keskiviikko 1. toukokuuta 2013


Linderin aatelissuvun vaakuna.


Keisarillisen hovin kamarijunkkari, kamariherra, nimellinen hovijahtimestari, hovijahtimestari ja ylihovijahtimestari sekä senaatin talousosaston varapuheenjohtaja Constantin Linderin (s. 19.9.1836 Pohjan pitäjässä) ja hänen ensimmäisen puolisonsa Maria Mushin-Puškinin avioliitosta syntyi kahdelta aamuyöllä 27.4.1862 Helsingissä perheen toinen lapsi, Hjalmar Konstantin Linder. Hjalmarin äiti oli seurapiirien kaunotar ja tuli sittemmin hyvin kuuluisaksi epäsovinnaisista käytöstavoistaan, joita aikalaiset joutuivat monasti ihmettelemään ja kauhistelemaan. Perheeseen syntyi kaikkiaan neljä lasta: Emilia, Hjalmar, Marie ja Voldemar, joka syntyi ennen aikojaan ja kuoli jo neljän päivän ikäisenä. Hjalmar oli alle kahdeksanvuotias menettäessään 29-vuotiaan äitinsä 5.3.1870 ja isä avioitui uudestaan 13.1.1873 ja nyt uuden - roomalaiskatolisen puolison nimi oli Elisabet Amélie Héléne de Fontenilliat - puolison, Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Adlerbergin tyttärentyttären kanssa. Isän toisesta avioliitosta syntyi kaksi tytärtä ja kolme poikaa, joista aikuisiksi elivät Paul, Dolly, Kitty ja Constantin.

Constantin Linderin 5 kg painava virka-asu.

Aleksandr Puškin




Hjalmar Linderin äiti oli Pietarissa 9.12.1840 syntynyt kreivi Vladimir Mushin-Puškinin ja hänen Suomessa syntyneen puolisonsa Emelie Stjernvallin tytär, Marie. Marien äidin sisaren tunnemme paremmin Aurora Karamzinina ja isän puolelta perhe oli kaukaista sukua vuonna 1799 Moskovassa syntyneelle runoilija ja kirjailija Aleksandr Puškinille. Vuonna 1845 äiti Emelien kuoltua Maria Mushin-Puškin muutti asumaan tätinsä Aurora Karamzinin luokse Espooseen Träskändan kartanoon ja hänellä oli jo nuoresta voimakas taipumus kirjoittamiseen. Vuonna 1859 Marie avioitui nuorena tyttönä everstiluutnantti Carl Anton Linderin ja Helena von Brevernin pojan, kapteeni Constantin Linderin kanssa ja tässä vaiheessa kirjalliset harrasteet saivat jäädä joksikin aikaa. Constantin Linder osti Hyvinkäältä Kytäjän kartanon, johon perhe muuttikin asumaan heinäkuussa 1861 keskittyen harjoittamaan suurmaanviljelijöinä erityisesti karjataloutta sekä viinan luvanvaraista polttamista maatilallaan. Pariskunnalle syntyi neljä lasta, josta tosin yksi kuoli jo hyvin nuorena ennen aikojaan synnyttyään. Avioliitto Marien kanssa takasi Constantin Linderille pääsyn Venäjän vaikutusvaltaisiin piireihin. 


Marie Linder

Aurora Karamzin



Jonkin aikaa Constantin työskenteli Suomen Yhdyspankissa, mutta jo vuodesta 1867 lähtien hän liittyi Ryska klubben-järjestöön (venäläinen klubi) ja lopulta asuikin perheineen Pietarissa vuodesta 1880 lähtien. Kytäjän kartano näki loistokkaimmat päivänsä Linderien omistuksessa; Marie osallistui hyvin tarmokkaasti kartanon olojen kohentamiseen. Kartanoon perustettiin työväelle ja heidän lapsilleen koulu, sairastupa, meijeri sekä sähkölaitos, ja kartano kasvoi perheen omistuksessa Pohjoismaiden suurimmaksi yksityiseksi maatilaksi. Avioliiton hankaluudet ja yhden lapsen kuolema saivat Marie Linderin elvyttämään kirjoittamisharrastuksen uudelleen vuonna 1865 kirjoittamalla alkuun novelleja salanimellä Stella Veckobibliotek-lehteen. Lopulta vuonna 1867 Marie kirjoitti edelleen nimimerkin suojissa ensimmäisen ja ainoan romaaninsa, En qvinna af vår tid - Aikamme nainen. Näin Marie Linder oli siis Suomen ensimmäinen feministi-kirjailija, uskonnonvapauden puolesta puhuja ja seurapiirien kadehdittu kaunotar, jolla oli aikalaisten mielestä heikosti naiselle sopivia tapoja; hän poltti savukkeita, kulki kartanonsa mailla saappaat jalassa ja väitettiin hänen kutsuneen kotiinsa kiinnostavia miespuolisia kulttuurihenkilöitä miehensä poissa ollessa. Marie Linder kuoli Helsingissä 5.3.1870 aivan liian varhaisessa iässä. Kytäjän kartanoon Constantin Linder rakennutti aivan uuden päärakennuksen vuosina 1875-1882 ja hänen valtakuntaansa kuuluivat aikanaan myös Pohjan pitäjästä Joensuun kartano ja Mustion sääntöperintötila.

Kytäjän kartano


Hjalmar ei kovin paljoa panostanut koulunkäynteihin, koska arvosanat kautta aikain olivat aina hyvin keskinkertaisia ja poissaolojakin siunaantui kunnioitettava määrä nuorelle miehelle.  Ylioppilaaksi hän kuitenkin pääsi ja kirjautui 10.6.1880 Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon lukemaan oikeustieteitä. Opinnot sujuivat tyydyttävästi ja hän valmistui 30.9.1886, vaikka opiskeluaikana myös iloinen opiskelijaelämä vaati  veronsa ja rahattomana Hjalmar joutui useasti kääntymään raha-asioissa isänsä puoleen. Opiskeluaikoinaan hän tutustui jo ainakin Albert Edelfeltin, Karl August Tavaststjernan, Hjalmar Neiglickin ja Emil Cedercreutzin kanssa. Yliopistosta valmistuttuaan Hjalmar pääsi suorittamaan käräjien istumista, harjoittelunsa, Turun hovioikeuden auskultantiksi Ikaalisten tuomiokuntaan. 31.5.1889 Hjalmar Linder sai varatuomarin arvon ja saman vuoden marraskuussa hänet valittiin ylimääräiseksi virkamieheksi Pietariin Suomen asiain kansliaan. Pietarissa Hjalmar auttoi myös Carl Gustaf Mannerheimia mm. asuttamalla hänet luokseen syksyllä 1890. Elämä oli mallillaan ja Hjalmar sai vuonna 1892 kamarijunkkarin arvonimen, mutta palkka ministerivaltiosihteeristössä ei vastannut hänen elämäntapaansa Pietarissa. Hjalmar vietti ruhtinaitten suureellista elämää ja halveksi porvarillisia hyveitä. Isä seurasi myös huolestuneena poikansa velanottoa ja ylitsevuotavaa elämää. Pian Hjalmar joutuikin pelihimon vallassa suuriin velkoihin, joista hänet pelasti isän serkku, Mustion sääntöperintötilan omistaja, Fridolf Linder. Vuoteen 1893 mennessä Hjalmarin tie Pietarissa oli noussut pystyyn ja hän erosikin virastaan keväällä 1893.

