kunnostamisesta ja keväisin taimien koulutuksesta. Muuten pojat ja tytöt möyrivät itse maan kimpussa liiemmin yllyttämättä, kuin sisäisestä pakosta: kitkivät, mullittivat ja kastelivat parinkymmenen neliön penkkejään hiki päässä. Vaivan palkaksi siunaantui sitten niin runsaita vihannes- ja juuressatoja, että melkein kaikilla oli joku omainen auttamassa sadonkorjuussa, saatettiinpa tuotoksia noutaa ihan hevosella. Materiaalinen hyöty ei ollut tietysti määräävä, vaan tausta-ajatuksena oli itse ihmistaimien kasvattaminen tähdentämällä pitkäjänteisen yrittämisen merkitystä. Puurtaminen ei käynyt puisevaksi, kun väliin järjestettiin valistus- ja huvitilaisuuksia tai urheiltiin. Meihin maanmuokkaajiin liittyi joka kesä monisatapäinen joukko lapsia ja nuoria Tampereen kaikista kouluista. Monasti tulijoita olisi ollut enemmän kuin voitiin ottaa. Vastaavia viljelmiä perustettiin sitten eri puolille kaupunkia, mutta Litukka pysyi lajissaan suurimpana ja kehittyneimpänä, ehkäpä koko maankin mitassa."

 

TNS Gallup Oy:llä teettämän tutkimuksen tilasi Suomen Kulttuurirahasto ja maksoi tästä tutkimuksesta yli 70 000 euroa. Kyselytutkimus toteutettiin syys-lokakuussa ja siinä haastateltiin yli kahdeksaatuhatta 15-74- vuotiasta suomalaista lähiaikojen käynneistä kotinsa ulkopuolella seuraavissa kulttuuri- ja taidekohteissa: teatterit, museot, taidenäyttelyt, klassisen musiikin konsertit, ooppera, populaarimusiikin tilaisuudet, kansanmusiikin tilaisuudet, tanssiesitykset ja elokuvat. Selkeä enemmistö suomalaisista olisi valmis tukemaan erilaista taidetta verovaroin ja kulttuuri tuntuisi myös kiinnostavan tutkimuksen mukaan suomalaisia ikään, varallisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta.

Tutkimuksen mukaan kuusi prosenttia suomalaisista kuuluisi kulttuurin aktiivisiin kuluttajiin, mitä se sitten käytännössä mahtaakaan tarkoittaa! Kolmasosan väitetään olevan aktiivisia ja valikoivia, jotka kyllä moittivat pitkiä matkoja kulttuuritapahtumiin ja lippujen kalliita hintoja. Yksipuolisen passiivisia kulttuurin kuluttajia ilmoittautui tutkimuksessa olevaksi 44 prosenttia. Heidän mielestään kulttuuriharrastuksiin ei liikene aikaa muilta harrasteilta tai sitten ei vain yksinkertaisesti kulttuuri kiinnosta. Tässä ryhmässä oli eniten maaseudulla asuvia ja itsensä työväenluokkaan lukevia. Viidennes haastatteluun osallistuneista ilmoitti olevansa täysin passiivisia kulttuuritapahtumia kohtaan ja välttävänsä niitä.

 

Haastattelututkimuksen perusteella näyttäisi asuinpaikka vaikuttavan jonkin verran, sillä esim. pääkaupunkiseudulla erilaisia harrastusmahdollisuuksia on myös tarjolla huomattavasti enemmän kuin muualla Suomessa. Oopperan seuraajiksi ilmoittautui tutkimuksen mukaan kymmenen prosenttia vastaajista eli sen mukaan yli viisisataatuhatta ihmistä seuraisi oopperaa. Yli puolet vastanneista olisivat valmiita liikkumaan kaksisataa kilometriä kulttuurin perässä ainakin kerran vuodessa. Joitakin  eroavaisuuksia tutkimuksesta nousee myös esille. Suurimmat erot saatiin aikaan naisten ja miesten välillä kulttuuriharrasteissa. Tyypillinen kulttuurin suurkuluttaja näyttäisi tutkimuksen mukaan olevan kypsempi naisihminen, joka tekee työtä ja jolla on akateeminen loppututkinto. Hän asuu tietysti myös pääkaupunkiseudulla. Tuskin suurikaan yllätys on, että passiivisimpia kulttuurin käyttäjiä ovat vähän koulutetut maaseudulla asustavat miehet. Kirjaston palvelut koettiin kaikissa ikäryhmissä tärkeiksi. Jos kyselyssä olisi haluttu tukia myös kotona tapahtuvaa musiikin kuuntelua, television seuraamista tai lukemista, olisi ilmeisesti aktiivisten suurkuluttajien määrä ollut vielä isompi ja sukupuolten erot pienemmät.

