Helsingin Sanomat uutisoi näyttävästi perjantaina 20.9.2013 sivuillaan Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta, jonka mukaan yli 50 grammaa vuorokaudessa voita käyttävillä on 65 % suurempi riski saada sydäninfarkti kuin niillä, jotka käyttävät voita vain vähän tai eivät ollenkaan. Tutkimuksen mukaan riski kasvaisi yli neljä prosenttiyksikköä jokaista syötyä kymmentä voigrammaa kohden. Tutkimuksessa uutisen mukaan seurattiin vajaata 2000 miestä, jotka iältään olivat noin 50-vuotiaita tutkimukseen lähdettäessä ja he olivat myös sydäntauteja sairastamattomia. Kuudentoista vuoden aikana 378 heistä tutkimuksen mukaan sairastui sydäninfarktiin. Tutkimuksen tuloksena tutkijat suosittivat voinkäytön vähentämistä tai siitä kokonaan luopumista ja siirtymistä kasvispohjaisiin kevytlevitteisiin. Silmiinpistävää uutisoinnissa on tietenkin se, että uutinen jättää totaalisesti kertomatta sen, kuka tämän tutkimuksen rahoitti!

Suomessa valitun virallisen kannan mukaan lääketeollisuus ja elintarviketeollisuus nauttivat valtiovallan erityissuojelua näissä ravitsemus- ja terveysasioissa. Meillä Suomessa syötetään täysin terveillekin ihmisille valtavia määriä kolesterolilääkkeitä; statiineja syö 650 000 suomalaista ja kaikkiaan 700 000 ihmistä syö meillä kolesterolin hoitamiseksi lääkkeitä. 1990-luvun alusta lähtien kolesterolilääkittyjen määrä on kasvanut vuosittain 15-20 %. Statiineja myydään Suomessa yli 100 miljoonalla eurolla ja Kela korvaa niistä vuosittain vähintään 30 miljoonaa euroa. Näin medikalisaatiosta tässä tapauksessa hyötyy ainoastaan lääketeollisuus lääkkeiden valtavan myynnin kautta. Kolesterolilääkityksestä tutkimusten valossa hyötyy noin yksi prosentti niiden käyttäjistä ja hekin ovat lähinnä geneettisestä kolesterolin kertymisestä kärsiviä ihmisiä. Varovaisesti arvioiden näiden lääkkeiden käyttö aiheuttaa meillä Suomessa seuraavia vaivoja ja sairauksia; rabdomyolyysejä n. 70 tapausta vuodessa, haimatulehduksia n. 250, munuaissairauksia n. 700, diabetessairauksia n. 550, maksavaurioita yms. ja yli 100 000 ihmistä kärsii jatkuvista lihas- ja nivelkivuista. Myös suolistovaivat lisääntyvät kolesterolilääkityksen käytön alettua ihmisillä, näin on käynyt varsinkin kolesterolitasoja alentavien fibraattien kanssa. Pelkästään vuonna 2010 Kela myönsi yli 24 000 uudelle diabetespotilaalle erityiskorvausoikeuden. Lääketieteen omat tilastot näyttävät, että idiopaattiset eli itsesyntyiset, ilman selkeää syytä olevat haimatulehdukset ovat viimeisten 12 vuoden aikana lisääntyneet Suomessa miehillä 68 % ja naisilla 37 %. On siis korkea aika avata keskustelu kolesterolilääkkeiden haittavaikutuksista ja jopa hengenvaarallisuudesta.

Lääkkeiden valmistus on suurta liiketoimintaa ja arvioidaan lääkkeiden markkinointiin käytettävän enemmän varoja kuin lääketehtaiden tutkimuksiin ja tuotekehityksiin. Tiedelehti Allergy Clincial Immunology julkaisi  vuonna 2009 tutkimuksen tiedelehtien artikkelien viittausten oikeellisuudesta. Tämän artikkelin mukaan 48 % aineistosta ja menetelmistä siteerattiin väärin sekä 28 % tuloksista sai myös väärän tulkinnan. Juuri näin on käynyt 50-luvun alussa aloitetulle ja yli 30 vuotta kestäneelle Framinghamin kolesterolitutkimukselle. Meidän oma kotoinen malliesimerkki oli 1970-luvulta alkanut Pohjois-Karjalan projekti, johon kunnolla "hirttäytyi" nykyinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja, Diabetes- ja Sydänliiton hallitusten jäsen, valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja ja Turun yliopiston kansleri Pekka Puska. Projektihan valisti meitä suomalaisia, että voi on epäterveellistä ja tukkii verisuonemme sekä listaa jatkettiin vielä kaikilla eläinrasvoja sisältävillä ruoka-aineilla kuten rasvainen maito, lihan ihra, kerma, rasvaiset juustot, kananmunat ja punainen liha. Voi neuvottiin välittömästi vaihtamaan kovetettuihin, transrasvaa sisältäviin kasvirasvalevitteisiin. Paistaminen pitäisi nykyistenkin ohjeistuksien mukaan suorittaa kasviöljyllä, esim. rypsiöljyllä; nämä kasviöljyt vaan eivät kestä kuumentamista ja palaessaan muodostavat erittäin haitallisia yhdisteitä terveydelle. Lopputuloksena tästä Pohjois-Karjalan projektista oli, että maito- ja eläinrasvat eivät voi olla syy sydäninfarkteihin! Suomi tuli valituksi mukaan alunperin 22 maan tutkimukseen, mutta kun kaikista maista ei saatu haluttuja tutkimustuloksia, tutkimus kutistui seitsemän maan tutkimukseksi. Henkisten ja taloudellisten sidonnaisuuksien luonti lääketeollisuuden ja eri asiantuntijoiden välillä ei myöskään ole ongelmatonta; eri asiantuntijat ja professorit ovat monien terveysjärjestöjen - kuten Sydän- ja Diabetesliiton - puheenjohtajina ja hallitusten jäseninä, valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäseniä, käypä hoito-suositusten ja ruokaympyrän suunnittelutyöryhmässä, Suomen Akatemiassa johtajina, yliopistojen kanslereina ja opettajina. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Tärkeätä on huomata myös erilaisia tutkimuksia luettaessa, kenen rahoittamia nämä tutkimukset ovat ja saako tutkijat vapaasti raportoida aivan kaikista tutkimustuloksista.

Ravinto nouseekin terveytemme avainasiaksi monasti. Niissä maissa, jossa ravintorasvat ovat mallillaan ei esiinny sydän- ja verisuonielinten eikä kroonisia tulehdustauteja läheskään niin paljoa. Esimerkkejä tällaisista maista voisi olla mm. Ranska, Sveitsi, useat Välimeren maat, Grönlanti ja Japani. Näissä maissa ei syödä keinotekoisia, pitkälle prosessoituja elintarvikkeita eikä margariineja tai kevytlevitteitä, vaan nämä korvataan luonnonmukaisilla ravinteilla ja rasvoilla, kuten kalarasvalla, voilla, kookosöljyllä ja oliiviöljyllä. No, mitä nämä meille niin usein sinnikkäästi tarjotut kevytlevitteet ja margariinit sitten ovat? Kurkistakaamme yhdessä sitä seuraavaksi.

 

Kevytlevitteiden ja margariinin valmistus tapahtuu korkeissa lämpötiloissa ja kovassa paineessa, sen valmistuksessa käytetään liuottimia ja raskasmetalleja. Valmistajat eivät itse kerro valmistusprosesseista ja se jo pitäisi herättää kuluttajien mielenkiintoa. Aivan ensiksi uutetaan öljykasvin siemeniä erilaisilla liuottimilla, kuten heksaanilla tai bentseenillä. Heksaani syntyy raakaöljyn jalostuksen sivutuotteena ja on vaarallinen sikiölle sekä aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä. Bentseeni on aromaattinen hiilivety ja tunnettu karsinogeeni, jota esiintyy maaöljyssä ja bensiinissä. Siitä valmistetaan mm. lääkkeitä, kankaita, värejä, muoveja, pesuaineita, räjähteitä ja synteettistä kumia. Se on hyvin myrkyllistä ja aiheuttaa mm. leukemiaa. Seuraavaksi tämä öljyseos käsitellään fosforihapolla, jota normaalisti käytetään ruosteenpoistoon sen metalleja syövyttävän vaikutuksen vuoksi. Näin aikaansaatu voimakas happo neutraloidaan runsaan emäksisellä lipeällä. Seuraavassa vaiheessa tämä käsittämätön massa valkaistaan ja deodoroimalla eri kemikaaleilla yritetään poistaa epämiellyttävä haju, maku ja suurin osa liuotinainejäämistä. Jos tällainen leviterasia jäisi vaikka pitemmäksikin aikaa vaikka mökillä pöydälle, niin eläimetkään eivät koskisi siihen! Tässä vaiheessa tuotteeseen jää mm. karsinogeenisiä 3-MCDP-yhdisteitä. Saksalainen toksikologian instituutti (BfR) määrittää, että 100 g margariinia päivässä ylittää viisinkertaisesti suurimman sallitun 3-MCDP:n päiväsaannin. Tämän jälkeen halutaan nestemäinen seos kovettaa lisäämällä rasvamolekyyliin vetyatomeja ja nikkeliä (näin muodostuvat haitalliset transrasvat) tai vaihtoesteröinnillä käyttäen apuna natriummetylaattia (syövyttävä aine, jonka pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta). Nyt tähän harmaaseen massaan ryhdytään lisäämään erilaisia maku- emulgointiaineita. Koska valmistusprosessissa tuotteesta on tuhottu mm. vitamiinit, lisätään nyt tähän mönjään mm. synteettistä E-vitamiinia. Tähän biologisesti kuolleeseen massaan lisätään sitten kasvistanoleja ja -steroleja ja nimetään se vaikkapa "Benecoliksi". Kasvistanolit ovat kyllä terveydelle hyödyllisiä, mutta saamme ne paljon turvallisemmin monista muista tuotteista, kuten kasviksista, marjoista ja käsittelemättömistä rasvoista. Syntynyttä rasvamassa manipuloimalla käyttötarkoituksen mukaisesti, valmistetaan siitä myös kenkälankkia ja ihovoiteita. Kun sen halutaan muistuttavan mahdollisimman paljon voita, lisätään siihen vähintään 15 eri kemikaalia ja vettä siitä on kuitenkin enin osa.

Näin meidän terveydellä leikitään ja suositellaan vähän mitä sattuu! Kevytlevitteet ovat kyllä rasvoja, mutta ihmisravinnoksi kelpaamattomia sellaisia. Ne soveltuvat huomattavasti paremmin polkupyörän ketjujen rasvaukseen, kuin voileivän päälle levitteeksi. Hyvää terveyttä kaikille ja järjen käyttö on sentään vielä mahdollista ja joskus tuntuu, että se pitäisi velvoittaa lailla myös pakolliseksi! Mutta ihminenhän ei ole rationaalinen olento.

 

Sarjassa sukulaisia ja suojelukohteita esittelen tänään ensimmäisessä valokuvassa sukulaismiehen Raumalta, serkkuni aviomiehen ja kuvataiteilijan Pentti Peuran, jonka edessä istuu rakas vaimoni, oma suojelukohteeni (kuvassa penkillä vasemmalla, oikealla istuvasta ei ole tietoa). Pentti Peuran taidenäyttely merellisistä maisemista on koko syyskuun ajan esillä Uudenkaupungin Kulttuurikeskus Crusellin Liljelund-salissa osoitteessa Kullervontie 11, Uusikaupunki. Kuva on kuluneelta kesältä Rauman vanhasta kaupungista, joka taas on vuodesta 1991 ollut UNESCO:n maailmanperintölistan ainoana suojelukohteena Suomesta; samassa seurassa kuin Egyptin pyramidit, Paavin Vatikaani ja Intian Taj Mahal-temppeli.

Aiheetta unholaan jäänyt Suomen ensimmäisiä historiallisia romaaneja kirjoittanut kirkkoherran tytär ja Raumalla 4.2.1850 syntynyt kirjailija, maantieteilijä ja historioitsija Eva Charlotta Ljungberg kirjoitti eläinten suojelun ja matkailun lisäksi mielellään myös Raumasta. Tähän lainaan pienen tekstinäytteen häneltä: "Kaupunki on hyvin vanha, ei ole rakennettu minkään määrätyn asemapiirustuksen mukaan, jonka tähden matkustavaisten onkin hyvin vaikea löytää eri taloja, etenkin koska talojen numerot eivät tässä suhteessa ole mihinkään avuksi, sentähden että niissä ei ole mitään varmaa järjestystä. Ns. Naulamäki on omituinen ryhmä pieniä matalia ristiin rastiin rakennettuja taloja. V. 1878 vahvistetun uuden asemapiirustuksen mukaan muuttuu kaupunki ajan kuluessa hyvinkin toisennäköiseksi, jonkatähden nyt, jolloin muutos on toimeenpantava, monet omituisuudet tulevat esiin uusia taloja rakennettaessa. Semmoinen kun kaupunki nykyään on kapeine mutkikkaine katuineen ja mataline puurakennuksineen näyttää se kuitenkin intressantilta ja vanhanaikaiselta."  (Eva Ljungberg, Raumo: handbok för resande 1895).

 

Seuraavaksi lainaan tekstiä vuodelta 1926 Juhani Vikstedtiltä: "Tuskinpa yhdellekään toiselle historiallisista muistoista rikkaalle ja tyylikauniille kaupungille on kohtalo ollut niin kova kuin vanhalle Raumalle. Tuskin missään muualla on valtaan päässyt uudistushulluus siinä määrin vallannut ihmisten mielet kuin juuri täällä." (Juhani Vikstedt, Suomen kaupunkien vanhaa rakennustaidetta 1926).

 

"Ihmeellisellä tavalla on vanha, historiallinen kaupunginosa kapeine, mutkikkaine katuineen ja vaihtelevine, idyllisine kaupunkikuvineen säilynyt suuremmilta tulipaloilta vuosisatojen aikana. Yhtä merkillistä myös on, että juuri vanha kaupunginosa ainoana poikkeuksena maassamme on pystynyt säilyttämään asemansa kaupungin liikekeskuksena, seikka, joka monine probleemeineen antaa nykyoloissa paljon päänvaivaa kaupunkisuunnittelijalle, mutta on tehtävänä sitä mielenkiintoisempi." Viimeisin lainaus on Alfons Tammivaaraa 'Rauma - piirteitä sen kehityksestä ja uusista suunnitteluista', Rauma; Retkeilijä nro. 5 vuodelta 1938.

 

Tämä historiallinen kaupunki meren äärellä eteläisessä Satakunnassa katsotaan perustetuksi 14.4.1442 ja kun kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin kaupunkia vuonna 1550 velvoitettiin raumalaisia porvareita muuttamaan Helsinkiin. Jo ennen kaupunkioikeuksien saantiakin Rauma on ollut merkittävä alueen kaupallinen ja uskonnollinen keskus; näiltä ajoilta ovat muistutuksena Rauman fransiskaaniluostarin kirkoksi muutettu Pyhän Ristin kirkko ja Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot. Rauma on aina elänyt merestä ja meritie on ollut kaupanteolle ratkaisevan tärkeä väylä. Kaupunki koki 1500-luvulla varsin monta uhkaavaa tulipaloa, mutta onneksemme säästyi kuitenkin jälkipolville nähtäväksi.

Tähän ihmeelliseen merikaupunkiin, Raumaan, kannattaa todella varata aikaa ja tutustua sen antimiin huolella!

 

                                Tampere-talon suuri sali juuri ennen konserttia.

 

Tampere Filharmonian kausisarja on potkaistu näyttävästi käyntiin; ensimmäinen kausisarjan syksyn 2013 konserteista - 6.9.2013 Santtu-Matias Rouvalin johtaessa konserttia - keräsi 1400 kuulijaa suureen saliin ja viime perjantain konsertti kokosi saliin ehkä hieman vajaat 1200 uteliasta kuulijaa. Tämä kausisarjan toinen konsertti on kuultavissa Ylen Areenan kautta (30 päivää perjantaista 13.9. lähtien), sillä Yleisradio tallensi konsertin ja lähetti sen myös suorana radiolähetyksenä Ylen Ykkösen kautta viime perjantaina.

Perjantain 13.9.2013 klo 19 Tampere Filharmonian konsertin kapellimestarina toimi tänä syksynä Tampereen Filharmonisen Kuoron taiteellisena johtajana aloittanut Jani Sivén. Sivén tunnetaan myös säveltäjänä ja hän ennättää johtaa Kamarikuoro Auditen ja Sinfonietta SOI-orkesterin lisäksi vielä Helsingin Concordia-nuoriso-orkesteria. Konsertin solisteina esiintyivät mezzosopraano Tuija Knihtilä, baritoni ja Lappeenrannan laulukilpailujen voittaja vuodelta 2013 Aarne Pelkonen sekä avustavia kuoroja oli lauteilla näyttävästi; Tampere Filharmonisen Kuoron lisäksi San Franciscon Choral Society sekä tamperelainen Pirkanpojat Jouni Rissasen johdolla.

Konsertin ohjelma koostui seuraavista teoksista; aloitusnumeron sai 9.10.1928 syntyneen Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticus vuodelta 1972, konsertto linnuille ja orkesterille op. 61 - Oulun yliopiston tilausteos ensimmäiseen promootiotilaisuuteensa. Rautavaaran vanavedessä ui seuraavaksi teokseksi Edward Elgarin ylivoimaisesti suosituin lauluteos Sea Pictures op. 37, jonka säveltäjä sai esityskuntoon heinäkuussa 1899. Elgar omisti teoksensa mainiolle alttolaulajalle Clara Buttille ja teos sai kantaesityksensä Norwichin festivaalilla säveltäjän ollessa kapellimestarina lokakuussa 1899. Laulusarjan viisi tekstiä säveltäjä sävelsi englantilaisten 1800-luvun kirjailijoiden teksteihin ja yksi niistä on hänen vaimonsa Caroline Alice Elgarin runo. Teoksen osat ovat: I Meren kehtolaulu (Sea Slumber-song), II Suojasatamassa (In Haven/Capri), III Pyhäpäivän aamu merellä (Sabbath Morning at Sea), IV Korallien maa (Where Corals Lie) ja V Uimari (The Swimmer). Välittömästi väliajan jälkeen sekä salin kuulijoille että kaikille radiovastaanotinten äärellä viihtyneille tarjoutui tilaisuus tutustua säveltäjä Olli Kortekankaan sinfoniseen kantaattiin Seven Songs for Planet Earth, jonka toisena tilajana on Tampere Filharmonia ja teos sai siis näin Suomen ensiesityksen. Sävelteos sai syntynsä Choral Arts Society of Washingtonin tilauksesta ja keskeisimmät tekstit teokseen ovat kentuckyläisen runoilijan ja luontoaktivistin Wendell Berryn. Teos kantaesitettiin Washingtonin Kennedy Centerissä toukokuussa 2011. Olli Kortekangas on nyt jo edesmenneen piispamme Paavo Kortekankaan poika ja sävellystä hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa Einojuhani Rautavaraan ja Eero Hämeenniemen hellässä hoidossa vuosina 1974-1981 jatkaen sieltä vielä Berliiniin saamaan lisäoppia säveltämiseen. Olli Kortekangas on itse opettanut Espoon musiikkiopistossa, Teatterikorkeakoulussa ja Sibelius-Akatemiassa. Säveltäjä Kortekankaan yli sadan teoksen joukossa on kamarimusiikkia, kuoromusiikkia, orkesterimusiikkia ja oopperoita. Erityisen hyvin Kortekangas tunnetaan säveltäjänä juuri erilaisille kokoonpanoille kirjoitetuista laulu- ja kuoroteoksista. Kortekankaan oopperoista mainittakoon esim. Grand Hotel (1985), Joonan kirja (1995), Marian rakkaus (1999), Messenius ja Lucia (2004), Isän tyttö (206) ja Yhden yön juttu (2011).

 

Kaikki konsertin esittelytilaisuudessa olleet viriilit kuulijat pääsivät seuraamaan 16.5.1955 Turussa syntyneen säveltäjä Olli Kortekankaan selostusta teoksestaan ja sen syntyvaiheista. Säveltäjä mm. kertoi, miksi hän pitää teostaan kantaattina ja miksi hän kutsuu teosta sinfoniseksi. Teoksen tiukka muoto ja aiheen käsittely viittaavat sinfoniaan ja kuulija voi melko vaivattomasti seurata vedessä muodostuvia, laajenevia renkaita, jotka vievät viestiä eteenpäin. "Keskeisintä käyttämieni laulutekstien aiheissa on ihmisen eksistenssin ymmärtäminen. Mikä on ihmisen paikka maailmassa?" Sinfonisen kantaatin osat ovat seuraavat: I I go Among Trees (Menen puiden lomaan), II From The Praise of the Creatures (Luotujen ylistyksestä), III Sowing the Seed (Siemeniä kylväessäni), IV Yolk - Chanting the Landscape (Joiku - Lauletaan maisema), V We Who Prayed and Wept (Me, jotka rukoilimme ja itkimme), VI The Beat (Syke) ja VII The Peace of Wild Things (Villin luonnon rauha).

Liitän tähän vielä muutaman valokuvan viime perjantain konsertin esittelytilaisuuden tunnelmista ja sen jälkeen voimmekin kaikki yhdessä lähteä Ylen Areenan äärelle kuulemaan Tampere Filharmonian perjantain konserttia Tampere-talon suuresta salista!

 

Se lääke, jota ylhäält' anotaan,                                                                                                                         On usein itsessämme; pääsy vapaa                                                                                                                 On meillä onnenmaahan; tylsät vaan                                                                                                                Ja arat hankkeet taivas estää tapaa...

                                         William Shakespeare

Helsingin kaupunginorkesterin konsertti 11.9.2013 ja sen uusinta seuraavana päivänä 12.9.2013 tarjosi järeän paketin; kaksin kappalein ensiesityksiä ja niiden välissä vielä yksi suomalainen tilausteos ja sen kantaesitys. Konsertin yhdeksi kantavaksi teemaksi voisi nimetä teatterin ja sen maailman, yhdistävänä tekijänä kaikille konsertissa kuultaville teoksille on myös se, että kutakin teosta on toistaiseksi kuultu vielä melko vähän. Konsertin kapellimestarina toimi orkesterin ylikapellimestari John Storgårds ja vierailevana  konserttimestarina Jan Söderblom.

                                                      William Shakespeare

 

Juutalainen 24.7.1880 Sveitsin Genevessä syntynyt säveltäjä Ernest Bloch opiskeli musiikin ihmeellisyyksiä Brysselin konservatoriossa mm. Eugéne Ysaÿen johdolla ja jatkoi opintojaan myöhemmin vielä Hampurissa Hoch-konservatoriossa. Kolminäytöksisen oopperansa - samalla myös hänen ainoa oopperansa - Bloch sävelsi jo vuosina 1904-1906 ensi-illan ollessa Pariisissa vuonna 1910 ja Yhdysvaltoihin hän muutti vuonna 1916 saaden maan kansalaisuuden vuonna 1924. Institute of Musicin musiikillisena johtajana Yhdysvaltain Clevelandissa Bloch oli vuosina 1920-1925 ja siirtyi sieltä San Franciscon konservatorion johtajaksi vuosiksi 1925-1930. Enimmän osa 1930-lukua Ernest Bloch vietti synnyinmaassaan Sveitsissä, kunnes 30-luvun lopussa palasi Yhdysvaltoihin takaisin lopuksi elämäkseen. Ernest Bloch kuoli Portlandissa Oregonissa 15.7.1959.

                                                                   Ernest Bloch

 

Ernest Bloch ei ole ainoa säveltäjä, joka on innostunut Skotlantiin sijoitetusta William Shakespearen Macbeth-tragediasta, mutta hänen tapauksessaan kävi kyllä valitettavasti sillä lailla, että teos ei herättänyt suurtakaan mielenkiintoa enempää yleisössä kuin arvostelijoissakaan. Shakespearen näytelmään perustuvan ranskankielisen libreton teki Edmond Flog. Bloch teki vielä vuonna 1934 teoksesta uuden version ja vuonna 1950 hän edelleen muokkasi oopperan viisinäytöksiseksi ja englanninkieliseksi muuttaen, mutta tämäkin versio näki ensi-iltansa vasta vuonna 2009 Englannissa. Edelleen tätä Blochin oopperaa esitetään todella harvoin, mutta toisinaan saapuu esitettäväksi kaksi orkesterivälisoittoa tästä oopperasta. Ensimmäinen välisoitto johdattaa oopperan ensimmäiseen näytökseen ja toinen välisoitto avaa kolmannen näytöksen oopperassa. Ernest Blochin kaksi sinfonista välisoittoa oopperasta Macbeth keskiviikon 11.9.2013 Musiikkitalossa Helsingin kaupunginorkesterin soittamana oli siis Suomen ensi-ilta. Varhaistuotannossaan Blochin musiikki edustaa myöhäisromanttista aikakautta ja musiikilliset vaikutteet ovat lähellä Debussyn, Musorgskyn, Brucknerin, R. Straussin ja Mahlerin musiikkia. Myöhemmissä teoksissaan hän ottaa vaikutteita juutalaisesta liturgisesta ja kansanmusiikista sekä vaihtelun vuoksi hän on myöhemmin kokeillut myös uusklassista tyyliä ja jopa atonaalisuutta.

                                   Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoitus 11.9.2013

Helsingin kaupunginorkesterin ehdottomia syyskauden huippuhetkiä oli keskiviikon 11.9.2013 klo 19 orkesterin Jukka Linkolalta tilaaman Pianokonserton nro 2 Serenades and Cabaret Dances tilausteoksen kantaesitys Musiikkitalossa pianisti Iiro Rantalan toimiessa solistina konsertossa. Teos sai alkuideansa Jukka Linkolan vieraillessa noin neljä vuotta sitten pianisti Iiro Rantalan tv-ohjelmassa Iirottelua.  Taiteilijaprofessori, pianisti, säveltäjä ja 21.7.195 Espoossa sytynyt Jukka Linkola on laajassa tuotannossaan keskittynyt lähinnä oopperoiden, orkesteri-, kamari- ja kuoromusiikin sekä monenlaisten jazzteosten säveltämiseen. Keskeisin tuotanto kattaa kymmenen oopperaa ja kaksitoista orkesterisäestyksellistä solistikonserttoa. Vuosina 1979-1992 Jukka Linkola toimi Helsingin kaupunginteatterin kapellimestarina ja hänen ensimmäinen Helsingin kaupunginteatterille tehty musikaali oli Peter Pan. Muita Linkolan säveltämiä musikaaleja ovat olleet mm. Max ja Moritz (1987), Kallion kimallus (1990), Antti Puuhaara (1994) sekä Astoria (2003). Elokuvaohjaaja Matti Kassilan elokuviin Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988) ja Kaikki pelissä (1994) säveltäjä Jukka Linkola on tehnyt musiikin samoin kuin Päivi Hartzellin elokuvaan Lumikuningatar (1986) ja Mats Arehnin ruotsalaiseen elokuvaan Valkoisia valheita (1995).

Vuosien saatossa säveltäjä Jukka Linkolan musiikkia on onneksi tallennettu runsaasti. Viimeisimmät tallenteet ovat Alba Recordsin julkaisuina ilmestyneet ooppera Robin Hood, Winds (musiikkia klarinetille, viululle ja kamariorkesterille) Lapin kamariorkesteri John Storgårdsin johdolla, musikaali Astoria (Jukka Itkosen Ari-Matti Hedmanin idean pohjalta kirjoittamat sanat), ooppera The Journey ( Kymi Sinfonietta Juha Nikkolan johdolla) ja Sisu. Ondine julkaisi ooppera-dvd:n Hui Kauhistus ja vuonna 2011 Linkolalta kantaesitettiin kaksi uutta oopperaa. Turun Filharmoninen orkesteri tilasi säveltäjä Jukka Linkolalta ensimmäisen pianokonserton Euroopan kulttuuripääkaupunkitapahtumaan vuonna 2011 ja 2012 kantaesitettiin Linkolan musikaali Sydämeni laulu. Rockland on Pine Mountain Music Festivalin (Michigan, USA) tilaama ooppera Robin Hood kantaesitettiin Suomen kansallisoopperassa 14.1.2010. Lisäksi vuoden 2013 toukokuussa sai kantaesityksensä Suomen kansallisoopperan tilausteos ooppera Hölmöläiset.

"Minua on aina viehättänyt räiskyvien ja tanssillisten ainesten sulauttaminen laulavaan ja melodiseen ilmaisuun orgaanisesti. Kun tiesin Iiro Rantalan soittavan kantaesityksen, oli helppo myös itselleni palata 'omille juurilleen'. Meillähän on Iiron kanssa kummallakin vahva jazz- ja teatteritausta. Tässä konsertossa on melkoinen annos tuhtia rytmiikkaa ja toisaalta myös hämyisiä ja rauhallisia balladiteemoja.

Sävellysprosessin alkulähtökohtana oli omien teatterinäkyjen ja näyttämöllisten muistojen palapelin kokoaminen kuusiosaiseksi musiikilliseksi mielikuvakokonaisuudeksi. Teoksessani monet teatterin ja kirjallisuuden hahmot saavat soivan näköismielikuvan. Fuga, Ragtime, Tango ja Polkka saavat myös tungettua lonkeronsa partituurin lehdille. Koko sävellysajan itselläni oli tarve etsiä henkilökohtaisten mieltymysten mukaista musiikkia, jossa tarinaa kuljettavat seesteinen kauneus, täyteläisesti soiva harmonia ja vääjäämättömästi eteenpäin laukkaava villi svengi.

Olen käyttänyt ’vallatonta’ ja rehevää orkestrointitapaa. Orkesterin virtuoosimaisissa soolopyrähdyksissä on tärkeä rooli myös viululla, sellolla ja klarinetilla. Lyömäsoitinryhmä pitää huolen groovesta ison soitinarsenaalin turvin. Rytmimusiikillisia päästöjä on jäänyt nuotteihin melko paljon, ja niin oli alun perin tarkoituskin. En ole Crossings-orkesteriteoksen (1983) jälkeen kirjoittanut sinfoniakokoonpanolle mitään näin ’crossoveria’.

Pianostemma on läpikirjoitettu, olen kuitenkin jättänyt Iirolle yllätyksen mahdollisuuden. Voi siis olla, että Heavy Fugaan tulee Iirolta improvisoitu kadenssi, se kuullaan siis Helsingin Musiikkitalossa."

                                   Säveltäjä Jukka Linkola (vas.) ja solisti Iiro Rantala

 

Linkolan Pianokonsertto nro 2 osat ovat 1. Desdemona, 2. Tango Casanova, 3. Rockrag, 4. Miss Julie, 5. Solveig and the Dovre Polka ja 6. Heavy Fuga. Näistä osista 1., 4. ja 5. edustivat rauhallisempia balladeja ja loput kolme olivat taas enemmän rytmien juhlaa. Mainion pianosolistin eläytynyt soittokin tuntui kasvaneen konserttipäivien edetessä. Kaikkiaan teos oli taiturillista soittoa ja riemastuttavaa kuunneltavaa teatterin maailmasta vankalla ammattitaidolla toteutettuna. Kenraaliharjoituksessa säveltäjä Linkola korjasi vielä muutamasta kohdasta dynamiikkamerkintöjä. Linkolan luottokapellimestari John Storgårds osoitti jälleen "kyntensä" sekä Helsingin kaupunginorkesterin koulutetut muusikot saivat erinomaisen paikan näyttää, kuinka sinfoniaorkesteri tarvittaessa taipuu tällaiseen jazz- ja rytmimusiikin sekä konserttimusiikin yhteen saattamiseen.

                                                       Dmitri Šostakovitš vuonna 1930

Konsertin kolmantena teoksena väliajan jälkeen yleisö hiljentyi ensikertaa Suomessa kuuntelemaan 25.9.1906 Pietarissa syntyeen Dmitri Šostakovitšhin Orkesterisarjaa oopperasta Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth, joka tammikuussa 1934 sai kantaesityksensä silloisessa Leningradissa. Oopperan sävellystyö alkoi syksyllä 1931 ja teosta ennätettiin esittää 49 kertaa, ennen kuin tammikuussa 1936 Pravda-lehti teilasi sen ja käytännössä teoksen esitykset päättyivät siihen pitkäksi aikaa. Säveltäjä muutti teoksen nimen Katariina Izmailovaksi vuonna 1962 ja teos palasi uusittuna laitoksena esitykseen.

Oopperan tarina perustuu kirjailija Nikolai Leskovin (1831-1895) novelliin kauppiaan miniästä Katarinasta, joka kyllästyy kylmäkiskoiseen aviosiippaansa ja ryhtyy intohimoiseen suhteeseen Sergei-rengin kanssa. Lopulta appiukko myrkytetään ja aviomies kuristetaan ja lemmenpari todetaan syyllisiksi tekoihin. Heidät karkotetaan Siperiaan, mutta matkalla sinne Sergei ihastuu toiseen naiseen ja intohimodraama saa surullisen lopun, kun Katarina tekee itsemurhan.

Yhdysvaltalainen kapellimestari James Conlon on kunnostautunut unohdettujen teosten esiin kaivajana ja sovittajana. Conlon arvottaa Šostakovitšhin oopperan 1900-luvun suurimmaksi oopperateokseksi ja hän rakensi sitä 12-osaisen orkesterisarjan vuonna 1991, johon hän valitsi kahdeksan kohtausta tästä oopperasta. 40 minuuttisen orkesterisarjan musiikista suurin osa löytyy oopperasta samanlaisena ja muutamia oopperan lauluosuuksia on korvattu oboella ja alttohuilulla.

Orkesterisarjan osat ovat: I Izmailovien maatilalla, II Interlude Largo, III Vaarallinen jännite, IV Interlude Allegro, V Katarina & Sergei I, VI Interlude Adagio, VII Passacaglia, VIII Katarina & Sergei II, IX Juopporetku, X Interlude Allegretto, XI Poliisien tulo ja XII Karkotus. Ylikapellimestari John Storgårds oli kaivanut teoksesta hyvin värikylläisen ja jykevän, mutta toisaalta hennon herkän version esille kuulijakunnalle.

Musiikkitalo, Sibelius-Akatemia ja Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto ovat järjestäneet yhteisen luentosarjan Tunne orkesterisi. Tunne orkesterisi-yleisöluentosarja on osa Musiikkitalon KUULE!-yleisötyöohjelmaa ja sarjan luennot pidetään Musiikkitalon orkestereiden Paavo-harjoitussalissa. Tunne orkesterisi-yleisöluentosarjassa tarkastellaan länsimaisen taide-elämän loistavaa saavutusta - sinfoniaorkesteria ja koko orkesterilaitosta.

 

Yleisöluentosarja avaa ovia orkesterilaitoksen taustoihin, tuo uusia näkökulmia ja valottaa yhteismusisoinnin saloja mielenkiintoisin taiteilijavierailuin, kertomuksin, keskusteluin, musiikkinäyttein ja kuvin. Kuluvan syksyn, syksyn 2013 teemaksi on valikoitunut erityyppiset orkesterit viihdeorkesterista barokkiorkesteriin. Yleisöluennoilla käsitellään niiden erilaisia profiileja sekä perehdytään orkestereiden historiaan, soitinkokoonpanoihin ja kokoonpanojen organisointiin. Lisäksi luennoilla tutustutaan mm. erilaisiin esiintymisfoorumeihin ja ohjelmistoihin.

 

Viime torstain 5.9.2013 klo 16.30 yleisöluennossa Musiikkitalon Paavo-harjoitussalissa oli runsaasti kuulijakuntaa ja illan vieraat olivat Vantaan viihdeorkesterin toiminnanjohtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä ja Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulisti ja Vantaan viihdeorkesterin konserttimestari Ilkka  Lehtonen. Tarkkaavaiset luennon seuraajat saivat tietää Vantaan viihdeorkesterin historiasta ja nykypäivästä mielenkiintoista tietoa. Viihteemme veteraaneista lähes koko 1960-luvun tässä orkesterissa soitti viulua esim. Jorma Ikävalko. Orkesterin juuret ovat Tikkurilan orkesterissa, joka harjoitteli säännöllisesti Tikkurilan ammattikoululla. Vantaan orkesteri ry on perustettu vuonna 1948 ja suurimmillaan orkesterin kokoonpano on n. 60-70 soittajaa. Orkesteri toimii erittäin kustannustehokkaasti keikkaorkesteriperiaatteella eli soittajat saavat palkkaa vain soittaessaan. Tällä samalla periaatteella soittavat Britanniassa monet orkesterit ja malli onkin sieltä kopioitu Vantaalle. Orkesterin pitkäaikaisena ylikapellimestarina toimi vuosina 1992-2009 Markku Johansson. Nykyään orkesteria johtaa ylikapellimestarina Nick Davies, joka ajoitti musiikkiopintonsa viululla ja pianolla Royal College of Musicissa. Vantaan viihdeorkesteri vieraili ensi kertaa Helsingin Musiikkitalossa 19.3.2012 solisteinaan West End-musikaalitähdet Jackie Scott ja David Shannon. Orkesterin toimistossa istuu vain kaksi päätoimista työntekijää ja orkesterin oma kotisali on Vantaan Konserttisali Martinus, johon mahtuu vain 406 kuulijaa kerrallaan. Varmaankin siksi Vantaan viihdeorkesteri myös mielellään vierailee säännöllisesti isompien kaupunkien suurissa konserttisaleissa konsertoimassa. Vuonna 2004 orkesterin voimainnäytös oli Tampere-talon suuressa salissa järjestetty Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n 50-vuotisjuhlakonsertti, joka televisioitiin ja radioitiin ja konsertin juontajina toimivat Minna Lindgren ja yhdistyksemme kunniaelvistelijä Jukka Virtanen. Tässä maratonkonsertissa orkesteri säesti kaikkia esiintyviä artisteja ja orkesteria johti ylikapellimestari Markku Johansson. Viimeisin orkesterin levytys on tältä vuodelta ja orkesteri esiintyy hyvin erilaisilla kokoonpanoilla aina tarvittaessa myös tilauksesta. Vantaan viihdeorkesterin vuoden 2013 budjetti on 700 000 € ja sen tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Onninen, Vantaan Energia, Leinelän kehitys Oy, Vantaan Sanomat, Teosto ja Mercuria. Lipputulojen merkitys orkesterille on kohtuullisen suuri; lipputulojen pitää kattaa 47 % orkesterin budjetista. Orkesterin virallinen nimi on nykyään Vantaa Pops Orchestra.

Erittäin kiinnostavan osion yleisöluennosta tarjosi Porissa musiikkiopintonsa aloittanut orkesterin konserttimestari Ilkka Lehtolan kerronta viihdemusiikin olemuksesta ja sen soittamisen haasteista. Hänet saatiin jopa viulullaan demonstroimaan esimerkkejä siitä, mitä käytännössä voisi olla perinteisen taidemusiikin ja viihdemusiikin soittamisen ero. Ilkka soittaa myös vuonna 2004 uudelleen henkiin herätetyssä Filharmoonisessa Viihdejousikossa, jonka 1960-luvulla perustivat hiljattain edesmennyt kapellimestari, säveltäjä ja sovittaja Arthur Fuhrmann ja Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestari Jorma Ylönen.

 

Sangen olennainen ero perinteisen sinfoniaorkesterikirjallisuuden ja sinfoniaorkesterilla soitettavan viihdemusiikkikirjallisuuden välillä on soitettavan materiaalin sovittaminen. Taidemusiikin puolella säveltäjien ammattitaito on poikkeuksetta niin korkea, että säveltaiteilijat kirjoittavat itse partituurin valmiiksi asti. Viihdepuolella on aivan olennaisen tärkeää sovittajan ammattitaito, koska valmista ja tarkoituksenmukaista soitettavaa isolle orkesterille ei välttämättä ole olemassa, ja siksi asiain järjestäminen jää sovittajan harteille. Raapaistaanpa aivan pikkuisen sovittamisen pintaa!

 

Maailmalla löytyy runsaasti erittäin ammattitaitoisia sovittajia, joista muutaman voisin mainita esimerkin luonteisesti. Don Sebesky on 10.12.1937 New Jerseyssä syntynyt pasunisti ja sovittaja, jonka ensimmäinen opinahjo musiikissa oli Manhattan School of Music New Yorkissa. Tämä kolminkertainen Grammy-palkinnon saaja on työskennellyt isojen ja kuuluisien orkesterien kanssa, kuten London Symphony, Chicagon sinfoniaorkesteri, Boston Pops Orchestra, New York Philharmonic, Royal Philharmonic of London ja Toronton sinfoniaorkesterin kanssa. Markku Johanssonkin on hyvin opiskellut Sebeskyn opit sovittamisesta.

Samuel Lewis "Sammy" Nestico syntyi 6.2.1924 Pittsburghissa ja on valmistunut Duquesnen yliopistosta. Hän on tunnettu yhdysvaltalainen big band-säveltäjä sekä sovittaja ja Nestico on itse opettanut Georgian yliopistossa. Hänet tunnetaan hyvin mm. maailmankuululle Count Basien orkesterille tekemistään sovituksista.

Russell Garcia on Oaklandissa Kaliforniassa 12.4.1916 syntynyt ja 19.11.2011 kuollut säveltäjä ja sovittaja,  joka on tehnyt paljon musiikkia elokuviin, näyttämöille sekä radio- ja tv-lähetyksiin. Hän on työskennellyt mm. Universal Studioilla ja MGM:llä tehden musiikkia monien kuuluisuuksien kanssa, kuten Ella Fitzgerald, Louis Armstrong, Mel Torme, Julie London, Oscar Peterson, Stan Kenton, Walt Disney, Orson Welles, Ronald Reagan, Andy Williams, Judy Garland, Henry Mancini ja Charlie Chaplin.

Nelson Riddle syntyi 1.6.1921 ja kuoli 6.10.1985 oli yhdysvaltalainen sovittaja ja säveltäjä, joka ehkä kaikkein parhaiten tunnetaan Capital Recordsille tekemistään big band-sovituksista. Artisteja, joiden kanssa hän tottui työskentelemään olivat esim. Frank Sinatra, Dean Martin, Nat King Cole, Judy Garland, Peggy Lee, Louis Prima, Keely Smith, Ella Fitzgerald, Shirley Bassey, Matt Monro ja Linda Ronstadt.

Enrico Nicola "Henry" Mancini syntyi Clevelandissa Ohiossa 16.4.1924 ja kuoli 14.6.1994 haimasyöpään Los Angelesissa Kaliforniassa. Mancini oli yhdysvaltalainen elokuvasäveltäjä ja sovittaja, jonka kuolematon musiikki on monille tuttu juuri elokuvamaailmasta; Vaaleanpunainen pantteri, Aamiainen Tiffanylla elokuvasta Moon River, Baby Elephant Walk Hatarista, Charade ja Days of Wine and Roses.

 

Kaikki yllä mainitut maailmankuulut sovittajat ovat myös tehneet sovittamisesta mainioita oppikirjoja. Omista sovittajamestareistamme kannattaisi tässä ehkä mainita vaikkapa 5.7.1914 Pietarissa syntynyt ja 23.5.1994 Helsingissä kuollut George de Godzinsky, joka teki merkittävän uran pianistina, säveltäjänä, sovittajana sekä Radion viihdeorkesterin kapellimestarina vuosina 1953-1980. Hänen kynästään syntyi esim. musiikki 64 kotimaiseen elokuvaan. Scandia-yhtiön levytyspäällikkönä toimi 22.2.1930 Viipurissa syntynyt Jaakko Elias Salo, joka kuoli työn ääressä perustamassaan Uudessa Iloisessa Teatterissa 13.6.2002. Paitsi pianisti ja orkesterinjohtaja hän oli myös levytuottaja, säveltäjä ja sovittaja sekä erittäin ammattitaitoinen sanoittaja. Muilta kiireiltään hän ennätti tehdä myös elokuvamusiikkia useisiin elokuviin.

 

Vielä keskuudessamme vaikuttavista sovittajistamme voisin poimia esim. 22.3.1949 syntyneen Markku Johanssonin, ammattisovittajan, säveltäjän, kapellimestarin ja trumpetistin. 4.3.1953 syntynyt Yrjö Hjelt on säveltäjä ja erinomainen sovittaja, joka on päässyt tekemään myös elokuvamusiikkia kotimaiseen mykkäfilmiin. Kotkassa 19.9.1936 syntynyt multi-instrumenttalisti Pentti Lasanen on edelleen loistavassa soittokunnossa ja hän on elättänyt itsensä soittamalla, säveltämällä ja sovittamalla vuosikymmenet.

Messukylän nimestä on esitetty arvailuja, joista yhden mukaan nimi juontuisi ajalta jolloin omaa kirkkoa ei vielä kylällä ollut ja Pirkkalasta kävi pappi pitämässä siellä messuja. Toisen arvion mukaan paikan nimi olisi alkujaan Metsäkylä, jonka silloiset kirjurit olisivat kirjanneet karttoihin muodossa Messakyla ja Messekylla. Asumaton Metsäkylä saattaisi juontaa juurensa Messukylän kirkkojen paikasta kahden suurkylän välissä.

 

1200-luvun alkupuolesta asti Tampere alueena on hallinnollisesti ollut osa Hämeen maakuntaa ja kun 1300-luvulla Suomi liitettiin osaksi Ruotsia sekä jaettiin linnalääneihin, oli Tampere osana Kokemäenkartanon lääniä. Tämä lääni taas jakautui kahteen kihlakuntaan, joista Tampere sijoittui Ylä-Satakunnan kihlakuntaan. Asiakirjoissa on maininta Pirkkalan pitäjästä ensikerran vuodelta 1374 ja tähän Pirkkalaan myös enin osa Tampereesta kuului. Muinaispitäjänä Pirkkala on ollut tiedossa jo satoja vuosia ennenkin ja hallintopitäjänä Pirkkala ilmestyy aikakirjoihin vuonna 1413 sekä käräjäpitäjänä vuonna 1460. Hengellisesti Tampere lukeutui 1200-luvulla alkunsa saaneeseen Pirkkalan seurakuntaan ja keskiajalla kirkolla oli sekä maallista että hengellistä valtaa, jolla se myös hallitsi yhteiskuntaa. Kirkot ajan tavan mukaisesti yleensä rakennettiin korkeille ja näkyville paikoille, joihin oli myös usein hyvät liikenteelliset yhteydet jo olemassa. Arvellaan Messukylän kuuluneen Pirkkalaan jo 1400- luvun puolella kappeliseurakuntana ja näiltä ajoilta on peräisin Messukylän ensimmäinen puusta rakennettu kirkko. Kun Tammerkosken, Takahuhdin ja Messukylän kylät pääsivät vaurauden makuun, ne rakensivat harmaakivikirkon 1500-luvun alussa samaisen harjun etelärinteelle hallitsemaan maisemakuvaa. Kirkot ja hautausmaat olivat ajan tavan mukaisesti erillään muusta asutuksesta ja elinpiiristä. Tähän vanhan kirkon hautausmaahan on vainajia haudattu aina vuoteen 1860 asti. 1500-luvulla tällä kirkolla on käyty Iidesjärveä pitkin jopa kirkkoveneillä, joten ajat ovat siitäkin kovin muuttuneet. Takahuhdin ja Messukylän kylät tiedettiin Pirkkalan pitäjän varakkaimmiksi ja Messukylän isännät toimivat jo 1400-luvulta lähtien käräjien lautamiehinä. Uuden kivikirkon Messukylä sai vuona 1879 ja kirkon suunnitteli Theodor Höijer. Uudessa kirkossa on 790 istumapaikkaa ja sen alttaritaulun - Kanaanilainen vaimo - teki Alexandra Frosterus-Såltin.

 

Vanhan Takahuhdin ydintä on Messukylän kupeessa sijaitseva Ristinarkku ja tässä teiden risteyskohdassa tutkijat ovat löytäneet elämän jättämiä jälkiä jo noin tuhat vuotta sitten ajanjaksolle, joka yleisesti tunnetaan rautakautena. Mistä tämä nimi Ristinarkku sitten juontaa juurensa? Vanhan perimätiedon mukaan tämä alue tunnetaan paikkana, jossa melko pitkistäkin matkoista saapuneet ruumissaatot seisahtuivat ennen lopullista matkaa Messukylän kirkonmäelle. Hevoset saivat tässä levähtää ja vaatetusta kohenneltiin matkan jäljiltä ja paremmat pyhäkengät vaihdettiin jalkoihin. Saattomatkalaiset saattoivat vainajien muistoksi vähän syödä eineksiä ja ikivanhan tavan mukaan nauttia ainakin ryypyn puhtaasta kunnioituksesta. Etukäteen sopimuksesta kirkonkellot alkoivat kuminansa kestääkseen koko loppumatkan, jolloin havuin koristellut ruumisvaunut hevosten vetäminä jatkoivat matkaansa kapeaa kylätietä peltojen välistä myllyn ohi, ylittivät kyläjoen puusiltaa pitkin ja kulkeutuivat mäkeä ylös kunnes ruumisarkku saatettiin ristin alle.

 

Kunnallisneuvos ja ministeri Kustaa Emil Linna julkaisi vuonna 1949 Tammerkoski-lehdessä otsakkeella Pyhäpäiviä Ristinarkulla seuraavan tekstin, jonka tähän lainaan:

"Kylän keskeisin paikka kesällä oli ns. Ristinarkku, joka oli Teiskoon, kirkolle, Pappilaan ja Vainion kylään (nyk. Koskenmaantien) johtavien teiden risteys. Jo keväällä aikaisin siihen asetettiin kivien varaan lankut penkiksi ja juhannukseksi nuoret miehet laittoivat niiden ympärille valtavan lehtimajan. Sunnuntaina iltapäivällä kokoontuivat sinne monet isännät, talojen pojat ja rengit sekä sivulle kuuntelemaan meitä lapsiakin. Siinä keskusteltiin sekä vanhoista asioista että päivän kysymyksistä. Vanhat kertoivat muisteluksiaan, joita hartaana kuunneltiin. Siinä vallitsi täydellinen tasa-arvoisuus. Jokainen esitti mielipiteensä ja se otettiin yhtä täysipainoisena, olipa esittäjä suuren talon isäntä tai pienen talon renki. Jos jonkinlaista arvoasteikkoa voi havaita, johtui se vain siitä, miten hyvä työmies esittäjä oli. Hyvä työmies nautti suurempaa arvonantoa kuin huonokuntoinen isäntä. Vähitellen alkoivat isännät vetäytyä kotiinsa ja heti sen jälkeen kuului nuorten miesten määräys: "pikkupojat kotia". Tämä tarkoitti kaikki rippikoulun käymättömiä ja määräystä oli heti ja ehdottomasti toteltava, muuten seurasi usein ankarakin kuritus. Nuoret oli estettävä lian aikaisin kuulemasta sellaista, mitä vähän varttuneemmat eivät katsoneet heidän korvilleen sopivan.

Olen edellä koittanut esittää hajanaisia kuvia vuosisatoja vanhasta hämäläiskylästä, jonka 18 talosta yhdeksällä vieläkin on sama nimi kuin vuonna 1540 verotusluettelossa ja joka kaupungin vierellä olostaan huolimatta säilytti tyypillisen maalaiskylän luonteen aina tämän vuosisadan alkupuolelle asti".

 

17.1.1876 Pälkäneellä Johan Axel Ainialan ja Maja Stina Häkärän lapsena syntynyt ja 10.1.1951 Tampereella kuollut K. E. Linna viljeli maita Messukylässä. Kansakoulun jälkeen hän suoritti ainoastaan maanviljelys- ja meijeriopiston. Linna kuului Turtoloiden sukuun ja vuonna 1905 hän ostikin itselleen tilan sukulaisiltaan. Linna avioitui vuonna 1913 Eeva Maria Taipaleen kanssa ja heidän pojastaan, Antti Emil Linnasta tuli diplomi-insinööri sekä 1960-luvulla Suomen Kansapuolueen ja Liberaalisen kansanpuolueen kansanedustaja. K. E. Linna ennätti urallaan toimia nuorsuomalaisten kansanedustajana vuosina 1913-1918 ja Edistyspuolueen kansanedustajana vuosina 1918-1930. Kunnallisneuvokseksi hänet nimitettiin vuonna 1930 ja hän työskenteli maatalousministerinä vuosina 1928-1929 sekä vähän aikaa myös syksyllä 1936  kyseisenä ministerinä. Vuodet 1932-1936 hän ahkeroi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä Kivimäen hallituksessa ja apulaismaatalousministerinä vuosina 1934-1936. K. E. Linna toimi MTK:n johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1936-1951. Kunnallispolitiikka oli K. E. Linnan sydäntä lähellä ja siihenkin hän osallistui aktiivisesti vaikuttaen. Messukylän pitäjä liitettiin Tampereen kaupunkiin vuonna 1947 kyläkokouksen asiaa puoltavan äänestyksen jälkeen. Kaupunki alkoi kasvaa itään päin ja kaavoitettua maata asutukseen tarvittiin kipeästi, oli Linnan tilan viljelysmaiden aika väistyä laajenevan asutuksen tieltä.

 

Linnan talo sijaitsi nykyisen Takahuhdintie 75:n kohdalla ja kansalaissodan aikana talo poltettiin kokonaan. Messukylän kirkko sai pahoin siipeensä kansalaissodassa ja Jankan päärakennus sekä Pappila poltettiin myöskin. Itse Linna selvisi tästä sodasta, vaikka oli vähällä menettää henkensä siinä tiimellyksessä; tilan karja ja kaikki eläimet takavarikoitiin ja ainoalla hevosella pelastauduttiin kaupunkiin turvaan vihollisuuksilta.  Vuosina 1919-1922 talo rakennettiin uudestaan arkkitehti A. Eräsen suunnitelmien mukaan mansardikattoiseksi ja vaaleaksi rapattu patriisitalo sai julkisivuunsa pylväskuistin. Talossa julki lausuttiin Messukylä suojeluskunnan perustamissanat ja täällä vieraili melko arvovaltaista väkeä aina presidenteistä lähtien. Vaikka Linna oli lähinnä itseoppinut, hän hankki maanviljelystä hyvin modernin tietämyksen; vuodesta 1910 hänen omista karja kuului tarkastusyhdistykseen, lihan tuottajana hän oli seudun pioneereja, puu- ja kasvitarhan tuotteita myytiin suoraan tilalta sekä maatalousopiskelijat saivat Linnan tilalla käydä harjoittelemassa. 1930-luvulla Linnan tilalla oli noin 80 sikaa. Linnan talo on hyvin vanhaa perua ja maakirjoissa se mainitaan ensi kerran vuonna 1540, mutta talo sijaitsi tuolloin Jankaa vastapäätä nykyisen Päärtinkadun koillispuolella. Se on siis Takahuhdin vanhimpia ja varakkaimpia taloja verotietojen mukaan. Vuonna 1789 tämä talo tiloineen joutui Turtolan suvun hallintaan.

 

Paikkakunnan originaaleja lienee ollut myös 19.2.1813 Ylöjärven Mikkolan talossa syntynyt ja 11.1.1903 Messukylässä menehtynyt pappi ja valtiopäivämies Josef Grönberg, joka kaikkiaan toimi Messukylän kirkkoherrana yli 40 vuoden ajan. Grönbergin vanhemmat olivat Ylöjärveltä Mikkolan talon isäntä sekä kirkkoisäntä Antti Mikkola (Anders Johansson) ja Brita Kaisa Makkarus (Kaisa Johansdotter). Josef Grönberg kävi Porin triviaalikoulun ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1829. Hän sai pappisvihkimyksen 13.6. 1835 Turun hiippakunnassa ja seuraavana vuonna hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisterisi. Herännäisyyttä edustava Grönberg toimi ensi aluksi Keuruulla vuosina 1835-1837 välisaarnaajana ja kirkkoherran apulaisena ja täältä siirtyi Euraan pitäjänapulaisen sijaiseksi vuonna 1837. Tampereen kaupunginsaarnaajaksi hän ilmestyi vuonna 1838 ja varapastoriksi hänet arvotettiin vuonna 1845. Grönberg tuli suomentaneeksi evankelis-luterilaiset tunnustuskirjat nimikkeellä "Lutherilaisen seurakunnan opin ja uskon tunnustuskirjat".  Messukylän kirkkoherran virkaan Grönberg valittiin vuonna 1858 ja virkaan hän astui vuonna 1861 saaden rovastin arvonimen vuonna 1862. Lääninrovastinakin hän toimi kahdenkymmenen vuoden ajan vuosina 1979-1899. Säätyvaltiopäivillä hän tuli edustaneeksi pappissäätyä vuosina 1863-1864, 1867, 1872, 1877-1878, 1882 ja 1885. Pastori Grönberg avioitui Ruoveden kirkkoherran ja filosofian maisterin Karl Henrik Bergrothin tyttären Selma Katarina Fransiska Bergrothin kanssa (kuollut 1884). 

   

Pastori Grönberg tunnettiin Messukylässä väkevänä - jos kohta myös väkeviin menevänä - saarnamiehenä ja julistajana. Grönbergin uran aikana Pappilaa remontoitiin, uusi kirkko valmistui Messukylään ja uusi hautausmaa otettiin käyttöön. Kirkkoherra oli niin hengellisissä kuin yhteiskunnallisissa asioissa tiukka johtaja. Kirkonkokouksien päätöksiä hänen tiedetään sanelleen itse ja kokousten pöytäkirjatkin hän saattoi laatia jo ennen kokouksia. Saarnansa hän saattoi aloittaa esimerkiksi: "Taas on Takahuhdissa tapeltu ja Vehmaisissa tehty huorin. Minä jätän teidät kaikki saatanalle!" Kun kirkkoherra vihki uuden uutukaista Kalevankankaan hautausmaata vuona 1880, hän teki tiettäväksi seuraavaa: "Tässä teille tamperelaiset on se paikka, jossa ei auta advokaattien temput eikä sikunasihteerien koukut. Täällä kaikki teidän riitanne päättyvät, ei täällä ylimyksiin vedota. Täällä vallitsee Jumalan totus." Hanke Tampereen kaupungin erottamiseksi omaksi seurakunnaksi Messukylän yhteydestä oli laitettu alulle jo vuonna 1869. Senaatti asetti Tampereen itsenäistymiselle tiukan ehdon vuonna 1870; Tampereelle tuli rakentaa uusi kirkko sekä Tampereen kaupunginsaarnaajan ja Messukylän kirkkoherran erota viroistaan. No, uusi kirkko valmistui Tampereella vuonna 1881 - Aleksanterin kirkko - ja pari vuotta aiemmin kaupunginsaarnaaja Anders Oskar Törnudd oli siirtynyt toisaalle, mutta kirkkoherra Grönberg tuli toimineeksi tulppana Tampereen itsenäisen seurakunnan muodostamiselle kuolemaansa asti. Vasta kun kirkkoherrasta oli aika jättänyt, hänen kuolemaansa seuranneen armovuoden jälkeen Tampereen itsenäinen kaupunkiseurakunta pääsi aloittamaan toimintaansa 1.5.1904.

 

Finlaysonin tehdas Wilhelm von Nottbeckin johdolla oli järjestänyt suhteellisen hyvät asuinolosuhteet tuohon aikaan tehtaansa työntekijöille. Asunnot olivat yleensä ns. yhteiskeittiöllisiä asuntoja, joissa useampi perhe jakoi saman keittiön. Työsopimukset työntekijän ja tehtaan välillä tehtiin aina vuodeksi kerrallaan ja jos työura oli ollut moitteeton, niitä jatkettiin jälleen vuodeksi eteenpäin. Työvoimaa oli toisaalta paljon tarjolla, kun maalaiset tulivat kaupunkiin töiden perässä, mutta jo kouluttamastaan työväestä työnantajankin kannatti pitää kiinni. Kun työntekijöitä oli jo tuhansia Finlaysonin tehtaan palveluksessa, niin käytännöllisesti koko Amurin kaupunginosa oli rakennettu täyteen heidän työsuhdeasuntoja varten. Nottbeckin omistuksessa tehdas tarjosi sairaanhoitoa ja oman koulun työntekijöidensä perheille. Mamsellin kouluksi kutsuttu opinahjo tarjosi kristillishenkistä opetusta aluksi ruotsinkielellä vuodesta 1839 lähtien ja jatkoi opetusta suomenkielellä vuosina 1870-1903 aluksi tehtaan työntekijöille ja heidän lapsilleen sekä myöhemmin myös muille kaupunkilaisille. Samoin tarjolla olivat lukusali ja kirjasto sekä oma seurakunta vuosina 1846-1880 ja kirkko, joka vihittiin käyttöön elokuussa 1879. Näin ollen Finlaysonin seurakuntaan kuului lähes puolet silloisen Tampereen kaupungin asukkaista.

Kustaa Snellmanin isä Heikki (Henrik) Joonaanpoika - joka eli vuosina 1812-1882 - tuli 1830-luvulla muonamieheksi Kangasalan Liuksialan kartanoon, jota tuolloin omisti Ruotsin armeijan upseeri Karl Otto Meurman. Tunnettu suomalaisuusmies ja säätyvaltiopäivien talonpoikaissäädyn puheenjohtaja sekä Karl Meurmanin poika Agathon Meurman lunasti itselleen Liuksialan kartanon vuonna 1849 ja hallitsi sitä kuolemaansa asti eli vuoteen 1909. Heikki solmi avioliiton siltavoudin tyttäreni Anne Snällin kanssa, joka myös palveli Liuksialan kartanossa tuolloin. Melko pian kuitenkin perhe muutti Vääksyn kartanon maille, kun Heikistä tuli Vääksyssä ensin maatyöläinen ja myöhemmin hän yleni siellä esimieheksi eli voudiksi. Vääksy tunnettiin 1500-luvun alusta Westgöta-suvun rälssitilana, joka kuitenkin suvun jouduttua kuninkaan epäsuosioon jouduttiin luovuttamaan vuonna 1555 kuninkaan kartanoksi kruunulle. Kun Juhana-herttua avioiduttuaan puolalaisen Katarina Jagellonican kanssa lahjoitti kartanon vihkimättömälle vaimolleen Kaarina Hannuntyttärelle - Juhanalla ja Kaarinalla oli neljä yhteistä lasta -, kartano on siitä lähtien kulkeutunut n. 200 vuoden ajan tyttärien myötäjäislahjana uusille omistajille. Kun Heikki ja Anna saapuivat Vääksyyn oli kartano Fr. V. Favorinin omistuksessa ja vuonna 1911 kartano siirtyi Antti Ahlströmin suvun omistukseen. Sarsan kylän talot olivat Vääksyn kartanon viljelyksiä ja niitä oli noin 16 hehtaaria. Kaikki Heikin ja Annan lapset kulkeutuivat Tampereelle Finlaysonin puuvillatehtaan palvelukseen ja ottivat sukunimekseen Snellman. Tytöt Emilia ja Kustaava olivat kutojia ja veljeksistä Kaarlo ja Fredrik toimivat laitosmiehinä kutomossa, kun Kustaa teki työuransa kehräämössä. Heikki ehti vielä jäädä leskeksi Annan kuollessa vuonna 1875 ja virallisesti hän asui lopun elämäänsä Liuksialassa, jonne perhe oli Heikin ollessa 38-vuotias jälleen muuttanut asumaan. Heikki tunnettiin perhepiirissä ystävällisenä ja hyväntahtoisena isänä, joka loppuelämänsä asusti lastensa perheissä vuorotellen kussakin. Heikki kuoli 70-vuotiaana Tampereella ja hautansa Kalevankankaan hautausmaalta pojanpoikansa Gustaf Edvardin haudasta.

 

 

30.5.1842 Kangasalla syntynyt Kustaa Snellman tuli Finlaysonin tehtaan palvelukseen vuonna 1857 ja tuolloin tehtaan työntekijämäärä oli noin 600 henkeä. Nousukautta elettiin vielä tuolloin ja vaikeat nälkävuodet olivat vielä edessäpäin. Tehdas otti syksyllä 1858 kolmisensataa uutta naistyöntekijää, jotka olivat iältään 10-24 vuotta. Naisia tehtaan työntekijöistä oli tällöin jo yli puolet. Lapsityövoiman käyttö oli tuolloin sangen yleistä varsinkin tekstiiliteollisuudessa. Moraalinen keskustelu lapsityövoiman käytöstä kuitenkin koko ajan vilkastui ja vasta vuonna 1889 tuli työsuojelulaki, joka kielsi alle 12-vuotiaiden lasten käytön työssä tehtaissa. 12-15-vuotiaiden lasten työaika lyheni kuuteen tuntiin päivässä ja samalla se tuli luvanvaraiseksi. Vielä vuosisadan lopussa Finlaysonin tehtaalla oli n. 300 lasta työssä.

Kustaa Snellman aloitti kehrääjän apulaisena työuransa ja eteni noin 20-vuotiaana kehrääjäksi. 1870-luvulla tehtaan tuotannon kaksinkertaistuessa pääsi Kustaakin laitosmieheksi. Työkoneiden moitteeton kunto oli tärkeää, sillä palkkakin oli urakkapalkka eikä aikaan perustuva. Esimiehillä oli vielä tuohon aikaan oikeus ruumiilliseen kuritukseen ja esimiehet käyttivät työssä tuolloin runsaasti alkoholia. Ensimmäinen työntekijöiden lakko tehtaalla oli nälkävuosien siivittämänä vuonna 1869 ja lako oli suunnattu palkanalennusta vastaan. Tämä lakko ei kuitenkaan onnistunut. Alkoholin käyttö muodostui tehtaalla lopulta niin isoksi ongelmaksi, että itse patruuna Nottbeck tarjosi ratkaisuksi lokakuussa 1873 juomalakkoa ja lakkolaisille tuntuvia etuuksia. Näin tehtaalle syntyi raittiusliike, joka ainakin muutaman vuoden ajan toimi hyvinkin aktiivisesti. 1900-luvulle tultaessa alkoivat tehtaan työtätekevät poliittisesti aktivoitua ja vuonna 1905 perustettiin tehtaalle Finlaysonin Työväen Ammattiosasto. Kustaa Snellman yleni urallaan työnjohtajaksi tehtaalla vuosisadan vaihtuessa ja tässä työssä hän viihtyi melkein 70-vuotiaaksi vuoteen 1911. Hän valvoi ainakin 1836 valmistuneen suuren tehdasrakennuksen kahta ylintä kerrosta eli "vooninkia".

 

Vesilahdella syntynyt Helena Lindfors ja Kustaa Snellman vihittiin avioliittoon 14.10.1856. Helenan vanhemmat pitivät Hämeenkadun varrella Tampereella vesikauppaa. Avioparille syntyi vuosina 1866-1876 viisi lasta, joista vanhin poika Gustaf Edvard kuoli hukkumalla Pyhäjärveen 19-vuotiaana ja nuorin tytär Emilia Charlotta kuoli vuoden ikäisenä vuonna 1876. Tyttäristä vanhin, Aurora Aleksandra, avioitui Finlaysonin satulaseppä Edvard Tuomen kanssa ja nuorempi tytär, Anna Helena valmistui kätilöksi ja avioitui Hatanpään kartanon taloudenhoitaja Conrad Fjäderin kanssa. Karl Artur toimi itärintamalla ensimmäisessä maailmansodassa välskärinä ja myöhemmin kulkeutui mm. sähköasentajaksi Poriin. Perheen äiti Helena kuoli kuitenkin vuonna 1876 ja seuraavana vuonna Kustaa Snellman avioitui 30-vuotiaan Finlaysonin kutojan Karoliina Rajalan kanssa. Karoliinan isä oli Ylöjärven Räikältä kotoisin oleva torppari sekä kyläräätäli, joka kuului myös Pohjanmaan heränneisiin. Karoliinan äiti oli Ester Raitahalme. Karoliinalle ja Kustaalle syntyi vuosina 1879-1890 kuusi lasta ja perhe asusti tehtaan asunnoissa Amurissa. Kun Kustaa yleni työnjohtajaksi, perhe pääsi asumaan melko tilavaan hellahuoneen ja kamarin asuntoon Kortelahdenkatu 1:ssä. Lasten suussa asuntoa alettiin kutsua pian tarhaksi, sillä asunnon kanssa samalla tontilla sijaitsi Särkän sahan lautatarha.

 

Vanhin Karoliinan ja Kustaan lapsista, Johan Fredrik (myöh. Sarsa) teki uran veturinkuljettajana, voimistelijana ja Tampereen Pyrinnön voimistelunohjaajana. Hänen puolisonsa oli Hilja Siimes (ent. Sandell) ja avioparin tytär Hilda Maria taas avioitui Tampereella veturinkuljettaja Oskari Lehmuksen (myöh. Arosilta) kanssa. Oskari tunnettiin Tampereella raittiusseuramiehenä ja hän toimi myös SDP:n kaupunginvaltuutettuna vuosina 1931-1946. Rikhard Aleksius oli aluksi varastonhoitaja VR:n Tampereen varikolla ja lopulta Koukkuniemen vanhainkodin työnjohtaja. Hänen puolisokseen asettui Hilja Salakoski (ent. Isaksson). Lapsista tyttäret Tyyne Karoliina teki uraa Klingendaalin verkatehtaalla taideparsijana ja Ellen Julia suoritti Tampereella Suomalaisen Tyttökoulun ja toimi kätilönä, kunnes muutti 1920 Varkauteen ruukinseurakunnan papinkanslian hoitajaksi. Ellen vietti elonsa ehtoon Tampereella Koukkuniemen vanhainkodissa kuollen 1963. Nuorin Karoliinan ja Kustaan lapsista oli nuorena kuolleen vanhemman pojan kaima Gustaf Evert, joka syntyi 9.9.1890 ja josta tuli aikanaan Varkauden kirkkoherra.

Äiti Karoliina toi isän perintönä kotiin uskon ja perheellä oli myös muutakin harrastustoimintaa. Kustaa Snellmanin vanhempi Kaarlo veli toimi Nottbeckin perustaman kirjaston johtotehtävissä ja tässä ominaisuudessa hän tilasi veljensä perheelle käyttöön kirjoja ja lehtiä. Perheen omaan kotikirjastoon kuuluivat ainakin Karoliinan isältä perinnöksi saatu melko mittava määrä uskonnollista kirjallisuutta, virsikirja ja postilla. Muutamia romaanejakin löytyi hyllystä; Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Victor Hugon Kurjat ja Leo Tolstoin Anna Karenina. Perhe keskusteli yhteiskunnallisista asioista, mutta politiikkaa sanan varsinaisessa mielessä ei kuitenkaan harrastettu. Kustaan alkoholinkäyttö oli nuorena runsasta ja viikonloppuisin säännöllistä. Paljolti kodin vaikutuksesta perheen lapsista useimmista tuli innokkaita raittiusaatteen kannattajia. Lapset kuvasivat Kustaa isää hyväntuuliseksi ja leikkimieliseksi ja vaimon kuvauksen mukaan miehensä oli jopa liiankin antelias. Kustaa rakasti luontoa ja kuljetti lapsiaan mielellään Pyynikillä ihailemassa maisemia ja seuraamassa luonnon ihmeitä. Kustaa harrasti myös musiikkia; nuorempana hän lauloi Finlaysonin kuorossa ja myöhemmin toimi apukanttorina Aleksanterin seurakunnassa. Kustaa Snellman kuoli lopulta 71-vuotiaana toukokuussa 1913 ja hänet on haudatta Kalevankankaan hautausmaalle samoin kuin vaimonsa Karoliina Snellman.