Hjalmar Konstantin Linder

Nyt alkoi Hjalmarin elämässä uusi ja paikallishistoriamme kannalta varsin mielenkiintoinen episodi; muutaman kuukauden oleskelun jälkeen isänsä luona Permin kuvernementissa Uralin itäpuolella Hjalmar otti ja muutti Tampereelle syksyllä 1893 perustaen tänne uuden asianajotoimiston. Uutta toimistoaan hän mainosti paikallisessa Aamulehdessä ensimmäisen kerran lauantaina 23.9.1893 ja uusi asianajotoimisto sijaitsi rakennusmestari Helanderin talossa Kyttälässä. Vuoden 1895 osoitekalenterin mukaan Hjalmar Linder itse asui Hämeenkatu 7:ssä ja hänen puhelinnumeronsa oli 205, kaupungissa kun puhelimia ei tuolloin vielä liiemmälti ollut. Nopeasti hän hankki melko suuren asiakaskunnan ja hän muutti olennaisesti myös elintapojaan Pietarin ajoista. Hetken aikaa Hjalmar Linder toimi myös Tampereen Tulitikkutehdas Oy:n isännöitsijänä, mutta pian joulukuussa 1895 hän suuntasikin etelään, jossa häntä odottivat aivan uudet haasteet.

Hjalmarin isän serkku, Mustion tilan omistaja Fridolf osoitti viimeisinä elinvuosinaan Hjalmarille paljon huomiota, jopa niin paljon, että olisi ollut valmis adoptoimaan pojan omiin nimiinsä. Sukulaisilta salassa vähin äänin hän siirsi omaisuuttaan suosikkisukulaiselleen. 13.12.1895 allekirjoitettiin kauppakirjat, joilla Hjalmarin omistukseen siirtyivät 469 000 markalla seuraavat alueet: Lohjalta Laakspohjan, Moision, Ventelän, Veibyn ja Dansbackan, Inkoon Morasta Mangsin, Tunnbindarsin, Skräddarsin ja Smedsin, Kärkölästä Lövkulla-Vävarsin, Pusulasta Ahonpään Holgerin ja Pyhäjärveltä Siikalan kylästä Siikalan, Viisaan, Mattilan, Nuijan ja Pastonmaan tilat. Vihdistä Vanjärven Jaakkola, Weiri ja Pietilä, Pakaselasta Maru, ja Haapkylästä Övergård, Suomusjärveltä Kettula, jossa hän myöhemmin vietti aikaansa metsästämällä. 


Smålandilaisen metsänvartijan Ögge Andersinpojan poika Magnus Oegidii eli Öggenpoika muutti sukunimensä Linderiksi - nimi viittaa hänen kotipitäjäänsä - kirjautuessaan opiskelemaan Uppsalan yliopistoon. Suvun juuret periytyvät Lindhövdasta ja tunnetaan jo 1500-luvulta lähtien Ruotsin Smålandista. Magnus Linder päätti muuttaa Suomeen vuonna 1744 ja päätyi täällä naimisiin Mustion ruukinpatruunan tyttären kanssa edistyen omassa ammatissaan aina vuorimestariksi asti. Vuorimestari tarkasti ruukkien toimintaa ja toimi vuorikäräjien puheenjohtajana ruukeissa kerran vuodessa. Mustiolainen everstiluutnantti Carl Anton Linder sai aatelisarvon vuonna 1830 ja hänen sukunsa introdusoitiin Suomen ritarihuoneeseen vuonna 1832 ja suvun aatelisnumero on 193. Carl Anton adoptoi vanhemman veljensä ruukinomistaja Magnus Linderin vuonna 1833, joka nousi näin vapaaherran arvoon vuonna 1859 ja vuonna 1860 introdusoitiin aatelissukuna nro 44 nimellä Linder af Svartå. Ruukin lisäksi Mustion kartano on kuulunut Linderin suvulle 1700-luvun puolivälistä lähtien ja Magnus Linderin poika, Magnus Linder II rakennutti Mustion linnan vuosina 1783-1792. Rakennuksen suunnittelijoiksi hän valitsi Ruotsista arkkitehti Erik Palmstedtin ja Suomesta arkkitehti Christian Schröderin, jotka suunnitelmissa saivat talon tyylillisesti edustamaan siirtymää rokokoosta uusklassismiin kalusteiden edustaessa selvästi kustavilaista tyyliä. Ensimmäisen kerran Mustion linnassa käytettiin Suomen oloissa kaksinkertaisia lasituksia ikkunoissa, joita oli useita kymmeniä 22-huoneisessa talossa.

Mustion linnan päärakennus valmistui vuonna 1792.

Kuva on Mustion linnan toisen kerroksen salista.

 

Magnus Linder IV osti 1940 myydyn Mustion takaisin suvulle joulukuussa 1985 ryhtyen kohentamaan paikkoja ja hänen arkkitehtipoikansa, Filip Linder, isännöi nykyään Mustiota. Mustion sääntöperintötilaa ja rautaruukkia sekä sahaa Fridolf ei voinut myydä Hjalmarille, vaan ne perisi Hjalmarin isä, Constantin. Kun Fridolf halvauksen seurauksena kuoli 23.5.1896 ja tehdyt järjestelyt tulivat suvun tietoon, oli pettymys varmasti suuri, mutta pesänselvityksen yhteydessä sukulaiset hyväksyivät kuitenkin sopimukset ja Hjalmarille langetettiin vielä korvauksia perillisille. Kaikkiaan Hjalmar maksoi vuoden 1895 kaupoista, veloista ja korvauksista noin miljoonan markan verran ja sen summan kerääminen oli hänelle suuri ponnistus. 700 000 markkaa hän sai myymällä Vihdin ja Pusulan tukkimetsien hakkuuoikeudet kymmeneksi vuodeksi ja omaisuutta kiinnittämällä Vihdissä ja Pyhäjärvellä hän sai lainaksi 350 000 markkaa. Constantin otti korvauksen menetetystä perinnöstään luopumalla Mustion raudanjalostuksesta ja kehittämällä sahan toimintaa sekä hävittämällä tilan tukkimetsät. Vuonna 1901 Constantin vuokrasi Mustion puustosta ryöstetyn maan ja teollisuuden pojalleen Hjalmarille, eikä sen jälkeen osoittanut Mustiota kohtaan mitään mielenkiintoa.

Hjalmar Linder asettui asumaan itse Lohjan Laakspohjan kartanoon ja Ventelään hän perusti sahan. Saman aikaisesti hän kuitenkin edelleen laajensi maaomistuksiaan, ja pian hän omisti käytännöllisesti koko Lohjan kaupungin maa-alueet. Lohjan selluloosatehtaan rakentaminen vaati varoja, joita Hjalmar taas sai myymällä omaisuuttaan. Isä Constantin oli panostanut Mustiolla sahan toimintaan, mutta poika uskoi enemmän  paperintuotantoon. 5.7.1901 Hjalmar muutti isältään vuokraamaan Mustioon, jonne hän myös keskitti liiketoimintansa. Vanhan takopajan paikalle rakennettiin puuhiomo, joka aloitti toimintansa tammikuussa 1902. Puuhiomon vuosituotanto oli tasaisesti 4 500 tonnia massaa vuodessa ja ensimmäisen maailmansodan vuoksi hinnat olivat koko ajan nousussa ja se merkitsi massateollisuudelle suuria voittoja. Monitoimisuudesta luovuttiin Mustiolla vähitellen; saha vuokrattiin ja tiilitehdas menetti merkitystään. Hjalmar katsoi maatalouden kuitenkin hyvin tärkeäksi ja teollisuuttaan tukevaksi toiminnaksi ja halusi kohottaa työntekijöiden elintasoa hyvillä asunnoilla ja ravitsevalla ravinnolla. 1901 rakennettiin kosken pudotuskorkeutta suuremmaksi ja hiomo saatiin näin sähköistettyä vuonna 1903. Sähkö mahdollisti samana vuonna rakennetun kapearaiteisen rautatien rakentamisen hiomolta Mustion asemalle. 

Constantin Linder

Kapearaiteinen rautatie.

Hjalmar Linder toi Suomeen ensimmäisen auton kuljettajan kanssa.

