Messukylän nimestä on esitetty arvailuja, joista yhden
mukaan nimi juontuisi ajalta jolloin omaa kirkkoa ei vielä kylällä ollut ja
Pirkkalasta kävi pappi pitämässä siellä messuja. Toisen arvion mukaan paikan
nimi olisi alkujaan Metsäkylä, jonka silloiset kirjurit olisivat kirjanneet
karttoihin muodossa Messakyla ja Messekylla. Asumaton Metsäkylä saattaisi
juontaa juurensa Messukylän kirkkojen paikasta kahden suurkylän välissä.
1200-luvun alkupuolesta asti Tampere alueena on
hallinnollisesti ollut osa Hämeen maakuntaa ja kun 1300-luvulla Suomi
liitettiin osaksi Ruotsia sekä jaettiin linnalääneihin, oli Tampere osana
Kokemäenkartanon lääniä. Tämä lääni taas jakautui kahteen kihlakuntaan, joista
Tampere sijoittui Ylä-Satakunnan kihlakuntaan. Asiakirjoissa on maininta
Pirkkalan pitäjästä ensikerran vuodelta 1374 ja tähän Pirkkalaan myös enin osa
Tampereesta kuului. Muinaispitäjänä Pirkkala on ollut tiedossa jo satoja vuosia
ennenkin ja hallintopitäjänä Pirkkala ilmestyy aikakirjoihin vuonna 1413 sekä
käräjäpitäjänä vuonna 1460. Hengellisesti Tampere lukeutui 1200-luvulla alkunsa
saaneeseen Pirkkalan seurakuntaan ja keskiajalla kirkolla oli sekä maallista
että hengellistä valtaa, jolla se myös hallitsi yhteiskuntaa. Kirkot ajan tavan
mukaisesti yleensä rakennettiin korkeille ja näkyville paikoille, joihin oli
myös usein hyvät liikenteelliset yhteydet jo olemassa. Arvellaan Messukylän
kuuluneen Pirkkalaan jo 1400- luvun puolella kappeliseurakuntana ja näiltä
ajoilta on peräisin Messukylän ensimmäinen puusta rakennettu kirkko. Kun
Tammerkosken, Takahuhdin ja Messukylän kylät pääsivät vaurauden makuun, ne
rakensivat harmaakivikirkon 1500-luvun alussa samaisen harjun etelärinteelle
hallitsemaan maisemakuvaa. Kirkot ja hautausmaat olivat ajan tavan mukaisesti
erillään muusta asutuksesta ja elinpiiristä. Tähän vanhan kirkon hautausmaahan
on vainajia haudattu aina vuoteen 1860 asti. 1500-luvulla tällä kirkolla on
käyty Iidesjärveä pitkin jopa kirkkoveneillä, joten ajat ovat siitäkin kovin
muuttuneet. Takahuhdin ja Messukylän kylät tiedettiin Pirkkalan pitäjän
varakkaimmiksi ja Messukylän isännät toimivat jo 1400-luvulta lähtien käräjien
lautamiehinä. Uuden kivikirkon Messukylä sai vuona 1879 ja kirkon suunnitteli Theodor
Höijer. Uudessa kirkossa on 790 istumapaikkaa ja sen alttaritaulun - Kanaanilainen
vaimo - teki Alexandra Frosterus-Såltin.
Vanhan Takahuhdin ydintä on Messukylän kupeessa sijaitseva
Ristinarkku ja tässä teiden risteyskohdassa tutkijat ovat löytäneet elämän
jättämiä jälkiä jo noin tuhat vuotta sitten ajanjaksolle, joka yleisesti
tunnetaan rautakautena. Mistä tämä nimi Ristinarkku sitten juontaa juurensa?
Vanhan perimätiedon mukaan tämä alue tunnetaan paikkana, jossa melko
pitkistäkin matkoista saapuneet ruumissaatot seisahtuivat ennen lopullista
matkaa Messukylän kirkonmäelle. Hevoset saivat tässä levähtää ja vaatetusta
kohenneltiin matkan jäljiltä ja paremmat pyhäkengät vaihdettiin jalkoihin.
Saattomatkalaiset saattoivat vainajien muistoksi vähän syödä eineksiä ja
ikivanhan tavan mukaan nauttia ainakin ryypyn puhtaasta kunnioituksesta.
Etukäteen sopimuksesta kirkonkellot alkoivat kuminansa kestääkseen koko
loppumatkan, jolloin havuin koristellut ruumisvaunut hevosten vetäminä
jatkoivat matkaansa kapeaa kylätietä peltojen välistä myllyn ohi, ylittivät
kyläjoen puusiltaa pitkin ja kulkeutuivat mäkeä ylös kunnes ruumisarkku
saatettiin ristin alle.
Kunnallisneuvos ja ministeri Kustaa Emil Linna julkaisi
vuonna 1949 Tammerkoski-lehdessä otsakkeella Pyhäpäiviä Ristinarkulla seuraavan
tekstin, jonka tähän lainaan:
"Kylän keskeisin paikka kesällä oli ns. Ristinarkku,
joka oli Teiskoon, kirkolle, Pappilaan ja Vainion kylään (nyk. Koskenmaantien)
johtavien teiden risteys. Jo keväällä aikaisin siihen asetettiin kivien varaan
lankut penkiksi ja juhannukseksi nuoret miehet laittoivat niiden ympärille
valtavan lehtimajan. Sunnuntaina iltapäivällä kokoontuivat sinne monet isännät,
talojen pojat ja rengit sekä sivulle kuuntelemaan meitä lapsiakin. Siinä
keskusteltiin sekä vanhoista asioista että päivän kysymyksistä. Vanhat
kertoivat muisteluksiaan, joita hartaana kuunneltiin. Siinä vallitsi
täydellinen tasa-arvoisuus. Jokainen esitti mielipiteensä ja se otettiin yhtä
täysipainoisena, olipa esittäjä suuren talon isäntä tai pienen talon renki. Jos
jonkinlaista arvoasteikkoa voi havaita, johtui se vain siitä, miten hyvä
työmies esittäjä oli. Hyvä työmies nautti suurempaa arvonantoa kuin
huonokuntoinen isäntä. Vähitellen alkoivat isännät vetäytyä kotiinsa ja heti
sen jälkeen kuului nuorten miesten määräys: "pikkupojat kotia". Tämä
tarkoitti kaikki rippikoulun käymättömiä ja määräystä oli heti ja ehdottomasti
toteltava, muuten seurasi usein ankarakin kuritus. Nuoret oli estettävä lian
aikaisin kuulemasta sellaista, mitä vähän varttuneemmat eivät katsoneet heidän
korvilleen sopivan.
Olen edellä koittanut esittää hajanaisia kuvia vuosisatoja
vanhasta hämäläiskylästä, jonka 18 talosta yhdeksällä vieläkin on sama nimi
kuin vuonna 1540 verotusluettelossa ja joka kaupungin vierellä olostaan
huolimatta säilytti tyypillisen maalaiskylän luonteen aina tämän vuosisadan
alkupuolelle asti".
17.1.1876 Pälkäneellä Johan Axel Ainialan ja Maja Stina
Häkärän lapsena syntynyt ja 10.1.1951 Tampereella kuollut K. E. Linna viljeli
maita Messukylässä. Kansakoulun jälkeen hän suoritti ainoastaan maanviljelys-
ja meijeriopiston. Linna kuului Turtoloiden sukuun ja vuonna 1905 hän ostikin
itselleen tilan sukulaisiltaan. Linna avioitui vuonna 1913 Eeva Maria Taipaleen
kanssa ja heidän pojastaan, Antti Emil Linnasta tuli diplomi-insinööri sekä 1960-luvulla
Suomen Kansapuolueen ja Liberaalisen kansanpuolueen kansanedustaja. K. E. Linna
ennätti urallaan toimia nuorsuomalaisten kansanedustajana vuosina 1913-1918 ja
Edistyspuolueen kansanedustajana vuosina 1918-1930. Kunnallisneuvokseksi hänet
nimitettiin vuonna 1930 ja hän työskenteli maatalousministerinä vuosina
1928-1929 sekä vähän aikaa myös syksyllä 1936 kyseisenä ministerinä. Vuodet 1932-1936 hän
ahkeroi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä Kivimäen hallituksessa ja
apulaismaatalousministerinä vuosina 1934-1936. K. E. Linna toimi MTK:n
johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1936-1951. Kunnallispolitiikka oli K. E.
Linnan sydäntä lähellä ja siihenkin hän osallistui aktiivisesti vaikuttaen. Messukylän
pitäjä liitettiin Tampereen kaupunkiin vuonna 1947 kyläkokouksen asiaa
puoltavan äänestyksen jälkeen. Kaupunki alkoi kasvaa itään päin ja kaavoitettua
maata asutukseen tarvittiin kipeästi, oli Linnan tilan viljelysmaiden aika
väistyä laajenevan asutuksen tieltä.
Linnan talo sijaitsi nykyisen Takahuhdintie 75:n kohdalla ja
kansalaissodan aikana talo poltettiin kokonaan. Messukylän kirkko sai pahoin
siipeensä kansalaissodassa ja Jankan päärakennus sekä Pappila poltettiin
myöskin. Itse Linna selvisi tästä sodasta, vaikka oli vähällä menettää henkensä
siinä tiimellyksessä; tilan karja ja kaikki eläimet takavarikoitiin ja ainoalla
hevosella pelastauduttiin kaupunkiin turvaan vihollisuuksilta. Vuosina 1919-1922 talo rakennettiin uudestaan
arkkitehti A. Eräsen suunnitelmien mukaan mansardikattoiseksi ja vaaleaksi
rapattu patriisitalo sai julkisivuunsa pylväskuistin. Talossa julki lausuttiin
Messukylä suojeluskunnan perustamissanat ja täällä vieraili melko arvovaltaista
väkeä aina presidenteistä lähtien. Vaikka Linna oli lähinnä itseoppinut, hän
hankki maanviljelystä hyvin modernin tietämyksen; vuodesta 1910 hänen omista
karja kuului tarkastusyhdistykseen, lihan tuottajana hän oli seudun pioneereja,
puu- ja kasvitarhan tuotteita myytiin suoraan tilalta sekä maatalousopiskelijat
saivat Linnan tilalla käydä harjoittelemassa. 1930-luvulla Linnan tilalla oli
noin 80 sikaa. Linnan talo on hyvin vanhaa perua ja maakirjoissa se mainitaan
ensi kerran vuonna 1540, mutta talo sijaitsi tuolloin Jankaa vastapäätä
nykyisen Päärtinkadun koillispuolella. Se on siis Takahuhdin vanhimpia ja
varakkaimpia taloja verotietojen mukaan. Vuonna 1789 tämä talo tiloineen joutui
Turtolan suvun hallintaan.
Paikkakunnan originaaleja lienee ollut myös 19.2.1813
Ylöjärven Mikkolan talossa syntynyt ja 11.1.1903 Messukylässä menehtynyt pappi
ja valtiopäivämies Josef Grönberg, joka kaikkiaan toimi Messukylän
kirkkoherrana yli 40 vuoden ajan. Grönbergin vanhemmat olivat Ylöjärveltä
Mikkolan talon isäntä sekä kirkkoisäntä Antti Mikkola (Anders Johansson) ja
Brita Kaisa Makkarus (Kaisa Johansdotter). Josef Grönberg kävi Porin
triviaalikoulun ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1829. Hän sai
pappisvihkimyksen 13.6. 1835 Turun hiippakunnassa ja seuraavana vuonna hän
valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisterisi. Herännäisyyttä edustava
Grönberg toimi ensi aluksi Keuruulla vuosina 1835-1837 välisaarnaajana ja
kirkkoherran apulaisena ja täältä siirtyi Euraan pitäjänapulaisen sijaiseksi
vuonna 1837. Tampereen kaupunginsaarnaajaksi hän ilmestyi vuonna 1838 ja varapastoriksi
hänet arvotettiin vuonna 1845. Grönberg tuli suomentaneeksi
evankelis-luterilaiset tunnustuskirjat nimikkeellä "Lutherilaisen
seurakunnan opin ja uskon tunnustuskirjat". Messukylän kirkkoherran virkaan Grönberg
valittiin vuonna 1858 ja virkaan hän astui vuonna 1861 saaden rovastin
arvonimen vuonna 1862. Lääninrovastinakin hän toimi kahdenkymmenen vuoden ajan
vuosina 1979-1899. Säätyvaltiopäivillä hän tuli edustaneeksi pappissäätyä
vuosina 1863-1864, 1867, 1872, 1877-1878, 1882 ja 1885. Pastori Grönberg
avioitui Ruoveden kirkkoherran ja filosofian maisterin Karl Henrik Bergrothin
tyttären Selma Katarina Fransiska Bergrothin kanssa (kuollut 1884).
Pastori Grönberg tunnettiin Messukylässä väkevänä - jos
kohta myös väkeviin menevänä - saarnamiehenä ja julistajana. Grönbergin uran
aikana Pappilaa remontoitiin, uusi kirkko valmistui Messukylään ja uusi
hautausmaa otettiin käyttöön. Kirkkoherra oli niin hengellisissä kuin
yhteiskunnallisissa asioissa tiukka johtaja. Kirkonkokouksien päätöksiä hänen
tiedetään sanelleen itse ja kokousten pöytäkirjatkin hän saattoi laatia jo
ennen kokouksia. Saarnansa hän saattoi aloittaa esimerkiksi: "Taas on
Takahuhdissa tapeltu ja Vehmaisissa tehty huorin. Minä jätän teidät kaikki
saatanalle!" Kun kirkkoherra vihki uuden uutukaista Kalevankankaan
hautausmaata vuona 1880, hän teki tiettäväksi seuraavaa: "Tässä teille
tamperelaiset on se paikka, jossa ei auta advokaattien temput eikä
sikunasihteerien koukut. Täällä kaikki teidän riitanne päättyvät, ei täällä
ylimyksiin vedota. Täällä vallitsee Jumalan totus." Hanke Tampereen
kaupungin erottamiseksi omaksi seurakunnaksi Messukylän yhteydestä oli laitettu
alulle jo vuonna 1869. Senaatti asetti Tampereen itsenäistymiselle tiukan ehdon
vuonna 1870; Tampereelle tuli rakentaa uusi kirkko sekä Tampereen
kaupunginsaarnaajan ja Messukylän kirkkoherran erota viroistaan. No, uusi kirkko
valmistui Tampereella vuonna 1881 - Aleksanterin kirkko - ja pari vuotta
aiemmin kaupunginsaarnaaja Anders Oskar Törnudd oli siirtynyt toisaalle, mutta
kirkkoherra Grönberg tuli toimineeksi tulppana Tampereen itsenäisen seurakunnan
muodostamiselle kuolemaansa asti. Vasta kun kirkkoherrasta oli aika jättänyt,
hänen kuolemaansa seuranneen armovuoden jälkeen Tampereen itsenäinen
kaupunkiseurakunta pääsi aloittamaan toimintaansa 1.5.1904.
1 kommentti:
Moro,
Paikannimiä harrastavana arvelen, että Ristinarkun nimi on alunperin ollut Ristinorko. Orko tarkoittaa hiekkamaassa tms olevaa kapee ja pitkää, kuivaa notkelmaa. Risti-nimiset paikat taas ovat sellaisia, joihin varhaista kristillisyyttä levittäneet papit pystyttivät hirrestä isoja ristejä, jotta paikan pakanallisilta voimilta vietäisiin voim apois.
Yt Juha Kuisma, Lempäälä
Lähetä kommentti