Neljäpäiväiset Lielahtikeskuksen avajaiset alkoivat torstaina 24.4.2014 klo 10 Tampereella ja kestävät kaikkiaan sunnuntaihin 27.4.2014 asti. Viralliset avajaiset törähtivät käyntiin Lielahtikeskuksen pääoven edustalla Rientolan soittokunnan esittämällä marssimusiikilla ja hienoisella epävireydellä, kuten tämmöisen eläkeläissoittokunnan pirtaan hyvin sopii; missään ei ole niin paljon tilaa, kun nuotin vieressä! Virallisen avauspuheen ja nauhanleikkauksen jälkeen etupäässä varttuneempi väki hetkellisesti ryntäsi joukolla katsastamaan uunituoretta keskusta lähietäisyydeltä.

 

Tampereen kaupunki on uuden Lielahtikeskuksen merkittävin vuokralainen, sillä kolmannesta kerroksesta ovat kodin löytäneet kaupungin Lielahden terveysasema, neuvola, suun terveydenhuolto, kotihoito, päivä- ja palvelukeskus sekä kirjasto. Kirjasto avaa ovensa (arvio) maanantaina 5.5.2014 ja tässä kirjastossa ovat   lehtienlukusali, musiikkiosasto ja tietotori kaikkien käytössä. Uudella kirjastolla on käytössään kaikkiaan hieman yli tuhannen neliötä pinta-alaa. Senioripuolella on mahdollisuus edulliseen ruokailuun; jos ikä ei oikeuta vielä alennuksiin, niin on mahdollisuus kaikkien saada ateriapalvelun ateriapassi, joka tekee ruokailusta hinnallisesti hyvin kilpailukykyistä. Ruokailupalvelut senioripuolella alkavat toimintansa perjantaina 2.5.2014. Talosta löytyvät lisäksi mm. Fimlabin laboratoriopalvelut ja Suomen Terveystalon palvelut. Alakerrassa on runsaasti liiketilaa mm. vaatekaupoille, kenkäkaupoille sekä erilaisille kahviloille ja ravintoloille sekä kuntosalille. Käykääpä kokemassa uusia elämyksiä ja välttäkää väljähtymistä!

 

 

 

 

Japanilaisen äidin ja amerikkalaisen isän vuonna 1981 Tokiossa syntynyt poika Eugene Tzigane oli tämän viikon kapellimestarivierailijamme Tampereella. Eugene Tzigane on juuri huhtikuussa luopunut pestistään Luoteis-Saksan Filharmonisen Orkesterin ylikapellimestarina ja silminnähden nauttii tämänhetkisestä vapaudestaan kiertää ja johtaa maailmalla eri orkestereita, vaikka se onkin matkalaukkuelämää. Nuoren kapellimestarimme vierailu Tampere Filharmonian edessä Tampere-talossa on jo neljäs.

 

Eugene tuli musiikkiin verrattain myöhään, vasta 12-vuotiaana jazzmusiikin kautta. Useampia instrumentteja kokeiltuaan fagotti oli lopulta se soitin, joka sai johdattaa hänet länsimaisen taidemusiikin äärelle. Esikuvista kysyttäessä Eugene Tzigane mainitsee kapellimestareista uransa kannalta yhden merkittävän esikuvan: Carlos Kleiberin. Itävaltalainen Kleiber (s. 3.7.1930 ja k. 13.7.2004) tuli tunnetuksi isänsä Erichin tavoin paitsi perfektionistina ja orkestereiden uupumattomana harjoituttajana myös erittäin taitavana kokeilijana ja mielikuvitukseltaan rikkaana tuoreiden versioiden luojana vanhoistakin teoksista, joka ei milloinkaan nauttinut musiikin taltioinnista vaan suosi elävää esitystä. Orkesterinjohdon opintonsa Eugene Tzigane suoritti Juilliard Schoolissa, josta valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2007 ja myöhemmin hän jatkoi vielä Tukholmassa Jorma Panulan luokalla opintojaan. Eugene Tzigane on saanut tunnustusta myös palkintojen muodossa kapellimestaruudestaan; vuonna 2007 Fitelberg-kilpailusta Puolan Katowicesta pääpalkinto ja toinen sijoitus Sir Georg Soltin-kilpailusta Saksan Frankfurtista vuonna 2008 sekä myös toisen palkinnon kansainvälisestä Lovro von Matašić-kilpailusta Kroatian Zagrebista vuonna 2007. Oopperakapellimestariksi hän uskaltautui ensikerran Baijerin valtionoopperassa vuonna 2009 ja Yhdysvalloissa hän debytoi vuonna 2011 sekä Japanissa vuonna 2012.  

 

Ennen perjantain 25.4.2014 Tampere Filharmonian konserttia kapellimestari Eugene Tzigane saapui edellisenä torstai-iltana vieraaksemme orkesterimme tukiyhdistyksen, Pro Orchestran jäseniltaan orkesterimme intendentin, Helena Hiilivirran kanssa. Jäseniltamme musiikkipuolesta vastasivat ja saivat jäsenistömme jakamattoman huomion täysin ansaitusti torstaina orkesterimme tilapäinen II-viulisti Liis Joamets ja pianon kupeessa istunut Ville Hautakangas loihtien kuultavaksemme ennalta sovittuja otteita Wolfgang Amadeus Mozartin iättömästä sävelaarteistosta menestyksellisesti. Liis kertoikin meille tässä samassa yhteydessä ilmoittautuneensa orkesterin koesoittoon lauantaina 10.5.2014, johon Helena vahvisti kaikkiaan ilmoittautujia tähän samaiseen koesoittoon olevan kuusikymmentä (60); paikalle koesoittoon todennäköisesti saapuu kuitenkin vain 20-30 soittajaa!

 

Nuori kapellimestarivierailijamme kertoi hyvin vapautuneesti ja vuolaasti omista musiikillisista "merkkipaaluistaan" ja elämästään musiikin virrassa. Keskustelun aiheet vaihtelivat esim. suosikkikapellimestareista, Sibeliuksen tulkinnoista mustalaisen kiertolaiselämään sekä Jorma Panulaan kapellimestareiden maailmankuuluna kouluttajana. Omista lempisäveltäjistään Eugene nosti vilpittömästi esille maailmalla täysin väärinymmärretyn säveltäjän, Richard Straussin, jonka musiikkia suurin osa maailman kapellimestareista soitattaa ihka väärillä tempoilla katu-uskottavuutta saavuttaakseen. Raymond Holden on kirjoittanut edustavan elämäkerran - Richard Strauss A Musical Life, joka julkaistiin vuonna 2011 - Straussin elämästä ja tämän kirjan pariin suosittelen hakeutumaan viipymättä! Strauss oli myös suuri humoristi, joka kutsui vinkeästi itseään ensiluokkaiseksi toisen luokan säveltäjäksi.

 

Osattomiksi Eugene torstain esityksessään ei jättänyt myöskään henkilökohtaisia ystäviään, säveltäjä Sebastian Fagerlundia ja kitarataiteilija Ismo Eskelistä. Tarkkaavainen läsnäolija sai kuulla seikkaperäisen selvityksen Fagerlundin Transit kitarakonsertosta, jonka Yle tilasi säveltäjältä ja johon Rso:n silloinen ylikapellimestari Sakari Oramon ja Ismo Eskelisen kanssa sitoutuivat jo vuonna 2009. Helsingin kantaesityksen jälkeen Sakari Oramo on johtanut sen kertaalleen Lontoossa ja nyt Tampereen esitys on teoksen kolmas.

Perjantain konsertin kantavia teemoja espanjalais-ranskalaisten vaikutteiden lisäksi oli myös tanssillisuus ja tanssirytmeistä erityisesti konsertissa esille noussut habanera-rytmi (yksi tangon variaatio). Eugene vei kuulijansa plagioinnin ihmeelliseen maailmaan kertoessaan Claude Debussyn varastaneen habanera-aiheen Maurice Ravelilta ja tämä sensaatio kohautti maailmaa jo aikanaan. Perjantai-illan konsertista Eugene kehotti varautumaan mahdollisesti ylimääräisiin, joita tulikin sitten itse konsertissa perjantaina kaksin kappalein; ensin kitarakonserton alkuun nivottu Johann Sebastian Bach johdanto saumattomasti ja päätösnumeroksi Georges Bizet'n  musiikkia oopperasta Carmen, joka kirvoitti noin tuhatpäiseltä yleisöltä raikuvat aplodit illan hämärtyessä.

Kaiken kaikkiaan Eugene Tziganen vierailu Tampereella oli piristävä, avartava ja kohottava musiikkikokemus. Orkesterilaisetkin ovat ilmaisseet tahtotilansa nuoren kapellimestarin kanssa työskentelyyn ja siitä varmasti kertoo myös Tziganen suhteellisen useat vierailut viime vuosina Tampereella. Lisää vain varauksia kalenteriin mahdollisimman pian Eugene Tziganen vierailulle!

 

 

Käymisprosessissa ennen etanolia syntyy asetaldehydiä (etikkahapon aldehydi), joka on lokakuusta 2009 lähtien IARC/WHO:n määritelmien mukaan luokiteltu ryhmän 1 karsinogeeniksi. Lionissa sijaitseva kansainvälinen syövän tutkimuskeskus on listannut ainakin 111 ihmisille syöpää aiheuttavia kemiallisia yhdisteitä, mikrobeja sekä säteileviä aineita, joita ovat esim. asbesti, formaldehydi ja radon. WHO, EU ja YK ovat yleisinä eettisinä periaatteina lausuneet, ettei mitään pitoisuutta voida pitää täysin turvallisena puhuttaessa ryhmän 1 karsinogeeneista ja siksi ovat päätyneet suosittelemaan niin alhaista altistusta, kun se teknisesti on mahdollista näiden aineiden kanssa (ALARA = As Low As Reasonably Achievable).

Asetaldehydi haihtuu yli +20°C lämpötilassa ja se on erittäin vesiliukoinen aine, joten se liukenee hyvin sylkeen. Elimistömme normaalit bakteerit ja hiivat tuottavat asetaldehydiä, mutta valitettavasti eivät pysty sitä hävittämään kehostamme. Asetaldehydiä syntyy suussamme ja syljessämme kun se joutuu alkoholin kanssa tekemisiin. Sylki kuljettaa sen mukanaan koko yläruoansulatuskanavan alueelle ja altistus jatkuu niin kauan kun elimistössä on alkoholia. Sokeri voi myös synnyttää hapottomassa mahassa asetaldehydiä. Normaalisti mahan suolahappo (HCI) pystyisi tuhoamaan nämä hiivat ja bakteerit, mutta jos käytät haponestolääkkeitä mahan happovaivojen hoitoon tai mahasi limakalvolta ovat hävinneet happoa tuottavat solut (atrofinen gastriitti), olet suuressa ongelmissa tämän asian kanssa. Apu saattaa löytyä L-Kysteiinistä (aminohappo), joka sitoo asetaldehydiä syljestä ja mahalaukusta.

Asetaldehydi on todettu maailman yleisimmäksi syöpää aiheuttavaksi aineeksi; sitä on tarjolla runsaasti esim. alkoholeissa, tupakkavalmisteissa ja elintarvikkeissa. Tupakan savussa on runsaasti asetaldehydiä, joka sangen hyvin liukenee syljen kanssa. Asetaldehydiä on tupakassa käytännössä yhtä paljon kuin nikotiinia ja se saattaa aiheuttaa riippuvuutta. Asetaldehydi sitoutuu tiettyihin aminohappoihin ja lisää veren harmaanitasoja. Yllättävän paljon asetaldehydiä löytyy elintarvikkeista, joiden valmistusprosessiin liittyy käyminen. Sellaisia ovat alkoholijuomien lisäksi esim. sima, etikka, kotikalja ja monet meijerituotteet. Elintarviketeollisuus valmistaa vuosittain miljoonia tonneja aromivahvisteita, jotka antavat elintarvikkeelle hienon omenan tuoksun. Esim. säilötyt vihannekset kuten soijatuotteet, hapan kaali ja kimchi sekä meijerituotteista hapatettu maito (mursik) ja jogurtit sisältävät asetaldehydiä. Maidon tietyt hiivat ja laktobasillit ovat kunnostautuneet erityisen hyvinä asetaldehydin tuottajina. Sama ominaisuus on huomattu myös jogurttien valmistuksessa käytetyllä Streptococcus thermophilus ja Lactobacillus bulgariens bakteerikannoilla. Täysin kiistaton näyttö osoittaa, että asetaldehydi aiheuttaa koe-eläimillä syöpää ja tekee muutoksia tuman DNA:ssa. Suomessa asetaldehydiä on tutkittu jo pitkään ja alan tutkijoita ovat esim. Mikko Salaspuro (aloitti 1980-luvun alussa USA:ssa tutkimukset paviaaneilla) ja THL:n erikoistutkija Peter Erikson.

Vuoden 1998 ohjeistuksen mukaan WHO:n ja YK:n elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaavat viranomaiset katsovat asetaldehydin kuuluvan GRAS-tuotteisiin (Generally Regarded As Safe) ja näin ollen asetaldehydiä saa edelleen tuottaa rajoituksetta ja lisätä huoletta elintarvikkeisiin. Homo sapiens, jota myös veikeästi ihmiseksi kutsutaan, ei millään mittarilla mitattuna ole koskaan osoittautunut viisaaksi olioksi ja todistuksia siitä löydämme päivittäin runsaasti katsomalla ympärillemme. Jos nyt kuitenkin jostakin käsittämättömästä syystä jäit miettimään, mikä alkoholi olisi turvallista nautittavaksi, vihjaan hieman siitäkin. Erityisen runsaasti asetaldehydiä sisältäviä juomia ovat sherryt (yli 200-kertaisia pitoisuuksia yli riskirajan). Calvadokset sisältävät yleensä yli 40-kertaisia riskirajan ylityksiä ja väkevät hedelmäviinat yli 20-kertaisia riskirajan ylityksiä. Konjakit ja viskit ylittävät riskirajat n. 5-15-kertaisesti. Oluet sisältävät yleensä 1-3 kertaa enemmän asetaldehydiä riskirajojen suosituksiin nähden ja koska sulfiitit sitovat vapaat asetaldehydit, niin viineissä niitä saattaa olla vain vähän. Myöskään vodka ja Koskenkorva ei sisällä asetaldehydiä. Ja muistathan; ihminen ei ole alkoholisti ennen kun hän antaa amputoida isovarpaansa ollakseen lähempänä baaritiskiä!

 

Helsingin terveyslautakunta käsitteli maaliskuusta kesäkuuhun 1878 laajasti kaupungin viemäri- ja vesiklosettisysteemiä ja päätyi 17.6.1878 antamassaan lausunnossa suosittelemaan viemäröinnin rakentamista Helsinkiin. Valmistelutyö tehtiin kaupungininsinööri Th. Tallquistin laatiman lausunnon pohjalta ja hänen kokemuksensa perustuivat Englannin viemärikanaviin, jotka löysivät tiensä jokiin ja mereen. Lontoon vesijohtoverkosto on 1820-luvulta ja Saksaan se rantautui 1800-luvun puolivälissä. Helsingin kunnallinen vesilaitos aloitti toimintansa vuonna 1876. Tallquist oli myös opiskeluaikoinaan - opiskeli 1870-luvulla rautateiden rakennusta Ruotsissa, Norjassa, Ranskassa ja Saksassa - saanut kokemuksia Pariisin tuuletetuista, hajuttomista viemäreistä. Kaupungininsinöörinä Tallquist viihtyi vai vuoden ja hän siirtyi johtamaan rautatienrakunnushankkeita Vaasassa, Oulussa ja Savon radalla.

Kaupungissa oltiin huolestuneita koko kaupungin terveydentilasta. Terveyslautakunnan puheenjohtaja Quist oli erittäin kiinnostunut muiden saamista kokemuksista. Hän oli perehtynyt Englannin kokemuksiin viemärin rakentamisen positiivisista vaikutuksista keuhkotaudin alenemiseen. Uskottiin, että viemäröinnin vuoksi lavantauti, kolera ja maleria olisivat vähentyneet. Myös paloturvallisuus oli tärkeä näkökulma puukaupungissa.

 

Kaupungin virkamieskunta oli asiassa melko aktiivisia ja kuvernööri von Alftanin mielestä viemäröinti ajoi kaupungissa kaikkien muiden töiden ohi tärkeydessä. Antamassaan lausunnossa lautakunta katsoi, että viemäröinnin ansiosta ulkomailla on arvioitu kuolleisuuden alentuneen, elinolojen pidentyneen, työtehon nousseen sekä terveyden ja köyhäinhoitoon tarvittavien menojen laskeneen. Helsinki teki viemäröinnin suhteen Suomessa pioneerityötä, sillä vuoden 1878 terveydenhoitoasetus kiirehti viemäröintiä. Itse viemäröintiverkosto rakennettiin 1880-luvulla tiiliputkesta ja kustannukset jaettiin osittain sekä kaupungille että kaupunkilaisille. Tästä eteenpäin viemäri- ja vesiverkosto pyrittiin rakentamaan jo uusien katujen ja kortteleiden suunnitteluvaiheessa. 1880-luvun puolivälissä oli keskustan kerrostaloista 200 taloa viemäröinnin ulkopuolella. 1890-luvulla viemäröinti ulotettiin Töölön alueelle sekä Pitkänsillan pohjoisiin kaupunginosiin. Varsinkin kuumina kesäpäivinä Helsingin rannoilla oli kuvottava haju ja esim. Töölönlahden rannalla ei ollut mukava käyskennellä. Terveydenhoitolautakunta suositteli vuonna 1890 Ruohonlahden rannalla sijainneen uimahuoneen siirtämistä toisaalle likaviemärin purkautuessa Ruoholahteen. 

Albert Palmberg valitsi kemiallisesta, mekaanisesta ja biologisesta jäteveden puhdistusmenetelmästä ulkomaisten esikuvien mukaan biologisen puhdistusmenetelmän - septic tank -, joka perustui jätevesien seisottamiseen. Hänen valintaansa kuitenkin arvosteltiin vanhentuneeksi ja arvostelijat pitivät hampurilaisen professori Dunbarin metodia parempana; tämä menetelmä hapetti jätevedet. Vielä vuonna 1913 kaupungin jätevedet laskivat ympäristön lahtiin. Vuonna 1908 K. G. Bergman antoi lausuntonsa jätevesien vaikutuksesta Helsingin vesiin ja tutkimus suoritettiin saksalaisten Spittan ja Grosse-Bohlen menetelmien mukaan. Kaupungin rahatoimikamari suositteli erityisen lainan ottamista likaveden puhdistuslaitoksen rakentamista varten vuonna 1909 ja 1910 perustettiin ensimmäinen puhdistuslaitos Eläintarhaan ja seuraava viisi vuotta myöhemmin Mäntymäen lähelle, jotka kuitenkin ajan oloon osoittautuivat täysin riittämättömäksi puhdistusteholtaan. Savilan puhdistamo Mäntymäen lähellä lakkautettiin ja uudet puhdistamot valmistuivat Kyläsaareen ja Rajasaareen.

Ennen viemäriverkoston rakentamista kulki kaupungissa avo-oja, joka hoiti viemärin tehtävää ja jokainen pystyy varmasti kuvittelemaan hajun, joka tästä kaupunkiin aiheutui. Päättäjät olivat sangen sitkeitä kuitenkin vastustaessaan vesiklosettien tuloa kaupunkiin. Yksityiset talonrakentajat olivat aikaansa edellä ja kekseliäitä seuraamaan aikaansa. A. F. Lundberg ehdotti kirjeessään 17.4.1879, että kaupunkiin perustettaisiin yhtiö huolehtimaan puhtaanapidosta. Kauppaneuvos Kiseleff rakennutti kivitalon Antinkatu 1:een (nyk. Lönnrotinkatu) ja tähän taloon vesiklosetit. Vuonna 1882 maistraatti vaati häntä sulkemaan vesiklosetit vedoten kaupungin rakennusjärjestykseen, joissa niistä ei ole mitään mainintaa. Vastauksessaan kauppaneuvos Kiseleff katsoi, ettei vesiklosetteja koskevan maininnan puuttuminen rakennusjärjestyksestä tee niistä kiellettyjä. Hän vetosi myös New Yorkista ja Lontoosta saatuihin kokemuksiin; kaupunkien kuolleisuus oli laskenut ja oli pienempi kuin Helsingissä. Vuonna 1884 senaattikin kielsi talonomistajia sakolla uhkaamalla käyttämästä vesiklosetteja. Maistraatti - vedoten rakennus- ja poliisijärjestykseen - vaati vielä vuonna 1887 arkkitehti Melliniä poistamaan vesiklosetit omistamastaan talosta. Vasta vuoden 1895 poliisi- ja rakennusjärjestys mahdollisti vesiklosettien rakentamisen sitä mukaan, kuin saostuskaivoja ennätettiin rakentaa. Ajan kanssa klosetit alkoivat hiljalleen yleistyä; vuonna 1902 Helsingin 1302:sta talosta 1148 oli vesijohdon ja 1178 viemärin piirissä ja vain 13 talossa oli wc. Vuoden 1910 tilasto osoittaa, että kaupungin asemakaava-alueen asunnoista 32 %:ssa oli wc. Vastaavasti vuonna 1930 Helsingin taloista 85 % oli kytketty vesijohtoverkkoon ja 70%:ssa taloista oli wc.

Helsingin vesijohdot, viemäri ja vesiklosetit©Esa Hakala

Anders Johan Hipping

"Muutamat täällä asuvat Suomalaiset ovat yhtyneet perustaaksensa Suomalaisen Alkeis ja Sunnuntai Koulun Pietariin ja imartelevat itseään sillä toivolla, että läsnä ja poissa olevat Maanmiehet mieluusti tulevat osallisiksi tämän kristillisen laitoksen tulevan ylläpidon avustamiseen." Näin kauniisti muotoiltiin toukokuussa 1820 kouluhanketta keräyslistassa eli ns. "nyörikirjassa", jonka ajatuksen alullepanija, Pietarin kuvernementtikimnaasin luterilaisen uskonnonopettaja Anders Johan Hipping esitteli Suomen asioiden valtiosihteerille Robert H. Rehbinderille. Koulu olisi ensisijaisesti tarkoitettu köyhään luokkaan kuuluville lapsille ja Hipping valittuna hankkeen puheenjohtajaksi pyysi varta vasten Rehbinderiä koulun suojelijaksi sekä häntä suojelijana hankkimaan keisarilta hankkeelle vuotuiset avustukset.

Puuhamiesten pelkona oli kaupunkivähemmistön heikompi asema, jos omalla äidinkielellä ei ole saatavissa opetusta; tiedettiin myöskin seurakunnan menettävän jäseniä sellaisille yhteisöille, joilla oli omakielistä kulttuuria ja kanssakäymistä sekä koulusivistyksen tunnustettu asema. Jo 1700-luvun lopusta asti ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra vaikersi seurakuntansa menetettyjä jäseniä, kun lapsoset laitettiin saksalaisiin kouluihin ja tähän oli helppo myös suomalaisen seurakunnan yhtyä.

Pietarissa nyörikirjan ensimmäiset allekirjoittajat olivat Rehbinder ja Venäjän ev. lut. kirkon piispa Zachris Cygnaeus. Helsingissä kirjaan raapivat nimensä Suomen kenraalikuvernööri Fabian Steinheil ja senaatin talousosaston jäsenet sekä kattava ryhmä senaatin virkamiehiä; kaikkiaan 38 henkilöä antoi 1035 ruplaa avustusta hanketta varten. Nyt oli keisarinkin helppo ottaa hanke vastaan rahastosta, joka mahdollistaisi omalta osaltaan Suomalaisen Kansallis-koulun (Finsk National-skola) perustamisen Pietarin. Keisari ilmoitti ottavansa hankkeen suojelukseensa ja määräsi koululle laadittaman säännöt sekä vuotuisen 2000 ruplan avustuksen maksettavaksi Suomen passiviraston varoista.

Anders Hipping syntyi papin poikana 18.12.1888 Pernajan pitäjän Kosken kylässä ja sai aluksi opetusta kotioloissa. Turun akatemiaan hän tuli ylioppilaaksi helmikuussa 1804 käytyään Porvoon kimnaasia neljän vuoden ajan sitä ennen. Marraskuussa 1804 hän suoritti julkisen kasvatusopin tutkinnon ja toukokuussa 1806 tutkinnon teologisessa tiedekunnassa. Syksyllä 1807 Hipping muutti Pietariin toimien kolmen ja puolen vuoden ajan viulistina keisarillisessa musiikkikappelissa. Vuonna 1808 hän solmi avioliiton Mari Lovisa Skotten kanssa ja pariskunta sai viisi lasta. Täällä Pietarissa hän opiskeli venäjänkielen ja julkaisi vuonna 1810 teoksen "Försök till svenska och ryska samtal till deras tjenst, som önska lära ryska språket". Vuonna 1811 Anders jatkoi opintojaan Turussa ja saatuaan kutsun isänsä apulaiseksi hänet vihittiin saarnavirkaan 18.4.1812. Tätä tehtävää varten hän oli suorittanut pappistutkinnon Porvoon tuomiokapitulissa arvosanoin cum laude approbatur. 9.10.1812 hänet määrättiin kirkollistoimikunnan avoimella valtakirjalla Pietariin luterilaiseksi uskonnonopettajaksi ja määräyskirjan mukaan hänelle kuului vapaa asunto lämmityksin kimnaasin talossa ja vapaa ruoka sekä 200 hopearuplaa vuotuisena palkkana. Virkansa ohessa Hipping harrasti tieteellisiä tutkimuksia sekä julkaisi teoksia omissa nimissään tai avusti muiden julkaisuissa. Mm. vuonna 1814 hän huolehti Ehrströmin ja Ottelinin Venäjän kielen oppikirjan julkaisusta. Vuonna 1817 Hipping julkaisi ruotsinkielellä julkaisun Pernajan pitäjästä ja vuonna 1819 tutkielman saksaksi "Pontus de la Gardie oder Nachforschungen über eine in der Gegend von St. Petersburg bekannte Volksage", joka hieman myöhemmin julkaistiin myös venäjäksi. Vuodesta 1812 lähtien Hipping oli Suomen talousseuran jäsen ja vuoden 1820 alussa hänet kutsuttiin Venäjän kirjallisuuden ystäväin seuran jäseneksi. Samana vuonna hän julkaisi valtakunnankanslerin kreivi Rumjantsevin nimenomaisesta pyynnöstä ja kustannuksella tutkielman "Bemerkungen über einen in den Russischen Chroniken erwähnten Kriegszug der Russen nach Finland", joka myös käännettiin venäjäksi ja julkaistiin Venäjän kirjallisuuden ystäväin seuran toimesta. Vuoden 1821 alussa hänet kutsuttiin Kööpenhaminassa olevan Skandinavilaisen kirjallisuusseuran kirjeenvaihtajajäseneksi. Vuonna 1822 Hipping jätti kimnaasin uskonnonopettajan toimensa ja siirtyi Wihdin kirkkoherraksi. Hänen lähtönsä jälkeen opettajan virka pian lakkautettiin. Anders Hipping nimitettiin vuonna 1847 vielä Uudenkirkon kirkkoherraksi ja sai teologian kunniatohtorin arvon vuonna 1857. Kuolemansa Anders Hipping kohtasi 8.11.1862 Uudellakirkolla.    

Hipping työskenteli kirjastonhoitajana kreivi N. P. Rumjantsevin luona Pietarissa. Oman aikansa kasvatusopillinen muoti-ilmiö oli tuohon aikaan kehittelijänsä mukaan nimensä saanut Bell-Lancaster-menetelmä, ns. vaihto-opetus, jossa edistyneimmät opiskelijat opettivat nuorempiaan. Menetelmän katsottiin nopeuttavan oppimista sekä tekevän suuren joukon opettamisen helpommaksi. Englantilainen filantrooppi William Allen vieraili vuosina 1818-1819 Pietarissa esitelmöimässä menetelmää innostuneelle keisarille. Kreivi Rumjantsev tuli perustaneeksi vuonna 1819 Venäjän ensimmäisen siviilin vaihto-opetuskoulun. Vuoden 1820 keväänä perustettiin Turkuun Bell-Lancaster-koulu, jolle keisari suopeasti lahjoitti merkittävän rahalahjoituksen.

Keisarin ohjeiden mukaisesti Zachris Cygnaeus ja Robert Rehbinder esittelivät alkuvuodesta 1822 "Suomenmaalaisen kansakoulun" säännöt kansanvalistusministeri A. N. Golitsynille. Asiakirjoista ei käy ilmi opetuskieli tarkasti, mainitaan ainoastaan äidinkielellä annettava opetus. Tämä on yleisesti tulkittu siten, että tarkoitettiin suuriruhtinaskunnan molempia virallisia kieliä. Alkeiskoulu oli tarkoitettu köyhille Suomessa tai Pietarissa syntyneille oppilaille, joiden vanhemmista ainakin toinen oli syntynyt Suomessa tai saanut siellä kansalaisoikeudet. Opetusta annettiin äidinkielen lukemisessa ja kirjoittamisessa, laskuopissa, maantiedon alkeissa ja uskonnossa sekä halukkaille lisäksi venäjän ja saksan lukuharjoitusta. Koulun ylläpidosta vastaisi yhdistys, joka koostuisi koulun perustajista ja tukijoista. Ajatus itsenäisestä koulusta kauhistutti kansanvalistusministeriä ja hän vaatikin, että koulu pitäisi olla jonkun korkeamman viranomaisen alainen; joko Suomen kouluviranomaisten tai Suomen asiain komitean. Samalla hän vaati yhdistystä varoistaan ja hallinnostaan olemaan vastuullinen "korkeammalla olevalle henkilölle tai viranomaiselle" sekä korosti erityisesti sitä, että koulu on tarkoitettu suomalaisille eikä sen tulisi ottaa vastaan venäläisiä opiskelijoita. Suomen asiain komitea otti asian varteensa ja päätti huomioida kansavalistusministerin ohjeistuksen ennen asian lopullista esittelyä keisarille. Tässä vaiheessa innostus vaihto-opetukseen oli kuitenkin jo laantunut ja hallintoilmapiirikin muuttunut ratkaisevasti.

Nyt välkyimmät saattavat jo arvatakin, että tätä suunniteltua koulua ei koskaan perustettu ja vuoden 1832 Venäjän kirkkolaki asetti koulut seurakuntien alaisiksi ja näin toteutui lopulta myös kansanvalistusministerin vaatima valvonta asioiden suhteen. Keräyksillä ja keisarin myöntämillä vuotuisilla avustuksilla perustettu Kansalliskoulurahasto kartutti kuitenkin varallisuuttaan ja vuonna 1835 nämä varat otettiin uusiokäyttöön. Ruotsalainen seurakunta oli vuonna 1824 perustanut oman koulun ja vuonna 1835 tämän koulun yhteyteen perustettiin Suomalainen alkeisluokka, jossa Robert Rehbinderin mukaan opetus vastasi Suomen Kansalliskoululle asetettuja tavoitteita. Tässä alkeisluokassa opetusta jaettiin myös suomeksi ja viimeisenä toimintavuonnaan 1843 luokalla oli 157 oppilasta. Vuonna 1844 suomalainen seurakunta perusti täysin oman koulunsa ja siitä lähtien molempien seurakuntien koulut nauttivat avustuksia passiviraston varoista.

Suomalainen kansalliskoulu©Esa Hakala

 

Tampereella on kirjastoihin lähdetty itseä sivistämään jo 7.3.1837 alkaen, jolloin Sällskapet för Låne Bibliothek i Tammerfors stad eli aivan kaikille osoitettu lainakirjasto perustettiin kaupunkiimme. 5.4.1861 tuli perustetuksi seura, jonka tehtävänä oli lainakirjaston ylläpitäminen ja tämän kirjaston ensimmäinen lainauspäivä oli 20.5.1861. Vuonna 1870 kirjasto sai toimitilat Kauppakadun varresta, alkeiskoulun rakennuksesta. Hämeenpuiston varrella oleva kansakoulu sai vuonna 1875 kirjaston suojiinsa ja vuonna 1879 oli edessä kirjaston muutto Hammarenin taloon osoitteessa Kuninkaankatu 22. Vielä vuonna 1891 kirjasto sai uuden kodin tehtailija Salmisen talosta osoitteessa Puutarhakatu 23.

Kaupungin kirjaston johtokunta esitti ajatuksen aivan uuden kirjastotalon ja lehtilukusalin rakentamisesta jo vuonna 1893, mutta kesti aina vuoteen 1925 ennen kuin uusi kirjastotalo valmistui. Tehtailija ja mesenaatti Emil Aaltonen lahjoitti miljoona markkaa uutta kirjastoa varten ja lisäksi vielä 200 000 markkaa uuden kirjaston edustalle nousseeseen Aleksis Kiven patsaaseen. Uusi kirjastotalo vihittiin käyttöön A. Kiven päivänä 10.10.1925.

 

Vuonna 1978 järjestettiin nykyisen pääkirjastomme arkkitehtikilpailu, jonka voittivat arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilä. Keväällä 1983 alkoivat Metson perustustyöt Hämeenpuistossa paalutuksilla ja varsinainen rakentaminen alkoi loppukesästä 1983. Alusta asti oli selvää, että Pietilöiltä tulee koko rakennustyömaan ajan uusia ehdotuksia ja suunnitelma elää näin koko valmistumisen ajan. Reima Pietilä olikin nähty hahmo Metson työmaalla sarkapuvussaan. Uuden kirjastotalon avajaisia vietettiin 10.10.1986. Tampereen kaupunki rakennutti pääkirjasto Metson omana työnään ja sen alkuperäinen budjetti oli hieman yli 71 miljoonaa markkaa. Rakennuskausi vuosina 1983-1986 oli kuumeista aikaa ja hintojen nousun takia ennätti valtuusto siunata budjettiin käytettäväksi reilut 83 miljoonaa markkaa. Lopullinen kustannus jäi kirjastosta n. 68 miljoonaan markkaan ja paikallisessa lehdistössä nimettiin rakennusmestari Teuvo Toivonen henkilöksi, joka säästi kaupungin varoja 15 miljoonaa markkaa tarkalla työllään ja valvonnallaan. Rakennustyömaalla oli kaupungin omia rakennusmiehiä 42 ja aliurakoitsijoiden kirjoilla oli 24 työntekijää. Rakennusmestari Teuvo Toivosen mukaan on pääkirjasto metsoon nimetty hänen mukaansa yksi tila Toivonen-saliksi. Turvallista on myös tietää, että hänen poikansa jatkaa isän viitoittamalla tiellä valvoessaan Milavidan eli Näsilinnan restaurointia Näsikalliolla.

Seminola

 

Seminolan jousiryhmää Kimmo Kivivuoren johdolla

 

Seminola-orkesterin kevätkonsertissa Komediateatterissa Lapintiellä sunnuntaina 6.4.2014 klo 15 oli konsertin teemana ihanat naiset ja kevät. Tampereella perustetun orkesterin jälkiä on pystytty jäljittämään aina vuoteen 1927 asti, jolloin musiikkikauppias Karl "Kape" Ferdinand Rüster perusti tämän lähinnä Kotkan suunnalla vaikuttaneen orkesterin. Seminola-orkesteri toimi jonkinasteisena kilpailijana suunnilleen samoihin aikoihin perustetulle Dallapé-orkesterille maassamme. 1.9.1999 uudelleen henkiin virvoitetun Seminolan kantavia voimia on Risto Uusimaa, joka viime sunnuntain konsertissa Komediateatterissa istui pianon ääressä vahvistaen orkesterin komppiryhmää. Orkesterin nykyinen johtaja on Tampereen yliopiston Suomen historian dosentti, historiantutkija ja filosofian tohtori Marko Tikka, joka on ollut toisena kirjailijana  vuonna 2011 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa Dallapé-historiikissa.

Vasemmalla Marko Tikka ja oikealla Risto Uusimaa

Murheelliset laulajat Kuubalaisen serenadin tunnelmissa, vasemmalta Markku Huhtala, Rainer Viitala ja Marko Tikka. Säesti Kaj Watkinson?

Seminola-orkesterin toiminta-ajatuksena on soittaa 1920 - 1950-lukujen iskusävelmusiikkia alkuperäisten levytyssovitusten mukaisesti ja orkesterin nykyinen vahvuus lienee noin 18 soittajan tuntumissa. Orkesterin takarivistä poimin soittajistosta komppiryhmää vahvistaneen multi-instrumentalistin ja VPK:n soittokunnan kapellimestarin Matti Prepulan ja vastaavasti aivan eturivistä orkesterissa viulua soittavan, Tampere Filharmonian alttoviulistien varaäänenjohtaja, Kimmo Kivivuoren. Sunnuntain konsertissa laulusolisteina vuorottelivat Markku Huhtala ja Rainer Viitala.

Orkesteri kiittää

Matti Prepula

Risto Uusimaa