Tampereen kulkutautisairaala.

Tampereen kaupungin väkiluku kasvoi kovin laiskasti alkuvuosina; vuonna 1810 asukkaita oli vajaa 700 ja vuoteen 1831 asukkaita laskettiin olevan 1500. Rautatien valmistuminen auttoi kaupungin kehitystä ja vuonna 1880 asukkaita kaupungissa oli jo 13 750, ja vuonna 1890 asukasmäärä ylitti jo 20 000.

Tampereen terveysolosuhteet olivat kovin haasteellisia lähes 1800-luvun loppuun asti; kaupungissamme toimi 1800-luvun alusta alkaen yksi lääkäri, joka vuodesta 1811 oli piirilääkäri. Piirilääkärin tehtäväkenttään kuului kaupungin lisäksi myös laajasti maaseutua kaupungin ympäriltä. Tämän piirilääkärin nimenomaisesta vaatimuksesta johtuen kaupunkiin palkattiin välskäri hoitamaan vaatimattomampia lääkärintehtäviä vuona 1819; tämä tehtävä lankesi ensiksi sotaväen alilääkärille, Mikko Bergholmille. Bergholmin jätettyä paikkansa vuonna 1831virka sai jatkajan vasta kymmenen vuoden jälkeen, kun Karl Petter Molin ilmestyi välskäriksi tai kaupunginkirurgiksi. Molin oli lukkari Petter Molinin poika, joka oli opiskellut Turun lukkarikoulussa ja harjoitellut Turun lääninsairaalassa rokottajan ja välskärin taitojaan. Hänen tavanomaista työsarkaansa saattoi olla humalaisten kapakkatappeluissa haavoittuneiden kokoon parsiminen. Molin määrättiin myös Tampereen, Kangasalan ja Oriveden piirien rokottajaksi.

Vuonna 1848 kaupunkimme sai oman kaupunginlääkärin ja yleisen sairaalan, ja tämän sairaalan ylläpitoon kaupunki sai valtiolta korvauksen. Sairashuone sijaitsi Nalkalantorin varrella vuokratussa talossa ja veti 35 sairassijaa, joista 15 paikkaa oli varattu sukupuolitaudeille. Sairashuoneen piiriin kuului kaupungin lisäksi 25 maaseutupitäjää ja sairashuoneen henkilökuntaan kuului sairaanhoitajan ja lääkärin lisäksi taloudenhoitaja, palvelija ja renki . Ensimmäinen Tampereen kaupunginlääkäri oli Niilo Juhana Vilhelm Idman, jonka 250 hopearuplan palkasta Finlayson ja Frenckellin tehtaat hoitivat 150 ruplaa. Niilo Idman sai vuonna 1859 nimityksen pirilääkäriksi ja hän viihtyi kaupungissamme kuolemaansa eli vuoteen 1874 asti. Otto Blåfield jatkoi Tampereella kaupunginlääkärinä vuosina 1859-1886. Vuonna 1878 kaupunki sai kolmannen lääkärinsä, joka tuli tehtäväänsä ensi apulaiskaupunginlääkäriksi ja sittemmin toisen kaupunginlääkärin virkaan.

1880-luvun alussa kaupungissamme oli jo kolme lääkäriä ja kolme kätilöä, yleisen sairaalan lisäksi kaksi apteekkia. Rautatielääkäri tuli kaupunkiin vuonna 1883 ja ensimmäinen yksityislääkäri, Gustaf Rudolf Idman, kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 1897 kaupungissa oli jo 11 lääkäriä ja neljä apteekkia, joista kolme sijaitsi kaupungin länsipuolella ja yksi itäpuolella. Apteekkarit olivat K. Molin, Fr. Borg, W. Aschan ja A. A. Scheele. Apteekkarit omistivat myös kaupungin kolme rohdoskauppaa. Vuonna 1898 Tampereella oli kymmenen lääkäriä ja ympäröivissä kunnissa saman verran kunnanlääkäreitä sekä jokunen piirilääkäri ja melko vilkas keskustelu oman lääkäriyhdistyksen perustamisesta kävi varsinkin Engströmin kahvilassa Kauppakadun ja Läntisen kadun (nyk. Näsilinnankadun) puisessa kulmatalossa. Lääkärit kokoontuivat varsinkin aamupäiväisin kahvilaan tapaamaan kollegoita ja kahvittelemaan sekä kirjoittamaan vekseleitä; monilla lääkäreillä oli osakkeita ostettu Tampereen Osakepankista. 7.5.1898 pidettiin tässä Engströmin kahvilassa kaupunkimme lääkäriyhdistyksen perustava kokous, johon osallistui kahdeksan lääkäriä; lääkäri Eino Rafael Ahlman, toinen kaupunginlääkäri Ernst Ewald Bergroth, yleisen sairaalan lääkäri Gustaf Albert Backman, Pellavatehtaan lääkäri, Nils Gustaf Durchman, ensimmäinen kaupunginlääkäri Gustaf Rudolf Idman, Tampereen aluelääkäri Ernst Gustaf Vilhelm af Hällström, Nokian tehtaan lääkäri Karl Gustaf Johan Idman ja köyhäinhoidon ja kulkutautisairaalan lääkäri Oskar Henrik Nyman. Joukosta puuttuivat ainoastaan piirilääkäri Axel Hjalmar Ilmoni ja yksityislääkäri Gustaf Pitkänen.

Lääkäriyhdistyksen perustamiskokous päätti toimia toistaiseksi ilman sääntöjä; Åbo Läkareföreningin säännöt olivat kokouksen nähtävänä ja niitä oli tarkoitus pitää yhdistyksen sääntöjen laadinnassa ohjeena. Nämä kyseiset säännöt sisälsivät vain yhden varsinaisen pykälän, jonka mukaan yhdistys valitsee keskuudestaan rahastonhoitajan. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli Gustaf Albert Backman ja varapuheenjohtajaksi Gustaf Rudolf Idman ja sihteeriksi Eino Rafael Ahlman. Seuraava varsinainen kokous määrättiin 11.6.1898 pidettävän kahvila Bauerin tiloissa - myöhemmin Emmauksen kulmarakennuksessa -, jonne oli tarkoitus kokoontua jatkossakin kerran kuukaudessa. Puheenjohtajalle varattiin myös oikeus kutsua joukkonsa kokoon myös tarvittaessa useamminkin.

Vuoden 1879 terveydenhoitoasetus määräsi kunnat huolehtimaan terveydenhoidollisesta tilasta ja Tampereella terveyshoitolautakunta aloitti toimintansa vuonna 1881. Kuvernööri vahvisti lautakunnan työjärjestyksen 24.5.1881 ja lautakuntaan kuuluivat kaupunginlääkäri, pormestari, kaupunginarkkitehti sekä neljä kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua varsinaista jäsentä sekä neljä varajäsentä. Puheenjohtajana oli kaupunginlääkäri Otto Blåfield ja ensimmäiset kuusi vuotta vuosikertomukset laadittiin ruotsinkielellä. Ensimmäisinä tehtävinä oli viemäri- ja vesijohtolaitoksen perustaminen, yleisen puhtauden vaaliminen sekä ruokakauppojen puhtauden järjestäminen yms. Vesi saatiin kaupungissa vielä yleensä kaivoista ja avoviemäri vei jätevesiä. Vuonna 1880 kaupungissa oli käytössä vain kolme pääviemäriä ja terveyshoitolautakunnan esityksestä valtuusto päätyi vuonna 1887 rakennuttamaan viemäriverkoston, joka sitten vuonna 1894 pääosiltaan valmistuikin. Likavesien turmelemat kaivot jouduttiin sulkemaan ja ensimmäinen kaupungin vesijohtolaitos - pääjohdon muutamine sivuhaaroineen - valmistui vuonna 1884. Amurin kaupunginosa oli yksi vaikeimpia kulkutautipesäkkeitä, jossa ei ollut vettä eikä viemäreitä. Terveyshoitolautakunnan esityksestä kaupunki sai kolme ensimmäistä yleistä käymäläänsä vuonna 1887.

Vuonna 1885 terveydenhoitolautakunnan palvelukseen astui insinööri A. Ahlberg, joka poliisien kanssa tarkasti kaupungin puhtausolosuhteita. Vuonna 1893 palkattiin viisi terveyspoliisia terveystarkastuksia varten lämpimiksi vuodenajoiksi. Terveyspoliisilaitos perustettiin vuonna 1894 ja sinne tuli kahdelle terveyspoliisille virat; vuodesta 1899 sai laitos kolmannen terveyspoliisin. Vuonna 1993 perustettiin Tampereelle kuusipaikkainen lapsenpäästölaitos, jonka toimintaa valtio myös tuki. Vuonna 1894 Tampereella oli laitossynnytyksiä 73, kun samaan aikaan kaupungissa syntyi 838 untuvikkoa. Kiertävän sairaanhoitajan kaupunkimme sai vuonna 1889 ja näitä palveluita erityisesti tarvitsivat työväestö ja vähävaraiset lapsiperheet. Koukkuniemen vaivaistalon yhteyteen vuonna 1886 valmistui myös sairasosasto ja mielenvikaisille osasto. Koulukadulle saatiin vuonna 1897 30-paikkainen kulkutautisairaala ja vuonna 1893 aloitti toimintansa tehtaansairaalan 22-paikkainen Finlayson & Knin sairashuone.


Vuonna 1881 teki isorokko pahaa jälkeä Tampereella ja jälleen vuonna 1885 uusiutui saman taudin esiintyminen kaupungissamme. 12 000 asukasta jouduttiin rokottamaan tämän taudin vuoksi kaupungissamme. Tuhoisimpia oivat tulirokon lisäksi, isorokko, lavantauti ja kurkkumätä. Vuosi 1887 toi mukanaan pahan lavantaudin ja vuosi 1890 oli jällen tulirokon vuoro. Vuosi 1889 toi tullessaan influenssan ensimmäisen kerran Tampereelle.

Vuonna 1897 nimettiin kaupungin läntisen ja itäisen alueen köyhäinlääkäreiksi G. A. Backman ja E. af Hällström. Kun Backman tuli valituksi seuraavana vuonna yleisen sairaalan lääkäriksi, tuli köyhäinlääkärin virkaa nimitetyksi Oskari Nyman. Vuonna 1899 vapaaherra ja Suomalaisen Reaalilyseon vt. rehtorin Eino Sakari Yrjö-Koskisen anomuksesta ehdotettiin kaupungin valtuusmiehille oppikouluja varten koululääkärin palkkaamista. Saman vuoden joulukuussa ensimmäiseksi Tampereen koululääkärisi tuli valituksi Gösta Idman. Terveydenhoitolautakunnalle jätettiin vuonna 1898 50 henkilön allekirjoittama aloite kaupungin viidennen apteekin perustamisesta Tammelan kaupunginosaan. Lautakunta myöntyi seuravana vuonna uuden apteekin perustamiseen, vaikka piirilääkäri asiaa vastustikin. Samana vuotena lautakunta käsitteli Lielahden kartanonomistaja Wilhelm von Nottbeckin aloitetta rakentaa kapearaiteinen rautatie kaupungista omille mailleen viedäkseen mm. lantaa alueellensa. Tähän lautakunnan oli helppo suostua. Lautakunta tutkitutti myös Näsijärvestä otetut vesinäytteet Helsingissä, jossa vesijohtoveden laatu todettiin olevan kirkasta ja heikosti kellertävää. Mältinrantaan puollettiin myös naisille tarkoitetun uimahuoneen rakentamista vuonna 1900.

Elokuussa 1897 valmistui uusi kulkutautisairaala, johon seuraavana vuonna otettiin 274 potilasta hoitoon - 38 heistä terveyspoliisin saattelemina. Hoitopäiviä sairaalalle kertyi kaikkiaan 3871 vuodessa ja 42 potilasta kuoli siellä. Samaan aikaan Finlaysonin & Knin sairashuoneessa hoidettiin 101 potilasta ja suoritettiin 40 operaatiota, hoitopäiviä laskettiin olevan 2913 ja sairashuoneella kuoli vastaavasti 8 potilasta. Lapsenpäästölaitoksella syntyi 145 lasta, joista 8 syntyi kuolleena, hoitopäiviä 1100.

Tohtori Karoliina Eskelin perusti vuonna 1899 oman 7-paikkaisen sairashuoneen Tampereelle, jossa lääkäreillä oli mahdollisuus hoitaa omia potilaitaan yksityisesti. Jo seuraavana vuonna Eskelin luovutti sairashuoneensa sairaanhoitaja Fanny Carlsonille. Kaupunki myös avusti tätä sairashuonetta, ja sitä vastaan yksi sairashuoneen paikoista oli varattu kaupungin vähävaraisille. Useina vuosina myös Tampereen Lääkäriseura avusti sairashuonetta. Sairashuone muutti Läntiseltä kadulta Koulukadulle vuonna 1904 ja nyt sairaspaikkojen määrä nousi ensi 12:een ja myöhemmin niitä oli jo 18.

Köyhäintalon alueelle valmistui vuonna 1902 kaupungin mielisairaala ja alueen kunnallissairaala ja mielisairaala jäivät sairaalain hallituskunnan alaisuuteen. Tohtori K. A. Hoffström sai vuonna 1904 synnytyslaitoksen hoitaakseen ja samassa yhteydessä laitoksen paikkaluku nousi 18 paikkaan. Vuonna 1913 kaupungin uusi synnytyslaitos nosti paikkaluvun vielä 28-paikkaiseksi. Kulkutautisairaalaan valmistui vuonna 1910 50-paikkainen tulirokko- ja kurkkumätäosasto. Vapaaehtoistyönä alkoi vuonna 1904 Maitopisarayhdistyksen toiminta, josta juonsi lopulta lastenneuvolatoiminta juurensa. Vuonna 1906 alkoi myös kansakoululääkärien toiminta ja vuonna 1909 tuli ensimmäinen kouluhammaslääkäri. Tampereen Lääkäriseuran aloitteesta vuonna 1912 perustettiin Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen Tampereen haaraosasto, jolle seura teki merkittävän arpajaistoiminnasta saadun lahjoituksen. Yhdistys rakennutti Kaupin mäelle vuonna 1915 30-paikkaisen keuhkotautiparantolan, jota se myös piti yllä kunnes parantolan otti kaupunki hoitaakseen vuonna 1929.

Kaupin keuhkotautiparantola.