 

Tänään sukututkimus kuljettaa tukimaan jälleen Savitaipaleen vaiheisiin ja varsinkin vuonna 1795 oikeuskollegion Savitaipaleen kirkkoherraksi nimittämän Peter Adolf Europaeuksen tyttären, Katarina Charlotta Europaeuksen kohtaloa. Peter Adolfin isoisän isä oli kappalainen Jakob Europaeus, joka kuoli vuonna 1714. Jakobin poika Mathias Europaeus (s. 1686 ja k. 1736) toimi myös isänsä tavoin kappalaisena. Mathiaksella oli kaksi poikaa, joista tuli kirkkoherroja; Matias Reinhold Europaeus (s. 1718 ja k. 1777) ja Jakob Johan Europaeus (s. 1722 ja k. 1758), joka oli naimisissa Savitaipaleen kirkkoherra Pietari Heintziuksen tyttären, Beata Katariinan kanssa (s. 1834 ja k. 1800). Jakob Johanilla oli kolme poikaa; vuonna 1746 syntynyt lääkäri Jakob Reinhold Europaeus ja vuonna 1748 syntynyt lääkäri Sven Vilhelm Europaeus ja Savitaipaleen kirkkoherra Peter Adolf Europaeus (s. 1953 ja k. 1825). 

 

Peter Adolf Europaeus tiedettiin varsin oppineeksi mieheksi aikanaan; hallitsi kuutta eri kieltä, oli Haminan konsistorin jäsen ja lehtori sekä harrasti vielä suomenkieltä ja kansanrunoutta. Aikalaiset kuvailivat häntä puuhakkaaksi ja eläväiseksi kirkonmieheksi sekä sukkelapuheiseksi. Hän oli mm. ahkerassa kirjeenvaihdossa Porthanin kanssa Turkuun. 1790-luvulla Haminan triviaalikoulun rehtorina ollessaan Peter lähetti Pothanille 295 toisintoa suomalaisista sananlaskuista. Kirjeet kulkivat hyväksi havaittua reittiä vaivihkaa Haminasta Lappeelle ja sieltä jälleen Mäntyharjun kirkkoherra Bernerille, joka toimitti ne eteenpäin rajan yli. "Porthanin ja P. A. Europaeuksen - kuulun runonkerääjän isän - 'kansainvälinen' yhteistyö on ollut monipuolista ja sävyltään erittäin sydämellistä: vielä syyskuussa 1801 Porthan kiitteli pitkässä kirjeessään Europaeusta tämän lähettämistä runoista ja venäläis-suomalaisista sanastovertailuista, sekä tiedusteli, olisiko mahdollista saada joltakin aunuksenpuoleiselta (sana-aineistoa)" (Kuusi).

 

Lääninrovastiksi tultuaan Peter Europaeus otti sydämenasiakseen kouluolojen kehittämisen. Vanhan Suomen yhdistämisen aikoihin Peter Europaeukselta tilattiin kouluoloista selvitys ja suunnitelma koulujen opetusohjelman kehittämiseksi. Peter Europaeus oli valistusajan pastori, joka käytti papin kauhtanaa vain kirkollisissa toimituksissa ja koska hän valmistui maisteriksi Turun yliopistosta, hänellä oli pastorina toimiessaan Savitaipaleella vielä hyvät suhteet Länsi-Suomeen. Näiden suhteiden takia hän joutui vielä kärsimäänkin, kun venäläiset oikeusoppineet kutsuivat Peterin kuultavaksi näiden "länsisuhteiden" vuoksi.

 

Savitaipaleen lukkarin Anders Platanin kuudesta lapsesta vanhin, David Platan (s. 1714 ja k. 1787) toimi vuodesta 1749 kuolemaansa asti Savitaipaleen kappalaisena. David Platanilla oli seitsemän lasta, joista kolmas, poika nimeltä Davis Platan (nuorempi) (s. 1753 ja k. 1807) toimi isänsä jälkeen Savitaipaleen kappalaisena vuodet 1789-1802 ja siirtyi sen jälkeen lopuksi elämäänsä Joutsenon kirkkoherraksi. David Platanin puoliso oli Savitaipaleen kirkkoherra Karl Henrik Winterin tytär Ulrika Winter (s. 1767 ja k. 1807). Vuonna 1714 syntyneen kappalaisen David Platan vanhemman kuudes lapsi, Eva Kristina Platan avioitui Savitaipaleen kirkkoherran ja lääninrovasti Peter Adolf Europaeuksen kanssa. Peter Adolf Europaeus peri sittemmin omalta äidiltään Beata Katariinalta äitinsä osuuden Olkkolan hovista ja osti lisäksi Mikael Heintziuksen osuuden Olkkolasta. Europaeuksen omistuksessa vuonna 1814 rakennettiin Olkkolaan uusi kirkkoherran pappila, mutta dokumentteja rakennushankkeesta on valitettavan vähän jäljellä toistuvissa tulipaloissa asiakirjojen tuhoutumisen vuoksi.

 

Peter Adolf Europaeuksen ja Eva Kristiinan avioliitosta syntyi viisi lasta; naimattomat Eva Kristiina ja Gustava Vilhelmiina, opettajana ja kansarunouden kerääjänä tunnettu Katarina Charlotta, Anna Elisabet - joka avioitui serkkunsa pastori Peter Platanin kanssa ja jatkoi Peter Europaeuksen jälkeen näin Olkkolan emäntänä - ja poika Peter Adolf, josta tuli alikapteeni. Peter Europaeuksen ensimmäisen vaimon, Eva Kristiina kuoltua avioitui Peter itseään kaksikymmentäviisi vuotta nuoremman pappilan karjapiian, Sofia Peijon kanssa ja parille syntyi neljä lasta: Emili oli lääninhallituksen kielenkääntäjä, Nils Vilhelmistä tuli alikapteeni, Ulrika Sofia avioitui Venäjällä everstiksi ylenneen Aleksander Kislovin kanssa ja viimeisenä David Emanuel Daniel Europaeus, aloitti opintiensä Käkisalmella ja valmistui ylioppilaaksi. Hänet tunnetaan tänään kansanrunouden kerääjänä (teki seitsemän pitkää keräilymatkaa ja löysi Inkerin runoalueelta Kullervo-runot, keräsi yli puolet Kalevalan uuden painoksen runoista), arkeologina, kielentutkijana ja sanakirjojen tekijänä. Hän jätti myös useita keksimiään sanoja suomenkieleen. Davidin muistoa kantava museo on Savitaipaleen Olkkolan hovin pihapiirissä vanhassa väentuvassa.

Tytär Katarina Charlotta (s. 1794 ja k. 1858) sai alkuun opetusta kotonaan Savitaipaleen Olkkolassa ja kävi mitä ilmeisemmin sen jälkeen saksalaista Demoisellen-Schulea Viipurissa. Myöhemmin hän jatkoi opintojaan usealla paikkakunnalla, mutta myös Pietarissa, jossa hän opiskeli ahkerasti esim. kieliä; ainakin ranskaa, saksaa ja venäjää hän on opiskellut. Oman ilmoituksensa mukaan hän on vuonna 1841 harjaantunut lasten kotiopettajattaren toimeen ja kun Pietarissa perustettiin koulu suomalaistytöille, kutsuttiin Charlotta - hyvin opetettu neitsyt, kuten häntä kutsuttiin - koulun opettajaksi. Koulun viralliset avajaiset olivat loppukesällä 1849, mutta koulu on mitä ilmeisemmin toiminut jo edellisenä vuonna. Charlotta on ollut myös suomenkielen taitoinen, josta malliksi hänen oma kirjoitusnäyte kirjeestä vuodelta 1850: "Suurin osa, niistä Suomalaisista tyttölapsiista, joita minä täällä opetan, puhuuvat venähittä. Ja on heidän kielensä niin venähtänyt, että ei ensinkään tahdo taipua Suomenkieleen. Minä lupaisin lapsille, että kutsua niitä heistä, jotka Suomia paremmin ahkeroitsiis, minun nimipäivälle. 28 lasta oli minun luona, minä soitin itse fiolia, ja lapset tansivat. Pelkkää suomia puhuttiin."

Vuonna 1852 Charlotta jätti - ilmeisesti heikentyneen terveydentilansa vuoksi - kouluvirkansa Pietarissa ja siirtyi Suomen puolelle viettämään seesteisempää elämää maaseudun rauhaan, ja hän kuolikin vuonna 1858 synnyinpitäjässään Savitaipaleella. Charlotta Europaeus oli siis suomalaisen lastenopetuksen uran uurtaja Pietarissa, mutta historiaan hän jätti ehkä vielä merkittävämmän merkkinsä kansanperinteen kerääjänä, aivan kuin velipuolensa David Emanuel Daniel Europaeus. Perinteen keräämiseen Charlottaa yllyttivät ainakin maisteri ja lääketieteen tohtori  H. A. Reinholm ja Pietarissa häneen tutustunut estofiili G. J. Schultz sekä nuorempi velipuoli D. E. D. Europaeus. Kaikkialla kulkeissaan hän keräsi eri paikkakunnilta runoja, lauluja, loitsuja, sananlaskuja, murresanoja, arvoituksia ja muuta sanatietoutta sekä pukuja, tekstiileitä, vanhoja rahoja, tietoutta kansansoittimista, ihmisten nimistä ja häätavoista sekä vaikkapa siveellisyysoloista. Hänet kutsuttiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäiseksi naisjäseneksi vuonna 1848 keräämällä 219 runoa, 236 sananlaskua ja 72 arvoitusta. Schultzille Charlotta lähetti ahkerasti sanallista suomalaista folklorea alkukielellä ja paljon käännöksiä saksaksi. Schultz julkaisi Leipzigissa vuonna 1854 teoksen "Jenseits der Scheeren, oder der Geist Finnlands. Eine Sammlung finniseher Volksmärchen und Sprichwörter". Teoksen saksannokset ovat ilmeisesti Charlotta Europaeuksen tekemiä.

 

Kuoltuaan Charlotta Europaeus tuli haudatuksi Savitaipaleen Vanhalle hautausmaalle. Kuvan rautaristissä haudalla on muistolaatta, jossa lukee: "Kotiseutunsa runouden tallentajaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäistä naiskunniajäsentä Charlotta Europaeusta muistaa kiitollisuudella Kotikunta ja sen Naisjärjestöt."Tulkoon tässä vielä ilmiannettua, että vuonna 1744 kuollut Savitaipaleen lukkari Anders Andersinpoika Platan on kahdeksannessa polvessa oma isoisäni.

 

 

 

 

Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali johdatteli paikalle runsaslukuisana kerääntyneelle kuulijakunnalle perjantaina 8.11.2013 konsertin esittelytilaisuudessa lyhyeen analyysiin kansallissäveltäjien Carl Nielsenin ja Jean Sibeliuksen eroista säveltaiteidensa kansallisina edustajina. Santtu ilmaisi myös pyyteettömän tyytyväisyytensä Filharmonian tämänviikkoiseen työpanokseen nimenomaan säveltäjä Nielsenin sävelteoksen parissa. Kuvassa ylikapellimestarimme säteileekin tyytyväisyyttään rennosti ennen lopullista hikeentymistä konsertin lopputiimellyksessä. Hiljentyneinä tarkkaavaisesti kuulemaan ja kysymyksiä esittäen saivat kuulijat seurata myös konsertin sellosolisti, Tuomas Lehdon ansiokasta kerrontaa Suomen ensiesityksenä esittämästä norjalaisen säveltäjä Lasse Thoresenin Sellokonsertosta "Viaggio attraverso tre valli". Säveltäjäkin sai suuvuoron, kun orkesterimme intendentti Helena Hiilivirta haastatteli säveltäjää esitettävästä teoksesta ja vähän muustakin asiaan kuuluvasta. Filharmonian konsertin päätösnumerona oli 9.6.1865 Sortelungissa syntyneen tanskalaismestarin vuonna 1916 valmistunut "sammumaton" Sinfonia nro 4.

 

 

 

 

 

 

 

Marc Soustrot, tuo 15.4.1949 Lyonissa syntynyt pasunisti, pianisti ja kapellimestari johti varmoin käsin perjantaina 15.11.2013 Helsingin kaupunginorkesterin hienon ja ohjelmansa puolesta jopa melko  harvinaislaatuisen konsertin. Soustrot on vieraillut Tampere Filharmonia johtajana aiemmin, mutta  Helsingissä hän vieraili nyt vasta ensimmäistä kertaa. Perjantain konsertin muhkeana solistina toimi Norjan Stavangerissa vuonna 1983 syntynyt ja kahdeksan vuoden ikäisenä piano-opinnot aloittanut Christian Ihle Hadland, joka debytoi jo 15-vuotiaana Norjan Radio-orkesterin kanssa. Nykyään hän on hyvin kysytty vierailija maailmalla, jonka kyllä ymmärtää hänen soittoa kuunnellessa.

 

Konsertin aloitti 12.5.1845 Pamiersissa syntyneen ja 4.11.1924 Pariisissa täysin kuurona kuolleen säveltäjä Gabriel Faurén orkesterisarja Pelléas et Mélisande op. 80. Säveltäjän toimiessa Pariisin konservatorion rehtorina hänen ehkä kuuluisin oppilaansa oli Maurice Ravel. Mainio kapellimestarimmekin johti melko eksoottista pianokonserttoa vasta toista kertaa; kyseessä oli siis 7.1.1899 Pariisissa syntynyt ja viisi vuotiaana piano-opintonsa oman äitinsä avulla aloittanut säveltäjä Francis Poulenc ja hänen vuonna 1950 valmistunut hyvin melodinen, mutta valitettavan harvoin kuultu Pianokonsertto. Konsertto on jäänyt varmastikin muiden pianokonserttojen varjoon siksi, että se ei ole selkeästi niin solistinen konsertto muihin kuuluisiin pianokonserttoihin verrattuna - vaikka säveltäjä kyllä tunnettiin melko taitavana pianistina. Tiedämme säveltäjän myös olleen omien teostensa suhteen erittäin kriittinen, jonka johdosta hän paitsi itse tuhosi omia teoksiaan myös usein muokkasi niitä jälkeenpäin uuteen uskoon.

 

Konsertin jälkipuolisko väliajan jälkeen oli omistettu Mozartin ja Beethovenin musiikille. Wolgang Amadeus Mozartin ooppera-alkusoito KV 527 oopperasta Don Giovanni johdatti kuuntelijat salissa ja Helsinki- kanavan äärellä lopuksi Ludwig van Beethovenin Sinfoniaan nro 2. Nämä molemmat musiikkinäytteet erinomaisten säveltäjien runsaasta tuotannosta vaativat täysin erilaista musiikillista otetta ja lähestymistapaa orkesterin soittajilta. Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksissa olikin suuri ilo ja kertakaikkinen kunnia seurata kapellimestari Marc Soustrotin  ohjeistusta orkesterin varalle näissä asioissa. Erikoisen iso nautinto oli seurata johtajan käsiä hänen työskennellessä orkesterin edessä. Soustrot on kapellimestarina johtanut monia kuuluisia orkestereita sekä oopperatuotantoja ja hänet muistetaan mm. Brabant orkesterin johtajana vuosilta 1996-2006 ja vuodet 1995-2003 hän johti Bonnissa oopperassa ja Beethovenhallessa, Beethovenin synnyinkaupungissa. Kapellimestarimme veli on myös muusikko, trumpetisti Bernard Soustrot.

 

Tiistaina 22.10.2013 teki Vantaan viihdeorkesteri vierailun Helsingin Musiikkitaloon konsertillaan Suomen parhaat laulut. Vierailukonsertin johti orkesterin nykyinen, orkesterin kanssa työnsä vuonna 2011 aloittanut  ylikapellimestari Nick Davies ja solisteina orkesterilla olivat Diandra, Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijä ja laulaja Sanna Majuri sekä Dalapé-orkesterin nykykokoonpanon vetäjä ja orkesterin solisti Juha Hostikka.

Orkesteri avasi konsertin soittamalla Lasse Mårtenssonin Myrskyluodon Maijan, jota seurasi Juha Hostikan solistina laulamat Toivo Kärjen ja Kerttu Mustosen Siks' oon mä suruinen Tero Lindbergin  orkesterille tekemänä sovituksena ja Erik Lindströmin valssin Muistatko Monreposin, jonka sanat teki Aili Runne ja orkesterisovituksen kapellimestari Ossi Runne. Sanna Majuri esiintyi Katri Helenan esiintymisasussa aloituskappaleenaan Veikko Samulin ja Juha Vainion Mun sydämeni tänne jää, jonka osaavasta sovituksesta vastasi Olli Heikkilä ammattitaidollaan. Diandran aloitusnumerot olivat Rauno Lehtisen omia sävellyksiä, sanoituksia ja sovituksia ja ensimmäinen niistä oli Tom, Tom, Tom ja toinen kappale oli On hetki. Diandran esitysten välin sijoittui vielä yksi Sanna Majurin soolonumero Erna Tauron ja Tove Janssonin Syyslaulusta, sovittajanaan Jussi Lampela. Vielä ennen väliaikaa lauloivat Sanna Majuri ja Juha Hostikka duona Raimo Henrikssonin - joka myös istui yleisön joukossa kuuntelijana - legendaarisen sovituksen Jukka Kuoppamäen takavuosien hitistä Sininen ja valkoinen ja ensimmäinen puoliaika päättyi orkesterin soittamaan sikermään Juha Vainion lauluista Albatrossin matkassa, jonka ansiokas sovitus on taas Vantaan viihdeorkesterin pitkäaikaisen ylikapellimestarin ja trumpetisti Markku Johanssonin armoitettua tuotantoa.

 

Väliajan huilattuaan Vantaan viihdeorkesteri aloitti toisen puoliajan konsertista Unto Monosen Satumaa tangolla Raimo Henrikssonin sovittamana ja Toivo Kärjen ja Reino Helismaan Sinun silmiesi tähden Antti Rissasen sovittamana. Molemmissa kappaleissa yleisön huomion keräsi solistina Juha Hostikka. Diandran esitettäväksi lankesi Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan, joka Jarkko Kiisken sovituksena oli saanut lähinnä alku- ja välisoittoihin uutta "verta" ja ilmettä. Markku Johansson sai sovittajana tilaa toisen kerran konsertissa, kun Sanna Majuri ryhtyi tulkitsemaan Tamara Lundin tekstiä kihlattunsa Rami Sarmannon säveltämään kappaleeseen Sinun omasi. Yleisradion kapellimestarina 1990-luvulla toiminut ja 6.8.1949 syntynyt Olli Ahvenlahti pääsi näyttämään sovitustaitojaan Diandran laulaessa Petri Laaksosen säveltämän ja Vee-Pee Lehdon sanoittaman Sata salamaa, Suomen Euroviisujen laulukilpailun edustuskappaleen vuodelta 1987. Salamoinnin jälkeen tunnelma jälleen rauhoittui, kun Sanna Majuri herkisteli Anssi Tikanmäen sävelin, sanoin ja sovituksin Balladilla elokuvasta Klaani. Juha Hostikan viimeinen soolonumero oli Aamu; Pepe Willbergin ja Markku Johanssonin yhteinen sävellys, johon sanat aikanaan teki Vexi Salmi. Itseoikeutettuna sovituksesta vastasi tietysti kappaleen toinen säveltäjä ja loistava muusikko, Markku Johansson, ja kappaleeseen pääsi soittamaan myös oman, huikean soolonsa kitaralla Jari Nieminen. Illan seuraavassa vaiheessa näyttelijä Sanna Majuri riisui korkokengät jalastaan ja valmistautui laulamaan Jussi Lampelan sovituksen Jenni Vartiaisen ja Jukka Immosen sävellyksestä Missä muruseni on, johon Mariska on tehnyt sanoituksen. Viimeiseen käsiohjelman mukaiseen sooloesitykseensä Diandran esitettäväksi lankesi Matti Mikkolan sävellys Otto Grundströmin sanoihin Hetken tie on kevyt, joka oli myös Jussi Lampelan sovitus orkesterille. Virallisen ohjelman viimeisenä ja solistikunnan yhteisesityksenä esittämä laulu oli Rauli Somerjoen kappale Valot, jonka sovitusta ovat sorvanneet Veijo Laine, Riku Niemi ja Jussi Lampela yhdessä.

 

Ilman ylimääräisiä esityksiä ei tämäkään konsertti saanut päättyä, vaan Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen sekä Rauno Lehtisen Tom, tom, tom saivat uusintaesityksensä ylimääräisinä konsertin lopuksi. Ilo oli soittajakunnassa nähdä ja kuulla paljon tunnettuja ja osaavaa sekä hyvin ammattitaitoista joukkoa; nostanpa esimerkiksi Tampere Filharmoniassakin soittaneen oboistin Paula Malmivaaran.

 

Syyskuun alussa pääsin itse todistamaan paikanpäällä Tampereella Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen laitokselta terveystieteiden maisteriksi valmistunutta ja 22.3.1979 Kuopiossa syntynyttä ravitsemusterapeutti Hanna Pakarisen ajatuksia herättävää presentaatiota ruokavaliosta. Esityksen jälkeen jäi itselle ihmeellinen olotila; moni asia jäi täysin käsittelemättä syy-seurauksineen ja kysymyksiinkään ei tullut kunnollisia tai selkeästi ymmärrettäviä vastauksia.

Pohjoismaissa ja varsinkin Suomessa on jostakin merkillisestä syystä päässyt valloilleen ymmärrys, että tyydyttynyt rasva ja kolesteroli kovettavat ja ahtauttavat valtimomme. Kirurgin on varsin yksinkertaista saada verisuonitukos avattua ja tutkimalla mitä ahtaumaplakki pitää sisällään, tulisi varmasti kolesterolia ja tyydyttyneitä rasvoja tukoksesta esille. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tutkittaessa mineraalipitoisuuksia huomataankin yllättäen, että tukosplakki sisältääkin reilusti yli puolet pitoisuudestaan kalkkia ja kolesterolia on vain kolme prosenttia tukoksesta. Kannattaa myös muistaa, että kolesteroli ei voi missään olosuhteissa muuttua kalkiksi!

Kun kurkistamme veren kokonaiskolesterolia, huomaamme varsin pian sen pitävän sisällään HDL-kolesterolia (high density lipoprotein, joka kulkeutuu soluista maksaan), LDL-kolesterolia (low density lipoprotein, joka on maksan soluille tuottamaa uutta kolesterolia) sekä VLDL-kolesterolia (very low density lipoprotein, poikkeuksellisen vähäisen tiheyden maksan tuottama pieni ja kevyt kolesteroli). LDL-kolesterolin määrä saadaan selville laskutoimituksessa, jossa veren kokonaiskolesterolin määrästä vähennetään veren HDL- ja VLDL-kolesterolin arvot. LDL-kolesterolilla on alayksiköitä, joita jaotellaan koon mukaan ja sen mukaan, millaisiin solujen ärsykkeisiin ne reagoivat. Alayksiköistä sd-LDL tiedetään erittäin herkäksi sokerille ja insuliinille ja tämä on juuri se kolesteroli joka esiintyy valtimokovettumien yhteydessä. Yleisesti tiedetään viljoista vehnän oleva se, joka käynnistää maksassa tämän haitallisen sd-LDL:n muodostumisen. Mitkään tutkimustulokset eivät ole osoittaneet voin, maitorasvojen tai tyydyttyneiden rasvojen aiheuttavan tai millään tavalla liittyvän tähän edellä kuvattuun prosessiin, vaan aina se johtuu ruoka-aineista jotka sisältävät sokeria, insuliinia ja vehnää. Toinen tällainen LDL:n alalaji on haitallinen ox-LDL, jonka pitoisuus LDL-kolesterolista on suoraan pääteltävissä. Kolesterolilääkkeinä käytettävät statiinit lisäävät juuri ox-LDL:n määrää ja tämä aiheuttaa jatkuvan tulehdustilan verisuonissa. Myös vähärasvainen ravinto lisää ox-LDL:n muodostumista. Normaali solurakenne ja kehon oma korjausmekanismi kuitenkin edellyttää, että hyvä LDL-kolesteroli saadaan käyttöömme; se on siis hyvinvointimme kannalta hyvin tarpeellista!

Terveysviranomaisten ravintosuosituksissa kehotetaan välttämään rasvoja ja syömään runsaasti hiilihydraatteja ja näiden neuvojen noudattaminen vääjäämättä johtaa lisääntyneeseen sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien määrien nousuun sekä hapettumiseen ja sokeristumiseen. Ihmisen on melko vaikea näitä itse seurata, koska normaali terveydenhuoltokaan niitä ei seuraa eikä hänelle kerro. Yksi tapa seurata ravinnon terveellisyyttä on mitata verensokerin pitoisuus  45-60 min ruokailun jälkeen - eikä vasta kahden tunnin jälkeen, kuten usein neuvotaan tekemään. Verensokeria pitävät myös kurissa berberiini ja etyyliesteröity eikosapentaeenihappo (E-EPA). Japanilaiset tutkijat ovat osoittaneet E-EPA:n ehkäisevän sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien muodostusta maksassa.

Käytännössä mainio esimerkki näistä ihmisistä, jotka kantavat kehossaan mukanaan jatkuvaa eli kroonista inflammaatiota eli tulehdustilaa, ovat diabeetikot. Insuliini on se hormoni, joka aiheuttaa kehossa soluvaurioita ja jatkuvaa tulehdusta. Kolesteroli tulee korjaamaan insuliinin aiheuttamia soluvaurioita verisuonten seinämissä, mutta se ei voi olla kalkkeutumien aiheuttaja eikä selitä verisuonitukoksia. Juuri diabeetikoille on tyypillistä valtimoiden kovettuminen, joka ilmenee aluksi mediaskleroosina - valtimon seinämien keskikerroksen kalkkeutumisena. Tämän kovettumisen siis todella aiheuttaa kalkki ja aluksi valtimon sisäpinta on sileä ja valtimo pysyy vielä auki. Jos tila jatkuu pitkään ja insuliinitaso on jatkuvasti koholla, alkaa kovettuminen lisääntyä valtimon keskikerroksen seinämässä ja valtimo alkaa ahtautua ja lopuksi jopa tukkeutua.

Täysin vääränlaisella ruokavaliolla ja lääkityksellä voidaan saada aikaiseksi ihmisen normaalien puolustus- ja korjausmekanismien sekoittuminen. Nykyisin tunnetaan jo iso määrä kroonisia tulehdussairauksia ja sellaisia ovat esim. valtimon kovettumatauti, syövät, diabetes ja Alzheimerin tauti. Tutkimukset osoittavat niiden, jotka syövät normaalirasvaista ja luonnollisilla rasvoilla tehtyä ruokaa olevan kasviksista ja vihanneksista enemmän hyötyä, kuin vähärasvaisen ruoan syöjille. Ravinnossa pitää nimenomaan olla luonnollisia rasvoja, kuten voita ja maitorasvoja. Rasvaliukoiset tulehdusta hillitsevät vitamiinit eivät imeydy suolistosta, mikäli mukana ei ole juuri maito- ja eläinrasvoja.

Kovasti mielellään ihmisten tulisi välttää monenlaisia nopeasti verensokeria nostavia/lisääviä ruoka-aineita, kuten näkyvää ja piilotettua sokeria, tärkkelystä, puhdistettua valkoista viljaa, sokeria sisältäviä hedelmiä ja vastineeksi korvata näitä aineita runsaasti proteiinia ja hyvää rasvaa sisältävillä ruoka-aineksilla, kuten liha, kala, normaalirasvaiset maitotaloustuotteet, siemenillä ja pähkinöillä sekä vain vähän tärkkelystä sisältävillä vihanneksilla, kuten salaateilla, tomaateilla, kurkulla ja kaalilla. Kehoamme koettelee myös teollisuuden surutta lannoitteisiin ja elintarvikkeisiin lisäämä fosfaatti; elintarvikkeisiin sitä lisätään, jotta tuotteet saataisiin mahdollisimman kuohkeiksi ja täyteläisiksi. Kun kalsiumioni joutuu fosfaatti-ionin kanssa tekemisiin, syntyy kalsiumfosfaattia eli kovaa kalkkia.  

Kehossamme pesivä tulehdustila ei välttämättä ole mikrobien elimistöllemme aiheuttamaa infektiota, vaan inflammaatio saattaa olla seurausta kehomme omasta reaktiosta häiriötilaan. Elimistö pyrkii jatkuvasti tasapainotilaan ja inflammaatio on aivan normaali fysiologinen vaste vaikkapa kudoksen vaurioituessa. Jos tulehdus jatkuu pitkään ja voimakkaana, se alkaa muodostua haitalliseksi. Tällöin alkaa kolmella "rintamalla" samanaikaisesti tapahtua: verisuonissa tapahtuu muutoksia, kudosnestettä alkaa kerääntyä (näkyy turvotuksena) ja häiriöpaikalle ilmestyy tulehdussoluja. Tutkimukset kiistatta osoittavat, että aivan erityisesti sisäelimiä ympäröivä rasvakudos erittää tulehdustekijöitä, kuten C-reaktiivista proteiinia (CRP), interleukiini-6:ta ja TNF-alfaa.

Solun normaalissa energiantuotannossa ja erilaisissa stressitilanteissa syntyvät vapaat radikaalit hyökkäävät jatkuvasti elimistöämme vastaan aiheuttaen näin hapetusstressiä. Hapetusstressi syntyy, kun kehoa hapettavat ja sitä suojaavat ns. antioksidatiiviset tekijät ovat epätasapainossa elimistössämme ja näin vapaiden radikaalien määrä ylittää solupuolustuksen kyvyn korjata tapahtuvia soluvaurioita. Vapailla radikaaleilla on atomin uloimmalla kehällä yksi tai useampi pariton elektroni ja niitä syntyy sisäisten (krooniset sairaudet, tulehdustilat, lihavuus, kova fyysinen rasitus tai kohonnut verensokeri) tai ulkoisten (radioaktiivinen säteily, tupakansavu, raskasmetallit, alkoholi ja synteettiset lääkkeet) tekijöiden seurauksena. Jos kehossamme omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat oikeassa tasapainotilassa, suojelevat ne tulehduksilta ja estävät vapaiden radikaalien hyökkäyksiä tehokkaasti. Liika omega-6 rasvahappojen määrä taas johtaa jatkuvaan tulehdustilaan altistaen sitä kautta taas meidät sairauksille. Siksi sairaiden ja kivuliaiden tulisi välttää turhaa omega-6 rasvahappojen saantia. Runsaasti omega-6 rasvahappoja on esim. kasvisöljyissä kuten auringonkukka- ja rypsiöljyssä.

Ruokamme valmistustapa on myös erittäin tärkeässä osassa ajatellen hyvinvointiamme. Grillaaminen, paistaminen ja käristäminen lisäävät ruokaamme vapaita radikaaleja. AGE-tuotteet (Advanced Glycation Endproducts) lisäävät samoin tulehdusta elimistössämme ja näitä tuotteita ovat mm. kolajuomat. AGE-tuotteita syntyy myös glykaation eli sokeroitumisen vuoksi kudoksissamme ja AGE-tuotteita sisältävät ruoat ja juomat laskevat seerumin adiponektiinipitoisuutta, joka taas ehkäisee lihomista ja diabetesta. Adiponektiinipitoisuuta voi lisätä benfotiamiinilla, joka on B1-vitamiinin rasvaliukoinen johdannainen.

Ravinnon tulisi aina olla ensiarvoinen terveytemme hoitaja, mutta se tuntuu nykyään unohtuvan kiireisessä maailmassamme liian usein. Elintarviketeollisuus ja lääketeollisuus ovat myös niin suurta liiketoimintaa ympärillämme, että vauhtisokeus saattaa iskeä melko helposti kehen tahansa kiireiseen ihmiseen. Aina välillä kannattaisi kyseenalaistaa virallisia totuuksia ja nähdä itsekin vähän vaivaa asioiden taustojen tutkimiseen. Tietoa koko aika kuitenkin tulee lisää, ongelmat ovat vain usein tietojen tulkinnassa ja uuden tiedon asiallisessa jakamisessa. Onnea vaan kaikille tiedonhaluisille ja varjelusta valintoihinne!