Tämä 12.4.2012 torstai-illalta arkkitehti Jarl Eklundin suunnittelemasta ja 1924 rakennetusta Pyynikinlinnan Thelonius Monkin sävelistä koostetusta Kevättä kohti konsertin jälkitunnelmista huokuu monellakin tapaa historian siipien havinaa. Voisi - ja tietysti olisi tyystin kohtuullista - lähestyä kuvaa henkilöhistorian kautta, kertomalla kuvan pianistista, orkesterinjohtajasta, tamperelaistuneesta teatterisäveltäjästä ja sovittajasta, Arto Piispasesta. Kuvan miljöö taas toimisi  innoittajana moneen juttuun useammastakin näkökulmasta, mutta nytpä tahdon kiinnittää huomioni Arton kuvassa näkyvään työkaluun, flyygeliin ja varsinkin aivan erityisesti tähän tiettyyn saksalaiseen laatumerkkiin.

Maailman pianistien joukossa ja yleisönkin tietoisuudessa kiistatta pidetään flyygelin ykkösmerkkinä Steinway & Sons-flyygeleitä ja pianoja. Tämä saksalaisen Henry Engelhard Steinwayn vuonna 1853 New Yorkin Manhattanin Varick Streetin ullakolle perustama tehdas toimii edelleen tänä päivänä kaikkien musiikinystävien iloksi ja meidän on hyvä elää sen tiedon varassa - jolla tehdas tänäkin päivänä itseään mainostaa -, että jokaisen käsintehdyn konserttiflyygelin valmistusprosessiin käytetään liki vuosi aikaa ja nykyisin Steinwayn tehtaat ovat sekä New Yorkissa että Saksan Hamburissa. Noin pyöreästi puolitoista tuhatta maailman konsertoivaa pianotaiteilijaa kuuluu Steinwayn talliin (täyttävät tietyt laatukriteerit ja omistavat itse Steiwayn flyygelin sekä sitoutuvat konsertoidessaan käyttämään aina Steinwayn flyygeleitä) ja Suomessa heitä lienee 5-6 pianistia.

Täysin samana vuonna - siis 1853 - alkoi myös toisen saksalaisen laatumerkin, Bechsteinin historia, kun 1826 syntynyt F.W. Carl Bechstein perusti ensimmäisen tehtaansa Berliiniin ensin työskenneltyään eri pianotehtaissa ja tehtyään opintomatkoja Pariisiin ja Lontooseen. C. Bechstein Pianofortefabrik Berlin valtasi sangen nopeasti laadullaan markkinoita 1800-luvun puolivälissä Saksassa, jonka konserttien soittimet tuolloin olivat ulkolaista alkuperää. Hans von Bülow (Lisztin vävy) antoi Berliinissä 1857 ensimmäisen julkisen esityksen Bechsteinin konserttiflyygelillä esittäen Franz Lisztin Pianosonaatin h-mollissa. Tehtaan menestystarina hakee vertaistaan, sillä aina ensimmäiseen maailmansotaan asti voittokulku jatkui ja liiketoiminta laajeni. Jo 1880 Berliiniin perustettiin toinen pianotehdas ja koska Bechsteinistä tuli ensin Englannin kuninkaallisen hovin - ja myöhemmin muidenkin Euroopan monarkkien - hovihankkija, täytyi seuraavaksi avata konttori 1885 Lontooseen ja 1887 perustettiin jo kolmas tehdas Berliinin Kreuzbergiin. 1890 mennessä tehdas omisti jo myyntinäyttelytilat Pariisin lisäksi myös Wienissä ja Pietarissa. Carl poistui ajastamme jo 1900, mutta hänen poikansa, Edwin, jatkoi liiketoimintaa aluksi hyvinkin menestyksellisesti. Vielä ensimmäisen maailmansodan alla Bechstein työllisti tehtaillaan noin 1200 työntekijää ja soittimia valmistui huippuvuosina noin 5000 kpl vuodessa. Tehtaiden tuotannosta kolme neljäsosaa meni vientiin pääasiassa Britanniaan ja Kansainyhteisön maihin ja Venäjälle. Ensimmäinen maailmansota aiheuttivat valtaisia menetyksiä Bechsteinin liiketoiminnalle Pariisissa, Pietarissa ja varsinkin Lontoossa  ja tehtaan soittimia ja omaisuutta takavarikoitiin. Lopulta eri vaiheiden ja sotkujen jälkeen Edwin myi vaimonsa kanssa tehtaansa, mutta 1920 tehdas saatiin taas täysimittaiseen toimintaansa pitkälti uusien keksintöjen ja materiaalien avulla. 1923 Bechsteinista tuli osakeyhtiö ja Edwin vaimoineen ostivat takaisin osakkeita sekä palasi firman johtoon takaisin. 1930  yhtiö alkoi tehdä yhteistyötä Siemens-yhtiön kanssa ja oli mukana suunnittelemassa ensimmäisiä sähköpianoja.

Surullisen sivujuonteen tähän Bechsteinin muuten niin menestykselliseen tarinaan tekee Helene Bechstein, Edwinin vaimo ja natsien mesenaatti sekä Adolf Hitlerin suuri ihailija. Helene yhdessä ystävättärensä Elsa Brückmannin kanssa esittelivät ja tutustuttivat Hitlerin taiteilijapiireihin Berliinissä ja Münchenissä. Edwin kuoli 1934 Berchtesgadenin huvilallaan, joka sijaitsi Obersalzbergissa, jossa myös natsit ja Hitler viettivät aikaansa. Vainajan jäännökset siirrettiin Berliiniin, jossa natsit järjestivät hänen muistolleen valtiolliset hautajaiset. Helenen avokätisen natsituen vuoksi vielä tänäänkin monet juutalaiset konserttipianistit kieltäytyvät konsertoimasta Bechsteinin flyygeleillä.  Toisen maailman sodan koettelemukset koituivat 1945 myös Bechstein Berliinin tehtaan pommituksen takia tuhoisiksi liiketoiminnalle suurina materiaalisina menetyksinä ja osaavan ammattityöväen katoamisena. Sodan jälkeen yhtiön omistus on vaihtunut useamman kerran ja esim. 1963 kaikki osakkeet myytiin Baldwin Piano Companylle. Karl Schulze niminen pianonvalmistaja ja yrittäjä osti 1986 Bechsteinin ja 1992 aloitti uusi tehdas, johon oli liitetty myös vanha saksalainen Zimmermann pianomerkki. Vuonna 1996 listautui yhtiö pörssiin ja 2000-luvulla se on tehnyt yhteistyötä myös korealaisen Samickin kanssa jakelun parantamiseksi. Aivan viime vuosina Bechstein-keskuksia on avattu reippaasti New Yorkissa, Moskovassa, Shanghaissa, sekä kumppanuuteen perustuvia keskuksia Kiovaan, Seouliin, Austraaliaan ja Hollantiin.

Osa maailman kuuluisimmista artisteista sekä taidemusiikin että viihdemusiikin ja jazzmusiikin puolelta ovat liputtaneet merkkiuskollisuuttaan Bechsteinille lähtien aina Lisztistä asti. Alexander Skriabin, Tatiana Nikolaeva, Sviatoslav Richter, Dinu Lipatti, Shura Cherkassky, Vladimir Sofronitsky, Wilhelm Furtwängler, Wilhelm Backhaus, Leonard Bernstein, Jorge Bolet, Wilhelm Kempff, Edwin Fischer, Wladyslaw Szpilman, Artur Schnabel, Walter Gieseking. Queenin Freddie Mercury ja Beatles olivat ahkeria Bechsteinin käyttäjiä samoin kuin Bob Dylan ja Elton John. Jazzpuolelta ehkä kuuluisin merkkiin luottaja lienee Oscar Peterson. Vuonna 2006 järjestetty ensimmäinen kansainvälinen C. Bechstein pianokilpailukin järjestettiin Vladimir Ashkenazyn armollisessa suojeluksessa.

En osaa sanoa, millainen sieni- tai matovuosi tämä 1853 oli, mutta ainakin pianotehtaiden suhteen korjattiin hyvää satoa. Blüthner, C. Bechstein ja Steinway & Sons ovat tämän historian aikakirjoihin jäävän vuoden satoa, koska kaikki kolme tuotemerkkiä näkivät tuolloin päivänvalonsa.