maanantai 30. syyskuuta 2013






Sunnuntaina 29.9.2013 klo 11-15 vietettiin kaikille avoinna olleessa Tampere-talossa Sorsapuistotapahtumaa Tampereen päivän merkeissä. Ohjelmaa oli tarjolla koko perheelle mm. seuraavasti: Tampere-talon kiertokäyntejä, kanoottisoutua Sorsalammella, Faunin iltapäivien harjoitusten seurantaa, Jukka Rintalan myyntinäyttelyä, Tampere-talon katolta seinää pitkin laskeutumista ja Tampere-seuran kuva-arkiston aarteisiin tutustumista sekä lipputoimistonlipputarjouksia valikoituihin syksyn konsertteihin.
 

Laulaja Lailan 6.7.1961 syntynyt poika, Jussi Halme viihdytti jazzmusiikilla vierailijoita eteisaulassa omalla triolla, Jussi Halme Groupilla. Jussi itse on pianisti ja bassoa soitti Heikki Lehtonen sekä rumpuja Tomi Hyttinen. Koko tapahtuman juontajana ja vieraiden haastattelijana toimi Oskari Palomäki.


 
Tampere-seuran toiminnanjohtaja Heidi Martikainen kertoi esityksensä aluksi, että ihmiset kiinnostuvat keskimäärin neljänkymmenen vuoden iässä kotiseudustaan ja kuvaesityksessään muistelutti katsojiksi kerääntyneitä kotiseutuihmisiä vanhoilla mustavalkoisilla Tampere-seuran kuva-arkistoon kootuilla kuvilla. Tampere-seuran perustamiskokous pidettiin Tampereen kaupungintalossa 8.12.1937 ja yhdistysrekisteriin seura saatiin 13.1.1938. Tampere-seura julkaisee omaa lehteä, Tammerkoski-lehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi huhtikuussa 1938 eli hieman yli 75 vuotta sitten.




Taiteilija Jukka Rintala oli tuonut Tampere-taloon tullessaan 28 naistenpukua näytteille ja omaa myyntipistettä hän henkilökuntineen piti Tampere-talon Talvipuutarhassa. Oskari Palomäen haastattelussa 9.4.1952 Porissa syntynyt ja 1976 Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut muotisuunnittelija Jukka Rintala kertoi hieman urastaan taiteilijana ja tämän kiireisen syksyn näyttelyistään.




Tampere-talon vuonna 2012 alusta toimensa aloittanut ja 17.6.1972 Siilinjärvellä syntynyt toimitusjohtaja Paulina Ahokas taas riemuitsi silminnähden monipuolisesta Tampere-talosta ja sen kulttuuritarjonnasta. Päivälleen kaksikymmentäkolme vuotta sitten vietettiin Tampere-talon virallisia avajaisia ja näiden kuluneiden vuosien aikana Tampere-talossa on käynyt ainakin 6,2 miljoonaa vierailijaa. Vuosina 2002 - 2011 Paulina Ahokas toimi Music Export Finlandin toiminnanjohtajana musiikin edistystehtävissä.



Tampere-talon pienessä salissa kaikilla kiinnostuneilla oli mahdollisuus seurata Faunin iltapäivien harjoituksissa, kuinka Tampere Filharmonian huilun äänenjohtaja, huilusolisti ja huilunsoiton opettaja Annaleena Puhto ja Tampereen Musiikkiakatemian säestyksen lehtori, pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Tuomas Turriago harjoittelivat 16.11.1895 syntyneen saksalaisen alttoviulistin, opettajan, säveltäjän ja kapellimestarin Paul Hindemithin Sonaattia huilulle ja pianolle. Paul Hindemith toimi Frankfurtin oopperaorkesterin johtajana vuosina 1915-1923 ja opetti vuodesta 1927 lähtien Berliinissä säveltämistä.  Natsien valtaantulon jälkeen Hindemith muutti Yhdysvaltoihin, josta palasi takaisin Eurooppaan vuonna 1953. Haimatulehdus koitui hänen kohtalokseen 28.12.1963 Frankfurt am Mainissa. Tämä sonaatti tulee esitykseen Faunien iltapäivien kamarimusiikkikonsertissa Tampere-talon pienessä salissa sunnuntaina 6.10.2013 klo 15 alkavassa konsertissa.




Kustaa III antoi Tampereen perustaa Tammerkosken partaalle ja kaupunki oli alkuaan vain 3,2 km². Aivan alkujaan Tampereella asuin vaivaiset 200 ihmistä ja virallista Tampereen päivää juhlistamme kaikki joukolla 1.10.2013 tiistaina, jolloin Tampereemme täyttää 234 vuotta. Olkoon onni myötäsi, Tampere!
 

Ei kommentteja: