tiistai 10. syyskuuta 2013



Musiikkitalo, Sibelius-Akatemia ja Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto ovat järjestäneet yhteisen luentosarjan Tunne orkesterisi. Tunne orkesterisi-yleisöluentosarja on osa Musiikkitalon KUULE!-yleisötyöohjelmaa ja sarjan luennot pidetään Musiikkitalon orkestereiden Paavo-harjoitussalissa. Tunne orkesterisi-yleisöluentosarjassa tarkastellaan länsimaisen taide-elämän loistavaa saavutusta - sinfoniaorkesteria ja koko orkesterilaitosta.


 

Yleisöluentosarja avaa ovia orkesterilaitoksen taustoihin, tuo uusia näkökulmia ja valottaa yhteismusisoinnin saloja mielenkiintoisin taiteilijavierailuin, kertomuksin, keskusteluin, musiikkinäyttein ja kuvin. Kuluvan syksyn, syksyn 2013 teemaksi on valikoitunut erityyppiset orkesterit viihdeorkesterista barokkiorkesteriin. Yleisöluennoilla käsitellään niiden erilaisia profiileja sekä perehdytään orkestereiden historiaan, soitinkokoonpanoihin ja kokoonpanojen organisointiin. Lisäksi luennoilla tutustutaan mm. erilaisiin esiintymisfoorumeihin ja ohjelmistoihin.


 

Viime torstain 5.9.2013 klo 16.30 yleisöluennossa Musiikkitalon Paavo-harjoitussalissa oli runsaasti kuulijakuntaa ja illan vieraat olivat Vantaan viihdeorkesterin toiminnanjohtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä ja Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulisti ja Vantaan viihdeorkesterin konserttimestari Ilkka  Lehtonen. Tarkkaavaiset luennon seuraajat saivat tietää Vantaan viihdeorkesterin historiasta ja nykypäivästä mielenkiintoista tietoa. Viihteemme veteraaneista lähes koko 1960-luvun tässä orkesterissa soitti viulua esim. Jorma Ikävalko. Orkesterin juuret ovat Tikkurilan orkesterissa, joka harjoitteli säännöllisesti Tikkurilan ammattikoululla. Vantaan orkesteri ry on perustettu vuonna 1948 ja suurimmillaan orkesterin kokoonpano on n. 60-70 soittajaa. Orkesteri toimii erittäin kustannustehokkaasti keikkaorkesteriperiaatteella eli soittajat saavat palkkaa vain soittaessaan. Tällä samalla periaatteella soittavat Britanniassa monet orkesterit ja malli onkin sieltä kopioitu Vantaalle. Orkesterin pitkäaikaisena ylikapellimestarina toimi vuosina 1992-2009 Markku Johansson. Nykyään orkesteria johtaa ylikapellimestarina Nick Davies, joka ajoitti musiikkiopintonsa viululla ja pianolla Royal College of Musicissa. Vantaan viihdeorkesteri vieraili ensi kertaa Helsingin Musiikkitalossa 19.3.2012 solisteinaan West End-musikaalitähdet Jackie Scott ja David Shannon. Orkesterin toimistossa istuu vain kaksi päätoimista työntekijää ja orkesterin oma kotisali on Vantaan Konserttisali Martinus, johon mahtuu vain 406 kuulijaa kerrallaan. Varmaankin siksi Vantaan viihdeorkesteri myös mielellään vierailee säännöllisesti isompien kaupunkien suurissa konserttisaleissa konsertoimassa. Vuonna 2004 orkesterin voimainnäytös oli Tampere-talon suuressa salissa järjestetty Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n 50-vuotisjuhlakonsertti, joka televisioitiin ja radioitiin ja konsertin juontajina toimivat Minna Lindgren ja yhdistyksemme kunniaelvistelijä Jukka Virtanen. Tässä maratonkonsertissa orkesteri säesti kaikkia esiintyviä artisteja ja orkesteria johti ylikapellimestari Markku Johansson. Viimeisin orkesterin levytys on tältä vuodelta ja orkesteri esiintyy hyvin erilaisilla kokoonpanoilla aina tarvittaessa myös tilauksesta. Vantaan viihdeorkesterin vuoden 2013 budjetti on 700 000 € ja sen tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Onninen, Vantaan Energia, Leinelän kehitys Oy, Vantaan Sanomat, Teosto ja Mercuria. Lipputulojen merkitys orkesterille on kohtuullisen suuri; lipputulojen pitää kattaa 47 % orkesterin budjetista. Orkesterin virallinen nimi on nykyään Vantaa Pops Orchestra.

Erittäin kiinnostavan osion yleisöluennosta tarjosi Porissa musiikkiopintonsa aloittanut orkesterin konserttimestari Ilkka Lehtolan kerronta viihdemusiikin olemuksesta ja sen soittamisen haasteista. Hänet saatiin jopa viulullaan demonstroimaan esimerkkejä siitä, mitä käytännössä voisi olla perinteisen taidemusiikin ja viihdemusiikin soittamisen ero. Ilkka soittaa myös vuonna 2004 uudelleen henkiin herätetyssä Filharmoonisessa Viihdejousikossa, jonka 1960-luvulla perustivat hiljattain edesmennyt kapellimestari, säveltäjä ja sovittaja Arthur Fuhrmann ja Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestari Jorma Ylönen.


 

Sangen olennainen ero perinteisen sinfoniaorkesterikirjallisuuden ja sinfoniaorkesterilla soitettavan viihdemusiikkikirjallisuuden välillä on soitettavan materiaalin sovittaminen. Taidemusiikin puolella säveltäjien ammattitaito on poikkeuksetta niin korkea, että säveltaiteilijat kirjoittavat itse partituurin valmiiksi asti. Viihdepuolella on aivan olennaisen tärkeää sovittajan ammattitaito, koska valmista ja tarkoituksenmukaista soitettavaa isolle orkesterille ei välttämättä ole olemassa, ja siksi asiain järjestäminen jää sovittajan harteille. Raapaistaanpa aivan pikkuisen sovittamisen pintaa!
 

Maailmalla löytyy runsaasti erittäin ammattitaitoisia sovittajia, joista muutaman voisin mainita esimerkin luonteisesti. Don Sebesky on 10.12.1937 New Jerseyssä syntynyt pasunisti ja sovittaja, jonka ensimmäinen opinahjo musiikissa oli Manhattan School of Music New Yorkissa. Tämä kolminkertainen Grammy-palkinnon saaja on työskennellyt isojen ja kuuluisien orkesterien kanssa, kuten London Symphony, Chicagon sinfoniaorkesteri, Boston Pops Orchestra, New York Philharmonic, Royal Philharmonic of London ja Toronton sinfoniaorkesterin kanssa. Markku Johanssonkin on hyvin opiskellut Sebeskyn opit sovittamisesta.

Samuel Lewis "Sammy" Nestico syntyi 6.2.1924 Pittsburghissa ja on valmistunut Duquesnen yliopistosta. Hän on tunnettu yhdysvaltalainen big band-säveltäjä sekä sovittaja ja Nestico on itse opettanut Georgian yliopistossa. Hänet tunnetaan hyvin mm. maailmankuululle Count Basien orkesterille tekemistään sovituksista.

Russell Garcia on Oaklandissa Kaliforniassa 12.4.1916 syntynyt ja 19.11.2011 kuollut säveltäjä ja sovittaja,  joka on tehnyt paljon musiikkia elokuviin, näyttämöille sekä radio- ja tv-lähetyksiin. Hän on työskennellyt mm. Universal Studioilla ja MGM:llä tehden musiikkia monien kuuluisuuksien kanssa, kuten Ella Fitzgerald, Louis Armstrong, Mel Torme, Julie London, Oscar Peterson, Stan Kenton, Walt Disney, Orson Welles, Ronald Reagan, Andy Williams, Judy Garland, Henry Mancini ja Charlie Chaplin.

Nelson Riddle syntyi 1.6.1921 ja kuoli 6.10.1985 oli yhdysvaltalainen sovittaja ja säveltäjä, joka ehkä kaikkein parhaiten tunnetaan Capital Recordsille tekemistään big band-sovituksista. Artisteja, joiden kanssa hän tottui työskentelemään olivat esim. Frank Sinatra, Dean Martin, Nat King Cole, Judy Garland, Peggy Lee, Louis Prima, Keely Smith, Ella Fitzgerald, Shirley Bassey, Matt Monro ja Linda Ronstadt.

Enrico Nicola "Henry" Mancini syntyi Clevelandissa Ohiossa 16.4.1924 ja kuoli 14.6.1994 haimasyöpään Los Angelesissa Kaliforniassa. Mancini oli yhdysvaltalainen elokuvasäveltäjä ja sovittaja, jonka kuolematon musiikki on monille tuttu juuri elokuvamaailmasta; Vaaleanpunainen pantteri, Aamiainen Tiffanylla elokuvasta Moon River, Baby Elephant Walk Hatarista, Charade ja Days of Wine and Roses.
 

Kaikki yllä mainitut maailmankuulut sovittajat ovat myös tehneet sovittamisesta mainioita oppikirjoja. Omista sovittajamestareistamme kannattaisi tässä ehkä mainita vaikkapa 5.7.1914 Pietarissa syntynyt ja 23.5.1994 Helsingissä kuollut George de Godzinsky, joka teki merkittävän uran pianistina, säveltäjänä, sovittajana sekä Radion viihdeorkesterin kapellimestarina vuosina 1953-1980. Hänen kynästään syntyi esim. musiikki 64 kotimaiseen elokuvaan. Scandia-yhtiön levytyspäällikkönä toimi 22.2.1930 Viipurissa syntynyt Jaakko Elias Salo, joka kuoli työn ääressä perustamassaan Uudessa Iloisessa Teatterissa 13.6.2002. Paitsi pianisti ja orkesterinjohtaja hän oli myös levytuottaja, säveltäjä ja sovittaja sekä erittäin ammattitaitoinen sanoittaja. Muilta kiireiltään hän ennätti tehdä myös elokuvamusiikkia useisiin elokuviin.
 

Vielä keskuudessamme vaikuttavista sovittajistamme voisin poimia esim. 22.3.1949 syntyneen Markku Johanssonin, ammattisovittajan, säveltäjän, kapellimestarin ja trumpetistin. 4.3.1953 syntynyt Yrjö Hjelt on säveltäjä ja erinomainen sovittaja, joka on päässyt tekemään myös elokuvamusiikkia kotimaiseen mykkäfilmiin. Kotkassa 19.9.1936 syntynyt multi-instrumenttalisti Pentti Lasanen on edelleen loistavassa soittokunnossa ja hän on elättänyt itsensä soittamalla, säveltämällä ja sovittamalla vuosikymmenet.


Ei kommentteja: