Järvensivun tila.

Valveutunut lukijani saattaa muistaa hyvinkin vuoden 2013 syyskuulta kirjoitukseni Messukylästä ja sen erinäisistä vaiheista historian saatossa. Jos jostain syystä asia kuulostaa vieraalta, voit korjata tilanteen käymällä blogissani lukemassa em. artikkelin; blogini osoite on: esahakala.blogspot.com; tarinan päivämäärä blogissa on 7.9.2013.

Aion nyt liittää tähän Messukylän tarinaan jenkan jatkoksi lisää paikallista Tampereen historiaa menneiltä vuosilta ja vien seuraavassa muistelossa lukijani Järvensivun maisemiin, aivan kauniin kaupunkimme keskeisiin paikkoihin. Paikkaa (Järvensivua) on toisinaan kutsuttu myös pikku Pispalaksi ja ns. yhtymäkohtiahan ei ole vaikea löytää; harjumaisemiin lähinnä köyhällistön rakentamat puutalot ilman kaava-aluetta, jne.

Vilhelmiina ja Heikki Ahlgren perheineen.

Messukylän jakokuntaan ovat kuuluneet pääkylän lisäksi Nekala, Otavala, Järvensivu, Hallila, Juva ja Haihara. Aivan oman jakokuntansa muodosti Takahuhdin suuri kylä ja sillä ei näyttäisi olleen mitään suurempia riitoja rajoista Messukylän kanssa. Eräässä vuoden 1753 kihlakunnantuomiossa mainitaan Tammerkosken, Messukylän ja Takahuhdin jakokuntien rajojen yhtyvän Wenhenkumomaksi nimetyssä paikassa, joka on sittemmin paikannettu rajapyykkinä lähelle Vuohensiltaa; täällä Vuohenoja laskee Iidesjärveen aivan järven koillispäässä. Syyskuussa 1681 on laamanninkäräjillä Messukylän ja Takahuhdin rajan linjausta käsitelty Palvaanniemen kohdalla. Takahuhtilaisia ilmeisesti kiinnosti pääsy Iidesjärven kala-apajile, mutta Messukylän miehet jämäkästi näyttivät rajapaikan olleen pohjoisempana kumollaan olevaa venettä muistuttavassa paikassa - josta kyllä kivinen rajapyykkikin löytyi tuolloin.

Järvensivun varhaisemmat tiedot liittyvät kiinteästi jälleen kirkonkäyntiin. 1400-luvulta Messukylä on palvellut Pirkkalaa ensin puukirkollaan kappeliseurakuntana ja papin tarpeisiin täytyi saada virkatalo, joten sellainen järjestyi Messukylään kuuluvasta Järvensivun talosta. Vuoteen 1557 asti Järvensivun pappilan maat kuuluivat kirkolle ja tuolloin kruunu - kruununvouti Niilo Ingenpojan avustuksella - otti taas maat takaisin. Nyt tilan maita alkoi viljellä Matti Envaldinpoika. Vuonna 1554 Niilo Ingenpoika huomautti tileissään: "Edelleen on eräs lampuoti Messukylän kappelin luona, ja hän on tähän mennessä ollut pappila eikä ole vielä joutunut verolle." Järvensivun kylä (Jerffuensiw) on ollut alkuaan papinmanttaaliluettelossa ja siellä oli kaksi viljelijää, toisen lisänimenä oli vuodesta 1556 Landboodila ja toisen vuodesta 1584 Lampoila. Vuonna 1588 maat palautuivat jälleen kirkolle, kun laamanninsijainen Hartvig Henrikinpoika 31.10.1588 Pirkkalan käräjillä sai todistajilta kuulakseen tilan pitkään kuluneen Messukylän kappelin alaisuuteen ja sen pappien saaneen sieltä ylöspidon käydessään suorittamassa palveluksiaan kappeliseurakunnassa. Rahvas pyysi käräjillä vielä nöyrästi, että "se saisi saman tilan kappelin alle niin kuin se vanhuudestaan oli ollut, jotta pappi siitä saisi elantonsa, koska sikäläinen rahvas on varaton hankkimaan papille ruokaa ja olutta".

Kalevantietä

Nämä kaksi Lampolan tilaa yhdistyivät vuonna 1590 Järvensivun tilaksi, jolla oli maita vielä Iidesjärven takanakin. Kun Messukylä itsenäistyi 1630-luvulla omaksi seurakunnaksi, ei Järvensivua enää tarvittu pappilaksi ja se jatkoi tavallisena tilana, myöhemmin vielä rusthollina eli ratsutilana. 1700-luvun lopulla tilan ollessa Erkki Järvensivun hallinnassa se oli jo Messukylän neljänneksi vaurain tila. Vuonna 1794 isojaossa tila kuitenkin jaettiin kahteen osaan; Iidesjärven pohjoispuolelle jäi Järvensivun tila ja eteläpuolelle Nekalan tila.

Aitolahdesta Lampun talon poika, Henrik "Heikki" Ahlgren saapui Järvensivulle ensiksi vuokralaiseksi. Hän ihastui Järvensivun tilan omistajan, värjärimestari Fagerströmin ottotytär Vilhelmiinaan. Vuonna 1886 Heikki sai lopulta myös Järvensivun tilan nimiinsä. Tilan päärakennus sijaitsi Järvensivuntie 10:n paikalla ja päärakennus oli poikittain rautatien ja tien välissä, mutta tilan ulkorakennuksia sijaitsi myös sekä tien toisella puolella että rautatien takana pelloilla. Vilhelmiina ja Heikki Ahlgrenin avioliitosta syntyi seitsemän lasta ja Vilhelmiina eli vuoteen 1910 asti, kun taas Heikki asusti loppuelämänsä Koivulassa (Järvensivuntie 26) vuoteen 1925 Järvensivun tilan myytyään. Kun Tampereen kaupungin kasvun tieltä haluttiin Kyttälän laitakaupungin hökkelikylä ja sen köyhä väestö siistiä toisaalle häätämällä heidät vuonna 1892, kävi Heikki Ahlgrenin näitä vähäväkisiä kovasti sääli ja hän päätti tehdä jotakin. Hän oli itsekin työelämää saanut maistaa ajurina Pellavatehtaalla. Koska hänen tilansa jyrkkä harjumaa mäntyrinteineen ei soveltunut viljelykseen, hän päätti tarjota maataan vuokratonteiksi mm. häädetyille.

Ennen kuin tontteja lohkottiin Järvensivun harjumaisemista oli Ahlgrenin perheen lisäksi alueella jokunen mökki jo olemassa. Vuohenojan päässä kuului Messukylän Vilusen maihin Puhoon (Puhon) torppa, joka sijaitsi n. 100 m Järvensivun koulusta Messukylään päin. Puhon maista oli lohkottu myös jokin tontti, jota asusti mm. ratavartija Malmi. Järvensivun ja Pinnin välimaastossa sijaitsivat Pinnin suutari Vesslundin mökki, Laxin mökit, Pihka-Heikin ja Vakkerin mökki nykyisen Viinikanojan sillan kupeessa. Ensimmäinen henkilö, joka Järvensivulta vuokrasi vuokratontin oli Verkatehtaan työläinen Herman Girs. Tämä Girsin n. 600 neliön tontti oli suunnilleen osoitteessa Järvensivuntie 31. Ennen kuin Kyttälää kerittiin purkaa oli ensimmäiset vuokrasopimukset saatu aikaan ja niiden määrä ennätti kasvaa lähes sataan Järvensivua liitettäessä Tampereen kaupunkiin vuonna 1922. Kuitenkin kirkollinen yhteys Tampereeseen oli alkanut jo 28.12.1917. Kaupungilla oli mahdollisuus jo vuonna 1899 ostaa 400 000 markalla Järvensivu, mutta kauppoja ei kuitenkaan syntynyt tuolloin. Näin kaupunki joutui vuonna 1922 liittämään ensimmäisen kerran Suomessa yksityisen omistamaa maata alueeseensa. Mm. tämän takia kyläläiset kuljettivat talousvesiään pitkin rinnettä vielä pitkään ja kunnan vesi tuli alueelle vasta 1940-luvun puolivälissä sodan jälkeen.

Järvensivun tilan maiden lohkominen alkoi kaupungin puoleiselta laidalta ja siirtyi siitä sitten vähitellen korkeammalle rinteeseen. Uusi vuokralainen sai valita mieleisen paikan ja Ahlgren järjesti tontinmittaukset. Rakennuspiirustuksia ei yleensä koskaan taloista ollut, eikä niitä kyllä kukaan tuohon aikaan osannut vaatiakaan. Asemakaava muovautui asutuksen myötä ja talojen väleihin koetettiin jättää kapeat "rankujat" tulipalojen varalta. Vaikka enin osa tonteista oli juuri vuokratontteja, syntyi lähinnä junaradan takapuolelta myös muutamista tonteista kauppoja ostajien ja Ahlgrenin välillä. Koska kaikesta oli pulaa ja rahat vähissä, täytyi mielikuvitus ottaa käyttöön rakennuksilla; moni navetta, riihi, sauna tai talli näkivät uuden elämän asuinrakennuksena uudella paikalla. Paikalliset ammattilaiset ahkeroivat harjulla lähes tauotta ja työpäivät jatkuivat rakennuksilla myöhään varsinaisten töiden jälkeenkin.

Järvensivuntien varteen muodostui kanta-asukkaiden mökeistä alue, jota sitten alettiin kutsua Alakyläksi ja tietä vastaavasti Alatieksi. Rinteelle muodostui vastaavasti tietysti Yläkylä ja nykyinen Kurpantie toimi Ylätienä. Näiden välistä kulki nykyinen Tiaisentie sai olla Keskutie. Yhteiselo sujui Järvensivulla isännän ja vuokralaisten kanssa mallikkaasti ja vuokranmaksupäivä oli 14.3., jolloin vuokralaiset saivat pulakahvit Järvensivun isossa kamarissa. Kauppakadulla piti nuori Hannu Peltonen - taiteiden ystävä - asianajotoimistoa hoitaen mm. kultaseppä Kustaa Hiekan asioita ja taidehankintoja. Hän oli mukana perustamassa Kajaani Oy:tä ja myös kunnanvaltuuston jäsen. Hannu Peltonen oli Vesilahden Palhon kartanoa omistavien sisarusten nuorin ja etsi omaa maatilaa itselleen. Vuonna 1916 Heikki Ahlgren tuli Peltoselle kauppaamaan Järvensivun tilaa ja vaikka Peltonen ei paikasta ensin innostunutkaan, kaupat kuitenkin tehtiin. Peltosen kerrottiin olleen se henkilö, joka pakotti kaupungin päättäjät ostamaan Hatanpään kartanon suuren pankkikonkurssin jäljiltä kaupungille, sillä Hatanpää omisti kosket. Peltosen elinpäivät jäivät sangen vajaiksi hänen kuollessaan 31-vuotiaana vuonna 1917 umpilisäkkeen tulehdukseen ja suku yritti - siinä kuitenkaan onnistumatta - kaupata Järvensivun tilaa Tampereen kaupungille.

Tilan uudeksi omistajaksi ryhtyi vuonna 1918 Tampereen piirilääkäriksi saapunut Juho Soini, hiljainen mies joka viihtyi puutarhassaan taimiensa parissa. Juhon mukana tilalle muuttivat nyt vaimo Lydia lapsineen ja perheen apulainen, Katri. Vähävaraiset perheet saivat lääkäri Soinilta apua korvauksetta. Juho Soini jäi eläkkeelle lääkärin virastaan vuonna 1932 ja muutti Helsinkiin eläkepäiviään viettämään. Perheen uskottu apulainen, Katri jäi Järvensivun tilasta huolehtimaan. Juho Soini eli pitkän elämän, lähes 90-vuotiaaksi kuollen vuonna 1949. Peltosen perikunta myi Järvensivun tilan Tampereen kaupungille 58 miljoonalla markalla samana vuonna.  

Tampereelta rautatietä Vaasaan alkoi valmistua vuonna 1879 ja rata valmistui lopulta vuonna 1883. Järvensivun puinen laituriseisake sijaitsi nykyisen Järvensivuntie 7:n kohdalla ja viimeiset junat ovat siellä pysähtyneet vuonna 1988. Messukylään rakennettiin tavaraliikennettä varten Viinikan ratapihalta raide vuonna 1951, joka kulkee radan vieritse. Vuonna 1904 järvensivulaiset anoivat kunnalta nykyisen Järvensivuntien ottamista kunnan maantieksi, mutta tällä kertaa se jäi vielä haaveeksi. Vasta vuonna 1911 senaatti julisti sen yleiseksi maantieksi ja tientekovelvolliset saivat rakentaa tien 4,75 m levyisenä ja pitää tien kunnossa. Kalevankankaan maantietä myöden oli tietysti myös kulkua, mutta mäen takia tätä reittiä käytettiin luonnollisesti vähemmän.  

Järvensivun kasvu oli melko nopeaa, jo vuonna 1907 asukkaita oli 657. Pian kuitenkin kaupungin päättäjiä alkoi pelottaa Pispalan ja Järvensivun esikaupunkien villi meno; alueet altistuivat rakennuksineen tulipaloille, täällä tehtailtiin elintarvikkeita, teurastettiin eläimiä, palvattiin lihaa sekä valmistettiin vuotia ilman valvontaa. Lehmät, siat, hevoset ja lampaat olivat jokapäiväinen näky alueilla ja terveysolosuhteet olivat melko alkeelliset. Tappelut olivat kylissä yleisiä ja ratamestari Johan Lundstedt raportissaan todistaa Järvensivusta seuraavaa: "Elämä yllämainitussa mäessä ja sen läheisyydessä on mitä kurjinta laatua, juopuneita, räyhääjiä kulkee tulvimalla jalan ja hevoisilla kaupungin ja Järvensivun mäen välillä itäen yllä suurta liikettä häiritsemällä rauhallisten ihmisten toimia. Tappelut ja kaikenmoiset häiriöt kuuluu päivän järjestykseen siellä." Alue saikin oman poliisin ja ensimmäisenä poliisina toimi luutnantti Aaltonen. Viimeinen poliisi alueella oli Frans Lehtonen ja Järvensivun talossa oli myös jonkun aikaa putka, joka myöhemmin sijaitsi Jämingin talossa Järvensivuntiellä. Kaupungin pyynnöstä Keisarillinen senaatti vahvisti vuonna 1912 Järvensivulle ja Pispalaan terveydenhoito-, palo-, rakennus- ja järjestyssäännöt.

Järvensivun koulu

1900-luvun alusta Järvensivu oli osana Messukylän koulupiiriä ja koululaisille tuli koulumatkaa n. 2-3 km suuntaansa. Kiertokoulukin toimi Järvensivun rukoushuoneella jonkin aikaa. Heikki Ahlgren ja savenvalaja Enqvist tulivat voimallisesti tukemaan oman koulun saantia Järvensivulle ja lopulta vuonna 1907 oppilasmäärät olivat niin isot, että Järvensivu piti erottaa omaksi koulupiiriksi. Ahlgren vuokrasi pirttiään koulun luokkahuoneeksi kaksi vuotta ja ensimmäinen opettaja oli Eemeli Uotila. Järvensivun koulun tontti ostettiin Ahlgrenilta Vaasan radan eteläpuolelta ja uusi koulurakennus valmistui vuonna 1909; rakennuksessa oli kaksi luokkahuonetta sekä käsityö- ja voimistelusali. Koulurakennuksessa oli asuinhuoneistot kahta opettajaa varten. Uuteen koulun ilmoittautui välittömästi 110 lasta ja hyvin pian osoittautui, että tilat ovat ahtaat ja veistoluokka sai toimia myös opetustilana. Uusi lisärakennus tarvittiin ja se valmistui vuonna 1911 rakennusmestari Heikki Tiitolan suunnittelemana. Lisärakennuksessa oli luokkahuone, käsityösali sekä opettajan asunto. Vuosi 1956 toi mukanaan koululle jälleen uuden 6000 kuutiometriä käsittävän tiilisen lisärakennuksen kaksine luokkahuoneineen. Rakennus kattoi myös ruokalan, juhlasalin, käsityöluokan sekä voimistelusalin.

Pankinjohtaja Grönblom perusti vuonna 1889 kaupungin puoleiseen Iidesjärven rantaan tiilitehtaan Ahlgrenilta vuokraamalle maalle. Tehdas paloi vuonna 1895 ja toistamiseen vuonna 1910. Tiiliä tehtaalla poltettiin keväästä syksyyn ja parhaimmillaan tehdas antoi elannon 30 työntekijälle. Tiilitehtaan toiminta päättyi kuitenkin vuonna 1915. Kalevantien varresta siirtyi kaksi kivenveistämöä Järvensivuntien alkupäähän nykyisten Saarioisten ja Turvan toimitilojen kohdalle. Kalevankankaan hautausmaa työllisti näitä kumpiakin hyvin. Ylhäällä lähellä hautausmaata toimi 1900-luvun alusta lähtien asfaltti- ja tervatehdas, joka valmisti mm. kattohuopaa. Hautausmaan länsipuolelle rakentui vuonna 1910 Tampereen Yleinen sairaala, jossa nykyään opiskellaan terveydenhoitoa. Hautausmaa työllisti myös Salosen ruumisarkkutehdasta. Kalle Mäkisen tehdas taas valmisti kymmenen hengen porukalla venäläislehdistä Havanna- ja Rekord-sikareita. Mäkisen tehdas lopetti toimintansa levottomuuksien aikoihin vuonna 1918. Tiaisentiellä Ahlstenin talossa toimi lihapalvaamo. Muita yrityksiä olivat esim. Hakalan makkara- ja kalasavustamo, Muhosen koripaja ja Slastnikovin siirappitehdas. Järvensivulla työskentelivät myös suutari ja seppä Vasama,  puusepät Ranta ja Helenius sekä savenvalaja Enqvist. Osuusliike Voima tuli Etu-Järvensivulle voimakkaasti keskittäen teollisuuttaan. Vuonna 1924 aloitti ensin höyryleipomo, seuraavaksi tuli virvoitusjuomatehdas ja meijeri. OTK:n lihanjalostustehdas, kasvis- ja lihavarastot ja keskusvarasto olivat samalla tontilla. E-liikkeen pikatukku ja leipomo olivat paikoillaan aina vuoteen 1990 asti.

Kovat taistot käytiin Kalevankankaan maisemissa vuonna 1918. Pahin taistelu oli 28.3.1918 kiirastorstaina. Valkoisten vallattua Messukylän alkoi eteneminen Tampereen suuntaan. Noin viikoksi taistelut juuttuivat Kalevankankaan kohdalle ja menetykset oivat hirvittäviä puolin ja toisin. Taistelujen päätyttyä punavankeja pidettiin vangittuina venäläisten kasarmilla Kalevankankaantien varrella, josta oli lyhyt matka teloituspaikkana toimineelle montulle sekä Kalevankankaan hautausmaan punaisten yhteishaudalle. Kansalaissodan jälkeen Pohjolan jääkäripataljoona asettui näihin kasarmin parakkeihin vuoteen 1921 asti, jonka jälkeen ne käytettiin perheiden hätäapuasuntoina. Aluetta tunnettiin myös näiden "pikatalojen" nimellä, joihin ensimmäiset asukkaat muuttivat sotien jälkeen vuonna 1945.  

 

Pikatalot Kalevantien varrella.

Vuonna 1930 Järvensivulla oli asukkaita jo toista tuhatta ja ensimmäinen asemakaava alueelle saatiin vuona 1936. Lainmuutos teki myös mahdolliseksi tuuheissa asuinympäristöissä vuokralaisten lunastaa tonttinsa omakseen. Järvensivulla omistusasioiden hoito vei kaikkiaan 15 vuotta ja vuonna 1951 tätä asiaa päästiin juhlistamaan Järvensivun koululla.

Järvensivun tanssilava vuonna 1955.

Vireää yhdistystoimintaa Järvensivulla harrastettiin mielellään; kylästä löytyivät ainakin raittiusseura (Kaleva II), työväenyhdistys, urheiluseura Kisa, VPK ja rukoushuoneyhdistys sekä 1940-luvulla perustettu omakotiyhdistys. Koska kylässä oli ainaisena pelkona tulipalovaara, niin VPK:sta muodostui ymmärrettävästi - varsinkin, kun Järvensivu ei kuulunut vielä kaupunkiin - merkittävä toimija alueellaan. Vapaaehtoinen Palosammutus Kunta sai alkunsa vuonna 1900 Järvensivulla ja heti alkujaan siihen liittyi 30 miestä. Järvensivulle oli vuonna 1890-luvulla ehditty hankkia oma paloruisku. Heikki Ahlgren lahjoitti kylän palokunnalle tontin Järvensivuntieltä kalustovajalle. Savenvalaja Enqvist oli ensimmäinen palopäällikkö, varapäälliköksi tuli poliisi S. Tunturi, sammutusosaston päälliköksi muurari E. Vilkman ja korjausosastoa johti leipuri K. Toivonen. Vielä myöhemmin vapaapalokunta sai vuokratontin Tikantien varrelta, johon tulivat tanssilava ja ravintola näyttämöineen. VPK rahoitti myös ahkeraa näyttämöryhmää toiminnallaan ja käytännössä se tarkoitti järjestettäviä iltamia ja arpajaisia niiden yhteydessä.

 

Järvensivun Omakotiyhdistyksen Tampereen kaupungille vuonna 1971 lahjoittama muistokivi.

6.8.1948 Hilja Mattilan aloitteesta perustettu Järvensivun Omakotiyhdistys järjesti vuonna 1971 kotiseutujuhlan, jossa yhdistys muisti kylän tilanomistajaa ja alkuunpanijaa Henrik "Heikki" Ahlgrenia pystyttämällä muistokiven tilan pirtin kohdalle.

Järvensivu © Esa Hakala