Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali.

Säveltäjä Ottorino Respighi.

 

Bolognassa 9.7.1879 päivänvalon nähnyt viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Ottorino Respighi (k. 18.4.1936 Rooma) sai musiikkitaipaleelle evästystä aikanaan ainakin Giuseppe Martucilta ja Pietarissa Nikolai Rimski-Korsakovilta. Berliinissä hän vietti aikaansa myös Max Bruchin ja Ferruccio Busonin seurassa. Ottorino Respighi viihtyi varmasti musiikillisesti ammentaen ahnaasti vaikutteita kyllä Richard Straussiltakin. Häntä ovat useat kuvailleet Italian maiseman sävelmaalariksi. Vaikka hän jätti jälkeensä ainakin kahdeksan oopperaa, on hänen soitinmusiikkinsa kuitenkin koettu näyttämömusiikkia mielenkiintoisemmaksi. Rooman Santa Cecilia-Akatemiassa Respighi jakoi sittemmin myös vuodesta 1913 lähtien saamiaan oppeja eteenpäin, myöhemmin myös akatemian johtajana toimien. Roomaan johdatti Respighin musiikki perjantaina koko Tampere-talo täyden salillisen kuulemaan Rooma-trilogian toista  Sinfonista runoa, Rooman pinjat (Pini di Roma) vuosilta 1923-24. Trilogian ensimmäinen osa eli Rooman suihkulähteet valmistui vuonna 1916 ja valitettavan harvoin kuultava kolmas osa Rooman juhlista vuonna 1928. Sävelrunon neljä osaa ovat; I I pini di Villa Borghese, Allegretto vivace, II I pini presso una catacomba, Lento, III I pini del Gianicolo, Lento ja IV I pini della Via Appia, Tempo di marcia. Respighi ennätti ennen kuolemaansa käydä Helsingin Suomalaisessa Oopperassa vuonna 1933 johtamassa oma oopperansa Maria Egyptiläinen.

Säveltäjä Aaron Copland.

 

 

Klarinetisti Annelien Van Wauwe.

 

Amerikkalainen jazzmuusikko Benny Goodman tilasi 14.11.1900 syntyneeltä pianisti ja säveltäjä  Aaron Coplandilta (k. 2.12.1990) itselleen klarinettikonserton, joka valmistui vuonna 1948 ja sai kantaesityksensä New Yorkissa vuonna 1950 Benny Goodmanin toimiessa solistina. Teoksessa on jazzvaikutteiden lisäksi jotakin  ranskalaista vaikutusta, säestys tehdään vain jousibändin avulla. Konsertossa on kaksi osaa (Slowly and expressively, Rather fast), hidas ja nopea joita kadenssi sitoo toisiinsa. Konserton perjantain kausisarjan konsertissa meille kaikille läsnäolijoille tunnelmoi klarinettisolistina Münchenin kansainvälisessä ADR-kilpailussakin (lisäksi monia muita palkintoja ja stipendejä) mainetta niittänyt Annelien Van Wauwe, joka aloitti opintonsa Belgiassa 8-vuotiaana. Maineikas Sabine Meyer on Lyypekin musiikkikoulussa vuodesta 2005 ohjannut klarinettikonserttomme vierailevaa solistia. Ylikapellimestarimme Santtu-Matias Rouvali ja solisti Van Wauwe ovat jo samaista klarinettikonserttoa ennättänet yhdessä esitellä, viimeksi näin on tapahtunut Berliinissä Filharmonian salissa.

Sabine Meyer

Gewandhous-orkesterin nykyinen sali.

 

Ennen perjantain Filharmonian konserttiamme Tampere-talon Sonaatissa pidetyssä konsertin esittelytilaisuudessa Rouvali nosti yleisön pyynnöstä akustisesti erinomaisista saleista esimerkiksi Leipzigin Gewandhaus-orkesterin salin, jossa hän vieraili noin kuukausi sitten. Tämä Gewandhaus-orkesteri on tunnettu taidoistaan ja tiedetään jopa mahdollisesti maailman vanhimmaksi vielä toiminnassa olevaksi sinfoniabändiksi, jota aikanaan johtivat sellaiset nimekkäät johtajat, kuten Felix Mendelssohn-Bartholdy ja Arthur Nikisch sekä vielä myöhemmin Kurt Masur. Villien suosionosoitusten jälkeen vieraileva solistimme mainion orkesterimme ystävällisellä avustuksella äityivät soittamaan vielä ylimääräisenä Malcolm Henry Arnoldin 2. Klarinettikonserton kolmannen osan Pre-Goodman-Rag. Arnold (s. 21.10.1921 Northampton, Britannia - k. 23.9.2006 Norfolk, Britannia) muistetaan Lontoon Filharmonisen orkesterin trumpetistina ja  Oscar-palkittuna, monipuolisena säveltäjänä, joka ennätti tehdä musiikin yli 130 elokuvaan.  

Hector Berlioz

Tampere Filharmonian perjantain kausisarjan konsertin päätti jo eilen torstaina (26.3.2015) klo 14 Iltapäivän sinfoniakonsertissa kuultu ranskalaisen säveltäjän, musiikkikirjailija ja kapellimestari Louis Hector Berliozin (s. 11.12.1803 La Cȏte-Saint-André ja k. 8.3.1869 Pariisi) Fantastinen Sinfonia, Episodi erään taiteilijan elämästä op. 14. Innostuneet ihmiset - nuo ikuiset nautinnon perään halajavat -  pääsivät perjantai-iltana melkoiselle ooppiumkierrokselle tässä viisiosaisessa sinfoniassa. Osat ovat järjestyksessä: I Unelmia, intohimoja, Largo - Allegro agitato e appassionato assai, II Tanssiaiset, Allegro non troppo, III Kohtaus maalla, Adagio, IV Marssi mestauspaikalle, Allegretto non troppo ja V Uni noitasapatista, Larghetto - Allegro. Tämä ranskalainen lääkäri-isän poika oli taitava huilisti ja kitaran soittaja, joka isäänsä miellyttääkseen aloitti ensin lääkärinopinnot Pariisissa. Pian opinnot vaihtuivat kuitenkin musiikkiin Pariisin konservatoriossa Jean-Franҫois Lesueurin ohjauksessa. Berliozin tuotanto kattaa n. nelisenkymmentä hyvin persoonallista teosta ja niistä varmaan tunnetuin lienee juuri Fantastinen Sinfonia vuodelta 1830. Hän kajosi myös oopperan maailmaan tekemällä kolme oopperaa: Benvenuto Cellini (1838), Béatrice ja Bénédict (1862)  sekä Troijalaiset (1863).

Illan varsinainen tähti, oma mainio Tampere Filharmoniamme venyi taas kerran mittaviin suorituksiin, josta salintäyteinen yleisö muisti kiitollisuudella heidät myös palkita runsain aplodein. Ylikapellimestarimme Santtu-Matias Rouvali yltyi myös - täysin ansaitusti - jakamaan kiitoksen sanoja täysiverisen orkesterimme ammattimaisesta tasosta ja loistavasta työilmapiiristä orkesterin sisällä sekä soittajien välillä vallitsevasta miellyttävästä ilmapiiristä.

Kaj Tapio Rautavaara 2- ja 4-vuotiaana.

Hilda Maria synnytti saunassa Kaj Tapio Rautavaaran 31-vuotiaana käydessään kotiseudulla Nokialla 8.3.1915. Tapion vanhemmat elivät viiden vuoden ajan avoliitossa, eikä Tapio lapsuusajastaan Heikki-isästä muista paljon muuta, kuin että isä oli hyvin vähän kotona ja hänen satunnaista lauluaan. Lopulta isä jättikin perheen ja 5-vuotiaana Tapio sai kasteen äidin nimiin avioliiton ulkopuolella syntyneenä. Kallion kirkossa kasteen suoritti Sörnäisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Kaarlo Vihtori Hurmerinta. Hilda ja Tapio asuivat Oulunkylässä palokunnan taloa vastapäätä, talossa, jonka alakerrassa oli leipomo; talo tuhoutui tulipalossa ja samoin äidin ja pojan koko maallinen omaisuus.

Tähän taloon Rautavaarat muuttivat Tampereelle tullessaan vuonna 1921.

Tapion ollessa 6-vuotias he muuttivat Tampereelle Rautatiekatu 2:een äidin Emmy-sisaren luokse asumaan puutaloon. Täällä poika jatkoi jo Oulunkylässä alkanutta kivien heittämistä vaihtelevalla menestyksellä. Vuoden sisällä heillä oli edessä Tampereella vielä kolme muuttoa; Rautatiekadun jälkeen Satamakatu 2, Kaivokatu 32 Alarannassa ja Ilmarinkatu 1 Tammelassa. Satamakatu 2 lähellä Pispalanharjua oli puutalo, jossa eli seitsemän perhettä. Jokaisen perheen käytössä oli oma huone, mutta keittiö oli yhteinen; keittiössä perheillä oli oma hella ja klapuja varten laatikko. Hilda-äiti elätti perheen ompelutyöllä ja Tapio keräsi mahakelkalla puita ja lastuja Pispalaa rakentavien kirvesmiesten jäljiltä. Täältä Rautavaarat pääsivät muuttamaan Ahosen perheen taloon Alarantaan. Seuraava osoite Tampereella oli puutalo Tammelassa, Ilmarinkatu 1, jossa syksyllä 1922 Tapio aloitti kansakoulunsa Tammelan koulussa. Rahaa Tapio alkoi tienata jo jouluna 1921 myymällä ovilla joulukortteja sekä lyijyblommeja keräämällä rautatiekiskoilta ja myymällä ne romukauppiaalle. Nälkä oli ainaisena vieraana, mutta Hilda sai kuitenkin vähävaraisena poikansa puhutuksi Johanneksen koulun ruoka-annoksille, jota koulupäivisin tarjottiin ateriakortin omaaville. Arkkitehti Georg Schreckin suunnittelema Tammelan kansakoulu vihittiin virallisesti käyttöön 12.10.1911 ja Tapion luokalla kävi koulua myös tuleva kirjailija Anni Kyllikki Heinonen, joka paremmin tunnetaan nimellä Anni Polva.

Tammelan kansakoulussa alkoi Tapio Rautavaaran koulutie.

Vesilahdella syntyneen papin Frans Kärjen ja Ester Kurvisen seitsenlapsisen perheen yhtenä poikana syntyi 3.12.1915 Nokian alueella Pirkkalassa myös säveltäjä Toivo Pietari Johannes Kärki, joka lapsuutensa vietti kyllä Laihialla ja Töysässä lähinnä isän työn vuoksi, mutta kävi koulunsa myöskin Tampereella. Frans Kärki osti perheelle kaksion puutalosta Tampereen Tammelasta osoitteesta Tammelankatu 15, jossa lapset kodinhoitajan avustamina kävivät koulunsa. Toivo Kärki valmistui Klassisesta Lyseosta ylioppilaaksi vuonna 1933. Sodan jälkeen Vellamonkatu 13:ssa asusti perheineen reilun kymmenen vuotta Tammelantorin läheisyydessä viihdetaiteilijoistamme Viipurin Kolikkoinmäellä 7.11.1918 syntynyt, sahalla työskennelleen Tyyne ja kivityömies Matti Ikävalkon esikoispoika, Jorma Ikävalko.

Tapio Rautavaara katsastamassa entisiä kotimaisemia.

Tapio Rautavaaran äidinäiti Eufrosina Esko vietti viimeisiä vuosiaan Nokialla Kankaantaustan kylässä Vihnusjärven rannoilla sijainneessa vanhainkodissa - vaivaistalossa, kuten vielä tuohon aikaan sellaisia kutsuttiin. Tapio Rautavaara vietti kesiään isoäitinsä hoteissa Nokialla ja täällä hän sai oppia isoäidiltään mm. monet arkkivisut ja kansanlaulut. Rautavaara siirtyi 9-vuotiaana jatkamaan opiskelua Tammelasta Aleksanterin kansakoulun kolmannelle luokalle, jossa häntä opetti Aukusti Järvenpää, napakka kasvattaja ja kuoromusiikin ystävä sekä kansanlaulujen kerääjä. Rautavaarankin laulunumero kohentui yhdeksään tuolloin. Rautavaara aloitti 10-vuotiaana kesätöiden teon Rautatiekirjakaupan Tampereen aseman kesäapulaisena, toisin sanoen siis lehtimyyjänä kaupustellen mm. Nyyrikkiä, Aamulehteä, Juttutupaa ja Kansan Lehteä. Paikkoja, missä Rautavara tuolloin lehtiä asiakkaille tarjosi, olivat ainakin Kauppahallin sisäänkäynnin edusta, Tampereen Teatterin nurkka ja Finlaysonin tehtaan portinpieli töiden loppumisen aikoihin. Tampereella Tapio koki myös elämänsä ensimmäiset elokuvaesitykset ja kohtasi mukulakiviä ajaneita umpipyöräisiä autoja - ensimmäiset arvatenkin Finlaysonin tehtaan kuorma-autoja. Muita nähtävyyksiä Tampereen katukuvassa olivat näihin aikoihin mm. Hono-Konstu ja lumppuja rattaillaan kuljettanut Raato-Karvari Pispalanharjulta.

Vasemmalla Tapio Oulunkylän tähden keihäänheittäjä ja oikealla Rautakirjan lehtimyyjänä.

Syksyllä 1925 Hilda-äiti päätti muuttaa takaisin Oulunkylään ja Tapio sai jäädä muuttoa odottamaan Rauhanniemen lastenkotiin kaksikerroksisen puutalon yläkertaan lähes vuoden ajaksi. Huoneessa oi majoitettuna yhdeksän poikaa ja Tapion sänky sijoittui ikkunan viereen. Poika ei unhoittanut koskaan ikävää, jonka vallassa omaa äitiään jäi lastenkotiin odottamaan ja ainakin välistä tuntui siltä, ettei hän enää näkisi äitiään. Usein ruokapöydässä lapset - varsinkin välipalan aikaan - suorastaan tappelivat siitä, kuka sai suurimman leivänpalan itselleen. Myöhemmin Tampereen vuosian muistellessaan Rautavaara on kertonut näistä vuosista jääneen vain muutamia painajaismaisia muistoja köyhyydestä ja sekava, kaunainen mielikuva ihmisten eriarvoisuudesta; oli punaisia ja valkoisia, työläisiä ja herroja, voittajia ja voitettuja, rikkaita ja köyhiä. Hän myös tunnusti puheeseensa jääneen loppuiäksi vivahde Pirkkalan murteesta.

Tampereen kaupunginvaltuusto oli jo 1830-luvulta alkaen suunnitellut Rauhanniemen vaivaistalon rakentamisesta Käpylän Koukkuniemeen, Lapinniemen perukoille, Näsijärven rantaan. Köyhäinhoidon kustannusten kasvaessa siirryttiin 1800-luvun puolivälissä huutokauppamenettelyyn, jossa vaivaiset sai hoitaakseen pienimmän tarjouksen jättänyt. Suurin osa kaupunkien vaivaisista siirtyi näin myös maaseudulle. 1870-luvun lopulla tuli voimaan uusi vaivaishoitoasetus, joka velvoitti kuntia huolehtimaan asukkaidensa hoidosta näiden vanhetessa. Asetuksen henki oli entistä tiukempi ja köyhyyden katsottiin johtuvan kunkin omista syistä. Hoito taas jaettiin pakolliseen ja harkinnanvaraiseen hoitoon ja köyhäinhoito siirrettiin seurakunnilta kuntien harteille. Kunnat olivat velvollisia auttamaan alaikäisiä, mielenvikaisia, pitkään sairastavia ja vanhuudenheikkoja. Työkykyisten avustaminen oli kuntien omassa kädessä ja heitä sai auttaa vain työtä vastaan. Siksi kunnat perustivat työlaitoksia tälle väelle. Vielä vuonna 1882 Tampereen kaupunginvaltuusto siirsi vaivaistalon rakentamista suurten kustannusten pelossa, mutta seuraavana vuonna - vuonna 1883 - hanke sai potkua melko yllättävälläkin tavalla.

Gustav Fredrik Ahlgren.

Tapahtumain kulku sai yllättävän käänteen, kun vakavarainen tukkukauppias ja vuonna 1845 syntynyt Gustav Fredrik Ahlgren kuoli melko pitkään sairastettuaan Tampereella 38-vuotiaana ja hän jätti jälkeensä sangen huomattavan omaisuuden, n. 700 000 mk. Gustav ei kotoaan ollut perinyt rahojaan, vaan hän oli hyvinkin vaatimattomista oloista lähtenyt yrittämään. Gustavin isä teki renkinä työtä Finlaysonin tehtaalla ja Gustav aloitti koulutiensä ns. mamsellin koulussa Finlaysonilla. Täältä oppilaat yleensä siirtyivät suoraan sopivaan ikään tultuaan töihin tehtaan puolelle, mutta Gustav suoriutui harjoittelijaksi tehtaan konttoriin. Hän ei myöskään jättänyt koulun käyntiä siihen, vaan vielä myöhemmin suoritti Turun kauppakoulun kurssin ja sai järjestettyä itsensä kauppias Hildénin palvelukseen. Tämä toimelias nuorimies perusti yhdessä ystävänsä Johan Blomin kanssa oman sekatavarakaupan vuonna 1870 ja vain kolme vuotta myöhemmin hänellä oli 28-vuotiaana oma erittäin mainiosti menestyvä tukkukauppa Tampereella. Paitsi osaamista ja taitoja liike-elämässä tämä nuorimies osoitti myös monipuolista aktiivisuutta yhteisten asioiden hoidossa toimimalla mm. kunnanvaltuuston jäsenenä ja rahatoimikamarin puheenjohtajana. Nämä ajat olivat myös kiihkeitä kieliriitojen aikoja ja Gustav oli myös aktiivinen suomen kielen puolesta taistelija.

 

Tämä mainio kanssaihmisistä välittäjä, liikemies ja merkittävä hyväntekijä testamenttasi lähes koko jälkeensä jättämänsä omaisuuden esimerkillisesti sosiaalisiin ja sivistyksellisiin tarkoitusperiin. Näin Tampereen kaupunki sai pesämunan - n. 150 000 mk - kauan odotettuun ensimmäiseen omaan sosiaaliseen hoitolaitokseen. Kaupunki oli varannut vaivaistalolle paikan asutun kaupungin ulkopuolelta Lapinniemen alueelta, Koukkuniemestä ja talon vihkiäisiä juhlittiin jo vuoden päästä rakennustöiden alkamisesta 1.11.1886. Ulkorakennuksessa sijainneet makasiini, talli, navetta sekä saunarakennus rakennettiin Näsijärven rantaan ja tontille tulivat myös päärakennus, sairashuone ja talousrakennus, josta löytyivät konttori, keittiö ja ruokasali. Päärakennuksessa oli tilat n. 200 potilaille ja heidät majoitettiin isoihin saleihin. Myöhempinä vuosina alueelle sijoittui vielä uusia rakennuksia esim. vuonna 1893 lastenkoti, vuonna 1902 mielisairaala ja vuonna 1906 työlaitos. Alun alkujaan Koukkuniemen vaivaistaloon tuli hoidokeiksi lapsia, aikuisia ja vanhuksia, jotka eivät suoriutuneet jokapäiväisestä elämästä omin avuin. Sosiaalihuollon kehittyessä vuosien saatossa asiakaskunnasta jäivät lapset, mielisairaat ja työtä tarvitsevat pois. Paikan nimikin on historian aikana muuttunut ollen välillä kunnalliskotina, nykyiseen muotoonsa Koukkuniemen vanhainkodiksi.

Tampereelta Rautavaarat asettuivat syksystä 1926 asumaan Oulunkylän kartanon rengin edulliseen vuokramökkiin, kun äiti sai kartanosta myös työpaikan. Nokialla 6.1.1884 syntynyt Hilda Maria Rautavaara poistui joukostamme 8.10.1965 Helsingissä ja Tapio Rautavaara tuli maallisen tiensä päähän kotonaan Oulunkylässä 25.9.1979 klo yksi yöllä saatuaan aivoverenvuodon uimahallissa edellisenä päivänä sattuneen kaatumisen vuoksi. Tapio Rautavaaran maalliset jäännökset lepäävät Malmin hautausmaalla.

Tapio Rautavaara © Esa Hakala

Malmin hautausmaa.

Maestro Roger Bobo johtaa edestä.

Tampere Filharmonian käyrätorvensoittajat Jouni Suuronen (vas.), Jaakko Välimäki ja Pasi Tiitinen.

 

Enhän mä valvo soittoni myötä, muuta kuin viikon seitsemän yötä. Pirttiä vaihdan, mutta en työtä, penkillä pelimannin! 8.6.1938 syntynyt amerikkalainen tuubavirtuoosi ja messinkipedagogi Roger Bobo kunnioitti läsnäolollaan tänään lauantaina 21.3.2015 Tampere-talon studiossa Tampere Filharmonian puhallinsoittajia harjoituttamalla omalla mestarikurssillaan Linzin lähellä pienessä Ansfeldenin pikkukaupungissa 4.9.1824 syntyneen Joseph Anton Brucknerin (k. 11.10.1896 Wien) Sinfoniaa nro 7. Roger Bobo asustaa nykyisin Japanin Tokiossa ja jakaa maailmalla haluttujen mestarikurssien lisäksi oppejaan Musashinon Academy of Musicissa. Hän on myös kysytty erilaisten kokoonpanojen johtajana moneen paikkaa. Tässäpä vielä malliksi muutama orkesteri maailmalta, joiden kanssa hän on "kynsiään" teroittanut: Rochester Philharmonic Orchestra (1956-62), Concertgebouw Orchestra Amsterdam (1962-64) ja Los Angeles Philharmonic (1964-89). Torstaina 2.4.2015 klo 19 Sinulla on oiva tilaisuus Tampere Filharmonian konsertissa Tampere-talon Suuressa salissa päästä kuulemaan mestarikurssin hedelmiä, kun Radion Sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu saapuu johtamaan maanmainiota orkesteriamme ja konsertin loppuosan täyttää juuri tämä tänään harjoitettu Brucknerin 7. Sinfonia.

 

 

Ville Komppa johdatteli torstaina 12.3.2015 klo 16.30 Musiikkitalon harjoitussali Paavossa taideyliopisto Sibelius-Akatemian järjestämässä luentosarjassa "Tunne orkesterisi", jossa illan esitelmöitsijänä loisti säveltäjä Kalevi Aho. Salin yleisö ryhdistäytyi hartaudella kuuntelemaan luentoa aiheesta: Ikkunoita avataan Suomessa - vaikutteita maailmalta. Musiikkinäytteitäkin oli kuultavaksi harvemmin kuulluista teoksista. Luento kävi läpi suomalaisia säveltäjiä Sibeliuksen varjossa ennen toista maailmansotaa, sen aikana ja vähän jälkeenkin. Oman käsittelynsä luennossa ansaitusti saivat mm. Erkki Melartin (1875-1937), Selim Palmgren (1878-1951), Leevi Madetoja (1887-1947), Aarre Merikanto (1893-1958), Väinö Rautio (1891-1945), Ernest Pingoud (1887-1942)ja Uuno Klami (1900-1961). Musiikkinäytteinä soivat esim. Finaali Sinfoniasta nro 5 (1916 Melartin), Traumgesicht (1910 Melartin), 1. osa Sinfoniasta nro 3 (1926 Madetoja), Fantasia orkesterille (1926 Aarne Merikanto), Antigone (1922 Väinö Rautio), Baletti Suurkaupungin kasvot (1937 Pingoud) ja Kalevala-sarja, Maan synty (1932-43 Klami).

 

Legenda jo herätessään, Michel Legrand.

 

Helsingin Musiikkitalo.

 

Säveltäjä Gabriel Faurén (s. 12.5.1845 Pamiers ja k. 4.11.1924 Pariisi) oppilaana jo Pariisin konservatoriossa tunnettiin ranskalainen säveltäjä ja orkesterinjohtaja Raymond Legrand (s. 23.5.1908 Pariisi, k. 25.11.1974 Nanterre). Raymond Legrand muistetaan ehkä parhaiten sävellyksistään ja sovituksistaan Ray Venturan orkesterille ja myöhemmin hän kunnostautui oman orkesterinsa johtajana ja elokuvamusiikin tekijänäkin. Tunnetuin Raymond Legrandin musiikin siivittämä elokuva lienee Mademoiselle Swing vuodelta 1942, jonka ohjasi Richard Pottier. Raymond Legrandin oman orkesterin solisteina nähtiin aikoinaan mm. Iréne de Trébert, Tino Rossi, Maurice Chavalier ja Georges Guétary. Raymond Legrandin ensimmäinen puoliso oli Marcelle der Mikaelian (s. 31.10.1909, k. elokuussa 1978) ja tästä avioliitosta syntyi Pariisissa 24.2.1932 poika, Michel Legrand, josta kehkeytyi isäänsäkin kuuluisampi säveltäjä ja kapellimestari.

Gabriel Fauré.

 

Raymond Legrand. 

Michel Legrand - opiskeli hänkin samaisessa Pariisin konservatoriossa - on ollut uransa aikana mukana tekemässä toista sataa albumillista musiikkia ja tiistaina 17.3.2015 klo 19 Michel Legrand konsertoi Helsingin Musiikkitalossa Helsingin kaupunginorkesterin ja UMO Jazz Orchestran 40-vuotisjuhlakonsertissa vieraana. Konserttiin hän tuo mukanaan trionsa, jossa soittavat François Laizeau (rummut) ja Pierre Boussaguet (basso). Konsertti-iltaa Musiikkitalossa johtaa vuodesta 2008 Metropole Orkestin vierailevana johtajana ja elokuusta 2013 ylikapellimestarina toiminut Jules Buckley (s. 8.1.1980 Lontoossa). Nuori säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Buckley oli jo vuonna 2004 perustamassa The Heritage Orchestra-nimistä kamarikokoonpanoa yhdessä Chris Wheelerin kanssa.

Jules Buckley.

Vuonna 1964 Michel Legrand kohosi maailmalla suureen suosioon säveltämällä musiikin Jacques Demyn elokuvaan Cherbourgin sateenvarjot ja vuonna 1967 Demyn elokuvaan Rochefortin tytöt. Etupäässä Legrand tunnetaankin juuri elokuvasäveltäjänä ja hän on työskennellyt pitkän uransa aikana Hollywoodissa elokuvien parissa monet vuodet. Muita Legrandin musiikilla vuorattuja elokuvia ovat mm. Norman Jewisonin elokuva Thomas Crownin tapaus - josta muistetaan ainakin The Windmills of Your Mind, joka levytettiin myös suomeksi nimellä Samanlainen onni -, Jean-Luc Godardille elokuvaan Nainen on aina nainen vuonna 1961 tehty musiikki, Joseph Loseylle The Go-Between - Sanansaattajaan tehty musiikki vuonna 1971, Clint Eastwoodin Breezy-elokuvan musiikki vuodelta 1973, Orson Wellesin V niin kuin väärennös vuodelta1974, Peter Huntin animaatioelokuvaan Gulliverin retket vuonna 1975, Jacques Demyn Lady Oscar elokuvaan vuonna 1978, Louis Malelle musiikin elokuvaan Atlantic City vuonna 1980, Robert Altmanille elokuvaan Prêt-a-Porter vuonna 1994, Daisy von Scherler Mayerille elokuvaan Madeline vuonna 1998 ja Thierry Binistille musiikki vuonna 2000 valmistuneeseen elokuvaan Tyttö ja sininen polkupyörä. Kolmasti Michel Legrand on saanut kunniaa parhaan musiikin Oscar-palkinnolla; ensin elokuvalla Thomas Crownin tapaus ja sävelmällään The Windmills of Your Mind, sitten elokuvalla Kesä '42 ( ohjasi Robert Mulligan vuonna 1971) ja vihdoin musiikillaan elokuvaan Jentl (ohjasi Barbra Streisand vuonna 1983). Ehdolle Oscar-palkinnon saajaksi Michel Legrand on nimetty peräti 13 kertaa ja sen lisäksi hänet on palkittu viisi kertaa Grammy-palkinnolla. Vuonna 1990 Michel Legrand sai uskomattomasta urastaan muistokseen paikan Songwriters Hall of Famessa - New Yorkissa vuodesta 1969 asti jaettu lauluntekijöiden kunniagalleria, joka vuosittain palkitsee ansioituneita lauluntekijöitä.

Miles Davis ja Michel Legrand.

Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että tiistaina 17.3.2015 klo 19 kokoontuu Helsingin Musiikkitalossa melkoinen joukko musikaalista väkeä juhlistamaan Michel Legrandin vierailua Helsingin kaupunginorkesterin ja 40 vuottaan juhlivan UMO Jazz Orchestran juhlakonsertissa. Menestystä ja viehkeitä musiikkituokioita koko musiikkiväelle!

Michel Legrand © Esa Hakala

Eläintarhan kansakoulussa opiskeli myös Olavi Virta.

Olavi Virta - Eläinpuiston kansakoulusta päästyään - hakeutui sähkömiehen oppiin Strömbergille ja pääsi näin kunniallisiin töihin sähkömieheksi. Olavi Virran työura Strömbergillä jäi kuitenkin vain pätkätöiksi, sillä hän oli yrityksen palveluksessa kuuteen eri otteeseen vuosina 1929-1938 ollen välillä pitkähköjä aikoja ilman työtä. Armeijan harmaisiin Olavi Virta astui 7.5.1936 suorittaen varusmiespalveluksensa Sorvalin viestipataljoonassa, Suomen kansainvälisimmässä kaupungissa  Viipurissa. Varusmiespalvelus päättyi 20.7.1937 ja Olavi palasi taas Helsinkiin vaihteeksi Strömbergille sähkömiehen töihin - ainakin väliaikaisesti. Mielessä siinsi jo ainakin ajatus muusikon uralle antautumisesta ja tätä ajatellen hän oli jo armeija-aikanaan ostanut itselleen kitaran.

Strömbergin tehdas Pitäjänmäellä 1935.

Olavi Virta kartoitti muusikkojen työtilannetta ja poikkesi Esplanadilla Rytmimusiikeriyhdistyksen toimistolla, jossa sai kuulla, että Rainbow-orkesteri etsi itselleen laulusolistia. Rainbow-orkesteri oli perustettu vuonna 1929, kun neljä helsinkiläistä Maalarien Tapetti-, Matto- ja Väriliikkeessä työskennellyttä amatöörimuusikkoa lyöttäytyi yhteissoitantaan. Suurta huutoa olivat tuohon aikaan tanssiorkestereille annettavat vieraskieliset nimet, kuten Ramblers, Amarillo, Bellacord ja Dallapé.

 

 Viestimies Virta Viipurissa.

Rainbow-orkesteri soitteli alkujaan Dallapé-orkesterin ohjelmasta tuttuja kappaleita korvakuulolta. Kun orkesteriin liittyi armeijan sotilasmuusikon koulutuksen saanut saxofonisti ja klarinetisti Harald Österberg, muuttui meininki orkesterissa; kaikki soittajat joutuivat opettelemaan nuotit. Kun orkesterin taso nousi, se sai myös esiintymisiä enenevässä määrin parempiin paikkoihin ja orkesteriin liittyi nyt myös ammattimuusikoita. Vuonna 1931 Rainbow-orkesterin käytössä oli kattavasti painettuja sovituksia ja vuonna 1933 orkesteri mainittiin jo Suomen Kuvalehden viihde-elämää käsittelevässä artikkelissa. Tämän orkesterin laulusolistiksi pääsi nyt Olavi Virta läpäistyään koelaulun.

Rainbow-orkesteri solistinaan Olavi Virta.

Rainbow-orkesterissa soitti myös -kuten johonkin aikaan myös Dallapén riveissä - soolotrumpetisti, orkesterinjohtaja, säveltäjä ja sovittaja Olavi August Koskela, joka syntyi 28.3.1912 Seinäjoella. Soitonopetuksen ohella Olavi Koskelan varsinainen päätyö oli vuosina 1952-1972 Radion Viihdeorkesterin ja Radion Sinfoniaorkesterin trumpetistin toimi, josta hän jäi eläkkeellekin. Vuonna 1951 Olavi Koskela perusti omaa nimeänsä kantaneen suositun orkesterin, joka yleensä esiintyi hyvissä paikoissa Helsingissä, kuten Linnanmäellä, Vanhalla Ylioppilastalolla, Ostrobotnialla tai  Hämäläisten talolla. Swing oli jysähtänyt ilmeisesti Koskelaan jäädäkseen ja Glenn Miller-tyylisiä sovituksia on taltioitu tältä orkesterilta jopa levyille, joissa yleensä laulusolistina on Olavi Virta.

Monitoiminen Kaarlo Valkama.

Koskelan orkesterin levysovituksista vastasivat joko Göran Ödner tai Kaarlo Armas Valkama (s. 16.9.1908 Helsingissä ja k. 29.7.1980 Helsingissä). Kaarlo Valkama oli multi-instrumentalisti, säveltäjä ja lukemattomien sovitusten tekijä, joka Toivo Kärjen tullessa turkulaiseen Ramblers-orkesteriin opetti Toivolle myös sovittamisen saloja. Muiden toimiensa ohessa Kaarlo Valkama myös opetti ja soitti alttoviulua Helsingin kaupunginorkesterissa. Olavi Koskela oli myös ensimmäisiä Suomen Trumpettikillan kunniajäseniä Eugen Malmsténin, Lauri Ojalan ja Yrjö Syrjälän ohella. Vuosina 1969-1979 - oman orkesterinsa toiminnan päätyttyä vuonna 1964 - Olavi Koskela johti Helsingin työväenyhdistyksen puhallinorkesteria. Hän ennätti myös johtaa Helsingin NMKY:n Big Bandiä, Helsingin liikennelaitoksen soittokuntaa ja Postin sinfoniaorkesteria monia vuosia.

Rainbow-orkesterin vakisoittopaikkoja oli Valkoinen sali Aleksanterinkadun ja Katariinankadun kulmassa. Orkesteri esiintyi parhaimmillaan 10-miehisenä tyylikkäästi smokkiin pukeutuneina ja monipuolista ohjelmistoa esitettiin Valkoisessa salissa neljänä iltana viikossa. Enimmäkseen orkesterin kappaleet olivat englanninkielisiä ja Olavi Virta imi vaikutteita esim. Bing Crosbyn tyylistä kuuntelemalla ulkomaisia radiokanavia ja seuraamalla elokuvia. Orkesteri innostui jopa tilaamaan menestyskappaleiden sovituksia Englannista asti. Orkesterinjohtaja Harald Österberg lähetti Olavi Virran paikallistuntemuksensa vuoksi Viipuriin tekemään ennakkojärjestelyjä, koska orkesteri oli päättänyt tehdä konserttimatkan kaupunkiin. Österberg antoi Virralle 5000 markkaa matkaan rahaa, mutta Virta palasikin viikon kuluttua matkaltaan ilman rahoja ja ilman ainuttakaan keikkaa orkesterille. Olavi pesti tässä Rainbow-orkesterissa kesti noin kaksi vuotta, kunnes talvisota vei laulajan rintamille.

Savikiekkolevyn etiketti.

Olavi Virta levytti ensimmäisen kerran ollessaan 23-vuotias. Säveltäjä ja pianisti Tauno Marttinen tarjosi Virran levytettäväksi omaa sävellystään Syysserenadi, joka levytettiin Marttisen johtaman lahtelaiselle levytysstudiolle (Suomen Soitin) ja levytys tehtiin ilmeisesti marraskuussa 1938 Helsingissä (tarkka levytyspäivä ei ole tiedossa). Levy tehtiin kuitenkin Odeon-levymerkille ja Suomen Soittimen levytyskokoonpanossa soitti 13-miehinen orkesteri johtajanaan Tauno Marttinen. Tässä levytyssessiossa ikuistettiin samalla yhdeksän kappaletta; kolme valssia, kolme tangoa, yksi foxtrot ja kaksi hidasta foksia. Olavi Virta muisteli vuoden 1963 lehtihaastattelussaan seuraavasti: "Ensimmäistä levyäni kuunnellessani olin lentää peräpeililleni. Se oli kamala tekele, sinä oli epäonnistunutta kaikki, äänitys, orkesteri ja minä."

Nuorena 22-vuotiaana 5.4.1916 Pietarissa syntynyt Kauko Käyhkö (k. 8.4.1983 Espoossa) tuli Dallapé-orkesteriin kitaristiksi ja sittemmin laulajaksi keväällä 1938 noin neljäksi vuodeksi. Samaan aikaan hän opiskeli laulua oopperalaulaja Toivo Loukon ohjauksessa. Tämä rakennusmestari, muusikko, näyttelijä ja laulaja työskenteli Martti Jäppilän luottomiehenä orkesterin toimistossa tehden sanoja ja säveliä orkesterin käyttöön. Ensimmäisen levytyksensä Dallapén solistina Käyhkö lauloi levylle kappaleen Mustalaisvalssi. Olavi Virta oli myös Dallapén miehiä; käytyään saamassa vuodesta 1933 soitonopetusta orkesterin opistossa Heimolassa, hänet nähtiin 1939 orkesterin kitaristina ja solistina. Kaisaniemenkatu 7:n toisessa kerroksessa oli 1932 aloittanut olympiapainija Väinö Kokkisen johtama ravintola Lepakko. Michiganissa 19.6.1907 syntynyt Bruno Artur Laakko (k. 12.12.1989 Michiganissa) rantautui Amerikasta Suomeen ja häntä kuvailtiin älykkääksi, miellyttäväksi, sivistyneeksi ja erittäin taitavaksi muusikoksi. Hän toi mukanaan 80 amerikkalaistyylistä sovitusta ja hienot instrumentit. Sotavuosina Laakko palasi synnyinmaahansa toimien mm. musiikinopettajana Marylandissa. Lepakosta tuli Dallapé orkesterille yli vuodeksi vakituinen soittopaikka. Käpylän työväentalolla levytettiin kahdessa päivässä elokuun alussa 1939 Dallapé-orkesterin ystävällisellä avustuksella Olavi Virran laulaessa solistina 36 levypuolta, joiden etiketeissä ilmoitetaan kuitenkin orkesteriksi Lepakot ja levymerkki oli Columbia. Tämä johtui levytyssopimuksesta, joka sitoi Dallapén levyttämään ainoastaan PSO:n levymerkille tuolloin.

Olavi Virta ihailee ensimmäistä äänilevyään.

Bruno Laakko oli kehunut Columbia-levymerkin Suomen oikeuksia omistavalle Niilo Saarikolle Olavi Virran laulajankykyjä ja sai tämän vakuuttuneeksi. Levytys tehtiin 100%-ottona yhdellä mikrofonilla, jolloin levytyksen täytyi onnistua aina kerrasta. Äänittäjä ja äänityskalusto tulivat Saksasta. Orkesterinjohtaja Bruno Laakko on muistellut myöhemmin: "Se oli reilua peliä - kerrasta poikki. Eikä muistaakseni ainakaan Virran takia yhtään kappaletta tarvinnut pistää uusiksi." Orkesteri levytti lisäksi vielä kappaleet Alexander's Ragtime Band ja Kissa vieköön, jonka levylle laulaa luikautti Bruno Laakko. Virran laulettaviksi Laakko hivutti vielä musikaalisävelmät Teetä kahdelle ja Ruusuhuone. Tuolloin levytetyt kappaleet julkaistiin myyntiin vähitellen vuosien 1940-42 aikana. Ainakin Virran tangolevytykset tuolloin jäivät vielä etäälle hänen parhaista ajoistaan, sillä niissä kuulsi selvää epävarmuutta ja -puhtautta vielä tuolloin. Olavi Virran ja Niilo Saarikon yhteistyö jatkui myöhemmin vielä intensiivisenä; alkuun Saarikko pestasi Virran työhön Levytukun myymälään vajaaksi neljäksi kuukaudeksi ennen talvisodan väliin tulemista. Täältä levykaupasta Virta ammensi ilmeisesti itselleen oppia omaa musiikkikauppaansa varten, joka sitten vuosia myöhemmin toimi Helsingin keskustassa osoitteessa Mannerheimintie 14.

Orkesterinjohtaja Bruno Laakko.   

Kuvassa vasemmalta Teemu Viinikainen, Panu Savolainen, Kalervo Kärki, Jori Huhtala ja Ninni Poijärvi.

Onni, jonka annoin pois, Liljankukka, Täysikuu, Sininen hetki, Hiljainen kylätie, Syysyössä kahden, Kulkurin iltatähti, Lentävä kalakukko ja In the Running soivat mm. säveltäjä Toivo Kärjen sävellyksistä maanantain 2.3.2015 klo 19 Tampereen Vapriikissa. Tammerkosken ääreen virrannut runsas yleisö sai keskittyneenä hiljentyä kokemaan vanhoja Toivo Kärjen ikivihreitä sävellyksiä täysin raikkaina ja uusina sovituksina, ja mukaan mahtui myös aivan ennen esittämätöntäkin musiikkia vuosikymmenten takaa. Musiikkipitoisen konserttituokion saivat aikaan Panu Savolainen Toivo & Ninni Poijärvi, jossa musisoivat Panu Savolainen (vibrafoni), Jori Huhtala (basso), Teemu Viinikainen (kitara) ja viululla sekä laululla viihdytti Ninni Poijärvi konserttikansaa. Konsertti toimi myös kokoonpanon epävirallisena levynjulkistamistilaisuutena.

Kuvassa vasemmalta Lasse Rantanen, Kalervo Kärki ja Kimmo Antila.

 

Kalervo Kärkeä haastatteli Kimmo Antila.

 

Syksyllä 1938 Toivo lähti armeijaan ja vuonna 1939 hän voitti englantilaisen Rhythmin (Melody Maker-lehden edeltäjän) sävellyskilpailun sävelmällään Things happen that way, jonka sitten vuonna 1958 levytti Eila Pellinen suomeksi Reino Helismaan sanoin (Näin kai määrätty on). Voitokas kappale levytettiin heti Englannissa ja levylle sen lauloi Al Bowly. Tähän samaiseen kilpailuun Toivo Kärki lähetti myös toisen kappaleen - varmuuden vuoksi -, tukevasti jazzilta haiskahtavan. Tämä kyseinen kappale esitettiin maanantain Vapriikin konsertissa nimellä In the Running, puhtaana istrumentaaliversiona. Syysyössä kahden on hidas Kärjen tunnelmapala, johon Justeerin nimimerkkiä toisinaan käyttänyt Kauko Käyhkö on tehnyt sanat vuonna 1949. Kappale sai Vapriikissa järjestetyssä konsertissa maailmanensi-iltansa ja kappale on nyt levytetty myös Ninni Poijärven laulamana kokoonpanon tuoreelle äänilevylle, jota myös tilaisuudessa oli saatavilla.

Konsertin solisti ja viulisti Ninni Poijärvi.

 

Panu Savolainen ja Toivo.

Vapriikin tiloissa toimiva Postimuseo julkaisi maanantaina myös tiloissaan kolme kappaletta Toivo Kärki-aiheisia postimerkkejä. Pienimuotoinen näyttely Toivo Kärjelle kuulunutta esineistöä oli tilaisuudessa esillä ja Kärjen nuorin poika, vuonna 1945 syntynyt Kalervo Kärki sai myös esittäytyä tilaisuudessa. Toivo Kärjen sukulaisia olikin illan konsertissa kerääntynyt paikalle Vapriikkiin jonkin verran. Illan konsertin avasi Postimuseon johtaja Kimmo Antila haastatteli Kalervo Kärkeä ja postimerkkien suunnittelijaa Lasse Rantasta ennen konserttia.

Herkkää tulkintaa Toivo Kärjen musiikista.

Panu Savolainen