tiistai 19. marraskuuta 2013


 
TNS Gallup Oy:llä teettämän tutkimuksen tilasi Suomen Kulttuurirahasto ja maksoi tästä tutkimuksesta yli 70 000 euroa. Kyselytutkimus toteutettiin syys-lokakuussa ja siinä haastateltiin yli kahdeksaatuhatta 15-74- vuotiasta suomalaista lähiaikojen käynneistä kotinsa ulkopuolella seuraavissa kulttuuri- ja taidekohteissa: teatterit, museot, taidenäyttelyt, klassisen musiikin konsertit, ooppera, populaarimusiikin tilaisuudet, kansanmusiikin tilaisuudet, tanssiesitykset ja elokuvat. Selkeä enemmistö suomalaisista olisi valmis tukemaan erilaista taidetta verovaroin ja kulttuuri tuntuisi myös kiinnostavan tutkimuksen mukaan suomalaisia ikään, varallisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta.

Tutkimuksen mukaan kuusi prosenttia suomalaisista kuuluisi kulttuurin aktiivisiin kuluttajiin, mitä se sitten käytännössä mahtaakaan tarkoittaa! Kolmasosan väitetään olevan aktiivisia ja valikoivia, jotka kyllä moittivat pitkiä matkoja kulttuuritapahtumiin ja lippujen kalliita hintoja. Yksipuolisen passiivisia kulttuurin kuluttajia ilmoittautui tutkimuksessa olevaksi 44 prosenttia. Heidän mielestään kulttuuriharrastuksiin ei liikene aikaa muilta harrasteilta tai sitten ei vain yksinkertaisesti kulttuuri kiinnosta. Tässä ryhmässä oli eniten maaseudulla asuvia ja itsensä työväenluokkaan lukevia. Viidennes haastatteluun osallistuneista ilmoitti olevansa täysin passiivisia kulttuuritapahtumia kohtaan ja välttävänsä niitä.
 

Haastattelututkimuksen perusteella näyttäisi asuinpaikka vaikuttavan jonkin verran, sillä esim. pääkaupunkiseudulla erilaisia harrastusmahdollisuuksia on myös tarjolla huomattavasti enemmän kuin muualla Suomessa. Oopperan seuraajiksi ilmoittautui tutkimuksen mukaan kymmenen prosenttia vastaajista eli sen mukaan yli viisisataatuhatta ihmistä seuraisi oopperaa. Yli puolet vastanneista olisivat valmiita liikkumaan kaksisataa kilometriä kulttuurin perässä ainakin kerran vuodessa. Joitakin  eroavaisuuksia tutkimuksesta nousee myös esille. Suurimmat erot saatiin aikaan naisten ja miesten välillä kulttuuriharrasteissa. Tyypillinen kulttuurin suurkuluttaja näyttäisi tutkimuksen mukaan olevan kypsempi naisihminen, joka tekee työtä ja jolla on akateeminen loppututkinto. Hän asuu tietysti myös pääkaupunkiseudulla. Tuskin suurikaan yllätys on, että passiivisimpia kulttuurin käyttäjiä ovat vähän koulutetut maaseudulla asustavat miehet. Kirjaston palvelut koettiin kaikissa ikäryhmissä tärkeiksi. Jos kyselyssä olisi haluttu tukia myös kotona tapahtuvaa musiikin kuuntelua, television seuraamista tai lukemista, olisi ilmeisesti aktiivisten suurkuluttajien määrä ollut vielä isompi ja sukupuolten erot pienemmät.
 

maanantai 18. marraskuuta 2013




Tänään sukututkimus kuljettaa tukimaan jälleen Savitaipaleen vaiheisiin ja varsinkin vuonna 1795 oikeuskollegion Savitaipaleen kirkkoherraksi nimittämän Peter Adolf Europaeuksen tyttären, Katarina Charlotta Europaeuksen kohtaloa. Peter Adolfin isoisän isä oli kappalainen Jakob Europaeus, joka kuoli vuonna 1714. Jakobin poika Mathias Europaeus (s. 1686 ja k. 1736) toimi myös isänsä tavoin kappalaisena. Mathiaksella oli kaksi poikaa, joista tuli kirkkoherroja; Matias Reinhold Europaeus (s. 1718 ja k. 1777) ja Jakob Johan Europaeus (s. 1722 ja k. 1758), joka oli naimisissa Savitaipaleen kirkkoherra Pietari Heintziuksen tyttären, Beata Katariinan kanssa (s. 1834 ja k. 1800). Jakob Johanilla oli kolme poikaa; vuonna 1746 syntynyt lääkäri Jakob Reinhold Europaeus ja vuonna 1748 syntynyt lääkäri Sven Vilhelm Europaeus ja Savitaipaleen kirkkoherra Peter Adolf Europaeus (s. 1953 ja k. 1825). 
 

Peter Adolf Europaeus tiedettiin varsin oppineeksi mieheksi aikanaan; hallitsi kuutta eri kieltä, oli Haminan konsistorin jäsen ja lehtori sekä harrasti vielä suomenkieltä ja kansanrunoutta. Aikalaiset kuvailivat häntä puuhakkaaksi ja eläväiseksi kirkonmieheksi sekä sukkelapuheiseksi. Hän oli mm. ahkerassa kirjeenvaihdossa Porthanin kanssa Turkuun. 1790-luvulla Haminan triviaalikoulun rehtorina ollessaan Peter lähetti Pothanille 295 toisintoa suomalaisista sananlaskuista. Kirjeet kulkivat hyväksi havaittua reittiä vaivihkaa Haminasta Lappeelle ja sieltä jälleen Mäntyharjun kirkkoherra Bernerille, joka toimitti ne eteenpäin rajan yli. "Porthanin ja P. A. Europaeuksen - kuulun runonkerääjän isän - 'kansainvälinen' yhteistyö on ollut monipuolista ja sävyltään erittäin sydämellistä: vielä syyskuussa 1801 Porthan kiitteli pitkässä kirjeessään Europaeusta tämän lähettämistä runoista ja venäläis-suomalaisista sanastovertailuista, sekä tiedusteli, olisiko mahdollista saada joltakin aunuksenpuoleiselta (sana-aineistoa)" (Kuusi).
 

Lääninrovastiksi tultuaan Peter Europaeus otti sydämenasiakseen kouluolojen kehittämisen. Vanhan Suomen yhdistämisen aikoihin Peter Europaeukselta tilattiin kouluoloista selvitys ja suunnitelma koulujen opetusohjelman kehittämiseksi. Peter Europaeus oli valistusajan pastori, joka käytti papin kauhtanaa vain kirkollisissa toimituksissa ja koska hän valmistui maisteriksi Turun yliopistosta, hänellä oli pastorina toimiessaan Savitaipaleella vielä hyvät suhteet Länsi-Suomeen. Näiden suhteiden takia hän joutui vielä kärsimäänkin, kun venäläiset oikeusoppineet kutsuivat Peterin kuultavaksi näiden "länsisuhteiden" vuoksi.
 

Savitaipaleen lukkarin Anders Platanin kuudesta lapsesta vanhin, David Platan (s. 1714 ja k. 1787) toimi vuodesta 1749 kuolemaansa asti Savitaipaleen kappalaisena. David Platanilla oli seitsemän lasta, joista kolmas, poika nimeltä Davis Platan (nuorempi) (s. 1753 ja k. 1807) toimi isänsä jälkeen Savitaipaleen kappalaisena vuodet 1789-1802 ja siirtyi sen jälkeen lopuksi elämäänsä Joutsenon kirkkoherraksi. David Platanin puoliso oli Savitaipaleen kirkkoherra Karl Henrik Winterin tytär Ulrika Winter (s. 1767 ja k. 1807). Vuonna 1714 syntyneen kappalaisen David Platan vanhemman kuudes lapsi, Eva Kristina Platan avioitui Savitaipaleen kirkkoherran ja lääninrovasti Peter Adolf Europaeuksen kanssa. Peter Adolf Europaeus peri sittemmin omalta äidiltään Beata Katariinalta äitinsä osuuden Olkkolan hovista ja osti lisäksi Mikael Heintziuksen osuuden Olkkolasta. Europaeuksen omistuksessa vuonna 1814 rakennettiin Olkkolaan uusi kirkkoherran pappila, mutta dokumentteja rakennushankkeesta on valitettavan vähän jäljellä toistuvissa tulipaloissa asiakirjojen tuhoutumisen vuoksi.
 

Peter Adolf Europaeuksen ja Eva Kristiinan avioliitosta syntyi viisi lasta; naimattomat Eva Kristiina ja Gustava Vilhelmiina, opettajana ja kansarunouden kerääjänä tunnettu Katarina Charlotta, Anna Elisabet - joka avioitui serkkunsa pastori Peter Platanin kanssa ja jatkoi Peter Europaeuksen jälkeen näin Olkkolan emäntänä - ja poika Peter Adolf, josta tuli alikapteeni. Peter Europaeuksen ensimmäisen vaimon, Eva Kristiina kuoltua avioitui Peter itseään kaksikymmentäviisi vuotta nuoremman pappilan karjapiian, Sofia Peijon kanssa ja parille syntyi neljä lasta: Emili oli lääninhallituksen kielenkääntäjä, Nils Vilhelmistä tuli alikapteeni, Ulrika Sofia avioitui Venäjällä everstiksi ylenneen Aleksander Kislovin kanssa ja viimeisenä David Emanuel Daniel Europaeus, aloitti opintiensä Käkisalmella ja valmistui ylioppilaaksi. Hänet tunnetaan tänään kansanrunouden kerääjänä (teki seitsemän pitkää keräilymatkaa ja löysi Inkerin runoalueelta Kullervo-runot, keräsi yli puolet Kalevalan uuden painoksen runoista), arkeologina, kielentutkijana ja sanakirjojen tekijänä. Hän jätti myös useita keksimiään sanoja suomenkieleen. Davidin muistoa kantava museo on Savitaipaleen Olkkolan hovin pihapiirissä vanhassa väentuvassa.

Tytär Katarina Charlotta (s. 1794 ja k. 1858) sai alkuun opetusta kotonaan Savitaipaleen Olkkolassa ja kävi mitä ilmeisemmin sen jälkeen saksalaista Demoisellen-Schulea Viipurissa. Myöhemmin hän jatkoi opintojaan usealla paikkakunnalla, mutta myös Pietarissa, jossa hän opiskeli ahkerasti esim. kieliä; ainakin ranskaa, saksaa ja venäjää hän on opiskellut. Oman ilmoituksensa mukaan hän on vuonna 1841 harjaantunut lasten kotiopettajattaren toimeen ja kun Pietarissa perustettiin koulu suomalaistytöille, kutsuttiin Charlotta - hyvin opetettu neitsyt, kuten häntä kutsuttiin - koulun opettajaksi. Koulun viralliset avajaiset olivat loppukesällä 1849, mutta koulu on mitä ilmeisemmin toiminut jo edellisenä vuonna. Charlotta on ollut myös suomenkielen taitoinen, josta malliksi hänen oma kirjoitusnäyte kirjeestä vuodelta 1850: "Suurin osa, niistä Suomalaisista tyttölapsiista, joita minä täällä opetan, puhuuvat venähittä. Ja on heidän kielensä niin venähtänyt, että ei ensinkään tahdo taipua Suomenkieleen. Minä lupaisin lapsille, että kutsua niitä heistä, jotka Suomia paremmin ahkeroitsiis, minun nimipäivälle. 28 lasta oli minun luona, minä soitin itse fiolia, ja lapset tansivat. Pelkkää suomia puhuttiin."

Vuonna 1852 Charlotta jätti - ilmeisesti heikentyneen terveydentilansa vuoksi - kouluvirkansa Pietarissa ja siirtyi Suomen puolelle viettämään seesteisempää elämää maaseudun rauhaan, ja hän kuolikin vuonna 1858 synnyinpitäjässään Savitaipaleella. Charlotta Europaeus oli siis suomalaisen lastenopetuksen uran uurtaja Pietarissa, mutta historiaan hän jätti ehkä vielä merkittävämmän merkkinsä kansanperinteen kerääjänä, aivan kuin velipuolensa David Emanuel Daniel Europaeus. Perinteen keräämiseen Charlottaa yllyttivät ainakin maisteri ja lääketieteen tohtori  H. A. Reinholm ja Pietarissa häneen tutustunut estofiili G. J. Schultz sekä nuorempi velipuoli D. E. D. Europaeus. Kaikkialla kulkeissaan hän keräsi eri paikkakunnilta runoja, lauluja, loitsuja, sananlaskuja, murresanoja, arvoituksia ja muuta sanatietoutta sekä pukuja, tekstiileitä, vanhoja rahoja, tietoutta kansansoittimista, ihmisten nimistä ja häätavoista sekä vaikkapa siveellisyysoloista. Hänet kutsuttiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäiseksi naisjäseneksi vuonna 1848 keräämällä 219 runoa, 236 sananlaskua ja 72 arvoitusta. Schultzille Charlotta lähetti ahkerasti sanallista suomalaista folklorea alkukielellä ja paljon käännöksiä saksaksi. Schultz julkaisi Leipzigissa vuonna 1854 teoksen "Jenseits der Scheeren, oder der Geist Finnlands. Eine Sammlung finniseher Volksmärchen und Sprichwörter". Teoksen saksannokset ovat ilmeisesti Charlotta Europaeuksen tekemiä.
 

Kuoltuaan Charlotta Europaeus tuli haudatuksi Savitaipaleen Vanhalle hautausmaalle. Kuvan rautaristissä haudalla on muistolaatta, jossa lukee: "Kotiseutunsa runouden tallentajaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäistä naiskunniajäsentä Charlotta Europaeusta muistaa kiitollisuudella Kotikunta ja sen Naisjärjestöt."Tulkoon tässä vielä ilmiannettua, että vuonna 1744 kuollut Savitaipaleen lukkari Anders Andersinpoika Platan on kahdeksannessa polvessa oma isoisäni.
 

lauantai 16. marraskuuta 2013


 
 
 
Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali johdatteli paikalle runsaslukuisana kerääntyneelle kuulijakunnalle perjantaina 8.11.2013 konsertin esittelytilaisuudessa lyhyeen analyysiin kansallissäveltäjien Carl Nielsenin ja Jean Sibeliuksen eroista säveltaiteidensa kansallisina edustajina. Santtu ilmaisi myös pyyteettömän tyytyväisyytensä Filharmonian tämänviikkoiseen työpanokseen nimenomaan säveltäjä Nielsenin sävelteoksen parissa. Kuvassa ylikapellimestarimme säteileekin tyytyväisyyttään rennosti ennen lopullista hikeentymistä konsertin lopputiimellyksessä. Hiljentyneinä tarkkaavaisesti kuulemaan ja kysymyksiä esittäen saivat kuulijat seurata myös konsertin sellosolisti, Tuomas Lehdon ansiokasta kerrontaa Suomen ensiesityksenä esittämästä norjalaisen säveltäjä Lasse Thoresenin Sellokonsertosta "Viaggio attraverso tre valli". Säveltäjäkin sai suuvuoron, kun orkesterimme intendentti Helena Hiilivirta haastatteli säveltäjää esitettävästä teoksesta ja vähän muustakin asiaan kuuluvasta. Filharmonian konsertin päätösnumerona oli 9.6.1865 Sortelungissa syntyneen tanskalaismestarin vuonna 1916 valmistunut "sammumaton" Sinfonia nro 4.
 
 

 
 

 
 

 
Marc Soustrot, tuo 15.4.1949 Lyonissa syntynyt pasunisti, pianisti ja kapellimestari johti varmoin käsin perjantaina 15.11.2013 Helsingin kaupunginorkesterin hienon ja ohjelmansa puolesta jopa melko  harvinaislaatuisen konsertin. Soustrot on vieraillut Tampere Filharmonia johtajana aiemmin, mutta  Helsingissä hän vieraili nyt vasta ensimmäistä kertaa. Perjantain konsertin muhkeana solistina toimi Norjan Stavangerissa vuonna 1983 syntynyt ja kahdeksan vuoden ikäisenä piano-opinnot aloittanut Christian Ihle Hadland, joka debytoi jo 15-vuotiaana Norjan Radio-orkesterin kanssa. Nykyään hän on hyvin kysytty vierailija maailmalla, jonka kyllä ymmärtää hänen soittoa kuunnellessa.
 

Konsertin aloitti 12.5.1845 Pamiersissa syntyneen ja 4.11.1924 Pariisissa täysin kuurona kuolleen säveltäjä Gabriel Faurén orkesterisarja Pelléas et Mélisande op. 80. Säveltäjän toimiessa Pariisin konservatorion rehtorina hänen ehkä kuuluisin oppilaansa oli Maurice Ravel. Mainio kapellimestarimmekin johti melko eksoottista pianokonserttoa vasta toista kertaa; kyseessä oli siis 7.1.1899 Pariisissa syntynyt ja viisi vuotiaana piano-opintonsa oman äitinsä avulla aloittanut säveltäjä Francis Poulenc ja hänen vuonna 1950 valmistunut hyvin melodinen, mutta valitettavan harvoin kuultu Pianokonsertto. Konsertto on jäänyt varmastikin muiden pianokonserttojen varjoon siksi, että se ei ole selkeästi niin solistinen konsertto muihin kuuluisiin pianokonserttoihin verrattuna - vaikka säveltäjä kyllä tunnettiin melko taitavana pianistina. Tiedämme säveltäjän myös olleen omien teostensa suhteen erittäin kriittinen, jonka johdosta hän paitsi itse tuhosi omia teoksiaan myös usein muokkasi niitä jälkeenpäin uuteen uskoon.
 

Konsertin jälkipuolisko väliajan jälkeen oli omistettu Mozartin ja Beethovenin musiikille. Wolgang Amadeus Mozartin ooppera-alkusoito KV 527 oopperasta Don Giovanni johdatti kuuntelijat salissa ja Helsinki- kanavan äärellä lopuksi Ludwig van Beethovenin Sinfoniaan nro 2. Nämä molemmat musiikkinäytteet erinomaisten säveltäjien runsaasta tuotannosta vaativat täysin erilaista musiikillista otetta ja lähestymistapaa orkesterin soittajilta. Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksissa olikin suuri ilo ja kertakaikkinen kunnia seurata kapellimestari Marc Soustrotin  ohjeistusta orkesterin varalle näissä asioissa. Erikoisen iso nautinto oli seurata johtajan käsiä hänen työskennellessä orkesterin edessä. Soustrot on kapellimestarina johtanut monia kuuluisia orkestereita sekä oopperatuotantoja ja hänet muistetaan mm. Brabant orkesterin johtajana vuosilta 1996-2006 ja vuodet 1995-2003 hän johti Bonnissa oopperassa ja Beethovenhallessa, Beethovenin synnyinkaupungissa. Kapellimestarimme veli on myös muusikko, trumpetisti Bernard Soustrot.

maanantai 11. marraskuuta 2013


 
Tiistaina 22.10.2013 teki Vantaan viihdeorkesteri vierailun Helsingin Musiikkitaloon konsertillaan Suomen parhaat laulut. Vierailukonsertin johti orkesterin nykyinen, orkesterin kanssa työnsä vuonna 2011 aloittanut  ylikapellimestari Nick Davies ja solisteina orkesterilla olivat Diandra, Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijä ja laulaja Sanna Majuri sekä Dalapé-orkesterin nykykokoonpanon vetäjä ja orkesterin solisti Juha Hostikka.

Orkesteri avasi konsertin soittamalla Lasse Mårtenssonin Myrskyluodon Maijan, jota seurasi Juha Hostikan solistina laulamat Toivo Kärjen ja Kerttu Mustosen Siks' oon mä suruinen Tero Lindbergin  orkesterille tekemänä sovituksena ja Erik Lindströmin valssin Muistatko Monreposin, jonka sanat teki Aili Runne ja orkesterisovituksen kapellimestari Ossi Runne. Sanna Majuri esiintyi Katri Helenan esiintymisasussa aloituskappaleenaan Veikko Samulin ja Juha Vainion Mun sydämeni tänne jää, jonka osaavasta sovituksesta vastasi Olli Heikkilä ammattitaidollaan. Diandran aloitusnumerot olivat Rauno Lehtisen omia sävellyksiä, sanoituksia ja sovituksia ja ensimmäinen niistä oli Tom, Tom, Tom ja toinen kappale oli On hetki. Diandran esitysten välin sijoittui vielä yksi Sanna Majurin soolonumero Erna Tauron ja Tove Janssonin Syyslaulusta, sovittajanaan Jussi Lampela. Vielä ennen väliaikaa lauloivat Sanna Majuri ja Juha Hostikka duona Raimo Henrikssonin - joka myös istui yleisön joukossa kuuntelijana - legendaarisen sovituksen Jukka Kuoppamäen takavuosien hitistä Sininen ja valkoinen ja ensimmäinen puoliaika päättyi orkesterin soittamaan sikermään Juha Vainion lauluista Albatrossin matkassa, jonka ansiokas sovitus on taas Vantaan viihdeorkesterin pitkäaikaisen ylikapellimestarin ja trumpetisti Markku Johanssonin armoitettua tuotantoa.
 

Väliajan huilattuaan Vantaan viihdeorkesteri aloitti toisen puoliajan konsertista Unto Monosen Satumaa tangolla Raimo Henrikssonin sovittamana ja Toivo Kärjen ja Reino Helismaan Sinun silmiesi tähden Antti Rissasen sovittamana. Molemmissa kappaleissa yleisön huomion keräsi solistina Juha Hostikka. Diandran esitettäväksi lankesi Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan, joka Jarkko Kiisken sovituksena oli saanut lähinnä alku- ja välisoittoihin uutta "verta" ja ilmettä. Markku Johansson sai sovittajana tilaa toisen kerran konsertissa, kun Sanna Majuri ryhtyi tulkitsemaan Tamara Lundin tekstiä kihlattunsa Rami Sarmannon säveltämään kappaleeseen Sinun omasi. Yleisradion kapellimestarina 1990-luvulla toiminut ja 6.8.1949 syntynyt Olli Ahvenlahti pääsi näyttämään sovitustaitojaan Diandran laulaessa Petri Laaksosen säveltämän ja Vee-Pee Lehdon sanoittaman Sata salamaa, Suomen Euroviisujen laulukilpailun edustuskappaleen vuodelta 1987. Salamoinnin jälkeen tunnelma jälleen rauhoittui, kun Sanna Majuri herkisteli Anssi Tikanmäen sävelin, sanoin ja sovituksin Balladilla elokuvasta Klaani. Juha Hostikan viimeinen soolonumero oli Aamu; Pepe Willbergin ja Markku Johanssonin yhteinen sävellys, johon sanat aikanaan teki Vexi Salmi. Itseoikeutettuna sovituksesta vastasi tietysti kappaleen toinen säveltäjä ja loistava muusikko, Markku Johansson, ja kappaleeseen pääsi soittamaan myös oman, huikean soolonsa kitaralla Jari Nieminen. Illan seuraavassa vaiheessa näyttelijä Sanna Majuri riisui korkokengät jalastaan ja valmistautui laulamaan Jussi Lampelan sovituksen Jenni Vartiaisen ja Jukka Immosen sävellyksestä Missä muruseni on, johon Mariska on tehnyt sanoituksen. Viimeiseen käsiohjelman mukaiseen sooloesitykseensä Diandran esitettäväksi lankesi Matti Mikkolan sävellys Otto Grundströmin sanoihin Hetken tie on kevyt, joka oli myös Jussi Lampelan sovitus orkesterille. Virallisen ohjelman viimeisenä ja solistikunnan yhteisesityksenä esittämä laulu oli Rauli Somerjoen kappale Valot, jonka sovitusta ovat sorvanneet Veijo Laine, Riku Niemi ja Jussi Lampela yhdessä.
 

Ilman ylimääräisiä esityksiä ei tämäkään konsertti saanut päättyä, vaan Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen sekä Rauno Lehtisen Tom, tom, tom saivat uusintaesityksensä ylimääräisinä konsertin lopuksi. Ilo oli soittajakunnassa nähdä ja kuulla paljon tunnettuja ja osaavaa sekä hyvin ammattitaitoista joukkoa; nostanpa esimerkiksi Tampere Filharmoniassakin soittaneen oboistin Paula Malmivaaran.

maanantai 4. marraskuuta 2013


 
Syyskuun alussa pääsin itse todistamaan paikanpäällä Tampereella Kuopion yliopiston kliinisen ravitsemustieteen laitokselta terveystieteiden maisteriksi valmistunutta ja 22.3.1979 Kuopiossa syntynyttä ravitsemusterapeutti Hanna Pakarisen ajatuksia herättävää presentaatiota ruokavaliosta. Esityksen jälkeen jäi itselle ihmeellinen olotila; moni asia jäi täysin käsittelemättä syy-seurauksineen ja kysymyksiinkään ei tullut kunnollisia tai selkeästi ymmärrettäviä vastauksia.

Pohjoismaissa ja varsinkin Suomessa on jostakin merkillisestä syystä päässyt valloilleen ymmärrys, että tyydyttynyt rasva ja kolesteroli kovettavat ja ahtauttavat valtimomme. Kirurgin on varsin yksinkertaista saada verisuonitukos avattua ja tutkimalla mitä ahtaumaplakki pitää sisällään, tulisi varmasti kolesterolia ja tyydyttyneitä rasvoja tukoksesta esille. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tutkittaessa mineraalipitoisuuksia huomataankin yllättäen, että tukosplakki sisältääkin reilusti yli puolet pitoisuudestaan kalkkia ja kolesterolia on vain kolme prosenttia tukoksesta. Kannattaa myös muistaa, että kolesteroli ei voi missään olosuhteissa muuttua kalkiksi!

Kun kurkistamme veren kokonaiskolesterolia, huomaamme varsin pian sen pitävän sisällään HDL-kolesterolia (high density lipoprotein, joka kulkeutuu soluista maksaan), LDL-kolesterolia (low density lipoprotein, joka on maksan soluille tuottamaa uutta kolesterolia) sekä VLDL-kolesterolia (very low density lipoprotein, poikkeuksellisen vähäisen tiheyden maksan tuottama pieni ja kevyt kolesteroli). LDL-kolesterolin määrä saadaan selville laskutoimituksessa, jossa veren kokonaiskolesterolin määrästä vähennetään veren HDL- ja VLDL-kolesterolin arvot. LDL-kolesterolilla on alayksiköitä, joita jaotellaan koon mukaan ja sen mukaan, millaisiin solujen ärsykkeisiin ne reagoivat. Alayksiköistä sd-LDL tiedetään erittäin herkäksi sokerille ja insuliinille ja tämä on juuri se kolesteroli joka esiintyy valtimokovettumien yhteydessä. Yleisesti tiedetään viljoista vehnän oleva se, joka käynnistää maksassa tämän haitallisen sd-LDL:n muodostumisen. Mitkään tutkimustulokset eivät ole osoittaneet voin, maitorasvojen tai tyydyttyneiden rasvojen aiheuttavan tai millään tavalla liittyvän tähän edellä kuvattuun prosessiin, vaan aina se johtuu ruoka-aineista jotka sisältävät sokeria, insuliinia ja vehnää. Toinen tällainen LDL:n alalaji on haitallinen ox-LDL, jonka pitoisuus LDL-kolesterolista on suoraan pääteltävissä. Kolesterolilääkkeinä käytettävät statiinit lisäävät juuri ox-LDL:n määrää ja tämä aiheuttaa jatkuvan tulehdustilan verisuonissa. Myös vähärasvainen ravinto lisää ox-LDL:n muodostumista. Normaali solurakenne ja kehon oma korjausmekanismi kuitenkin edellyttää, että hyvä LDL-kolesteroli saadaan käyttöömme; se on siis hyvinvointimme kannalta hyvin tarpeellista!

Terveysviranomaisten ravintosuosituksissa kehotetaan välttämään rasvoja ja syömään runsaasti hiilihydraatteja ja näiden neuvojen noudattaminen vääjäämättä johtaa lisääntyneeseen sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien määrien nousuun sekä hapettumiseen ja sokeristumiseen. Ihmisen on melko vaikea näitä itse seurata, koska normaali terveydenhuoltokaan niitä ei seuraa eikä hänelle kerro. Yksi tapa seurata ravinnon terveellisyyttä on mitata verensokerin pitoisuus  45-60 min ruokailun jälkeen - eikä vasta kahden tunnin jälkeen, kuten usein neuvotaan tekemään. Verensokeria pitävät myös kurissa berberiini ja etyyliesteröity eikosapentaeenihappo (E-EPA). Japanilaiset tutkijat ovat osoittaneet E-EPA:n ehkäisevän sd-LDL-kolesterolin ja triglyseridien muodostusta maksassa.

Käytännössä mainio esimerkki näistä ihmisistä, jotka kantavat kehossaan mukanaan jatkuvaa eli kroonista inflammaatiota eli tulehdustilaa, ovat diabeetikot. Insuliini on se hormoni, joka aiheuttaa kehossa soluvaurioita ja jatkuvaa tulehdusta. Kolesteroli tulee korjaamaan insuliinin aiheuttamia soluvaurioita verisuonten seinämissä, mutta se ei voi olla kalkkeutumien aiheuttaja eikä selitä verisuonitukoksia. Juuri diabeetikoille on tyypillistä valtimoiden kovettuminen, joka ilmenee aluksi mediaskleroosina - valtimon seinämien keskikerroksen kalkkeutumisena. Tämän kovettumisen siis todella aiheuttaa kalkki ja aluksi valtimon sisäpinta on sileä ja valtimo pysyy vielä auki. Jos tila jatkuu pitkään ja insuliinitaso on jatkuvasti koholla, alkaa kovettuminen lisääntyä valtimon keskikerroksen seinämässä ja valtimo alkaa ahtautua ja lopuksi jopa tukkeutua.

Täysin vääränlaisella ruokavaliolla ja lääkityksellä voidaan saada aikaiseksi ihmisen normaalien puolustus- ja korjausmekanismien sekoittuminen. Nykyisin tunnetaan jo iso määrä kroonisia tulehdussairauksia ja sellaisia ovat esim. valtimon kovettumatauti, syövät, diabetes ja Alzheimerin tauti. Tutkimukset osoittavat niiden, jotka syövät normaalirasvaista ja luonnollisilla rasvoilla tehtyä ruokaa olevan kasviksista ja vihanneksista enemmän hyötyä, kuin vähärasvaisen ruoan syöjille. Ravinnossa pitää nimenomaan olla luonnollisia rasvoja, kuten voita ja maitorasvoja. Rasvaliukoiset tulehdusta hillitsevät vitamiinit eivät imeydy suolistosta, mikäli mukana ei ole juuri maito- ja eläinrasvoja.

Kovasti mielellään ihmisten tulisi välttää monenlaisia nopeasti verensokeria nostavia/lisääviä ruoka-aineita, kuten näkyvää ja piilotettua sokeria, tärkkelystä, puhdistettua valkoista viljaa, sokeria sisältäviä hedelmiä ja vastineeksi korvata näitä aineita runsaasti proteiinia ja hyvää rasvaa sisältävillä ruoka-aineksilla, kuten liha, kala, normaalirasvaiset maitotaloustuotteet, siemenillä ja pähkinöillä sekä vain vähän tärkkelystä sisältävillä vihanneksilla, kuten salaateilla, tomaateilla, kurkulla ja kaalilla. Kehoamme koettelee myös teollisuuden surutta lannoitteisiin ja elintarvikkeisiin lisäämä fosfaatti; elintarvikkeisiin sitä lisätään, jotta tuotteet saataisiin mahdollisimman kuohkeiksi ja täyteläisiksi. Kun kalsiumioni joutuu fosfaatti-ionin kanssa tekemisiin, syntyy kalsiumfosfaattia eli kovaa kalkkia.  

Kehossamme pesivä tulehdustila ei välttämättä ole mikrobien elimistöllemme aiheuttamaa infektiota, vaan inflammaatio saattaa olla seurausta kehomme omasta reaktiosta häiriötilaan. Elimistö pyrkii jatkuvasti tasapainotilaan ja inflammaatio on aivan normaali fysiologinen vaste vaikkapa kudoksen vaurioituessa. Jos tulehdus jatkuu pitkään ja voimakkaana, se alkaa muodostua haitalliseksi. Tällöin alkaa kolmella "rintamalla" samanaikaisesti tapahtua: verisuonissa tapahtuu muutoksia, kudosnestettä alkaa kerääntyä (näkyy turvotuksena) ja häiriöpaikalle ilmestyy tulehdussoluja. Tutkimukset kiistatta osoittavat, että aivan erityisesti sisäelimiä ympäröivä rasvakudos erittää tulehdustekijöitä, kuten C-reaktiivista proteiinia (CRP), interleukiini-6:ta ja TNF-alfaa.

Solun normaalissa energiantuotannossa ja erilaisissa stressitilanteissa syntyvät vapaat radikaalit hyökkäävät jatkuvasti elimistöämme vastaan aiheuttaen näin hapetusstressiä. Hapetusstressi syntyy, kun kehoa hapettavat ja sitä suojaavat ns. antioksidatiiviset tekijät ovat epätasapainossa elimistössämme ja näin vapaiden radikaalien määrä ylittää solupuolustuksen kyvyn korjata tapahtuvia soluvaurioita. Vapailla radikaaleilla on atomin uloimmalla kehällä yksi tai useampi pariton elektroni ja niitä syntyy sisäisten (krooniset sairaudet, tulehdustilat, lihavuus, kova fyysinen rasitus tai kohonnut verensokeri) tai ulkoisten (radioaktiivinen säteily, tupakansavu, raskasmetallit, alkoholi ja synteettiset lääkkeet) tekijöiden seurauksena. Jos kehossamme omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat oikeassa tasapainotilassa, suojelevat ne tulehduksilta ja estävät vapaiden radikaalien hyökkäyksiä tehokkaasti. Liika omega-6 rasvahappojen määrä taas johtaa jatkuvaan tulehdustilaan altistaen sitä kautta taas meidät sairauksille. Siksi sairaiden ja kivuliaiden tulisi välttää turhaa omega-6 rasvahappojen saantia. Runsaasti omega-6 rasvahappoja on esim. kasvisöljyissä kuten auringonkukka- ja rypsiöljyssä.

Ruokamme valmistustapa on myös erittäin tärkeässä osassa ajatellen hyvinvointiamme. Grillaaminen, paistaminen ja käristäminen lisäävät ruokaamme vapaita radikaaleja. AGE-tuotteet (Advanced Glycation Endproducts) lisäävät samoin tulehdusta elimistössämme ja näitä tuotteita ovat mm. kolajuomat. AGE-tuotteita syntyy myös glykaation eli sokeroitumisen vuoksi kudoksissamme ja AGE-tuotteita sisältävät ruoat ja juomat laskevat seerumin adiponektiinipitoisuutta, joka taas ehkäisee lihomista ja diabetesta. Adiponektiinipitoisuuta voi lisätä benfotiamiinilla, joka on B1-vitamiinin rasvaliukoinen johdannainen.

Ravinnon tulisi aina olla ensiarvoinen terveytemme hoitaja, mutta se tuntuu nykyään unohtuvan kiireisessä maailmassamme liian usein. Elintarviketeollisuus ja lääketeollisuus ovat myös niin suurta liiketoimintaa ympärillämme, että vauhtisokeus saattaa iskeä melko helposti kehen tahansa kiireiseen ihmiseen. Aina välillä kannattaisi kyseenalaistaa virallisia totuuksia ja nähdä itsekin vähän vaivaa asioiden taustojen tutkimiseen. Tietoa koko aika kuitenkin tulee lisää, ongelmat ovat vain usein tietojen tulkinnassa ja uuden tiedon asiallisessa jakamisessa. Onnea vaan kaikille tiedonhaluisille ja varjelusta valintoihinne!

lauantai 12. lokakuuta 2013


Noin 1200 todistajaa perjantaina 11.10.2013 klo 19 Tampere-talon suureen saliin vetänyt Tampere Filharmonian konsertti oli eittämättä syyskauden huippuhetkiä, kun lavalla orkesteria johti - itsekin viulistina aloittanut - kapellimestarilahjakkuus, vuonna 1987 Armenian Jerevanissa syntynyt Sergei Smbatyan. 4-vuotiaana viulunsoiton aloittanut mestarimme koki jo 13-vuotiaana kuinka hänen viulistiuransa alkoi lähteä lentoon ja hän on saanut useita palkintoja kansainvälisissä viulukilpailuissa mm. Japanissa, Romaniassa ja Italiassa. Vuona 2009 Sergei valmistui samanaikaisesti kapellimestariksi Jerevanin Komitas-konservatoriosta ja Moskovan Tšaikovski-konservatoriosta. 18-vuotiaana hän perusti Armenian valtion nuoriso-orkesterin, jonka taiteellisena johtajana hän on myös toiminut. Myöhemmin kapellimestarimme täydensi vielä musiikkiopintojaan Lontoon Royal Academy of Musicissa. Lahjakas kapellimestarimme oli erinomainen esimerkki siitä, kuinka vähemmälläkin "viuhtomisella" orkesteri saadaan toimimaan halutulla tavalla ilman hikipisaroiden vuodatusta. Hän antoi "praktiikastaan" hyvin hillityn ja vaatimattoman, mutta samalla erittäin osaavan ja jopa tarkan työnäytteen Tampereella mainiossa perjantai-illan kausikonsertissamme.
 

Noin 2,5 tunniksi venynyt konsertti koostui pelkästään 6.6.1903 Georgian Tbilisissä köyhään perheeseen syntyneen ja vuonna 1921 Moskovassa musiikkiopintonsa aloittanen säveltäjän, Adam Hatšaturjanin musiikista. Konsertin sai aloittaa Adagio baletista Spartacus, jonka monet muistavat taannoisesta suosikkisarjasta "Merilinja", sen tunnusmusiikkina. Adagion jälkeen vuoron sai säveltäjän David Oistrahille omistettu ja marraskuussa 1940 kantaesityksensä Moskovassa saanut Viulukonsertto d-mollissa, jonka osat ovat: I Allegro con fermezza, II Andante sostenuto ja III Allegro vivace. Hieman venähtäneen väliajan jälkeen konsertti jatkui säveltäjän Sinfonialla nro 2 "Kello", jonka kapellimestarilahjakkuutemme johti ilman "tahtipuikkoa". Sinfonian osat ovat: I Andante maestoso, II Allegro risoluto, III Andante sostenuto ja IV Andante mosso - Allegro sostenuto, maestoso. Säveltäjä Adam Hatšaturjan muistetaan myös hyvin mm. baleteistaan Gajane ja Spartacus, joista ensin mainitusta on jäänyt usein itsenäiseksi teokseksi elämään kiivasrytminen Sapelitanssi. Adam Hatšaturjan jätti nämä sävellyskentät muille yrittäjille kuollessaan 1.5.1978 Moskovassa. Hänen puolisonsa oli säveltäjä Nina Makarova.
 

Suunnaton ilo ja kertakaikkinen nautinto oli saada Tampereelle nuori maailman huippuviulisti, Novosobirskissa 5-vuotiaana viulunsoiton aloittanut ja vuonna 1986 syntynyt sekä 13-vuotiaana New Yorkin Lincoln Centerissä ja Pietarin Mariinski-teatterissa debytoinut lahjakas muusikko, Mikhail Simonyan, joka nyt suunnittelee lisäksi diplomaatin uraa itselleen. Vuotta myöhemmin eli vuonna 2000 viulistimme pokkasi Pietarissa Virtuoso of the Year-palkinnon taidoillaan. Kun kuuntelet ja katselet hänen soittoaan, on helppo ymmärtää hänen nousseen nuoren sukupolven yhdeksi kysytyimmäksi esiintyjäksi maailmanlaajuisesti. Hänestä huokuu ympäristöön suvereeni taiteellisuus ja soittimen hallinta yllättävissäkin olosuhteissa. Hän myös nauttii silmin nähden kovasti soitosta ja esiintymisestä suurenkin yleisön edessä ja hän ei myöskään kätke tätä ominaisuuttaan vakan alle syyttä suotta. Viulukonsertto on Hatšaturjanin suurista sävelteoksista ehkä kaikkein tunnetuin ja Mikhail on tietoisesti yrittänyt tehdä tulkinnallista irtiottoa Oistrahin (omien sanojensa mukaan vanhahtavasta) tulkinnasta ja onnistunut siinä todella riemullisesti korostaen teoksen kansanmusiikillisia piirteitä. Kuulijana on ihana istua Tampere-talon suuressa salissa omalla paikalla - salin tuolien istuinmukavuus on muuten huomattavasti parempi, kuin Musiikkitalon lähinnä Ikean tuoleja muistuttava istuinkokemus - ja rentoutuneena jäädä näin loistavan muusikon vietäväksi vailla pienintäkään epävarmuutta asian onnistumisesta. Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan Mikhail Simonyan vuonna 2012 julkaistuun levytykseen juuri tästä samaisesta Adam Hatšaturjanin Viulukonsertosta d-molissa, jonka hän levytti Deustche Grammophon-levymerkille. Tällaiset huippuvierailijat ovat omasta puolestani koska hyvänsä kovin tervetulleita uudestaan vierailemaan orkesterimme eteen Tampereelle!
 

Jälleen kerran oma orkesterimme osoitti vakuuttavalla tavalla, kuinka meillä Tampereella ei laadullisesti ole mitään hävettävää pääkaupunkiseudun orkestereillemme. Puitteet Tampere-talossamme ovat monin paikoin jopa paremmassa kunnossa, kuin Helsingin Musiikkitalossa. Nyt täytyisi vaan kaikki mainion Tampere Filharmonian tuki- ja taustajoukot herätellä euforisesta Ruususen unesta varmistamaan hyvän kehityksen katkeamatonta jatkumista tulevaisuuttakin silmällä pitäen laittamalla myös kaupalliset arvot kuntoon.