Mommilan kartanon päärakennus.

Täyttäessään yhdeksän viidettä vuottaan 6.11.1917 ja syntymäpäiviään Mommilan kartanossaan juhliessa Alfred Kordelin ei varmasti millään voinut tietää omaa kohtaloaan ja sen julmuutta. Juhlat jatkuivat kartanossa myös seuraavana päivänä ja paikalla oli ainakin 18 vierasta, mm. Kordelinin sukulaisia, tammikuussa 1916 vihityt Gerda ja Risto Ryti sekä Jokioisten kartanon isännöitsijä Paul Pettersson. Venäjällä bolshevikit nousivat samana päivänä valtaan Pietarissa, kun väliaikaisen hallituksen päämies Kerenski pakeni hallituspalatsista. Suomen eduskunta hajotettiin syksyllä 1917 ja porvaripuolueet nousivat meillä valtaan. Bolshevikkien aluekomitea Suomessa päätti 18.10.1917 hankkia aseita Suomen työväelle ja kehotti seuraamaan porvariston aseistautumista sekä lopulta kerätä heiltä aseita pois. Helsingin satamasta Poljarnaja Zvjesda-laivasta saatettiin matruusijoukko matkaan autolla ja osin junan viemänä kohteenaan Mommilan kartano ja sen riisuminen aseista. Joidenkin lähteiden mukaan tarkoitus oli myös ottaa Kordelin panttivangiksi Helsinkiin tai Pietariin - jos aseita löytyisi - ja vapauttaa hänet vasta 20 miljoonan markan lunnaita vastaan.

Matruusit saapuivat Mommilan pysäkille noin klo 13 6.11.1917 ja majoittuivat yöksi kauppias Väinö Nokkalan taloon. Tieto matruusien tulosta Mommilaan kulki nopeasti ja Alfred Kordelin sai tiedon kartanoonsa puhelimitse. Vaikka hän osasi heti aavistaa pahaa, hän kieltäytyi jyrkästi jättämästä vieraitansa ja lähtemästä pakosalle kartanostaan. Kartanon vallankumouksellinen työväki oli tehnyt koko vierasjoukon lähtemisen mahdottomaksi, sillä vain kahdet pienet rattaat olivat sillä hetkellä ajokuntoisia. Enin osa kartanon työväestä kuului ilmeisesti näihin vallankumouksellisiin ja Kordelinin ajuri ja autonkuljettaja, Edvard Johansson osoittautui nyt yllättäen tämän porukan vetohahmoksi. Kordelin itse vielä tuolloin arvio oman asemansa turvalliseksi, koska ei ollut osallistunut politiikkaan ja oli suhtautunut väkensä vaatimuksiin aina sovittelevasti. Hän oli tosi myös sitoutunut antamaan suuriakin lahjoituksia aseiden hankkimista varten suojeluskunnille. Vaikka hän itse vastusti väkivallan käyttöä tässä tilanteessa, hän kuitenkin soitti puhelimella Riihimäelle ja Lahteen ja sai Lahden suojeluskunnasta viisi aseistettua miestä tulemaan Mommilaan avuksi vielä illalla 6.11.1917.

Matruusit saapuivat 7.11.1917 noin klo 10 Mommilan kartanoon ja ryhtyivät heti kotitarkastukseen aseita etsien. Tämä tuotti kuitenkin lopulta pettymyksen, kun aseita ei löytynyt ja tilanne oli jo raukeamassa. Ilmeisesti osa kartanoon tunkeutujista - jokunen matruusien asuihin pukeutunut suomalainen eksyi myös joukkoon - oli myös ryhtynyt varkaisiin ja ryhmän johtaja toteutti kaikille ruumiintarkastukset. Tässä tarkastuksessa löytyi joitakin aseita ilmeisesti suojeluskuntalaisilta, ja kun samaan aikaan tuli tieto riihimäkeläisen joukon lähestymisestä kartanolle, oli seurauksena Kordelinin ja isännöitsijä Petterssonin panttivangiksi ottaminen. Nyt matruusit lähtivät kuljettamaan panttivankejaan, jotka istuivat hevosen vetämissä kärryissä kohti 11 km:n päässä sijaitsevaa Oitin asemaa. Lahdesta oli kuitenkin klo 11.30 lähtenyt ylimääräinen juna tuoden 33 vapaaehtoista suojeluskuntalaista aktivistin ja pankinjohtaja Johan Kempin johdolla Mommilaan. Suojeluskuntalaiset kohtasivat panttivankejaan kuljettaneet vallankumoukselliset matruusit Hausjärven Haminan kylän peltoaukealla Saappolan talon kupeella, noin 5 km:n päässä Mommilan kartanosta. Alkoi tulitaistelu ja tämän taistelun yhteydessä venäläinen matruusi ampui ensin Alfred Kordelinin ja sitten Paul Petterssonin kuoliaaksi.

Tähän maantielle päättyi sekä Alfred Kordelinin että Paul Petterssonin elämä 7.11.1917.

Näyttöä on esitetty siitä, että Mommilan suutarin toimesta Helsinkiin karkotettu Johan Skott olisi toiminut ilmiantajana ja oppaana venäläisille, ja Skott haavoittui tässä tulitaistelussa niin pahoin, että kuolikin pian sairaalassa. Tutkinta tapahtumien kulusta on suoritettu, mutta ketään ei saatettu murhista edesvastuuseen aikain yleisen levottomuuden vuoksi. Ruumiit kuljetettiin Mommilaan, jossa myös Kordelinin ruumiinavaus suoritettiin. Alfred Kordelin oli testamentissaan toivonut tulevansa haudatuksi Mommilaan suunnitellun uuden kirkon alttarin alusiin, mutta tämä oli mahdoton toteuttaa, kun itse kirkkokaan ei ollut vielä valmiina. Tiedettiin Kordelinin kesällä 1917 Raumalla vanhempiensa haudalla tokaisseen: "Kyllä tämä on sentään kaunis paikka, tänne pitäisi tulla haudatuksi." Näin päätös Kordelinin viimeisestä lepopaikasta synnyinkaupungissaan oli helppo tehdä. Suurlakkoon vedoten Mommilan vallankumouksellinen työväki laittoi vielä "kapuloita rattaisiin" estämällä Kordelinin ruumiin siirron Raumalle. Lopulta ruumis saatettiin illalla 21.11.1917 Raumalle ja seuraavana päivänä Kordelin siunattiin haudan lepoon. Hautasaattue lähti liikkeelle klo 12 Alfred Kordelinin omistamalta talolta Raumalla. Siunauksen toimitti Pyhän Ristin kirkossa Kordelinin ystävä, pastori Sigfrid Sirenius.

Alfred Kordelin lepää siunauskappelissa Raumalla.

Rauman hautausmaan vanhaan osaan valmistui 1921 arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema siunauskappeli punertavasta Hangon graniitista. Kappelin lattialla on muistolaatta osoittamassa Alfred Kordelinin hautaa ja taiteilija Bruno Tuukkasen lasimaalaukset kertovat Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumista. Koristelutöissä Tuukkasen lisäksi auttoi myös kuvanveistäjä Gunnar Finne ja sisustuksesta huolehti arkkitehti Eino Forsman. Emil Wikström on toteuttanut kellarin oven molemmin puoleiset veistokset. Kappelin urakoitsi Oy Granit ja viisiäänikertaiset urut tilattiin Kangasalan urkutehtaalta. Kappeli vihittiin juhlavasti käyttöönsä 4.5.1921. Myöhemmin vielä vuonna 1940 kappelin edustalle tuli kaksi Emil Wikströmin veistosta. Vuonna 1953 Kordelinin säätiö lahjoitti vielä kappelin alttarille kullatun krusifiksin, jonka valmisti kuvanveistäjä Eino Räsänen. Vuodesta 1924 kappeli on ollut Rauman kaupunkiseurakunnan hallinnassa, kun se luovutettiin - samoin kun sen kunnossapitorahasto - lahjoituksena Kordelinin suvun ja säätiön hallinnasta.

Alfred Kordelin oli uupumaton kaupantekotilaisuuksien tunnollinen etsijä, joka kokemuksen kasvaessa luotti myös sangen usein pettämättömään vaistoonsa. Hän pystyi perheettömänä poikamiehenä ottamaan tarvittaessa myös uskomattoman suuriakin taloudellisia riskejä ja selviytyi niistäkin voittajana yllättävän hyvin. Vaikka hän tuli ihmisten kanssa toimeen suhteellisen hyvin, hän ei välttämättä ollut kaikkein sosiaalisimpia ihmisenä. Hän oli tietyllä tavalla varautunut ja pidättyväkin ihminen, joka saattoi kokouksissakin "torpata" hyviä ehdotuksia jättäen itselleen ilmeisesti miettimisaikaa tärkeissä ratkaisuissa. Tarkastuksien yhteydessä havaittuihin puutteisiin joutuivat itse huomautukset asianosaisille työntekijöille antamaan joko isännöitsijät tai pehtorit. Aikalaisten todistuksien mukaan Kordelin saattoi mielellään - jos vain pystyi - laskuttaa kahteen kertaan palveluksistaan ja sopimuksien mukaisia maksujaan hän saattoi maksaa joskus hyvinkin holtittomasti. Osa tästä käytöksestä selittyi hänen oman kirjanpitonsa suurpiirteisyydellä. Varsinkin Risto Ryti on todistanut Kordelinin ajautuneen tietynlaiseen "kuumetilaan" jotakin suurta liiketointa hoitaessaan, eikä heittäytynyt rennoksi ennen kuin asia tai toimi oli saatettu loppuun menestyksellisesti. Kordelin oli liike-elämässä "yksinäinen susi", joka varmasti koki oman kouluttamattomuutensa suurena puutteena. Toisaalta on myös olemassa viitteitä siitä, että hän sopivan tilaisuuden tullen tietyssä seurassa myös silminnähden nautti kun pääsi kertomaan suurimmat voittonsa mm. kiinteistökaupoissa tehneensä juuri aatelistolta ostamillaan kartanoilla. Kordelin oli normaalioloissa hyvin säästeliäs; hän söi kotiruokaa mielellään arkisin, säästi varojaan kaupungissa ollessaan kävelemällä ja raitiovaunua käyttämällä tai vahti taloudenhoitajansa talousvarojen käyttöä. Kutsuja ja juhlia liike-elämässä hän järjesti tarvittaessa ja niissä ei koskaan säästelty. Vuosien saatossa ja varallisuuden karttuessa hänen vastuunsa eri tahoille myös lisääntyi. Hän tunsi itsensä iän myötä aina yksinäisemmäksi ja lopulta hänen täytyi - ehkä kerran vuodessa - haihtua tietämättömiin muutamaksi päiväksi tai viikoksi, jolloin alkoholin käyttökään ei ollut hänelle aivan vierasta. Tällaisia "toimintapäiviä" varten Alfred Kordelin oli kirjoittanut asianajaja Risto Rytille valtakirjan asioiden hoitamista varten.

Tässäkin talossa Alfred Kordelin asui Helsingissä.

Kordelin oli taitava oman aikataulunsa järjestäjä eikä juuri koskaan kehuskellut kiireillään. Joidenkin arvioiden mukaan hän oli jyrkkä todellisuusihminen, mutta samassa ihmisessä näkyi myös herkkää haaveilijaa. Hänet tunnettiin käytökseltään paremmin hiljaiseksi ja käytöstään kontrolloivaksi henkilöksi, joka aina oli siisti ja hyvin pukeutunut. Alfred Kordelin käytti vain ensiluokkaisia vaattureita kiinnittäen paljon aikaansa pukujensa kuoseihin ja väreihin - aivan samoin kuin paitojensa, solmioidensa ja jalkineidensa. Kädet, kynnet ja kasvot olivat aina huolella hoidetut ja sormissa mieluusti kimmelsi jalokivisormuksia. Kellonperät komeilivat riippuen liiveissä ja solmioneulat kuuluivat asiaan, luonnollisesti. Ulkomaanmatkoilla hän nautti myös hyvin mielellään hyvästä palvelusta ja laadusta, josta hän oli valmis kyllä maksamaankin. Tavaraa kulki näillä matkoilla hänen mukanaan merkittäviä määriä. Mikään urheiluihminen Kordelin ei ollut, ei  edes penkkiurheiluihminen. Hän arvosti kilpapurjehdusta ja nautti lähinnä seurassa metsästyksestä sekä ratsastuksesta. Alfred Kordelin oli keskusteluissaan esim. pitkien matkojen aikana Risto Rytin kanssa uumoillut tekevänsä myöhemmin merkittäviä lahjoituksia, mutta elinaikanaan hän ei suuriin lahjoituksiin halunnut kuitenkaan ryhtyä. Idea säätiön perustamisesta lienee syntynyt monien keskustelujen pohjalta noin vuoden 1910 paikkeilla.

Yleishyödyllisiin tarkoituksiin Kordelin heltyi kyllä jonkin verran jo eläessäänkin antamaan tukeaan, mutta ei kovin merkittäviä määriä. Suomalainen Lakimiesyhdistys otti vastaan 14.3.1917 100 000 markkaa suomalaisen lakitieteellisen kirjallisuuden edistämiseksi. Rahalahjoituksia hän jakoi mm. Mommilan ja Jokioisten kartanoiden työväelle sekä eräille lahjakkaille taiteilijoille. Testamentissaan hän määräsi Rauman kaupungin vanhainkodille ja lasten kesäsiirtolalle sekä taide-elämälle ja merikoululle varoja. Samoin Jokioisten palokunta ja vanhainkoti saivat tukea. Oman rahaston hän perusti Mommilaan "vanhoille alustalaisille ja palvelijoille". Suomalainen ooppera sai 200 000 markkaa "Oopperatalon ympäristön kunnostamiseen". 100 000 markkaa hän määräsi Suomalaiselle Sivistysseuralle rahastoitavaksi - ongelma oli vain, että tämän nimistä seuraa ei ollut olemassa! Ilmeisesti ystävänsä ja merimiespappi sekä sittemmin settlementtiliikkeen Lontoosta Suomeen tuonut Sigfrid Sireniuksen ohjeita myötäillen Kordelin lahjoitti seuraaville kristillisille järjestöille varoja: NMKY, Valkonauhayhdistys, Suomen Merimieslähetysseura, Pelastusarmeija, Suomen Lähetysseura ja Suomen Luterilainen  Evankeliumiyhdistys. Suomalainen Taiteilijaseura ja Suomalainen Kauppakorkeakoulu saivat kumpikin 200 000 markkaa. Helsingin kaupungin köyhäinhoitohallitus sai 200 000 markan rahastolahjoituksen. Suomen Yleiselle Kotiteollisuusyhdistykselle hän luovutti 100 000 markkaa käsiteollisuuden, "varsinkin suomalaisen pitsinnypläystaidon edistämiseen ja käsityövälineiden hankkimiseen varattomille". Satakunnan keuhkotautiparantola Oy otti vastaan 100 000 markkaa ja Hämeen ja Uudenmaan läänin maanviljelysseura sai "Alfred Kordelinin rahaston" peruspääomaksi 200 000 markkaa. Stipendeihin  käytettäviksi saivat Suomalainen Lakimiesyhdistys, Tampereen Kauppaseura ja Nuorsuomalainen Sanomalehtimiesliitto kukin 100 000 markkaa. Naantaliin hän lahjoitti 250 000 markkaa "Urheilun ja terveydenhoitorahastoksi". Tämän rahaston ohjeet jäivät keskentekoisiksi, joten pesänselvittäjät laativat rahastolle ohjesäännöt.

Alfred Kordelin laati elämänsä aikana useita testamentteja, joista viimeisin oli laadittu 3.4.1917. Tämän testamentin 33. § on keskeisin osa niistä toiveista, jotka hän ennätti laatia perinnöstään koskien perustettavaa säätiötä. Testamentista käy selville, että hänen halusi yleistä edistys- ja sivistysrahastoa suomalaisen tieteen, taiteen ja kansanvalistustyön hyväksi ja tämän säätiön toimia olisi ollut tarkoitus tarkentaa erityisellä suunnitelmalla, jonka Alfred Kordelin oli lupautunut testamenttinsa liitteeksi toimittaa. Kordelinin kuoltua pesänselvittäjät eivät kuitenkaan löytäneet tätä suunnitelmaa hänen jäämistöstään. Lehdistö tiedotti tulevasta säätiöstä kuitenkin näyttävästi, jolloin Suomalaisen Tiedeakatemian silloinen sihteeri, professori Gustaf Komppa tarjoutui akatemian nimissä auttamaan säätiön ohjesääntöjen laadinnassa. Kordelinin pesänselvittäjinä toimivat lakit. kand. Risto Ryti ja senaattori, Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Allan Serlachius sekä suvun edustajana Kordelinin serkun poika, tuomari Kaarlo Wahnlund (myöh. Vähä-Kirvelä). Pesänselvittäjät lähestyivät kirjeellä 10.12.1917 Suomalaista Tiedeakatemiaa pyytäen Tiedeakatemiaa kehottamaan eräiden seurojen ja laitosten nimeään oman edustajansa toimikuntaan, jonka tehtävänä olisi laatia ohjesääntöehdotus rahastolle. Toimikuntaan saivat oman edustajansa Helsingin yliopisto, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Suomen kirjailijaliitto, Teknillinen korkeakoulu, Suomalainen sanomalehtimiesliitto, Suomen taideyhdistys, Suomen kirjastoseura, Suomen säveltaiteilijain liitto, Suomen näyttelijäliitto, Kansanvalistusseura ja Suomen kansanopistoyhdistys. Suomalaisen Tiedeakatemian piti myös asettaa oma edustajansa toimikuntaan.

Levottomien aikojen vuoksi hanke hieman viivästyi, mutta lokakuussa 1918 päästiin kuitenkin pitämään toimikunnan vaalit ja yleisen edistys- ja sivistysrahaston ohjesääntöjä valmistelevaan toimikuntaan valikoitui seuraavat jäsenet: professorit Ernst Gustaf Palmén (toimikunnan puheenjohtaja) ja Gustaf Komppa (varapuheenjohtaja) Suomalaisesta Tiedeakatemiasta, Rob. Tigerstedt, A. L. Hjelmman, professori Robert Kajanus, näyttelijä Teuvo Puro, fil. maisteri Niilo Liakka, rehtori H. F. Soveri, Kaarle Krohn, fil. tohtorit Fredr. J. Lindström ja A. H. Virkkunen, Eric O. V. Ehrström ja kansaopistonjohtaja Hj. Maikander. Toimikunnan sihteerinä sai toimia kirjastonhoitaja, fil. tohtori ja Helsingin yliopiston kreikkalaisen filologian dosentti ja myöhempi yliopiston ylikirjastonhoitaja Lauri O. Tudeer. Toimikunta työsti marras- ja joulukuun sääntöehdotusta ja erillinen valiokunta tarkasti vielä ehdotuksen tyylillisen ja kielellisen asun, kunnes pienen viilauksen ja muutoksen jälkeen pesän selvittäjät vahvistivat 31.12.1918 ohjesäännöt säätiölle. Säätiön kantarahastoon tuli 50 miljoonan markan pääoma ja lisäksi perustettiin samansuuruinen vararahasto. Säätiön hallitus koostui nyt sääntöjen mukaisesti Suomalaisten Lakimiesten Yhdistyksen (yksi jäsen), Suomalaisen Tiedeakatemian (kaksi jäsentä) ja neljän eri jaoston - joista kukin oli edustettuna yhdellä jäsenellä - ehdottamista jäsenistä. Jaostot edustivat tieteiden, taiteiden, kirjallisuuden ja kansanvalistustyön aloja. Säätiön hallituksen ja jaoston jäsenyys edellytti valittavalta henkilöltä, että on "edellisellä toiminnallaan osoittanut harrastavansa suomalais-kansallista kulttuuria".

Vapaaherra Ernst Palmén.

Koska ohjesääntöjä valmistelevan toimikunnan puheenjohtaja vapaaherra, valtioneuvos ja filosofian tohtori Ernst Palmén kuoli 3.12.1919, tuli säätiön hallituksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittua Teknillisen korkeakoulun kemian professori ja myöhemmin Turun yliopiston kansleri Gustaf Komppa, joka viihtyikin toimessaan kuolemaansa asti eli vuoteen 1949. Säätiöön perustettiin myös taloudellisten asioiden hoitoon aivan oma raha-asiain valiokunta; säätiön asiamiehen toimen otti hoitaakseen professori Allan Serlachius. Säätiön asioita hoitivat nyt "ulospäin" yhdessä säätiön puheenjohtaja ja säätiön asiamies. Ensimmäiset apurahansa säätiö on jakanut keväällä 1920. Apurahojen saajien joukossa on ollut aikain saatossa varsin nimekästäkin saajaa, mm. säveltäjä Jean Sibelius, kirjailija Frans Emil Sillanpää ja professori Johan Richard Danielson-Kalmar. Säätiö ohjeiden 10. § määräsi rahaston voittovarojen jäännöksen käytöstä ja Helsingin yliopisto sai näin varat kahta "Alfred Kordelinin muistoksi perustettavaa professorinvirkaa varten". Yliopisto sai kauppaoikeuden ja agraaripolitiikan professorien virat; asetus viroista annettiin 4.2.1922. Lisäksi 600 000 markka osoitettiin käytettäväksi tieteen, taiteen, kirjallisuuden ja kansanvalistustyön edistämiseen - kullekin yhtä paljon osuudesta. Voittovarojen jäännöksestä on mahdollista ehdollisesti myös käyttää maksimissaan 600 000 markkaa hallituksen vapaan harkinnan mukaisesti näille ryhmille jaettavaksi, tarveharkinnan mukaisesti. Säätiön piti avustuksia jakaessaan ottaa huomioon "säätiön perustajan johtava aate, että suomalaiskansalliselle kulttuurityölle on suotava tukea sen sisälliseksi varmistumiseksi ja syventämiseksi tai suomalaisuuden edustamiseksi muiden kansojen piirissä". Esimerkiksi vuonna 2006 Kordelinin säätiö jakoi apurahoina ja palkintoina n. 3,4 miljoonaa euroa.

Alfred Kordelinin muistokivi.