Amerplastin synnyinsija Tampereen Pyynikillä.

Muonamies ja 27.4.1821 syntynyt Heikki Kustaa Samuelinpoika Bergflycht saapui Puolakasta Askolan Villähteen Erstaalle vallankumousvuonna 1848 ja avioitui täällä Maria Daavidintyttären puolisoksi. Muuttokirjojen mukaan pari eli vuosina 1853-58 Sippurassa, Seestaan kartanon ulkotilalla ja perhe muutti seuraavana vuonna muonatorppareiksi Nastolaan Koiskalan kylän Seppälän taloon. Nastolan kirkonkirjojen mukaan Heikki näytti kaihtavan sukunimeään; ammattinimikkeenä kirjoissa mainitaan "timpuri" ja perheeseen sikisi viisi lasta, joista toisena syntyi Nastolassa 21.4.1859 Kustaa Villehard. Kustaa ryhtyi 1880-luvulla käyttämään sukunimeä Suominen. Kirkonkirjoihin on muistettu merkitä maininta Kustaasta: "toinen käsi ja jalka lyhempi", ja tämän takia - tai siitä huolimatta - rakensi timpuri Heikki Kustaa pojalleen talon, tuvan ja keittiön, Villähteen Kankaalle. Vammaansa uhmaten Kustaa Villehard Suominen hankkiutui suutarin oppiin Maija-sisarensa miehen luokse Orimattilaan ja 30.12.1881 hän avioitui Orimattilan Heinämaalla kypsyneen Elina Heikintytär Rajalinin kanssa. Suutari Suomisesta kehkeytyi osaava ammattilainen toimessaan, suorastaan jalkinemestari; hänen palveluksiaan käyttivät vallasväki ja pappilat ja hän toimi hovihankkijana sekä Erstaan että Orilaan kartanoille. Elina ja Kustaa Villehardin lapsikatraan esikoisena syntyi 25.11.1882 Johan Ilmari Suominen, ja hänen jälkeensä jättämästään sukukronikasta jälkipolvet ovat saaneet paljon mielenkiintoista tietoa. Antakaamme siis Johan Ilmarin hetki kuvata omia sisaruksiaan:

Kustaa ja Elina Villehard

 "Vanhin sisaristani Alma kävi Kotkan esiseminaarin ja täydensi tietojaan Heinolan seminaarissa, mikä oikeutti kansakoulun alaluokkien opettajaksi. Aluksi Alma oli kotipitäjässään Nastolassa kiertokoulun opettaja ja sai myöhemmin paikan Viipurin maalaiskunnan koulussa. Hanna-sisareni kävi ensin Hämeenlinnan seminaarin ja meni sitten Heinolan seminaariin valmistuen hänkin kansakoulun opettajaksi. Hän sai paikan Viipurin maalaiskunnan Sorvalin koulusta, mutta aluesiirron jälkeen molemmat, sekä Alma että Hanna tulivat Viipurin kaupungin kansakoulujen palvelukseen. Martta-sisareni kävi Lahden tyttökoulun ja jatkoi lukujaan Heinolan seminaarissa. Opettajaksi valmistuttuaan hänkin saapui Viipurin, mutta ala ei häntä tyydyttänyt ja hän mieli lähetyskouluun, missä hän tutustui lähetyssaarnaaja Eero Koskiseen. Molemmat muuttivat lähetystyöhön Kiinaan ja solmivat avioliiton... Vuoteen 1924 mennessä oli viisi suutari Villehard Suomisen lapsista muuttanut Viipuriin."

Ilmari Suominen, junailija

 Kansakoulun käytyään Ilmari Suominen avusti isäänsä suutarintöissä ja vuodesta 1900 hän aloitti rautateiden palveluksessa. Jo seuraavana vuonna hänet asetettiin Villähteen vakinaiseksi asemamieheksi. Hän oli perustamassa Villähteen työväenyhdistystä toimien mm. sen sihteerinä sekä nuorisoseuran aktiivinen jäsen. Vuonna 1909 Ilmari Suominen muutti Viipuriin, jossa hän aluksi toimi rautateillä vaihdemiehenä. Viipurissa hän oli perustamassa junamiesyhdistystä ja toimi rautatieläisten raittiuspiirissä 23 vuoden ajan etupäässä puheenjohtajana. Ilmari Suominen vei 8.8.1915 kansakoulunopettaja Ilma Seliina Tuomisen vihille Villähteen Konnilassa ja tuore vaimo pääsi heti samana syksynä vakinaiseksi opettajaksi Viipuriin. Avioparin ensimmäisenä poikana syntyi Ilmari Sakari ja toisena poikana 28.2.1922 Viipurissa syntyi Heikki Samuli Suominen. Vielä kolmantena poikana perheeseen syntyi vuonna 1925 Risto Suominen.

Eläväinen Heikki Samuli sai jo hyvin varhain kutsumanimekseen Samin. Koulunkäynti oli hänelle melkoista tervanjuontia ja poikain leikit sekä suojeluskuntatoiminta olivat paljon kiehtovampia ajanvietteitä Samille. Koulunkäynti sittemmin keskeytyikin 30.11.1939 ja Sami oli talvisodan alkaessa vartiomiehenä Viipurissa. Tampereelle Samin tie johti ensi kerran huhtikuussa 1940, kun hän tuli Tuotannon rakennustyömaalle töihin ja järjestämään perheelle uutta kotia. Ylioppilaskirjoitukset olivat seuraavana vuona vuorossa ja Sami reputti saksankielessä. Jatkosodan aikana Sami Suominen haavoittui 20.2.1942 pahasti jalkaan konekiväärin tulituksesta ja lähes puolen vuoden ajan häntä hoidettiin 13:ssa eri sairaalassa. Syksyllä 1942 Sami aloitti kemian opinnot Teknillisessä korkeakoulussa ja Ilma ja Ilmari Suominen lähtivät takaisin Viipuriin, koska Ilma sai vastentahtoisen nimityksen opettajaksi Viipuriin. Sami Suominenkin joutui vielä tammikuussa 1944 sotatoimiin talousupseerina ja 1.8.1944 hän astui vielä It-upseerikouluun, joka päättyi 31.1.1945 Santahaminassa. Presidentti Juho Kusti Paasikivi ylensi päiväkäskyllä 20/49 4.6.1949 Sami Suomisen vänrikiksi, ja luutnantiksi hänet asetti päiväkäskyllä 9/68 yhdeksäntoista vuotta myöhemmin presidentti Urho Kaleva Kekkonen.

Sami ja Maria Suominen, kihlapäivänään

 Villähteellä kesällä 1947.

 Jälleen Sami Suomisen opinnot pääsivät jatkumaan ja perhekin muutti Helsinkiin, kun Ilma Suominen nimitettiin Kallion kansakoulun opettajaksi. Perhe asui Ullanlinnassa Ilma-äidin veljen, urakoitsija Onni Tuomisen jälkeensä jättämässä asunnossa osoitteessa Kapteeninkatu 26. Näihin opiskeluvuosiin osui myös Samin lempiharrastuksen aloittaminen; ilmailu alkoi ensin purjelentämisellä kesällä Jämijärvellä. Ensimmäisen kesän Ruotsissa hän vietti kesällä 1946 ja valmistui 1947 diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta. Nuoruutensa ihastuksen, Maria Inkeri Tikan kanssa Sami Suominen kihlautui 20.7.1947 ja he avioituivat 14.12.1947. Häistä tultuaan Samin äiti kompastui kotinsa takaportaissa juhlapukunsa helmaan ja mursi lonkkansa. Hänet leikattiin onnistuneesti sairaalassa, mutta jälkihoito epäonnistui ja hän kuoli sydänkomplikaatioon. Nuorenparin ensimmäinen poikalapsi syntyi 26.8.1948 ja poika sai nimen Yrjö äidinisä, eversti Yrjö Tikan mukaan. Professori Harry Lundin järjesti Sami Suomiselle paikan Stockholms Bryggerietillä ja perhe muutti Tukholmaan Samin mukana. Näin he pääsivät hiljakseen kartuttamaan matkakassaansa stipendimatkaa varten Amerikkaan Seagramille.

M/S Stockholm

Syyskuun puolivälissä vuonna 1948 Suomisen perhe lähti vuodeksi Amerikkaan ja aloittivat seikkailunsa Göteborgista nousemalla M/S Stockholmin kyytiin. Valtamerialus oli helmikuussa 1948 valmistunut Götaverkenin telakalta Göteborgista ja kuului Svenska Amerika Linjen-varustamon kalustoon. Alus aloitti neitsytmatkansa Göteborgista New Yorkiin 21.2.1948 ja maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen laiva pääsi 25.7.1956 sen törmätessä S/S Andrea Dorian kanssa.

Katsokaamme Maria Suomisen mainiota kuvaelmaa Amerikan opintovuodesta: " Ohjelma tehtaalla oli Samille kovin kasvattava ja auttava ja hän oli siihen erittäin ihastunut. Se ensimmäinen vuosipuolisko oli aivan koulumaista, mutta loput täyttä työtä tehtaalla. Samista tuli kerta kaikkiaan viskin tekijä, oluentekijänä hän Ruotsista lähti. Tietysti me yritimme tienata lisää rahaa, sillä 50 dollaria ei ollut niinkään paljon kolmelle, kun minäkin aloin odottaa uutta vauvaa. Minä yritin säästää ja ompelin vaatteet itse. Naapurin rouva antoi meille jauhosäkkejä, jotka olivat aivan ihanaa kangasta, mutta kauppiaat ilmeisesti taktisista syistä myivät näitä säkkejä niin, ettei löytynyt kahta samanlaista ja kuoseja oli lukematon määrä. Yrjönhän minä puin yhdestä säkistä tehtyyn asuun ja sainkin siitä hurjan nätin, mutta itse olin asultani kirjavampi. Etupuoli oli tästä säkistä ja takapuoli tuosta, mutta ei se meitä haitannut, me elimme hurjan onnellista aikaa... Me ostimme myös oman auton, joka oli meistä aivan ihana, vaikka sen sisukset riippuivat. Kuljun Jussi, joka oli erityisen taitava autojen suhteen, koneinsinööri kun oli, auttoi meitä sen kunnostamisessa. Muistan hyvin sen ensimmäisen matkan: minulla oli Yrjö sylissäni ja Sami lähti ajamaan. Tämän tästä meidän piti pysähtyä ojan partaalle, kun jäähdyttäjä kiehui ja letkut vuotivat ja Sami ammensi ojasta vettä jäähdyttäjään... Toisen matkan teimme Kuljujen kanssa heidän kotiseudulleen Wisconsinin Ironwoodiin ja palasimme sieltä Milwaukeen läpi Chicagon kautta takaisin Louisvilleen. Ja mehän näimme vaikka kuinka paljon Amerikkaa, vaikkei rahaa mennyt juurikaan ja me säästimme kaiken aikaa. Meillä oli yhteisiä kivoja iltoja muiden stipendiaattien kanssa. Minä sain päähäni ruveta kasvattamaan tomaatteja. Minä söin ja söin niitä! Meidän piti vuoden kuluttua lähteä takaisin - Sami nimittäin oli päättänyt palata takaisin Stockholms Bryggeriertille, koska hän oli saanut sieltä sen stipendin ja toisen vauvan aikakin alkoi olla - mutta tämä 'tomaatilla kasvatettu' ei vain suvainnut tulla. Me hölkkäsimme Samin kanssa, muttei se auttanut, ja vauva oli jo kaksi ja puoli viikkoa myöhässä. Kuljun Jussikin ajeli minua autollaan pitkin kuoppaisia teitä, muta vauva oli itsepäinen, kunnes joku sanoi, että otapas risiiniöljyä ja minä otin. Puoli lasia risiiniöljyä ja toinen puolikas grapemehua ja seuraavana yönä se tuli, hyvä että ehdittiin sairaalaan. Se oli komea poika, suurin meidän vauvoistamme, tämä Lauri, ja hän vain kahden ja puolen viikon vanha, kun me lähdimme takaisin Ruotsiin."

Sami Suominen laboratoriossa Amerikassa.
Amerikassa vietetyllä vuodella oli kauaskantoiset vaikutuksensa monessakin mielessä Suomisen perheelle; Samin ammatillinen pätevöityminen tunnetuksi kemistiksi johti perheen pian Tampereelle ja opintomatkalla oli käytännönläheisesti tutustuttu myös lasten muovivaippahousuihin. Luja usko muovin vahvaan tulevaisuuteen oli näin istutettu syvälle Suomisten perheeseen! Sami Suominen hankki perheelleen asunnoksi vaatimattoman ullakkohuoneen Dyresjöstä, Ruotsista. Tässä vaiheessa loikkaamme ajassa ja paikassa hieman toisaalle ja kurkistamme rakkaan Tampereemme lähihistoriaan.

Vuonna 1890 varattiin tontti Tampereen VI kaupunginosaan olut- ja virvoitusjuomatehtaan rakentamista varten ja tulevan tehtaantontin rajoilla kulkivat Koulukatu, Tiiliruukinkatu ja Papinkatu Pyynikillä. Tontin etuna oli myös erittäin puhdasvetinen kaivo, josta tehdas sai tarvitsemansa veden käyttöönsä. Kauppaneuvos Julius Johanssonin johdolla laskettiin perusta aivan uudelle oluttehtaalle, jonka siunasi vielä 23.9.1897 senaatti; siitä alkoi Oy Pyynikki Ab:n tarina. Tampereen Pukutehtaankin historiaan liittynyt tehtailija Sulo Salmelin (s. 1883 ja k. 1930) osti vuonna 1922 Pyynikin osake-enemmistön ja Salmelinin suvun johdossa tehdas säilyikin aina vuoteen 1985, jolloin tehdas myytiin Sinebrychoffille ja lopullisesti tehtaan kohtalo loppui vuonna 1992 uuden omistajan keskittäessä kaiken tuotantonsa Keravan uusiin tuotantotiloihin. Sodan jälkeen Pyynikki hankki omistukseensa monia panimoita esim. Raumalta, Riihimäeltä, Porista, Salosta ja Jyväskylästä; näin toimien se kasvatti omaa markkinaosuuttaan voimakkaasti. Vielä viisikymmenluvulla tehdas kehittyi voimaperäisesti, mutta myös ongelmia alkoi esiintyä; tuotannonkeskeytysuhka vaani tehdasta, kun parin kolmen päivän kuluttua hyvälaatuisena tehtaalta lähtenyt olut alkoi pulloissa samentua ja viikon sisällä pullon sisältö muuttui jo hyvin karvaaksi juoda. Syynä ongelmiin oli käymisen jatkuminen pulloissa. Salmeliinit kuulivat Helsingin yliopiston biokemianlaitokselta, että Stockholms Bryggerietin laboratorioinsinöörinä toimi jo alan piireissä kuuluisuutta saavuttanut Sami Suominen. Rosa Salmelin lähetti poikansa Tukholmaan neuvottelemaan Sami Suomisen siirtymisestä Pyynikille ja melkoisten palkkaneuvottelujen jälkeen Sami Suominen siirtyi syksyllä 1950 vastaamaan laadunvalvontatehtävistä perustamassaan uudessa laboratoriossa Pyynikillä. Tätä virkaansa Pyynikillä Sami Suominen hoiti samanaikaisesti oman yritystoimintansa kanssa aina vuoteen 1962 asti, jolloin hän jättäytyi pois Pyynikiltä ja keskittyi omiin liiketoimiinsa Pienteollisuustalolla. Tuossa vaiheessa Amerplastin myynti oli vuodessa jo yli viisi miljoonaa markkaa.

Marja ja Sami Suominen muuttivat Yrjö ja Lauri poikiensa kanssa syksyllä 1950 Tampereen Pyynikille osoitteeseen Pirkkalanvaltatie (nyk. Pirkantie 21) 1 A 5 Ruotsista. Tässä kaksiossa asuivat silloin jo Sami Suomisen Viipurista Tampereelle muuttaneet tädit, opettajasisarukset Alma ja Hanna Tuominen, jotka nyt asettuivat asumaan asunnon toiseen kamariin ja Suomisen nelihenkinen perhe toiseen huoneeseen. Vuonna 1951 syntyi Suomisen perheen kolmas poika, Hannu. Maria Suominen on kertonut Amerplastin synnystä seuraavasti:

"Amerplast sai alkunsa sen Pirkkalanvaltatie 1 A 5 eteisen nurkassa. Se oli meille ankaraa aikaa, koska olimme tottuneet sodanjälkeiseen Suomeen verrattuna suoranaiseen ylellisyyteen sekä Amerikassa että Ruotsissa. Eihän täällä ollut säännöstelyäkään vielä kokonaan purettu. Sinne eteisen nurkkaan me hankimme ensimmäisen Helvarin suurjaksosaumaajan, joka oli aivan ensimmäisiä Suomessa tehtyjä, ja se toimitettiin meille jälkivaatimuksella. Muistan hyvin, kun rautatien miehet kantoivat koneen meille siihen eteisen nurkkaan, ja rahat oli laskettava pakkauslaatikon kannelle heti. Totta kai se herätti tiettyjä epäluuloja, kun sellainen kone tuodaan pimeään eteiseen, jonnekin tehtaaseenhan se olisi kuulunut. Ja rahat me lainasimme siihen koneeseen äitini isältä."

T:mi Suomisen tehdas toimikin aina vuoteen 1955 Pirkkalan valtatien kaksion toisessa huoneessa, kun Alma ja Hanna Tuominen olivat muuttanet toisaalle asumaan. Lopulta tehdas toimi kummassakin kamarissa, kun Suomisen perhe asui Sepänkatu 26:ssa - samassa kotiosoitteessa toimi myös tehtaan konttori. Seuraavaksi Suomiset tähyilivät Tampereen Tammelasta isompaa tilaa tehtaalleen; tila löytyi Puolimatkankatu (nyk. Itsenäisyydenkatu) 18:n G porraskäytävän kellarihuoneistosta, jonne tehdas asettui vuonna 1955. Näissä kellaritiloissa tehtaalla oli töissä jo 8-10 henkeä, etupäässä kotirouvia, ja aluksi käytössä täällä oli lähes ainoastaan Tanskasta saatua polyvinyylikloridimuovia (PVC), joka ei missään tapauksessa soveltunut elintarvikkeiden pakkaamiseen. Eräänä päivänä Sami Suomisen luokse käveli tuttu mies mukanaan rulla polyeteenimuovia (PE) ja pyysi saumaamaan siitä pusseja, joita hän voisi myydä Tammelantorilla. Salme Myllynen omin sanoin kertoi elävästi Amerplastin vuosistaan:

Entisen Puolimatkankadun ja nykyisen Itsenäisyydenkatu

 18 G portaan kellarihuoneistossa toimi muutaman vuoden 

ajan Amerplast 50-luvulla.

"Muistan hyvin kun siellä Puolimatkankadulla ruvettiin saumaamaan näitä salaattipusseja. Sitä ennen teimme sekä lasten että aikuisten sadetakkeja, pukupusseja, vauvanhousuja, semmoisia sukka- ja tumppupusseja, joita säilytettiin komeronovissa ja kaikkea muuta... Salaattipussien kanssa rinnan teimme myös äänilevyliikkeille ns. AV-pusseja. Niissä oli sisällä staattinen liina, jolla äänilevyistä pyyhittiin pölyt pois. Ensin leikkasimme sahalaitasaksilla liinan määrätyn kokoiseksi, ja sitten saumasimme pussit valmiista muovikalvorullasta. Mitään varsinaista konetta ei ollut olemassa, mutta rouva Tikan mies oli teknisesti lahjakas, ja hän oli keksinyt sellaisen vipuvehkeen, jossa sähkö kulki langassa. Kun pussi asetettiin tämän langan alle, painettiin vipua ja laskettiin viiteen, niin lanka kuumeni polttamatta kuitenkaan muovia puhki, ja näin syntyi sauma... Esimiehenä Samia ei voita kukaan. Hän oli semmoinen, joka arvosti osaavaa ja tekevää ihmistä, ja hän sai ihmisen aina ja aina vaan tekemään ja yrittämään enemmän... Hän ymmärsi yrittävää ihmistä, ja vaikka hän oli liikemies, hänellä oli lämmin sydän. Jo silloin alkuaikoina, kun meitä oli vähän ja kun oli paljon tilauksia, niin Sami ei koskaan vaatinut tulemaan, vaan hän kysyi voiko rouva Myllynen mitenkään tulla sunnuntaina. Jos minulla oli lastenhoito-ongelmia, niin Sami oli valmis tuomaan ja viemään autollaan. Hän oli aina valmis auttamaan toista, ja kun työ saatiin valmiiksi, niin Sami sanoi, jotta hyvänen aika, nythän on juhlan paikka - ja niin sitä mentiin jonnekin noin ykskaks vaan."

Pienteollisuustalo nyk. Tampere-taloa vastapäätä.

Kun vuosi 1958 koitti, oli Amerplast kypsä jättämään muovihousujen saumaamisen ja siirtymään vielä rakenteilla olevaan Pienteollisuustalon kuudenteen kerrokseen osoitteessa Tammelanpuistokatu 60 (nykyisen Tampere-talon vastapäätä kadun toisella puolella). Yritys vuokrasi Pienteollisuustalon ylimmästä kerroksesta 200 neliötä tuotantotilaa ja monet kanssaihmiset pitivät uusiin tiloihin siirtymistä uhkarohkeana ja suorastaan hulluna hankkeena. Suomisen koko perhe asusti nyt osoitteessa Petsamonkatu 14 - tornitalossa, jossa Suomiset viihtyivät 25 vuotta - ja perheen lisäystäkin oli tullut kahteen otteeseen; ensin tytär Satu ja viimeisimpänä vielä Riikka-tyttö. Samassa Petsamonkadun talossa asustanut tekstiili-insinööri ja Sami Suomisen kurssikaveri Loa Karjalainen kotirouvaksi jäätyään sai Sami Suomiselta houkuttelevan tarjouksen ryhtyä avustamaan Amerplastin johdossa "muutamana tuntina päivässä". Varsin pian työpäivät Loallakin  venyivät 14-tuntisiksi ja hänen työuransa päättyessä Amerplastissa hänen muuttaessa miehensä työn perässä Helsinkiin vuonna 1964, oli Amerplastissa työssä jo 140 henkilöä. Vuoden 1957 helmikuusta Marja ja Sami Suominen ottivat liiketoimintaansa mukaan agrologi ja kiinteistöneuvos Kyösti Linnan - Round Table-3:n perustajajäsenen ja jäsentoiminnan kautta hyväksi perhetutuksi Suomisille tullut - rahoittamaan liiketoimiaan. Kyösti Linnan isä oli maanviljelijä, kansanedustaja, ministeri ja kunnallisneuvos Kustaa Emil Linna ja Kyöstin Antti-veli oli myös kansanedustaja 1960-luvulla sekä koulutukseltaan diplomi-insinööri. Linnan vanha sukukartano sijaitsi Takahuhdintie 75:n paikkeilla nykyisessä Tampereen Takahuhdissa ja sen  päärakennus talousrakennuksineen on saanut väistyä nykyisten kerrostalojen tieltä. Sami Suominen ja Kyösti Linna päättivät perustaa Rotaplast-nimisen kommandiittiyhtiön, jonka pääoma oli 4,5 miljoonaa markkaa. Suomisen osuus yhtiön pääomasta oli 500 000 markkaa ja toimitusjohtajana hän sai korvausta ja indeksihyvitystä siten, että kumpikin oli yhtiössä tasaveroinen. Kyösti Linna on muistellut liiketoimistaan Sami Suomisen kanssa seuraavasti:

"... Olin vaimoni kanssa käymässä Suomisilla kylässä ja siinä tuli puhe, että heidän yrityksensä on starttaamassa. He kysyivät suoraan, lähtisinkö mukaan. Tehtäisiin avoin yhtiö, jossa minä olisin mukana äänettömänä yhtiömiehenä, ja näillä puheilla se lähti liikkeelle. Asialla oli vähän kiirekin, koska jokin lisenssi oli odottamassa maksua, ja niin me menimme Samin kanssa KOP:iin, jossa selvitettiin, miksi minä olen mukana eli että olen tullut mukaan rahoittajaksi. Ja niin me maksoimme sen lisenssin. Siitä se alkoi: Italiasta oli tulossa pieni painokone, jolle oli jo varattuna tilat Tikantieltä Järvensivulta. Siellä me kokosimme konetta yhdessä Samin kanssa. Ja kun Sami sitten siirtyi Pienteollisuustaloon, sinne hankittiin toinen kone, jossa olin myös mukana. Tämä ensimmäinen pankkikäyntimme oli helmikuussa 1957, jolloin oli maksettava sekä lisenssi- että tullimaksut... Kyllähän minulle sanottiin, että älä mene semmoiseen epävarmaan yritykseen. Sami menee ja tulee, ei siinä olla ollenkaan varmoilla. No minä sanoin, että kun kerran olen lähtenyt, niin sopimus pitää, vaikka ei meillä ollut minkäänlaista paperia tehtynä. Minä ilmoitin pankissa, että hoidetaan vaan paperit eteenpäin, lunastuspuoli on taattu... Ja miten me sitten tähän päädyimme, johtuu yksinkertaisesti siitä, että Sami oli valloittava persoonallisuus, joka osasi olla ihmisten kanssa. Vaikka olisi ollut kuinka iso joukko ihmisiä koolla, niin jos hän jonkun kanssa jutteli, hän kääntyi keskustelukumppaninsa puoleen ja koko muu joukko unohtui... Samilla oli kuuntelemisen taito ja hänellä oli puhumisen taito. Jos tuli jotain ongelmia, Sami sanoi että sehän on vain järjestelykysymys."

Perhekuva kotoa, Petsamonkatu 14.
Eteisen nurkasta Pyynikillä alkanut Amerplastin toiminta oli vauhdikasta ja kasvu ensimmäisen kymmenen vuoden aikana noin 40 prosenttia vuodessa. Samoin kasvoi myös liikevaihto ensimmäisestä vuodesta kymmenenteen vuoteen yli satakertaiseksi. Hyvin pian yritys oli taas siinä tilanteessa, että Pienteollisuustalon ylimmänkerroksen tilat jäivät auttamattomasti liian pieniksi ja jostakin oli löydyttävä isommat tilat. Vuonna 1964 Sami Suominen osti konkurssipesältä Vehmaisista ilmastointialan yrityksenä toimineen kiinteistön tuotantotiloiksi. Loa Karjalainen luonnehti Sami Suomista seuraavasti:

"... Hänen toimintansa oli aluksi niin lyhytjänteistä, että joka päivä kun hän tuli Pyynikiltä, hänellä oli oma käyränsä millimetripaperilla, jolla hän tarkisti kyseisen päivän myynnin. Hän ei välittänyt lainkaan, mikä oli sen päivän tuotto, ainoastaan myynti oli tärkeää. Hän veti siihen käyrään viivaa ja jatkoi sitä tulevaisuuteen. Riskejä hän otti aivan mielettömästi sellaisia taloudellisia riskejä, että olin pakostakin jonkinlaisena jarrumiehenä. Meillä oli niin erilainen luonne näissä asioissa, en tiedä, oliko se hyvä vai paha, mutta minä ainakin koetin jarrutella. Hän otti esim. lainaa siten, että se kertakaikkiaan kauhistutti tavallista porvaria. Pahimmillaan hänen velkaosuutensa oli jotain 95:n prosentin luokkaa, ja sinä päivänä, kun hän muutti Pienteollisuustalosta Vehmaisiin, hän teki kaupan päivää ennen kuin hän loppujen lopuksi sai lainan! Sanoin hänelle monta kertaa, että olet ehdottomasti etevä liiketoimissa, mutta kyllä sinulla on ollut mahdoton tuuri - et sinä muuten olisi menestynyt..."

Sami Suominen oli myös monien keksintöjen ja patenttien mies. Italiasta löytyi konepaja, joka alkuun työllisti muutaman kymmentä ihmistä. Tämä Dolcin paja on nykyään merkittävä muoviteollisuuden koneiden valmistaja Milanon lähellä, Italiassa. Sami loi henkilökohtaiset suhteet insinööri Dolcin kanssa ja tilasi alkuun häneltä viisi konetta, mutta kauppamiehenä hän ei tarvinnut koneita heti ja koneet toimitettiin tietyssä aikataulussa. Inflaatio piti huolen vuosien saatossa, että koneet tulivat lopulta maksamaan korkeintaan puolet listahinnoista. Sami Suomisen määrätietoisella, sitkeällä työllä ja erinomaisilla neuvottelutaidoilla Suomeen saatiin myös japanilaisten kehittelemä Minigrip-pussien valmistus, jonka Pohjoismaisia oikeuksia hallinnoi Kööpenhaminassa European Minigrip. Vuonna 1971 Amerplast vuokrasi 2000 neliötä Ikaalisten kunnan teollisuushallista ja ryhtyi valmistamaan Minigrip-pusseja keskitetysti siellä.

Perhe Hulauksen mökillä Lempäälässä.

Suomisen perheen kesämökki oli hankittu Lempäälän Hulauksesta ja 1960-luvulla hankittiin myös 30 hehtaarin maatilan Parinsalo Pälkäneveden partaalta. Parinsalon hankinnan jälkeen Hulauksen mökki jäi lähinnä Amerplastin henkilökunnan virkistyskäyttöön. Parinsalossakin järjestettiin yrityksen henkilökunnalle kesäjuhlia, jotka huipentuivat hämäläiseen kymmenotteluun, jossa oli yksitoista lajia: pussijuoksu, naulanlyönti, kaljanjuonti, renkaanheitto, vedenlämmön arviointi, köydenveto, tikanheitto jne. Lajivalikoima ainakin osittain vaihtui joka vuosi. Parinsalo on aikojen saatossa kokenut monia muodonmuutoksia - välillä tila oli mm. valjastettu viljelyyn ja golfinnostuksen vallassa sinne tuli nurmikenttää ja golfrata - ja tila on tänä päivänä Yrjö Suomisen, Maria ja Sami Suomisen esikoispojan hallussa. Kiireisenä liikemiehenä Sami Suomisen piti päästä nopeasti paikasta toiseen - ja siirtymiset hän yleensä yritti ajoittaa öiseen aikaan. Tämän vuoksi hän juhannuksena 1968 aloitti koululennot moottorikoneilla. Vuoden 1973 maaliskuusta lähtien Sami Suominen osti oman helikopterin, jonka tunnus oli OH-HSS. Helikoptereita oli muuten tuohon aikaan koko Suomessa peräti 13 kappaletta.

Suomiset Parinsalossa Pälkäneellä.

Sami Suominen oli presidentin valitsijamiehenä vuonna 1968 ja osallistui Tampereen kunnallispolitiikkaan kaupunginhallituksessa vuosina 1969-71 ja kaupunginvaltuustossa vuosina 1969-80. Kansallisen Kokoomuksen edustajana hän oli eduskunnassa kansanedustajana vuosina 1970-75. Kansanedustajana hän osallistui ainakin Kulkulaitosvaliokunnan ja Pankkivaliokunnan työskentelyyn sekä oli Suomen Pankin tilintarkastajia. Luottamustoimia hänelle siunaantui vuosien varrella monia, kuten esim. Muoviyhdistys ry:n hallitus 1967-69, Teollisuudenharjoittajain yleinen ryhmä (pj), Teollisuudenharjoittajain liiton johtokunta (vpj), Suomen Pakkausyhdistys ry 1967-85, Suomen Muoviteollisuusliitto 1970-80 ja 1983-85, Tampereen Kauppakamari 1968-81, Keksijäin Keskusjärjestö Keke ry (pj) 1975-78 sekä Round Table SF kunniajäsen ja samaisen presidentti vuodet 1960-61.

Samin ja Marjan pojat olivat kasvaneet yrittäjähengessä ja yrittäjäperheessä, eikä kenellekään tullut varmasti yllätyksenä, että pojat aikanaan ajautuivat Amerplastiin myös työtä tekemään. Yrjö Suominen kirjautui ylioppilaaksi pääsyn jälkeen Tampereen yliopistoon taloudellis-hallinnolliseen tiedekuntaan valmistautuen sieltä ekonomiksi. Jo hiukan yli parikymppisenä Yrjö astui Amerplastin palvelukseen ja otti Marja Suomiselta vastaan henkilöstöpäällikön tehtävät. Opinnot jatkuivat kuitenkin työnteon lomassa ja Yrjö valmistui taloustieteiden maisteriksi. Vuonna 1980 taloustieteiden maisteri Yrjö Suominen nimitettiin Amerplastin markkinointijohtajaksi. Lauri Suominen opiskeli talous- ja koneinsinööriksi Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa ja teki diplomityönsä Amerplastista. Lauri Suominen asettui asumaan Saksaan ja hoiti siellä ollessaan kolmen vuoden ajan Amerplastin Stuttgartin konttoria. Vuodesta 1980 lähtien DI Lauri Suominen otti hoitaakseen talousjohtajan tehtävät Amerplastissa. Hannu Suominen valmistui merkonomiksi ja sen jälkeen hoiti Amerplastin Helsingin toimistoa.

26.2.1982 Amerplastiin ostettiin Askon hallusta tappiollinen Upo-pakkaus Nastolasta ja uusi tytäryhtiö kantoi nimeä Flexmer Oy. Emoyhtiö rakensi sille vallan uudet tuotantotilat, jonka Nastolan kunta päätti rakennuttaa. Kahdeksan miljoona maksaneet tilat valmistuivat vuonna 1984. Vuoden 1983 toukokuussa Amerplast vuokrasi  Kauhavalta Espen muovikalvopakkauksia valmistavan tehtaan ja täälläkin Kauhavan kunta rakennutti yritykselle uudet tuotantotilat, jotka vihittiin käyttöön helmikuussa 1985. Tämä yksikkö tunnettiin Amerplastin Kauhavan tehtaina. Vielä "pussikuningas" Sami Suominen ennätti ostaa huhtikuussa 1984 Rosenlew Oy:n Porvoon tuotantolaitosten pienpussitehtaan konekannan siirrettäväksi Vehmaisiin ja Kauhavalle. Näin saatiin markkinoilta poistumaan ainakin yksi paha kilpailija Amerplastilta. Tilivuosi 1983-84 näytti Amerplastin laskutukseksi 165 miljoonaa markkaa ja yhtiö työllisti jo yli 500 henkilöä.

Sami Suominen

Joulukuussa 1984 Marja ja Sami Suominen muuttivat uuteen kotiinsa Playa de las Americasiin, Teneriffalle. Sukupolvenvaihdos oli kunnialla saatettu yrityksessä loppuun ja Amerplastin yhdeksän yksikköä oli jaettu kolmeen lohkoon, joita johtivat Yrjö Suominen, Lauri Suominen ja Aarno Lindström. Sami Suominen piti itsellään yrityksen hallituksen puheenjohtajan tehtävät. Maanantaina 30.12.1985 Sami Suominen lähti kodistaan Teneriffalla tennistä pelaamaan ja kadulle astuessaan jäi auton yliajamaksi. Hän kuoli ambulanssissa matkalla sairaalaan. Sami Suominen haudattiin Vatialan hautausmaan metsähautaan, hautaan, josta puoliso Mariakin sai vuonna 1997 lepopaikan. Kaikkia asiasta kiinnostuneita suosittelen hankkimaan käsiinsä ja tutustumaan Aaro Salmelan mainion elämäkertakirjaan Samista - Sami, Sami Suominen omin ja muiden silmin. Tätä nimenomaista teosta olen käyttänyt yhtenä tietolähteenäni ja lainannut siitä artikkelini siteeraukset.

 Sami ja Maria Suomisen hautakivi

Vatialan hautausmaalla talvella 2014.