Aki Luoto

Aki Luodon Tampereen yliopistolle tekemän valtio-opin pro gradun pohjalta tarkasteltiin maanantaina 23.3.2015 klo 18 Juicen Kirjastossa taiteilija Juice Juhani Leskisestä ja hänen poliittisuuttaan. Aki Luoto alusti tilaisuuden esimerkkien ja tulkintojen kautta kertoen, millainen poliittinen toimija Juice Leskinen oli, mihin hän toimintansa ja julkisen esiintymisen kautta pyrki ja miksi hän nousi 1980-luvulla sellaiseen asemaan, kun tapahtui.

Mikko Alatalo

Ennalta pyydetyn puheenvuoron käytti tilaisuudessa kansantaiteilija ja kansanedustaja Mikko Alatalo, joka kertoi kattavasti havainnoistaan Juice Leskisestä ihmisenä ja taiteilijana.

Juice Leskisen kirjasto, Pellavantori 2.

Tilaisuuden lopuksi oli paikalla olevalla yleisöllä mahdollisuus osallistua keskusteluun. Juicea sai muistella tai esittää hänestä kysymyksiä.

 

Järvensivun tila.

Valveutunut lukijani saattaa muistaa hyvinkin vuoden 2013 syyskuulta kirjoitukseni Messukylästä ja sen erinäisistä vaiheista historian saatossa. Jos jostain syystä asia kuulostaa vieraalta, voit korjata tilanteen käymällä blogissani lukemassa em. artikkelin; blogini osoite on: esahakala.blogspot.com; tarinan päivämäärä blogissa on 7.9.2013.

Aion nyt liittää tähän Messukylän tarinaan jenkan jatkoksi lisää paikallista Tampereen historiaa menneiltä vuosilta ja vien seuraavassa muistelossa lukijani Järvensivun maisemiin, aivan kauniin kaupunkimme keskeisiin paikkoihin. Paikkaa (Järvensivua) on toisinaan kutsuttu myös pikku Pispalaksi ja ns. yhtymäkohtiahan ei ole vaikea löytää; harjumaisemiin lähinnä köyhällistön rakentamat puutalot ilman kaava-aluetta, jne.

Vilhelmiina ja Heikki Ahlgren perheineen.

Messukylän jakokuntaan ovat kuuluneet pääkylän lisäksi Nekala, Otavala, Järvensivu, Hallila, Juva ja Haihara. Aivan oman jakokuntansa muodosti Takahuhdin suuri kylä ja sillä ei näyttäisi olleen mitään suurempia riitoja rajoista Messukylän kanssa. Eräässä vuoden 1753 kihlakunnantuomiossa mainitaan Tammerkosken, Messukylän ja Takahuhdin jakokuntien rajojen yhtyvän Wenhenkumomaksi nimetyssä paikassa, joka on sittemmin paikannettu rajapyykkinä lähelle Vuohensiltaa; täällä Vuohenoja laskee Iidesjärveen aivan järven koillispäässä. Syyskuussa 1681 on laamanninkäräjillä Messukylän ja Takahuhdin rajan linjausta käsitelty Palvaanniemen kohdalla. Takahuhtilaisia ilmeisesti kiinnosti pääsy Iidesjärven kala-apajile, mutta Messukylän miehet jämäkästi näyttivät rajapaikan olleen pohjoisempana kumollaan olevaa venettä muistuttavassa paikassa - josta kyllä kivinen rajapyykkikin löytyi tuolloin.

Järvensivun varhaisemmat tiedot liittyvät kiinteästi jälleen kirkonkäyntiin. 1400-luvulta Messukylä on palvellut Pirkkalaa ensin puukirkollaan kappeliseurakuntana ja papin tarpeisiin täytyi saada virkatalo, joten sellainen järjestyi Messukylään kuuluvasta Järvensivun talosta. Vuoteen 1557 asti Järvensivun pappilan maat kuuluivat kirkolle ja tuolloin kruunu - kruununvouti Niilo Ingenpojan avustuksella - otti taas maat takaisin. Nyt tilan maita alkoi viljellä Matti Envaldinpoika. Vuonna 1554 Niilo Ingenpoika huomautti tileissään: "Edelleen on eräs lampuoti Messukylän kappelin luona, ja hän on tähän mennessä ollut pappila eikä ole vielä joutunut verolle." Järvensivun kylä (Jerffuensiw) on ollut alkuaan papinmanttaaliluettelossa ja siellä oli kaksi viljelijää, toisen lisänimenä oli vuodesta 1556 Landboodila ja toisen vuodesta 1584 Lampoila. Vuonna 1588 maat palautuivat jälleen kirkolle, kun laamanninsijainen Hartvig Henrikinpoika 31.10.1588 Pirkkalan käräjillä sai todistajilta kuulakseen tilan pitkään kuluneen Messukylän kappelin alaisuuteen ja sen pappien saaneen sieltä ylöspidon käydessään suorittamassa palveluksiaan kappeliseurakunnassa. Rahvas pyysi käräjillä vielä nöyrästi, että "se saisi saman tilan kappelin alle niin kuin se vanhuudestaan oli ollut, jotta pappi siitä saisi elantonsa, koska sikäläinen rahvas on varaton hankkimaan papille ruokaa ja olutta".

Kalevantietä

Nämä kaksi Lampolan tilaa yhdistyivät vuonna 1590 Järvensivun tilaksi, jolla oli maita vielä Iidesjärven takanakin. Kun Messukylä itsenäistyi 1630-luvulla omaksi seurakunnaksi, ei Järvensivua enää tarvittu pappilaksi ja se jatkoi tavallisena tilana, myöhemmin vielä rusthollina eli ratsutilana. 1700-luvun lopulla tilan ollessa Erkki Järvensivun hallinnassa se oli jo Messukylän neljänneksi vaurain tila. Vuonna 1794 isojaossa tila kuitenkin jaettiin kahteen osaan; Iidesjärven pohjoispuolelle jäi Järvensivun tila ja eteläpuolelle Nekalan tila.

Aitolahdesta Lampun talon poika, Henrik "Heikki" Ahlgren saapui Järvensivulle ensiksi vuokralaiseksi. Hän ihastui Järvensivun tilan omistajan, värjärimestari Fagerströmin ottotytär Vilhelmiinaan. Vuonna 1886 Heikki sai lopulta myös Järvensivun tilan nimiinsä. Tilan päärakennus sijaitsi Järvensivuntie 10:n paikalla ja päärakennus oli poikittain rautatien ja tien välissä, mutta tilan ulkorakennuksia sijaitsi myös sekä tien toisella puolella että rautatien takana pelloilla. Vilhelmiina ja Heikki Ahlgrenin avioliitosta syntyi seitsemän lasta ja Vilhelmiina eli vuoteen 1910 asti, kun taas Heikki asusti loppuelämänsä Koivulassa (Järvensivuntie 26) vuoteen 1925 Järvensivun tilan myytyään. Kun Tampereen kaupungin kasvun tieltä haluttiin Kyttälän laitakaupungin hökkelikylä ja sen köyhä väestö siistiä toisaalle häätämällä heidät vuonna 1892, kävi Heikki Ahlgrenin näitä vähäväkisiä kovasti sääli ja hän päätti tehdä jotakin. Hän oli itsekin työelämää saanut maistaa ajurina Pellavatehtaalla. Koska hänen tilansa jyrkkä harjumaa mäntyrinteineen ei soveltunut viljelykseen, hän päätti tarjota maataan vuokratonteiksi mm. häädetyille.

Ennen kuin tontteja lohkottiin Järvensivun harjumaisemista oli Ahlgrenin perheen lisäksi alueella jokunen mökki jo olemassa. Vuohenojan päässä kuului Messukylän Vilusen maihin Puhoon (Puhon) torppa, joka sijaitsi n. 100 m Järvensivun koulusta Messukylään päin. Puhon maista oli lohkottu myös jokin tontti, jota asusti mm. ratavartija Malmi. Järvensivun ja Pinnin välimaastossa sijaitsivat Pinnin suutari Vesslundin mökki, Laxin mökit, Pihka-Heikin ja Vakkerin mökki nykyisen Viinikanojan sillan kupeessa. Ensimmäinen henkilö, joka Järvensivulta vuokrasi vuokratontin oli Verkatehtaan työläinen Herman Girs. Tämä Girsin n. 600 neliön tontti oli suunnilleen osoitteessa Järvensivuntie 31. Ennen kuin Kyttälää kerittiin purkaa oli ensimmäiset vuokrasopimukset saatu aikaan ja niiden määrä ennätti kasvaa lähes sataan Järvensivua liitettäessä Tampereen kaupunkiin vuonna 1922. Kuitenkin kirkollinen yhteys Tampereeseen oli alkanut jo 28.12.1917. Kaupungilla oli mahdollisuus jo vuonna 1899 ostaa 400 000 markalla Järvensivu, mutta kauppoja ei kuitenkaan syntynyt tuolloin. Näin kaupunki joutui vuonna 1922 liittämään ensimmäisen kerran Suomessa yksityisen omistamaa maata alueeseensa. Mm. tämän takia kyläläiset kuljettivat talousvesiään pitkin rinnettä vielä pitkään ja kunnan vesi tuli alueelle vasta 1940-luvun puolivälissä sodan jälkeen.

Järvensivun tilan maiden lohkominen alkoi kaupungin puoleiselta laidalta ja siirtyi siitä sitten vähitellen korkeammalle rinteeseen. Uusi vuokralainen sai valita mieleisen paikan ja Ahlgren järjesti tontinmittaukset. Rakennuspiirustuksia ei yleensä koskaan taloista ollut, eikä niitä kyllä kukaan tuohon aikaan osannut vaatiakaan. Asemakaava muovautui asutuksen myötä ja talojen väleihin koetettiin jättää kapeat "rankujat" tulipalojen varalta. Vaikka enin osa tonteista oli juuri vuokratontteja, syntyi lähinnä junaradan takapuolelta myös muutamista tonteista kauppoja ostajien ja Ahlgrenin välillä. Koska kaikesta oli pulaa ja rahat vähissä, täytyi mielikuvitus ottaa käyttöön rakennuksilla; moni navetta, riihi, sauna tai talli näkivät uuden elämän asuinrakennuksena uudella paikalla. Paikalliset ammattilaiset ahkeroivat harjulla lähes tauotta ja työpäivät jatkuivat rakennuksilla myöhään varsinaisten töiden jälkeenkin.

Järvensivuntien varteen muodostui kanta-asukkaiden mökeistä alue, jota sitten alettiin kutsua Alakyläksi ja tietä vastaavasti Alatieksi. Rinteelle muodostui vastaavasti tietysti Yläkylä ja nykyinen Kurpantie toimi Ylätienä. Näiden välistä kulki nykyinen Tiaisentie sai olla Keskutie. Yhteiselo sujui Järvensivulla isännän ja vuokralaisten kanssa mallikkaasti ja vuokranmaksupäivä oli 14.3., jolloin vuokralaiset saivat pulakahvit Järvensivun isossa kamarissa. Kauppakadulla piti nuori Hannu Peltonen - taiteiden ystävä - asianajotoimistoa hoitaen mm. kultaseppä Kustaa Hiekan asioita ja taidehankintoja. Hän oli mukana perustamassa Kajaani Oy:tä ja myös kunnanvaltuuston jäsen. Hannu Peltonen oli Vesilahden Palhon kartanoa omistavien sisarusten nuorin ja etsi omaa maatilaa itselleen. Vuonna 1916 Heikki Ahlgren tuli Peltoselle kauppaamaan Järvensivun tilaa ja vaikka Peltonen ei paikasta ensin innostunutkaan, kaupat kuitenkin tehtiin. Peltosen kerrottiin olleen se henkilö, joka pakotti kaupungin päättäjät ostamaan Hatanpään kartanon suuren pankkikonkurssin jäljiltä kaupungille, sillä Hatanpää omisti kosket. Peltosen elinpäivät jäivät sangen vajaiksi hänen kuollessaan 31-vuotiaana vuonna 1917 umpilisäkkeen tulehdukseen ja suku yritti - siinä kuitenkaan onnistumatta - kaupata Järvensivun tilaa Tampereen kaupungille.

Tilan uudeksi omistajaksi ryhtyi vuonna 1918 Tampereen piirilääkäriksi saapunut Juho Soini, hiljainen mies joka viihtyi puutarhassaan taimiensa parissa. Juhon mukana tilalle muuttivat nyt vaimo Lydia lapsineen ja perheen apulainen, Katri. Vähävaraiset perheet saivat lääkäri Soinilta apua korvauksetta. Juho Soini jäi eläkkeelle lääkärin virastaan vuonna 1932 ja muutti Helsinkiin eläkepäiviään viettämään. Perheen uskottu apulainen, Katri jäi Järvensivun tilasta huolehtimaan. Juho Soini eli pitkän elämän, lähes 90-vuotiaaksi kuollen vuonna 1949. Peltosen perikunta myi Järvensivun tilan Tampereen kaupungille 58 miljoonalla markalla samana vuonna.  

Tampereelta rautatietä Vaasaan alkoi valmistua vuonna 1879 ja rata valmistui lopulta vuonna 1883. Järvensivun puinen laituriseisake sijaitsi nykyisen Järvensivuntie 7:n kohdalla ja viimeiset junat ovat siellä pysähtyneet vuonna 1988. Messukylään rakennettiin tavaraliikennettä varten Viinikan ratapihalta raide vuonna 1951, joka kulkee radan vieritse. Vuonna 1904 järvensivulaiset anoivat kunnalta nykyisen Järvensivuntien ottamista kunnan maantieksi, mutta tällä kertaa se jäi vielä haaveeksi. Vasta vuonna 1911 senaatti julisti sen yleiseksi maantieksi ja tientekovelvolliset saivat rakentaa tien 4,75 m levyisenä ja pitää tien kunnossa. Kalevankankaan maantietä myöden oli tietysti myös kulkua, mutta mäen takia tätä reittiä käytettiin luonnollisesti vähemmän.  

Järvensivun kasvu oli melko nopeaa, jo vuonna 1907 asukkaita oli 657. Pian kuitenkin kaupungin päättäjiä alkoi pelottaa Pispalan ja Järvensivun esikaupunkien villi meno; alueet altistuivat rakennuksineen tulipaloille, täällä tehtailtiin elintarvikkeita, teurastettiin eläimiä, palvattiin lihaa sekä valmistettiin vuotia ilman valvontaa. Lehmät, siat, hevoset ja lampaat olivat jokapäiväinen näky alueilla ja terveysolosuhteet olivat melko alkeelliset. Tappelut olivat kylissä yleisiä ja ratamestari Johan Lundstedt raportissaan todistaa Järvensivusta seuraavaa: "Elämä yllämainitussa mäessä ja sen läheisyydessä on mitä kurjinta laatua, juopuneita, räyhääjiä kulkee tulvimalla jalan ja hevoisilla kaupungin ja Järvensivun mäen välillä itäen yllä suurta liikettä häiritsemällä rauhallisten ihmisten toimia. Tappelut ja kaikenmoiset häiriöt kuuluu päivän järjestykseen siellä." Alue saikin oman poliisin ja ensimmäisenä poliisina toimi luutnantti Aaltonen. Viimeinen poliisi alueella oli Frans Lehtonen ja Järvensivun talossa oli myös jonkun aikaa putka, joka myöhemmin sijaitsi Jämingin talossa Järvensivuntiellä. Kaupungin pyynnöstä Keisarillinen senaatti vahvisti vuonna 1912 Järvensivulle ja Pispalaan terveydenhoito-, palo-, rakennus- ja järjestyssäännöt.

Järvensivun koulu

1900-luvun alusta Järvensivu oli osana Messukylän koulupiiriä ja koululaisille tuli koulumatkaa n. 2-3 km suuntaansa. Kiertokoulukin toimi Järvensivun rukoushuoneella jonkin aikaa. Heikki Ahlgren ja savenvalaja Enqvist tulivat voimallisesti tukemaan oman koulun saantia Järvensivulle ja lopulta vuonna 1907 oppilasmäärät olivat niin isot, että Järvensivu piti erottaa omaksi koulupiiriksi. Ahlgren vuokrasi pirttiään koulun luokkahuoneeksi kaksi vuotta ja ensimmäinen opettaja oli Eemeli Uotila. Järvensivun koulun tontti ostettiin Ahlgrenilta Vaasan radan eteläpuolelta ja uusi koulurakennus valmistui vuonna 1909; rakennuksessa oli kaksi luokkahuonetta sekä käsityö- ja voimistelusali. Koulurakennuksessa oli asuinhuoneistot kahta opettajaa varten. Uuteen koulun ilmoittautui välittömästi 110 lasta ja hyvin pian osoittautui, että tilat ovat ahtaat ja veistoluokka sai toimia myös opetustilana. Uusi lisärakennus tarvittiin ja se valmistui vuonna 1911 rakennusmestari Heikki Tiitolan suunnittelemana. Lisärakennuksessa oli luokkahuone, käsityösali sekä opettajan asunto. Vuosi 1956 toi mukanaan koululle jälleen uuden 6000 kuutiometriä käsittävän tiilisen lisärakennuksen kaksine luokkahuoneineen. Rakennus kattoi myös ruokalan, juhlasalin, käsityöluokan sekä voimistelusalin.

Pankinjohtaja Grönblom perusti vuonna 1889 kaupungin puoleiseen Iidesjärven rantaan tiilitehtaan Ahlgrenilta vuokraamalle maalle. Tehdas paloi vuonna 1895 ja toistamiseen vuonna 1910. Tiiliä tehtaalla poltettiin keväästä syksyyn ja parhaimmillaan tehdas antoi elannon 30 työntekijälle. Tiilitehtaan toiminta päättyi kuitenkin vuonna 1915. Kalevantien varresta siirtyi kaksi kivenveistämöä Järvensivuntien alkupäähän nykyisten Saarioisten ja Turvan toimitilojen kohdalle. Kalevankankaan hautausmaa työllisti näitä kumpiakin hyvin. Ylhäällä lähellä hautausmaata toimi 1900-luvun alusta lähtien asfaltti- ja tervatehdas, joka valmisti mm. kattohuopaa. Hautausmaan länsipuolelle rakentui vuonna 1910 Tampereen Yleinen sairaala, jossa nykyään opiskellaan terveydenhoitoa. Hautausmaa työllisti myös Salosen ruumisarkkutehdasta. Kalle Mäkisen tehdas taas valmisti kymmenen hengen porukalla venäläislehdistä Havanna- ja Rekord-sikareita. Mäkisen tehdas lopetti toimintansa levottomuuksien aikoihin vuonna 1918. Tiaisentiellä Ahlstenin talossa toimi lihapalvaamo. Muita yrityksiä olivat esim. Hakalan makkara- ja kalasavustamo, Muhosen koripaja ja Slastnikovin siirappitehdas. Järvensivulla työskentelivät myös suutari ja seppä Vasama,  puusepät Ranta ja Helenius sekä savenvalaja Enqvist. Osuusliike Voima tuli Etu-Järvensivulle voimakkaasti keskittäen teollisuuttaan. Vuonna 1924 aloitti ensin höyryleipomo, seuraavaksi tuli virvoitusjuomatehdas ja meijeri. OTK:n lihanjalostustehdas, kasvis- ja lihavarastot ja keskusvarasto olivat samalla tontilla. E-liikkeen pikatukku ja leipomo olivat paikoillaan aina vuoteen 1990 asti.

Kovat taistot käytiin Kalevankankaan maisemissa vuonna 1918. Pahin taistelu oli 28.3.1918 kiirastorstaina. Valkoisten vallattua Messukylän alkoi eteneminen Tampereen suuntaan. Noin viikoksi taistelut juuttuivat Kalevankankaan kohdalle ja menetykset oivat hirvittäviä puolin ja toisin. Taistelujen päätyttyä punavankeja pidettiin vangittuina venäläisten kasarmilla Kalevankankaantien varrella, josta oli lyhyt matka teloituspaikkana toimineelle montulle sekä Kalevankankaan hautausmaan punaisten yhteishaudalle. Kansalaissodan jälkeen Pohjolan jääkäripataljoona asettui näihin kasarmin parakkeihin vuoteen 1921 asti, jonka jälkeen ne käytettiin perheiden hätäapuasuntoina. Aluetta tunnettiin myös näiden "pikatalojen" nimellä, joihin ensimmäiset asukkaat muuttivat sotien jälkeen vuonna 1945.  

 

Pikatalot Kalevantien varrella.

Vuonna 1930 Järvensivulla oli asukkaita jo toista tuhatta ja ensimmäinen asemakaava alueelle saatiin vuona 1936. Lainmuutos teki myös mahdolliseksi tuuheissa asuinympäristöissä vuokralaisten lunastaa tonttinsa omakseen. Järvensivulla omistusasioiden hoito vei kaikkiaan 15 vuotta ja vuonna 1951 tätä asiaa päästiin juhlistamaan Järvensivun koululla.

Järvensivun tanssilava vuonna 1955.

Vireää yhdistystoimintaa Järvensivulla harrastettiin mielellään; kylästä löytyivät ainakin raittiusseura (Kaleva II), työväenyhdistys, urheiluseura Kisa, VPK ja rukoushuoneyhdistys sekä 1940-luvulla perustettu omakotiyhdistys. Koska kylässä oli ainaisena pelkona tulipalovaara, niin VPK:sta muodostui ymmärrettävästi - varsinkin, kun Järvensivu ei kuulunut vielä kaupunkiin - merkittävä toimija alueellaan. Vapaaehtoinen Palosammutus Kunta sai alkunsa vuonna 1900 Järvensivulla ja heti alkujaan siihen liittyi 30 miestä. Järvensivulle oli vuonna 1890-luvulla ehditty hankkia oma paloruisku. Heikki Ahlgren lahjoitti kylän palokunnalle tontin Järvensivuntieltä kalustovajalle. Savenvalaja Enqvist oli ensimmäinen palopäällikkö, varapäälliköksi tuli poliisi S. Tunturi, sammutusosaston päälliköksi muurari E. Vilkman ja korjausosastoa johti leipuri K. Toivonen. Vielä myöhemmin vapaapalokunta sai vuokratontin Tikantien varrelta, johon tulivat tanssilava ja ravintola näyttämöineen. VPK rahoitti myös ahkeraa näyttämöryhmää toiminnallaan ja käytännössä se tarkoitti järjestettäviä iltamia ja arpajaisia niiden yhteydessä.

 

Järvensivun Omakotiyhdistyksen Tampereen kaupungille vuonna 1971 lahjoittama muistokivi.

6.8.1948 Hilja Mattilan aloitteesta perustettu Järvensivun Omakotiyhdistys järjesti vuonna 1971 kotiseutujuhlan, jossa yhdistys muisti kylän tilanomistajaa ja alkuunpanijaa Henrik "Heikki" Ahlgrenia pystyttämällä muistokiven tilan pirtin kohdalle.

Järvensivu © Esa Hakala

Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali.

Säveltäjä Ottorino Respighi.

 

Bolognassa 9.7.1879 päivänvalon nähnyt viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Ottorino Respighi (k. 18.4.1936 Rooma) sai musiikkitaipaleelle evästystä aikanaan ainakin Giuseppe Martucilta ja Pietarissa Nikolai Rimski-Korsakovilta. Berliinissä hän vietti aikaansa myös Max Bruchin ja Ferruccio Busonin seurassa. Ottorino Respighi viihtyi varmasti musiikillisesti ammentaen ahnaasti vaikutteita kyllä Richard Straussiltakin. Häntä ovat useat kuvailleet Italian maiseman sävelmaalariksi. Vaikka hän jätti jälkeensä ainakin kahdeksan oopperaa, on hänen soitinmusiikkinsa kuitenkin koettu näyttämömusiikkia mielenkiintoisemmaksi. Rooman Santa Cecilia-Akatemiassa Respighi jakoi sittemmin myös vuodesta 1913 lähtien saamiaan oppeja eteenpäin, myöhemmin myös akatemian johtajana toimien. Roomaan johdatti Respighin musiikki perjantaina koko Tampere-talo täyden salillisen kuulemaan Rooma-trilogian toista  Sinfonista runoa, Rooman pinjat (Pini di Roma) vuosilta 1923-24. Trilogian ensimmäinen osa eli Rooman suihkulähteet valmistui vuonna 1916 ja valitettavan harvoin kuultava kolmas osa Rooman juhlista vuonna 1928. Sävelrunon neljä osaa ovat; I I pini di Villa Borghese, Allegretto vivace, II I pini presso una catacomba, Lento, III I pini del Gianicolo, Lento ja IV I pini della Via Appia, Tempo di marcia. Respighi ennätti ennen kuolemaansa käydä Helsingin Suomalaisessa Oopperassa vuonna 1933 johtamassa oma oopperansa Maria Egyptiläinen.

Säveltäjä Aaron Copland.

 

 

Klarinetisti Annelien Van Wauwe.

 

Amerikkalainen jazzmuusikko Benny Goodman tilasi 14.11.1900 syntyneeltä pianisti ja säveltäjä  Aaron Coplandilta (k. 2.12.1990) itselleen klarinettikonserton, joka valmistui vuonna 1948 ja sai kantaesityksensä New Yorkissa vuonna 1950 Benny Goodmanin toimiessa solistina. Teoksessa on jazzvaikutteiden lisäksi jotakin  ranskalaista vaikutusta, säestys tehdään vain jousibändin avulla. Konsertossa on kaksi osaa (Slowly and expressively, Rather fast), hidas ja nopea joita kadenssi sitoo toisiinsa. Konserton perjantain kausisarjan konsertissa meille kaikille läsnäolijoille tunnelmoi klarinettisolistina Münchenin kansainvälisessä ADR-kilpailussakin (lisäksi monia muita palkintoja ja stipendejä) mainetta niittänyt Annelien Van Wauwe, joka aloitti opintonsa Belgiassa 8-vuotiaana. Maineikas Sabine Meyer on Lyypekin musiikkikoulussa vuodesta 2005 ohjannut klarinettikonserttomme vierailevaa solistia. Ylikapellimestarimme Santtu-Matias Rouvali ja solisti Van Wauwe ovat jo samaista klarinettikonserttoa ennättänet yhdessä esitellä, viimeksi näin on tapahtunut Berliinissä Filharmonian salissa.

Sabine Meyer

Gewandhous-orkesterin nykyinen sali.

 

Ennen perjantain Filharmonian konserttiamme Tampere-talon Sonaatissa pidetyssä konsertin esittelytilaisuudessa Rouvali nosti yleisön pyynnöstä akustisesti erinomaisista saleista esimerkiksi Leipzigin Gewandhaus-orkesterin salin, jossa hän vieraili noin kuukausi sitten. Tämä Gewandhaus-orkesteri on tunnettu taidoistaan ja tiedetään jopa mahdollisesti maailman vanhimmaksi vielä toiminnassa olevaksi sinfoniabändiksi, jota aikanaan johtivat sellaiset nimekkäät johtajat, kuten Felix Mendelssohn-Bartholdy ja Arthur Nikisch sekä vielä myöhemmin Kurt Masur. Villien suosionosoitusten jälkeen vieraileva solistimme mainion orkesterimme ystävällisellä avustuksella äityivät soittamaan vielä ylimääräisenä Malcolm Henry Arnoldin 2. Klarinettikonserton kolmannen osan Pre-Goodman-Rag. Arnold (s. 21.10.1921 Northampton, Britannia - k. 23.9.2006 Norfolk, Britannia) muistetaan Lontoon Filharmonisen orkesterin trumpetistina ja  Oscar-palkittuna, monipuolisena säveltäjänä, joka ennätti tehdä musiikin yli 130 elokuvaan.  

Hector Berlioz

Tampere Filharmonian perjantain kausisarjan konsertin päätti jo eilen torstaina (26.3.2015) klo 14 Iltapäivän sinfoniakonsertissa kuultu ranskalaisen säveltäjän, musiikkikirjailija ja kapellimestari Louis Hector Berliozin (s. 11.12.1803 La Cȏte-Saint-André ja k. 8.3.1869 Pariisi) Fantastinen Sinfonia, Episodi erään taiteilijan elämästä op. 14. Innostuneet ihmiset - nuo ikuiset nautinnon perään halajavat -  pääsivät perjantai-iltana melkoiselle ooppiumkierrokselle tässä viisiosaisessa sinfoniassa. Osat ovat järjestyksessä: I Unelmia, intohimoja, Largo - Allegro agitato e appassionato assai, II Tanssiaiset, Allegro non troppo, III Kohtaus maalla, Adagio, IV Marssi mestauspaikalle, Allegretto non troppo ja V Uni noitasapatista, Larghetto - Allegro. Tämä ranskalainen lääkäri-isän poika oli taitava huilisti ja kitaran soittaja, joka isäänsä miellyttääkseen aloitti ensin lääkärinopinnot Pariisissa. Pian opinnot vaihtuivat kuitenkin musiikkiin Pariisin konservatoriossa Jean-Franҫois Lesueurin ohjauksessa. Berliozin tuotanto kattaa n. nelisenkymmentä hyvin persoonallista teosta ja niistä varmaan tunnetuin lienee juuri Fantastinen Sinfonia vuodelta 1830. Hän kajosi myös oopperan maailmaan tekemällä kolme oopperaa: Benvenuto Cellini (1838), Béatrice ja Bénédict (1862)  sekä Troijalaiset (1863).

Illan varsinainen tähti, oma mainio Tampere Filharmoniamme venyi taas kerran mittaviin suorituksiin, josta salintäyteinen yleisö muisti kiitollisuudella heidät myös palkita runsain aplodein. Ylikapellimestarimme Santtu-Matias Rouvali yltyi myös - täysin ansaitusti - jakamaan kiitoksen sanoja täysiverisen orkesterimme ammattimaisesta tasosta ja loistavasta työilmapiiristä orkesterin sisällä sekä soittajien välillä vallitsevasta miellyttävästä ilmapiiristä.

Kaj Tapio Rautavaara 2- ja 4-vuotiaana.

Hilda Maria synnytti saunassa Kaj Tapio Rautavaaran 31-vuotiaana käydessään kotiseudulla Nokialla 8.3.1915. Tapion vanhemmat elivät viiden vuoden ajan avoliitossa, eikä Tapio lapsuusajastaan Heikki-isästä muista paljon muuta, kuin että isä oli hyvin vähän kotona ja hänen satunnaista lauluaan. Lopulta isä jättikin perheen ja 5-vuotiaana Tapio sai kasteen äidin nimiin avioliiton ulkopuolella syntyneenä. Kallion kirkossa kasteen suoritti Sörnäisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Kaarlo Vihtori Hurmerinta. Hilda ja Tapio asuivat Oulunkylässä palokunnan taloa vastapäätä, talossa, jonka alakerrassa oli leipomo; talo tuhoutui tulipalossa ja samoin äidin ja pojan koko maallinen omaisuus.

Tähän taloon Rautavaarat muuttivat Tampereelle tullessaan vuonna 1921.

Tapion ollessa 6-vuotias he muuttivat Tampereelle Rautatiekatu 2:een äidin Emmy-sisaren luokse asumaan puutaloon. Täällä poika jatkoi jo Oulunkylässä alkanutta kivien heittämistä vaihtelevalla menestyksellä. Vuoden sisällä heillä oli edessä Tampereella vielä kolme muuttoa; Rautatiekadun jälkeen Satamakatu 2, Kaivokatu 32 Alarannassa ja Ilmarinkatu 1 Tammelassa. Satamakatu 2 lähellä Pispalanharjua oli puutalo, jossa eli seitsemän perhettä. Jokaisen perheen käytössä oli oma huone, mutta keittiö oli yhteinen; keittiössä perheillä oli oma hella ja klapuja varten laatikko. Hilda-äiti elätti perheen ompelutyöllä ja Tapio keräsi mahakelkalla puita ja lastuja Pispalaa rakentavien kirvesmiesten jäljiltä. Täältä Rautavaarat pääsivät muuttamaan Ahosen perheen taloon Alarantaan. Seuraava osoite Tampereella oli puutalo Tammelassa, Ilmarinkatu 1, jossa syksyllä 1922 Tapio aloitti kansakoulunsa Tammelan koulussa. Rahaa Tapio alkoi tienata jo jouluna 1921 myymällä ovilla joulukortteja sekä lyijyblommeja keräämällä rautatiekiskoilta ja myymällä ne romukauppiaalle. Nälkä oli ainaisena vieraana, mutta Hilda sai kuitenkin vähävaraisena poikansa puhutuksi Johanneksen koulun ruoka-annoksille, jota koulupäivisin tarjottiin ateriakortin omaaville. Arkkitehti Georg Schreckin suunnittelema Tammelan kansakoulu vihittiin virallisesti käyttöön 12.10.1911 ja Tapion luokalla kävi koulua myös tuleva kirjailija Anni Kyllikki Heinonen, joka paremmin tunnetaan nimellä Anni Polva.

Tammelan kansakoulussa alkoi Tapio Rautavaaran koulutie.

Vesilahdella syntyneen papin Frans Kärjen ja Ester Kurvisen seitsenlapsisen perheen yhtenä poikana syntyi 3.12.1915 Nokian alueella Pirkkalassa myös säveltäjä Toivo Pietari Johannes Kärki, joka lapsuutensa vietti kyllä Laihialla ja Töysässä lähinnä isän työn vuoksi, mutta kävi koulunsa myöskin Tampereella. Frans Kärki osti perheelle kaksion puutalosta Tampereen Tammelasta osoitteesta Tammelankatu 15, jossa lapset kodinhoitajan avustamina kävivät koulunsa. Toivo Kärki valmistui Klassisesta Lyseosta ylioppilaaksi vuonna 1933. Sodan jälkeen Vellamonkatu 13:ssa asusti perheineen reilun kymmenen vuotta Tammelantorin läheisyydessä viihdetaiteilijoistamme Viipurin Kolikkoinmäellä 7.11.1918 syntynyt, sahalla työskennelleen Tyyne ja kivityömies Matti Ikävalkon esikoispoika, Jorma Ikävalko.

Tapio Rautavaara katsastamassa entisiä kotimaisemia.

Tapio Rautavaaran äidinäiti Eufrosina Esko vietti viimeisiä vuosiaan Nokialla Kankaantaustan kylässä Vihnusjärven rannoilla sijainneessa vanhainkodissa - vaivaistalossa, kuten vielä tuohon aikaan sellaisia kutsuttiin. Tapio Rautavaara vietti kesiään isoäitinsä hoteissa Nokialla ja täällä hän sai oppia isoäidiltään mm. monet arkkivisut ja kansanlaulut. Rautavaara siirtyi 9-vuotiaana jatkamaan opiskelua Tammelasta Aleksanterin kansakoulun kolmannelle luokalle, jossa häntä opetti Aukusti Järvenpää, napakka kasvattaja ja kuoromusiikin ystävä sekä kansanlaulujen kerääjä. Rautavaarankin laulunumero kohentui yhdeksään tuolloin. Rautavaara aloitti 10-vuotiaana kesätöiden teon Rautatiekirjakaupan Tampereen aseman kesäapulaisena, toisin sanoen siis lehtimyyjänä kaupustellen mm. Nyyrikkiä, Aamulehteä, Juttutupaa ja Kansan Lehteä. Paikkoja, missä Rautavara tuolloin lehtiä asiakkaille tarjosi, olivat ainakin Kauppahallin sisäänkäynnin edusta, Tampereen Teatterin nurkka ja Finlaysonin tehtaan portinpieli töiden loppumisen aikoihin. Tampereella Tapio koki myös elämänsä ensimmäiset elokuvaesitykset ja kohtasi mukulakiviä ajaneita umpipyöräisiä autoja - ensimmäiset arvatenkin Finlaysonin tehtaan kuorma-autoja. Muita nähtävyyksiä Tampereen katukuvassa olivat näihin aikoihin mm. Hono-Konstu ja lumppuja rattaillaan kuljettanut Raato-Karvari Pispalanharjulta.

Vasemmalla Tapio Oulunkylän tähden keihäänheittäjä ja oikealla Rautakirjan lehtimyyjänä.

Syksyllä 1925 Hilda-äiti päätti muuttaa takaisin Oulunkylään ja Tapio sai jäädä muuttoa odottamaan Rauhanniemen lastenkotiin kaksikerroksisen puutalon yläkertaan lähes vuoden ajaksi. Huoneessa oi majoitettuna yhdeksän poikaa ja Tapion sänky sijoittui ikkunan viereen. Poika ei unhoittanut koskaan ikävää, jonka vallassa omaa äitiään jäi lastenkotiin odottamaan ja ainakin välistä tuntui siltä, ettei hän enää näkisi äitiään. Usein ruokapöydässä lapset - varsinkin välipalan aikaan - suorastaan tappelivat siitä, kuka sai suurimman leivänpalan itselleen. Myöhemmin Tampereen vuosian muistellessaan Rautavaara on kertonut näistä vuosista jääneen vain muutamia painajaismaisia muistoja köyhyydestä ja sekava, kaunainen mielikuva ihmisten eriarvoisuudesta; oli punaisia ja valkoisia, työläisiä ja herroja, voittajia ja voitettuja, rikkaita ja köyhiä. Hän myös tunnusti puheeseensa jääneen loppuiäksi vivahde Pirkkalan murteesta.

Tampereen kaupunginvaltuusto oli jo 1830-luvulta alkaen suunnitellut Rauhanniemen vaivaistalon rakentamisesta Käpylän Koukkuniemeen, Lapinniemen perukoille, Näsijärven rantaan. Köyhäinhoidon kustannusten kasvaessa siirryttiin 1800-luvun puolivälissä huutokauppamenettelyyn, jossa vaivaiset sai hoitaakseen pienimmän tarjouksen jättänyt. Suurin osa kaupunkien vaivaisista siirtyi näin myös maaseudulle. 1870-luvun lopulla tuli voimaan uusi vaivaishoitoasetus, joka velvoitti kuntia huolehtimaan asukkaidensa hoidosta näiden vanhetessa. Asetuksen henki oli entistä tiukempi ja köyhyyden katsottiin johtuvan kunkin omista syistä. Hoito taas jaettiin pakolliseen ja harkinnanvaraiseen hoitoon ja köyhäinhoito siirrettiin seurakunnilta kuntien harteille. Kunnat olivat velvollisia auttamaan alaikäisiä, mielenvikaisia, pitkään sairastavia ja vanhuudenheikkoja. Työkykyisten avustaminen oli kuntien omassa kädessä ja heitä sai auttaa vain työtä vastaan. Siksi kunnat perustivat työlaitoksia tälle väelle. Vielä vuonna 1882 Tampereen kaupunginvaltuusto siirsi vaivaistalon rakentamista suurten kustannusten pelossa, mutta seuraavana vuonna - vuonna 1883 - hanke sai potkua melko yllättävälläkin tavalla.

Gustav Fredrik Ahlgren.

Tapahtumain kulku sai yllättävän käänteen, kun vakavarainen tukkukauppias ja vuonna 1845 syntynyt Gustav Fredrik Ahlgren kuoli melko pitkään sairastettuaan Tampereella 38-vuotiaana ja hän jätti jälkeensä sangen huomattavan omaisuuden, n. 700 000 mk. Gustav ei kotoaan ollut perinyt rahojaan, vaan hän oli hyvinkin vaatimattomista oloista lähtenyt yrittämään. Gustavin isä teki renkinä työtä Finlaysonin tehtaalla ja Gustav aloitti koulutiensä ns. mamsellin koulussa Finlaysonilla. Täältä oppilaat yleensä siirtyivät suoraan sopivaan ikään tultuaan töihin tehtaan puolelle, mutta Gustav suoriutui harjoittelijaksi tehtaan konttoriin. Hän ei myöskään jättänyt koulun käyntiä siihen, vaan vielä myöhemmin suoritti Turun kauppakoulun kurssin ja sai järjestettyä itsensä kauppias Hildénin palvelukseen. Tämä toimelias nuorimies perusti yhdessä ystävänsä Johan Blomin kanssa oman sekatavarakaupan vuonna 1870 ja vain kolme vuotta myöhemmin hänellä oli 28-vuotiaana oma erittäin mainiosti menestyvä tukkukauppa Tampereella. Paitsi osaamista ja taitoja liike-elämässä tämä nuorimies osoitti myös monipuolista aktiivisuutta yhteisten asioiden hoidossa toimimalla mm. kunnanvaltuuston jäsenenä ja rahatoimikamarin puheenjohtajana. Nämä ajat olivat myös kiihkeitä kieliriitojen aikoja ja Gustav oli myös aktiivinen suomen kielen puolesta taistelija.

 

Tämä mainio kanssaihmisistä välittäjä, liikemies ja merkittävä hyväntekijä testamenttasi lähes koko jälkeensä jättämänsä omaisuuden esimerkillisesti sosiaalisiin ja sivistyksellisiin tarkoitusperiin. Näin Tampereen kaupunki sai pesämunan - n. 150 000 mk - kauan odotettuun ensimmäiseen omaan sosiaaliseen hoitolaitokseen. Kaupunki oli varannut vaivaistalolle paikan asutun kaupungin ulkopuolelta Lapinniemen alueelta, Koukkuniemestä ja talon vihkiäisiä juhlittiin jo vuoden päästä rakennustöiden alkamisesta 1.11.1886. Ulkorakennuksessa sijainneet makasiini, talli, navetta sekä saunarakennus rakennettiin Näsijärven rantaan ja tontille tulivat myös päärakennus, sairashuone ja talousrakennus, josta löytyivät konttori, keittiö ja ruokasali. Päärakennuksessa oli tilat n. 200 potilaille ja heidät majoitettiin isoihin saleihin. Myöhempinä vuosina alueelle sijoittui vielä uusia rakennuksia esim. vuonna 1893 lastenkoti, vuonna 1902 mielisairaala ja vuonna 1906 työlaitos. Alun alkujaan Koukkuniemen vaivaistaloon tuli hoidokeiksi lapsia, aikuisia ja vanhuksia, jotka eivät suoriutuneet jokapäiväisestä elämästä omin avuin. Sosiaalihuollon kehittyessä vuosien saatossa asiakaskunnasta jäivät lapset, mielisairaat ja työtä tarvitsevat pois. Paikan nimikin on historian aikana muuttunut ollen välillä kunnalliskotina, nykyiseen muotoonsa Koukkuniemen vanhainkodiksi.

Tampereelta Rautavaarat asettuivat syksystä 1926 asumaan Oulunkylän kartanon rengin edulliseen vuokramökkiin, kun äiti sai kartanosta myös työpaikan. Nokialla 6.1.1884 syntynyt Hilda Maria Rautavaara poistui joukostamme 8.10.1965 Helsingissä ja Tapio Rautavaara tuli maallisen tiensä päähän kotonaan Oulunkylässä 25.9.1979 klo yksi yöllä saatuaan aivoverenvuodon uimahallissa edellisenä päivänä sattuneen kaatumisen vuoksi. Tapio Rautavaaran maalliset jäännökset lepäävät Malmin hautausmaalla.

Tapio Rautavaara © Esa Hakala

Malmin hautausmaa.

Maestro Roger Bobo johtaa edestä.

Tampere Filharmonian käyrätorvensoittajat Jouni Suuronen (vas.), Jaakko Välimäki ja Pasi Tiitinen.

 

Enhän mä valvo soittoni myötä, muuta kuin viikon seitsemän yötä. Pirttiä vaihdan, mutta en työtä, penkillä pelimannin! 8.6.1938 syntynyt amerikkalainen tuubavirtuoosi ja messinkipedagogi Roger Bobo kunnioitti läsnäolollaan tänään lauantaina 21.3.2015 Tampere-talon studiossa Tampere Filharmonian puhallinsoittajia harjoituttamalla omalla mestarikurssillaan Linzin lähellä pienessä Ansfeldenin pikkukaupungissa 4.9.1824 syntyneen Joseph Anton Brucknerin (k. 11.10.1896 Wien) Sinfoniaa nro 7. Roger Bobo asustaa nykyisin Japanin Tokiossa ja jakaa maailmalla haluttujen mestarikurssien lisäksi oppejaan Musashinon Academy of Musicissa. Hän on myös kysytty erilaisten kokoonpanojen johtajana moneen paikkaa. Tässäpä vielä malliksi muutama orkesteri maailmalta, joiden kanssa hän on "kynsiään" teroittanut: Rochester Philharmonic Orchestra (1956-62), Concertgebouw Orchestra Amsterdam (1962-64) ja Los Angeles Philharmonic (1964-89). Torstaina 2.4.2015 klo 19 Sinulla on oiva tilaisuus Tampere Filharmonian konsertissa Tampere-talon Suuressa salissa päästä kuulemaan mestarikurssin hedelmiä, kun Radion Sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu saapuu johtamaan maanmainiota orkesteriamme ja konsertin loppuosan täyttää juuri tämä tänään harjoitettu Brucknerin 7. Sinfonia.

 

 

Ville Komppa johdatteli torstaina 12.3.2015 klo 16.30 Musiikkitalon harjoitussali Paavossa taideyliopisto Sibelius-Akatemian järjestämässä luentosarjassa "Tunne orkesterisi", jossa illan esitelmöitsijänä loisti säveltäjä Kalevi Aho. Salin yleisö ryhdistäytyi hartaudella kuuntelemaan luentoa aiheesta: Ikkunoita avataan Suomessa - vaikutteita maailmalta. Musiikkinäytteitäkin oli kuultavaksi harvemmin kuulluista teoksista. Luento kävi läpi suomalaisia säveltäjiä Sibeliuksen varjossa ennen toista maailmansotaa, sen aikana ja vähän jälkeenkin. Oman käsittelynsä luennossa ansaitusti saivat mm. Erkki Melartin (1875-1937), Selim Palmgren (1878-1951), Leevi Madetoja (1887-1947), Aarre Merikanto (1893-1958), Väinö Rautio (1891-1945), Ernest Pingoud (1887-1942)ja Uuno Klami (1900-1961). Musiikkinäytteinä soivat esim. Finaali Sinfoniasta nro 5 (1916 Melartin), Traumgesicht (1910 Melartin), 1. osa Sinfoniasta nro 3 (1926 Madetoja), Fantasia orkesterille (1926 Aarne Merikanto), Antigone (1922 Väinö Rautio), Baletti Suurkaupungin kasvot (1937 Pingoud) ja Kalevala-sarja, Maan synty (1932-43 Klami).

 

Legenda jo herätessään, Michel Legrand.

 

Helsingin Musiikkitalo.

 

Säveltäjä Gabriel Faurén (s. 12.5.1845 Pamiers ja k. 4.11.1924 Pariisi) oppilaana jo Pariisin konservatoriossa tunnettiin ranskalainen säveltäjä ja orkesterinjohtaja Raymond Legrand (s. 23.5.1908 Pariisi, k. 25.11.1974 Nanterre). Raymond Legrand muistetaan ehkä parhaiten sävellyksistään ja sovituksistaan Ray Venturan orkesterille ja myöhemmin hän kunnostautui oman orkesterinsa johtajana ja elokuvamusiikin tekijänäkin. Tunnetuin Raymond Legrandin musiikin siivittämä elokuva lienee Mademoiselle Swing vuodelta 1942, jonka ohjasi Richard Pottier. Raymond Legrandin oman orkesterin solisteina nähtiin aikoinaan mm. Iréne de Trébert, Tino Rossi, Maurice Chavalier ja Georges Guétary. Raymond Legrandin ensimmäinen puoliso oli Marcelle der Mikaelian (s. 31.10.1909, k. elokuussa 1978) ja tästä avioliitosta syntyi Pariisissa 24.2.1932 poika, Michel Legrand, josta kehkeytyi isäänsäkin kuuluisampi säveltäjä ja kapellimestari.

Gabriel Fauré.

 

Raymond Legrand. 

Michel Legrand - opiskeli hänkin samaisessa Pariisin konservatoriossa - on ollut uransa aikana mukana tekemässä toista sataa albumillista musiikkia ja tiistaina 17.3.2015 klo 19 Michel Legrand konsertoi Helsingin Musiikkitalossa Helsingin kaupunginorkesterin ja UMO Jazz Orchestran 40-vuotisjuhlakonsertissa vieraana. Konserttiin hän tuo mukanaan trionsa, jossa soittavat François Laizeau (rummut) ja Pierre Boussaguet (basso). Konsertti-iltaa Musiikkitalossa johtaa vuodesta 2008 Metropole Orkestin vierailevana johtajana ja elokuusta 2013 ylikapellimestarina toiminut Jules Buckley (s. 8.1.1980 Lontoossa). Nuori säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Buckley oli jo vuonna 2004 perustamassa The Heritage Orchestra-nimistä kamarikokoonpanoa yhdessä Chris Wheelerin kanssa.

Jules Buckley.

Vuonna 1964 Michel Legrand kohosi maailmalla suureen suosioon säveltämällä musiikin Jacques Demyn elokuvaan Cherbourgin sateenvarjot ja vuonna 1967 Demyn elokuvaan Rochefortin tytöt. Etupäässä Legrand tunnetaankin juuri elokuvasäveltäjänä ja hän on työskennellyt pitkän uransa aikana Hollywoodissa elokuvien parissa monet vuodet. Muita Legrandin musiikilla vuorattuja elokuvia ovat mm. Norman Jewisonin elokuva Thomas Crownin tapaus - josta muistetaan ainakin The Windmills of Your Mind, joka levytettiin myös suomeksi nimellä Samanlainen onni -, Jean-Luc Godardille elokuvaan Nainen on aina nainen vuonna 1961 tehty musiikki, Joseph Loseylle The Go-Between - Sanansaattajaan tehty musiikki vuonna 1971, Clint Eastwoodin Breezy-elokuvan musiikki vuodelta 1973, Orson Wellesin V niin kuin väärennös vuodelta1974, Peter Huntin animaatioelokuvaan Gulliverin retket vuonna 1975, Jacques Demyn Lady Oscar elokuvaan vuonna 1978, Louis Malelle musiikin elokuvaan Atlantic City vuonna 1980, Robert Altmanille elokuvaan Prêt-a-Porter vuonna 1994, Daisy von Scherler Mayerille elokuvaan Madeline vuonna 1998 ja Thierry Binistille musiikki vuonna 2000 valmistuneeseen elokuvaan Tyttö ja sininen polkupyörä. Kolmasti Michel Legrand on saanut kunniaa parhaan musiikin Oscar-palkinnolla; ensin elokuvalla Thomas Crownin tapaus ja sävelmällään The Windmills of Your Mind, sitten elokuvalla Kesä '42 ( ohjasi Robert Mulligan vuonna 1971) ja vihdoin musiikillaan elokuvaan Jentl (ohjasi Barbra Streisand vuonna 1983). Ehdolle Oscar-palkinnon saajaksi Michel Legrand on nimetty peräti 13 kertaa ja sen lisäksi hänet on palkittu viisi kertaa Grammy-palkinnolla. Vuonna 1990 Michel Legrand sai uskomattomasta urastaan muistokseen paikan Songwriters Hall of Famessa - New Yorkissa vuodesta 1969 asti jaettu lauluntekijöiden kunniagalleria, joka vuosittain palkitsee ansioituneita lauluntekijöitä.

Miles Davis ja Michel Legrand.

Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että tiistaina 17.3.2015 klo 19 kokoontuu Helsingin Musiikkitalossa melkoinen joukko musikaalista väkeä juhlistamaan Michel Legrandin vierailua Helsingin kaupunginorkesterin ja 40 vuottaan juhlivan UMO Jazz Orchestran juhlakonsertissa. Menestystä ja viehkeitä musiikkituokioita koko musiikkiväelle!

Michel Legrand © Esa Hakala

Eläintarhan kansakoulussa opiskeli myös Olavi Virta.

Olavi Virta - Eläinpuiston kansakoulusta päästyään - hakeutui sähkömiehen oppiin Strömbergille ja pääsi näin kunniallisiin töihin sähkömieheksi. Olavi Virran työura Strömbergillä jäi kuitenkin vain pätkätöiksi, sillä hän oli yrityksen palveluksessa kuuteen eri otteeseen vuosina 1929-1938 ollen välillä pitkähköjä aikoja ilman työtä. Armeijan harmaisiin Olavi Virta astui 7.5.1936 suorittaen varusmiespalveluksensa Sorvalin viestipataljoonassa, Suomen kansainvälisimmässä kaupungissa  Viipurissa. Varusmiespalvelus päättyi 20.7.1937 ja Olavi palasi taas Helsinkiin vaihteeksi Strömbergille sähkömiehen töihin - ainakin väliaikaisesti. Mielessä siinsi jo ainakin ajatus muusikon uralle antautumisesta ja tätä ajatellen hän oli jo armeija-aikanaan ostanut itselleen kitaran.

Strömbergin tehdas Pitäjänmäellä 1935.

Olavi Virta kartoitti muusikkojen työtilannetta ja poikkesi Esplanadilla Rytmimusiikeriyhdistyksen toimistolla, jossa sai kuulla, että Rainbow-orkesteri etsi itselleen laulusolistia. Rainbow-orkesteri oli perustettu vuonna 1929, kun neljä helsinkiläistä Maalarien Tapetti-, Matto- ja Väriliikkeessä työskennellyttä amatöörimuusikkoa lyöttäytyi yhteissoitantaan. Suurta huutoa olivat tuohon aikaan tanssiorkestereille annettavat vieraskieliset nimet, kuten Ramblers, Amarillo, Bellacord ja Dallapé.

 

 Viestimies Virta Viipurissa.

Rainbow-orkesteri soitteli alkujaan Dallapé-orkesterin ohjelmasta tuttuja kappaleita korvakuulolta. Kun orkesteriin liittyi armeijan sotilasmuusikon koulutuksen saanut saxofonisti ja klarinetisti Harald Österberg, muuttui meininki orkesterissa; kaikki soittajat joutuivat opettelemaan nuotit. Kun orkesterin taso nousi, se sai myös esiintymisiä enenevässä määrin parempiin paikkoihin ja orkesteriin liittyi nyt myös ammattimuusikoita. Vuonna 1931 Rainbow-orkesterin käytössä oli kattavasti painettuja sovituksia ja vuonna 1933 orkesteri mainittiin jo Suomen Kuvalehden viihde-elämää käsittelevässä artikkelissa. Tämän orkesterin laulusolistiksi pääsi nyt Olavi Virta läpäistyään koelaulun.

Rainbow-orkesteri solistinaan Olavi Virta.

Rainbow-orkesterissa soitti myös -kuten johonkin aikaan myös Dallapén riveissä - soolotrumpetisti, orkesterinjohtaja, säveltäjä ja sovittaja Olavi August Koskela, joka syntyi 28.3.1912 Seinäjoella. Soitonopetuksen ohella Olavi Koskelan varsinainen päätyö oli vuosina 1952-1972 Radion Viihdeorkesterin ja Radion Sinfoniaorkesterin trumpetistin toimi, josta hän jäi eläkkeellekin. Vuonna 1951 Olavi Koskela perusti omaa nimeänsä kantaneen suositun orkesterin, joka yleensä esiintyi hyvissä paikoissa Helsingissä, kuten Linnanmäellä, Vanhalla Ylioppilastalolla, Ostrobotnialla tai  Hämäläisten talolla. Swing oli jysähtänyt ilmeisesti Koskelaan jäädäkseen ja Glenn Miller-tyylisiä sovituksia on taltioitu tältä orkesterilta jopa levyille, joissa yleensä laulusolistina on Olavi Virta.

Monitoiminen Kaarlo Valkama.

Koskelan orkesterin levysovituksista vastasivat joko Göran Ödner tai Kaarlo Armas Valkama (s. 16.9.1908 Helsingissä ja k. 29.7.1980 Helsingissä). Kaarlo Valkama oli multi-instrumentalisti, säveltäjä ja lukemattomien sovitusten tekijä, joka Toivo Kärjen tullessa turkulaiseen Ramblers-orkesteriin opetti Toivolle myös sovittamisen saloja. Muiden toimiensa ohessa Kaarlo Valkama myös opetti ja soitti alttoviulua Helsingin kaupunginorkesterissa. Olavi Koskela oli myös ensimmäisiä Suomen Trumpettikillan kunniajäseniä Eugen Malmsténin, Lauri Ojalan ja Yrjö Syrjälän ohella. Vuosina 1969-1979 - oman orkesterinsa toiminnan päätyttyä vuonna 1964 - Olavi Koskela johti Helsingin työväenyhdistyksen puhallinorkesteria. Hän ennätti myös johtaa Helsingin NMKY:n Big Bandiä, Helsingin liikennelaitoksen soittokuntaa ja Postin sinfoniaorkesteria monia vuosia.

Rainbow-orkesterin vakisoittopaikkoja oli Valkoinen sali Aleksanterinkadun ja Katariinankadun kulmassa. Orkesteri esiintyi parhaimmillaan 10-miehisenä tyylikkäästi smokkiin pukeutuneina ja monipuolista ohjelmistoa esitettiin Valkoisessa salissa neljänä iltana viikossa. Enimmäkseen orkesterin kappaleet olivat englanninkielisiä ja Olavi Virta imi vaikutteita esim. Bing Crosbyn tyylistä kuuntelemalla ulkomaisia radiokanavia ja seuraamalla elokuvia. Orkesteri innostui jopa tilaamaan menestyskappaleiden sovituksia Englannista asti. Orkesterinjohtaja Harald Österberg lähetti Olavi Virran paikallistuntemuksensa vuoksi Viipuriin tekemään ennakkojärjestelyjä, koska orkesteri oli päättänyt tehdä konserttimatkan kaupunkiin. Österberg antoi Virralle 5000 markkaa matkaan rahaa, mutta Virta palasikin viikon kuluttua matkaltaan ilman rahoja ja ilman ainuttakaan keikkaa orkesterille. Olavi pesti tässä Rainbow-orkesterissa kesti noin kaksi vuotta, kunnes talvisota vei laulajan rintamille.

Savikiekkolevyn etiketti.

Olavi Virta levytti ensimmäisen kerran ollessaan 23-vuotias. Säveltäjä ja pianisti Tauno Marttinen tarjosi Virran levytettäväksi omaa sävellystään Syysserenadi, joka levytettiin Marttisen johtaman lahtelaiselle levytysstudiolle (Suomen Soitin) ja levytys tehtiin ilmeisesti marraskuussa 1938 Helsingissä (tarkka levytyspäivä ei ole tiedossa). Levy tehtiin kuitenkin Odeon-levymerkille ja Suomen Soittimen levytyskokoonpanossa soitti 13-miehinen orkesteri johtajanaan Tauno Marttinen. Tässä levytyssessiossa ikuistettiin samalla yhdeksän kappaletta; kolme valssia, kolme tangoa, yksi foxtrot ja kaksi hidasta foksia. Olavi Virta muisteli vuoden 1963 lehtihaastattelussaan seuraavasti: "Ensimmäistä levyäni kuunnellessani olin lentää peräpeililleni. Se oli kamala tekele, sinä oli epäonnistunutta kaikki, äänitys, orkesteri ja minä."

Nuorena 22-vuotiaana 5.4.1916 Pietarissa syntynyt Kauko Käyhkö (k. 8.4.1983 Espoossa) tuli Dallapé-orkesteriin kitaristiksi ja sittemmin laulajaksi keväällä 1938 noin neljäksi vuodeksi. Samaan aikaan hän opiskeli laulua oopperalaulaja Toivo Loukon ohjauksessa. Tämä rakennusmestari, muusikko, näyttelijä ja laulaja työskenteli Martti Jäppilän luottomiehenä orkesterin toimistossa tehden sanoja ja säveliä orkesterin käyttöön. Ensimmäisen levytyksensä Dallapén solistina Käyhkö lauloi levylle kappaleen Mustalaisvalssi. Olavi Virta oli myös Dallapén miehiä; käytyään saamassa vuodesta 1933 soitonopetusta orkesterin opistossa Heimolassa, hänet nähtiin 1939 orkesterin kitaristina ja solistina. Kaisaniemenkatu 7:n toisessa kerroksessa oli 1932 aloittanut olympiapainija Väinö Kokkisen johtama ravintola Lepakko. Michiganissa 19.6.1907 syntynyt Bruno Artur Laakko (k. 12.12.1989 Michiganissa) rantautui Amerikasta Suomeen ja häntä kuvailtiin älykkääksi, miellyttäväksi, sivistyneeksi ja erittäin taitavaksi muusikoksi. Hän toi mukanaan 80 amerikkalaistyylistä sovitusta ja hienot instrumentit. Sotavuosina Laakko palasi synnyinmaahansa toimien mm. musiikinopettajana Marylandissa. Lepakosta tuli Dallapé orkesterille yli vuodeksi vakituinen soittopaikka. Käpylän työväentalolla levytettiin kahdessa päivässä elokuun alussa 1939 Dallapé-orkesterin ystävällisellä avustuksella Olavi Virran laulaessa solistina 36 levypuolta, joiden etiketeissä ilmoitetaan kuitenkin orkesteriksi Lepakot ja levymerkki oli Columbia. Tämä johtui levytyssopimuksesta, joka sitoi Dallapén levyttämään ainoastaan PSO:n levymerkille tuolloin.

Olavi Virta ihailee ensimmäistä äänilevyään.

Bruno Laakko oli kehunut Columbia-levymerkin Suomen oikeuksia omistavalle Niilo Saarikolle Olavi Virran laulajankykyjä ja sai tämän vakuuttuneeksi. Levytys tehtiin 100%-ottona yhdellä mikrofonilla, jolloin levytyksen täytyi onnistua aina kerrasta. Äänittäjä ja äänityskalusto tulivat Saksasta. Orkesterinjohtaja Bruno Laakko on muistellut myöhemmin: "Se oli reilua peliä - kerrasta poikki. Eikä muistaakseni ainakaan Virran takia yhtään kappaletta tarvinnut pistää uusiksi." Orkesteri levytti lisäksi vielä kappaleet Alexander's Ragtime Band ja Kissa vieköön, jonka levylle laulaa luikautti Bruno Laakko. Virran laulettaviksi Laakko hivutti vielä musikaalisävelmät Teetä kahdelle ja Ruusuhuone. Tuolloin levytetyt kappaleet julkaistiin myyntiin vähitellen vuosien 1940-42 aikana. Ainakin Virran tangolevytykset tuolloin jäivät vielä etäälle hänen parhaista ajoistaan, sillä niissä kuulsi selvää epävarmuutta ja -puhtautta vielä tuolloin. Olavi Virran ja Niilo Saarikon yhteistyö jatkui myöhemmin vielä intensiivisenä; alkuun Saarikko pestasi Virran työhön Levytukun myymälään vajaaksi neljäksi kuukaudeksi ennen talvisodan väliin tulemista. Täältä levykaupasta Virta ammensi ilmeisesti itselleen oppia omaa musiikkikauppaansa varten, joka sitten vuosia myöhemmin toimi Helsingin keskustassa osoitteessa Mannerheimintie 14.

Orkesterinjohtaja Bruno Laakko.