 Heinäkuussa 1907 Lohjan tehdas alkoi tuottaa selluloosaa aluksi 5000-6000 tonnia vuodessa, mutta vuoden 1909 laajennustöiden jälkeen vuosituotanto oli 8000-9000 tonnia vuodessa. Tehdas työllisti aluksi 200 työntekijää, mutta myöhemmin työntekijöiden tarve vakiintui 180 työmieheen. 1907 rakennettiin myös kapearaiteinen rautatie tehdasalueelta Lohjan asemalle ja kylän asukkaat saivat myös sellutehtaan ansiosta sähkövalon. Vuonna 1907 Hjalmar osti isältään 4 100 000 kultamarkalla Kytäjän kartanon sivutiloineen ja maata tässä kaupassa siirtyi Hjalmarille 18 000 hehtaaria.
Constantin Linder edusti säätyvaltiopäivillä ritareita ja aatelisia vuosina 1863-1878 ja 1888-1905 ja taipuvaisena myöntyväisyyslinjan edustajana tuli kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin suotuisalla myötävaikutuksella nimitetyksi Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi syksyllä 1900. Nykyään tämä virka tunnetaan meillä paremmin pääministerin toimena. Vuoden 1904 valtiopäiville Linder nimitettiin maamarsalkaksi ja vuoden 1905 alusta Suomen ministerivaltiosihteeriksi. Saman vuoden lopulla keisari Nikolai II myönsi hänelle eron tästä toimesta ja nimitti hänet loppuelämäkseen Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi. Isä Constantin jätti perinnöksi viiden miljoonan markan perinnön, kun hän seuraavana vuonna kuoli ja tästä perinnöstä Hjalmarin osuus oli 500 000 markkaa. Hjalmar Linder osti edelleen määrätietoisesti maaomaisuutta haltuunsa tarkoituksenaan lisätä ennen kaikkea metsäreserviä. Ostetuista metsistä hän taas vapautti nopeasti pääomia velkojen vähentämiseksi. Linder rakennutti vielä Kytäjälle uuden sahan ja aloitti 1907 Hyvinkää-Kytäjä radan rakennustyöt 1500 miehen voimin nopeasti ja hyvin edullisesti. Parhaimmillaan Hjalmar Linder omisti maata 64 000 hehtaaria eli Suomen pinta-alasta 1/500 osan ja oman kertomansa mukaan hän työllisti 5 000 ihmistä.
Mesenaatti Hjalmar Linder.

Näkymä Mustion linnan huoneesta.


Mitä me sitten tiedämme itse Hjalmarista ihmisenä? Yleisesti häntä pidetään maailmanmiehenä ja kosmopoliittina henkilönä, joka ylellisiä juhlia järjestäessään lahjoi myös mielellään omilla tavaroillaan vieraitaan. Mustiossa on käynyt paljon vieraita Ruotsin ja Venäjän hoveista, ja vieraiden joukossa olivat mm. taiteilija Louis Sparre ja säveltäjä Jean Sibelius. Ruokia ja juomia tilaisuuksiinsa hän tilasi aina Pariisista ja Pietarista asti ja matkoillaan saattoi täysin silmittömiä summia käyttää ylellisiin ostoksiin. Vuona 1912 viettäessään 50-vuotisjuhliaan hän vuokrasi ison junan ja kuljetti seurueensa ylellisesti kestiten Kaukasiaan. Hän järjesti myös ystävilleen kuuluisia metsästysmatkoja. Tällaiset matkat saattoivat maksaa muutamia satojatuhansia markkoja per reissu. Kirjanpito oli hänelle myös viitteellistä ja tarvittaessa suurpiirteistä. Tämä johti aikanaan verottajan kanssa hankauksiin ja myös Yhdyspankki suurimpana luotottajana alkoi vaatia tiukempaa kuria taloudenpitoon ja omia miehiä Linderin yritysten johtopaikoille. Hän oli toisaalta seuraihminen, joka sopivassa seurassa kertoi taitavasti puoliuskallettuja tarinoita, mutta toisaalta hän oli myös hyvin yksinäinen ihminen, joka avokätisyydellään ja kestityksillään yritti välttää yksinjäämisen pelkoaan. Ainakin elämänsä viimeiset vuodet Hjalmar oli hyvin onneton ja yksinäinen ihminen ja hän itse ilmoitti kadehtivansa niitä, joilla oli lapsia. Puheissaan hän halutessaan saattoi olla terävä ja välistä tahditon, mutta koskaan hän ei korottanut ääntään huutaakseen ja riitaa haastaakseen eikä haukkunut ihmisiä. Hjalmar oli luonteeltaan nautiskelija ja ruuan suhteen hän oli suorastaan äärimmäisen vaatelias. Viinit ja samppanjat tuotettiin Ranskasta ja samppanja oli hänen lempijuomansa. Koko elämänsä ajan Hjalmar nautti myös pelaamisesta ja se oli koitua hänelle myös tuhoksi. Tuhlaaminen oli osa häntä; hän saattoi Pariisissa ja Lontoossa ostaa mitä mieleen juolahti, taideta, kristallia tai metsästysaseita välittämättä hinnoista tuon taivaallista. Kotona ollessa hänelle tärkeää oli oma kokki ja hyvä ruoka, mutta toisessa osoitteessaan, hotelli Kämpissä (Helsinki) hän myös viihtyi mielellään ja piti siellä paljon tärkeimpiä liikeneuvottelujaan. Hotellin yläkerrassa oli varieteesalonki ruokailua, kahvittelua ja tupakointia varten. Alakerran kapakassa taas tapasi yliopistoväkeä, taiteilijoita, valtiopäivämiehiä ja sanomalehtimiehiä. Hjalmar matkusti paljon ja viihtyi Euroopan suurissa kaupungeissa. Linder oli käytöksensä ja tapojensa puolesta venäläisen ylimystön heimolaisia sekä arvosti paljon ihmisen syntyperää ja venäläiset suuriruhtinaat viihtyivät hyvin vieraillessaan hänen luonaan. Työväkeen hänellä oli hyvin mutkattomat suhteet ja omiensa seurassa hän keskusteli mielellään ruotsiksi.

Hjalmar Linder piti yllä asioiden hoidossa minuuttiaikataulua, vaikka itse ei ollutkaan pedantti. Ilmeisesti hallitakseen paremmin välillä kaaosmaista omaa elämäänsä hän vaati muita noudattamaan järjestystä, joka joskus saattoi mennä aivan äärimmäisyyksiin asti. Hän mielellään seurasi myöskin tarkasti työmiestensä toimia ja hänellä oli erittäin hyvä nimimuisti sekä hän tuntui olevan hyvin perillä työmiestensä elämästä. Hän aloitti ensimmäisenä Suomessa kahdeksantuntiset työpäivät ja maksoi myös sairausajalta palkkaa työmiehilleen sekä järjesti ilmaiset lääkkeet tehtaidensa työntekijöille. Linder oli monessa yleishyödyllisessä toiminnassa mukana lahjoittajana; mm. hän lahjoitti Lohjankylän sairashuoneelle rahaa, lahjoitti huvilan kansakoulua varten, vuokrasi Lohjankylän työväenyhdistykselle tontin ja Virkkalan työväenyhdistykselle lainasi rahaa, Kytäjän osuuskaupalle vuokrasi tontin ja toimitilat. Kuinka paljon hän näin toimiessaan käytti valtaa ja oliko kyse puhtaasti hväntekeväisyydestä ja vastuunkannosta? Hjalmar Linder tunnettiin erinomaisesta huumorintajustaan ja häntä pidettiin hyvänä työnantajana. Hänen työkykynsä oli ajoittain aivan ilmiömäinen ja hän oli tottunut aikaisiin herätyksiin aamulla. Klo seitsemän tilattiin puhelinkeskukselta jo ensimmäiset puhelintilaukset ja pasianssin peluun lomassa hän saattoi ottaa vastaan yrityksensä johtajia ja valmistella päivää. Isältään Hjalmar oli oppinut varmastikin kaikki sosiaaliset taitonsa, joiden avulla oli helppo luoda hyvää mainetta ja tässä suhteessa molemmat, isä ja poika, muistuttivat kovin toisiaan. Toinen yhdistävä tekijä oli kiinnostus tekniikkaan; isä toi Suomeen ensimmäisiä polkupyöriä vuonna 1869 ja poika taas toi maahan vuosisadan vaihteessa Suomen ensimmäisiä autoja. Hjalmarin omistuksessa autoja oli useita ja hänellä oli myös oma autonkuljettaja. 

Marsalkka Mannerheim

Hjalmar Linder avioitui elämänsä aikana kerran, 11.7.1896 marsalkka C.G. Mannerheimin sisaren Eva Charlotta Lovisa Sofia Mannerheimin kanssa ja avioliitto oli lapseton ja jäi melko lyhyeksi Sofian matkustaessa pois Lohjalta ja muutaman kuukauden intensiivisen kieliopiskelun jälkeen Sofia ryhtyi opiskelemaan Englannissa sairaanhoitajaksi. Toisilla välikäräjillä ero myönnettiin heille 20.4.1899 ja Sofia ilmoitti 22.7.1899 päivätyllä todistuksella Lontoosta saaneensa oman osuutensa yhteisestä omaisuudesta.

Hjalmar Linder piti itseään varsi  käypänä taiteentuntijana ja hänen taideharrastus kulki käsikkäin 1846 perustetun Suomen Taideyhdistyksen kanssa. Ateneum valmistui vuonna 1887 Suomen Taideyhdistykselle ja museo- ja koulutoiminnot säätiöitiin 1939. Yhdistys on historiansa aikana saanut kaksi merkittävää lahjoitusta; Herman Antellin taidekokoelman 1893 ja Paul ja Fanny Sinebrychoffin kokoelmat vuonna 1921. Ensimmäisen kerran Hjalmar Linderin omistamaa taidetta oli Ateneumissa näytteillä 1904 ja 1916 hän lahjoitti itse hankkimiaan taideteoksia Suomen Taideyhdistykselle. Vuotta myöhemmin (1917) Suomen Taideyhdistys kunnioitti taiteensuosijoita ja suurkerääjiä ottamalla heitä kunniajäsenikseen. Näin kunniajäseniksi hyväksyttiin kauppaneuvokset Ernst ja Magnus Dahlström (Turun taidemuseon perustajat), kaupunginlääkäri K. Hedman Vaasasta, tehtailija Åke Keirkner Helsingistä sekä Hjalmar Linder Mustiolta. 11.6.1919 päivätyllä kirjeellään Hjalmar Linder lahjoitti Suomen Taideyhdistykselle lisää taidetta ja tauluja. Tässä lahjoituksessa oli 11 taulua ja kaksi marmorivaasia. Myöhemmin syksyllä samana vuonna Linder lahjoitti yhdistykselle vielä 62 kuparikaiverrusta, joista 50 oli Jacobus Houbrakenin englantilaisista tekemiä muotokuvia. 131 kappaletta ensimmäisen maailmansodan aikaista ranskalaista julistetta hän lahjoitti lisäksi vuoden 1920 alussa Taideyhdistykselle. Linder halusi vaikuttaa myös taidehistoria opetukseen ja lahjoitti 300 000 markkaa Helsingin Yliopistolle, jotta Suomen Taideyhdistyksen pitkäaikainen sihteeri - myöhemmin myös puheenjohtaja - Johan Jakob Tikkanen saatiin vakinaiseen professorin virkaan lahjoituksen korkotuotoilla.

Vuosi 1918 merkitsi Hjalmarille ratkaisevaa käännettä hänen elämässään. Kansalaissodan julmuuksia hän tosin vietti paossa Ruotsissa tammikuun alusta toukokuulle asti ja palatessaan sai huomata valkoisten käyttäytymisen punaisia kohtaan vankileireillä, joihin hän oli itsekin käynyt tutustumassa. 28.5.1918 Hjalmar Linder ystävien sitkeistä varoituksista ja neuvoista huolimatta julkaisi Hufvudstadsbladetissa kuuluisan artikkelinsa "Jo riittää verilöyly", joka koitui hänen tulevaisuutensa kannalta kohtalokkaaksi. Kirjeen seurauksena hän menetti paljon ystäviä ja häneen kohdistui useita uhkauksia, mutta hän piti itseään patrioottina ja katsoi tehneensä paljon Suomen hyväksi. Pahasti katkeroituneena hän päätti lähteä maanpakoon ja luopua kaikesta omaisuudestaan Suomessa. Lokakuussa 1918 Linderin omaisuus siirtyi helsinkiläisen yrittäjän Leopold Lerchen 1895 perustamalle Suomen Finanssiosakeyhtiölle. Ajatuksena oli ostetun omaisuuden järjestäminen myyntikuntoon ja sen pilkkominen myytäviin osiin. Kaupassa oli mukana Stocholms Enskilda Bank pääomittajana, joka maksettiin ulos kuitenkin muutaman kuukauden sisällä ja Linderin omaisuus pilkottiin kotimaisten yritysten ja intressipiirien kesken; missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat!

Välittömästi omaisuutensa myynnin jälkeen Hjalmar Linder osti Skoonen Harlösasta Hjularödin linnan ympäröivine maatiloineen 2,5 miljoonalla kruunulla ja aloitti välittömästi myös linnan korjaus- ja laajennustyöt. Linna oli Hjalmar Linderille asuntona lähinnä kesäpaikka, sillä talvet hän vietti nyt Algeriasta hankkimallaan huvilalla mm. rakastamaansa metsästystä harrastaen ja Pariisissa. Hjalmar Linder osti omaan käyttöönsä vuonna 1919 englantilaisen C. Billingsin vuonna 1908 Ianara nimellä rakennuttaman 85 metriä pitkän ja 10 metriä leveän laivan, jonka patrioottina nimesi Finlandiaksi. Viimeisinä vuosinaan Hjalmar viihtyi erityisesti Ranskassa ja täälläkin hän puolusti Suomen asioita julkaisemalla Le Gaulois-lehdessä 16.9.1920 kirjoituksensa "Ahvenanmaankysymys", jossa perusteli Suomen oikeuksia saariin ja katsoi Ruotsin kiinnostuksen olevan vain rikastua vaatimuksillaan. Ruotsin verottaja oli jo kiinnostunut Hjalmar Linderin tekemisistä ja katsoi hänen olevan velkaa veroja Ruotsin valtiolle, joita oli sitten ulosottoteitse lähdetty vaatiman. Hjalmar joutuikin tämän vuoksi myymään omaisuuttaan, mutta joutui Ruotsin verottajakin myöhemmin korjaamaan hakemiaan saatavia kohtuullistamalla ne 40 prosenttiin alkuperäisistä vaateista. Viimeisen maallisen matkansa Hjalmar Linder aloitti 31.5.1921 huvilaltaan Algeriasta muutaman ystävänsä ja uskollisen kamaripalvelija Johanssonin kanssa saapuen 1.6.1921 Marseillen kaupunkiin, jossa vastassa olleet viranomaiset takavarikoivat hänen omaisuuttaan velkojen vakuudeksi. Hänen matkansa kohde oli tällä kertaa Pariisi, mutta sinne hän ei koskaan enää päässyt ja hänet löydettiin perjantaina 3.6.1921 kuolleena hotellihuoneestaan. Hän oli päättänyt 59-vuotiaana viiltää valtimonsa auki kylpyammeessa. Oman tulkintansa mukaan hänellä ei ollut enää mitään odotuksia ja hän oli käytännöllisesti katsoen tuhlannut valtavan omaisuutensa alle kolmessa vuodessa. Hotellihuoneessaan hän kirjoitti 27 kirjettä, joissa antoi ohjeita asioiden hoitamiseksi ja sisarelleen, Emilie de Pontille, hän kirjoitti: "Rakas Emillieni, rakastan sinua ja syleilen sinua. Älä itke puolestani, kuolen onnellisena. Sinun Hjalmarisi." Hjalmar Linderin maalliset jäännökset laskettiin hänen  tahtonsa mukaisesti Hietaniemen vanhalle hautausmaalle Helsingissä 23.7.1921 puhallinorkesterin soittaessa vanhaa ruotsalaista hengellistä sävelmää.

Ei kommentteja: