keskiviikko 5. syyskuuta 2012

                                                   D. E. D. Europaeus


David  Emmanuel Daniel Europaeus syntyi joulukuun ensimmäisenä päivänä 1820 Savitaipaleella Peltoinlahden Olkkolassa puhdasvetisen Kuolimon järven rannalla Peter Adolf Europaeuksen, Savitaipaleen kirkkoherran poikana ja aloitti koulunkäyntinsä Käkisalmen piirikoulussa, jonka opetuskielenä oli saksa. Isä Peter oli ennen Savitaipaleelle tuloaan toiminut saksan ja ranskan kieltenopettajana ja rehtorina Haminassa ja Viipurissa, joten kotona puhuttiin suomen lisäksi ruotsia, saksaa ja ranskaa. Isä kirkonmiehenä ja kielitieteilijänä oli myös innokas kirjallisuuden harrastaja, joka kävi yli kaksi vuosikymmentä kestänyttä kirjeenvaihtoa Henrik Gabriel Porthanin kanssa. David oppi jo hyvin pienenä lukemaan kahdeksan lapsisen perheen kuopuksena, mutta onnettomasti viiden vuoden ikäisenä David menetti isänsä. Suomen sodan (1808-1809) vuoksi väestö oli köyhtynyt ja samanaikaisesti Matti Salosen uutta Savitaipaleen kirkkoa (valmistui 1827) pystytettiin aivan Olkkolan ikkunoiden eteen. Kirkkoherralta jäi näin paljon saatavia ja isän perikunta julistettiin konkurssiin, jolloin Olkkolaan uusiksi omistajiksi tulivat pastori Peter Platán vaimonsa - ja samalla serkkunsa - Anna Elisabet Platánin (os. Europaeus) kanssa.


Kotona Davidilla oli paljon kirjoja luettavanaan ja isän peruja varsinkin uskonnollista kirjallisuutta. Siihen tutustuessaan hän tulikin 12-vuotiaana päättäneeksi ryhtyä isona lähetyssaarnaajaksi, ja äiti halusi ja teki myös kaikkensa yllyttääkseen pojan lukemaan itsensä papiksi. Vaikka pappia pojasta ei koskaan tullut, kunnostautui hän jälkipolvien silmissä etevänä kansantieteilijänä, Elias Lönnrotin työkaverina kansanrunouden kerääjänä, kielitieteilijänä, arkeologina ja yhtenä Suometar-lehden perustajista. Hän rikastutti rakasta kieltämme keksimällä uusia sanoja käyttöömme: eduskunta, enemmistö, esitelmä, harrastus, ilmansuunta, johtokunta, kaunokirjallisuus, kunta, miehittää, mietintö, osoite, pätevä, sananmukainen, sinutella, tasa-arvo, toimeentulo, ulkomaalainen, valokuvaaja, vety, virkavala, väitöskirja, yhdyssana, äänenkannattaja, johto, johto-oppi, johtopääte, (säkeen) kerto, kertosäe, säestää (soittaa toisen soittaessa tai laulaessa), kielivirhe, kiistää (kieltää, väittää vääräksi), kivipaino, (kirjojen) kustantaja, omistusliike, suorasanainen, säännöllisyys, säännöttömyys, todennäköinen ja valtava. Kuollessaan 15.5.1884 Pietarissa tämä laajasti sivistynyt mies jätti jälkeensä myös kirjallisen tuotannon, joka lajissaan myös hakee vertaistaan. Maltammeko olla kurkistamatta hänen omaa tekstiään vuodelta 1846 raportoidessaan Karjalan runomailta?



"Lähdettyäni keväellä 1845 Kajaanista, al'oin minä Tohtor Lönnrotin

neuvon jälkeen, vasta Ilomantsin rajalla hakea runoja. Koitereen järven

yli tulin Ilomantsiin ja itään päin matkustain tulin Wenäen rajan yli

Lupasalmen kylään. Sieltä matkustin etelään päin Himolan kautta

Kuutamolahteen, ja sieltä takaisin Suomen puolelle Megrin Liuvusvaaran,

Kuolismaan ja muiden kylien kautta Megrijärven kylään. Tässä kylässä

tapasin vasta kunnon laulajan Simana Sissosen. Muutamia olin

edellisissäkin kylissä laulattanut, mutta saalis oli vähä, johon

tottumattomuuteni ja rahvaan pelko oli syynä. Vasta Sissoselta sain

kelpolailla runoja, sillä häntä parempaa, eikä vertaistakaan löytynyt

sen jälkeen, paitsi hänen sisärtänsä Irinaa Weitsyrjässä likeellä

Korpiselkää, jonka luona kävin tänä vuonna toukokuun alussa, ja joka

niinkuin Simanakin, lauloi minulle lähille 70 runoa.

 

Megrijärvestä tulin Ilomantsin kirkolle ja sieltä Yläjärven kylän

kautta Suojärvelle, jossa taas oli parempi saalis. Sieltä menin

uudelleen rajan yli Wenäen puolelle, ja tulin Weskelyksen kirkolle,

joka on Hautavaaran kylän vastassa. Ehkä minä rajan takana kävelin

monessa kylässä, niin tapasin kuitenkin vaan muutamia, jotka osasivat

vähän laulaa. Päläjärven kylässä Mundjärven pitäjässä tapasin Suomen

miehen, joka jo toistakymmentä vuotta oli siellä asunut, ja jonka

avulla minä sain joukon sanoja, kuuluvia Wepsän murteesen.

 

Siitä kylästä oli 70 virstaa Petrosavodskiin, jonne myös menin, toivoen

Karjalan kieltä opettavalta seminarin opettajalta Iljinskiltä saavani

joitakuita tietoja mainitun kielen sikäläisistä murteista, ja mielien

mennä edellepäin varsinaisien Wepsäläisien luokse Sviri jo'en lähille.

Iljinskiltä en saanut mitään hyvää. Hän sanoi, ettei hän muuta

lue'ta'kaan, kuin sitä tunnettua karjalaista Matthaeuksen evangeliumin

käännöstä. Eipä tullut Wepsäläisienkään luona käynnöstä mitään.

Tultuani Derevännoin kylään 22 virstaa Petrosavodskista etelään päin,

sanoi stantsian isäntä Tohtor Lönnrotin jo käyneen Wepsäläisien luona,

ja viipyneen siellä kaksi kuukautta, jonka tähden minusta näytti

turhalta, enään käydä siellä, senkin vuoksi, kuin jo rahat ja passin

aika rupesivat vähenemään. Tohtor Lönnrotilta sain jäl'estäpäin tietää,

ettei hän viipynytkään Wepsäläisien, vaan Tschuudilaisien luona.

 






Takatulossa Petrosavodskista matkustin pitkin Aunuksen maantietä
Prääshaan asti, jossa poikkesin oikealle kädelle ja tulin
Tulomajärvelle. Weskelyksen paikoilta lähdettyäni sain aivan vähän
runoja, paitsi kahdelta Suomalaiselta Petrosavodskissa. Itkuvirsiä,
satuja, sanalaskuja, arvoituksia ja sanoja voi yhtähyvin saada. Wasta
Tulomajärvellä alkoivat runot uudelleen soida, Kolatsel'än kylässä
Suomen rajalla Salmin pitäjää vasten oli vanha sotamies nimeltä Haljoin
Iivana ja räätäli Everkki nimeltä, joilta sain parahin. Virstan päässä
Keikkulassa oli samoten seppä Michei niminen ylen kiitetty laulaja,
mutta en millään koneella saanut sitä laulamaan. Veliäkin sanottiin
oivaksi laulajaksi.
 
Siitä kävin Saarimä'ellä, syrjäkylä 10 virstan päässä, jossa kaksi
vanhaa ukkoa antoivat muutamia lauluja. Siellä sain kuulla, että
Korpiniemen kylässä olisi ollut hyvä laulaja sepäsmies Korpisel'ältä
kotoisin, mutta se kylä jäi jo jäl'elle, ja matkaa sinne oli päälle 20
virstaa. Käsnäsel'än kylässä Salmin puolella sain myöskin muutamia
runoja. Sieltä matkustin missään viipymättä Sortavalaan, sillä
matkarahat olivat loppumaisillaan, ja Sortavalan postikontorissa tiesin
olevan itselleni rahakirjauksen Tohtor Lönnrotilta.
 
