Kunnallisneuvos Johan Niklas Salminen.

Kaikki Tampereen historiaa vähänkään tuntevat saattavat muistaa, että kaupunki tunnettiin pitkään naisten kaupunkina. Mitkä mahtavat olla kolme tunnetuinta naisiin liittyvää maamerkkiä uhkean kaupunkimme julkikuvassa?

Pyynikin kuljetuskalustoa 1930-luvulla.

Tehtailija Sulo Salmelin.

Rosa Salmelin.

Ensimmäinen on tietysti Pyynikin Helmi. Kaakinmaalle Papinkadun ja Tiiliruukinkadun kulmaan puhdasvetisen kaivon äärelle perustivat vuonna 1897 eri oluttehtaan yhdistymällä uuden panimon, Osakeyhtiö Pyynikin. Perustajina olivat kauppaneuvos Julius Jonsson, panimomestari Gösta Borg, rakennusmestari Arthur af Hällström ja kauppiaat Fredrik Pöllänen sekä K. J. Landeman. Kieltolain tultua voimaan vuonna 1919 tehdas valmisti mm. tätä legendaarista limonadijuomaa, Pyynikin Helmeä. Vuonna 1922 tehtailija Sulo Salmelin sai Pyynikin panimon osake-enemmistön haltuunsa ja vei tehdasta eteenpäin kuolemaansa saakka vuoteen 1930. Salmelinin puoliso, Rosa Salmelin  johti tehdasta  aina vuoteen 1963 asti, jolloin edellisten poika, Juhani Salmelin jatkoi tehtaan johdossa vuoteen 1985 saakka. Tuolloin tehdas myytiin Sinebrychoffille.

 

Toinen maamerkki on varmasti Suomen neito, joka on yksi Wäinö Aaltosen neljästä Pirkkalaisveistoksesta Tampereen Hämeensillalla. Patsas sai paikkansa sillan kupeesta 26.9.1929. Tampereen Tuomikirkonkadulla on aikoinaan toiminut myös saman niminen anniskeluravintola.

Suomi neito.

Kolmantena - muttei välttämättä vähäisimpänä - lienee Epilän Nahka tarkoitusperiin sopivaksi?! Korpilahdella 13. tammikuuta 1861 sorvari Kalle Raajinmäelle ja Maijastiina Vuohelalle syntyi Johan Niklas Salminen. Isä kuoli nälkävuonna 1867 ja perhe jäi äidin vastuulle. Johan pääsi jo varhain maanviljelystöihin ja 18-vuotiaana hän lähti nahkurinoppiin siirtyen setänsä mukana Tampereelle. Kisällinäytteen hän teki vuonna 1882 hän ja samaan aikaan suoritti kansakoulun. Salminen perusti vuonna 1884 Tampereelle pienen nahkurinliikkeen, jonka siirsi osoitteeseen Puutarhakatu 23 vuonna 1889. Toiminnan kasvaessa Hatanpäälle rakennettiin uusi nahkatehdas ja osia tuotannosta siirtyi kolmanteen tehdasrakennukseen Epilään. Salminen osti vuonna 1915 Epilästä Erland Hildenin vuonna 1891 perustaman nahkaverstaan rakennuksen ja perusti näin Epilän Nahkatehtaan. Vuonna 1926 Salmisen nahkatehdas työllisti jo 128 henkilöä ja laman jälkeen vuonna 1938 tehtailla työskenteli jälleen 132 työntekijää.

Salminen toimi nahkatehtaan johdossa poikkeuksellisen pitkään; kaikkiaan 50 vuotta. Ennen vuotta 1917 hän toimi tehtaansa yksinomistajana ja johtajana ja vuodesta 1917 perheyhtiö J.N. Salminen Oy:n Nahkatehtaat toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtaja. Oman toimensa ohessa hän ennätti vuodet 1903-16 työskennellä myös Höyrypuuseppä Oy:n isännöitsijänä. Tampereen kunnalliselämään hän osallistui aktiivisesti luottamustehtävissä ja sai vuonna 1931 kunnallisneuvoksen arvonimen. Kaupunginvaltuustossa hän istui yli kaksikymmentä vuotta vuosina 1893-1904 ja 1909-20, toimi holhous- ja köyhäinhoitolautakunnissa sekä palotoimiston puheenjohtajana. Myös kirkkovaltuusto ja työnvälitystoimiston johtokunta tulivat hänelle tutuiksi.

Salminen osallistui Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen toimintaan, jonka puheenjohtajaksi hän tuli 1906. Hän toimi Suomen Nahkuriammatin työnantajain liiton puheenjohtajana vuosina 1906-1921 ja tämän jälkeen Suomen Nahkateollisuusliiton hallituksen puheenjohtajana. Salminen oli myös suomalaisuusaatteen kannattaja ja hän otti innokkaasti osaa Suomalaisen puoleen ja Kansallisen Kokoomuksen kinkereihin. Salminen oli myös Suomalaisen klubin perustajia ja toimi klubin johtokunnassa kuolemaansa asti, vuodesta 1901 lähtien johtokunnan puheenjohtajana sekä vuodesta 1931 kunniajäsenenä. Sivistystyötä Salminen tuki myös 100 000 markan lahjoituksella Turun suomalaiselle yliopistolle.