Messukylän nimestä on esitetty arvailuja, joista yhden mukaan nimi juontuisi ajalta jolloin omaa kirkkoa ei vielä kylällä ollut ja Pirkkalasta kävi pappi pitämässä siellä messuja. Toisen arvion mukaan paikan nimi olisi alkujaan Metsäkylä, jonka silloiset kirjurit olisivat kirjanneet karttoihin muodossa Messakyla ja Messekylla. Asumaton Metsäkylä saattaisi juontaa juurensa Messukylän kirkkojen paikasta kahden suurkylän välissä.

 

1200-luvun alkupuolesta asti Tampere alueena on hallinnollisesti ollut osa Hämeen maakuntaa ja kun 1300-luvulla Suomi liitettiin osaksi Ruotsia sekä jaettiin linnalääneihin, oli Tampere osana Kokemäenkartanon lääniä. Tämä lääni taas jakautui kahteen kihlakuntaan, joista Tampere sijoittui Ylä-Satakunnan kihlakuntaan. Asiakirjoissa on maininta Pirkkalan pitäjästä ensikerran vuodelta 1374 ja tähän Pirkkalaan myös enin osa Tampereesta kuului. Muinaispitäjänä Pirkkala on ollut tiedossa jo satoja vuosia ennenkin ja hallintopitäjänä Pirkkala ilmestyy aikakirjoihin vuonna 1413 sekä käräjäpitäjänä vuonna 1460. Hengellisesti Tampere lukeutui 1200-luvulla alkunsa saaneeseen Pirkkalan seurakuntaan ja keskiajalla kirkolla oli sekä maallista että hengellistä valtaa, jolla se myös hallitsi yhteiskuntaa. Kirkot ajan tavan mukaisesti yleensä rakennettiin korkeille ja näkyville paikoille, joihin oli myös usein hyvät liikenteelliset yhteydet jo olemassa. Arvellaan Messukylän kuuluneen Pirkkalaan jo 1400- luvun puolella kappeliseurakuntana ja näiltä ajoilta on peräisin Messukylän ensimmäinen puusta rakennettu kirkko. Kun Tammerkosken, Takahuhdin ja Messukylän kylät pääsivät vaurauden makuun, ne rakensivat harmaakivikirkon 1500-luvun alussa samaisen harjun etelärinteelle hallitsemaan maisemakuvaa. Kirkot ja hautausmaat olivat ajan tavan mukaisesti erillään muusta asutuksesta ja elinpiiristä. Tähän vanhan kirkon hautausmaahan on vainajia haudattu aina vuoteen 1860 asti. 1500-luvulla tällä kirkolla on käyty Iidesjärveä pitkin jopa kirkkoveneillä, joten ajat ovat siitäkin kovin muuttuneet. Takahuhdin ja Messukylän kylät tiedettiin Pirkkalan pitäjän varakkaimmiksi ja Messukylän isännät toimivat jo 1400-luvulta lähtien käräjien lautamiehinä. Uuden kivikirkon Messukylä sai vuona 1879 ja kirkon suunnitteli Theodor Höijer. Uudessa kirkossa on 790 istumapaikkaa ja sen alttaritaulun - Kanaanilainen vaimo - teki Alexandra Frosterus-Såltin.

 

Vanhan Takahuhdin ydintä on Messukylän kupeessa sijaitseva Ristinarkku ja tässä teiden risteyskohdassa tutkijat ovat löytäneet elämän jättämiä jälkiä jo noin tuhat vuotta sitten ajanjaksolle, joka yleisesti tunnetaan rautakautena. Mistä tämä nimi Ristinarkku sitten juontaa juurensa? Vanhan perimätiedon mukaan tämä alue tunnetaan paikkana, jossa melko pitkistäkin matkoista saapuneet ruumissaatot seisahtuivat ennen lopullista matkaa Messukylän kirkonmäelle. Hevoset saivat tässä levähtää ja vaatetusta kohenneltiin matkan jäljiltä ja paremmat pyhäkengät vaihdettiin jalkoihin. Saattomatkalaiset saattoivat vainajien muistoksi vähän syödä eineksiä ja ikivanhan tavan mukaan nauttia ainakin ryypyn puhtaasta kunnioituksesta. Etukäteen sopimuksesta kirkonkellot alkoivat kuminansa kestääkseen koko loppumatkan, jolloin havuin koristellut ruumisvaunut hevosten vetäminä jatkoivat matkaansa kapeaa kylätietä peltojen välistä myllyn ohi, ylittivät kyläjoen puusiltaa pitkin ja kulkeutuivat mäkeä ylös kunnes ruumisarkku saatettiin ristin alle.

