Patruuna Gustaf Adolf Serlachius päivittäisellä kerroksellaan tehtaalla.

Gustaf Adolf Serlachius syntyi Ilomantsissa 5.11.1830 nimismies Gustaf Serlachiuksen ja Sofia Serlachiuksen - leppävirtalaisen makasiininhoitajan tytär - esikoispoikana, jolle hankittiin kotiopetusta pojan täyttäessä 11 vuotta. Kotikielenä puhuttiin ruotsia ja poika sai oppi myös latinassa, kreikassa ja hepreassa. Gustafin ollessa 12-vuotias hänen isänsä kuoli huhtikuussa 1843 keuhkokuumeeseen ja leskelle määrättiin tilintarkastuksen jälkeen rankat maksut; 700 ruplaa maksettavaa laamannille ja lisäksi 30 tynnyriä viljaa. Näiden maksujen vuoksi Gustaf joutui lopettamaan kotiopinnot ja perhe muutti Kuopioon, jossa Gustaf jatkoi opiskelua yläalkeiskoulussa. Koulun rehtorina toimi tuolloin J. V. Snellman. Holhoojat hummasivat pian kuitenkin perheen varat ja jälleen Gustaf sai lopettaa Kuopiossakin opintonsa. Nyt hän lähti ensin Mikkeliin Per Anders Sundbergin apteekkiin apteekkioppilaaksi - vaikka ala ei häntä kiinnostanut - ja sieltä edelleen Helsinkiin F. M. Maexmontanin apteekkiin. Serlachius itse ilmaisi asian: "Nälkä pakottaa koiran kahleisiin". Helsingissä Serlachius asui apteekkarin kodissa ja häntä kohdeltiin kuin perheenjäsentä. Apteekkari lainasi hänelle rahaa, jolla Serlachius rahoitti tutkintonsa ja tuki perhettään taloudellisesti. Myöhemmin apteekkari Maexmontanin suku myi apteekkinsa ja vaihtoi alaa paloviinatehtaaseen.

Epäiltiin apteekkari Maexmontanin olleen osittain taloudellisissa vaikeuksissa, sillä hän menetti asiakkaita suurelle yliopiston apteekille ja muillekin kilpailijoillensa; joka tapauksessa hieman yli parikymppinen Serlachius kokeili omia siipiään matkustamalla Pietariin. Hänen oli tarkoitus saada Pietarista itselleen työpaikka ja oppia monipuolisesti liike-elämää sekä kielistä ainakin saksaa ja venäjää. Hänen aikeensa Pietarissa eivät syystä tai toisesta toteutuneet ja hän joutui palaamaan Suomeen jo muutaman viikon kaupungissa oltuaan. Nyt hän suuntasi Kokemäenjoen varteen Poriin, josta uusi työpaikka löytyi farmaseutti Edvard Souranderin apteekista, kaksikerroksisesta puutalosta Raastuvantorin laidasta. Tämäkin työpaikka meni alta 22.5.1852 Porin palossa; palo oli suuri menetys, olihan Pori tuohon aikaan yli kuudella tuhannella asukkaallaan esim. Tamperetta suurempi kaupunki.

Porista Serlachiuksen matka jatkui Turun kautta Tampereelle.

Gustaf Serlachius valmistui proviisoriksi Turussa joulukuussa 1853 suorittamalla tutkinnon Collegium Medicumille ja samassa yhteydessä vannoi myös tutkintoon kuuluvan valan. Porista Serlachius oli muuttanut Turkuun, jossa jonkin aikaa toimi Tuomiokirkon apteekissa. Nyt hän oli valmis siirtymään Tampereelle, josta sai työtarjouksen. Axel W. Tennberg teki pellavalla ja hampulla tukkukauppaa, omisti apteekin ja laboratorion, jossa keitteli monenlaisia litkuja kutsuen sitä kuitenkin tehtaaksi. Hän tarvitsi itselleen avustajaksi yleismiehen ja kauppamatkustajan, proviisorin myymään ja sekoittamaan aineitaan. Vuonna 1854 Tannberg sai panimoluvan ja hänen Mustanlahden oluttehtaansa työllisti toistakymmentä henkeä ja parhaana vuonna vuosituotanto oli 150 000 pulloa pääosin Ruotsin- ja Baierin olutta.

Skotti James Finlayson sai nimensä Tampereen historiaan.

Tuohon aikaan teollisuus Tampereella oli vasta alkamassa ja koski kohisi vielä melko vapaasti. James Finlayson oli tullut vuonna 1820 kaupunkiin valjastaen puuvillakehräämönsä voimanlähteeksi kosken. Raakapuuvilla tuotiin Tampereelle Liverpoolin ja Turun kautta New Orleansista, ja valmiit langat ja kankaat taas löysivät tiensä lähinnä Pietariin. Tämä liiketoiminta perustui pitkälti halpoihin työvoimakustannuksiin ja ilmaiseen koskivoimaan. Kymmenen vuotta toimittuaan tehdas oli vielä sangen vaatimaton, mutta uusien omistajien voimin 1860-luvulle tultaessa tehdas työllisti jo puolitoistatuhatta henkeä. Vuonna 1836 Finlayson alkoi kuitenkin jo kaupitella tehdastaan ja uusiksi omistajiksi Pietarista ryhtyivät liikemies Carl Nottbeck ja hovineuvos Georg Rauch. Kauppakirjaan hän laati ehdon, että hänen nimensä tulee säilymään tehtaalla. Koneteknikko Finlayson perusti porvarioikeudet saatuaan Tampereelle lainan turvin koskenrantaan ensin valimon ja konepajan tuottamaan kehruu- ja karstauskoneita. Vuonna 1823 hän vaihtoi tekstiilialalle tehtaansa jälleen Senaatin lainan turvin. Finlayson asui vaimonsa Margaretin kanssa puutalossa (vanha kruununpolttimo) kosken rannassa ja kotinsa yhteyteen rakensivat lapsettomana pariskuntana orpokodin. Finlayson toimi vielä pari vuotta neuvonantajana uusille omistajille tehtaan myytyään ja muutti sitten takaisin synnyinseudulleen Edinburghiin, jonne kuoli 18.8.1852.

Frenckellin paperitehtaan tiloissa toimii nykyään mm. teatteri.

Länsipuolella Tammerkoskea aloitti myös Frencellin paperitehdas, jossa vuonna 1842 käynnistyi Suomen ensimmäinen paperikone. Tehtaan tuotanto ei koskaan kuitenkaan noussut kovin merkittäväksi, koska paperi valmistettiin vielä lumpuista. Tämä tehdas juonsi juurensa Suomen ensimmäiseen paperitehtaaseen, joka Abraham Häggmanin toimesta vuonna 1783 nousi täysin samalle paikalle. Kosken itärannalle alkoivat aluksi varakkaat liikemiehet Gustaf Wasastjerna ja Adolf Törngren erikseen, mutta hieman myöhemmin - 1860-luvun vaihteessa - voimansa yhdistäen teollistuttamaan. Wasastjerna omisti Seinäjoen ruukin ja suunnitteli Tampereelle sahaa, masuunia sekä konepajaa. Törngren taas Laukon, Nuutajärven ja Nokian kartanoiden maaomaisuudellaan havitteli paikalle kehräämöä ja kutomoa. Näistä sai alkunsa Tampella. Näihin orastaviin teollisuusmaisemiin siis saapui Gustaf Serlachius. Apteekillakin oli rantatontti kasvitarhalle Tammerkosken partaalla.  

 

Kesällä 1856 apteekkari Tennberg kuitenkin kuoli ja kukaan hänen kuudesta lapsestaan ei suostunut liiketoiminnan jatkajaksi. Gustaf päätti ostaa vuonna 1857 em. apteekin velaksi itselleen 18 000 hopearuplasta. Osan kauppahinnasta hän maksoi heti ja sai loppuosalle maksuaikaa. Jo vuosina 1861-62 Gustaf rakennutti aivan uuden apteekkirakennuksen Hämeenkadun ja Aleksis Kiven kadun kulmaan Tampereelle ja apteekkirakennus lisäsi hänen velkataakkaansa. Tämä apteekkitoiminta laajeni vuonna 1864 haara-apteekiksi Kangasalle. Samanaikaisesti Gustaf Serlachius yritti myös muita pienempiä liiketoimia, kuten panimotoimintaa, kirjojen myyntiä, ilmoitustilan myyntiä Hämäläinen-lehteen, metsästäjille myyden erikoisvaunuja ja lääkkeinä myi mm. sormustinkukkaa sydänvaivoihin, napavöitä ja kuppaussarvia  sekä kulutustavaroiden maahantuontia ja vientiä; tuontitavarana olivat ainakin pellava, hampunsiemenet ja valokuvaustarvikkeet ja vastaavasti vientituotteina olivat sienet, puolukat, voi ja lankkutavara. Gustaf Serlachius osittain valmisti, toimitti ja välitti kasvavalle teollisuudelle teollisuuskemikaaleja. Serlachius toimi myös patruuna Fredrik Idestamin puuhiomon isännöitsijänä. Tässä toimessa hän oppi kuinka kannattavaa puuhiomon toiminta saattaa olla.

Gustaf Serlachius perheineen valokuvassa.

Maaliskuussa 1859 Gustaf Serlachius avioitui jo aiemmin Helsingissä ollessaan tapaamansa Alice Eufrosyne Maexmontanin kanssa ja parin häitä juhlittiin kihlakunnantuomari Karl Wilhelm Maexmontanin - morsiamen isä ja apteekkari Maexmontanin serkku - omistamalla Lopenkartanon suurtilalla Herralan kylässä, Lempäälässä. Serlachiuksen perheen neljä ensimmäistä lasta kuolivat jo alle vuoden ikäisinä Tampereella asuttaessa. Vuonna 1864 syntyi Axel Ernst, vuonna 1870 Thyra Maria ja vuonna 1877 lopulta Sigrid Edith. Tampereella eläessään Gustaf Serlachius osallistui innokkaasti paikalliseen kulttuurielämään; kannatti kaupungin kamariorkesteria eli "jouhiorkesteria", liittyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan, toimi kaupungin ensimmäisen kirjaston tilintarkastajana sekä välitti lippuja hengellisiin tilaisuuksiin. Proviisoriapulaisensa, Konstantin Hakulinin kanssa Serlachius harrasti valokuvausta ja vuodelta 1863 on heidän nimiinsä laitettu ensimmäiset Tampereesta säilyneet valokuvat.

Vuonna 1863 Serlachius alkoi Alexander Neiglickin - Serlachiuksen lapsuuden aikainen ystävä jo vuosien takaa ja virassa Suomen Pankissa sekä apteekkari Tennbergin vävy - ja Tennbergin poikien pääomien turvin rakentaa Onkiniemeen Näsijärven rantaan olutpanimoa. Serlachius toimi panimon isännöitsijänä ja sai panimon osakkeita palkaksi työtään vastaan. Ruovedeltä sai Serlachius kumppanikseen A. F. Aminoffin, joka omisti Pekkalan kartanon, myllyn ja kolme sahaa. Aminoff järjesti Serlachiuksen välitettäväksi esim. halkoja, viljaa ja lankkuja mm. Finlaysonin tehtaalle. Aminoffin kautta Onkiniemen panimo taas sai viljaa ja humalaa Ruovedeltä. Olutpanimon kanssa tuli sitten monenlaisia ongelmia matkan varrella. Vakuutusyhtiö kieltäytyi antamasta panimolle palovakuutusta ja sitä ilman taas ei saanut kiinnelainaa. Suomen Pankki ei diskontannut vekseleitä ja hampurilainen toiminimi uhkaili oikeustoimilla, kun panimon koneet olivat maksamatta. Kovan paineen alla Serlachius itse vielä sairastui ja lopulta Neiglick vaati Serlachiuksen eroa, ja niin Serlachius luopui osakkeistaan. Vallan merkittäviä tappioita ei panimotoiminta ehtinyt aikaansaada, mutta maineen menetyksen kannalta sillä oli paljon suurempi vaikutus ainakin paikallisesti. Samoin kävi myös Serlachiuksen kananmuna-, sieni-, marjaliiketoimille.

 

Joenniemen kartanoa rakennetaan.

 

Gustaf Adolf Serlachiuksen (s. 5.11.1830 Ilomantsi ja k. 13.6.1901) veli oli Gabriel Serlachius, joka syntyi vuonna 1835 Ilomantsissa ja palveli nuoruutensa sotilaana ensin Turussa ja Viipurissa, sittemmin Venäjällä Sofin jalkaväkirykmentissä ja Kuurinmaan henkiulaanirykmentissä ja lopulta Porin tarkk'ampujarykmentissä. Hän jätti armeijan kotkotukset alikapteenina vuonna 1868 ja alkoi ravintoloitsijaksi ja olutpanimon isännöitsijäksi Pietarsaareen, jossa vuodesta 1880 lähtien myös hankki saman panimon omistukseensa. Gabriel Serlachius avioitui maaliskuussa 1873 1851 syntyneen Aina Matilda Rosalie Schaumanin kanssa ja pian heillä oli kaksi tuoretta poikaa; Birger (s. 17.5.1874) ja Gösta Michael (s. 26.4.1876). Gabriel Serlachiuksen terveys oli heikentynyt sotareissuilla Puolassa ja tämän vuoksi hän oli sairaalloinen tuon tuostakin loppuelämänsä. Muuten häntä kuvailtiin paitsi ankaraksi, myös käsistään käteväksi ja käytännölliseksi, oikeudenmukaiseksi, hyväntuuliseksi ihmiseksi, joka ei vaivojaan paljon valitellut. Aina Matilda taas oli tunnollinen ja taloudellinen sekä uhrautuvainen perheen huolehtija. Tulonsa perhe sai panimosta, mutta taloudellista lisäapua tuli myöhemmin myös Aina Matildan perimistä Strengbergin tupakkatehtaan osakkeista. Ruotsinkielisessä n. kahdentuhannen asukkaan pikkukaupungissa Gösta varttui lähinnä äidinpuolen suvun piirissä, sillä isä oli veljensä Gustafin kanssa melko huonoissa väleissä, silloin kun veljesten välit eivät olleet kokonaan poikki.

Vuorineuvos Gösta Serlachius.

Gösta Serlachiusta ei koulunkäynti paljoa kiinnostanut; talvisin hiihtäminen ja kesäisin purjehtiminen oli kiinnostavampaa. Nuoresta lähtien hän osoitti pian myös liikemiestaitoja myymällä itse poimittuja sieniä ja postimerkkejä kauppaamalla. Lomien aikana hän sai Mäntän tehtaiden agentuurin ja myi siellä valmistettuja pusseja Pietarsaaressa, Uudessakaarlepyyssä ja Vanhassa Kaarlepyyssä. Pietarsaaren koulun jälkeen Gösta kävi Oulun ruotsinkielisen lyseon, josta valmistui ylioppilaaksi tammikuussa 1895. Isä Gabriel kuoli vuonna 1896 ja Gösta opiskeltuaan Helsingin yliopistossa lakitiedettä jätti opintonsa kolmen lukukauden jälkeen kesken äidin kovasta vastustuksesta huolimatta.

 

Opinnot heitettyään Gösta sai setänsä G. A. Serlachiuksen pojan, serkkunsa Axelin avustuksella harjoittelupaikan Manchesterissa myyntiyhtiön toimistossa paperinmyyjänä. Huhtikuusta 1898 hänet kutsuttiin konttoristiksi Mäntän tehtaalle, jossa Gösta aloitti työskentelyn 15.6.1898. Gösta kihlautui salaa G. A. Serlachiuksen tyttären, vuonna 1877 syntyneen serkkunsa Sigrid Edith (Sissi) Serlachiuksen kanssa loppuvuodesta 1898 ja he julkistivat kihlauksensa perheelle vasta tammikuussa 1899. Häitä vietettiin Mäntässä elokuussa 1899 ja nuorelleparille syntyi kaikkiaan viisi lasta; Ralph Erik (s. 1901), Kersti (Stina) (s. 1902), Greta (s. 1904), Bror Gustaf Gabriel (s. 1907) ja lopulta Gustaf Adolf (s. 1913).

Gösta Serlachiuksen isä ja äiti Gabriel ja Aina Matilda Serlachius (o.s. Schauman).

Gösta ja Birger Serlachius.

 

Gösta Serlachiuksen lapsuudenkoti Pietarsaaren Satamakadulla.

Gösta Serlachius halusi nyt lisää tietämystä paperiteknologiasta ja sen vuoksi hän opiskeli alaa vuosina 1902-03 Technologishes Gewerbe Museumissa Wienin teknillisessä korkeakoulussa. Vuodet 1904-08 hän toimi Kankaan paperitehtaan isännöitsijänä Jyväskylässä velkojenhallinnon kutsumana ja sai tehtaan taas muutamassa vuodessa voitolliseksi. Vuodet 1908-13 Gösta toimi Kymmene Aktiebolagin toimitusjohtajana Kuusankoskella. Vuonna 1913 Gösta siirtyi lopulta Mänttään perheyritys Serlachius Oy:n toimitusjohtajaksi kuolemaansa vuonna 1942 asti. Gösta Serlachius rakennutti Mänttään sulfiittiselluloosatehtaan, hankki yhtiölle Tampereelta Takon tehtaan ja Jyväskylästä Kankaan tehtaan vuonna 1918 sekä Suomen Hihnatehtaan Tampereelta ja Kolhon sahan. Hän oli osakkaana Leppäkosken tehtaat Oy:ssä ja sen johtokunnan puheenjohtaja vuodet 1913-18 sekä perustamassa Kajaanin Koski ja Teollisuus Oy:tä vuonna 1906. Birger veljeltään hän osti vuonna 1913 Pietarsaaren olutpanimon. Gösta Serlachiuksen aloitteesta potkaistiin käyntiin Suomen Paperitehtaitten Yhdistys sekä Suomen Selluloosayhdistys. Suomen Puuhiomoyhdistys organisoitiin uudelleen Suomen Puunjalostusyhdistysten Keskusliitoksi. Gösta Serlachiukselle myönnettiin vuorineuvoksen arvonimi vuonna 1918.

 

Gösta ja Sigrid Serlachius asuivat aluksi Mäntässä ns. isännöitsijän talossa, mutta he olivat hankkineet omistukseensa myös Isoniemen tilan vuosisadan vaihteessa; tilalla harjoitettiin karjanhoitoa ja maanviljelystä. Gösta Serlachius osti tilan vierestä Joenniemen torpan maa-alueineen vuonna 1916. Sigrid ja Gösta Serlachius erosivat vuonna 1916 ja tyttäret jäivät äidille ja pojat isälle. Sigrid muutti hänelle rakennetulle Juhola-nimiselle tilalle Keurusselän rantaan, jossa eli elämänsä loppuun vuoteen 1944 asti.

 

Gösta Serlachius meni uudelleen naimisiin vuonna 1919 filosofian kandidaatin (pääaineina maanviljelysoppi ja karjataloustiede) Ruth Ingrid Björkenheimin kanssa. Molemmat olivat toista kertaa naimisissa ja heidän avioliittonsa oli lapseton. Pariskunta asui vuosina 1895-96 vaiheilla valmistuneessa Mäntän linnassa, jonka arkkitehti A. E. Melander suunnitteli Gustaf Adolf Serlachiukselle kodiksi. Ruth Serlachius muistetaan Mäntän kehittäjänä; hänen aikaansaamansa Säde-yhdistys sai Mänttään aikaiseksi mm. synnytyslaitoksen. Puheenjohtajina hän toimi Vapaan Huollon keskuksessa ja sotakummivaliokunnassa, oli aktiivinen Lotta- ja Martta-työssä, sekä rakasti musiikkia ja näyttämötaiteita. Gösta Serlachius omisti vuosina 1915-28 Karjalassa maa- ja metsätilan nimeltä Syskyjärven hovi ja vielä myöhemmin Huhkojärven tilan Koskenpäällä. Joenniemen mailla alkoi 1920-luvulla taimitarha sekä karjanhoito ja maanviljely, jotka olivat Ruthin sydäntä lähellä jo ammatillisestikin. Arkkitehti W. G. Palmqvist oli suunnitellut heille tilalle pehtorin talon, navetan sekä joitakin pienempiä rakennuksia. Jarl Eklund suunnitteli pariskunnalle kotitaloksi Joenniemen kartanon, joka valmistui vuonna 1935. Gösta Serlachius menehtyi Helsingissä suvun kesäpaikassa Lövössä saamansa sydänkohtauksen jälkeen 18.10.1942. Ruth asui Joenniemen kartanossa kunnes 1960-luvun alussa muutti Helsinkiin, jossa kuoli vuonna 1963.

 

Kuvassa vasemmalta Gösta Serlachius, Akseli Gallen-Kallela, taiteilija Eric O. W. Ehrström sekä arkkitehti W. G. Palmqvist pehtorin talon portailla vuonna 1932.

Gösta Serlachius © Esa Hakala

John (Jon) Douglas Lord.

Britannian Leicesterissä 9.6.1941 syntyi säveltäjä, pianisti ja urkuri John (Jon) Douglas Lord ja hän vietti nuoruutensa ensimmäiset n. 20 vuotta osoitteessa 120 Averill Road. Johnin äiti oli Miriam os. Hudson ja isä amatöörimuusikko ja saxofonin soittaja Reginald Lord. Poika sai viisivuotiaasta pianonsoiton opetusta aivan perinteiseen "klassiseen" tapaan ja hänen ensimmäinen opettajansa oli Frederick Alt. John imi ahnaasti vaikutteita varsinkin Johann Sebastian Bachin ja Edward Elgarin sävellyksistä. Jon Lord sai 11.11.2010 Fellow of Stevenson Collegen kunniatohtorin arvon Edinburghissa ja 15.7.2011 hänestä tuli Leicesterin yliopiston musiikin kunniatohtori. Lordin tunnistettava Hammond-urkusoundi - joka tehtiin ajamalla urut rupisen kitaravahvistimen läpi - oli hänen varsinainen tavaramerkkinsä.

Sir Malcolm Arnold.

 

Lord muutti 1950-60-lukujen taitteessa asumaan Lontooseen. Ehkä parhaiten Jon Lord muistetaan  vuonna 1968 perustetusta Deep Purple-yhtyeestä, jossa hänen lisäksi soittivat Ian Paice (rummut), Richie Blackmore (kitara), Roger Glover (basso) ja Ian Gillan (laulu). Lord vaikutti yhtyeessä  kahteen otteeseen vuosina 1968-1976 ja jälleen vuosina 1984-2002. Tämä kyseinen kokoonpano ikuisti Royal Albert Hallissa ke 24.9.1969 Jon Lordin säveltämän Konserton ryhmälle ja orkesterille, joka konserttitaltiointiin The Royal Philharmonic Orchestran ja em. yhtyeen kanssa Malcolm Arnoldin johtaessa koko sessiota kapellimestarina. Sir Malcolm Henry Arnold (s. 21.10.1921 Northampton ja k. 23.9.2006 Norfolk) oli brittisäveltäjä, jonka säveltuotantoon kuulu mm. yhdeksän sinfoniaa, useita konserttoja, tanssisarjoja ja divertimenton huilulle, oboelle ja klarinetille. Täysin käsittämätön on hänen uransa filmimusiikin saralla; hän ennätti tehdä musiikin yli 130 elokuvaan. Kwai-joen silta elokuvalla - elokuvan ohjasi David Lean - Arnold kuittasi Oscar-palkinnon vuonna 1957. Nuori Malcolm Arnold opiskeli Royal College of Musicissa ja sittemmin hänet nimettiin trumpetinsoittajaksi Lontoon filharmoniseen orkesteriin.

Vasemmalla kuvassa trumpettia soittaa Malcolm Arnold.

Jon Lord on ollut niin monessa mukana, että niitä ansioita on mahdotonta tyhjentävästi tässä käydä lävitse. Jotakin voisi sentään matkan varrelta poimia; vuonna 1970 jatkui Malcolm Arnoldin kanssa yhteistyö Royal Festival Hallissa Lordin Gemini Suitella ja tammikuussa 1972 Münchenissä Eberhard Schoernerin johtaessa Kammerorchesteria. Marraskuussa 1972 ilmestyi Jon Lordin ensimmäinen soololevy, Gemini Suite. Vuosina 1978-1984 Lord oli kiinnitettynä Whitesnake bandiin. Vuodelta 2004 kannattaa mainita levy Beyond Notes, jossa vierailevana laulusolistina laulaa Jonin ystävä, Abba yhtyeen Frida (Anni-Frid Lyngstad), Lordin kappaleen The Sun Will Shine Again. Lordin henkilökohtaisia ystäviä olivat sellaiset kosketinsoittajat, kuten Rick Wakeman (s. 18.5.1949 Perivale, Lontoo) ja Keith Emerson (s. 2.11.1944). Vuonna 2010 julkaistiin Lordin levy To Notice Such Things. Lordin viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi jäi heinäkuussa 2011 hänen konserttinsa Sunflower Jam yhdessä Rick Wakemanin kanssa Royal Albert Hallissa. Vuonna 2011 Lord levytti uudelleen Abbey Roadin studiolla Konserttonsa ryhmälle ja orkesterille Liverpoolin filharmonisen orkesterin kanssa, jota johti kapellimestarina Paul Mann. Hukkuneen partituurin vuoden 1969 alkuperäislevytyksen pohjalta kirjoitti uusiksi hollantilainen säveltäjä Marco de Goeij vuosina 1998-99. Ryhmässä musisoivat Lordin lisäksi Bruce Dickinson, Joe Bonamassa, Steve Morse, Darin Vasilev, Brett Morgan, Guy Pratt, Steve Balsamo ja Kasia Laska. Jälkiäänityksiä tehtiin alkuvuodesta 2012 ja Jon Lord ennätti vielä ennen kuolemaansa kuulla levyn masterin valmiina.  

Rick Wakeman.

Abban laulusolistit kuvassa.

70-vuotiaana heinäkuussa 2011 Jon Lordissa todettiin haimasyöpä ja hän menehtyikin 16.7.2012 sairaalassa (London Clinic) keuhkoveritulppaan. Jon Lord on haudattu kotiseudulleen, noin 40 mailia itään Lontoosta. Leposijan hän sai 1400-luvulla rakennetun kirkon, Saint Mary the Virgin kirkon hautausmaalta, Hambledenistä. Joulukuussa 2012 Leicesterin pormestari, Sir Peter Soulsby merkitsi Lordin lapsuudenkodin muistolaatalla Hambledenissa. Kahden eri vaimon kanssa Lord oli naimisissa; vuosina 1969-1981 Judith Feldmanin kanssa ja heillä on tytär, Sara. Toinen avioliitto oli Vickie Gibbsin kanssa ja heilläkin on yksi tytär, Amy.

Saint Mary the Virgin kirkko Hambledenissa.

 

Kapellimestari Benjamin Shwartz.

Pianosolisti Javier Perianes Espanjasta.

 

21.11.2013 klo 17 oli kapellimestari Benjamin Shwartz viimeksi vieraanamme Pro Orchestran jäsentilaisuudessa Tampere-talon Aariassa; torstainen konsertti oli siis hänen toinen vierailunsa Tampere Filharmonian edessä puolentoista vuoden sisällä. Torstaina 7.5.2015 hän sekä Tampere Filharmonian illan konsertin pianosolisti, Javier Perianes, esittelivät vuolaasti tulevaa ehtoon keväistä musiikkimatkaa Tampere-talon Sonaatissa. Shwartz työskentelee Wroclawin filharmonisen orkesterin musiikillisena johtajana, jonne hän siirtyi suoraan pitkältä rupeamalta San Franciscon sinfoniaorkesterin parista. Vuonna 1979 syntynyt kapellimestarimme opiskeli orkesterinjohtamista Philadelphian Curtis-instituutissa Christoph Eschenbachin ohjauksessa ja säveltämistä Pennysylvanian yliopistossa. Tampereelle häntä on ansiokkaasti maanitellut Coplandin torstai-iltaista teosta johtamaan mainio konserttimestarimme Dennis Kim.

Leppoisaa keskustelua taiteilijavieraiden kesken Tampere-talon Sonaatissa.

Auvoisan ehtoomme espanjalainen pianosolisti Javier Perianes sai vuonna 2012 vastaanottaa Espanjan kulttuuriministeriön ojentaman kansallisen musiikkipalkinnon (National Music Prize) musiikillisista ansioistaan. Tämä loistava pianisti on ennättänyt jo monilla levytyksillään viihdyttää yhäti kasvavaa ihailijakuntaansa halki maailman. Perianes on ehtinyt työskennellä maailman huippukapellimestarien kanssa, kuten Lorin Maazel, Daniel Harding, Zupin Mehta, Daniel Barenboim, ja esim. näiden orkestereiden solistina hän on ennättänyt vierailla: Orchestre de Paris, Sao Paulon orkesteri, Pietarin ja Kööpenhaminan filharmonisten orkestereiden, Birminghamin ja Atlantan orkestereiden, Orchestre de Lyonin, useiden BBC:n orkestereiden sekä Miamin, Rio de Janeiron ja Hong Kongin orkestereiden. Javier Perianes on monien konserttisalien tuttu vierailija, kuten New Yorkin Carnegie Hall, Amsterdamin Consertgebouw, Royal Festival, Barbican ja Wigmore Halls Lontoossa, Tokion Suntory Hall, Miamin New World Center ja  Pariisin Théâtre des Champs Elysées. Javier Perianesin kalenteria täyttää agenttina Ica (International Classical Artists), jonka listoilla ovat mm. viulistimme Elina Vähälä sekä Tampereellakin vieraillut Daniel Hope ja juuri viime perjantaina 8.5.2015 Helsingin Musiikkitalossa Radion sinfoniaorkesteria johtanut kapellimestari Kent Nagano.

Säveltäjä ja pianisti Aaron Copland.

Ilmeisesti Tampereella aivan ensikerran kuultiin torstaina Aaron Coplandin (s. 14.11.1900 ja k. 2.12.1990) vuonna 1944 kantaesittämää musiikkia baletista Appalachian Spring (Appalakkien kevät). Coplandin Rodeo baletista onkin kuultu meillä Tampere-talossa valittuja otteita ainakin ylimääräisinä numeroina ja hiljakkoin saimme kuulla myös Coplandin Benny Goodmanin tilauksesta säveltämän Klarinettikonserton oman Filharmoniamme ja Annelien Van Wauwen tulkitsemana. Kolmas tuon aikakauden baletti Coplandin sävelkynästä oli Billy the Kid. Tällä Appalakkien kevät orkesterisarjalla, jonka musiikin Copland muokkasi em. baletista hän voitti Pulizer-palkinnon vuonna 1945. Amerikassa - tuossa laajojen toleranssien maassa - on aina ymmärretty markkinavetoisuuden ja maksavan yleisön päälle, niinpä Copland asemoi itsensä myös tässä asiassa (letka)jenkan jatkoksi tehden musiikkiaan hyvin kansanläheisistä lähtökohdista.

Pianisti ja säveltäjä Maurice Ravel.

Pianokonsertto G-duurissa on paljon pianolle musiikkia kirjoittaneen Maurice Ravelin (s. 7.3.1875 Ranskan baskialueella, Cibouressa ja k. 28.12.1938 Pariisissa) "matkatuliaisia" Amerikasta, josta pitkältä kiertueelta palattuaan säveltäjä alkoi punoa teostaan kokoon 1920-luvun lopussa. Teoksen hän omisti pianisti Marguerite Longille ja konsertto kantaesitettiin tammikuussa 1932, jolloin säveltäjä Ravel johti sen itse. Pianokonserton kolme osaa ovat: I Allegramente, II Adagio assai ja III Presto. Teoksessa joku voi kuulla orastavaa "jazzia" Ravelin vinkkelistä katsottuna. Veikeästi varsinkin toisessa osassa pianovirtuoosimme katkoi varioiden rytmiä. Teoksessa on myös yhteissoiton kannalta hyvin haasteellisia kohtia. Säveltämisen Ravel aloitti jo nuorella iällä ja seitsemänvuotiaana hän ryhtyi opettelemaan pianonsoittoa. Opettajana Pariisin konservatoriossa hänellä oli säveltäjä Gabriel Fauré.

Maurice Ravel Amerikan kiertueellaan flyygelin ääressä. Kuvassa oikealla myös säveltäjä George Gershwin.

Torstai-illan konsertin loppupuoli oli omistettu säveltäjä Igor Straviskyn (s. 17.6.1882 Lomonosov ja k. 6.4.1971 New York) musiikille; ensimmäisenä oli vuorossa vuosina 1907-08 syntynyt sävellys Fantastinen scherzo. Säveltäjä oli tuolloin ennättänyt lopettaa oikeustieteen opinnot, avioitua serkkunsa Jekaterina Gavrilovna Nosenkon kanssa 23.1.1906 ja opiskella yksityisesti säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakovin oppilaana. Fantastinen scherzo ja Ilotulitus esitettiin Pietarissa vuonna 1909, jolloin Sergei Djagilev - kuullessaan teokset - innostuneena tilasi säveltäjältä Tulilintu-baletin, joka taas kantaesitettiin seuraavana vuonna eli 1910. Vuonna 1911 syntyi Petrushka-baletti ja vuonna 1913 Kevätuhri. Näinä vuosina säveltäjä asui jo perheineen Venäjän lisäksi - varsinkin talvikaudet - Sveitsissä.

Kuvassa vasemmalla Stravinsky ja Nikolai Rimski-Korsakov.

Viimeinen konsertin teos oli sinfoninen runo, Satakielen laulu, jonka säveltäjä Stravinsky teki vuonna 1920 Satakieli-oopperansa pohjalta. Ooppera perustuu H. C. Andersenin satuun Kiinan keisarin hohdokkaasta palatsista ja ooppera sai kantaesityksensä Pariisissa toukokuussa 1917, vaikka säveltäjä oli aloittanut oopperansa säveltämisen jo ennen balettiteoksiansa. Hieman päälle 1200 konserttivierasta kuuli kausisarjan konsertissa jälleen nautittavaa ja taitavasti esille tuotua musiikkia. Ehkä pääsemme vielä joskus toistamiseenkin kuulemaan näin loistavan pianistin vierailua Pohjoismaiden suurimmassa kongressi ja konserttitalossa, Tampere-talossa?

Vanha Stravinsky johtaa musiikkiaan vuonna 1965.