Kauniin ja aurinkoisen päivän päätteeksi - keskiviikkona
23.5.2012 - sai Tampere-talon pieneen saliin kerääntynyt kamarimusiikinystävien
joukko maukkaan musiikkituokion, jonka tarjosivat Tampere Filharmonian
konserttimestarina syksystä 2010 vaikuttanut Dennis Kim, Tampere Filharmoniassa vuodesta 1997 sellonsoittajana
toiminut Reinis Birznieks ja ruotsalais-puolalaiseen perheeseen syntynyt
pianisti ja kapellimestari Peter Jablonski. Dennis Kim, illan viulusankarimme,
aloitti viulunsoiton jo neljävuotiaana. Dennis Kim opiskeli musiikkia
Philadelphian Curtis-instituutissa - johon hän pääsi 16-vuotiaana ja päätyen
nyt täysipäiväisesti panostamaan musiikkiin - ja Yalen yliopistossa
opettajinaan Victor Danchenko, Jaime Laredo, Aaron Rosend, Yumi Ninomiya Scott,
Peter Oundjian ja Paul Kantor. Hänen soittimenaan on ex-Dushkin Stradivarius
vuosimallia 1701. Ennen Tampereen pestiä Dennis Kim sai Tucsonin
sinfoniaorkesterin konserttimestarin paikan 22-vuotiaana ja sittemmin hän on
työskennellyt myös Hong Kongin ja Soulin filharmonisissa orkestereissa
konserttimestarina. Konserttimestarivierailuita hän on tehnyt Malesian
filharmonisessa orkesterissa, Länsi-Australian ja BBC Scotlannin
sinfoniaorkestereissa, Lontoon filharmonikoissa, Irlannin RTE-orkesterissa ja
Orchestre National de Lillessä. Kapellimestaritkin ovat nimekkäitä, joiden
kanssa hän on työstänyt musiikkia; Riccardo Chailly, Charles Dutoit, Riccardo
Muti, André Previn ja Sir Simon Rattle. Ensikonserttinsa 14-vuotiaana Toronton
filharmonikkojen kanssa soittanut Kim on soittanut Kiinan ja Korean
merkittävimpien orkestereiden solistina. Kamarimuusikkona soittokokemusta on
mm. Pinchas Zuckermanin, Jaime Laredon, Carter Breyn, John Sharpin ja Marya
Martinin sekä Tokion, Orion- ja Guarneri-kvartetin jäsenten kanssa. Kim on
opettanut mm Hong Kongin esittävien taiteiden akatemiassa, Korean kansallisessa
taideyliopistossa, Yonsein yliopistossa, Soulin taideakatemiassa sekä Atlantic-
ja Bowdoinin festivaaleilla.
Reinis Birznieks valmistui Latvian musiikkiakatemiasta 1991
ja liittyi Rigas Kamermuzik-kamariorkesterin soolosellistiksi jo 1987. Hän on
tehnyt useita nauhoituksia Latvian radiolle pianokvintetin jäsenenä.
Peter Jablonski
aloitti rumpujen soiton 5-vuotiaana ja pianonsoiton 6-vuotiaana.
9-vuotiaana hän esiintyi jo New Yorkissa ja 12-vuotiaana suoritti
orkesteridebyyttinsä. Malmön musiikkiakatemiassa aloitetut opinnot jatkuivat
Lontoon kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa ensin pianonsoitolla ja sitten
myös orkesterinjohtamisella. Vladimir Ashkenazyn ja Lontoon kuninkaallisen
filharmonisen orkesterin kanssa levytetty Gershwinin pianokonsertto ja kaksi
vuotta myöhemmin levytetty Sostakovitsin ensimmäinen pianokonsertto olivat
merkittäviä saavutuksia. Ensikonserttien jälkeen 1992 Washington DC:ssä ja 1993
Lontoon Royal Festival Hallissa hän on soittanut useiden hienojen orkestereiden
kanssa, kuten Philadelphia Philharmonia, Los Angelesin filharmonikot, BBC:n
sinfoniaorkesteri, Leipzigin Gewandhaus-orkesteri, Zürichin Tonhalle-orkesteri,
Ranskan kansallisorkesteri, Berlinin saksalainen orkesteri, La Skalan orkesteri
ja Tokion NHK-orkesteri. Nykyään Jablonski toimii Karlskronan
kamarimusiikkifestivaalin taiteellisena johtajana ja ensi kaudella hän johtaa
mm. Krakovan filharmonikoita.
Konsertin aloitti Mozartin 22-vuotiaana 1778 säveltämä
Sonaatti pianolle ja viululle e-molli K304, joka on muodoiltaan erittäin pätevä
mutta poikkeuksellinen; sisältäen kaksi osaa, Allegro ja Tempo di Minuetto. Ensimmäisen
musiikillisen mestaruutensa kypsän huipentuman Mozart saavuttikin jo 20 vuoden
ikäisenä. Mozart oli irtisanoutunut Salzburgin virastaan, koska ei päässyt
suunnittelemalleen Pariisin matkalle ja matkusti äitinsä kanssa Münchenin ja
Augsburgin kautta Mannheimiin. Täällä hän tutustui Cannabichiin - nimittäin
orkesterin kapellimestariin J.C. Cannabichin. Orkesterin korkea taso sai hänet
säveltämään näinä kuukausina huilukonserton G-duuri ja joukon piano- ja
viulusonaatteja sekä konserttiaarioita. E-mollisonaatin tunnelma on välistä
kuin lähtisimme kotihin kolkkoon ilotonta iltaa viettämähän ja tiukasti
mollissa. Ensiosan molemmat teemat esitettiin tarkasti uniksessa ja soitossa
oli harkittu nyanssit paikoilleen. Toisen osan vapautunut meininki kantoi
hamaan loppuun asti ja soitto ammattilaisten jäljiltä vaikutti varsin
vaivattomalta ja teknisesti taitavalta tulkinnalta.
Mozartin jälkeen oli
vuorossa Dennis Kimin soolonumerona soittama kanadalaisen 1972 syntyneen
Richard Mascallin sävellys Impartation (Ilmoitus). Säveltäjä itse ilmoittaa
ihailevansa Stravinskyn, Prokofjevin, Bartókin musiikista sekä kalifornialaisen
John Adamsin minimalismia. Sävellystyön lisäksi Mascall toimii viulistina ja
opettaa sekä toimi kanadalaisen Georgian Bay Symphony-orkesterin nimikkosäveltäjänä
tehden orkesterille konserttien esittelyjä ja sovituksia. Hän on säveltänyt
juuri viululle erityisen paljon ja Kimin soittamassa soolonumerossa oli
hyödynnetty myös elektroniikkaa; lavalle asetetun mikronin kautta soittoon
saatiin lisättyä tilan tuntua sotkemalla siihen sopivasti kaikua.
Ennen väliaikaa yleisölle tarjoiltiin vielä Maurice Ravelin
1927 valmistunut kolmiosainen Viulusonaatti nro 2 G-duuri. Sävellystyö
valmistui heti värikkään lapsifantasian, L'Enfant et les sortiléges (Lumottu
lapsi), satuoopperan jälkeen ja
säveltäjä kantaesitti teoksen yhdessä George Enescun kanssa. Molemmissa
teoksissa on osittain samanlaisia jazz-vaikutteita; sonaatin toinen osa onkin
nimeltään blues ja tästä teoksesta on sanottu sen olevan yksi hienoimmista
jazzin ja meidän eurooppalaisen taidemusiikin kombinaatioista. Ravel omasi
erinomaisen kyvyn vastaanottaa ja yhdistellen käyttää erilaisia vaikutteita
musiikissaan. Tästä hyvinä esimerkkeinä tulkoon mainituksi vaikkapa La Valse,
wieniläisvalssi heijastava koreografinen runoelma ja jazzvaikutteinen
pianokonsertto vasemmalle kädelle vuodelta 1931 sekä espanjalaisperäinen
ooppera Espanjalainen hetki ja Bolero vuodelta 1928. Viulukonsertto ei
välttämättä ensi kuulemalla avaudu kovin helposti, mutta varmasti palkitsee
myös ahkeran kuuntelijan vilpittömän pyrkimyksen.
Konsertin väliajan jälkeen Dennis Kim ja Reinis Birznieks
yhdistivät voimansa esittämällä Suomen kantaesityksenä 1984 syntyneen Noam
Faingoldin muutaman vuoden takaisen Knife in the water teoksen. Aikanaan
teoksen tilasi melbournelainen uuden musiikin yhtye Syzygy Ensemble. Säveltäjä
aloitti 12-vuotiaana rock-kitaristina ja rumpalina, mutta on siitä laajentanut
musiikkiaan jazzin ja taidemusiikin puolelle. Noam Faingold toimii Tulsassa
Midtown School for the Performing Arts - oppilaitoksen nimikkosäveltäjänä ja
opettaa myös musiikin analyysia Lontoon King's Collegessa. Hänen sävellyksiään
on esitetty Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa sekä Ruotsissa ja häneltä
tilaussävellyksiä ovat tilanneet ainakin New York Cityn nykymusiikkiyhtye
Transit, Mostly Mozart - festivaali sekä Tampere Filharmonian nykyinen
konserttimestari Dennis Kim. Teoksen säveltäjä oli itse myös paikalla
Tampere-talossa ja kävi lavalla kumartamassa kiitokset suosionosoituksista.
Yhtenä konsertin tähtihetkistä - eräänlaiseksi sokeriksi
pohjalle - oli säästetty konsertin päätösnumero ja koko konsertin esitysvoimat
koonnut Ludwig van Beethovenin pianotrio D-duuri op. 70 nro 1, lisänimenään
"Aave". Beethoven eli
epävarmoja aikoja vailla luotettavia tulolähteitä näitä pianotrioja (kaksi
kappaletta) säveltäessään Heiligenstadtissa, Wienissä kesällä 1808 ja teokset
julkaistiin 1809. Edeltävänä kesänä hän oli samassa paikassa saanut valmiiksi
5. Sinfoniansa ja triot valmistuivat heti hänen saatuaan 6. Sinfoniansa eli
Pastoraali Sinfoniansa valmiiksi. Molemmat triot on omistettu kreivitär Maria
von Erdädyn kunniaksi kiitokseksi hänen osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Beethoven
sisäistä elämää jäyti hänen horjuva terveydentilansa; häntä alituisesti
piinanneet vatsakivut ja ennen kaikkea lisääntynyt huonokuuloisuus, joka oli
ilmennyt jo 1798. 1808 hänen kuulo oli jo erittäin huono ja 1818 hän kuuroutui
lopullisesti.
Pianotrio on kolmiosainen; sen aloittaa intensiivinen
Allegro vivace e con brio. Hitaassa toisessa osassa Largo assai ed espressivo
liikutaan niin synkissä sielunmaisemissa, että tämän takia teosta on alettu
kutsua aavetrioksi. Kolmannessa osassa (Presto) on mielenkiintoista harmoniaa
ja rytmisiä käänteitä. Teos kaikkinensa vaatii soittajiltaan paljon myös
teknisesti ja loistavat muusikkomme selvittivät teoksen haasteet ihailtavasti
voitokseen. Kamarimusiikkikonsertti oli varmasti yksi parhaita kuulemiani
kokonaisuuksia Tampere-talon pienessä salissa kautta aikain!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti