Maailmansota teki laittoman kaupankäynnin Suomen ja Ruotsin välillä hyvin kannattavaksi riskeistä välittämättömille seikkailijoille. Raahessa muuten elettiin varsin rauhallista pikkukaupungin elämää, mutta orastavaa vilkastumista oli konsertti- ja teatterivierailuiden kanssa kulttuuripuolella. Raittiusseura Rasti järjesti arpajaisia, retkiä ja huvitilaisuuksia, joihin tilaisuuksiin Antti Wihurikin mielellään osallistui. Samoin hän kuului Raahen Seuraklubiin ja sen rientoihin. Antti Wihuri liittyi heti Raaheen tullessaan paikalliseen purjehdusseuraan ja vajaan kahden vuoden päästä oli seuran varakommodori, josta sitten eteni seuran kommodoriksi. Vuonna 1915 Antti Wihuri otti hoitaakseen vakuutusyhtiö Kalevan henkivakuutusasioimiston Raahessa. Kaupungin porvarit pähkäilivät keskenään, että sodan vuoksi menetettäisiin laivoja ja rauhan tullessa kaupunki joutuisi mottiin ilman omia laivoja. Vedoten Raahen nousuun Suomen johtavaksi laivanvarustuskaupungiksi Krimin sodan jälkeen, alkoi hanke oman varustamoyhtiön perustamisesta kaupunkiin. Krimin sodan tiimellyksessä Suomi oli menettänyt yli puolet kauppalaivastostaan. Antti Wihuria pyydettiin johtamaan tätä perustettavaa varustamoa; keväällä 1916 yhtiön väliaikainen johtokunta onnistui ostamaan 250 dwt:n kaljaasi Muiston ja 460 dwt:n kuunari Ihanan yhtiölle. 6.10.1916 Raahen Seuraklubilla oli Raahen Laiva Osakeyhtiön perustamiskokous; osakepääoma jaettiin 750 nimellisarvoltaan 100 markan osakkeeseen. Alkuun osakkaita oli 23 kpl ja toimitusjohtaja Antti Wihuri omisti 49 yhtiön osaketta.

Wihuri puhui johtokunnalle yhtiön tarvitsevan lisää laivoja ja 25.11.1916 ostettavaksi tarjoutui 400 dwt:n kuunari Anna, jonka rahoitus hoitui osakepääoman nostolla 200 000 markkaan. Vuonna 1917 maailmansodan loppumisesta ei ollut vielä tietoa, kun Raaheen päätettiin perustaa 75 000 markan pääomalla varustamoyhtiö Raahen Meriliike Oy, jonka johtoon Antti Wihuria jälleen pyydettiin. Tämän yhtiön johtajaksi Antti ei alkanut, mutta lupautui kyllä sen johtokuntaan. Toimitusjohtajaksi ryhtyi kauppias August Myllylä ja talvella 1918 varustamo alkoi rakennuttaa 264 rekisteritonnin kuunari Merilokkia, joka keväällä teki jo ensimatkansa puutavaralastissa Kokkolasta Kööpenhaminaan. Varustamoyhtiön osakepääomaa oli jouduttu kahteen otteeseen korottamaan ensin 200 000 ja sitten 400 000 markkaan, mutta kolmannella kerralla korotus 600 000 markkaan ei enää onnistunut, kun osakkeet jäivät merkitsemättä. Sodan vihdoin päättyessä voitiin todeta, että Suomi oli menettänyt 84 laivaa sodassa, mutta toisaalta samaan aikaan oli uusia laivoja rakennettu vuosina 1914-1918 vastaavasti lopullisen laivamäärän ollen 300 laivaa ja yli 10 000 nettorekisteritonnia enemmän, kuin sotaan syöksyttäessä.

Kuunari Uljas

Huutava pula aseista oli Raahessa kova ja 18.11.1917 kansalaiskokous laittoi lähetystön venäläisten sotilaiden luokse vaatimaan heitä olemaan sekaantumatta asioihin Suomessa. Tämä vaatimus tosi sai aikaan täysi päinvastaisen reaktion lähentäen venäläisiä ja punakaartilaisia. Marraskuun alussa oli Raaheen perustettu suojeluskunta, jonka esikuntaan valittiin mm. Isak Kerttula ja Antti Wihuri. Nuorukaisia liittyi suojeluskuntaan nelisenkymmentä, joukossa paljon kauppaopistolaisia. Suomen itsenäisyys julistettiin 6.12.1917, mutta tammikuussa 1918 siirrettiin yhä venäläisiä joukkoja Saloisista, Siikajoelta ja Pattijoelta Raaheen; yleisesti puhuttiin 130 sotilaasta. Lähetystö taas passitettiin venäläisiä hätyyttämään itsenäisestä maasta, mutta turhaan. 28.1.1918 Raahen suojeluskunta otti kokoontuessaan tukikohdaksi Yhdyspankin rakennuksen, kun oli havaittu venäläisten ja punaisten varustautuvan. Seuraavana päivänä tuli tietoon ylipäällikkö Mannerheimin sähkösanoma Seinäjoelta, että kuuden tunnin sisällä tuli kaikki venäläiset riisua aseista, apuakin lupailtiin tässä toimenpiteessä. Jälleen venäläisille esiteltiin vaatimus ja nyt kapteeni Kukin, venäläisten päällikkö lausui toiveenaan seuraavana päivänä pidettävän neuvottelun ja että siihen asti venäläiset saisivat olla rauhassa. Näin sovittiin. Kalajoelta saapui kaupunkiin myös venäläisjoukkoja vahvistukseksi ja määräaikaan mennessä kaksi venäläistä upseeria kuuden sotilaan kanssa saapui neuvotteluun, jossa vaatimus aseistariisumisesta jälleen heille esitettiin. Upseerit halusivat ensin kuitenkin varmistua oliko Kokkolassa jo antauduttu, kuten heille asian laidan kerrottiin olevan. Neuvonpitoa lykättiin illaksi klo kahdeksaksi, mutta tähän neuvotteluun venäläiset eivät koskaan palanneet.

Ylipäälliköltä tuli tietoa suojeluskuntalaisille apujoukkojen lähettämisestä ensin Ouluun ja sieltä etelään Raahen avuksi. Venäläiset taas alkoivat siirtää varusteitaan ja väkeään kasarmiltaan työväentalon suuntaan. Varustelu molemmin puolin enteili siis tulevaa yhteydenottoa. Raahesta lähetettiin Jarl Sovio Vihanttiin etelästä tulevia suojeluskunnan joukkoja vastaan puhumalla saamaan välittömästi apujoukkoja Raaheen. Samaan aikaan Raahessa ilmoittivat antautuvansa suojeluskuntalaisille, mutta eivät sitten kuitenkaan näin toimineet. Punaiset eristivät kaupungin katkaisemalla puhelin- ja lennätinjohtimet. Johtimet korjattiin aamuun mennessä kuntoon ja apuja anottiin ylipäälliköltä yhä uudestaan. Vastineena tuli tieto sivuradan risteykseen lähettää neuvottelijat ja tähän neuvotteluun Raahesta lähtivät Isak Kerttula ja Antti Wihuri. Punakaartilaiset ja venäläiset väijyivät myös radan varressa lopulta katkaisemalla radan räjäyttämällä ja katkomalla jälleen puhelin- ja lennätinyhteydet. Raaheen saatiin tietoa, että Kerttulan ja Wihurin neuvottelut apujoukoista olivat tuloksettomia ja eversti Tunzelmann johdatti joukkonsa junalla Oulun avuksi. Kerttula ja Wihuri neuvottelusta suivaantuneina suhasivat junalla perässä ja Ruukin aseman useampituntisessa neuvonpidossa saivat komentajalta 225 miehen vapaaehtoisten retkikunnan, jota johti jääkäri A. W. Rosenholm. Joukko siirtyi jälleen junalla kohti Raahea ja rata oli jälleen poikki kaupungin läheisyydessä, josta matkaa jatkettiin marssimalla kaupunkiin Kerttulan ja Wihurin toimiessa oppaina. Kaupungin liepeillä joukko hajaantui kahdeksi osastoksi ja piiritti työväentalon ja tässä taistelussa menehtyi ainoastaan yksi ruutikellaria vartioinut sotamies. Yllätys oli täydellinen venäläisille ja punakaartilaiset olivat suojeluskuntalaisten tulosta kuullessaan palanneet koteihinsa. 230 venäläistä sotilasta antautui ja 70-80 punakaartilaista, joista suurin osa joutui vangittuina tekemään töitä kaupungilla. 

 Tampereen Tammelaa vuonna 1918.

 Tampereen Kauppatori vuonna 1918.

Näin Raahen kaupunki pelastettiin jälkipolville, mutta Antti Wihurin sota jatkui toisaalla; 7.2.1918 päämajan ilmoituksella haettiin teknillisesti sivistyneitä henkilöitä perustettavaan tykistöön ja helmikuun lopulla hän sai siirron tykistökouluun Pietarsaareen kouluttamaan miehiä tykistöön. Aliupseerina Antti Wihuri otti osaa Kurun taisteluihin maaliskuun puolivälissä ja sieltä taistelut etenivät Tampereelle. Tampereelta Antti Wihurin tie vei vielä Viipurin valtaukseen samana keväänä. Varavääpeli Antti Wihuri vapautui 1.7.1918 palveluksesta III Jääkäripatteriston esikunnassa Viipurissa.

 Messukylässä näytti tältä keväällä 1918.

Antti haaveili oman höyrylaivan hankkimisesta varustamolleen samalla kun valmistautui metsien ostoon Raahen Parru Oy:lle. Kuunari Ihana oli matkallaan Tanskaan Gotlannin lähistöllä haaksirikkoutunut ja ajautunut puutavaralastissa Sliteen. Antti Wihuri matkusti saksalaisella rahtilaivalla Raahesta Ruotsin puolelle ja sieltä mutkitellen lopulta Gotlantiin tarkastamaan laivansa kuntoa ja päätyi lastin purkuun Slitessä ja aluksen myyntiin. Paluumatkallaan Tukholmassa Wihuri huomasi Helsingin sanomalehtiä tutkiessaan ilmoituksen huutokaupasta, jossa myytiin entinen kronstadtilainen vartiolaiva. Nyt tuli Antille kiire Helsinkiin laivakaupoille. Hän teki huutokaupassa parhaimman tarjouksen - 1 020 000 markkaa - höyrylaivasta, mutta kauppoja ei vielä tullut. Antti sai yksityisesti laivan myyjän kanssa neuvoteltua myyntihinnan 1 115 000 markaksi ja kauppa toteutuisi, mikäli ostaja saisi rahoituksen kuntoon. Pohjoismaiden Yhdyspankki heltyi luotottamaan Antin laivakaupan ja nyt Antti Wihuri tarjosikin höyrylaiva Odinia Raahen Laiva Oy:lle, jonka suurimpana osakkaana olikin jo itse. Laiva vaihtoi vikkelästi näin omistajaa ja laivalla oli runsaasti rahtikäyttöä mm. viljan tuojana Ruotsista. Syksyllä 1918 laiva ajoi kuitenkin karille Kalmarin edustalla ja talvella telakalla korjattiin matkustaja-alukseksi linjalle Turku-Kööpenhamina kilpailemaan osin samoista matkustajista Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön linjan kanssa. Laiva tuotti varustamolle hyvin, koska se kuljetti myös rahtia liikkuessaan. Jälleen syksyllä 1919 laiva ajautui karille Öregrundin luona ja nyt laiva myytiin 2 miljoonalla markalla argentiinalaiselle yhtiölle.