Joenniemen kartanoa rakennetaan.

 

Gustaf Adolf Serlachiuksen (s. 5.11.1830 Ilomantsi ja k. 13.6.1901) veli oli Gabriel Serlachius, joka syntyi vuonna 1835 Ilomantsissa ja palveli nuoruutensa sotilaana ensin Turussa ja Viipurissa, sittemmin Venäjällä Sofin jalkaväkirykmentissä ja Kuurinmaan henkiulaanirykmentissä ja lopulta Porin tarkk'ampujarykmentissä. Hän jätti armeijan kotkotukset alikapteenina vuonna 1868 ja alkoi ravintoloitsijaksi ja olutpanimon isännöitsijäksi Pietarsaareen, jossa vuodesta 1880 lähtien myös hankki saman panimon omistukseensa. Gabriel Serlachius avioitui maaliskuussa 1873 1851 syntyneen Aina Matilda Rosalie Schaumanin kanssa ja pian heillä oli kaksi tuoretta poikaa; Birger (s. 17.5.1874) ja Gösta Michael (s. 26.4.1876). Gabriel Serlachiuksen terveys oli heikentynyt sotareissuilla Puolassa ja tämän vuoksi hän oli sairaalloinen tuon tuostakin loppuelämänsä. Muuten häntä kuvailtiin paitsi ankaraksi, myös käsistään käteväksi ja käytännölliseksi, oikeudenmukaiseksi, hyväntuuliseksi ihmiseksi, joka ei vaivojaan paljon valitellut. Aina Matilda taas oli tunnollinen ja taloudellinen sekä uhrautuvainen perheen huolehtija. Tulonsa perhe sai panimosta, mutta taloudellista lisäapua tuli myöhemmin myös Aina Matildan perimistä Strengbergin tupakkatehtaan osakkeista. Ruotsinkielisessä n. kahdentuhannen asukkaan pikkukaupungissa Gösta varttui lähinnä äidinpuolen suvun piirissä, sillä isä oli veljensä Gustafin kanssa melko huonoissa väleissä, silloin kun veljesten välit eivät olleet kokonaan poikki.

Vuorineuvos Gösta Serlachius.

Gösta Serlachiusta ei koulunkäynti paljoa kiinnostanut; talvisin hiihtäminen ja kesäisin purjehtiminen oli kiinnostavampaa. Nuoresta lähtien hän osoitti pian myös liikemiestaitoja myymällä itse poimittuja sieniä ja postimerkkejä kauppaamalla. Lomien aikana hän sai Mäntän tehtaiden agentuurin ja myi siellä valmistettuja pusseja Pietarsaaressa, Uudessakaarlepyyssä ja Vanhassa Kaarlepyyssä. Pietarsaaren koulun jälkeen Gösta kävi Oulun ruotsinkielisen lyseon, josta valmistui ylioppilaaksi tammikuussa 1895. Isä Gabriel kuoli vuonna 1896 ja Gösta opiskeltuaan Helsingin yliopistossa lakitiedettä jätti opintonsa kolmen lukukauden jälkeen kesken äidin kovasta vastustuksesta huolimatta.

 

Opinnot heitettyään Gösta sai setänsä G. A. Serlachiuksen pojan, serkkunsa Axelin avustuksella harjoittelupaikan Manchesterissa myyntiyhtiön toimistossa paperinmyyjänä. Huhtikuusta 1898 hänet kutsuttiin konttoristiksi Mäntän tehtaalle, jossa Gösta aloitti työskentelyn 15.6.1898. Gösta kihlautui salaa G. A. Serlachiuksen tyttären, vuonna 1877 syntyneen serkkunsa Sigrid Edith (Sissi) Serlachiuksen kanssa loppuvuodesta 1898 ja he julkistivat kihlauksensa perheelle vasta tammikuussa 1899. Häitä vietettiin Mäntässä elokuussa 1899 ja nuorelleparille syntyi kaikkiaan viisi lasta; Ralph Erik (s. 1901), Kersti (Stina) (s. 1902), Greta (s. 1904), Bror Gustaf Gabriel (s. 1907) ja lopulta Gustaf Adolf (s. 1913).

Gösta Serlachiuksen isä ja äiti Gabriel ja Aina Matilda Serlachius (o.s. Schauman).

Gösta ja Birger Serlachius.

 

Gösta Serlachiuksen lapsuudenkoti Pietarsaaren Satamakadulla.

Gösta Serlachius halusi nyt lisää tietämystä paperiteknologiasta ja sen vuoksi hän opiskeli alaa vuosina 1902-03 Technologishes Gewerbe Museumissa Wienin teknillisessä korkeakoulussa. Vuodet 1904-08 hän toimi Kankaan paperitehtaan isännöitsijänä Jyväskylässä velkojenhallinnon kutsumana ja sai tehtaan taas muutamassa vuodessa voitolliseksi. Vuodet 1908-13 Gösta toimi Kymmene Aktiebolagin toimitusjohtajana Kuusankoskella. Vuonna 1913 Gösta siirtyi lopulta Mänttään perheyritys Serlachius Oy:n toimitusjohtajaksi kuolemaansa vuonna 1942 asti. Gösta Serlachius rakennutti Mänttään sulfiittiselluloosatehtaan, hankki yhtiölle Tampereelta Takon tehtaan ja Jyväskylästä Kankaan tehtaan vuonna 1918 sekä Suomen Hihnatehtaan Tampereelta ja Kolhon sahan. Hän oli osakkaana Leppäkosken tehtaat Oy:ssä ja sen johtokunnan puheenjohtaja vuodet 1913-18 sekä perustamassa Kajaanin Koski ja Teollisuus Oy:tä vuonna 1906. Birger veljeltään hän osti vuonna 1913 Pietarsaaren olutpanimon. Gösta Serlachiuksen aloitteesta potkaistiin käyntiin Suomen Paperitehtaitten Yhdistys sekä Suomen Selluloosayhdistys. Suomen Puuhiomoyhdistys organisoitiin uudelleen Suomen Puunjalostusyhdistysten Keskusliitoksi. Gösta Serlachiukselle myönnettiin vuorineuvoksen arvonimi vuonna 1918.

 

Gösta ja Sigrid Serlachius asuivat aluksi Mäntässä ns. isännöitsijän talossa, mutta he olivat hankkineet omistukseensa myös Isoniemen tilan vuosisadan vaihteessa; tilalla harjoitettiin karjanhoitoa ja maanviljelystä. Gösta Serlachius osti tilan vierestä Joenniemen torpan maa-alueineen vuonna 1916. Sigrid ja Gösta Serlachius erosivat vuonna 1916 ja tyttäret jäivät äidille ja pojat isälle. Sigrid muutti hänelle rakennetulle Juhola-nimiselle tilalle Keurusselän rantaan, jossa eli elämänsä loppuun vuoteen 1944 asti.

 

Gösta Serlachius meni uudelleen naimisiin vuonna 1919 filosofian kandidaatin (pääaineina maanviljelysoppi ja karjataloustiede) Ruth Ingrid Björkenheimin kanssa. Molemmat olivat toista kertaa naimisissa ja heidän avioliittonsa oli lapseton. Pariskunta asui vuosina 1895-96 vaiheilla valmistuneessa Mäntän linnassa, jonka arkkitehti A. E. Melander suunnitteli Gustaf Adolf Serlachiukselle kodiksi. Ruth Serlachius muistetaan Mäntän kehittäjänä; hänen aikaansaamansa Säde-yhdistys sai Mänttään aikaiseksi mm. synnytyslaitoksen. Puheenjohtajina hän toimi Vapaan Huollon keskuksessa ja sotakummivaliokunnassa, oli aktiivinen Lotta- ja Martta-työssä, sekä rakasti musiikkia ja näyttämötaiteita. Gösta Serlachius omisti vuosina 1915-28 Karjalassa maa- ja metsätilan nimeltä Syskyjärven hovi ja vielä myöhemmin Huhkojärven tilan Koskenpäällä. Joenniemen mailla alkoi 1920-luvulla taimitarha sekä karjanhoito ja maanviljely, jotka olivat Ruthin sydäntä lähellä jo ammatillisestikin. Arkkitehti W. G. Palmqvist oli suunnitellut heille tilalle pehtorin talon, navetan sekä joitakin pienempiä rakennuksia. Jarl Eklund suunnitteli pariskunnalle kotitaloksi Joenniemen kartanon, joka valmistui vuonna 1935. Gösta Serlachius menehtyi Helsingissä suvun kesäpaikassa Lövössä saamansa sydänkohtauksen jälkeen 18.10.1942. Ruth asui Joenniemen kartanossa kunnes 1960-luvun alussa muutti Helsinkiin, jossa kuoli vuonna 1963.

 

Kuvassa vasemmalta Gösta Serlachius, Akseli Gallen-Kallela, taiteilija Eric O. W. Ehrström sekä arkkitehti W. G. Palmqvist pehtorin talon portailla vuonna 1932.

Gösta Serlachius © Esa Hakala

John (Jon) Douglas Lord.

Britannian Leicesterissä 9.6.1941 syntyi säveltäjä, pianisti ja urkuri John (Jon) Douglas Lord ja hän vietti nuoruutensa ensimmäiset n. 20 vuotta osoitteessa 120 Averill Road. Johnin äiti oli Miriam os. Hudson ja isä amatöörimuusikko ja saxofonin soittaja Reginald Lord. Poika sai viisivuotiaasta pianonsoiton opetusta aivan perinteiseen "klassiseen" tapaan ja hänen ensimmäinen opettajansa oli Frederick Alt. John imi ahnaasti vaikutteita varsinkin Johann Sebastian Bachin ja Edward Elgarin sävellyksistä. Jon Lord sai 11.11.2010 Fellow of Stevenson Collegen kunniatohtorin arvon Edinburghissa ja 15.7.2011 hänestä tuli Leicesterin yliopiston musiikin kunniatohtori. Lordin tunnistettava Hammond-urkusoundi - joka tehtiin ajamalla urut rupisen kitaravahvistimen läpi - oli hänen varsinainen tavaramerkkinsä.

Sir Malcolm Arnold.

 

Lord muutti 1950-60-lukujen taitteessa asumaan Lontooseen. Ehkä parhaiten Jon Lord muistetaan  vuonna 1968 perustetusta Deep Purple-yhtyeestä, jossa hänen lisäksi soittivat Ian Paice (rummut), Richie Blackmore (kitara), Roger Glover (basso) ja Ian Gillan (laulu). Lord vaikutti yhtyeessä  kahteen otteeseen vuosina 1968-1976 ja jälleen vuosina 1984-2002. Tämä kyseinen kokoonpano ikuisti Royal Albert Hallissa ke 24.9.1969 Jon Lordin säveltämän Konserton ryhmälle ja orkesterille, joka konserttitaltiointiin The Royal Philharmonic Orchestran ja em. yhtyeen kanssa Malcolm Arnoldin johtaessa koko sessiota kapellimestarina. Sir Malcolm Henry Arnold (s. 21.10.1921 Northampton ja k. 23.9.2006 Norfolk) oli brittisäveltäjä, jonka säveltuotantoon kuulu mm. yhdeksän sinfoniaa, useita konserttoja, tanssisarjoja ja divertimenton huilulle, oboelle ja klarinetille. Täysin käsittämätön on hänen uransa filmimusiikin saralla; hän ennätti tehdä musiikin yli 130 elokuvaan. Kwai-joen silta elokuvalla - elokuvan ohjasi David Lean - Arnold kuittasi Oscar-palkinnon vuonna 1957. Nuori Malcolm Arnold opiskeli Royal College of Musicissa ja sittemmin hänet nimettiin trumpetinsoittajaksi Lontoon filharmoniseen orkesteriin.

Vasemmalla kuvassa trumpettia soittaa Malcolm Arnold.

Jon Lord on ollut niin monessa mukana, että niitä ansioita on mahdotonta tyhjentävästi tässä käydä lävitse. Jotakin voisi sentään matkan varrelta poimia; vuonna 1970 jatkui Malcolm Arnoldin kanssa yhteistyö Royal Festival Hallissa Lordin Gemini Suitella ja tammikuussa 1972 Münchenissä Eberhard Schoernerin johtaessa Kammerorchesteria. Marraskuussa 1972 ilmestyi Jon Lordin ensimmäinen soololevy, Gemini Suite. Vuosina 1978-1984 Lord oli kiinnitettynä Whitesnake bandiin. Vuodelta 2004 kannattaa mainita levy Beyond Notes, jossa vierailevana laulusolistina laulaa Jonin ystävä, Abba yhtyeen Frida (Anni-Frid Lyngstad), Lordin kappaleen The Sun Will Shine Again. Lordin henkilökohtaisia ystäviä olivat sellaiset kosketinsoittajat, kuten Rick Wakeman (s. 18.5.1949 Perivale, Lontoo) ja Keith Emerson (s. 2.11.1944). Vuonna 2010 julkaistiin Lordin levy To Notice Such Things. Lordin viimeiseksi julkiseksi esiintymiseksi jäi heinäkuussa 2011 hänen konserttinsa Sunflower Jam yhdessä Rick Wakemanin kanssa Royal Albert Hallissa. Vuonna 2011 Lord levytti uudelleen Abbey Roadin studiolla Konserttonsa ryhmälle ja orkesterille Liverpoolin filharmonisen orkesterin kanssa, jota johti kapellimestarina Paul Mann. Hukkuneen partituurin vuoden 1969 alkuperäislevytyksen pohjalta kirjoitti uusiksi hollantilainen säveltäjä Marco de Goeij vuosina 1998-99. Ryhmässä musisoivat Lordin lisäksi Bruce Dickinson, Joe Bonamassa, Steve Morse, Darin Vasilev, Brett Morgan, Guy Pratt, Steve Balsamo ja Kasia Laska. Jälkiäänityksiä tehtiin alkuvuodesta 2012 ja Jon Lord ennätti vielä ennen kuolemaansa kuulla levyn masterin valmiina.  

Rick Wakeman.

Abban laulusolistit kuvassa.

70-vuotiaana heinäkuussa 2011 Jon Lordissa todettiin haimasyöpä ja hän menehtyikin 16.7.2012 sairaalassa (London Clinic) keuhkoveritulppaan. Jon Lord on haudattu kotiseudulleen, noin 40 mailia itään Lontoosta. Leposijan hän sai 1400-luvulla rakennetun kirkon, Saint Mary the Virgin kirkon hautausmaalta, Hambledenistä. Joulukuussa 2012 Leicesterin pormestari, Sir Peter Soulsby merkitsi Lordin lapsuudenkodin muistolaatalla Hambledenissa. Kahden eri vaimon kanssa Lord oli naimisissa; vuosina 1969-1981 Judith Feldmanin kanssa ja heillä on tytär, Sara. Toinen avioliitto oli Vickie Gibbsin kanssa ja heilläkin on yksi tytär, Amy.

Saint Mary the Virgin kirkko Hambledenissa.

 

Kapellimestari Benjamin Shwartz.

Pianosolisti Javier Perianes Espanjasta.

 

21.11.2013 klo 17 oli kapellimestari Benjamin Shwartz viimeksi vieraanamme Pro Orchestran jäsentilaisuudessa Tampere-talon Aariassa; torstainen konsertti oli siis hänen toinen vierailunsa Tampere Filharmonian edessä puolentoista vuoden sisällä. Torstaina 7.5.2015 hän sekä Tampere Filharmonian illan konsertin pianosolisti, Javier Perianes, esittelivät vuolaasti tulevaa ehtoon keväistä musiikkimatkaa Tampere-talon Sonaatissa. Shwartz työskentelee Wroclawin filharmonisen orkesterin musiikillisena johtajana, jonne hän siirtyi suoraan pitkältä rupeamalta San Franciscon sinfoniaorkesterin parista. Vuonna 1979 syntynyt kapellimestarimme opiskeli orkesterinjohtamista Philadelphian Curtis-instituutissa Christoph Eschenbachin ohjauksessa ja säveltämistä Pennysylvanian yliopistossa. Tampereelle häntä on ansiokkaasti maanitellut Coplandin torstai-iltaista teosta johtamaan mainio konserttimestarimme Dennis Kim.

Leppoisaa keskustelua taiteilijavieraiden kesken Tampere-talon Sonaatissa.

Auvoisan ehtoomme espanjalainen pianosolisti Javier Perianes sai vuonna 2012 vastaanottaa Espanjan kulttuuriministeriön ojentaman kansallisen musiikkipalkinnon (National Music Prize) musiikillisista ansioistaan. Tämä loistava pianisti on ennättänyt jo monilla levytyksillään viihdyttää yhäti kasvavaa ihailijakuntaansa halki maailman. Perianes on ehtinyt työskennellä maailman huippukapellimestarien kanssa, kuten Lorin Maazel, Daniel Harding, Zupin Mehta, Daniel Barenboim, ja esim. näiden orkestereiden solistina hän on ennättänyt vierailla: Orchestre de Paris, Sao Paulon orkesteri, Pietarin ja Kööpenhaminan filharmonisten orkestereiden, Birminghamin ja Atlantan orkestereiden, Orchestre de Lyonin, useiden BBC:n orkestereiden sekä Miamin, Rio de Janeiron ja Hong Kongin orkestereiden. Javier Perianes on monien konserttisalien tuttu vierailija, kuten New Yorkin Carnegie Hall, Amsterdamin Consertgebouw, Royal Festival, Barbican ja Wigmore Halls Lontoossa, Tokion Suntory Hall, Miamin New World Center ja  Pariisin Théâtre des Champs Elysées. Javier Perianesin kalenteria täyttää agenttina Ica (International Classical Artists), jonka listoilla ovat mm. viulistimme Elina Vähälä sekä Tampereellakin vieraillut Daniel Hope ja juuri viime perjantaina 8.5.2015 Helsingin Musiikkitalossa Radion sinfoniaorkesteria johtanut kapellimestari Kent Nagano.

Säveltäjä ja pianisti Aaron Copland.

Ilmeisesti Tampereella aivan ensikerran kuultiin torstaina Aaron Coplandin (s. 14.11.1900 ja k. 2.12.1990) vuonna 1944 kantaesittämää musiikkia baletista Appalachian Spring (Appalakkien kevät). Coplandin Rodeo baletista onkin kuultu meillä Tampere-talossa valittuja otteita ainakin ylimääräisinä numeroina ja hiljakkoin saimme kuulla myös Coplandin Benny Goodmanin tilauksesta säveltämän Klarinettikonserton oman Filharmoniamme ja Annelien Van Wauwen tulkitsemana. Kolmas tuon aikakauden baletti Coplandin sävelkynästä oli Billy the Kid. Tällä Appalakkien kevät orkesterisarjalla, jonka musiikin Copland muokkasi em. baletista hän voitti Pulizer-palkinnon vuonna 1945. Amerikassa - tuossa laajojen toleranssien maassa - on aina ymmärretty markkinavetoisuuden ja maksavan yleisön päälle, niinpä Copland asemoi itsensä myös tässä asiassa (letka)jenkan jatkoksi tehden musiikkiaan hyvin kansanläheisistä lähtökohdista.

Pianisti ja säveltäjä Maurice Ravel.

Pianokonsertto G-duurissa on paljon pianolle musiikkia kirjoittaneen Maurice Ravelin (s. 7.3.1875 Ranskan baskialueella, Cibouressa ja k. 28.12.1938 Pariisissa) "matkatuliaisia" Amerikasta, josta pitkältä kiertueelta palattuaan säveltäjä alkoi punoa teostaan kokoon 1920-luvun lopussa. Teoksen hän omisti pianisti Marguerite Longille ja konsertto kantaesitettiin tammikuussa 1932, jolloin säveltäjä Ravel johti sen itse. Pianokonserton kolme osaa ovat: I Allegramente, II Adagio assai ja III Presto. Teoksessa joku voi kuulla orastavaa "jazzia" Ravelin vinkkelistä katsottuna. Veikeästi varsinkin toisessa osassa pianovirtuoosimme katkoi varioiden rytmiä. Teoksessa on myös yhteissoiton kannalta hyvin haasteellisia kohtia. Säveltämisen Ravel aloitti jo nuorella iällä ja seitsemänvuotiaana hän ryhtyi opettelemaan pianonsoittoa. Opettajana Pariisin konservatoriossa hänellä oli säveltäjä Gabriel Fauré.

Maurice Ravel Amerikan kiertueellaan flyygelin ääressä. Kuvassa oikealla myös säveltäjä George Gershwin.

Torstai-illan konsertin loppupuoli oli omistettu säveltäjä Igor Straviskyn (s. 17.6.1882 Lomonosov ja k. 6.4.1971 New York) musiikille; ensimmäisenä oli vuorossa vuosina 1907-08 syntynyt sävellys Fantastinen scherzo. Säveltäjä oli tuolloin ennättänyt lopettaa oikeustieteen opinnot, avioitua serkkunsa Jekaterina Gavrilovna Nosenkon kanssa 23.1.1906 ja opiskella yksityisesti säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakovin oppilaana. Fantastinen scherzo ja Ilotulitus esitettiin Pietarissa vuonna 1909, jolloin Sergei Djagilev - kuullessaan teokset - innostuneena tilasi säveltäjältä Tulilintu-baletin, joka taas kantaesitettiin seuraavana vuonna eli 1910. Vuonna 1911 syntyi Petrushka-baletti ja vuonna 1913 Kevätuhri. Näinä vuosina säveltäjä asui jo perheineen Venäjän lisäksi - varsinkin talvikaudet - Sveitsissä.

Kuvassa vasemmalla Stravinsky ja Nikolai Rimski-Korsakov.

Viimeinen konsertin teos oli sinfoninen runo, Satakielen laulu, jonka säveltäjä Stravinsky teki vuonna 1920 Satakieli-oopperansa pohjalta. Ooppera perustuu H. C. Andersenin satuun Kiinan keisarin hohdokkaasta palatsista ja ooppera sai kantaesityksensä Pariisissa toukokuussa 1917, vaikka säveltäjä oli aloittanut oopperansa säveltämisen jo ennen balettiteoksiansa. Hieman päälle 1200 konserttivierasta kuuli kausisarjan konsertissa jälleen nautittavaa ja taitavasti esille tuotua musiikkia. Ehkä pääsemme vielä joskus toistamiseenkin kuulemaan näin loistavan pianistin vierailua Pohjoismaiden suurimmassa kongressi ja konserttitalossa, Tampere-talossa?

Vanha Stravinsky johtaa musiikkiaan vuonna 1965.

Tampereen kulkutautisairaala.

Tampereen kaupungin väkiluku kasvoi kovin laiskasti alkuvuosina; vuonna 1810 asukkaita oli vajaa 700 ja vuoteen 1831 asukkaita laskettiin olevan 1500. Rautatien valmistuminen auttoi kaupungin kehitystä ja vuonna 1880 asukkaita kaupungissa oli jo 13 750, ja vuonna 1890 asukasmäärä ylitti jo 20 000.

Tampereen terveysolosuhteet olivat kovin haasteellisia lähes 1800-luvun loppuun asti; kaupungissamme toimi 1800-luvun alusta alkaen yksi lääkäri, joka vuodesta 1811 oli piirilääkäri. Piirilääkärin tehtäväkenttään kuului kaupungin lisäksi myös laajasti maaseutua kaupungin ympäriltä. Tämän piirilääkärin nimenomaisesta vaatimuksesta johtuen kaupunkiin palkattiin välskäri hoitamaan vaatimattomampia lääkärintehtäviä vuona 1819; tämä tehtävä lankesi ensiksi sotaväen alilääkärille, Mikko Bergholmille. Bergholmin jätettyä paikkansa vuonna 1831virka sai jatkajan vasta kymmenen vuoden jälkeen, kun Karl Petter Molin ilmestyi välskäriksi tai kaupunginkirurgiksi. Molin oli lukkari Petter Molinin poika, joka oli opiskellut Turun lukkarikoulussa ja harjoitellut Turun lääninsairaalassa rokottajan ja välskärin taitojaan. Hänen tavanomaista työsarkaansa saattoi olla humalaisten kapakkatappeluissa haavoittuneiden kokoon parsiminen. Molin määrättiin myös Tampereen, Kangasalan ja Oriveden piirien rokottajaksi.

Vuonna 1848 kaupunkimme sai oman kaupunginlääkärin ja yleisen sairaalan, ja tämän sairaalan ylläpitoon kaupunki sai valtiolta korvauksen. Sairashuone sijaitsi Nalkalantorin varrella vuokratussa talossa ja veti 35 sairassijaa, joista 15 paikkaa oli varattu sukupuolitaudeille. Sairashuoneen piiriin kuului kaupungin lisäksi 25 maaseutupitäjää ja sairashuoneen henkilökuntaan kuului sairaanhoitajan ja lääkärin lisäksi taloudenhoitaja, palvelija ja renki . Ensimmäinen Tampereen kaupunginlääkäri oli Niilo Juhana Vilhelm Idman, jonka 250 hopearuplan palkasta Finlayson ja Frenckellin tehtaat hoitivat 150 ruplaa. Niilo Idman sai vuonna 1859 nimityksen pirilääkäriksi ja hän viihtyi kaupungissamme kuolemaansa eli vuoteen 1874 asti. Otto Blåfield jatkoi Tampereella kaupunginlääkärinä vuosina 1859-1886. Vuonna 1878 kaupunki sai kolmannen lääkärinsä, joka tuli tehtäväänsä ensi apulaiskaupunginlääkäriksi ja sittemmin toisen kaupunginlääkärin virkaan.

1880-luvun alussa kaupungissamme oli jo kolme lääkäriä ja kolme kätilöä, yleisen sairaalan lisäksi kaksi apteekkia. Rautatielääkäri tuli kaupunkiin vuonna 1883 ja ensimmäinen yksityislääkäri, Gustaf Rudolf Idman, kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 1897 kaupungissa oli jo 11 lääkäriä ja neljä apteekkia, joista kolme sijaitsi kaupungin länsipuolella ja yksi itäpuolella. Apteekkarit olivat K. Molin, Fr. Borg, W. Aschan ja A. A. Scheele. Apteekkarit omistivat myös kaupungin kolme rohdoskauppaa. Vuonna 1898 Tampereella oli kymmenen lääkäriä ja ympäröivissä kunnissa saman verran kunnanlääkäreitä sekä jokunen piirilääkäri ja melko vilkas keskustelu oman lääkäriyhdistyksen perustamisesta kävi varsinkin Engströmin kahvilassa Kauppakadun ja Läntisen kadun (nyk. Näsilinnankadun) puisessa kulmatalossa. Lääkärit kokoontuivat varsinkin aamupäiväisin kahvilaan tapaamaan kollegoita ja kahvittelemaan sekä kirjoittamaan vekseleitä; monilla lääkäreillä oli osakkeita ostettu Tampereen Osakepankista. 7.5.1898 pidettiin tässä Engströmin kahvilassa kaupunkimme lääkäriyhdistyksen perustava kokous, johon osallistui kahdeksan lääkäriä; lääkäri Eino Rafael Ahlman, toinen kaupunginlääkäri Ernst Ewald Bergroth, yleisen sairaalan lääkäri Gustaf Albert Backman, Pellavatehtaan lääkäri, Nils Gustaf Durchman, ensimmäinen kaupunginlääkäri Gustaf Rudolf Idman, Tampereen aluelääkäri Ernst Gustaf Vilhelm af Hällström, Nokian tehtaan lääkäri Karl Gustaf Johan Idman ja köyhäinhoidon ja kulkutautisairaalan lääkäri Oskar Henrik Nyman. Joukosta puuttuivat ainoastaan piirilääkäri Axel Hjalmar Ilmoni ja yksityislääkäri Gustaf Pitkänen.

Lääkäriyhdistyksen perustamiskokous päätti toimia toistaiseksi ilman sääntöjä; Åbo Läkareföreningin säännöt olivat kokouksen nähtävänä ja niitä oli tarkoitus pitää yhdistyksen sääntöjen laadinnassa ohjeena. Nämä kyseiset säännöt sisälsivät vain yhden varsinaisen pykälän, jonka mukaan yhdistys valitsee keskuudestaan rahastonhoitajan. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli Gustaf Albert Backman ja varapuheenjohtajaksi Gustaf Rudolf Idman ja sihteeriksi Eino Rafael Ahlman. Seuraava varsinainen kokous määrättiin 11.6.1898 pidettävän kahvila Bauerin tiloissa - myöhemmin Emmauksen kulmarakennuksessa -, jonne oli tarkoitus kokoontua jatkossakin kerran kuukaudessa. Puheenjohtajalle varattiin myös oikeus kutsua joukkonsa kokoon myös tarvittaessa useamminkin.

Vuoden 1879 terveydenhoitoasetus määräsi kunnat huolehtimaan terveydenhoidollisesta tilasta ja Tampereella terveyshoitolautakunta aloitti toimintansa vuonna 1881. Kuvernööri vahvisti lautakunnan työjärjestyksen 24.5.1881 ja lautakuntaan kuuluivat kaupunginlääkäri, pormestari, kaupunginarkkitehti sekä neljä kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua varsinaista jäsentä sekä neljä varajäsentä. Puheenjohtajana oli kaupunginlääkäri Otto Blåfield ja ensimmäiset kuusi vuotta vuosikertomukset laadittiin ruotsinkielellä. Ensimmäisinä tehtävinä oli viemäri- ja vesijohtolaitoksen perustaminen, yleisen puhtauden vaaliminen sekä ruokakauppojen puhtauden järjestäminen yms. Vesi saatiin kaupungissa vielä yleensä kaivoista ja avoviemäri vei jätevesiä. Vuonna 1880 kaupungissa oli käytössä vain kolme pääviemäriä ja terveyshoitolautakunnan esityksestä valtuusto päätyi vuonna 1887 rakennuttamaan viemäriverkoston, joka sitten vuonna 1894 pääosiltaan valmistuikin. Likavesien turmelemat kaivot jouduttiin sulkemaan ja ensimmäinen kaupungin vesijohtolaitos - pääjohdon muutamine sivuhaaroineen - valmistui vuonna 1884. Amurin kaupunginosa oli yksi vaikeimpia kulkutautipesäkkeitä, jossa ei ollut vettä eikä viemäreitä. Terveyshoitolautakunnan esityksestä kaupunki sai kolme ensimmäistä yleistä käymäläänsä vuonna 1887.

Vuonna 1885 terveydenhoitolautakunnan palvelukseen astui insinööri A. Ahlberg, joka poliisien kanssa tarkasti kaupungin puhtausolosuhteita. Vuonna 1893 palkattiin viisi terveyspoliisia terveystarkastuksia varten lämpimiksi vuodenajoiksi. Terveyspoliisilaitos perustettiin vuonna 1894 ja sinne tuli kahdelle terveyspoliisille virat; vuodesta 1899 sai laitos kolmannen terveyspoliisin. Vuonna 1993 perustettiin Tampereelle kuusipaikkainen lapsenpäästölaitos, jonka toimintaa valtio myös tuki. Vuonna 1894 Tampereella oli laitossynnytyksiä 73, kun samaan aikaan kaupungissa syntyi 838 untuvikkoa. Kiertävän sairaanhoitajan kaupunkimme sai vuonna 1889 ja näitä palveluita erityisesti tarvitsivat työväestö ja vähävaraiset lapsiperheet. Koukkuniemen vaivaistalon yhteyteen vuonna 1886 valmistui myös sairasosasto ja mielenvikaisille osasto. Koulukadulle saatiin vuonna 1897 30-paikkainen kulkutautisairaala ja vuonna 1893 aloitti toimintansa tehtaansairaalan 22-paikkainen Finlayson & Knin sairashuone.


Vuonna 1881 teki isorokko pahaa jälkeä Tampereella ja jälleen vuonna 1885 uusiutui saman taudin esiintyminen kaupungissamme. 12 000 asukasta jouduttiin rokottamaan tämän taudin vuoksi kaupungissamme. Tuhoisimpia oivat tulirokon lisäksi, isorokko, lavantauti ja kurkkumätä. Vuosi 1887 toi mukanaan pahan lavantaudin ja vuosi 1890 oli jällen tulirokon vuoro. Vuosi 1889 toi tullessaan influenssan ensimmäisen kerran Tampereelle.

Vuonna 1897 nimettiin kaupungin läntisen ja itäisen alueen köyhäinlääkäreiksi G. A. Backman ja E. af Hällström. Kun Backman tuli valituksi seuraavana vuonna yleisen sairaalan lääkäriksi, tuli köyhäinlääkärin virkaa nimitetyksi Oskari Nyman. Vuonna 1899 vapaaherra ja Suomalaisen Reaalilyseon vt. rehtorin Eino Sakari Yrjö-Koskisen anomuksesta ehdotettiin kaupungin valtuusmiehille oppikouluja varten koululääkärin palkkaamista. Saman vuoden joulukuussa ensimmäiseksi Tampereen koululääkärisi tuli valituksi Gösta Idman. Terveydenhoitolautakunnalle jätettiin vuonna 1898 50 henkilön allekirjoittama aloite kaupungin viidennen apteekin perustamisesta Tammelan kaupunginosaan. Lautakunta myöntyi seuravana vuonna uuden apteekin perustamiseen, vaikka piirilääkäri asiaa vastustikin. Samana vuotena lautakunta käsitteli Lielahden kartanonomistaja Wilhelm von Nottbeckin aloitetta rakentaa kapearaiteinen rautatie kaupungista omille mailleen viedäkseen mm. lantaa alueellensa. Tähän lautakunnan oli helppo suostua. Lautakunta tutkitutti myös Näsijärvestä otetut vesinäytteet Helsingissä, jossa vesijohtoveden laatu todettiin olevan kirkasta ja heikosti kellertävää. Mältinrantaan puollettiin myös naisille tarkoitetun uimahuoneen rakentamista vuonna 1900.

Elokuussa 1897 valmistui uusi kulkutautisairaala, johon seuraavana vuonna otettiin 274 potilasta hoitoon - 38 heistä terveyspoliisin saattelemina. Hoitopäiviä sairaalalle kertyi kaikkiaan 3871 vuodessa ja 42 potilasta kuoli siellä. Samaan aikaan Finlaysonin & Knin sairashuoneessa hoidettiin 101 potilasta ja suoritettiin 40 operaatiota, hoitopäiviä laskettiin olevan 2913 ja sairashuoneella kuoli vastaavasti 8 potilasta. Lapsenpäästölaitoksella syntyi 145 lasta, joista 8 syntyi kuolleena, hoitopäiviä 1100.

Tohtori Karoliina Eskelin perusti vuonna 1899 oman 7-paikkaisen sairashuoneen Tampereelle, jossa lääkäreillä oli mahdollisuus hoitaa omia potilaitaan yksityisesti. Jo seuraavana vuonna Eskelin luovutti sairashuoneensa sairaanhoitaja Fanny Carlsonille. Kaupunki myös avusti tätä sairashuonetta, ja sitä vastaan yksi sairashuoneen paikoista oli varattu kaupungin vähävaraisille. Useina vuosina myös Tampereen Lääkäriseura avusti sairashuonetta. Sairashuone muutti Läntiseltä kadulta Koulukadulle vuonna 1904 ja nyt sairaspaikkojen määrä nousi ensi 12:een ja myöhemmin niitä oli jo 18.

Köyhäintalon alueelle valmistui vuonna 1902 kaupungin mielisairaala ja alueen kunnallissairaala ja mielisairaala jäivät sairaalain hallituskunnan alaisuuteen. Tohtori K. A. Hoffström sai vuonna 1904 synnytyslaitoksen hoitaakseen ja samassa yhteydessä laitoksen paikkaluku nousi 18 paikkaan. Vuonna 1913 kaupungin uusi synnytyslaitos nosti paikkaluvun vielä 28-paikkaiseksi. Kulkutautisairaalaan valmistui vuonna 1910 50-paikkainen tulirokko- ja kurkkumätäosasto. Vapaaehtoistyönä alkoi vuonna 1904 Maitopisarayhdistyksen toiminta, josta juonsi lopulta lastenneuvolatoiminta juurensa. Vuonna 1906 alkoi myös kansakoululääkärien toiminta ja vuonna 1909 tuli ensimmäinen kouluhammaslääkäri. Tampereen Lääkäriseuran aloitteesta vuonna 1912 perustettiin Tuberkuloosin Vastustamisyhdistyksen Tampereen haaraosasto, jolle seura teki merkittävän arpajaistoiminnasta saadun lahjoituksen. Yhdistys rakennutti Kaupin mäelle vuonna 1915 30-paikkaisen keuhkotautiparantolan, jota se myös piti yllä kunnes parantolan otti kaupunki hoitaakseen vuonna 1929.

Kaupin keuhkotautiparantola.

 

 

Meillä Tampereen pääkirjasto Metsossa on loistava ja asiansa osaava henkilökunta, joka vielä hyvin avuliaasti auttaa ja palvelee monia asiakkaitaan ammattitaidollaan. Tammikuun 26. päivä musiikkiosastolle saapui vieraita kaukaa Itävallasta asti; pianisti Pauli Jämsä ja oopperalaulaja Tommi Hakala. Tommi Hakala jäi hyväksi toviksi kertomaan tulevan oopperan harjoituksista (Verdin Nabucco) Tampere-talossa.

 

Levy-yhtiöiden ja tuottajien ahdingosta ja tulevaisuuden näkymistä oli kosolti tietoa saatavana Tampereen pääkirjasto Metson musiikkiosastolla lauantaina 28.3.2015 Levy-yhtiöt Pop Up-tapahtumassa. Paikalla tapahtumassa olivat edustettuina levy-yhtiöt Alba Records (Timo Ruottinen ja Erkki Nisonen), Gaea Booking & Reords (Antti Hietala) ja Rocket Records (Juha Rantala). Yleisö sai vinkkeinä mm. kuulla, kuinka levy-yhtiöitä kannattaisi lähestyä omalla materiaalilla. Päivään mahtui myös taiteilijavierailuita, kuten musiikkituokio Pietilä-salissa pianisti Janne Mertasen seurassa.

 

 

 

Alba Records on huhtikuussa vaihtanut levy-yhtiön toimitusjohtajaa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä. Timo Ruottinen jää yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, kun vetovuoroon toimitusjohtajaksi astuu uusi turkulainen omistaja, Erkki Nisonen. Onnea uudelle toimitusjohtajalle!

 

 

Tampereella villissä lännessä vietetään Lielahtikeskuksen 1-vuotissyntymäpäiviä tässä viikonvaihteessa. Olin itsekin talossa perjantaina viemässä musiikin ilosanomaa muistelemalla vanhoja viihdemusiikin mestareita, varsinaisena syntymäpäivänä, jolloin talon avajaisista tuli tasan vuosi.

Laitan tähän oheen hieman kuvamateriaalia Lielahtikeskuksen rakentamisen ajoilta edelliseltä kesältä, jolloin kuvia ottaessani onnistuin samana päivänä sadekuurossa myös kastelemaan taskussani olleen matkapuhelimen toimimattomaksi.

Vuonna 1629 määrättiin, miten metsien sarkajako menee Niemen, Lielahden, Possilan ja Pohtolan välillä. Harjuntaustan jakokuntaan kuuluivat tietenkin Lielahden, Niemen, Pohtolan, Kukkolan, Possilan ja Siivikkalan kylät. Jakokunnasta todistaa vuoden 1453 Hyhkyn ja Keijärven rajanveto, joka päättyi Noidanvasaraan ja tässä maariidassa osallisena eivät olleet harjuntaustalaiset. Niemen ja Siivikkalan omistajien sopimuksessa vuonna 1662 sovittiin jakokunnan rintamaiden Lielahden, Niemen, Possilan ja Siivikkalan kesken. Vaikka Kukkolaa ei tuolloin sopimuksessa mainittu, oli se osakkaana ainakin isossajaossa. Teivaalan jakokunnan vastainen raja meni Ryydynpohjan kautta mutkitellen länteen päätyen Valkiakivenlahden rannalla Valkiakiveen.

Lielahti mainitaan kirjoissa vuonna 1540, jolloin järvenlahden rannalla oli jo kuusi taloa olemassa. Koska talojen koukkuluku oli 5/6 koukkua eli 20 skurua, ovat tutkijat päätelleet asutuksen olevan melko nuorta perua. Possilan tila kuului maakirjoissa Lielahteen, vaikka papinmanttaaliluettelossa se alkujaan oli erillinen kahden talon kylä. Vuonna 1541 esiintyy nimi Possi, jonka arveltiin liittyvän ruotsalaiseen Bose/Bosi nimeen. Vuonna 1540 Niemen kylässä sijaitsi neljä taloa; Suvia, Kokko, Niemi ja Piikki. Suviasta tuli myöhemmin Vähäniemi, Kokon tila autioitui, Niemestä muodostui Isoniemi ja Piikistä tuli Piikkilä. Piikkilän skuruluku oli kuusi, muiden tilojen kolme - neljä, lehmiä Piikkilässä oli seitsemän, kun muilla oli pari.

Pohtola oli yksinäistila, jota vuosina 1540 - 1552 isännöi Dionisius (Pochtoila lisänimeltään) ja hänen tilasta luovuttuaan Sipi Martinpoika vuosina 1553 - 1584. Hänen lisänimi oli aluksi Valiaisthen, joka kuitenkin jo 1556 kirjoitettiin Siffred Pochttoi-muotoon. Kukkolan kylässä oli kaksi taloa, joiden isännillä oli sama nimi. Tämä saattaa tarkoittaa, että tila on lohkottu ennen vuotta 1540; toinen näistä tiloista köyhtyi kuitenkin jo 1550-luvulla ja se sulautui lopulta toiseen tilaan, joka menestyi paremmin. Oliko tilanpitäjä linnustajia, koska Kukkolan ja Pohtolan rajalla sijaitsee myös Lintulampi?