Levy-yhtiöiden ja tuottajien ahdingosta ja tulevaisuuden näkymistä oli kosolti tietoa saatavana Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolla lauantaina 28.3.2015 Levy-yhtiöt Pop Up-tapahtumassa. Paikalla tapahtumassa olivat edustettuina levy-yhtiöt Alba Records (Timo Ruottinen ja Erkki Nisonen), Gaea Booking & Reords (Antti Hietala) ja Rocket Records (Juha Rantala). Yleisö sai vinkkeinä mm. kuulla, kuinka levy-yhtiöitä kannattaisi lähestyä omalla materiaalilla. Päivään mahtui myös taiteilijavierailuita, kuten musiikkituokio Pietilä-salissa pianisti Janne Mertasen seurassa.

 

 

 

Alba Records on huhtikuussa vaihtanut levy-yhtiön toimitusjohtajaa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Timo Ruottinen jää yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, kun vetovuoroon toimitusjohtajaksi astuu uusi turkulainen omistaja, Erkki Nisonen. Onnea uudelle toimitusjohtajalle!

 

 

Tampereella villissä lännessä vietetään Lielahtikeskuksen 1-vuotissyntymäpäiviä tässä viikonvaihteessa. Olin itsekin talossa perjantaina viemässä musiikin ilosanomaa muistelemalla vanhoja viihdemusiikin mestareita, varsinaisena syntymäpäivänä, jolloin talon avajaisista tuli tasan vuosi.

Laitan tähän oheen hieman kuvamateriaalia Lielahtikeskuksen rakentamisen ajoilta edelliseltä kesältä, jolloin kuvia ottaessani onnistuin samana päivänä sadekuurossa myös kastelemaan taskussani olleen matkapuhelimen toimimattomaksi.

Vuonna 1629 määrättiin, miten metsien sarkajako menee Niemen, Lielahden, Possilan ja Pohtolan välillä. Harjuntaustan jakokuntaan kuuluivat tietenkin Lielahden, Niemen, Pohtolan, Kukkolan, Possilan ja Siivikkalan kylät. Jakokunnasta todistaa vuoden 1453 Hyhkyn ja Keijärven rajanveto, joka päättyi Noidanvasaraan ja tässä maariidassa osallisena eivät olleet harjuntaustalaiset. Niemen ja Siivikkalan omistajien sopimuksessa vuonna 1662 sovittiin jakokunnan rintamaiden Lielahden, Niemen, Possilan ja Siivikkalan kesken. Vaikka Kukkolaa ei tuolloin sopimuksessa mainittu, oli se osakkaana ainakin isossajaossa. Teivaalan jakokunnan vastainen raja meni Ryydynpohjan kautta mutkitellen länteen päätyen Valkiakivenlahden rannalla Valkiakiveen.

Lielahti mainitaan kirjoissa vuonna 1540, jolloin järvenlahden rannalla oli jo kuusi taloa olemassa. Koska talojen koukkuluku oli 5/6 koukkua eli 20 skurua, ovat tutkijat päätelleet asutuksen olevan melko nuorta perua. Possilan tila kuului maakirjoissa Lielahteen, vaikka papinmanttaaliluettelossa se alkujaan oli erillinen kahden talon kylä. Vuonna 1541 esiintyy nimi Possi, jonka arveltiin liittyvän ruotsalaiseen Bose/Bosi nimeen. Vuonna 1540 Niemen kylässä sijaitsi neljä taloa; Suvia, Kokko, Niemi ja Piikki. Suviasta tuli myöhemmin Vähäniemi, Kokon tila autioitui, Niemestä muodostui Isoniemi ja Piikistä tuli Piikkilä. Piikkilän skuruluku oli kuusi, muiden tilojen kolme - neljä, lehmiä Piikkilässä oli seitsemän, kun muilla oli pari.

Pohtola oli yksinäistila, jota vuosina 1540 - 1552 isännöi Dionisius (Pochtoila lisänimeltään) ja hänen tilasta luovuttuaan Sipi Martinpoika vuosina 1553 - 1584. Hänen lisänimi oli aluksi Valiaisthen, joka kuitenkin jo 1556 kirjoitettiin Siffred Pochttoi-muotoon. Kukkolan kylässä oli kaksi taloa, joiden isännillä oli sama nimi. Tämä saattaa tarkoittaa, että tila on lohkottu ennen vuotta 1540; toinen näistä tiloista köyhtyi kuitenkin jo 1550-luvulla ja se sulautui lopulta toiseen tilaan, joka menestyi paremmin. Oliko tilanpitäjä linnustajia, koska Kukkolan ja Pohtolan rajalla sijaitsee myös Lintulampi?

Festivaaliyleisöä Pyynikkisalissa.

 

Tampereen Pyynikkisaliin Loud Silents-festivaalin viimeiseen tilaisuuteen kerääntyi tänään lähes täysi salillinen kiinnostuneita katsomaan Meren kasvojen edessä mykkäelokuvaa ja kuuntelemaan sen musiikkisäestystä, jota johti säveltäjä-sovittaja Jussi Lampela. Säestävät muusikot olivat Tampereen Musiikkiakatemian opiskelijoita. Trumpettisolistiksi Tampereelle oli saatu loistava jazz-trumpetisti, Teosto-palkinnon saaja ja Porin Jazzin Vuoden muusikko 2004, Verneri Pohjola.

Verneri Pohjola ja Jussi Lampela.

 

Meren kasvojen edessä on Teuvo Puron ohjaus ja näytös oli Loud Silents-festivaalin ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin yhteistuotantoa. Esityksestä myös taltioitiin ääniraita myöhemmin julkaistavaa DVD-julkaisua varten.

 

Kunnallisneuvos Johan Niklas Salminen.

Kaikki Tampereen historiaa vähänkään tuntevat saattavat muistaa, että kaupunki tunnettiin pitkään naisten kaupunkina. Mitkä mahtavat olla kolme tunnetuinta naisiin liittyvää maamerkkiä uhkean kaupunkimme julkikuvassa?

Pyynikin kuljetuskalustoa 1930-luvulla.

Tehtailija Sulo Salmelin.

Rosa Salmelin.

Ensimmäinen on tietysti Pyynikin Helmi. Kaakinmaalle Papinkadun ja Tiiliruukinkadun kulmaan puhdasvetisen kaivon äärelle perustivat vuonna 1897 eri oluttehtaan yhdistymällä uuden panimon, Osakeyhtiö Pyynikin. Perustajina olivat kauppaneuvos Julius Jonsson, panimomestari Gösta Borg, rakennusmestari Arthur af Hällström ja kauppiaat Fredrik Pöllänen sekä K. J. Landeman. Kieltolain tultua voimaan vuonna 1919 tehdas valmisti mm. tätä legendaarista limonadijuomaa, Pyynikin Helmeä. Vuonna 1922 tehtailija Sulo Salmelin sai Pyynikin panimon osake-enemmistön haltuunsa ja vei tehdasta eteenpäin kuolemaansa saakka vuoteen 1930. Salmelinin puoliso, Rosa Salmelin  johti tehdasta  aina vuoteen 1963 asti, jolloin edellisten poika, Juhani Salmelin jatkoi tehtaan johdossa vuoteen 1985 saakka. Tuolloin tehdas myytiin Sinebrychoffille.

 

Toinen maamerkki on varmasti Suomen neito, joka on yksi Wäinö Aaltosen neljästä Pirkkalaisveistoksesta Tampereen Hämeensillalla. Patsas sai paikkansa sillan kupeesta 26.9.1929. Tampereen Tuomikirkonkadulla on aikoinaan toiminut myös saman niminen anniskeluravintola.

Suomi neito.

Kolmantena - muttei välttämättä vähäisimpänä - lienee Epilän Nahka tarkoitusperiin sopivaksi?! Korpilahdella 13. tammikuuta 1861 sorvari Kalle Raajinmäelle ja Maijastiina Vuohelalle syntyi Johan Niklas Salminen. Isä kuoli nälkävuonna 1867 ja perhe jäi äidin vastuulle. Johan pääsi jo varhain maanviljelystöihin ja 18-vuotiaana hän lähti nahkurinoppiin siirtyen setänsä mukana Tampereelle. Kisällinäytteen hän teki vuonna 1882 hän ja samaan aikaan suoritti kansakoulun. Salminen perusti vuonna 1884 Tampereelle pienen nahkurinliikkeen, jonka siirsi osoitteeseen Puutarhakatu 23 vuonna 1889. Toiminnan kasvaessa Hatanpäälle rakennettiin uusi nahkatehdas ja osia tuotannosta siirtyi kolmanteen tehdasrakennukseen Epilään. Salminen osti vuonna 1915 Epilästä Erland Hildenin vuonna 1891 perustaman nahkaverstaan rakennuksen ja perusti näin Epilän Nahkatehtaan. Vuonna 1926 Salmisen nahkatehdas työllisti jo 128 henkilöä ja laman jälkeen vuonna 1938 tehtailla työskenteli jälleen 132 työntekijää.

Salminen toimi nahkatehtaan johdossa poikkeuksellisen pitkään; kaikkiaan 50 vuotta. Ennen vuotta 1917 hän toimi tehtaansa yksinomistajana ja johtajana ja vuodesta 1917 perheyhtiö J.N. Salminen Oy:n Nahkatehtaat toimitusjohtajana ja johtokunnan puheenjohtaja. Oman toimensa ohessa hän ennätti vuodet 1903-16 työskennellä myös Höyrypuuseppä Oy:n isännöitsijänä. Tampereen kunnalliselämään hän osallistui aktiivisesti luottamustehtävissä ja sai vuonna 1931 kunnallisneuvoksen arvonimen. Kaupunginvaltuustossa hän istui yli kaksikymmentä vuotta vuosina 1893-1904 ja 1909-20, toimi holhous- ja köyhäinhoitolautakunnissa sekä palotoimiston puheenjohtajana. Myös kirkkovaltuusto ja työnvälitystoimiston johtokunta tulivat hänelle tutuiksi.

Salminen osallistui Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen toimintaan, jonka puheenjohtajaksi hän tuli 1906. Hän toimi Suomen Nahkuriammatin työnantajain liiton puheenjohtajana vuosina 1906-1921 ja tämän jälkeen Suomen Nahkateollisuusliiton hallituksen puheenjohtajana. Salminen oli myös suomalaisuusaatteen kannattaja ja hän otti innokkaasti osaa Suomalaisen puoleen ja Kansallisen Kokoomuksen kinkereihin. Salminen oli myös Suomalaisen klubin perustajia ja toimi klubin johtokunnassa kuolemaansa asti, vuodesta 1901 lähtien johtokunnan puheenjohtajana sekä vuodesta 1931 kunniajäsenenä. Sivistystyötä Salminen tuki myös 100 000 markan lahjoituksella Turun suomalaiselle yliopistolle.

 

Tapio Kullervo Lahtinen.

Kuka fyysisesti isokokoinen, Pyynikin maisemissa elämänsä ehtoopuolen asustanut ja TV2:n hallintoasioita viimeksi työelämässään hoidellut mies lymyili nimimerkkien Juhani Sälö, Ilpo Kallio, Hilma Järvi, Pirkko Mäki, Pentti Rautio sekä salanimen Kullervo takana? Hän oli Helsingissä 18.7.1922 syntynyt Tapio Kullervo Lahtinen, jotka jälkipolvet muistavat hänen kuolemattomista sanoituksista ja sävellyksistä. Tuleville lauluntekijöille hän jätti perinnöksi ohjeensa: "Tekstin poljento ei saa riidellä melodian kanssa. Tavujen on mahduttava säveliin, ja äänteitten tunnelmaa luova teho on otettava huomioon. Laulun pitää olla ennen kaikkea laulettava", hän evästi noviiseja.

Helena Eeva.

Kullervo, hiljainen, vaatimaton ja araksikin luonnehdittu mies ennätti suomalaisen musiikin tietokannan mukaan tehdä sanat 273 lauluun ja n. 70 omaa sävellystä, joihin hän sanat kovin mieluusti teetti toisilla. Esim. Helena Eeva teki sanat Kullervon sävellyksiin: Suopursu, Laulajan ystävä ja Penkillä pelimannin. Tapio Lahtinen opiskeli ensin musiikkia Helsingin yliopistossa ja konservatoriossa. Hän oli myös erittäin valpas oman nimensä suojelija, joka hyvin mielellään sanoituksensa kätki nimimerkkien taakse. Varsinkin ammattipiireissä mies toki tunnettiin, mutta hänen toivettaan myös kunnioitettiin varjelemalla varsinaisen nimen käyttöä yleisölle.

Klaus Salmi.

Sotavuosina Tapio Lahtinen soitti muusikkona pasunisti Klaus Salmen jazzorkesterissa ja ajautui vuonna 1946 Roger Lindbergin Musiikki Fazerille työhön. Musiikki Fazerilla hän toimitti Musiikkiviestiä aina vuoteen 1961 ja vuosina 1950-61 hän toimitti erittäin suosittuja Toivelauluja-vihkoja samassa talossa. Musiikki Fazerilla työskenteli vuosien saatossa merkittäviä sanoittajia myös muitakin; Reino Helismaa, Tuula Valkama, Helena Eeva, Juha Vainio ja Vexi Salmi. Vuonna 1966 Tapio Lahtinen siirtyi Yleisradion palvelukseen Tampereelle TV2:lle hallintoasioita hoitamaan. Samoihin aikoihin Tapio Lahtinen lopetti sanoitustyön. Tapio Lahtinen menehtyi Tampereella 24.7.1996.

Reino Helismaa.

Tapio Lahtinen oli taitava kielimies, jonka johdosta hänelle ohjautui merkittävästi juuri käännöstöiden tekoa aktiiviaikanaan. Tässä suhteessa hän muistuttaa Suomen tuotteliainta käännöstekstien työstäjää, Niilo Sauvo Pellervo Puhtilaa (s. 27.4.1928 ja k. 2.11.2014). Sauvo Puhtila teki pitkän päivätyön Yleisradion palveluksessa ja illat ja yöt oli sävelten ja sanojen aikaa. Parhaimpana yönä häneltä kerrotaan syntyneen sanat kuuteen lauluun. Itse hän joskus kertoi laskeskelleensa sanoitustensa määrää ja kun pääsi 6 000:n kohdalle, lopetti laskemisen kesken. Puhtila työskenteli Harry Orvomaan Scandia-yhtiölle ja Orvomaa - tiukkana talousmiehenä - sai Puhtilan lopulta työskentelemään kuukausipalkkaa vastaa, koska laski näin säästävänsä kuluissa. Puhtilan käyttämiä nimimerkkejä olivat: Solja Tuuli, Veikko Vallas, Jim, Santeri, Merja, S. Puustinen, Pekka Saarto, Salla S., Tikka, Timjami, Jukka Terä, P. L. Saarinen ja Saukki.

Sauvo Puhtila.

Reino Helismaa (s. 12.7.1913 ja k. 21.1.1965) oli armoitettu sanojentekijä, jonka varhaisen poismenon vuoksi jälkeenjäänyt tuotanto kattaa kuitenkin n. 5 000 laulusanoitusta, 104 radiohupailua, 32 elokuvakäsikirjoitusta, 10 revyytä ja kahdeksan näytelmää. Reino oli tavattoman nopea ja tekniikaltaan kyltymätön sanojen hioja, joka saattoi vastauksensakin keskustelukumppanille muotoilla riimein. Helismaan viimeiseksi ja hyvin keskeneräiseksi jäi sanat Minne tuuli kuljettaa, jotka sitten Helismaan kuoltua tulivat Juha Vainion tehtäväksi. Juha Vainion viimeinen sanoitus - siitä vain kertosäe oli valmiina - oli Ei toivetta mulla sen kummempaa, jonka Juhan kuoleman jälkeen loppuunsaattoi Juice Leskinen. Sävellyksestä vastasi Veikko Samuli.

Kerttu Mustonen.

Kaikkia näitä edellä mainittuja sanoittajia yhdistää säveltäjä Toivo Pietari Johannes Kärki (s. 3.12.1915 ja k. 30.4.1992) , jonka tunnetuimpiin sotavuosien sävellyksiin yleensä teki sanat kirjanpitäjä Kerttu Mustonen. Mustonen katsoikin sittemmin sanoitustehtävän itselleen turhan vaativaksi ja yhteistyö kuihtui säveltäjä Kärjen kanssa. Iisvedeltä Toivo Kärki löysi vielä taitavan sanoittajan, Lauri Jauhiaisen. Kärki oli kuitenkin kiinnostunut vain sanoittajista, ei sanoittajista, jotka harrastivat myös säveltämistä.

Kullervo © Esa Hakala

 

Armenian Filharmoninen orkesteri.

Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttisali löytyy Tampereelta.

 

Vuonna 1924 perustettu Armenian Filharmoninen orkesteri vierailee Tampereella lauantaina 11.4.2015 klo 19 konsertoimalla Tampere-talon suuressa salissa taiteellisen johtajansa Eduard Topchjanin luotsatessa maailmankuulua orkesteria. Armenian kansanmurhasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta ja tämän muistoksi orkesteri tekee nyt Eurooppaan suuntautuvan kiertueen konsertoimalla. Viulunsoitolla musiikkiopintonsa aloittanut Topchjan on ollut orkesterinsa johdossa vuodessa 2000 lähtien. Vuonna 1971 syntynyt Eduard Topchjan aloitti itse kapellimestariopintonsa vuonna 1991 Jerevanin konservatoriossa. Armenian Filharmonisen orkesterin oma kotisali on miljoonakaupunki Jerevanissa Hatšaturjan-sali. Orkesteri on tehnyt menestyksellisiä vierailuita ainakin Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Kanadaan, Itävaltaan, Italiaan, Ranskaan, Saksaan, Portugaliin, Espanjaan, Englantiin, Iraniin, Libanoniin, Japaniin, Arabiemiraatteihin, Kyprokselle, Kreikkaan ja Turkkiin.

Eduard Topchjan.

Orkesterin Tampereen konsertin ohjelma koostuu seuraavasti: Aram Hatšaturjan, Spartacus Suite no. 1 ja 2, puolalaisen säveltäjän ja pianistin Karol Szymanowskin Viulukonsertto no. 1 ja vielä lopuksi Pjotr Tšaikovskin Sinfonia no. 6. Tässä viimeisessä teoksessa konserttiohjelma on muuttunut, sillä alunperin teos piti olla saman säveltäjän Sinfonia no. 4.

Pjotr Tšaikovski.

Karol Szymanowski.

 

Lauantain vierailukonsertin solistiksi saapuu Saksasta vuonna 1972 syntynyt hieno viulisti Isabelle Faust, jonka käytössä on vuodesta 1996 lähtien ollut "Sleeping Beauty" - Stradivarius vuosimallia 1704. Isabelle Faust nousi vuonna 1987 julkisuuteen voittamalla Leopold Mozartin Kansainvälisen Viulukilpailun ja sen jälkeen palkintoja ja kunniaa on tullut runsaasti lisää. Hän on myös sangen ahkerasti levyttävä viulutaiteilija.

Isabelle Faust.

Joseph Arthur de Cobineau.

Richard Wagner ei vielä 1850-luvulla saanut kovasti antisemitismikirjoituksillaan huomiota oman taiteilijapiirinsä ulkopuolella, mutta tilanne muuttui täysin vuonna 1869 jälkeen hänen julkaistessaan kirjoituksen omissa nimissään. Nyt kirjoitus jakoi ihmisiä jyrkästi kannattajiin ja vastustajiin sekä todisti Wagnerin tiukasti edelleen seisovan kirjoituksensa takana. Monasti on väitetty, että Wagner ikääntyessään olisi pyörtänyt tai pehmentänyt suhtautumistaan juutalaisiin, mutta tämän väitteen puolesta on vaikea löytää argumentteja; toisaalta on runsaasti näyttöä siitä, että hän ei muuttanut eikä pehmentänyt omaa näkemystään myöhemminkään. Vahvin väite Wagnerin mielipiteen muutoksen puolesta iän saatossa on hänen kieltäytyminen allekirjoittamasta antisemiittiadressia. Wagnerilla oli erittäin huonoja kokemuksia nimensä antamisesta esim. eläinkokeita vastustaneeseen adressiin eikä Wagner halunnut myöskään olla tekemisessä rahvaan toiminnan kanssa. Vuodelta 1881 on säilynyt kirje suojelijalleen Baijerin kuningas Ludvig II:lle, joka saa nyt toimia näyttönä Wagnerin muuttumattomista mielipiteistä juutalaisten suhteen vielä myöhemmälläkin iällä:

"Pidän juutalaista rotua synnynnäisenä vihollisena puhtaalle ihmisyydelle ja kaikelle, mikä siinä on jaloa. On varmaa, että me saksalaiset sorrumme ennen heitä, ja ehkä minä olen viimeinen saksalainen, joka tietää, kuinka pitää puolensa taidetta rakastavana ihmisenä juutalaisuutta vastaan, joka on jo saamassa hallintaansa kaiken".

Wagner ei milloinkaan peittänyt mielipiteitään vaan tämä vahva mielikuva hänestä säilyi hamaan loppuun asti. Mm. Bayreuther Blätter-lehdessä elämänsä ehtoopuolella 1880-luvulla julkaisemissaan kirjoituksissa hänen juutalaisvihansa näyttäytyy yhäti laantumattomana. Lisäksi hänen kirjoituksiinsa ilmestyi modernin antisemitismin aikana huolestuttavana piirteenä rasistinen näkökulma. Lokakuussa 1880 Wagner julkaisi artikkelin "Religion und Kunst", jossa hän vastusti voimakkaasti rotujen sekoittumista sekä ihaili arjalaista rotua. Wagner kunnioitti ainoastaan puhdasta rotua ja saksalaiset olisivat puhdasta rotua, jos vain vapauttaisivat itsensä juutalaisten ikeestä. Wagner julkaisi vielä vuonna 1881 artikkelin "Erkenne dich selbst", jossa hän esitteli kattavasti ajatuksiaan koko 30-vuotisen juutalaisvastaisuuden ajaltaan; hän kirjoitti edelleen rodun puhtauden puolesta sekä rotutunteen syntymisen tärkeydestä.

Joihinkin Saksan antisemiittisen liikkeen johtajiin Wagnerilla oli huonot välit ja välistä hänenkin väitettiin olleen juutalaista syntyperää, väite on kylläkin toteen näyttämättä. Kiistatta Wagner oli vahvana kulttuuripersoonana kuitenkin tekemässä antisemitismistä salonkikelpoista, vaikka Hitlerin kansallissosialistit eivät varsinaisesti juuri häneltä oppejaan ammentaneet.  

Jotta antisemiitti maailmankatsomus eli uskonoppi juutalaisten vahingollisuudesta yhteiskunnalle olisi menestynyt poliittisesti ja järjestöelämässä, tarvittiin vielä lisäksi juutalaisuuden kytkeminen rotuun. Juutalaiset haluttiin näyttää omana rotuna, joka poikkesi saksalaisista selvästi heikompana. Juutalaisten väitettiin tekevän vain tuhoavaa vaikutusta saksalaiseen yhteiskuntaan. Tämän rotuopin ensimmäinen luoja oli ranskalainen diplomaatti ja kirjailija Joseph Arthur de Cobineau (s. 14.7.1816 ja k. 13.10.1882), jolla on myös mielenkiintoinen yhteys Wagneriin. Cobineau julkaisi vuosina 1853-55  teoksensa Essai sur I'inégalité des races humaines. Gobineau loi teoksellaan pohjan näkemykselle siitä, että kaikki ihmiset eivät ole ihmislajina samanarvoisia, vaan fyysisesti ja henkisesti täysin eriarvoisia. Gobineaulle rotu merkitsi ratkaisevaa ja määräävää tekijää historiassa. Gobineaun osoitti maapallolla olevan kolme päärotua, valkoinen, keltainen ja musta, ja valkoinen olisi näistä kehittynein. Valkoisen rodun puhtain jalokivi olisivat arjalaiset. Arjalaisten tärkeä merkitys historialle oli keskeisin kohta Gobineaun rotuopissa, ja sitä ilman he olisivat tuskin saaneet samaa asemaa 1800-luvun historiassa.

Friedrich Nietzsche.

Cobineau saapui papiksi Pariisiin vuonna 1835, mutta liikkui mielellään kirjallisissa piireissä. Hän taisi useita kieliä ja tunsi itämaista kulttuuria hyvin. Vuonna 1849 Cobineau toimi ulkoministeri Alexis deTocquevillen sihteerinä, minkä jälkeen siirtyi diplomaatiksi toimien mm. Sveitsissä, Saksassa, Ruotsissa, Brasiliassa ja Persiassa. Wagnerin lisäksi hänen ajatuksiaan ovat myöhemmin hyvin tarkasti tutkineet ainakin Friedrich Nietzsche ja Adolf Hitler. Myöhemmällä iällään Cobineau sai Richard Wagnerilta turvapaikan luotaan.

Kahdeksan kuukauden vankilatuomionsa aikana vuonna 1924 Hitler saneli kaksiosaisen teoksensa Taisteluni.

Richard Wagnerin vävy, englantilainen kirjailija Houston Stewart Chamberlain (s. 9.9.1855 ja k. 9.1.1927), - joka sittemmin kääntyi täysin saksalaiseksi - omistautui tutkimaan poliittista filosofiaa, luonnontieteitä ja Richard Wagnerin ajatuksia. Kaksiosaisen pääteoksensa hän julkaisi vuonna 1899 nimellä Die Grundlagen des Neunzehnten Jahrhunderts. Tämä teos nousi sittemmin pangermanismin - jonka ideologisena päämääränä oli Suur-Saksan luominen - sekä antisemitistisen natsipuolueen suoranaiseksi evankeliumiksi. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Chamberlain kirjoitti mielellään propagandaa entistä kotimaataan vastaan. Sairauden heikentämä Chamberlain tapasi suuren idolinsa, Adolf Hitlerin 1920-luvulla ja Hitler sai kirjailijan liittymään jopa natsipuolueeseenkin.

Houston Stewart Chamberlain.

Wagnerin Lohengrin sai kantaesityksensä 28.8.1850 Weimarissa, kun Franz Liszt toimi teoksen kapellimestarina. Säveltäjä itse ei kuullut oopperaansa vielä tässä vaiheessa, vasta yksitoista vuotta myöhemmin tarjoutui tähän mahdollisuus. Sen sijaan säveltäjä Wagner keskittyi nyt täysin kirjoittamaan teoreettista tutkielmaa Oper und Drama (Ooppera ja draama), joka on massiivinen kokonaisesitys - sisältäen n. 100 000 sanaa - taiteilijan näkemyksistä kirjoitettuna välistä hyvinkin korkealentoisella tyylillä. Joulukuussa 1851 alkoi Wagner kirjoittaa kattavaa johdantoa julkaisuunsa, joka käsitti Lentävän hollantilaisen, Tannhäuserin ja Lohengrinin libretot. Wagner haki myös huojennusta vaivoihinsa - ruusu ja hankala ummetus - yhdeksän viikon vesihoitokuurilla Albisbrunnin hydropaattisesta hoitolaitoksesta.

Otto Wesendonck.

Mathilde Wesendonck.

 

Alkuvuodesta 1852 Wagner tutustui merkittäviin mesenaatteihinsa; Otto Wesendonck teki melkoisen omaisuuden New Yorkissa silkkiyhtiön yhtiömiehenä ja hänen 23-vuotias (Wagneriin tutustuessaan) Mathilde-vaimonsa oli miestään kolmetoista vuotta nuorempi. Mathildesta tuli ajan oloon Richard Wagnerin muusa ja heidän välillään oli myös suhde. Oton tehtäväksi tuli turvata säveltäjä Wagnerin taloudellinen puoli tukemalla rahalla ja myöntämillään lainoilla Wagneria. Vihdoin vuonna 1857 Otto salli Wagnereiden asettua oman talonsa vieressä sijainneeseen pieneen taloonsa, omaan turvakotiin, josta Wagnerit maksoivat muodollista vuokraa.

Samana vuonna hieman myöhemmin aktivisti Georg Herwegh esitteli Wagnerin Franҫois ja Eliza Willelle, joista myös tuli säveltäjä Wagnerin luotettuja ystäviä ja tukijoita. Masennus ja epätoivo vaivasivat Wagneria, vaikka hän huhti- ja toukokuussa pääsi kapellimestarina johtamaan oman oopperansa Lentävä hollantilainen. Wagnerin kirjeenvaihto paljastaa hänen kärsineen ilottomasta ja murheellisesta elämästä sekä hänen hautoneen jopa itsetuhoisia ajatuksia. Nämä ongelmat jatkuivat aina vuoteen 1857 asti, jolloin Wagnerit pääsivät muutamaan Otto Wesendockin järjestämään turvakotiin. Wagner sai nyt Nibelungin sormuksen tekstit valmiiksi ja hän luki niitä kutsuyleisön läsnä ollessa Zürichin Baur au Lac-hotellissa neljänä peräkkäisenä iltana 16.2.1853 alkaen. Otto Wasendonck järjesti Wagnerille jälleen taloudellista tukea, jonka turvin hän saattoi johtaa kolme konserttia ohjelmistojen koostuen otteista hänen aikaisemmista teoksistaan.

Wagnerit muuttivat Zeltweg 13:ssa olleen talon kolmanteen kerrokseen, sen suurimpaan huoneistoon, jonka sisustivat verrattain ylellisesti. Franz Liszt vieraili heinäkuussa 1853 Wagnereilla ja säveltäjät esittelivät teoksiaan toisilleen ja viihtyivät hyvin toistensa seurassa. Otto Wesendonckin rahojen turvin Wagner matkusti Italiaan. Matkaa seuranneina kuukausina alkoi Wagner myös säveltää Nibelungin sormuksen musiikkia.  Lokakuussa Wagner tapasi Lisztin Baselissa; tässä tapaamisessa olivat mukana myös Hans Bülow, Joseph Joachim ja Peter Cornelius. Joitakin päiviä myöhemmin Liszt ja Wagner tapasivat jälleen Pariisissa. Täällä Liszt esitteli kolme lastaan Wagnerille ja tämä oli Wagnerin ja 15-vuotiaan Cosiman ensitapaaminen.

Puolivälissä vuotta 1854 Minna Wagnerin sydänvika äityi niin pahaksi, että hän hakeutui hoitoon kylpylään Vierwaldstätter-järven rantamaisemiin Seelisbergissä. Sairauden takia hän joutui turvautumaan oopiumiin unettomuutensa takia. Sairaus ja avioparin lapsettomuus koettelivat parisuhdetta monin tavoin. Syyskuussa Wagnerin velat ylsivät jo 10 000 frangiin, mutta Otto Wesendonck uhrautui jälleen maksamaan velat sekä lupautui antamaan säännöllistä avustusta tulevia esityspalkkioita vastaan.