 

Kunnallisneuvos ja ministeri Kustaa Emil Linna julkaisi vuonna 1949 Tammerkoski-lehdessä otsakkeella Pyhäpäiviä Ristinarkulla seuraavan tekstin, jonka tähän lainaan:

"Kylän keskeisin paikka kesällä oli ns. Ristinarkku, joka oli Teiskoon, kirkolle, Pappilaan ja Vainion kylään (nyk. Koskenmaantien) johtavien teiden risteys. Jo keväällä aikaisin siihen asetettiin kivien varaan lankut penkiksi ja juhannukseksi nuoret miehet laittoivat niiden ympärille valtavan lehtimajan. Sunnuntaina iltapäivällä kokoontuivat sinne monet isännät, talojen pojat ja rengit sekä sivulle kuuntelemaan meitä lapsiakin. Siinä keskusteltiin sekä vanhoista asioista että päivän kysymyksistä. Vanhat kertoivat muisteluksiaan, joita hartaana kuunneltiin. Siinä vallitsi täydellinen tasa-arvoisuus. Jokainen esitti mielipiteensä ja se otettiin yhtä täysipainoisena, olipa esittäjä suuren talon isäntä tai pienen talon renki. Jos jonkinlaista arvoasteikkoa voi havaita, johtui se vain siitä, miten hyvä työmies esittäjä oli. Hyvä työmies nautti suurempaa arvonantoa kuin huonokuntoinen isäntä. Vähitellen alkoivat isännät vetäytyä kotiinsa ja heti sen jälkeen kuului nuorten miesten määräys: "pikkupojat kotia". Tämä tarkoitti kaikki rippikoulun käymättömiä ja määräystä oli heti ja ehdottomasti toteltava, muuten seurasi usein ankarakin kuritus. Nuoret oli estettävä lian aikaisin kuulemasta sellaista, mitä vähän varttuneemmat eivät katsoneet heidän korvilleen sopivan.

Olen edellä koittanut esittää hajanaisia kuvia vuosisatoja vanhasta hämäläiskylästä, jonka 18 talosta yhdeksällä vieläkin on sama nimi kuin vuonna 1540 verotusluettelossa ja joka kaupungin vierellä olostaan huolimatta säilytti tyypillisen maalaiskylän luonteen aina tämän vuosisadan alkupuolelle asti".

 

17.1.1876 Pälkäneellä Johan Axel Ainialan ja Maja Stina Häkärän lapsena syntynyt ja 10.1.1951 Tampereella kuollut K. E. Linna viljeli maita Messukylässä. Kansakoulun jälkeen hän suoritti ainoastaan maanviljelys- ja meijeriopiston. Linna kuului Turtoloiden sukuun ja vuonna 1905 hän ostikin itselleen tilan sukulaisiltaan. Linna avioitui vuonna 1913 Eeva Maria Taipaleen kanssa ja heidän pojastaan, Antti Emil Linnasta tuli diplomi-insinööri sekä 1960-luvulla Suomen Kansapuolueen ja Liberaalisen kansanpuolueen kansanedustaja. K. E. Linna ennätti urallaan toimia nuorsuomalaisten kansanedustajana vuosina 1913-1918 ja Edistyspuolueen kansanedustajana vuosina 1918-1930. Kunnallisneuvokseksi hänet nimitettiin vuonna 1930 ja hän työskenteli maatalousministerinä vuosina 1928-1929 sekä vähän aikaa myös syksyllä 1936  kyseisenä ministerinä. Vuodet 1932-1936 hän ahkeroi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä Kivimäen hallituksessa ja apulaismaatalousministerinä vuosina 1934-1936. K. E. Linna toimi MTK:n johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1936-1951. Kunnallispolitiikka oli K. E. Linnan sydäntä lähellä ja siihenkin hän osallistui aktiivisesti vaikuttaen. Messukylän pitäjä liitettiin Tampereen kaupunkiin vuonna 1947 kyläkokouksen asiaa puoltavan äänestyksen jälkeen. Kaupunki alkoi kasvaa itään päin ja kaavoitettua maata asutukseen tarvittiin kipeästi, oli Linnan tilan viljelysmaiden aika väistyä laajenevan asutuksen tieltä.

 

Linnan talo sijaitsi nykyisen Takahuhdintie 75:n kohdalla ja kansalaissodan aikana talo poltettiin kokonaan. Messukylän kirkko sai pahoin siipeensä kansalaissodassa ja Jankan päärakennus sekä Pappila poltettiin myöskin. Itse Linna selvisi tästä sodasta, vaikka oli vähällä menettää henkensä siinä tiimellyksessä; tilan karja ja kaikki eläimet takavarikoitiin ja ainoalla hevosella pelastauduttiin kaupunkiin turvaan vihollisuuksilta.  Vuosina 1919-1922 talo rakennettiin uudestaan arkkitehti A. Eräsen suunnitelmien mukaan mansardikattoiseksi ja vaaleaksi rapattu patriisitalo sai julkisivuunsa pylväskuistin. Talossa julki lausuttiin Messukylä suojeluskunnan perustamissanat ja täällä vieraili melko arvovaltaista väkeä aina presidenteistä lähtien. Vaikka Linna oli lähinnä itseoppinut, hän hankki maanviljelystä hyvin modernin tietämyksen; vuodesta 1910 hänen omista karja kuului tarkastusyhdistykseen, lihan tuottajana hän oli seudun pioneereja, puu- ja kasvitarhan tuotteita myytiin suoraan tilalta sekä maatalousopiskelijat saivat Linnan tilalla käydä harjoittelemassa. 1930-luvulla Linnan tilalla oli noin 80 sikaa. Linnan talo on hyvin vanhaa perua ja maakirjoissa se mainitaan ensi kerran vuonna 1540, mutta talo sijaitsi tuolloin Jankaa vastapäätä nykyisen Päärtinkadun koillispuolella. Se on siis Takahuhdin vanhimpia ja varakkaimpia taloja verotietojen mukaan. Vuonna 1789 tämä talo tiloineen joutui Turtolan suvun hallintaan.

 

Paikkakunnan originaaleja lienee ollut myös 19.2.1813 Ylöjärven Mikkolan talossa syntynyt ja 11.1.1903 Messukylässä menehtynyt pappi ja valtiopäivämies Josef Grönberg, joka kaikkiaan toimi Messukylän kirkkoherrana yli 40 vuoden ajan. Grönbergin vanhemmat olivat Ylöjärveltä Mikkolan talon isäntä sekä kirkkoisäntä Antti Mikkola (Anders Johansson) ja Brita Kaisa Makkarus (Kaisa Johansdotter). Josef Grönberg kävi Porin triviaalikoulun ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1829. Hän sai pappisvihkimyksen 13.6. 1835 Turun hiippakunnassa ja seuraavana vuonna hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisterisi. Herännäisyyttä edustava Grönberg toimi ensi aluksi Keuruulla vuosina 1835-1837 välisaarnaajana ja kirkkoherran apulaisena ja täältä siirtyi Euraan pitäjänapulaisen sijaiseksi vuonna 1837. Tampereen kaupunginsaarnaajaksi hän ilmestyi vuonna 1838 ja varapastoriksi hänet arvotettiin vuonna 1845. Grönberg tuli suomentaneeksi evankelis-luterilaiset tunnustuskirjat nimikkeellä "Lutherilaisen seurakunnan opin ja uskon tunnustuskirjat".  Messukylän kirkkoherran virkaan Grönberg valittiin vuonna 1858 ja virkaan hän astui vuonna 1861 saaden rovastin arvonimen vuonna 1862. Lääninrovastinakin hän toimi kahdenkymmenen vuoden ajan vuosina 1979-1899. Säätyvaltiopäivillä hän tuli edustaneeksi pappissäätyä vuosina 1863-1864, 1867, 1872, 1877-1878, 1882 ja 1885. Pastori Grönberg avioitui Ruoveden kirkkoherran ja filosofian maisterin Karl Henrik Bergrothin tyttären Selma Katarina Fransiska Bergrothin kanssa (kuollut 1884). 

   

Pastori Grönberg tunnettiin Messukylässä väkevänä - jos kohta myös väkeviin menevänä - saarnamiehenä ja julistajana. Grönbergin uran aikana Pappilaa remontoitiin, uusi kirkko valmistui Messukylään ja uusi hautausmaa otettiin käyttöön. Kirkkoherra oli niin hengellisissä kuin yhteiskunnallisissa asioissa tiukka johtaja. Kirkonkokouksien päätöksiä hänen tiedetään sanelleen itse ja kokousten pöytäkirjatkin hän saattoi laatia jo ennen kokouksia. Saarnansa hän saattoi aloittaa esimerkiksi: "Taas on Takahuhdissa tapeltu ja Vehmaisissa tehty huorin. Minä jätän teidät kaikki saatanalle!" Kun kirkkoherra vihki uuden uutukaista Kalevankankaan hautausmaata vuona 1880, hän teki tiettäväksi seuraavaa: "Tässä teille tamperelaiset on se paikka, jossa ei auta advokaattien temput eikä sikunasihteerien koukut. Täällä kaikki teidän riitanne päättyvät, ei täällä ylimyksiin vedota. Täällä vallitsee Jumalan totus." Hanke Tampereen kaupungin erottamiseksi omaksi seurakunnaksi Messukylän yhteydestä oli laitettu alulle jo vuonna 1869. Senaatti asetti Tampereen itsenäistymiselle tiukan ehdon vuonna 1870; Tampereelle tuli rakentaa uusi kirkko sekä Tampereen kaupunginsaarnaajan ja Messukylän kirkkoherran erota viroistaan. No, uusi kirkko valmistui Tampereella vuonna 1881 - Aleksanterin kirkko - ja pari vuotta aiemmin kaupunginsaarnaaja Anders Oskar Törnudd oli siirtynyt toisaalle, mutta kirkkoherra Grönberg tuli toimineeksi tulppana Tampereen itsenäisen seurakunnan muodostamiselle kuolemaansa asti. Vasta kun kirkkoherrasta oli aika jättänyt, hänen kuolemaansa seuranneen armovuoden jälkeen Tampereen itsenäinen kaupunkiseurakunta pääsi aloittamaan toimintaansa 1.5.1904.