Zacharis Topelius aikanaan jo kirjoitti Maamme kirjassa: "Matkustaminen ja kaupanteko ovat hänelle mieluisia, hän kulkee pitkiä matkoja omassa maassaan ja vie tavaroitaan Venäjälle asti. ... ajaa nelipyöräisiä vankkureita Pietariin. Siellä on karjalaisten alinomainen markkinapaikka. Siellä hän ansaitsee rahaa pienillä kivilläkin, ja yhtä helposti kuin raha on tullut, se taas meneekin. Sillä karjalaiset ovat iloista ja anteliasta väkeä, joka mielellään elää itse hyvin ja tarjoaa omastaan toisillekin. 'Kun leipä on lopussa, syödään vehnästä.'"

Petter (Pekka) Silventoinen oli Pietarissa hopeaseppänä. Hänen oma isänsä oli kauppias Kerimäeltä, joka kävi kauppaa voilla ja riistalla Pietariin asti. Surkeiden katovuosien aikaan 1860-luvulla perheen kotitalo joutui pakkohuutokauppaan ja Pekka-poika lähti 12-vuotiaana Pietarin talonpoikaiskauppiaan kyydissä. Monien vaikeuksien jälkeen ja suomalaisten nuohoojien ystävällisellä avustuksella Pekka päätyi lopulta parikkalalaisen hopeasepän, Johan Lajusen oppiin Pietarissa. Lajusen neljänkymmenen työntekijän liikkeessä Pekka Silventoinen yleni työnjohtajaksi asti. Pekka Silventoinen avioitui amiraali J. E. von Schantzin lesken pohjalaisen kamarineidin Henrika (Hanna) Häggsonin kanssa ja parille syntyi viisi varsin musikaalista lasta, jotka saivat oivallista koulutusta. Johan Lajusen kuoltua Pekka osti tämän liikkeen Lajusen leskeltä vuonna 1885 ja laajensi liikkeen "tehtaaksi", jossa parhaimpaan aikaan oli työssä noin seitsemänkymmentä henkeä.

 

Lappeenrannassa kylpylälomallaan vuonna 1894 Pekka Silventoinen löysi Skinnarilanniemen, tykästyi tähän paikkaan ja se hankittiinkin perheen kesäasunnoksi. Skinnarilan päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1901, mutta Pekka Silventoinen rakennutti samalle paikalle uuden rakennuksen, Skinnarilan Hovin, joka valmistui vuonna 1903. Pekka Silventoinen itse kuoli täällä Skinnarilassa lopetettuaan ensin liiketoimintansa Pietarissa vuonna 1916.

Silventoisen perheen lapsista neljä kävi suomalaisen seurakunnan Kolomnan alustavaa kirkkokoulua ja heistä kolme jatkoi Helsingissä opiskeluaan. Perheen toisiksi vanhin tytär Emilia (Emmi) aloitti koulunsa saksalaisessa alkeiskoulussa, St. Petri Schulessa ja jatkoi venäläisessä sisäoppilaitoksessa koulunkäyntiä. Perheen kahdesta tyttärestä kehkeytyi konserttilaulajia ja kolmaskin kävi konservatorion. Oili-tytär luki aluksi kieliä ja pääsi opettajaksi Pietarin suomalaiseen yhteiskouluun, mutta päätyi omistamaan uransa laulutaiteelle. 5.2.1884 syntynyt Alma Silventoinen kulkeutui Helsinkiin ja Milanoon lauluopintojen perässä ja hän yltyi antamaan ensimmäisen laulukonserttinsa Pietarissa vuonna 1910. Pietarin suomalaisten sanomalehti - joka näki päivänvalon tammikuussa 1884 ja ilmestyi vuoteen 1917 asti - innostui antamaan tästä ensikonsertista ylistävän arvion ja siteeraan tätä kirjoitusta pienesti: " Alma Silventoisen konsertti wiime perjantaina oli tavallaan merkkitapaus Pietarin suomalaisten musiikkielämässä. Siihen nähden, että neiti Alma Silventoinen on ensimmäinen Pietarin suomalaisten omia lapsia, joka, warsinaisella laulajatar-uralle antautuneena, on täällä esiintynyt omalla itsenäisellä konsertillaan."

 

7.7.1883 kirkonkirjan mukaan Vaasassa syntynyt säveltäjä Toivo Timoteus Kuula vietti myös kesiään Skinnarilan Hovissa - ensimmäisen kerran kesällä 1907 - ja täällä hän myös tutustui laulajatyttö Almaan. Koska säveltäjä Kuula ei saanut helposti eroa ensimmäisestä vaimostaan, 22.11.1883 Saarijärvellä syntyneestä Rauha Maria Cecilia Nelimarkasta, joutui Alma odottaman sitkeästi usean vuoden ajan Toivottomana. Lopulta kuitenkin pariskunta Alma ja Toivo Kuula pääsivät avioon ja heidät vihittiin Skinnarin Hovissa 29.4.1914. Alma ja Toivo Kuula antoivat yhdessä konsertin Pietarissa vuonna 1916 ja tästä konsertista lainaan piskuisen kuvauksen Alma Kuulan omasta päiväkirjasta: "Konsertti meni aivan loistavasti. Saimme toistaa monta laulua ja Tule armaani-laulun lopussa tuli sellainen aplodien ja hyvä-huutojen myrsky, että loppusoitosta ei kuulunut yhtään mitään. Yleisö olisi vaatinut sen kolmasti laulettavaksi, mutta en jaksanut. Lopuksi ei yleisö tahtonut poistua millään salista, vaikka olin jo laulanut monta ylimääräistä. Estraadin ympärillä oli vaan kansaa, joka tahtoi vielä kuulla kunnes lopuksi jo ruvettiin salissa valoja sammuttamaan. Yleisössä oli suomalaisia, saksalaisia, virolaisia, venäläisiä ja ties mitä kaikkia. Konsertissa avustivat vielä rouva ja herra Wolkoff ja herra Tarle, jotka soittivat Toivon Trion kauniisti ja saivat suurta suosiota osakseen. Saimme sieltä erinomaiset arvostelut."

 

Pariskunnalle syntyi myös Sinikka-tytär 4.4.1917 Helsingissä, jonka jälkipolvet muistavat pianotaiteilija Sinikka Kuula-Marttisena (kuollut 18.8.1881). Sinikka suoritti diplominsa vuonna 1943 ohjaajinaan France Ellegaard ja Timo Mikkilä. Vuonna 1942 Sinikka avioitui Lassi Marttisen kanssa ja heillä on kaksi lasta; vuonna 1944 syntynyt pianotaiteilija Marja Väisänen ja 1954 syntynyt biologi Markku Marttinen. Sinikka Kuula-Marttinen on julkaissut vuonna 1968 kirjan äitinsä, Alma Kuulan, vuosien 1901-1919 päiväkirjamerkinnöistä nimellä: Virta venhettä vie.

Säveltäjä Toivo Kuula sävelsi Häämarssinsa Alman sisaren Emilia Silventoisen ja Yrjö Putkisen häihin. Alma kirjoitti omassa päiväkirjassaan tästä Häämarssista seuraavasti: "Olet säveltänyt häämarssin Emmin häihin. Se on äärettömän originelli ja kaunis. Itkin sitä ensi kerran kuullessani." Tämä kyseinen Häämarssi soi aivan ensimmäisen kerran julkisesti Mooses Putron soittamana uruilla häissä 6.5.1908 Pietarin suomalaisessa kirkossa. Alman ja Toivon avio-onni jäi valitettavan lyhytaikaiseksi, koska Toivo Kuula ammuttiin Viipurin Seurahuoneella 18.5.1918. Alma jäi nuorena leskeksi ja kuoli vasta 8.10.1941.

 

Alma Kuulan nuorempi sisko, Oili Silventoinen avioitui maisteri Väinö Siikaniemen kanssa 31.12.1916 Skinnarilan Hovissa ja pariskunta vietti myös kaikki kesänsä Skinnarilan Hovissa, kansallisromanttisessa kulttuurikodissa. Lukuisia kesiään Skinnarilan Hovin läheisessä pikkumökissä vietti kirjailija Yrjö Kilpinen vuokralaisena. Säveltäjistä ainakin Sulho Ranta, Leevi Madetoja ja Taneli Kuusisto olivat ahkeria vierailijoita 1920- ja 1930-luvuilla Alma Kuulan ja Siikaniemen perheen luona Skinnarilassa. Säännöllisiä vierailijoita olivat mm. L. Onerva, Maila Talvio, Ilmari Krohn, Hilja Haahti, V. A. Koskenniemi, Olavi Paavolainen ja Katri Vala sekä Tyko Sallinen. Silventoisen suvun hallinnassa Skinnarilan Hovi säilyi vuoteen 1962 asti ja lopulta kuntainliitosten kautta se päätyi Lappeenrannan kaupungin omistukseen. Vuonna 1974 kaupunki luovutti tontin valtiolle ja siihen alettiin pystyttää Lappeenrannan teknillistä korkeakoulua eli nykyistä teknillistä yliopistoa. Nykyään Skinnarilan Hovi saa toimia yliopiston koulutus- ja juhlatilana ja tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille eri tarkoituksiin.