Saatuani rahaa palaisin takaisin samaa tietä Leskelän sahalle asti
Impilahdessa, jossa otin Suistamon tielle, ja tulin Loimalan kylään,
jossa sanottiin usiempien hyvien laulajien asuvan, ja jossa silloin
kyläjuhlaa piti pidettämän, jolle minäkin kiirehdin, tavatakseni
usiempia juhlalle kokoontuneita laulajia. Nyt, niinkuin ainakin, keksin
kaukaisempia laulajia enemmin kiitettävän kuin läheisempiä. Ainoaa
Ontrei Lytsyä laulatin minä. Muita laulajia sanottiin kelvottomiksi ja
praasniekan tähden olivat nekin pohmelossa, niin ettei niitä saatu
laululle toinen muulle.
 
Sieltä matkustin minä Muuvannon, Semeikan, Tolvajärven kautta
Korpisel'älle, sieltä Ilomantsiin ja edelleen Kontiolahden (Antti
Puhakan talon), Juuan kappelin ja Nurmeksen pitäjän kautta Kajaanaan,
johon kerkisin lokakuun al'ussa 1845. Ilomantsista lähdettyäni en enään
kerännyt mitään runoja, sen kuu matkustin kerkeämiseen.
 
Vähän toista kuuta Kajaanassa viivyttyäni läksin taas matkoille
Wenäelle päin, ja tulin Kuhmoniemen kappelin kautta Roukkolaan, joka on
ensimäinen kylä Wenäen puolella suoraan itää kohti Kuhmoniemen
kirkolta. Siinä kylässä en vielä tavannut yhtään laulajaa, mutta
Omelian kylässä muutaman virstan päässä oli kaksi melkoisen hyvää
laulajaa, joilta kirjoitin usiempia runoja. Sieltä kiersin Muujärven,
Tiiksijärven, Suurjärven, Kiimasjärven ja Luvajärven kautta Akonlahteen
ja sain runoja vähin joka kylässä. Akonlahden lähikylissä kävin sitte
jokaisessa Wenäjän sekä Suomen puolella, joissa saalis oli paraimpia.
 
Sieltä läksin taas kiertämään Kontokin, Kentjärven, Kostamuksen ja
Pirttilahden kautta Wuokkiniemelle ja sieltä edelleen rajan yli Suomen
puolelle. Täällä tulin Suomussalmen Kappalaisen tyköön ja sain taas
rahakirjauksen Tohtor Lönnrotilta.
 
Täältä läksin pohjaisitään päin matkalle, ja tulin taas Wenäen
puolelle, ensisti Wuonisen kylään. Wenehjärven kylässä, 10 virstan
päässä siitä, en käynyt luottaen Tohtor Lönnrotin siellä käydessään jo
tarkoin ottaneen kaikki runot, joita siellä mahtoi olla. Jäl'estäpäin
kuulin kuitenkin, että siellä vielä olisi ollut jotakuta ennen
saamatontakin. Muissakin Wuokkiniemen lähikylissä viivyin minä vaan
vähän aikaa ja muutamissa en viivähtänytkään, kuin sanottiin entisien
laulun kerääjien jo tarkoin ottaneen sekä runot että sadut, jonka
tähden en ruvennut viivytteleimään.
 
Wuonisesta matkustin Pirttilahden, Enonsuun ja Luusalmen kautta
Luostesaareen, jossa tietäjämies Petri elää, jolta en millään neuvon
saanut yhtään runoa, ehkä kyllä sanottiin osaavan. Viinaa kuin olisi
ollut, niin kyllä sitte olisi laulanut ukko. Ainoan hevoisensa kuolosta
mureessa, sanoi hän ei voivansa viinatta laulaa.
 
Sieltä tulin Uhtuon kylään, jossa on toista sataa taloa usiemmassa
ryhjässä. Kerättyäni, mitä sain niiltä, joita edelliset laulun kerääjät
eivät vielä olleet laulattaneet, matkustin sieltä Röhöjärven kylään,
joka on suoraan pohjasiin Uhtuosta. Siitä käänsiin länteen päin ja
tulin ensin Ohtaan ja sitte Pistojärvelle, jossa taaskin eräs laulaja,
Iivana nimeltä, ei millään keinon saatu laulamaan. Wuosmassa vähän
matkaa Pistojärveltä oli samanlainen jäykkä mies Horna niminen. Yhden
noitalu'un hän antoi minulle, mutta ei muuta. Hämeen ja Kantoniemen
kylässä en käynyt, ehkä sanottiin niissä olevan laulajia. Sentähden en
mennyt kuin ne kylät olivat lii'an loittona syrjässä ja minulla oli
erään hevoismiehen kanssa hyvä ja huokia kulku edelleen länteen päin.
Sen miehen kaussa tulin minä Suomen puolelle asti Kuusamon pitäjään.
Siellä viivyin rajatalossa ja tuotin Kirkkoherralta sanomalehtiä
lukeakseni. Myös kirjoitin kirjauksia Tohtor Lönnrotille Kajaanaan sekä
muillekin. Runot ovat Kuusamossa aivan vähiin hävinneet: vaan kahta
miestä Kullista ja Härmäläistä nimitettiin vähän osaaviksi. Nekin
asuivat tiettömän matkan takana, ja uppo teki hiihtämisenkin
mahdottomaksi. Takamatka sieltä kävi Wuosman ja Tuhkalan kautta.
Edelleen matkasin Kananaisen kautta Kokkosalmelle ja kävin siitä
Sohjanansuun talossa Pääjärven lähillä erästä noita-akkaa
tavoittamassa, mutta en löytännyt kotoa. Siitä matkustin Kiestingin
Saaren Monastiran, Kiisjo'en, Suolapohjan, Kur'en, Paanajärven,
Suopassalmen, Jyskyjärven, Piismalahden, Kiimasjärven ja Miinoan kautta
Suomen puolelle. Tällä matkalla oli saalis juuri vähä. Sompajärvellä,
Kur'esta länteen päin olevassa kylässä sanottiin olevan laulajia, mutta
toiset taas sanoivat niiden laulujen olevan aivan mitättömien, niin
ettei ensinkään maksa vaivaa matkata sinne. Se olikin uskottava kuin ei
sillä tienon ollut muissakaan kylissä paljon al'uksikaan runolauluja.
 
Suomen puolella matkustin edelleni ja tulin Kuhmoniemen ja Sotkamon
kautta Kajaanaan huhtikuun alkupäivinä tänä vuonna. Kajaanassa
viivyttyäni neljä päivää, läksin taas Wenäelle päin matkalle, ja tulin
Repolan kirkolle, jossa Wepsäläiseltä opettajalta sain vähän tietoa
Wepsän kielestä. Repolasta läksin etelään päin matkustamaan ja tulin
Tuusanjan, Kivon, Lentiiran, Lupasalmen ja Klyssinvaaran kautta
matkattuani, Troikonniemeen Himolan kirkon lähelle. Pi'an joka kylässä
oli kirjoittamista, mutta monelta laulajalta en saanut väkisenkään
runojansa. Sellaisia uppiniskaisia laulajia oli Kivossa Terentei,
Lentiirassa Simana ja Wasilei, Klyssinvaarassa Ohvana ja Hotari, ja
Troikonniemessä Riiko. Troikonniemestä läksin Si'anvaaran kautta, jossa
niinikään oli eräs taipumaton laulaja Jehkima, Suomen puolelle
Ilomantsin pitäjään, jonka kirkolle tulin Pahkalammin starovierojen
monastiran kautta.
 
Ilomantsin kirkolta läksin taas etelään päin matkustamaan, ja tulin
Mel'aselän kylään, jonka lähikylässä Weitsyrjässä tapasin jo ennen
mainitun Simana Sissosen sisären Iron. Sieltä menin Korpisel'älle josta
Suojärven maantietä myöten matkustin Tolvajärvelle asti ja siitä
poikkesin etelään päin matkustain Koivuvaaran, Teronvaaran, Muuvannon
ja Semeikan kautta Suojärvelle. Sekä tällä viimematkalla, että
Suojärvellä, jossa kävelin kaikki kylät läpi, missä vaan kuulin lauluja
olevan, oli saalis parainta, erinomattain sen vuoksi, kuin ei koko
paikoilla ollut ennen paljon kerättykään lauluja.
 
Suojärveltä matkustin taaskin Wenäen puolelle, ja oli aikomus mennä
Poventsan linnan puolelta etsimään runon tähteitä, mutta tultuani
Kuutamolahdesta Porajärven kylään, sain monelta kuulla ettei sinne ole
mentävää tyhjää ajamaan. Voi niin olla'kin, sillä ei Porajärvelläkään
ollut enään yhtään, joka olisi taitanut vähääkään runoja.
Kuutamolahdessa oli kyllä eräs vanha ukko, mutta sekin oli jo taudissa
kuolemaisillaan, eikä ollut sillä kykyä paljon puhumaankaan.
Porajärveltä palaittuani menin pohjasiin päin Himolan kautta jo
kahdesti ennen käytyihin kyliin Troikonniemelle, Klyssinvaaraan,
Si'anvaaraan ja Lupasalmelle, pettääkseni ennen mainittuja
vastahakoisia ukkoja laulamaan, mutta eipä se lykästänyt. Lupasalmelta
tulin takaisin Suomen puolelle Hattupään kylään, jossa tapasin Arhippa
nimisen hyvän laulajan. Kä'enkosken rautaruukilla käytyäni tulin
takaisin Suojärvelle jonka matkustin halki ja tulin Wielijärven ja
Tulomajärven Wenäen puolimaisien pitäjien kautta Salmin kirkolle.
Ainoastaan Kormiliston kylässä Salmin rajalla tapasin tällä kerran
Wenäen puolelta runoja. Siinä sain kaksi miestä laulamaan, mutta
kolmatta, jonka nimi on jäänyt muistiin kirjoittamatta, en saanut.
Nämät olivatkin viimeiset, joilta kirjoitin runoja, sillä Salmista
edelleni te'in matkaa viipymättä kotiin asti Savitaipaleesen.
 
Helsingissä 4:tenä Marraskuuta 1846.
 
                                           D. E. D. Europaeus"



maanantai 3. syyskuuta 2012

                            Olkkolan hovin päärakennus on kunnostettu 2000-luvun taitteessa.



Kuten kuningas Kaarle XI kirjeestä vekkulisti saamme lukea, on näillä tanhuvilla todistettavasti harrastettu jo 1600-luvun alkupuolelta asti virikkeellistä toimintaa. Kuluneena suvena vierailimme armaan puolisoni kanssa tässä kuvan Olkkolan hovissa tallentamassa katoavaa kansanperinnettä ja tutkimassa omia sukujuurianikin. Kartanoa ovat yli kolmen vuosisadan ajan omistaneet pappis- ja virkamiessuvut Fabritiukset, Heintziukset, Europaeukset (Äyräpää), Platanit ja Fagerströmit. Polveileva tarina Olkkolasta on mielenkiintoinen ja vähintäänkin tutustumisen arvoinen ollen myös melkoinen selviytymistarina tilan säilyessä suvussa ja suvusta toiselle; tilan ja sukujen tyttäret ovat usein auttaneet perinteen ja perintöjen siirtäjinä vävyjen kautta seuraavalle suvulle. Tässä yhteydessä en malta olla mainostamatta kotiseutuneuvos Pertti Jurvasen kirjoittamaa erinomaista kirja: Savitaipaleen Olkkolan hovi 1688-2000. Kirja antaa mainion läpileikkauksen paikan historiasta siitä tietoja halajaville, suosittelen lämpimästi tutustumista teokseen! Meillä oli myös vaimoni kanssa uskomaton onni ja suuri kunnia tutustua Olkkolassa itse kirjailija Jurvaseen; kävimme suhteellisen pitkää keskustelua historian havinassa ja hän tutustutti meidät laajalla sivistyksellään oivallisesti Olkolan hovin pihapiirissä vanhassa väentuvassa sijaitsevan Europaeus-museon näyttelyyn. Nyt esittelen teille, hyvät ystäväni, nimimerkillä "Saako naapurin tontille rakentaa ja kuinka paljon, kyselee nm. Paalutinko väärin?!" seuraavaksi suoran sitaatin Kaarle kuninkaan hämmästyttävästä kirjeestä:
 
                                          Olkkoan eteisaulaa elokuussa 2012.

"Teemme tiettäväksi, sittenkuin Savitaipaleen kirkkoherra arvoisa ja oppinut Herra Mikael Heintzius alamaisesti on antanut tiedoksi, kuinka hän sekä esi-isänsä yhteensä viidenkymmenen vuoden ajan ovat maksaneet veroa pienestä, Lappeen kihlakunnassa Savitaipaleen pitäjän Peltoinlahden kylässä sijaitsevasta 1/12 veron tilasta ja että ei hänen ainoastaan sen viljelemiseen vaan myös sen laillisten huoneiden rakentamiseen on suurin kustannuksin täytynyt tuoda toisten maalta hirsiä hankkiakseen siten kuolemansa jälkeen vaimolleen ja lapsilleen pysyvän olinpaikan ollen vero mainitusta tilasta nykyään annettu erään samaan kylään kuuluvan ratsutilan augmentiksi, lisäksi on hän maksettavaa veroa vastaan ottanut viljeltäväkseen niinikään 1/12 veron suuruisen autiotilan samasta kylästä, saaden sotilastoimikunnan vakuutuksen sitä koskematta omistaa niin kauan kuin siitä ulosotot maksetaan, ollen mainittu toimikunta, kun tila sijaitsee edellisen kanssa samassa kylässä ja niiden tilukset ovat niin toisiinsa sekaantuneet, ettei niitä vahinkoa tuottamatta voi eroittaa, ne yhdistänyt yhdeksi tilaksi, hänen nyt alamaisesti anottua, että Me perinnöllisellä omistusoikeudella mainitun 1/6 veron suuruisen tilan hänelle armossa antaisimme, niin olemme Me edellä mainittuihin syihin ja vaikutteihin katsoen armossa tähän alamaiseen anomukseen antaneet suostumuksemme ja myönnytyksemme samalla kun me tällä avoimella kirjeellä suomme ja sallimme hänen kirkkoherra Mikael Heintziuksen pitää, viljellä ja omistaa mainittuja kahta, mutta toimikunnan sittemmin yhdeksi yhdistämiä kruununtiloja Viipurin lääniin kuuluvassa Savitaipaleen pitäjän Peltoinlahden kylässä suuruudeltaan 1/6 veroa, hän itse, vaimonsa, lapsensa ja niiden jälkeläiset perintöoikeudella niinkauan kuin he haluavat ja voivat siitä menevät ulosotot suorittaa sekä täyttää sille asetetun rusthollivelvollisuuden.
Antaaksemme tämän asianomaisen tietoon, olemme sen omakätisesti allekirjoittaneet ja kuninkaallisella sinetillämme vahvistaneet.

 
Päivätty Tukholmassa heinäkuun 19 päivänä 1688

 
Carolus"

(Sinetti)
 
                                                    Kuva Olkkolan hovin salista.
 
 Kotiseutuneuvos ja kirjailija Pertti Jurvanen ja Europaeus-museo elokuussa 2012 Olkkolan pihapiirissä.

                                         Näkymä Europaeus-museosta sisältä.

                                      Peter Platánin haudalla Savitaipaleella elokuussa 2012.

 


 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012


Tämä oheinen valokuvaaja Juhani Riekkolalta saamani kuva saa johdatella tänään pieneen muistelotuokioon kaikille Tampereen ystäville tuttuun maisemaan - Työväentalon konserttisaliin, Konsuun. Kaukolaukaisimella kuvaan ovat vasemmalta lähtien tallentuneet Kauko Leander, Juhani Riekkola, Jorma Mäkelä, Eero Mäkinen ja Erkki Mäkinen. Tämä muusikkojen joukko muodosti 50-luvun alkupuolella ryhmän, Sini-Pojat, joka soitti ahkerasti mm. Konsun salissa. Maaliskuusta 1899 Tampereella ilmestyi - muutaman vuoden katkosta lukuunottamatta - vuoteen 1991 asti Kansan Lehti, jonka riveistä muistamme ainakin Erkki Lepokorven, Jammunakin tunnetun pakinoitsija Erkki Kanervan ja Lehtimiehen Oy:n luoneen lehtikeisari Urpo Lahtisen. Kesällä 1935 Konsun salissa vieraili esiintymässä myös Dallapé ja Georg Malmstén, jonka syntymästä tuli tänä vuonna 27.6. kuluneeksi 110 vuotta. Nyt hiljennymme hetkeksi lukemaan Kansan Lehdessä 9.7.1935 julkaistua arviota tästä ilmeisen menestyksellisestä vierailusta Tampereelle:

"Dallape-orkesteri saavutti jälleen eilen Tampereella suorastaan valtavan menestyksen. Työväentalon konserttisali oli täpötäynnä kuumasta ilmasta ja verraten korkeista pääsymaksuista piittaamatonta yleisöä - taisipa osa saada kääntyä ovelta takaisin lippujen loputtua. Dallapé-orkesteri on maineensa veroinen: sen alalla vertaansa vailla olevat musikaaliset hulluttelut saavat yleisön täydellisesti mukaansa ja hra Katajavuori hupaisine juttuineen ja puheineen - puhumattakaan hänen loistavista xylofoonisooloistaan - herättää hauskalla esiintymisellään aina iloisen mielen. Orkesteria johtaa nykyisin Georg Malmstén, joka samalla laulaa iskusävelmissä laulusoolot tavalla, jota tuskin maassamme ylitetään. Musikaalisesti olivat eilisillan konsertissa parhaimpia hra H. Pahlmanin viulusoolo, V. Vesterisen harmonikkasoolo ja G. Malmsténin laulunumerot, vaikka viimeksimainittu aivan tarpeettomasti käyttikin halpahintaisia trikkejä. Orkesterin esityksestä olivat nautittavimpia musikaaliset pilat "Tiger rag" ja "Idän pikajuna", joissa koko orkesteri johtajaa myöten nytkyi repäisevässä tahdissa. Tarvinneeko sanoa, että yleisö oli  suorastaan haltioissaan. Ylimääräisiäkin tietysti vaadittiin ja saatiin. Valitettava seikka vain on, että orkesterin ohjelmalehtinen on aivan mahdoton graafiselta asultaan. Siitä ei saa mitään selkoa.

V. t."

maanantai 6. elokuuta 2012

Nuori Torsten Carlander-Reuterfelt taustanaan Töölönlahden rantamaisema


"Jos haluatte elää hyvän ja pitkän elämän, nauttikaa musiikista!", kirjoitti päiväkirjaansa Totti ja tarkoitti todella joka sanaansa. Tämä onnellinen mies tuli oman esimerkkinsä mukaisesti myös eläneeksi paitsi pitkän, myös hyvin värikkään ja mielenkiintoisen ja musiikintäytteisen elämän.

Ruotsin kuningatar Kristiina - kuningas Kustaa II Adolfin tytär - armollisesti aateloi luutnantti Erik Janssonin aatelisnimellä Reuterfelt Tukholmassa 28.3.1647 antamalla aateliskirjan numerolla 401. Suku on ollut liittämässä Bohusin lääniä Ruotsiin ja perustamassa Göteborgin kaupunkia ehtien vielä olla mukana Svenska Ostindiska Kompaniet - Ruotsin Itä-Intian Kauppaseuran perustajaisissa. Isabella Sofia Reuterfelt - Totin äiti - syntyi 11 lapsiseen perheeseen 9.1.1864 Göteborgin lähellä ja kuoli Kellokoskella 16.4.1950. Juuri rakas äiti oli Totti-pojalle henkilö, joka viitoitti tien musiikin ihmeelliseen maailmaan. Äiti Isabella soitti flyygeliä ja viihtyi mielellään soitimen ääressä myös yhdessä Totin kanssa soittaen nelikätisesti musiikkia flyygelillä.

Konsuli John Carlander (19.6.1848-19.12.1922) rantautui suvusta ensinnä Suomeen perustamaan vakuutusyhtiö Sveaa ja hyvin pian sai houkutelluksi myös veljensä Carl Fredrik Carlanderin vakuutuskuvioihin mukaansa. Carl Fredrik tuli vuokranneeksi insinööri Wilhelm Peterzónin kanssa Björkbodan ruukin Kemiön saarelta vuonna 1887. Sangen pian huomattiin Björkbodanin 60 hevosvoiman hyytyvän ruukin tarpeeseen ja etsinnän  jälkeen Tuusulan Kellokoskelta löytyi tuplaten sekä koski- että hevosvoimaa paikalla olleen pajan tarpeisiin, joka näin ostettiin vuonna 1896. Näin tuli perustetuksi Kellokosken Tehdas Oy - Mariefors Bruk Ab -, jota ryhtyivät johtamaan veljekset Carl ja John Carlander. Björkbodan ruukin tuotanto työntekijöineen siirtyi tietysti Kellokoskelle, mutta tuli turmeli valitettavasti merkittävän osan tehtaan rakennuskannasta seuraavana vuonna. Välittömästi ryhdyttiin rakentamaan uusia ja entistä laajempia tuotantotiloja - varmuuden vuoksi tiilestä - ja tästä oli hyötyä myös työtekijöille, koska samanaikaisesti valmistuivat Suurtalo ja Pientalo (n. 100 asuntoa) työväen asunnoiksi. Alueen palveluihin kuuluivat lisäksi Ruukin kirkko vuodelta 1800 ja yhteissauna sekä pyykki- ja leivintupa.  

Räätälimestari N. P. Carlanderin poika - Tottin isä - Carl Fredrik syntyi Smedstorpissa Göteborgin lähellä 26.1.1859 ja kuoli Kellokoskella 2.6.1934. Isabellalle ja Carl Fredrikille syntyi kolme poikaa; 31.5.1890 kuopus Nils-Erik (kuollut 6.9.1964) ja Olof Fredrik 15.9.1894 (kuoli tuberkuloosiin 15.8.1930) sekä mamman ja papan "iltatähtenä" vielä 14.3.1902 Helsingissä Bengt Torsten "Totti" Carlander-Reuterfelt. Musiikki astui nuoren Tottin elinpiiriin jo varhain pitkälti äidin ansiosta ja hän itse muisteli olleensa ensikerran oopperassa 1915 Offenbachin Hoffmanin seikkailuissa. Jo aiemmin äidin seurassa yliopiston juhlasalin konsertit olivat tulleet tutuiksi nuorellemiehelle. Ensiesiintyminen pianistina on ollut jo vuonna 1917 nykyisessä Sibelius-Akatemiassa. Opiskeluaikoinaan koulussa (Nya Svenska Läroverket) Kaisaniemessä Totti säesti lukuisat aamuhartaudet urkuharmonilla ja soitti kouluorkesterin mukana esim. joulujuhlissa.

Ylempi kuva on 3.11.1923 Margit Ringvallin ja Torsten Carlanderin kihlauksesta ja alempi kuva esittää Kellokosken Patruunanpuiston taloa, joka ensin toimi Carlanderin perheen kesäkotina ja sittemmin Totin perheen kotina.

Totti ei koskaan valmistunut ylioppilaaksi, mutta luki itsensä sähköinsinööriksi valmistuen (Tekniska Läroverket i Helsingfors) 20.3.1926 hyvillä ja kiitettävillä arvioilla. Musiikin maailmasta löytyi Tottin puoliso Margit Ringvall (21.6.1904-2.7.1976) ja tuore perhe asui kesäkuusta 1927 lähtien Kellokosken tehdasalueen laidan Patruunanpuistossa arkkitehti G. Aspelinin suunnittelemassa talossa, joka aiemmin toimi Carlanderin perheen kesäkotina. Nuorelleparille syntyi perheenlisäystä kaksin kappalein; ensin 1.4.1926 Ulla-Britt ja 5.8.1927 Per-Håkan, josta isänsä tavoin tuli insinööri. Molemmat lapset aloittivat viulutuntinsa jo vuonna 1934. Totti itse aloitti Kellokosken tehtaalla 1927 ensin insinöörinä ja veljensä edesmentyä isännöitsijänä, teknillisenä johtajana ja lopuksi oman isänsä kuoltua vielä toimitusjohtajana. Aluksi hän keskittyi tehtaan energiansaannin turvaamiseksi rakennuttamaan patoallasta ja nostamaan kosken putoamiskorkeutta kuudesta seitsemään metriin.

Kellokosken tehtaan tuotevalikoima aikain saatossa on ollut vaihteleva ja kohtuullisen runsas. Tehdas oli aikanaan maan suurin meijeriastioiden valmistaja yli 1,2 miljoonalla maitotonkalla, työkaluja miljoonittain (kirveitä, lapioita yms.), ikkunoiden ja ovien saranat ja hakaset, sodan aikana armeija työllisti paljon (lusikka-haarukka, ruokapakit, kuljetusastiat, käsikranaatin kuoret), alumiiniveneitä yms. Totti kohensi mielellään työntekijöidensä elinolosuhteita järjestäen terveydenhoidon työntekijöille ja heidän perheenjäsenilleen sekä ilmaiset lääkkeet. Tehtaan terveyssisar teki perheisiin kotikäyntejä ja samalla sosiaalinen toiminta kehittyi ja terveyskasvatusta edistettiin monin järjestetyin kurssein. Tehtaan työntekijät saivat ostaa edullisesti tehtaan läheisyydestä tontteja, jotta tehtaalla pysyisi ammattimainen työväki. Parhaimpina vuosina tehdas työllisti 350 työntekijää Kellokoskella.
Musiikkituokio Kellokosken Juhlatalossa 18.7.1943. Kellokosken Jousiyhtyeessä soittavat vasemalta Totti, Margit ja Per-Håkan Carlander. Edessä Yrjö Ringvall ja Veikko Saarikoski sekä takana Aurelio Lancial.

Välistä Totti piti omaa harrastustoimintaansa liiankin runsaana, mutta ehdoton suosikki harrasteiden joukossa oli aina musiikki. Aluksi harrastus alkoi pianotunteita ja jatkui sittemmin sellolla ja viululla. Hän opiskeli hetken myös klarinetin soittoa. Totti sävelsi elinaikanaan 40 sävellystä ja eri yhteyksissä hän on itse kertonut ihailleensa mm. Bachin, Mozartin ja Wagnerin musiikkia. Vaikea ei liene arvata, että juuri ooppera on ollut Tottin sydäntä lähellä. Laulajista hän arvosti ehkä eniten Saljapinia, Borgia ja Talvelaa ja kapellimestareista Okko Kamua. Suomalaisista oopperoista Totti arvosti eniten Leevi Madetojan Pohjalaisia ja muutenkin hän uskoi musiikin edistävän ja kohentavan aivojen toimintaa. Hän rakasti syvästi venäläistä musiikkia ja kirjallisuutta; lempikirjailijoinaan hän on maininnut mm. Dostojevskin, Turgenevin ja Tolstoin. Myös ruotsalainen Nobelisti Selma Lagerlöf oli hänelle tärkeä lukuelämys. Totti oli yhtenä perustajajäsenistä kutsumassa Kämpin peilisaliin noin sataa musiikin ystävää vuonna 1945 mm. akateemikko Rolf Nevanlinnan ja professori Toivo Haapasen kanssa perustamaan Suomen Kamarimusiikkiseuraa - Kammarmusiksällskapet i Finland r.f -, jonka kunniajäseneksi seura varsin pian sai  Jean Sibeliuksen. Totti itse toimi myös seuran ensimmäisenä ja hyvin innostuneena puheenjohtajana. Myöhempiä seuran puheenjohtajia ovat olleet esim. varatuomari Pentti Sauramo ja lääketieteen ja kirurgian tohtori K. O. Vartia. Totti kutsuttiin vuonna 1949 kunniajäseneksi tukholmalaiseen, vuonna 1849 perustettuun kamarimusiikkiseuraan (Mazerska Kvartettsällskapet) ja hänen omien sävellystensä joukosta löytyvät pianotrio ja jousikvartetto pianolle, viululle ja laululle. Sävellystoimet hän aloitti vasta eläkkeelle jäätyään ja hakeutui sävellysoppiin professori Einar Englundille. Eläkkeellä alkoi myös hänen pitkäaikainen soittopestinsä NMKY:n orkesterissa, jota kesti aina vuoteen 1995 asti.

Toiseksi tärkeimmäksi harrastukseksi Tottin elämässä nousi jo vuodesta 1939 ehtymättömällä tiedonjanolla alkanut mehiläishoito. Aluksi hän tutki kirjallisuutta, kirjoitti itse myös vuosien saatossa paljon alan kirjallisuutta ja vuona 1941 hankki ensimmäiset kolme mehiläisyhdyskuntaa Kellokoskelle. Harrastus jatkui 50 vuoden ajan keskeytyksettä ja parhaimmillaan hänellä oli 39 mehiläisyhdyskuntaa muutaman vuoden aikana. Keskisadot olivat 25-30 kg/mehiläisyhdyskunta, mutta huippuvuonna on nähty jopa 70 kg/yhdyskunta. Totti Carlander toimitti Jean Sibeliuksen perheelle 17 vuoden ajan hunajat ja hänen hunajastaan pääsivät osallisiksi myös C. G. E. Mannerheim ja Arvo Ylppö sekä Urho Kaleva Kekkonen. Totti kävi paljon puhumassa hunajan puolesta eri tilaisuuksissa (mm. Lastenlinnan henkilökunnalle) ja kirjoitti mieluusti aiheesta kirjoituksia eri lehtiin. Mielellään hän korosti, että hunajaa ei tule koskaan säilyttää jääkaapissa, vaan huoneenlämmössä kuivana ja kansi päällä. Kellokosken tehtaalla aloitettiin vuonna 1943 hunajalinkojen ja tuhansien muiden mehiläishoitovälineiden valmistus ja Totti oli itse järjestämässä ensimmäistä maamme mehiläishoitonäyttelyä. Vuonna 1948 Totti perusti Tuusulan Seudun Mehiläishoitajat ja toimi sen puheenjohtajana vuoteen 1962 asti ja samoin hän kuului Finlands Allmänna Blodlarföreningen-yhdistyksen hallitukseen, Suomen Mehiläishoitajien Liittoon ja Uudenmaan Mehiläishoitajiin. Harrastuksen päätyttyä hän lahjoitti Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle Viikkiin 3,5 hyllymetriä käsittävän useampikielisen mehiläishoitoa käsittelevän kirjaston.

Tottista olisi vaikea kirjoittaa tai puhua ilman yhtä tärkeää harrastusta; hän oli intohimoinen kaitafilmauksen ja elokuvien ystävä. Hänen kerrotaan kuvanneen yli 15 000 metriä 16 millimetrisellä Kodacilla ja omia filmejään hän on esittänyt yli 200 kertaa eri puolilla Suomea. Näitä filmejä on lyhennettyinä näytetty myös Suomen ja Ruotsin TV:ssä sekä Saksan ja Belgian TV:ssä. Filmit ovat etupäässä Tottin omia kuvauksia lukemattomilta matkoilta esim. autolla Skandinaviasta halki Ranskan ja Espanjan (1954). Myös mehiläishoitoa on tallentunut filmille ja hän on voittanut jopa kansainvälisiä palkintoja filmeillään. Totti Carlander luovutti Suomen Elokuva-arkistolle historiallisesti erittäin arvokkaan filmiaineistonsa vuosilta 1936-1960, joka kattaa yli 5000 tuntia filmiä 30-luvun elämästä Suomessa, kotirintaman oloista sotavuosilta, Kellokosken tehtaan työmenetelmiä ja Carlanderin perheen kuvausta. Totti itse muistaa vuoden 1912 ja ensimmäisen näkemänsä elokuvan: Maailman ympäri. Kaikkiaan hän eläessään ennätti katsella ainakin 6000 elokuvaa. Paljolti Olof Carlanderin ansiosta 1873 perustettu Mariefors Bränneri Ab kunnostettiin Juhlataloksi, jonka vihkiäisiä vietettiin 3.11.1928. Parhaimpina viikkoina neljänä iltana nähtiin Juhlatalossa elokuvaesityksiä ja ennen äänielokuvien tuloa Totti säesti pianolla elokuvia näissä esityksissä vuosina 1928-29. Juhlatalossa oli myös vilkasta kuoro- ja teatteritoimintaa. Taloilla vierailleiden taiteilijoiden lista on pitkä, mutta esim. Ansa Ikonen, Edvin Laine, Joel Rinne, Tauno Palo, Reino Helismaa, Esa Pakarinen ja Laila Kinnunen ovat käyneet viihdyttämässä Kellokosken työväkeä Juhlatalon tilaisuuksissa. Totti oli yhdessä tehtaan työntekijän Alred Tuomiston kanssa perustamassa vuonna 1935 tehtaan kirjastoa ja kirjastoyhdistystä, ja kirjastonhoitajana toimikin Tuomisto aina kuolemaansa 1958 asti. Syksyllä 1936 Totti järjesti kirjastossa kiinnostuneille lennokkikurssin ja viulunsoitosta kiinnostuneille oli tarjolla kesästä 1943 opetusta viulunsoitossa. Opettajana toimi kaupunginorkesterin 1. viulisti, Eino Rautasuo. Ruotsista palanneille sotalapsille perustettiin tehtaan alueelle 1946 yksityinen ruotsinkielinen kansakoulu, joka toimi 13 vuoden ajan. Jatko-opintoja varten opiskelijoita kuljetettiin tehtaan autolla Helsinkiin kouluun. Kellokosken alueella on toiminut myös pitkään legendaarinen Kellokosken sairaala, jonka lääkäreistä Ville Kuusisto(Kuusistojen musiikkisukua) ja Paavali Alivirta musisoivat mielellään kamarimusiikkikokoonpanoissa Tottin kanssa.
                                     Totti Carlander ja Ilkka Taipale vauhdissa Kellokoskella.


Vuonna 1949 Totti solmi toisen avioliittonsa sihteerinsä Ann-Marie Lindholmin (s. 20.7.1925) kanssa ja tästä liitosta syntyi kolme lasta; laivainsinööri Christer (17.1.1950), Tukholmassa sisustuskonsulttina toiminut Monica (12.11.1951) ja valtiotieteiden maisteri ja Eduskunnan kansainvälisellä osastolla työskentelevä Eva-Gunilla (22.10.1954). Paitsi perhe, myös sotainvalidit olivat Tottin sydäntä lähellä ja tehtaalla olikin oma osasto, johon ensisijaisesti otettiin sotainvalideja töihin. Sotainvalidit saivat korvauksetta järjestää omia tilaisuuksiaan Juhlatalossa ja tilaisuuden tuotot he saivat myös pitää itse. Jo C. F. Carlanderin kaudella 7.9.1926 perustettiin tehtaan oma VPK ja Totti piti yllä VPK:n torvisoittokuntaa, jonka toiminta jatkuu edelleenkin. Parhaimmillaan 27 eri yhdistyksessä Totti ennätti olla aktiivisena toimijana mukana yhtäaikaisesti, mutta rakkaimmat näistä olivat varmasti Matkailuhistorian seura, Vapaamuurarit ja Helsinfors Svenska Krigsveteraner.
                                     Ann-Marie Lindholm ja Torsten Carlander kihlakuvassa.

Vuonna 1963 Totti päätyi myymään Kellokosken tehtaan ja vetäytyä eläkkeelle. Tehdas päätyi Fiskarsin omistukseen ja kun toiminta tehtaalla viimein 1979 loppui, päätyi tehdas kiinteistöineen kunnan haltuun. Perhe muutti Östersundomin Korsnäsiin, missä Totti sai rentoutuen harrastaa mehiläishoitoa. Harrastuksia Tottilla kyllä riitti eläkepäivillä; musiikki, esitelmämatkat, matkailu, päiväkirjojen kirjoittaminen, videointi, yhdistystoiminta esim. vapaamuurariveljet ja sotaveteraaniveljet pitivät hänet virkeänä ja toimeliaana. Eläkkeelle jäätyään hänen kiireensä todella vasta alkoivat ja häntä pidettiin huippuvarattuna vuosia. Vuonna 1988 Totti muutti vaimonsa kanssa Helsinkiin Fredrikinkatu 16:een; samaan taloon, jossa aiemmin asui mm. Aino Ackté. Tottin täyttäessä satavuotispäiviään 2002 päivänsankaria juhlittiin Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa, jossa huomattiin, että Totti oli nähnyt 120-vuotiaan orkesterin kaikki yhdeksän kapellimestaria johtamassa orkesterin edessä. 19.6.2003 Torsten "Totti" Carlander-Reuterfelt vaihtoi soittokuntaa lopullisesti Helsingissä.
Jean Sibeliuksen kuvatervehdys Totille.

perjantai 27. heinäkuuta 2012




Torstaina 26.7.2012 ääriään myöten täynnä ollut ja loppuunmyyty Sastamalan Pyhän Olavin kirkko hiljentyi kuuntelemaan viiden nuoren (Sveitsistä, Norjasta, Ruotsista ja Englannista) ja erittäin osaavan muusikon vuonna 2006 muodostaman Meridiana barokkiyhtyeen riemastuttavaa soitantaa Matkojen matka (The grand tour) - musiikkilöytöjä Euroopasta-konsertissa seesteisessä kesäillassa. Poikkeuksellisen kansainvälinen muusikkojen joukko tutustui toisiinsa jo Sveitsin Baselin Schola Cantorum Basiliensisissa opiskellessaan ja erikoistuessaan vanhan musiikin saloihin. Paikallaolijat olivat todistamassa tämän 2007 yleisöpalkinnon Saksassa voittaneen, Magdeburgin Kansainvälisen Telemann ja Yorkin Kansainvälisen Nuorten Taiteilijoiden kilpailut 2009 sekä 2011 Kansainvälisen Händelseuran Göttinger Reihe Historischer Musik-kilpailun voittaneen barokkiyhtyeen ensiesiintymistä Suomessa.

Barokkikokoonpanossa soittavat Dominique Tinguely (huilut ja fagotti), Sarah Humphrys (oboe ja huilu), Sabine Stoffer (viulu), Tore Eketorp (viola da gamba) ja Christian Kjos (cembalo) ja he ahkeroivat konsertoimassa ympäri Eurooppaa. Paitsi Sastamalan Gregorianassa ja Göttingenin Händel Festivaaleilla heitä voit nähdä ja kuulla vaikkapa Baroque Music Lontoon Lufthansa Festivaalilla, Arolsin Barokkifestivaalilla, Magdeburgin Telemann Festivaalilla, Leipzigin Bach Archive Summer-konserteissa, J. S. Bachin syntymäkodissa Eisenachissa sekä Kansallisen Vanhan Musiikin Keskuksessa Yorkissa ja King's Placessa Lontoossa. Meridianan ensimmäinen CD julkaistiin huhtikuussa 2011 (Linn Records) NCEM: n ja Fidelio Charitable-säätiön myötävaikutuksilla ja yhtye esiintyy jatkuvasti Euroopan eri radio- ja televisiokanavilla.

Matka lähti käyntiin Joseph Bodin de Boismortierin (1682-1765) Konsertolla op. 37 (Allegro-Adagio-Allegro). Säveltäjän muutettua Pariisiin - jossa julkaisi ensimmäiset sävellyksensä nousten suureen suosioon - hän ryhtyi säveltämään varsinkin huilumusiikkia. Toisen ranskalaisen, viulistin ja säveltäjän Jean-Ferry Rabelin (1666-1747), kyydissä tutustumme tanssimusiikkiin Les Caractéres de la Dance (Prélude-Courante-Menuet-Bourrée-Chaconne-Sarabande-Gigue-Rigaudon-Passepied-Gavotte-Sonate-Musette-Sonate) teoksessa. Ranskasta siirryimme Italiaan Arcangelo Corellin (1653-1713) Sonaatilla E-duurissa viululle ja basso continuolle op. 5/11 (Preludio-Allegro-Adagio-Vivace-Gavotta) ja väliajalle meidät johdatteli toinen italialainen erittäin tuottelias säveltäjä ja pastori, Antonio Vivaldi (1678-1741) Konsertollaan G-mollissa RV 107 (Allegro-Largo-Allegro).

Konsertin jälkipuolisko potkaistiin käyntiin saksalaisen Georg Philipp Telemannin (1681-1767) Xantippe-Didon myötä kahdella huilulla ja basso continuolla. Nuorta Georg Friedrich Händeliä (1685-1757) hänen Italian oppivuosiltaan Sonaatissa C-duurissa viola da gamballe ja cembalolle (Adagio-Allegro-Adagio-Allegro) oli varsinkin ruotsalaisen Tore Eketorpin taidonnäyte viola da gamban soittamisesta. Ennen päätösnumeroa esittelyn sai myös säveltäjä ja urkuri Pierre Prowo (1697-1757) Triosonaatilla D-molli huilulle, viululle ja basso continuolle (Allegro-Adagio-Allegro-Presto). Telemannin Kvartetto G-molli oboelle, viululle, viola da gamballe ja basso continuolle (Lento-Vivace-Adagio-Allegro) päätti ainakin virallisen konserttiosuuden hyvin ansaittuihin ja pitkiin aplodeihin. Nuoret ja hyvin taitavat musikantit osallistuivat konsertin tunnelman luomiseen aktiivisesti kaikki keskustelemalla, kertomalla ja esittelemällä teoksia ja säveltäjiä. Hymy oli koko ajan herkässä ja soitto oli iloista tehtyä. Kanssakuuntelijoiden ilmeistä näkyi tyytyväistä mukanaoloa ja juontojen huumorikin näytti osuvan kohteeseen. Matkakyyti oli turvallista ja hyvin nautittavaa, ja kuulija tunsi olevansa turvallisissa ja osaavissa käsissä. Konsertti oli kaikkinensa sangen kohottava kokemus ja uskon kirkossa istuneen paljon ihmisiä itseni lisäksi, jotka toivottavat nämä upeat musikantit koska tahansa tervetulleiksi uudestaan konsertoimaan vanhalla, mutta hyväksi havaitulla musiikilla.
                                          Sastamalan Pyhän Olavin kirkko

torstai 26. heinäkuuta 2012

                                                      William Byrd

Eilen, sunnuntaina 22.7.2012 kokoontuivat vanhan urkumusiikin ystävät Tampereen Tuomiokirkossa kuulemaan virolaisen vuonna 1958 syntyneen pianistin, urkurin ja cembalistin, Marju Riisikampin, soittoa Kesäillan urkumusiikkia-sarjassa klo 19.30. Pianonsoittoa Marju harjoitti Tallinnan Konservatoriossa 1977-1982 dosentti Virve Lippusin johdolla ja urkujensoiton Marju on aloittanut Tallinnassa Hugo Lepnurmin ja Rolf Uusvälin ohjauksessa ja Marju on osallistunut monille urkujen- ja cembalonsoiton mestarikursseille Hollannissa, Saksassa, Italiassa ja Itävallassa. Vuonna 2000 Marju valmistui maisteriksi historiallisten kosketinsoitinten alalta Viron Musiikkiakatemiasta (Eesti Muusika- ja Teatriakadeemia) Tallinnasta ja vuodesta 2008 lähtien hän on valmistellut tohtorin tutkintoa.

Virossa Marju Riisikamp on aktiivisesti toiminut sekä kamarimuusikkona että solistina ja järjestänyt vuosikymmeniä luentokonsertteja kotimaassaan. Hän oli yksi ensimmäisistä opettajista, joiden avulla alkoi cembalonsoiton opetus lapsille Vanhan Kaupungin Musiikkikoulussa vuonna 1988. Virossa ja Liettuassa Marju on tehnyt useita suoria äänityksiä radiokanaville ja hän on myös monta vuotta toiminut Latvian Kansallisoopperassa continuosoittajana ja vieraillut usein Vilnan Banchetto Musicale-festivaaleilla. Marju Riisikamp soitti liturgisessa Linnamuusikud-yhtyeessä (johtajana T. Niitvägi) sekä samannimisessä barokkiorkesterissa vuosina 1987-1993, jolloin tulivat tutuksi sekä laulajana että instrumentalistina vanhempi musiikillinen perinne, kuten gregoriaaninen koraali, vanha urkumusiikki ja kamarimusiikki. Tämän yhtyeen mukana Marju onkin konsertoinut eri puolilla Suomea, Norjaa, Saksaa, Italiaa, Ranskaa ja Venäjää.

Vuosina 1993-2000 Marju Riisikamp opiskeli Italiassa Christopher Stembridgen opissa urkuja, cembaloa ja klavikordia ja tämän jälkeen hän on soittanut ahkerasti urku- ja cembalokonsertteja Italiassa, Saksassa, Ruotsissa, Suomessa, Latviassa ja Venäjällä. Vuodesta 1997 Marju on toiminut kosketinsoitinten historian lehtorina Viron Musiikkiakatemiassa ja vuoden 2010 hän vietti tohtorintutkintoonsa liittyen vaihto-oppilaana Trossingenissa, Saksassa, opiskellen lisää cembalon- ja urkujensoittoa sekä improvisaatiota. Marjulle on myönnetty useita Viron Kulttuurirahaston (Eesti Kultuurkapital) stipendejä ja 2011 sekä 2012 hän sai Viron Musiikkiakatemian apurahan. Marju toimii musiikkiartikkelien kirjoittajana ja on kääntänyt viroksi kaksi kirjaa: Herman Hessen kokoelman "Musiikki" ja Ann Bondin "A guide to harpsichord". Marju on myös ahkera levyttäjä sekä solistina että kamarimuusikkona ja hänellä on takanaan jo pitkä yhteistyö Rondellus-yhtyeen kanssa Virossa.

Tuomiokirkon romanttisilla, 70-äänikertaisilla pääuruilla kuulimme ensiksi lähes liikuttavan nuorena kuolleen Reimsin Notre-Damen katedraalin urkurin laajasta urkutuotannosta neljä osaa kokoelmasta: Premier Livre d´orgue 1699, Dialogue, Récit de tierce en taille (Gloria), Dialogue sur les grands Jeux ja Cromorne en taille á 2. parties. Sivulehterin pienemmille barokkiuruille siirryttäessä musiikki jatkui englantilaisen säveltäjän, laulajan, urkurin, kuninkaallisen kappelin johtajan ja anglikaanisen kirkon palveluksessa toimineen William Byrdin (1540-1623) mittavasta tuotanosta Fancy in G (Musica Britannica XXVIII/63). Oxfordissa 1583 syntyneen brittiläisen säveltäjän, Canterburyn Chapel Royalin urkurin, Cambridgen King's Collegen kuoron laulajan ja musiikin kandidaatin Orlando Gibbons (k. 1625) kosketinsoitintuotannosta seurasi teos Fantazia of foure parts. Konsertin loppuosan säveltäjänimet edustivat Italiaa; Andrea Gabrieli (1510-1586), tuon Venetsiassa syntyneen Adrian Willaertin oppilaan, Cannaregion urkurin ja 1562 Saksaan siirtyneen opettajan säveltuotannosta, joka sisältää merkittäviä madrikaaleja ja motetteja kuulimme Preludiumin ja Ricercaren. Claudio Merulon (s. 8.4.1533 ja k. 4.5.1604 Parmassa) urkutuotannosta soi Taccata Quinta del 2. tono (Libro I). Merulo syntyi Corregiossa ja opiskeli säveltäjä Tuttovale Menonin oppilaana. Merulo toimi urkurina Brescian katedraalissa ja San Marco di Veneziassa. Andrea Gabrielin veljen poika ja setänsä oppilaana musiikin opintonsa aloittanut, Giovanni Gabrieli, sai teoksillaan vielä esittäytyä mielenkiintoisen konsertin säveltäjänimenä Marjun päättäessä konsertin hänen Ricercareen ja Canzonaan.

Käykää, hyvät ihmiset ja musiikin ystävät, runsain joukoin osallistuen rikastuttamassa elämäänne monipuolisesti kuuntelemassa laadukasta ja hyvin tuotettua musiikkia nauttien myös samalla kohtuudella vaihtelevasta suven suloisuudesta!
                                                      Giovanni Gabrieli

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Franciszek, George ja Maria kesällä 1915 Suur-Merijoella.


Franciszek Godzinskijn tutustui ranskalaiseen Elise Magdalena de Simoneen Varsovassa järjestetyissä tanssiaisissa ja lopulta päätyivät avioliittoon. Heille syntyi neljä yhteistä lasta, joista nuorimmainen (1878 - 1954) sai isänsä etunimen ja hän aikanaan opiskeli Tarton yliopistossa itsensä talousinsinööriksi. Opintojen jälkeen hän hakeutui töihin Siperian rautateille, jossa hän vastasi makuu- ja ravintolavaunujen kulusta johtajana. Hänellä oli myös ekonomin ja amanuenssin virka Venäjän kauppaministeriössä. Francizek oli jo aiemmin opiskeluaikoinaan oleskellut Tampereella kotiopettajana von Notbeckin perheessä opettaen perheen nuorinta poikaa, Kurtia. Opettajalle ja oppilaalle kerrotaan myöhemmin kehittyneen tästä lämmin ystävyys. Virkansa lisäksi Franciszek toimi myös yksityisenä liikemiehenä ja kauppiaana myyden venäläistä puuvillaa mm. Finlayson-Forssalle ja Suomen muille kutomoille. Suomessa hänellä oli siis runsaasti ystäviä ja hyvät liikesuhteet Tampereelle ja Helsinkiin. Paitsi helposti kieliä oppivana hänet tunnettiin myös musikaalisena; jo lapsesta asti hänen tiedettiin soittaneen eniten pianoa, mutta myös selloa ja trumpettia.

Pietarin puolalaisseuran ansiosta Franciszek tuli tuntemaan useita taiteilijoita kuten Alexander Glasunovin, Sergei Rahmaninovin ja Šaljapinin. Yksityisesti hän otti pianotunteja Alexander Zilotilta, joka opetti Pietarin konservatoriossa. Näin hän tutustui tulevaan vaimoonsa, Mariaan, joka oli samaten Zilotin piano-oppilas. Puolisot musisoivat nyt jopa yhdessä ja kodissa oli kaksi Becker-flyygeliä. Maria suoritti loppututkintonsa pianosta Pietarin konservatoriossa, mutta sitten alkoikin jo vallankumous ja levottomat ajat. Marian isä, teollisuusmies ja kumitehtaan omistaja, Sveitsin kansalainen  Maximilian Othmar-Neuscheller,  kuoli  sydänkohtaukseen raitiovaunuun Moskovassa ja hänen perheensä joutui pakenemaan vallankumousta maasta. Marialle ja Franciszekille syntyi ensimmäinen lapsi, George, 5.7.1914 ja vielä toinen lapsi, Elisabeth, 1917. Perhe yhdessä kotiopettajattaren kanssa yritti neljä kertaa paeta Venäjältä Suomen, mutta 19.2.1920 pako Suomeen lopulta onnistui ja perhe asettui ensin asumaan Viipurin lähelle Maximilianin omistamalle,  1901-03 rakennetulle ja Eliel Saarisen suunnittelemalle maatilalle nimeltään Suur-Merijoki.

Maximilianin äiti oli tunnettu koloratuurilaulajatar - omaa sukuaan Othmar -  avioitui tehtailija Leopold Neuschellerin kanssa adoptoiden tämän pojan, Maximilianin, ja perhe asettui asumaan Pietariin. Maximilian kävi koulunsa Cannstadtissa lähellä Stuttgartia, jossa ystävystyi Henrik van Gilse van der Palsin kanssa ja molemmat lähtivät Pietariin työskentelemään perheyrityksessä, kauppatalo Leopold Neuschellerissä. Suuri omaisuus periytyi näille pojille, kun Leopold vuonna 1884 kuoli. Alunperin yritys oli agentuuri- ja tukkuliike, joka sekä toi että vei nahkoja ja vuotia. 1860 oli perustettu Russian American India Rubber Co, jonka kaikille tuotteille Leopoldin liike sai Venäjällä yksinmyyntioikeuden. Kyse oli etupäässä kalossien tehdasmaisesta valmistuksesta markkina-alueenaan koko valtava Venäjä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Treugolnik kumitehdasosakeyhtiö oli maailman suurin kumialan yritys, joten Maximilian oli varakas mies ja hiljainen mesenaatti, joka tuki ja auttoi taiteilijoita. Hänet tiedettiin varsin musikaaliseksi ja luonteeltaan lempeäksi ja anteliaaksi. Taiteiden lisäksi häntä innostivat myös luonnontieteet, joka sai hänet rakennuttaman kotiobservatorion Pietariin.

Marian ja Franciszekin avioliitto jäi melko lyhyeksi ja Maria jätti perheensä Suomeen ja suuntasi Wieniin haaveenaan konsertoivan pianistin ura. Wienissä Maria Neuscheller pääsi suuresti ihailemansa puolalaisen pianistin ja Lisztin yhden parhaista oppilaista, Moritz Rosenthalin, oppiin. Täällä hän myöskin hoiti tointaan pianonsoitonopettajana konservatoriossa ja soitti solistina useissa konserteissa. Kuitenkin Saksa liitti Itävallan itseensä ja toinen maailmansota sotki jälleen suunnitelmia ja ulkomaalaisten oli poistuttava maasta. Nyt Maria hakeutui Sveitsiin ja asettui asumaan ja työskentelemään pienelle paikkakunnalle nimeltä Egg. Täällä hän koki suorastaan nurjamielistä kohtelua ja välistä hän sairasti pitkiäkin aikoja, mutta hankki toimeentulonsa pianonsoittoa opettamalla ja urkuja soittamalla pienessä katolisessa kirkossa.

Imatralle Suomeen jäänyt Franciszekin perhe kotiopettajattaren kanssa muuttivat Helsinkiin Kaivopuistoon asumaan osoitteeseen Itäinen Kaivopuisto 4 A. Isä Fanciszek teki vielä Suomessa merkittävän uran ravintolamuusikkona ja hänet tunnettiin Helsingissä nimellä "Monsieur Franҫois". Hänellä oli oma pieni yhtye ja hän tuli suosituksi pianistiksi erityisesti improvisointitaidoistaan. Häntä työllistivät kaupungin kuuluisimmat ravintolat, kuten Palladium Erottajalla, Seurahuone ja Oopperakellari. Tanssiravintoloita alkoi tulla ja orkesterit kasvoivat isommiksi, joten Franciszek pystyi tarjoamaan myös omalle George-pojalleen  muusikon työtä 1931 ja nyt molemmat pääsivät soittamaan jo saksofonien, trumpettien ja jousien säestyksellä. Monsieur Franҫois tunnettiin laajasta ohjelmistostaan ja hyvästä musiikkimuististaan. Hän niitti mainetta paitsi muusikkona myös säveltäjänä, jonka musiikkia jopa levytettiin ja julkaistiin nuotteina ja radiokin soitti hänen musiikkiaan.

Kuka on sitten tämä Franciszekin ja Marian George-poika? No, hän on tietysti kaikkien suomalaisten tuntema ja rakastama pianisti, säveltäjä, sovittaja, elokuvamusiikin tekijä, orkesterinjohtaja ja professori George de Godzinsky. Vuodesta 1930 George aloitti opiskelunsa Helsingin Konservatoriossa ja opiskelu jatkui aina vuoteen 1937 asti. Opiskellessaan hän tutustui tai häntä opettivat seuraavat kuuluisat muusikot: Armas Järnefelt, Leo Funtek, Martti Similä, Georg Scheevoigt, Robert Kajanus, Jussi Jalas, Selim Palmgren, Bengt Carlsson, Eino Linnala, Erik Furuhjelm ja Leevi Madetoja. Varsinainen musiikillinen korkeakoulu oli hänelle Fjodor Šaljapinin säestäjänä toimiminen 57 konsertissa heidän Kaukoidän kiertueella kaudella 1935-36. Koko 30-luku oli työntäyteistä aikaa ahkeralle muusikolle; aamut hän saattoi säestää balettitunteja Oopperan balettikoulussa, opiskeli päivät Konservatoriolla ja iltaisin paikkasi vaikkapa Asser Fagerströmiä tai Robert von Esseniä salonki- tai tanssikeikoilla pianistina. Hän kulki myös Dallapé ja Ramblers-orkestereiden kiertueilla sekä soitti Melody Boys-orkesterissa.

Elokuvamusiikin säveltämisen George aloitti jo 1938 ja kaikkiaan hän ennätti tehdä musiikin 64 kotimaiseen elokuvaan. Häntä enemmän kotimaisiin elokuviin säveltäneitä ovat kauppiaan poika Pälkäneeltä, Helsingin kaupunginteatterin kapellimestari Heikki Aaltoila (75 elokuvaa) ja tamperelainen Harry Bergström (78 elokuvaa). Merkittävän uran Radion Viihdeorkesterin kapellimestarina George teki vuosina 1953 - 1980. Kansallisoopperan ja -baletin vierailevana kapellimestarina hän toimi vuosina 1959 - 1965. Sodan aikana George vietti aikaansa viihdytyskiertueilla ja suosituissa Aseveli-illoissa Messuhallissa hän toimi kapellimestarina Pallen eli Reino Hirvisepän organisoidessa ja juontaessa konsertteja. Hänen osana oli myös luotsata ja sovittaa Harmony Sisters-lauluyhtyettä vuosina 1936 - 1943 ja Kipparikvartettia vuosina 1955 - 1977 Harry Bergströmin jätettyä tehtävän. Suuri yleisö muistaa Georgen hänen tunnetuimmista lauluistaan: Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Äänisen aallot, Pohjolan yö (elokuvasta Salakuljettajan laulu), Katupoikien laulu ja Sulle kauneimman lauluni laulan.

George avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1944 Elisabeth Urbanowiczin kanssa ja avioliitosta syntyi kaksi poikaa - Robert ja Christian -, joista 1950 syntynyt ensimmäinen poika, Robert de Godzinsky on tehnyt merkittävän uran suomalaisen äänilevyteollisuuden palveluksessa äänittäjänä. Toisesta avioliitosta Taineli o.s. Martolan kanssa heillä on Andrej poika. George de Godzinsky oli 28.10.1954 mukana Suomen Elokuvasäveltäjät ry:n perustamiskokouksessa yhdessä mm. Toivo Kärjen, Georg Malmsténin ja Harry Bergströmin kanssa. Yhdistys jouduttiin perustamaan, kun Suomen Säveltäjät eivät näitä elokuvamusiikin tekijöitä hyväksyneet hoteisiinsa. Nykyään yhdistyksessä on yli 600 jäsentä ja se toimii edelleen nimellä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry ja yhdistyksen 50-vuotista historiaa juhlittiin näyttävästi Tampereella Tampere-talon isossa salissa vuonna 2004 juhlakonsertilla, joka lähetettiin television ja radion kautta.

                                                    Franciszek
                                                     Maria
Kuvan Suur-Merijoki muistuttaa suuresti Eliel Saarisen toista luomusta,    Hvitträskia Kirkkonummella.