perjantai 29. marraskuuta 2013


 
Vuonna 1979 Yhdysvaltain länsirannikolla syntynyt ja nuoruutensa Yhdysvalloissa ja Israelissa varttunut sekä ainakin pianoa, huilua ja bassoa soittava kapellimestari Benjamin Shwartz vieraili viime viikolla menestyneesti Tampere Filharmonian johtajan tehtävissä. Yhteistyö mahtavan orkesterimme kanssa sujui molemminpuolisten arvioiden mukaan niin hyvin, että on lupa jopa odottaa tulevaisuudessa tälle vierailulle mielenkiintoista jatkoa. Benjamin Shwartz opiskeli musiikkia Philadelphian Curtis Instituutissa ja tuli valikoiduksi orkesterijohdon oppiin puoli vahingossa, koska osoitti voimakasta tahtoa ja vahvaa näkemystä visioissaan. Benjamin Shwartz toimi vuosina 2005-2008 Michael Tilson Thomasin assistenttina kolmivuotisen rupeaman San Franciscon residenssikapellimestarina. Samalla hän toimi myös San Francisco Symphony Youth Orchestran johdossa ja on johtanut useita orkestereita ainakin Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa. Nykyään hän työskentelee paljon Saksassa, sillä hän asuu Berliinissä ja tänä vuonna hänet palkattiin Puolaan Wroclaw Philharmonicin musiikilliseksi johtajaksi kausiksi 2013-2014.
 
 

Perjantain 22.11.2013 klo 19 Tampere Filharmonian konsertin Tampere-talossa avasi Hector Berliozin Alkusoitto hänen kolmannesta oopperasta Béatrice ja Bénédict vuodelta 1862, joka perustuu William Shakespearen komediaan Much Ado About Nothing. Ehkä päinvastoin kun itse kyseinen ooppera, on juuri tämä oopperan taidokas alkusoitto muodostunut hyvin suosituksi monien orkestereiden ohjelmistossa.
 

Itsekin viulunsoittoa opiskellut ja vuonna 1984 Yhdysvalloissa syntynyt Sheridan Seyfried sai tilauksen orkesterimme konserttimestarilta Dennis Kimiltä uudesta viulukonsertosta, joka sisältäisi kauniita melodioita. Orkesterimme kantaesitti Seyfriedin Viulukonserton D-duurissa ja itseoikeutettuna viulusolistina soitti tietysti maanmainio konserttimestarimme, Dennis Kim. Kimin soitosta hullaantunut 1100-päinen yleisö osoitti suosiotaan teoksen jälkeen seisten. Annetaanpa säveltäjän itse kertoa teoksestaan: "Tässä teoksessa kuvittelin solistin henkilöhahmoksi, jonka tarinaa sävellys kertoo. Orkesteri edustaa päähenkilöä ympäröivää maailmaa: hänen fyysistä ympäristöään, hänen tietoisuuttaan sekä hänen elämänsä ihmisiä ja paikkoja. Konserton ensimmäisessä osassa kaikkeus kohisee ja odottaa elämän alkua. Sitten päähenkilö, solisti, saapuu. Hän nauttii nuoruudestaan, mutta kohtaa myös vaikeuksia ja vastausta vaille jääviä kysymyksiä. Siitä huolimatta hän säilyttää myönteisen ja kenties hieman naiivinkin elämänasenteensa. Toisessa osassa taivaalle alkaa nousta myrskypilviä ja päähenkilömme kohtaa yhä suurempia vaikeuksia. Hän joutuu tuuliajolle ja hänen on ponnistettava kaikki voimansa, jotta ei menettäisi toivoaan. Kaikki toivo näyttää kuitenkin olevan hukassa, ja päähenkilömme vaipuu epätoivoon. Kolmannen osan aloittaa päähenkilön surulaulu. Jonkin ajan kuluttua orkesteri kehottaa häntä unohtamaan murheensa. Ensin jouset ja sitten puhaltimet esittävät virsimäisen hartaan melodian, joka kehittyy edelleen vuoropuheluksi ja päättyy lopulta melankolian voittoon. Päähenkilö aloittaa taas osan alusta tutun surunvalituksen, jota orkesteri kaikuna toistaa. Yhtäkkiä solisti ryhdistäytyy. Hän on nähnyt, miten hänen murheensa vaikuttaa toisiin, eikä kestä enempää vaan päättää etsiä uutta toivoa. Trumpetti kajahtaa, ukkonen jyrisee, taivas aukeaa: konserton alussa kuultu voitokas teema kuulaan uudelleen. Päähenkilö on löytänyt jo kadonneeksi luulemansa toivon, ja nyt hän paistattelee sen lämmössä pitkän epätoivon jälkeen. On juhlan aika: elämä on voittanut! Neljäs osa alkaa riemukkaalla tanssilla. Valon juhlaan sekoittuu varjoja, mutta viime kädessä ilo perii voiton. Kun tanssi on saavuttanut kliimaksinsa ja hiipuu, päähenkilö alkaa pohtia elämäänsä. Hän muistelee nuoruuttaan, jota edustaa konserton ensimmäisen osan teema. Vähitellen musiikki paisuu loppuhuipennukseen ja päättyy sitten samoin kuin alkoikin - kaikkeuden kohinaan, jossa nyt on kuitenkin läsnä myös tarinan päähenkilö."
 
 

Benjamin Shwartz pääsi väliajankin jälkeen näyttämään taitojaan orkesterimme ystävällisellä ja täsmällisellä myötävaikutuksella, kun esitysvuoroon tuli konsertin pääteos, Béla Bartókin Konsertto orkesterille vuodelta 1943. Kuolemansairas ja hyvin väsynyt säveltäjä itse kuvasi teostaan: " Pilailevaa toista osaa lukuun ottamatta teoksen yleinen tunnelma heijastaa vähittäistä siirtymistä ensiosan ankaruudesta ja kolmannen osan synkästä kuolemanlaulusta viimeisen osan elämänmyönteisyyteen." Orkesterimme näytti jälleen kerran "iskukykynsä" ja yhteistyö näytti sujuvan hyvissä merkeissä myös vierailevan kapellimestarimme kanssa. Benjamin Shwartz oli tämän syksyn kiinnostavimpia vierailijoitamme ja toivottavasti pääsemme nauttimaan hänen uusintavierailusta mahdollisimman pian! Laitan kuvitukseksi muutaman tuokiokuvan vierailevan kapellimestarimme kyläilystä orkesterimme tukiyhdistyksen, Pro Orchestran illanistujaisista torstailta 21.11.2013 sekä perjantain 22.11.2013 konsertin esittelystä kuvia säveltäjä Sheridan Seyfriedistä ja illan viulusolistista Dennis Kimistä.
 

Ei kommentteja: