Elis Hjalmar Mårtenson
Lyyrinen sopraano ja laulupedagogi oli 6.10.1897
Sortavalassa syntynyt Eini Maria Stenfeldt, Sortavalan satakieli. Hänen
opettajanaan oli toiminut Hanna Granfelt, ja Hannaa taas ohjasi itse Aino
Ackté. Eini Marian vanhemmat olivat liikemies Frans Anders Stenfeldt (s.
10.5.1870 Salmi) ja Matilda Koljonen (s. 10.10.1874 Ruskeala ja k. 7.12.1899
Sortavala). Eini Stenfeldt avioitui vuonna 1927 urkuvirtuoosi ja
Sibelius-Akatemian ensimmäisen urkutaiteen professorin, Elis Hjalmar
Mårtensonin kanssa. Elis Mårtenson syntyi Inkoossa 8.6.1890 paikkakunnan
lukkarin poikana ja perheen sukujuuret ovat Korppoosta. Elis Mårtensonin äiti
oli 6.6.1849 Korppoossa syntynyt Selma Augusta Gyllenfors ja isä 1.4.1852
Korppoossa syntynyt Fredrik Emil Mårtenson, jotka avioituivat Korppoossa
5.12.1878.
Elis Mårtenson opiskeli urkujensoittoa Helsingin
musiikkiopistossa vuodet 1911-1915 Oskar Merikannon johdolla ja suoritti
urkudiplominsa jo vuonna 1914 sekä antoi ensikonserttinsa vuonna 1915. Elis teki
rikastuttavia opintomatkoja ensin Leipzigin konservatorioon, jossa häntä vuosina
1919-1920 ohjasi Tuomaskirkon kanttori Karl Straube. Hän innostui vielä
tekemään toisen opintomatkan Ranskaan ja Saksaan vuonna 1931 ja kolmannen
reissun opinhakuun vuonna 1933 Saksaan ja Ruotsiin. Eini ja Elis Mårtenson
olivat sangen ahkeria konsertoijia 1920-luvulla, parisuhteensa alkuaikoina. Erinomaisena
pianistina Elis Mårtensonin tehtäväksi lankesi myös muidenkin laulajien
säestyksiä; sellaisia olivat ainakin Marian Anderson ja Bronislav Huberman. Vuodesta
1922 lähtien Elis toimi Helsingin eteläisen ruotsalaisen seurakunnan urkurina
ensin Johanneksen kirkossa ja sitten Mikael Agricolan kirkossa. Vuodesta 1920
alkaen Elis Mårtenson opetti urkujensoittoa Helsingin konservatoriossa vuoteen
1939 asti. Vuodesta 1933 hän toimi opetustehtävissä Helsingin kirkkomusiikkiin
keskittyneessä opistossa ja vuodet 1939-1957 hän hoiti Sibelius-Akatemiassa
Suomen ensimmäistä urkutaiteen professuuria menestyksellisesti. Hän on
kouluttanut tähän maahan uskomattoman joukon osaavia urkureita ja esiintyviä
taiteilijoita, kuten esim. Taneli Kuusisto (säveltäjä, musiikkikriitikko,
opettaja ja kuoronjohtaja, urku- ja sävellysdiplomit 1935, Pro Finlandia 1950
ja professorin arvonimi 1959), Antti Koskinen (kanttoriurkuri, laulaja ja
laulupedagogi, ensikonsertti 1943 ja lauludiplomi 1946, Suomalaisen oopperan
solisti 1945-48, kanttoriurkuri Pasilan kirkossa 1945-57, kanttori Helsingin
Vanhassa kirkossa 1957-67 sekä Helsingin tuomiokirkossa 1967-70, director
cantus 1960, Pro Finlandia 1969), Enzio Forsblom (urkujensoiton diplomi ja
ensikonsertti 1948, urkurina Helsingin eri seurakunnissa vuodet 1949-1969,
Sibelius-Akatemian urkujensoiton professori vuodet 1969-1986, director musices
1959, Pro Finlandia 1966, suunnitellut yli kahdetkymmenet urut), Tapani Valsta (urkudiplomi
1946 ja pianodiplomi 1947, ensikonsertit uruilla 1946 ja pianolla 1948, 1949
voitti toisen Maj Lind-pianokilpailun, Radio-orkesterin pianisti 1953-59,
monien solistien säestäjä, Helsingin tuomikirkkoseurakunnan urkuri vuodesta
1955, director musices 1956, Sibelius-Akatemian pianonsoiton opettaja 1959-61,
lehtori 1961-67, professori 1967-85) ja Tauno Äikää (urkudiplomi 1950 ja
pianodiplomi 1951, Kuopion maaseurakunnan urkuri 1942-51, urkuri Lahdessa
1951-58, Johanneksen kirkon urkuri Helsingissä 1958-82, Sibelius-Akatemia
opettaja 1958 lähtien, lehtori 1966-83, ahkera esiintyjä ja konsertoija,
käytetty urkusuunnittelija, director musices 1952 ja professori 1974, valtion
säveltaiteilijan ja kirkon musiikkipalkinnot 1984). Elis Mårtenson jätti myös
jälkipolvien ihmeteltäväksi kaksiosaisen urkukoulun, joka julkaistiin vuosina
1949-51 sekä toimitti kaksi kokoelmaa Johann Sebastian Bachin urkumusiikkia. Mårtensonin
suunnittelemia urkuja voi käydä ihailemassa vaikkapa Punkaharjun kirkossa ja
Riihimäen vuonna 1956 valmistuneessa kappelikirkossa, jonka 1957 valmistuneet
urut teki Kangasalan urkutehdas. Mikkelin tuomiokirkon 50-änikertaiset ja neljä
sormiota sekä jalkion käsittävät sähköpneumaattiset urut ovat myös Elis
Mårtensonin suunnittelemat urut. Vuonna 1955 urut rakensi kirkkoon Kangasalan urkutehdas
ja urkujen julkisivusta vastasi Josef Stenbäck.
Flyygelin ääressä Tauno Äikää
Eini ja Elis Mårtenson saivat aikaiseksi neljä jälkikasvua;
tyttäret Bibi ja Carita sekä pojat Stig ja Lars. Perhe asui Helsingissä
Fredrikintorin kupeessa osoitteessa Punavuorenkatu 1, vuonna 1908
valmistuneessa jugend-kivitalossa. Kaikki lapset saivat opetusta joko pianon-
tai viulunsoitossa ja perheen Eini-äiti antoi myös kotona oppitunteja
laulajille. Biedermeier-tyyliin kalustetussa salissa oli Blüthner-flyygeli,
jonka päälle oli sijoitettuna Johann Sebastian Bachin ja Ludwig van Beethovenin
kipsipatsaat. Vanhempien musiikkituloilla täytyi elättää parhaimmillaan
seitsemän hengen talous, kun joukkoon laskettiin vielä Hilma, kotiapulainen.
Perheen pojat, Stig ja Lars, viettivät sotalapsina vuoden Helgerumin linnassa,
Smoolannisa. Ruotsi STIM (Svenska Tonsättares Internationella Musikbyrå) oli
antanut hallinnoimansa linnan neljälletoista suomalaisen muusikkoperheen lapsen
käyttöön. Lapsille perheen äiti edusti
naisellista lämpöä ja ymmärtävää suvaitsevaisuutta, vaikka vuodet hänen
terveenä ja hyvissä voimissa oloa jäivät valitettavan harvalukuisiksi. Eini
Mårtenson kärsi kovasti viime vuodet voimistuvista kivuista, joita silloinen
lääketiede ei pystynyt diagnosoimaan ennen kuin oli jo auttamattomasti liian
myöhäistä. Näin perhe menetti Eini-äidin vuonna 1948. Perheen Elis-isän
musiikkikasvatus pohjautui enemmänkin kuriin ja tiukkaan linjaan, kuin
omaehtoisuuteen ja kannustavaan keskusteluun. Isä ei esimerkiksi suosinut
lasten improvisointia musiikissa ja ruokapöydän musiikkikeskustelut pitäytyivät
lähinnä isän suorittamissa musiikinteorian kuulusteluissa. Tarvittaessa - käytännössä kylläkin erittäin
harvoin - isä saattoi myös huvittaa lapsiaan svengaavalla huuliharpunsoitolla.
Seuraihmisenä Elis Mårtenson tiedettiin kovin hauskaksi ja hyvin
vieraanvaraiseksi ihmiseksi; tässä kaksikielisessä kulttuurikodissa vierailivat
silloiset kulttuurielämän vaikuttajat, kuten esim. Erik Bergman, Erik Cronvall,
Harald Andersén, Nils-Eric Fougstedt, Taneli Kuusisto, Tauno ja Ilmari
Hannikainen, Ernst Linko, Janne Raitio, Armas Maasalo, Paavo Raussi sekä Sulot
Saarits ja Salonen. Elis Mårtenson muistetaan paitsi taitavana muusikkona ja
opettajana myös aktiivisena kalastajana, metsästäjänä, etevänä väittelijänä,
erinomaisena šakinpelurina sekä yhdeksännen asteen vapaamuurarina. Elis Hjalmar
Mårtenson kuoli Helsingissä 4.6.1957.
Lars "Lasse" Anders Fredrik Mårtenson
Tämän Mårtensonin perheen musiikillisia geenejä on
ansiokkaasti vienyt eteenpäin ainakin perheen nuorin lapsi, 24.9.1934 syntynyt
Lars "Lasse" Anders Fredrik Mårtenson, jonka maksava yleisö muistaa
pianistina, säveltäjänä, laulajana ja mainosgraafikkona. Lasse Mårtenson
hakeutui oppiin lahjakkaana piirtäjänä ja valmistui Ateneumista graafikoksi
vuonna 1958, jonka jälkeen hän pääsi Stockmannin tavarataloon koulutustaan
vastaaviin töihin eli mainosgraafikoksi. Lopulta musiikki veti pidemmän korren
Lassen ammatinvalinnassa, vaikka ura tulikin olemaan kovin erilainen kodin
vahvan auktoriteetin viitoittamiin valintoihin nähden. Lasse viihtyi paremmin
jazzin ja viihteen parissa; useita vuosia hän soitti helsinkiläisissä
ravintoloissa ja yksityistilaisuuksissa omalla triollaan. Levytysura alkoi
vuonna 1961 ja Lasse Mårtenson oli vuonna 1978 yhtenä perustajajäsenenä
potkaisemassa käyntiin - yhdessä Matti Kuuslan, Jukka Virtasen, Jaakko Salon ja
Marjatta Leppäsen kanssa - Uutta Iloista Teatteria Linnanmäelle. Hän on myös
toiminut Helsingin ja Turun ruotsalaisissa teattereissa
teatterikapellimestarina vuosina 1956-63. Lasse on ollut myös suomalaisen
etradiviihteen uranuurtajia, sillä vuosina 1966-83 hän lähes joka vuosi Helsingissä
joko ravintola Adloniin tai Kalastajatorpalle uuden shown. Tämän herrasmiehen
ja veneilyä sekä purjehdusta rakastavan merenkävijän tuotannosta poimin vielä työnäytteeksi
hänen omasta meriaiheisesta sävellyksestä, Jurmo, Ole Eklundin mainiot sanat
Jukka Virtasen loistavana suomennuksena:
Jurmo
Vain hennon viivan kaukaa nähdä saa
kun illan tulta vielä hehkuu taivas.
Se viiva vahvistuu, jo näkyy maa,
sen kuivat nummet kasvaa kanervaa.
Sen kivirantaa pitkää ahdistaa
nuo aallot jotka kauas toi sun laivas'.
Sen kansa terve on kuin luodon puu,
se sadat vuodet asunut on saarta.
Se kansa taistelussa karaistuu,
vaan rauhan silmiin antaa jokin muu.
Kun tuuli kuolee, merta katsoo kuu,
ja tähdet valaisevat taivaan kaarta.
On Jurmo saari, jonka kaukaa näät.
Se siellä yksin odottelee yötä.
On nyt jo rauhoittuneet vaahtopäät,
vaan vielä nousee uudet myrskysäät.
Sä milloin ainiaaksi tänne jäät
ja rauhan sydämeesi saat sen myötä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti