Kustavin kirkko.
Kesällä 1908
Antti Wihuri sai töitä Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön vasta Dundeessa
Scotlannissa valmistuneelta lippulaivalta, Titanialta, joka liikennöi linjalla
Helsinki - Hanko - Kööpenhamina - Hull. Hänelle oli luvattu perämiehen paikka
laivalla, mutta sitä ei tullutkaan ja Antti joutui konduktööriksi, laivan
siirtolaisluokan purseriksi. Hänen toimenkuvaansa kuului tulkkausta laivassa
matkustaville amerikansiirtolaisille ja erilaisia huoltotehtäviä rahanvaihdosta
juomien myyntiin asti. Laivalla oli oma tärkeä merkityksensä kuljettaa huokeaan
hintaan Suomesta Englantiin siirtolaisia matkalla Amerikan ihmemaahan, jotka
saivat tietysti laivan ruumasta hyvin vaatimattomat ja ahtaat tilat heikoilla
mukavuuksilla. Ensimmäisen luokan tilat varustamon lippulaiva Titaniassa olivat
ylelliset ja edustavat, mutta niihin Yhdysvaltoihin yleensä matkalla olleille
siirtolaisille ei tietysti ollut mitään asiaa. Siirtolaiset nousivat laivaan
yleensä Hangosta ja uuvuttavan merimatkan jälkeen Hullissa vaihtoivat
Yhdysvaltoihin vievään laivaan. Usein laivalla siirtolaisilla ensimmäiset
vaikeudet tulivat jo kielen kanssa, sillä laivan henkilökunta oli
lähtökohtaisesti ruotsinkielistä. Laivan kapteeni oli Edvard Hjelt, jota on
kuvailtu isälliseksi merikarhuksi ja merikapteeni tuli Antin kanssa erittäin
hyvin toimeen laivalla.
Höyrylaiva Titania.
Antin mitta
tuli laivalla täyteen liki vuoden palveltuaan Titaniassa ja seuraavana kesänä
laivan levätessä Helsingin Eteläsataman laiturissa Antti rohkeasti käveli
varustamon läheiseen konttoriin satamassa ja ulko-ovella sattumalta häntä
käveli vastaan varustamon toimitusjohtaja Lars Krogius. Keskustelu käytiin
ruotsiksi ja Antti tiedusteli ensin lupaa puhutella toimitusjohtajaa. Luvan
saatuaan hän tivasi selkeää vastausta kysymykseensä: onko hän saamassa
varustamolta hänelle luvattua perämiehen paikkaa? Toimitusjohtaja Krogius
kertoi tulevansa laivalle henkilökohtaisesti ja hoitavansa asian. Iltapäivällä
hän lupauksensa mukaisesti saapuikin vierailulle lippulaivalle ja keskusteli
laivan kapteenin kanssa Antti Wihurista. Antti sai kapteeni Hjeltiltä niin
hyvät arviot itsestään, että seuraavaksi aamuksi Antti kutsuttiin
toimitusjohtajan luokse varustamoon keskustelemaan toisen perämiehen paikasta
rahtilaiva Hektoksessa. Sadan markan kuukausipalkalla Antti Wihuri kirjoitti
heinäkuussa 1909 sopimukseen nimensä. Kävi vielä niin, että laivan ensimmäinen
perämies joutui pitkälle sairaslomalle ja Antti nimitettiin hänen sijaisekseen.
Eetu-serkku tiedotti kotiin Kustaviin Antin matkustaneen ensin Englantiin,
josta palaisi vielä syksyllä Suomeen. Tammikuussa vanhuksen saivat tietää Antin
käyneen Afrikassa, josta taas palanneen Englantiin. Keväällä 1911 Hektos oli
Etelä-Amerikassa, mistä se lähti lasteineen Irlantiin. Sen jälkeen laiva
kiiruhti Etelä-Venäjälle hakemaan rautatiekiskoja Suomeen tuotavaksi.
Rahtilaiva Hektos valmistui vuonna 1903.
Hektoksen
perämiehen palattua sairaslomaltaan Antti oli hakenut tuloksetta erään merenkulkuhallituksen laivan päällikön
paikkaa. Hän suunnitteli ainakin pitävänsä pitkän loman maihin päästyään
kesällä 1911. Kustavin Tukkilassa käydessään loman aikana hän päätti lopettaa
merenkäynnin tällä kertaa tähän ja jäävänsä Helsinkiin asuen ainakin aluksi
serkkunsa Eetun taloudessa. Antti suunnitteli nyt oman liikeyrityksen
perustamista kaupunkiin; tarkoitus oli perustaa laivanmyyntikonttori.
Purjelaivat olivat vielä pitkään kysyttyjä Suomessa ja niillä saattoi
suhteellisen pienillä pääomilla tienata melkoisia summia. Perustamalleen
yritykselle hän antoi nimeksi Helsingin Laivanmyyntitoimisto - lyhenne H.L.m.t
- ja ensimmäiset kauppansa hän kirjautti 1.8.1911 tehdyksi ostamallaan 28 jalan
moottoriveneellä, jonka salonkiin mahtui 12 henkeä. Nyt myös Punavuorenkadulta
eräs typografi jätti purjealuksensa Antin toimistoon myytäväksi. Samaan aikaan
Eetu-serkku sai haasteellisia maanmittaustehtäviä Kulosaaresta, Helsingin
itäpuolelta. Lars Sonck oli kaavoittanut saarelle huvilakaupungin, jonka nuoret
arkkitehdit ja insinöörit neljä vuotta aiemmin hankkivat omistukseensa. Edvard
ryhtyi nyt palstoittamaan tätä saarta apumiehenään Antti Wihuri, jonka
liiketoimet vielä tässä vaiheessa eivät vieneet hänen ajastaa kovin isoa siivua.
Kulosaaren kartano.
Vuoden 1912
alussa Antti Wihuri tutustui pohjalaiseen laivameklariin Arndt Mohelliin, joka
oli jo pohjustanut laajoilla ulkomaanmatkoillaan visiotaan laivojen
lastauksesta ja lossauksesta. Hän halusi ahtausalan markkinoille avoimesti
kilpailemalla Suomen satamissa hinnoilla. Satamissa ahtausta hoitivat erityiset
lastaus- ja lossausrenkaat, jotka olivat nostaneet satamien ahtausmaksut jo
monien kauppiaiden ja merenkulkijoiden mielestä kohtuuttomiksi. Työvoima oli
samoin näiden renkaiden valvonnassa. Mohell halusi nyt murtaa tämän käytännön
ja luoda samalla varustamoihin ja kauppoihin luottamukselliset suhteet. Tämän
vuoksi hän halusi Antti Wihurin merikapteenina ja alaa tuntevana ammattimiehenä
liikekumppanikseen. Marraskuussa 1911 Mohell oli jo ennättänyt hakea The
Stevedores' Federation on Finland-nimisen organisaation (ahtauttajain liitto)
jäsenyyttä, mutta tullut hakemuksineen hylätyksi. Nyt Ouluun perustettiin
ahtaus- ja laivanselvitysliike Arndt Mohell & Co, jonka sivukonttorit
tulivat Kristiinankaupunkiin ja Kaskisiin. Antti muutti siten Ouluun asumaan ja
luomaan suhteita varustamoihin ja kauppiaisiin. Helmikuun lopussa Suomen
luotsilaitosta ryhdyttiin myös venäläistämään, joka ei voinut olla
aiheuttamatta levottomuutta merenkulkijoissa. Täysin aiheellinen oli pelko
luotsauksen vaarantumisesta Suomen haastavilla rannikoilla ja karilleajot
lisääntyivätkin huolestuttavasti nopeasti. Uusi yhtiö alkoi aktiivisesti
tiedottaa ulkomaihin toiminnastaan Suomessa; kirjeissä kerrottiin mm.
jäätilanteesta ja satamien oloista jne.
Ahtaajien
liittoon viritelty uusi hakemus jäsenyydestä oli liiketoimintaan mukaan tulleen
merikapteenin vuoksi nyt vaihteeksi myötätuulessa ja Antti haki paikallisen
lehden ilmoituksella miehiä uuteen yritykseen töihin ahtaajiksi.
Järjestäytyneiden renkaiden esimiehet tekivät kovaa agitaatiota uutta yritystä
vastaan väittämällä etteivät nämä maksa ennakkoja ja palkkoja sovitusti. Tämän
johdosta Antti joutui lupaamaan töihin tuleville melkoiset ennakkomaksut
luottamuksen rakentamiseksi. Joka tapauksessa varsinkin talviaika jo
jäätilanteen vuoksi olisi hiljaista pohjoisessa, joten Antti Wihuri etsi
itselleen tukevaa yritystoimintaa; joulukuussa hän kuuli miehestä, joka olisi
luopumassa makkaraliikkeestään. Yrityksessä oli valmiina osaava henkilökunta,
koneet, liiketilat ja tarjouskin tuntui houkuttelevalta. Antti teki moneen
kertaa laskelmat kynällä ja paperilla ja lopulta päätyi ostamaan liikkeen
toiminnan omiin nimiinsä tammikuussa 1913.
Raahen satama.
Monopoliasemansa
suojissa Raahessa ahtaajienrengas keväällä 1913 nosti lastausmaksut muita
satamia korkeammaksi ja vastapuoli piti hintatasoa aivan liian korkeana.
Ankaraa pohdintaa aiheutti nyt tämän monopolin murtaminen. Vuorineuvos Arthur
Lagerlöf liittoutui nyt Antti Wihurin kanssa. Keväällä 1912 Arndt Mohell oli
sairastellut ja väsyi hoitamaan omaa osuuttaan ahtausyrityksessä ja myi
osuutensa Antti Wihurille, joka omisti nyt itse koko yrityksen. Lagerlöf omisti
Raahessa Raahen Puutavarayhtiön ja hän houkutteli Antin hoitamaan yrityksensä
ahtausta, jolloin Lagerlöf perusti Transport aktiebolag-ahtausyrityksen
tytäryritykseksi puutavaraliikkeelleen ja Antti sai siten hoitaakseen liikkeen
ahtausta. Antti Wihuri ilmoitti jälleen paikallislehdessä haluavansa ahtaajia
töihin. Renkaan edustajat suunnittelivat lakkoa Raahessa ja pitivät nyt tätä
kilpailevaa toimintaa rikkuruutena. Kun ensimmäinen kevään laiva, höyrylaiva
Elsie, 23.5.1913 saapui Raahen satamaan, eivät lakkolaiset tietenkään
ilmestyneet laivaa lastia purkamaan. Laivan oma miehistö hoiti tämän työn itse.
Antti Wihuri seurasi vielä tilannetta sivusta, mutta Helsingistä Raaheen saapui
asiaa tutkimaan Suomen ammattijärjestön puheenjohtaja ja eduskunnan puhemies Oskari
Tokoi. Tokoi sai erinomaisilla puhujanlahjoillaan renkaan rivit hajalleen ja
äänestyksen jälkeen liiton lakko murrettiin.
Oskari Tokoi.
Raahen
satamassa työt jatkuivat jälleen kiireisinä; nyt Antti laajensi ahtausliikkeen
johtajan toimenkuvaansa perustamalla aivan oman yrityksen laivojenselvitystä ja
laivameklarointia varten. Uusi yritys, Laivausliike Antti Wihuri, oli aluksi
vaatimaton toimisto, kuten oli ollut Helsingin toimistonsakin. Yksi muodollinen
asia hänen piti kuitenkin hoitaa kuntoon, ennen kuin hän pystyi hoitamaan
laivameklarin tointa Raahessa; oli päästävä jäseneksi kansainväliseen
meriliikenteen konferenssissa - The Baltic and White Sea Conference - , jonka
pääpaikka sijaitsi Kööpenhaminassa. Hakemuksen laadintaan hän sai apua
lastauttajain järjestöltä ja lopulta marraskuussa 1913 saapui vastauskirje
Kööpenhaminasta, jossa ilmoitettiin hänen olevan järjestössä meklarijäsenenä.
Vielä Antti Wihuri katsoi tarvitsevansa oman puutavaraliikkeen ja kesällä 1914
hän perusti Raahen Parruosakeyhtiön tarkoitusta varten. Raahesta Antti löysi
Jenny Mäkelän Raahen Talouskaupasta, jossa Antti alkoi viettää aikaansa yhä
enemmän. Keväällä 1914 Jenny oli ryhtynyt kauppiaaksi omaan liikkeeseen kasööri
Lagerlöfin talossa Brahenkadun varrella ja ainakin aluksi hänen apunaan toimi
nuorempi sisko, Aino.
Antti Wihuri©Esa Hakala
Antti Wihuri©Esa Hakala
Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti