Kauppias Heinrich Georg Franz Stockmann.

Merkittävä liikekumppani Serlachiukselle oli monen asian mahdollistanut kauppias Heinrich Georg Franz Stockmann Lyypekin liepeiltä Ritzerausta (s. 14.1.1825 ja k. 6.1.1906). Hänen verkostonsa ja suhteensa tekivät monet liiketoimet Serlachiukselle helpommiksi ja samoin Stockmann sai Helsingistä omalle liiketoiminnalleen asiakkaita ja halvempia raaka-aineita maakunnasta Gustaf Serlachiuksen välityksellä. Kaiken muun ohessa kauppias Stockmann tuli opettaneeksi apteekkari Serlachiukselle vekseleiden käytön. Vekselilainsäädäntö tuli Suomeen vasta vuonna 1858, vaikka Euroopassa vekseleitä käytettiin jo keskiajalla.

 

Yhdyspankin - ensimmäisen liikepankin - avatessa perustamisvuonna 1862 sivukonttorin Tampereelle, oli Gustaf Serlachius sen ensimmäisiä asiakkaita. Sivukonttorin toiminnasta oli vastuussa Finlaysonin tehtaan pääomistaja Wilhelm von Nottbeck ja hänen kanssaan Serlachius oli tekemisissä monissa asioissa. Suomen suuriruhtinaskunta irtautui vuonna 1865 ruplan kurssista ja kiinnittyi hopeakantaan; tämän uudistuksen oikealla aavistuksella Serlachius teki 800 hopeamarkan kurssivoiton. Vuori-insinööri ja filosofian maisteri Knut Fredrik Idestam (s. 28.10.1838 ja k. 8.4.1916) tuli merkittäväksi henkilöksi tässä vaiheessa Gustaf Serlachiuksen tulevaisuuden kannalta. Idestam oli oppinut Saksassa paperinvalmistuksen puusta ja vaikka tämä menetelmä jo meillä Suomessa tunnettiin, oli Idestam ensimmäisen teollisen puuhiomon perustaja maassamme. Tehdas pystytettiin vuonna 1865 Tammerkosken rantaan. Seuraavan tehtaansa Idestam perusti Nokialle vuosina 1868-69 hankkien yhtiönsä omistukseen Nokian kartanon maita. Vuonna 1871 hänen pystyttämistään tehtaista tehtiin osakeyhtiö, Nokia Aktiebolag, jonka ensimmäisenä toimitusjohtajana Idestam toimi.

 

Vuori-insinööri Knut Fredrik Idestam.

Gustaf Serlachius liukui hiljalleen Idestamin suosioon eräänlaisena konsulttina alkuun tutustuttaen insinöörin mm. Nottbeckin kanssa. Serlachius teki ensin Idestamin kanssa rohdoillaan kauppaa, mutta varsin pian hän alkoi näkyä myös rakennusmestarin ominaisuudessa hiomolla. Puuhiomo käynnistyi keväällä 1866 ja siellä työskenteli tuolloin noin kymmenisen työntekijää. Idestam ei joutanut itse olemaan paikalla aina, sillä hänellä oli virka vuorihallituksessa Helsingissä. Serlachius hoiti hiomon juoksevia asioita paikallisesti; hänen apteekkinsa kautta järjestyi työmiesten palkanmaksut ja hiomon laskut. Kesällä 1866 Frenckell alkoi julkaista ensimmäistä paikallislehteä Tampereella viikottain ja tähän tarkoitukseen he tarvitsivat puupaperia kustannussyistä. Näin he saivat Tampereelta tarpeeseensa edullisempaa puupaperia, ja joulukuusta 1866 painettiin Tampereen Sanomat ensimmäisenä sanomalehtenä puupaperille. Serlachius ryhtyi puuhiomon isännöitsijäksi ja samalla opiskeli lähinnä käytännön kautta valmistusprosessin toimintaa tehtaalla.

Vuonna 1865 koetteli Tamperetta merkittävä tulipalo, jossa viitisensataa asukasta jäi koditta. Kaupungin toinen apteekkari Granberg kärsi myös kovia menetyksiä tässä palossa ja siksi Serlachiuksen Vanha Apteekki menestyi markkinoilla. Serlachius nimitettiin myös komiteaan, jonka tarkoitus oli laatia asemakaava paloturvallisemmaksi. Seuraavana vuonna tuntui jo yleinen taloustilanne vaipuvan lamaan, mutta tulossa olivat vielä paljon kovemmat koettelemukset; vuosina 1866-67 oli kovat talvet ja pakkaset, jotka kuihduttivat sadot ja seurauksena oli kova nälänhätä. Serlachius kuului Tampereen terveyslautakuntaan ja oli Suomen Lääkäriseuran jäsen. Patruuna Nottbeck antoi määräyksen, että tehtaan porteille tulleita nälkäisiä ja köyhiä ihmisiä ei saanut käännyttää pois, vaan ruokkia ja tarjota tehtaalta tilapäistä majoitusta. Samoin täyttyi Nalkalantorin varrella sijainnut sairaala sairastuneista ihmisistä. Lääkkeet ja rohdot tekivät kauppansa, mutta kaikilla ei ollut hyvää maksukykyä. Tässä tilanteessa aloittivat toimintansa työhuoneet, joissa köyhä väki teki työtä nälkäpalkalla; Tampereen ensimmäinen työhuone aloitti helmikuussa 1867 Nalkalantorilla nahkuri Brummertin talossa, jossa tehtiin lähinnä harjoja ja luutia.   

Apteekkari Serlachiuksen liiketoimet Tampereella ajautuivat vähitellen ahdinkoon ja hänestä oli tullut huono velkojen takaisinmaksaja. Keväällä 1868 Serlachiuksen apteekki koki vähäisen tulipalon ja 37-vuotias Serlachius löysi lopulta 30 000 markalle apteekilleen uuden omistajan, kun Kangasalan haara-apteekinhoitaja Karl Molin ilmoittautui halukkaaksi jatkajaksi ostamalla koko apteekkitoiminnan häneltä. Uusia liikekumppaneita oli nyt vaikea Serlachiuksen löytää itselleen Tampereelta, sillä hänet tunnettiin jo omavaltaiseksi psykopaatiksi - aivan oman tiensä kulkijaksi. Hän riitautui monien ihmisten kanssa ja lopulta Idestamin kanssa myöskin.

Vuonna 1868 Gustaf Serlachius apteekkiliiketoimintansa myytyään siirtyi Mänttään. Hän osti Keuruulla Mäntän kartanolta palstatilan vesiosuuksineen Mäntän kosken läntisestä haarasta ja 17.9.1968 muutti Mänttään perheineen aloittaen heti puuhiomon rakennustyöt kosken rannalla. Tampereelta Serlachius oli saanut puhuttua mukaansa teknikko Paul Myliuksen ja insinööri Hermann Kauffmannin puuhiomolleen, mutta heidänkin kanssaan hän ajautui myöhemmin isoihin riitoihin. Elämänsä aikana Gustaf ennätti rakennuttaa Mänttään ainakin kaksi puuhiomoa, kaksi höyrysahaa, paperitehtaan, pussitehtaan ja pahvinjalostustehtaan. Elämä perheellä ei varmasti ollut helppoa aluksi "keskellä ei mitään" ja Serlachiuksen hankkeille ihmiset jopa nauroivat alkuun. Ensimmäisen vuoden puumassa vietiin hevosvoimin ensin Hämeenlinnaan ja sieltä edelleen Viipurin kautta Pietariin ja maantie valmistui vasta vuonna 1874 Keuruulta Mänttään ja Vilppulaan. Vuonna 1870 aukesi rautatieyhteys Riihimäeltä Viipuriin, vuonna 1876 päästiin Hämeenlinnasta Tampereelle ja Turkuun sekä vuonna 1883 Vaasaan. Vuonna 1878 alkoi höyrylaivayhteys Vilppulasta Tampereelle. Mänttä sai ensimmäisen paperikoneensa vuonna 1882 ja toinen kone valmistui vuotta myöhemmin. Vilppulaan puuhiomo valmistui samoihin aikoihin. Vuosina 1900-01 Serlachius sai vielä aikaan Mäntän ja Vilppulan välille rautatieyhteyden ja Sassiniemen sahan.

Tulipalossa tuhoutui Mäntän toinen puuhiomo ja paperitehdas vuonna 1890 ja tämän vuoksi tehtaalle jouduttiin investoimaan uudet koneet. Vuodesta 1893 lähtien Serlachiuksen yritys joutui käytännössä velkojien hallintaan Gustaf Serlachiuksen kuolemaan asti. Serlachius oli viimeisinä elinvuosinaan sairaanloinen (pyörätuolissa), alin omaan huolenaan perheen ja yrityksen menestys jatkossa. Määrätietoisella toiminnallaan Serlachius ajoi talviliikenteen aloittamisen Hangosta Englantiin ja Hangosta Kööpenhaminaan. Myös hänen aloitteestaan Suomi sai ensimmäisen jäänmurtajan. Merkittävällä panoksella hän oli edesauttamassa Pohjanmaan radan rakentamista Näsijärven itäpuolitse. Luonnonsuojelun parissa hän niitti mainetta saaden perustettua Tampereelle Pyynikin luonnonsuojelualueen.

 

Mäntässä Serlachiuksen perhe asui ensin Mäntän kosken rannassa alun perin myllytuvaksi tarkoitetussa punaisessa puutalossa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Tukholmalainen arkkitehti A. E. Melander - Melander suunnitteli mm. Helsingin Johanneksen kirkon - sai Gustaf Serlachiukselta tehtäväksi suunnitella perheelle kodiksi punatiilestä linna, jonka rakennustyöt alkoivatkin vuonna 1889, mutta rakennustyöt keskeytyivät vuoden 1890 tulipalon vuoksi. Mäntän linna valmistui kuitenkin vuosina 1895-96. Gustaf ennätti asua linnassaan n. kuusi vuotta kuolemaansa 13.6.1901 asti ja vaimo Alice asusti linnaa kuolemaansa vuoteen 1912 asti. Nykyään linnaa ei enää ole, sillä se purettiin vuonna 1939 G. A. Serlachius Oy:n laajenevien tehtaiden tieltä.

 

Gustaf Serlachiuksen poika Axel Ernst opiskeli Helsingin teknisessä reaalikoulussa vuodet 1881-83, mutta hän oli isänsä kanssa usein suurissa vaikeuksissa, koska heidän luonteensa olivat kovin erilaiset ja ajatukset eivät kohdanneet myöskään tavassa johtaa yritystä. Axel tuli takaisin Mänttään vuonna 1896 ja lähti taas Helsinkiin asumaan vuonna 1900 muuttaakseen taas vuonna 1903 Mänttään. Vuodet 1896-1903 Axel toimi Espanjan varakonsulina Tampereella. Axel ajautui myöhemmin vararikkoon ja päätyi lopulta päättämään päivänsä oman käden kautta 14.1.1921 Mäntässä.

 

Thyra Serlachius opiskeli viisi luokkaa Helsingin suomalaista tyttökoulua ja myöhemmin vielä sveitsiläisessä sisäoppilaitoksessa ja Pariisissa ranskan kieltä. Vuosina 1878-95 toimi Mäntän tehtaan isännöitsijänä ja johtajana insinööri Wladimir Jurvelius. Thyra avioitui Wladimir Jurveliuksen kanssa vuonna 1889 ja heidän avioliittonsa oli lapseton. Serlachius rakennutti pariskunnalle Koskitaloksi kutsutun kaksikerroksisen puutalon Mäntän kosken vastarannalle vuonna 1889 ja tässä talossa asui ainakin jonkin aikaa myös Axel Ernst.

 

Nuorin Serlachiuksen lapsista, Sigrid (Sissi) Edith Serlachius kihlautui aluksi salaa serkkunsa Gösta Serlachiuksen kanssa. Elokuussa 1899 heidät vihittiin ja he asettuivat asumaan Mäntässä isännöitsijän taloon ja Isoniemen tilalle, jonka olivat vuosisadan vaihteessa hankkineet maanviljelystä ja karjanhoitoa varten. Lopun yhteiselämästään ennen eroa he asuivat Mäntän linnassa, Sissin lapsuudenkodissa. Sissi ja Gösta Serlachiuksella oli kaikkiaan viisi lasta; Ralph Erik (s. 1901), Kersti (Stina) (s. 1902), Greta (s. 1904), Bror Gustaf Gabriel (s. 1907) ja lopulta Gustaf Adolf (s. 1913). Gösta Serlachius osti Isoniemen tilan vierestä Joenniemen torpan maa-alueineen vuonna 1916. Sigrid ja Gösta Serlachius erosivat vuonna 1916 ja tyttäret jäivät äidille ja pojat isälle. Sigrid muutti hänelle rakennetulle Juhola-nimiselle tilalle Keurusselän rantaan, jossa eli elämänsä loppuun vuoteen 1944 asti.