Kun Venäjä menetti Käkisalmen 1600-luvun alussa, pitkällisten sotien myötä tämä alue liitettiin välittömästi Ruotsin valtakuntaan ja Stolbovan rauhan jälkeen hallinto-olot vakiintuivat. 1600-luvun alussa löytyy maininta jo Räisälän Humalaisten kylästä, josta tämä tarina lähtee liikkeelle.

1600-luvun alussa Räisälän Humalaisten kylässä tunnettiin kaksi taloa; toinen talo oli Heikki Karhusen ja toinen Heikki Sairasen. Vuosisadan puolivälissä käytiin sota, jonka seurauksena Karjalasta siirtyi runsaasti väkeä Käkisalmen lääniin ja Inkerin alueelle. Siirtyminen yltyi vaelteluksi 1660-luvulla, kun Kainuun, Savon ja Suomen Karjalasta tuli väkeä tyhjentyneille alueille. Tästä sai myös oman osansa syrjäinen Räisälä ja kylään alkoi saapua vuosisadan loppupuolella aivan uusia sukuja. Historian kirjoissa on ensimmäinen maininta Lallukan suvusta vuodelta 1694, jolloin Käkisalmen läänin laamanni- ja tuomariveron luettelo mainitsee Martti Lallukan. 1690-luvulla Humalaisten kylässä oli kuusi taloa; Lallukan ohella Petteri Kymäläisen talo, Pekka Niukkoisen talo, Yrjö Pulliaisen talo, Eskil Kalloisen talo ja Martti Periäisen talo. Talojen täytyi olla suunnilleen saman kokoisia, koska ne maksoivat veroja saman verran.

Asiakirjojen mukaan Martti Lallukka on ollut ilmeisesti varsin tavallinen talonpoika, joka perheensä elannon hankki viljelemällä maata. Suku jäi tälle tilalle vuosisadoiksi viljelemään maitaan, mutta Käkisalmen läänin omistaja taas vaihtui 1700-luvun alussa. Isonvihan jälkeen Uudenkaupungin rauhassa Käkisalmen eteläosa liitettiin Venäjään ja takaisin Suomeen se pääsi vasta vuonna 1812. 1700-luvun puoliväliin tultaessa Räisälässä asusti noin 2000 asukasta ja Vuoksi piti väestön elinolosuhteet suhteellisen suotuisina. Martti Lallukan jälkeen talosta vastasi hänen poikansa, Tapani Lallukka (s. vuonna 1709 ja k. vuonna 1762). Tapanin kuoltua hänelle jäi kaksivuotias Juhani (Johan) poika (s. vuonna 1760 ja k. vuonna 1807), joka isännöi taloa 1700-luvun jälkipuoliskon. Juhani avioitui Anna Paavilaisen kanssa ja heillä oli useita lapsia: Martti, Eeva, Vappu ja Anna, joista Martti Lallukka (s. vuonna 1789 ja k. vuonna 1857) taas jatkoi talon isännöintiä. Martin puoliso oli Maria Laukkanen, ja heillä oli kuusi lasta: Juhani (Johan), Antti, Anna, Matti, Eeva ja Martti. Lapsista vanhin poika Juhani Martinpoika Lallukka (s. vuonna 1814) jatkoi talon isäntänä ja avioitui Räisälän Härskinsaaressa vuonna 1821 syntyneen Maria Haikosen kanssa vuonna 1841. Poikalapsia siunaantui perheeseen viisin kappalein: Martti (s. vuonna 1844), Matti (s. vuonna 1846), Antti (s. vuonna 1849), Juho (Johan)(s. vuonna 1852) ja viimein Aatami (s. vuonna 1855). Toiseksi nuorin poika Johan syntyi 3.2.1852 ja hän sai nimensä 8.2.1852, jolloin kummeina olivat naapurit Henrik ja Anna Puukka. Aikuisena Johan otti nimekseen Juho-nimen.

Lallukan talo sijaitsi aivan Viipuriin ja Pietariin vievän maantien varressa. Juhon kotitalon olot olivat köyhät ja huono talonhoito sitä entuudestaan köyhdytti. Kylän läpi virtasi Vuoksen sivupuro ja humalaviljelmistä arvellaan kylän saaneenkin nimensä. Maantiellä kulkivat kulkukauppiaat, mutta Lallukan talosta ei juuri myytävää riittänyt; Juhon lapsuudessa talossa oli kirjoilla yli 20 henkeä. Juho kulki paimenessa kylän poikain kanssa ja alkeisopin kirjoitukseen hän harjoitti piirtämällä kirjaimia Vuoksen rantahietikolla. Paitsi jäivät myös kansakouluopinnot, joten oppi piti saada jotenkin muuten; opetuksen järjesti kirkko pyhäkouluineen ja kiertokouluineen. Räisälään ensimmäinen kansakoulu perustettiin vasta 1870-luvulla. Pastori Starckin sunnuntaikoulu muodostui Juholle menestykseksi; luku- ja kirjoitustaito sekä kristinopin alkeistiedot piti olla hankittuna ennen rippikouluun pääsyä. Sunnuntaikoulussa saatuja taitoja täydennettiin rippikoulussa ja lukusilla. Juhosta kehittyi rippikoulumerkintöjen mukaan hyvä lukija, ja kun pappi Otto Reinhold Streng perusti pitäjään vuonna 1861 oman kirjaston, oli Juho innokas suomenkielisen kirjallisuuden lainaaja.

Kotitilan työt eivät Juho Lallukkaa kiinnostaneet ja hän oli haaveillut jo kaupallisesta urasta. Sattui nimittäin niin, että Humalaisten kylän lähistöllä sijaitsi Sutkan hovi, joka oli pitkään kuulunut Assendelftien suvulle. 1800-luvun puolivälissä tämän Sutkan hovin osti venäläissyntyinen Käkisalmen kauppias K. Kannin ja hänen perheensä asusti kesäisin Sutkan hovia. Perheen poikien kautta Juho Lallukka pääsi hyvin läheltä tutustumaan äveriääseen elämään, jota hovissa vietettiin. Rippikoulua käydessä Lallukan talon taloudellinen tilanne paheni ja nimismies haki talon viimeisen lehmän verorästeistä. Yhä heikommin meni, kun kato koetteli maata vuonna 1867 ja Räisälän kylässäkin nähtiin kerjäläisiä, vaikka Räisälä ei ollut nälän suhteen huonoimpia alueita. Vielä seuraavakin vuosi oli paha katovuosi, itse asiassa vielä pahempi. Juhon isä hankki pojalle kirkonkylästä paikan räätälin oppipojaksi. Vaikka Juho ei tästä laisinkaan pitänyt, hän lähti kuitenkin räätäli Pekka Kiurun oppiin kirkonkylään.

Räätälin ammatti ei tuntunut Juhosta ollenkaan omalta ja hän joutui nukkumaankin räätälimestarin työpöydällä. Juhon toimiin kuuluivat monenlaiset talon askareet, joista ensin piti hoitaa rengin työt ja työpäivistä muodostui vääjäämättä pitkiä. Aivan ensimmäisenä räätälintyönään Juho sai valmistaa itselleen puvun. Varsinainen räätälioppi sai jäädä vain runsaan vuoden mittaiseksi, sillä Juholla olivat muut asiat jo kirkkaana mielessä. Nälkä alkoi vierailla jo räätälinkin perheessä ja kesällä Juho oli yhteydessä kauppias Kanniniin pyytäen pääsyä puotilaiseksi hänelle. Loppuvuodesta 1868 oli myös Juhon äiti kuollut. Kauppias suostui Juhon ehdotukseen asiaa tuumittuaan ja nyt Juho pääsi asiasta myös räätälimestarin kanssa yhteisymmärrykseen. Juho suunnisti nyt kohti Käkisalmea.

 

Muuttoluettelon mukaan Juho Lallukka saapui Käkisalmeen 2.2.1870, tuolloin Käkisalmi oli noin 2000 asukkaan kaupunki. Hänellä oli yllään uusi puku ja räätäliltä ansaittua palkkaa noin kaksisataa markkaa. Isä ja veljet jäivät elämään Heinahon taloa Räisälään. Juhon mainitaan olleen käytökseltään kohtelias nuorimies. Vuosi 1859 teki mahdolliseksi kauppiaan toimia maaseudulla, kun lainsäädäntö sen salli. Se olikin lähes ainoita vaihtoehtoja maanviljelijäksi ryhtymiselle, sillä käsityöammatit eivät tuolloin vielä elättäneet suurta joukkoa ihmisiä. Juho uskoi vaikeuksien olevan voitettavissa uutteralla ja ahkeralla työstämisellä. Kauppaelämä oli kuitenkin Käkisalmessa melko hiljaista ja lähes kaikki kauppiaat olivat venäläisiä ja näin myös osasivat suomea huonosti, vaikka asiakkaat olivatkin suomalaisia. Tämä tosiasia kirvoitti monet kauppiaat pitämään suomalaisia oppipoikia ja kauppakirjureita luonaan. Juho asui kauppias Kanninin talossa vuoteen 1875 asti ja hän aloitti puotipoikana. Henkikirjoissa hänet mainitaan aluksi kauppa-apulaiseksi ja myöhemmin puukhollariksi (handelsbokhållare) eli kauppakirjuriksi.

 

Juholla oli onnea päästä oppipojaksi Kanninin perheeseen, sillä alusta asti suhteet olivat lämpimät ja Juho sai katsoa kauppiaan poikien perään. Pojat kävivät Käkisalmessa yksityiskoulua ja välillä pojat opettivat Juhoa kirjoitustaidossa ja varsinkin laskutaidossa. Juho ei joutunut aluksi juoksupojan töihin tai kaupan varastoon, vaan pääsi heti töihin kaupan puolelle. Vanhempi tiskimies toimi Juhon ohjaajana kaupassa. Nuori tulokas oli nokkela ja oppi nopeasti ammatin salaisuuksia. Kanninin kauppapuoti sijaitsi liikekorttelissa kaupungin keskustassa, mutta kaupungissa oli toistakymmentä kilpailevaa kauppaa muutakin. Vuonna 1857 perustettu Kanninin kauppa oli Käkisalmen pienimpiä kauppoja ja suuremmat olivat Lisitzinien, Aleksandroffin tai Poläkoffin hallussa. Kauppiaat järjestivät suomalaisille oppipojilleen iltakursseja, joissa nämä saivat harjaannusta kirjanpitoon, laskentoon, tavaraoppiin ja muihin liikkeenhoidollisiin tehtäviin.

Kaupat olivat aivan tavallisia sekatavarakauppoja, kaikki tavarat olivat yhdessä huoneessa esillä. Seiniä kiersi hyllyrivejä, joissa saattoi olla esim. kangaspakkoja, lasi- ja posliinitavaraa tai karamelleja. Ryyni- ja jauholaarit sijaitsivat kaikkein alimpina. Katosta riippui koukkuja, joissa saattoi olla housuja, hevosvehkeitä tai lamppuja. Ostajat tekivät kauppaa harkiten välillä aina jutellen kauppiaiden ja puotipoikien kanssa. Jauhosäkkejä käytettiin istuimina kun ryhdyttiin paperossille tai piipulle. Vähitellen Juho sai kauppiaan varauksettoman luottamuksen ja omia havaintoja hän oli myös alkanut tehdä kaupankäynnistä itsekseen. Nyt Juho alkoi suunnitella siirtymistä suurempaan kauppaan kauppiaan apuriksi ja keväällä 1875 hän toteutti suunnitelmansa, kun hän siirtyi kauppias Karmasinin palvelukseen 24-vuotiaana puukhollarina.

Juho Lallukka © Esa Hakala