Saksalainen pappi ja teologi, Martti Luther (s. 10.11.1483 Eisleben ja k. 18.2.1546 Eisleben) käynnisti katolisessa kirkossa uskonpuhdistuksen, joka johti protestanttisen luterilaisen kirkkokunnan syntymiseen Saksassa. Enin osa ihmisistä tuntee hänen saavutuksensa, mutta tänään keskitymme Martin vähemmän tunnettuun puoleensa, suhteeseen juutalaisiin.

1400-luvun loppupuolella Saksa vietti vaurautensa päiviä ja viriiliä elämää, mm. kirjapainotaito ja sen kehittyminen levittivät vikkelästi uusiakin asioita laajalle alueelle. Samoihin aikoihin juutalaisia karkotettiin Saksan alueilta ja he, jotka vielä elivät Saksassa, kokivat syrjintä ja halveksintaa. Juutalaisia syytettiin koronkiskonnasta ja saksan sana Jude tarkoittikin sekä juutalaista että koronkiskojaa.

Martin Luther.

Martti Luther oli poikkeuksellisen urhea mies puheissaan ja kirjoituksissaan, kun ryhtyi kyseenalaistamaan niin maallisen kuin hengellisenkin vallan oikeutusta. Ankaraa kritiikkiä saivat niin paavi kuin kuninkaat ja samalla hän tuli varmasti asettaneeksi itsensä myös hengenvaaraan tieten tahtoen. Vahvoista keskiaikaisista ennakkoluuloista koskien juutalaisia ja juutalaisuutta hän ei pystynyt hälventämään edes itseltään. Ilmeisesti hän tunsi lukumääräisesti vain hyvin harvoja juutalaisia, mutta hän vaikutti ympäristössä, joka oli sekä teologisesti että kansanomaisella tavalla katsottuna hyvin juutalaisvastainen. Kristityillä oli vahva mielikuva juutalaisista Jumalan hylkäämänä kansana, syyllistyneinä Kristuksen surmaamiseen ja uskoen näiden tappavan kristittyjen lapsia omiin tarkoituksiinsa.

Alun alkuaan Martti Lutherilla oli kuitenkin sangen myönteinen käsitys juutalaisista, sillä tutkittuaan vanhaa testamenttia ja humanistien opetusten mukaisesti hän opiskeli myös heprean kielen ja korosti sen osaamisen tärkeyttä sekä oman hepreankielen osaamisensa vaillinaisuutta. Hän oivalsi juutalaisten haluttomuuden kääntyä kristinuskoon kirkon rappiotilan vuoksi, mutta hän oli vakuuttunut tämän esteen poistuvan, kun kirkko uudistettaisiin vääristä opeista. Tätä tarkoitusta varten Luther julkaisi vuona 1523 kirjan Dass Jesus Christus ein geborener Jude sei (Että Jeesus Kristus on syntyperäinen juutalainen). Lutherin nimittäin soimattiin kiistäneen Jeesuksen neitseellisen syntymän. Kirjassaan Luther teki väitöksen selvästi valheeksi ja esitti Vapahtajan syntyneen Mariasta, todellisesta ja puhtaasta neitsyestä sekä olevan Aabrahamin siemenenä juutalainen. Kaikki todistelu kirjassa on selvästi suunnattu juutalaisille, ei niinkään paavilaisille. Hän katsoi juutalaisten olevan samaa lihaa ja verta kuin Jeesus ja näin myös verensä puolesta lähempänä Kristusta kuin pakanat. Luther katsoi, että juutalaisia tuli kohdella ystävällisesti ja veljellisesti ilman katolisen kirkon harjoittamia raakuuksia; näin juutalaiset saataisiin lopulta ohjattua evankeliumin tielle. Koska juutalaisille ei koskaan tehty tietäväksi puhdasta evankeliumia, he elivät siis epäuskossa. Luther jopa alkuun kritisoi kirkon juutalaiskielteisyyttä, joka hänen mukaansa ei kuulunut kristilliseen uskoon laisinkaan. Monet juutalaiset jaksoivat innostua Lutherin esityksistä ja laskivat sen varaan paljonkin.

Juutalaiset selvästi saivat Lutherin pohtimaan suhtautumistaan asiaansa vuosikymmenten ajan. Vuodelta 1514 ovat jo ensimmäiset Lutherin kirjoittamat tekstit juutalaisuudesta ja kaikki hänen kirjoituksensa juutalaisista voidaan jakaa selkeästi kahteen osaan; alkupään positiivisiin ja lopun negatiivisiin kirjoituksiin. Selvästi 1530-luku toimii eräänlaisena vedenjakajana asiassa. Luther sai karvaasti pettyä odotuksissaan, sillä juutalaiset eivät hänen puhdistustensakaan jälkeen kääntyneet kristinuskoon. Varmaankin tämän takia hän teki juutalaisten suhteen täydellisen "takinkäännön" ja hänen suhtautumisensa juutalaisuuteen ja juutalaisiin muuttui totaalisesti. Elämänsä kahdeksan viimeisen vuoden aikana hän julkaisi hyvin juutalaisvastaisia teoksia ja näissä ajatuksissa hän pitäytyi aivan kuolemaansa asti. Saksan juutalaisten johtajana toiminut Josel von Rosheim pyysi vuonna 1537 Lutherilta apua, jotta hän pääsisi Saksiin; juutalaisilta pääsy oli tiukasti kielletty. Luther vastasi anomukseen todeten tehneensä juutalaisten hyväksi paljon ja vielä tässä vaiheessa katsoi juutalaisia kohdeltavan mielellään hyvin, mutta samalla ilmoitti juutalaisten käyttäneen asioissaan hänen hyväntahtoisuuttaan väärin ja katsoi itsensä haluttomaksi asian suhteen vaikuttamaan. Martti Lutherin aivan ensimmäinen juutalaisvastaisena näyttäytynyt teos oli vuonna 1538 julkaisu Wider die Sabbather an einen guten Freund, joka oli suora hyökkäys Böömin ja Määrin juutalaisten tekemää kristittyihin kohdistettua  käännytystyötä kohtaan. Nämä sapattilaiset olivat luopuneet kristinuskosta alkamalla noudattaa juutalaisia menoja, kuten viettämällä sapattia, suosivat ympärileikkausta, noudattamalla juutalaista lakia ja uskomalla, ettei Messias ollut vielä saapunut. Tähän kirjoitukseensa Luther sai eräältä juutalaiselta vankan vastineen, joka sittemmin on hävinnyt historian hämärään. Tästä taas Luther provosoitui entistä enemmän ja hän päätyi julkaisemaan vuonna 1543 kuuluisimman antisemiittisen julkaisunsa Von den Juden und ihren Lügen. Tämä em. kirja on julkaistu suomeksi vuonna 1939 nimellä Juutalaisista ja heidän valheistaan ja sen suomensi tuolloin jääkärikapteeni sekä Adolf Hitlerin kansallissosialistien ihailija ja antisemiitti T. T. Karanko. Julkeatko lukea, miten Karanko suomensi Lutherin tekstejä teoksessa?:

"... missä näet oikean juutalaisen, sinä voit hyvällä omallatunnolla tehdä ristinmerkin ja ilman muuta varmasti sanoa: tuossa menee ilmielävä perkele.

... he parjaavat meitä gojimeiksi ja toivottavat meille kouluissaan ja rukouksissaan kaikkea onnettomuutta. He ryöstävät meiltä rahamme ja omaisuutemme koronkiskomisellaan, ja missä vai voivat, he osoittavat meille kaikkea salakavalaa häijyyttä. He uskovat (mikä vielä on ilkeintä) tekevänsä siinä hyvin ja oikein, se on, palvelevansa Jumalaa opettamalla tekemään sellaista. Sellaista eivät ole mitkään pakanat tehneet, eivätkä myöskään tee muut kuin perkele itse tai ne, jotka se on riivannut, kuten se on riivannut juutalaisia...

Sellaisia kirottuja, läpeensä ilkeitä, läpeensä myrkyllisiä, läpeensä perkeleellisiä olentoja ovat nämä juutalaiset, jotka 140 vuotta ovat olleet meidän vaivanamme, ruttonamme ja kaikkena onnettomuutenamme ja vieläkin ovat. Kerta kaikkiaan, meillä on heissä oikeita perkeleitä, muuta he eivät ole, heillä ei ole mitään inhimillisyyttä meitä pakanoita kohtaan. Sellaista he rabbeiltaan heidän koulujensa kaltaisissa pirunpesissä oppivat."

Lutherin työhuone Wartburgin linnassa.

Tässä kirjassaan Luther kritisoi juutalaista uskontoa, ja aivan erityisesti heidän uskomustaan siihen, että Messias ei ole vielä tullut. Mutta arvostelu ei jää tähän; monet keskiajalle tyypilliset ennakkoluulot saavat sijaa Lutherin kirjoituksissa, kun hän esim. kirjoittaa että juutalaiset "himoitsevat kultaa ja hopeaa ankarammin kuin mikään kansa maan päällä". Hän korostaa, että juutalaisten "on pakko murhata ja kuristaa kuoliaaksi pakanoita", he uskovat voivansa "vapaasti valehdella, pilkata, kirota, häväistä, murhata, ryöstää ja tehdä kaikkea pahuutta miten ja milloin ja kenelle he vain tahtovat." Martti Luther nostaa esiin kirjassaan juutalaisia vastaan väitetyt syytökset kaivojen myrkyttämisestä ja lasten varastamisesta. Tässä yhteydessä hän ei ota mitään kantaa syytösten todenperäisyyteen, vaan julistaa, että juutalaisilta ei "suinkaan puutu suurta halua ja tahtoa ryhtyä sellaisiin tekoihin". Luther - uskomatonta kyllä - näyttäisi täysin uskoneen moisiin syytöksiin, sillä hän vertaa aikansa juutalaisia babylonialaisessa vankeudessa eläneisiin ja teroittaa, etteivät babylonian vankeudessa eläneet vuodattaneet lasten verta tai myrkyttäneet kaivoja. Näin Luther liittää itsensä tämän kansanperinteen kannattajiin.

Luther kyllä tiesi juutalaisten kiistävän kaikki em. syytökset, mutta katsoi syytösten pitävän yhtä Kristuksen tuomion kanssa; tämän mukaan juutalaiset ovat "myrkyllisiä, vihaisia, kostonhimoisia, kavalia käärmeitä, salamurhaajia ja perkeleen lapsia". Lutherin katolinen vastustaja Johannes Eck (1486-1543) todisti julkaisemassaan kirjassa vuonna 1542, että murhasyytökset ja kaivon myrkyttämiset olivat tosia tapahtumia. Luterilainen saarnaaja Andreas Osiander (1498-1552) taas omassa julkaisussaan kumosi nämä väitteet. Karmean ja kolkon vastakaiun nämä Lutherin esittämät keskiaikaiset näkemykset saivat sitten vielä paljon myöhemmin Saksan historiassa. Luther esitti kysymyksen: "Voiko juutalaisia edes nimittää ihmisiksi?", ja natsit menivät myöhemmin arvioimaan heitä (juutalaiset) enemmän rottien kaltaisiksi tuhoeläimiksi kuin ihmisiksi. Natsin käyttämä von Treitschken keksimä lause "Die Juden sind unser Unglück" muistuttaa kovasti Lutherin tokaisua, jonka mukaan juutalaiset ovat "meidän vaivanamme, ruttonamme ja kaikkena onnettomuutenamme". Lutherin mukaan juutalaisia ei ole vainottu, vaan juutalaiset ovat vainonneet kristittyjä. Juutalaisten kristittyjä kohtaan kokema epäluulo ja viha on tyystin tarpeetonta, koska "mehän teemme heille kaikkea hyvää".