sunnuntai 15. maaliskuuta 2015


Legenda jo herätessään, Michel Legrand.
 
Helsingin Musiikkitalo.
 
Säveltäjä Gabriel Faurén (s. 12.5.1845 Pamiers ja k. 4.11.1924 Pariisi) oppilaana jo Pariisin konservatoriossa tunnettiin ranskalainen säveltäjä ja orkesterinjohtaja Raymond Legrand (s. 23.5.1908 Pariisi, k. 25.11.1974 Nanterre). Raymond Legrand muistetaan ehkä parhaiten sävellyksistään ja sovituksistaan Ray Venturan orkesterille ja myöhemmin hän kunnostautui oman orkesterinsa johtajana ja elokuvamusiikin tekijänäkin. Tunnetuin Raymond Legrandin musiikin siivittämä elokuva lienee Mademoiselle Swing vuodelta 1942, jonka ohjasi Richard Pottier. Raymond Legrandin oman orkesterin solisteina nähtiin aikoinaan mm. Iréne de Trébert, Tino Rossi, Maurice Chavalier ja Georges Guétary. Raymond Legrandin ensimmäinen puoliso oli Marcelle der Mikaelian (s. 31.10.1909, k. elokuussa 1978) ja tästä avioliitosta syntyi Pariisissa 24.2.1932 poika, Michel Legrand, josta kehkeytyi isäänsäkin kuuluisampi säveltäjä ja kapellimestari.

Gabriel Fauré.
 

Raymond Legrand




Michel Legrand - opiskeli hänkin samaisessa Pariisin konservatoriossa - on ollut uransa aikana mukana tekemässä toista sataa albumillista musiikkia ja tiistaina 17.3.2015 klo 19 Michel Legrand konsertoi Helsingin Musiikkitalossa Helsingin kaupunginorkesterin ja UMO Jazz Orchestran 40-vuotisjuhlakonsertissa vieraana. Konserttiin hän tuo mukanaan trionsa, jossa soittavat François Laizeau (rummut) ja Pierre Boussaguet (basso). Konsertti-iltaa Musiikkitalossa johtaa vuodesta 2008 Metropole Orkestin vierailevana johtajana ja elokuusta 2013 ylikapellimestarina toiminut Jules Buckley (s. 8.1.1980 Lontoossa). Nuori säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari Buckley oli jo vuonna 2004 perustamassa The Heritage Orchestra-nimistä kamarikokoonpanoa yhdessä Chris Wheelerin kanssa.

Jules Buckley.

Vuonna 1964 Michel Legrand kohosi maailmalla suureen suosioon säveltämällä musiikin Jacques Demyn elokuvaan Cherbourgin sateenvarjot ja vuonna 1967 Demyn elokuvaan Rochefortin tytöt. Etupäässä Legrand tunnetaankin juuri elokuvasäveltäjänä ja hän on työskennellyt pitkän uransa aikana Hollywoodissa elokuvien parissa monet vuodet. Muita Legrandin musiikilla vuorattuja elokuvia ovat mm. Norman Jewisonin elokuva Thomas Crownin tapaus - josta muistetaan ainakin The Windmills of Your Mind, joka levytettiin myös suomeksi nimellä Samanlainen onni -, Jean-Luc Godardille elokuvaan Nainen on aina nainen vuonna 1961 tehty musiikki, Joseph Loseylle The Go-Between - Sanansaattajaan tehty musiikki vuonna 1971, Clint Eastwoodin Breezy-elokuvan musiikki vuodelta 1973, Orson Wellesin V niin kuin väärennös vuodelta1974, Peter Huntin animaatioelokuvaan Gulliverin retket vuonna 1975, Jacques Demyn Lady Oscar elokuvaan vuonna 1978, Louis Malelle musiikin elokuvaan Atlantic City vuonna 1980, Robert Altmanille elokuvaan Prêt-a-Porter vuonna 1994, Daisy von Scherler Mayerille elokuvaan Madeline vuonna 1998 ja Thierry Binistille musiikki vuonna 2000 valmistuneeseen elokuvaan Tyttö ja sininen polkupyörä. Kolmasti Michel Legrand on saanut kunniaa parhaan musiikin Oscar-palkinnolla; ensin elokuvalla Thomas Crownin tapaus ja sävelmällään The Windmills of Your Mind, sitten elokuvalla Kesä '42 ( ohjasi Robert Mulligan vuonna 1971) ja vihdoin musiikillaan elokuvaan Jentl (ohjasi Barbra Streisand vuonna 1983). Ehdolle Oscar-palkinnon saajaksi Michel Legrand on nimetty peräti 13 kertaa ja sen lisäksi hänet on palkittu viisi kertaa Grammy-palkinnolla. Vuonna 1990 Michel Legrand sai uskomattomasta urastaan muistokseen paikan Songwriters Hall of Famessa - New Yorkissa vuodesta 1969 asti jaettu lauluntekijöiden kunniagalleria, joka vuosittain palkitsee ansioituneita lauluntekijöitä.

Miles Davis ja Michel Legrand.

Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että tiistaina 17.3.2015 klo 19 kokoontuu Helsingin Musiikkitalossa melkoinen joukko musikaalista väkeä juhlistamaan Michel Legrandin vierailua Helsingin kaupunginorkesterin ja 40 vuottaan juhlivan UMO Jazz Orchestran juhlakonsertissa. Menestystä ja viehkeitä musiikkituokioita koko musiikkiväelle!

Michel Legrand © Esa Hakala

Ei kommentteja: